Rekisteröidy,

niin voit osallistua keskusteluihin
niin foorumilla kuin IRC-kanavallakin.
Rekisteröidy nyt!

Kirjaudu!

Pysy aina kirjautuneena sisälle

Televisio ja elokuvat

11.11.18 - klo:01:57

Tingle Poissa

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Netflixiin ilmestyi kuuluisan elokuva-arvostelija Tapzan suosikkeihin kuuluva Pianisti, joten pakkohan se oli katsastaa illan elokuvana. [Netflix]

Hyväntuulista hömppäelokuvaa en jaksa katsoa, ellei mukana ole myös synkempää epätoivoa aikuiseen makuun. Pianisti taitaakin siis olla hyväntuulisista hömppäelokuvista se kaikkein parhain, sillä se kertoo puolalisesta juutalaisesta Holokaustin aikaan. Tarina ei johda minnekään keskitysleireille asti, mutta yhtään pehmennetty se ei ole. Natsin edessä juutalainen on vain rimpuileva möykky lihaa, joka nopeasti lakkaa liikkumasta. Pianonsoittaja ei kuitenkaan anna totalitarismin pilata päiväänsä, vaan anarkistinen hupsu löytää aina sääntöjen välistä elintilaa. Ehkä surullisinta onkin huomata elämänilon vähittäisen katoamisen päähenkilön naamalta. Juutalaisghettossa hän ei voi muuta kuin pianoa pimputtaa, mutta sekin on täysin voimatonta todellisten ongelmien edessä. Vai onko kurjuus sittenkin elämisen arvoista, jos siihen kuuluu myös hetkellinen ilo tai pala näkkileipää.

En tiedä tarkkaan miksi, mutta elokuvaa oli suunnaton ilo katsoa. Hillitty värien käyttö ja sommitelmat tuovat arkipäivän kauneutta rujoonkin ghettoon, ja Adrien Brody on pääosasta Oscarinsa ansainnut. Toisesta maailmansodasta on tehty enemmän kuin tarpeeksi elokuvia, enkä erityisemmin kaipaisi puolalaisia puhumassa englantia. Pianistin olemassaoloon on kuitenkin pakko olla tyytyväinen. 5/5
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
Kirjattu
  • ::
  • 12.11.18 - klo:00:21

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • Academic Nintendo Club RY
    Tulin miettineeksi mitkä olisivat parhaat toisesta maailmansodasta kertovat elokuvat ja päädyin tekemään turhan top5 listauksen:

    1. Kunniattomat paskiaiset
    2. Tulikärpästen hauta
    3. Pianisti
    4. Schindlerin lista
    5. Perikato (en kyllä muista tästä enää muuta kuin meemit)

    Tuntemattomasta sotilaasta en ole jaksanut katsoa yhtään versiota loppuun  *whistle*
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 13.11.18 - klo:14:10

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • Academic Nintendo Club RY

    Pikachu näyttää hyvältä.
    Greninjan iho voisi olla lipevämmän näköinen.
    Miksi Jigglypuffilla kasvaa karvaa?
    Bulbasaur näyttää muovilta, mutta muuten aika hyvä.
    Charizard on karsea.
    Mr. Mime on täydellinen.
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 14.11.18 - klo:02:33

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • Academic Nintendo Club RY
    Illan elokuvana Seittien linna [Yle Areena]

    Kaksi samuraita kuulevat ennustuksen Seittien Linnan tulevasta kuninkaasta. Vai onko kyseessä sittenkin itseään toteuttava ennustus, josta syntyy parivaljakolle elämän päämäärä? Entä onko kuninkuuskaan enää niin hauskaa, kun verinen synti painaa hartioilla? Kurosawan tyyliin kuva on rauhallinen ja keskittynyt, sekä täysi ilo silmille. Harmillisesti mielenkiintoinen ja äkillisiä käänteitä sisältävä juoni kerrotaan enemmän dialogin kuin kuvan kautta, mikä tekee tarinan seuraamisesta tarpeettoman vaivalloista. Onneksi loppuhässäkässä on väkevä poljento. 4/5