Televisio ja elokuvat

  • 1748 Vastauksia
  • 257814 Lukukerrat
*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1700 : 11.11.18 - klo:01:57 »
Netflixiin ilmestyi kuuluisan elokuva-arvostelija Tapzan suosikkeihin kuuluva Pianisti, joten pakkohan se oli katsastaa illan elokuvana. [Netflix]

Hyväntuulista hömppäelokuvaa en jaksa katsoa, ellei mukana ole myös synkempää epätoivoa aikuiseen makuun. Pianisti taitaakin siis olla hyväntuulisista hömppäelokuvista se kaikkein parhain, sillä se kertoo puolalisesta juutalaisesta Holokaustin aikaan. Tarina ei johda minnekään keskitysleireille asti, mutta yhtään pehmennetty se ei ole. Natsin edessä juutalainen on vain rimpuileva möykky lihaa, joka nopeasti lakkaa liikkumasta. Pianonsoittaja ei kuitenkaan anna totalitarismin pilata päiväänsä, vaan anarkistinen hupsu löytää aina sääntöjen välistä elintilaa. Ehkä surullisinta onkin huomata elämänilon vähittäisen katoamisen päähenkilön naamalta. Juutalaisghettossa hän ei voi muuta kuin pianoa pimputtaa, mutta sekin on täysin voimatonta todellisten ongelmien edessä. Vai onko kurjuus sittenkin elämisen arvoista, jos siihen kuuluu myös hetkellinen ilo tai pala näkkileipää.

En tiedä tarkkaan miksi, mutta elokuvaa oli suunnaton ilo katsoa. Hillitty värien käyttö ja sommitelmat tuovat arkipäivän kauneutta rujoonkin ghettoon, ja Adrien Brody on pääosasta Oscarinsa ansainnut. Toisesta maailmansodasta on tehty enemmän kuin tarpeeksi elokuvia, enkä erityisemmin kaipaisi puolalaisia puhumassa englantia. Pianistin olemassaoloon on kuitenkin pakko olla tyytyväinen. 5/5
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1701 : 12.11.18 - klo:00:21 »
Tulin miettineeksi mitkä olisivat parhaat toisesta maailmansodasta kertovat elokuvat ja päädyin tekemään turhan top5 listauksen:

1. Kunniattomat paskiaiset
2. Tulikärpästen hauta
3. Pianisti
4. Schindlerin lista
5. Perikato (en kyllä muista tästä enää muuta kuin meemit)

Tuntemattomasta sotilaasta en ole jaksanut katsoa yhtään versiota loppuun  *whistle*
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1702 : 13.11.18 - klo:14:10 »

Pikachu näyttää hyvältä.
Greninjan iho voisi olla lipevämmän näköinen.
Miksi Jigglypuffilla kasvaa karvaa?
Bulbasaur näyttää muovilta, mutta muuten aika hyvä.
Charizard on karsea.
Mr. Mime on täydellinen.
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1703 : 14.11.18 - klo:02:33 »
Illan elokuvana Seittien linna [Yle Areena]

Kaksi samuraita kuulevat ennustuksen Seittien Linnan tulevasta kuninkaasta. Vai onko kyseessä sittenkin itseään toteuttava ennustus, josta syntyy parivaljakolle elämän päämäärä? Entä onko kuninkuuskaan enää niin hauskaa, kun verinen synti painaa hartioilla? Kurosawan tyyliin kuva on rauhallinen ja keskittynyt, sekä täysi ilo silmille. Harmillisesti mielenkiintoinen ja äkillisiä käänteitä sisältävä juoni kerrotaan enemmän dialogin kuin kuvan kautta, mikä tekee tarinan seuraamisesta tarpeettoman vaivalloista. Onneksi loppuhässäkässä on väkevä poljento. 4/5
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1704 : 14.12.18 - klo:22:02 »
Areenasta voi vielä kahden päivän ajan katsoa Francis Ford Coppolan ohjaaman jännityselokuvan The Conversation. Se kertoo salakuuntelun ammattilaisesta, joka alkaa epäillä, että hänen äänittämiensä keskustelujen taakse kätkeytyy murhajuoni. Sivuosissa nähdään Harrison Ford ja ainakin kaksi Kummisedistä tuttua näyttelijää.

Katsoin elokuvan juuri äsken ja se oli mielestäni laadukas, tyylitajuinen ja jännittävä. Suosittelen sitä kaikille salakuuntelusta kiinnostuneille veitikoille.

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1705 : 16.12.18 - klo:06:12 »
Areenasta voi vielä kahdenkymmenenkahden päivän ajan katsoa saksalais-ranskalaisen draamaelokuvan Berliinin taivaan alla. Se kertoo jatkuvasti ihmisiä salakuuntelevasta enkelistä, joka haluaisi kokea maailman sillä tavalla, kuin ihmiset sen kokevat. Pääosassa nähdään meemihitlerinä tunnettu Bruno Ganz.

Katsoin elokuvan juuri äsken ja se oli mielestäni laadukas, tyylitajuinen ja kaunis. Kerronta tosin on huomattavan hidastempoista, eikä jokainen kohtaus välttämättä ole jatkoa edelliselle. Elokuvalla ei tunnu olevan tarve kiirehtiä tarinan pariin. Lisäksi mukana on paljon kohtauksia, jotka eivät suoranaisesti liity juoneen mitenkään. Ja juoni itsessään on niin yksinkertainen, että se olisi helppo sisällyttää yhteen virkkeeseen jättämättä mitään oleellista pois.

Juoni ei kuitenkaan ole pääasia.

Elokuva on hyvin runollinen. Se on ehkä merkityksensä menettänyt adjektiivi, mutta tarkoitan sillä sitä, että elokuvan katsominen toi oikeasti mieleeni runojen lukemisen. Runoissahan juoni ei tavallisesti ole yllätyksekäs ja mukaansatempaava, mutta niissä on kauniin kielen lisäksi kauniita ajatuksia, joiden kautta pystyy tarkastelemaan ja pohtimaan ympäröivää maailmaa ja omaakin elämää.

Tavat, joilla elokuva rakentaa tarttumapintaa ja rohkaisee pohtimaan asioita, ovat moninaisia. Sekä enkelit että katsojat kuulevat elokuvassa esiintyvien ihmisten ajatukset, eivätkä nuo ajatukset ole olemassa siksi, että niiden tulisi kuljettaa tarinaa eteenpäin. Juonen kannalta merkityksettömät ihmishahmot ovat olemassa siinä missä ihmiset yleensäkin. He miettivät arkea ja elämää, päiviensä kulkua ja kotiaskareita. Todellisuudesta on tullut heille itsestäänselvyys, asia, jota ei tarvitse ihmetellä ja josta ei ole syytä iloita. He vain yrittävät pysyä hengissä ja järjissään. Välillä he vaipuvat epätoivoon.

Muistan, kun lapsena kysyin äidiltä, auttaako suojelusenkelini minua, jos hyppään maailmanpyörän vaunusta alas lähes varmaan kuolemaan. Äiti sanoi, että hän uskoi suojelusenkelin ennemmin pitävän huolta siitä, että mitään hyppyä ei tapahdu. Elokuvan esittämät enkelit vaikuttavat olevat samankaltaisia, kuin ne, joista äitini kertoi. He laskevat kätensä ihmisen olalle, myötäelävät ja yrittävät valaa epätoivoiseen olentoon uutta voimaa ja elämäniloa. Aina he eivät onnistu.

Berliinin taivaan alla on elokuva, joka vangitsee kauniilla kuvakielellään ja pysyy mielessä herättämiensä ajatusten kautta. Aivan kuten monet hyvät runot, se heijastaa todellisuutta ja kuitenkin tuntuu hetkittäin huomattavasti kauniimmalta kuin oikea maailma. Vaikka elokuva kertoo enkeleistä, on tarinan ydin lopulta hyvin samastuttava ja inhimillinen. Keskiössä on olento, joka haluaa kokea todellisuuden. Hän haluaa ihmetellä kaikkea ympärillään, haluaa koskettaa ihmistä, katsoa tätä silmiin, tuntea hänet, todella tuntea toisen ihmisen olemassaolon ja tällä tavalla saada aikaan jotain, joka saa hänet tuntemaan, että hän itsekin on olemassa. En osaa kovin hyvin näitä ajatuksia selittää, mutta elokuvan nähtyäni tiesin nähneeni jotain kaunista. Ja luultavasti jotain sellaista, mitä meidän maailmassamme ei tapahdu.
« Viimeksi muokattu: 16.12.18 - klo:06:15 kirjoittanut Tapza »

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1706 : 17.12.18 - klo:03:39 »
Kiitos Tapzalle The Conversationin suosittelemisesta, onhan kyseessä klassikko-ohjaajan elokuvaklassikko. Viikonloppuna ei kuitenkaan ollut aikaa sellaisella, joten väsyneenää laitoin sunnuntai-iltana pätkän pöyrimään. Juoni vaikutti oikein mainiolta, mutta olin liian väsynyt sen seuraamiselle. Puolivälissä elokuvaa Yle Areena kadotti tekstitykset ja painoin F5, katseluaika oli loppunut. Se oli siinä sitten <_>
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1707 : 26.12.18 - klo:23:21 »
Areenassa on pari elokuvaa, joita suosittelen:

Kulmahammas: Katsottavissa vielä kaksi päivää. Kiinnostava kuvaus eksentrisen kreikkalaisen perheen koettelemuksista tämän vuosituhannen vaarallisen yhteiskunnan kurimuksessa. En tiennyt elokuvasta mitään etukäteen, joten sen alkupuoli tuntui ilahduttavan hämmentävältä. Leffa kestää puolitoista tuntia ja sisältää sekä seksiä että väkivaltaa, kumpaakin jotenkin.kauhean sairaassa kontekstissa. Ohjaaja on myöhemmin tullut tunnetuksi mm. elokuvasta The Lobster, joka on Netflixissä.

Persona: Katsottavissa vielä 25 päivää. Yksi mielenkiintoisimpia videopeleihin perustuvia elokuvia. Ohjaaja Ingmar Bergman ottaa paljon vapauksia, mutta väliäkös tuolla, kun lopputuloksena on hyvä leffa, joka kuvaa ihmiselon ongelmallisuutta häpeilemättömän tekotaiteellisella tavalla ja kaiken kukkuraksi ilman animea. Olisi kiva vain olla olemassa, mutta sen lisäksi täytyy tehdä asioita, eikä noita asioita tunnu olevan mahdollista tehdä ilman jonkin teennäisen roolin näyttelemistä. Jos kaikki vuorovaikutus on valheellista, olisiko vain parempi olla hiljaa? En tiedä, mutta kokemukseni perusteella useiden ihmisten olisi ainakin syytä harkita turpansa tukkimista.

Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1708 : 27.12.18 - klo:08:50 »
Yle esittää ensi vuoden alussa legendaarisen dollaritrilogian ja muitakin leffoja. :) Vain muutaman dollarin tähden on itselläni kokonaan näkemättä, joten tämä lämmittää mieltä rutkasti.

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/12/23/elvis-presley-nick-cave-ja-david-bowie-kohuelokuvia-hullua-rakkautta-svengaavaa

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1709 : 29.12.18 - klo:00:13 »
Dollaritrilogia kannattaa katsoa joo :)

Katsoin minäkin illan elokuvana Persona - naisen naamio n [Yle Areena]

Unileffoissa on se huono puoli, ettei voi tietää oliko kyseessä huono vai hyvä elokuva, jos ei ymmärtänyt näkemäänsä. Tai en nyt tiedä. Vaikken tajunutkaan kuka kukin on ja mitä tässä tapahtui, oli tarinan sanoma silti aika selkeä. Julkisuuskuva ei kohtaa koetun identiteetin kanssa, ja siitä seuraa vatsanpuruja. Vaikka elokuva on pelkkää mologia, on siitä tehty silti mielenkiintoisen näköinen. 4/5

Katsoin myös vanhan kunnon Scarfacen uudestaan, nyt jo kolmatta kertaa. Se ei luo genreensä mitään uutta, mutta on silti takuuvarmaa viihdettä alusta loppuun. Tältäköhän Turjakkeesta tuntuu katsoa toimintaelokuvia? Yksinkertaisuudestaan huolimatta tarina on jatkuvassa muutoksessa ja hahmot ihastuttavia. Lopussa ahne saa ansionsa mukaan, eikä amerikkalainen unelma olekaan unelmaa. 5/5
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1710 : 30.12.18 - klo:02:40 »
Illan elokuvana Kaunotar ja hirviö - se näytelty versio. Oikein onnistunut sovitus, mutta koko ajan haikailin animaation perään (jota en ole nähnyt). Silloin hahmot olisivat ilmeikkäämpiä, eikä taikuus olisi kolkko tietokone-efekti. Tarina on kokonaisuus, ja huomasin nauttivani jopa musikaalista. 4/5

Ahdistaa ajatella näitä liveäksöneitä tulevan kohta jokaisesta Wält Disni Piksar klassikosta. Kapitalismi oli virhe.

<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1711 : 30.12.18 - klo:15:05 »
Minustakin tuo oli ihan kiva versio. Alkuperäinen animaatio tosin on tunnin lyhyempi ja sisältää silti kaiken oleellisen. Remakeen tehdyt lisäykset, kuten hirviön taikakirja ja Bellen äidin taustoitus eivät johda mihinkään ja ovat vain turhaan pitkittämässä kompaktia satua. Elokuvalla tuntuu myös olevan tarve paikkailla originaalin version juoniaukkoja, jotka tuskin koskaan suuresti häiritsivät ketään. Myös hahmoihin tehdyt muutokset ovat vähän ongelmallisia. Ilmeisesti johtohenkilöihin on haluttu lisätä harmaan sävyjä, sillä Gaston vaikuttaa Belleä lähestyessään vähemmän vittumaiselta kuin aiemmin ja Belle taas vastauksissaan oudon ylimieliseltä ja ilkeältä. Tuskin katsojan kuitenkaan oli tarkoitus sympata pahista.

Näyttelijöistä pidin eniten Bellen isää esittävästä Kevin Klinesta. Pätevä ja inhimillinen isäpappa on onnistunut päivitys alkuperäisen leffan törmäilevästä tumpelosta.

Jos haluan katsoa Disneyn Kaunottaren ja Hirviön, katson luultavasti vastaisuudessakin alkuperäisen piirretyn. Mutta on tämä ihan hauska vaihtoehto.

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1712 : 01.01.19 - klo:02:28 »
En ole lukenut Tuntematonta sotilasta.
Olen yrittänyt katsoa vuoden 1955 elokuvaa Tuntematon sotilas lukuisia kertoja, aina olen kyllästynyt kesken.
Sama kävi vuoden 1985 version kanssa.
En käynyt katsomassa vuoden 2017 Tuntematonta sotilasta elokuvateattereissa.

Illan elokuvana Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas viiden tunnin televisiosarjana. [Yle Areena] Jos ei tiivis kolmituntinen elokuva jaksa kiinnostaa, niin mahtaako tälläistä pidennettyä versiotakaan seurata?

Noh kyllä mahtaa. Lisäpituus on mitä ilmeisimmin tullut tarpeeseen, sillä mainospuheiden mukaan se on käytetty hahmojen syventämiseen. Tällä kertaa ei kokemukseni ollutkaan vain kokoelma irrallisia taistelukohtauksia, vaan värikkäät persoonat tulivat viimein tutuiksi unohtumattoman dialogin kautta. Sotaa ei ihannoida, mutta ei se ole mitään nyyhkydraamaakaan. Tuntemattomassa rämmitään läpi suon paskan maku suussa. Välillä Rokka laittaa ryssää silmien välliin kuin Rambo konsanaan, mutta ihastuin silti. 4/5


NIIN PERKELEEN ISÄMMAALLISTA UUTTA VUOTTA 2019 KAIKILLE TELEVISIO JA ELOKUVAT -KETJUN LUKIJOILLE!!!
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1713 : 04.01.19 - klo:09:00 »
Minäkin katsoin Areenasta elokuvan, josta on olemassa sekä teatteri- että tv-sarjaversio. Ensiksi mainittu kestää hieman yli kolme tuntia, jälkimmäinen on jaettu neljään jaksoon joiden yhteispituudeksi tulee noin viisi tuntia ja kaksitoista minuuttia. Molempia versioita on ilmeisesti näytetty sekä elokuvateatterissa että televisiossa, joten teosta voi pitää kummankin alustan tuotteena. Itse aion luokitella sen tässä viestissä elokuvaksi.

Kyseessä on siis länsinaapurin elokuvataiturin Ingmar Bergmanin ohjaama Fanny ja Alexander. Se kertoo vauraan ruotsalaissuvun vaiheista 1900-luvun alun Ruotsissa, ilmeisesti Uppsalassa. Tapahtumia tarkastellaan pitkälti Alexander-nimisen lapsen kautta. Fanny on hänen siskonsa, mutta ollakseen nimihahmo hän tekee hyvin vähän. Kauniit silmät ja voimakas katse hänellä kyllä on.

Viiden tunnin paketti tuntuu kestoaan lyhyemmältä. Katsoin ensimmäiset kaksi jaksoa putkeen, sitten pidin ehkä parin tunnin tauon, jonka jälkeen katsoin loput kaksi. Tahti on miellyttävän rauhallinen ja kerronta hyvin hahmokeskeistä. Hahmoja ei istuteta pisteestä a pisteeseen b kiirehtivän juonen vietäväksi, minkä seurauksena he tuntuvat ihmisiltä, eivät pelinappuloilta. Kuuluisa elokuva-arvostelija Tingle sanoi joskus, että The Departedin ongelma piilee siinä, että se kertoo juonesta, eikä hahmoistaan. Fannyssa ja Alexanderissa tilanne on täysin päinvastainen, ja hyvä niin. Hahmot ovat kiinnostavia ja pidettäviä kaikkine heikkouksineenkin, ja tarina muodostuu hiljalleen asioista, joita he tekevät ja keskusteluista, joita he käyvät.

Välillä tapahtuu asioita, jotka vaikuttavat yliluonnollisilta ja joita ei pysähdytä kummemmin selittelemään. Mielikuvitus ja sen sekoittuminen todellisuuden kanssa ovat tarinan ydinteemoja. Niistä onkin helppo löytää samastumisen kohteita.

Mielikuvitus on tietysti kiinteä osa taidetta ja tarinoita, joista olen aina pitänyt. Fannyssa ja Alexanderissa taiteen voima ja merkitys kiteytetään erinomaisesti yhdessä kohtauksessa. Siinä nimihahmojen isä, teatterinjohtaja, toteaa, että näytelmät paitsi heijastavat todellisuutta ja auttavat meitä ymmärtämään sitä paremmin, myös tarjoavat meille mahdollisuuden paeta sitä hetkeksi. Niin Alexanderkin pakenee alati kurjemmaksi käyvää arkeaan sepittämiinsä tarinoihin. Pelkkä lohtu mielikuvitus ei kuitenkaan ole, sillä joskus siellä vaanii vielä pelottavampia asioita kuin ympäröivässä maailmassa.

Virkistävää onkin, ettei elokuva näytä kuvittelemista yksinomaan pelastavana tekijänä. Kaikilla asioilla on varjopuolensa. Silti pidän mielikuvitusta enimmäkseen positiivisena asiana. On aika hienoa pystyä kuvittelemaan jotain sellaista mitä ei ole ja tuntea kuinka se, ainakin hetken ajan, on. Näemme ympärillämme maailman, joka koostuu tietyistä materiaaleista, jossa elävät tietynlaiset ihmiset, eläimet ja kasvit, jossa pätevät tietyt luonnonlait, jossa tietyt ihmiset ja asiat ovat kuolleet ja toiset elävät. Mutta tähän maailmaan ei ole pakko tyytyä, koska voimme kuvitella toisenlaisiakin. Kirjat, elokuvat, televisiosarjat, jopa niin kammottavan nolot asiat kuin videopelit ovat kiinnostava osa todellisuutta juuri siksi, että ne avaavat ikkunoita näihin toisiin todellisuuksiin. Sellaisiin, jotka usein ovat omaamme miellyttävämpiä. Ainakin itse koen eläväni maailmassa, josta tarvitsen kipeästi pakomatkoja muualle. Siinä mielessä taidan olla eri mieltä kuin se, joka joskus totesi tarun olevan vähemmän ihmeellistä kuin totuus.

Kuitenkin myös totuus oli joskus ihmeellistä, olenhan ollut itsekin utelias lapsi. Tuolloin totuuden ja mielikuvituksen välinen raja myös oli varsin häilyvä. Hyvän klassikkolastenkirjan Hassut hurjat hirviöt kirjoittanut Maurice Sendak totesi, että lapset osaavat liikkua todellisen ja epätodellisen välillä hyvin helposti, tavalla jota aikuiset eivät enää muista. Ehkä elämä siksi oli lapsena helpompaa. Tai sitten vain muistan huonosti ja katselen menneisyyttäni kultaisten linssien lävitse. Ehkä elämä on aina ollut kamalaa ja kaipuu menneeseen saa vain nykyhetken tuntumaan entistäkin kamalammalta. Yksi Fannyn ja Alexanderin hahmoistakin haikailee menneisiin päiviin, koska nykyhetki tuntuu liian surulliselta. Toinen odottaa tyytyväisenä kuolemaansa. Kolmas pahoinpitelee itseään ja vaimoaan ja itkee, koska on epäonnistunut elämässä.

Elämä on ihmeellinen, toden totta. Onneksi on tarinoita kuten Fanny ja Alexander. Tarinoita, joiden seuraamisesta nauttia, joiden kautta tarkastella elämää ja ennen kaikkea joihin paeta todellisuutta.

Kaiken kaikkiaan tämä oli siis oikein hyvä elokuva, jota en suosittele kenellekään.

Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1714 : 05.01.19 - klo:00:33 »
Illan elokuvana Kaunotar ja hirviö - se näytelty versio. Oikein onnistunut sovitus, mutta koko ajan haikailin animaation perään (jota en ole nähnyt). Silloin hahmot olisivat ilmeikkäämpiä, eikä taikuus olisi kolkko tietokone-efekti. Tarina on kokonaisuus, ja huomasin nauttivani jopa musikaalista. 4/5
Itse taas en odottanut elokuvalta mitään, ja petyin silti, kun sen muutama vuosi sitten näin. Kirjoittelin johonkin silloin tarkemmin, mikä siinä ei uponnut, mutta IMDB:ssä olen tuolle antanut muistaakseni 4/10. Nyt muistan lähinnä vaan, että en tykännyt oikein mistään, mitä tapahtui. En ole aivan varma, olenko koskaan nähnyt sitä animaatioversiota, mutta tuo ei vain iskenyt.

*

Poissa mosse

  • Mosse
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1715 : 07.01.19 - klo:12:07 »
Kyllähän se K&H:n animaatioversio on leffana paljon parempi, varsinkaan kun ei tarvitse kuunnella autotunetettua Emma Watsonia.

Toisaalta liveversiossa on Evermore.
[22:22] <+Linkkiro> Miks Mosse tietää kaiken >_>
[22:23] <+pandem> koska mosse on paras

Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1716 : 07.01.19 - klo:12:23 »
Omalla kohdalla asiaan vaikuttanee vahvasti se, että en oikeastaan koskaan tykkää musikaaleista. Piirretyidenkin laulukohtaukset ovat usein aivan hirveitä, jos hahmot jostain vain päättävät lähteä porukalla laulamaan. Musiikit saadaan kyllä usein punottua hyvin mukaan elokuvaan, mutta melkein aina musikaaleissa se tuntuu useimmissa kohdissa erittäin keinotekoiselta ja vaivaannuttavalta ja rikkoo immersiota erittäin pahasti. Näytellyissä leffoissa laulukohtaukset jotenkin tuntuvat vielä erittäin paljon kiusallisemmilta kuin piirretyissä.

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1717 : 07.01.19 - klo:14:18 »
Genren ominaisuus!!

Minulle on aina ollut helppoa hyväksyä, että joissain elokuvissa tarinaa kuljetetaan välillä lauluilla, varsinkin silloin, kun kyse on nolosta lasten satuleffasta, joka ei selvästikään sijoitu tuntemamme maailman kaltaiseen todellisuuteen. Sitä paitsi Disneyn biisit ovat usein aika hyviä.

Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1718 : 11.01.19 - klo:12:25 »
Oon viime aikoina katsonut aika ison läjän supersankarileffoja. Voisin vähän kirjoittaa konmenttia näistä.

Aquaman
Aika huikea elokuva. Jason Momoa sopii tähän rooliin mainiosti ja tekee perinteisestä sarjakuvamaailman vitsistä helvetin kovan jätkän. Tarina on jännä ja efektit toimii (tuollainen vesifantasia on aika pärisyttävää). Jatko-osaa pliis. 9/10

Justice League
Aquamanin innoittamana päätin katsastaa tämän, huono päätös. Tylsä ja tehoton pahis, typerä juoni ja läjä pointittomia kohtauksia. Aquaman ja Superman pelastavat vähän. Batman vaihtoon.  7/10

Näiden jälkeen aloitettiin kaverin kanssa Marvel-movie-universe-tai-mikä-hitto-nyt-olikaan-maratoni.

Iron Man
Olin nähnyt tämän leffan joskus aikaisemminkin, toimii edelleen. Sopivasti äksöniä ja origin-storya. RDJ loistaa 9/10

The Incredible Hulk
Ihan ok tapaus. Tarina laahaamisestaan huolimatta ihan ok, vaikka Hulkki ei ole kyllä koskaan hahmona sytyttänyt minua millään lailla. Pääpahis oli ehkä paras puoli tässä. 7/10

Iron Man 2
Enemmän äksöniä kuin ykkösessä. Enemmän myös typeriä "huumori"kohtauksia. Kaiken kaikkiaan äksöni kompensoi tätä sen verran, että pidän hyvin pitkälti ykkösen veroisena. Pahis oli paljon mielenkiintoisempi kuin ykkösen. 9/10

Thor
Hauskaa fantasiashittiä. Thor ja Loki ovat huikeita hahmoja. Isoin miinus ehkä siitä, että Thorin voimat oli piilossa suurimman osan leffasta. Äksöni oli eeppistä ja jääjätit siistejä pahiksia. 8/10

Captain America: Ensimmäinen avenkeri
Toinen maailmansota on aina aiheuttanut minussa kiksejä, minkä vuoksi ehkä arvostan tätä enemmän kuin pitäisi. Kapun hahmokehitystä oli mielenkiintoista seurata vierestä. Pahis oli siisti. 9/10

Avengers
Katsoin tämän jo silloin julkaisussa aikoinaan. Toimi edelleen yhtä hyvin. Hyvää bäntteriä ja äksöniä. Tony Stark on tässä rasittava mylkky, mutta Kapu ja Thor onneksi pelastavat. 10/10

Iron Man 3
Anteeksi, mutta mitä persettä. Tämä leffa saa Spiderman kolmosen näyttämään hyvältä. Leffassa oli ehkä kolme toimintakohtausta, muu aika meni jossain mukamas hauskassa paskanjauhannassa. 5/10

Innolla odottelen, että pääsen kattelemaan lisää Thoria ja Kapua  :)

*

Poissa Turjake

  • Törö
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1719 : 13.01.19 - klo:15:23 »
Heipä hei, tässä lempparini vuodelta 2018 jonkinasteisessa tyksimisjärjestyksessä. Mukana on myös vuoden 2017 elokuvia, jotka julkaistiin Suomen kamaralla vasta 2018.

1. Three Billboards Outside Ebbing, Missouri
Hienointa elokuvissa ja noin viihteessäkin yleensä on se, jos teos herättää jonkinasteisia tunteita. Three Billboards on periaatteessa karu, kiroilun ja väkivallan täyttämä elokuva raivon käsittelystä, mutta kuitenkin tunteiden osalta yksi vuoristorata. Välillä hekottaa ääneen, välillä myötähäpeilee, välillä kauhistuu, välillä pitää kynsin hampain taistella itkemistä vastaan. Ja se on aika hienoa.

2. Florida Project
Sarjassamme lapsuuden puhdas viattomuus ja tietämättömyys. Florida Project on kummallinen elokuva, koska se on periaatteessa tosi rankka, mutta kuitenkin värikäs ja toiveikas. Loppu jakaa mielipiteitä, minusta se oli hyvä. Willem Dafoe olisi mielestäni ansainnut tästä Oscarin.

3. Mission: Impossible – Fallout
Fallout on Mission Impossible -sarjan kuudes ja paras osa. Cruise missile tykittää iästään riippumatta tai siitä johtuen kovinta toimintablästäystä mitä valkokankailla on nähty sitten Mad Max: Fury Roadin. Jotain kertoo ehkä se, kuinka leffan nähtyäni ahmin kaikki mahdolliset behind the scenes matskut. On se kova.

4. Black Panther
Black Panther on tosi hyvä elokuva, jota dissataan lähinnä siksi ettei se vastannut hypeen...?!? Minusta tässä oli hyviä juttuja tosi paljon. Painoa ja draamaa löytyy keskiverto Marvel-elokuvaa enemmän. Nipottamisen aihetta löytyy vaikka kuinka, mutta kokonaisuus on mielestäni ehjä ja draaman kannalta mielenkiintoinen. En malta odottaa mitä jatko-osa tuo tullessaan.

5. Hereditary
Ahdistava ja kuumottava Hereditary sisältää yhden raisuimmista ja kamalimmista kohtauksista mitä olen koskaan elokuvissa nähnyt. Tässä oli paljon paljon paljon hyvää. Rikkinäisen perheen arkea oli jo muutenkin kiehtovaa seurata, mutta sitten tässä tulikin kaikkea superpöyristyttävää buustaamaan menoa entisestään. Toimii.

6. Avengers: Infinity War

Ehkä maailman paras lelumainos. Infinity War tekee käsittämättömän monta asiaa oikein ja tasapainoilee niin monen hahmon ja juonikuvion kanssa samanaikaisesti, että ei voi kuin hattua nostaa.

7. Annihilation
Vahvan vision omaava Annihilation on jälleen osoitus siitä kuinka scifi on kuninkaiden genre, kunhan ruoriin saadaan kunnon tekijöitä. Hävyttömästi tämä dropattiin Euroopassa suoraan Netflixiin ilman teatterilevitystä, joten voihan vittuuuuuu...

8. Spider-Man: Into Spiderverse
Upean näköinen, värikäs ja tosi hauska lasten piirretty, joka ei kuitenkaan ole turhaan yksinkertaistettu kohdeyleisöään varten. Rakkauskirje kaikille Hämähäkkimiehen ystäville.

9. Creed 2
Ensimmäinen Creed on yksi suurimpia yllätyksiä koskaan. Konsepti oli niin pöhkö, etten uskonut ”Rocky 7:n” olevan kuin säälittävä yritys saada ihmisiä nostalgian voimin teatteriin. Mutta kuinka väärässä olinkaan. Sitten Creed 2 julkistetaan, konsepti on vielä hölmömpi, mutta silti tämäkin oli hiton hyvä. Kuten ennenkin, tärkeintä on hahmot ja draama, ja niistä kyllä puristetaan kaikki irti. Viimeksi olen ollut näin lähellä teatterissa itkemistä kun katsoin Loganin.

10. Mandy

Värikäs tappoleffa, jonka pääosassa riehuu Nic Cage. Kirjoitin tästä jonnekin tänne aiemmin. Tämä oli hienoa viihdettä.

Kunniamaininnat näille: Lady Bird, Mom & Dad, Summer of 84, A Quiet Place
« Viimeksi muokattu: 13.01.19 - klo:15:24 kirjoittanut Turjake »
<+Cyna> Turjake on resetin paras tyyppi, aattelin mainita
<Tinglemies> välillä en itsekään erota pelaanko personaa vai nussinko törön kaa
<+mm. Detonat, coconuut, Linkkiro> Törö adminiks


ANIME ON PASKAA USKOKAA JO SKYWARD SWORD MYÖS JA DC

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1720 : 13.01.19 - klo:19:20 »
Kiitokset mielenkiintoisista kollaasiviesteistä. Itse katsoin eilen illan elokuvan Birdman. Siinä supersankarinäyttelijä eläytyy liikaa rooliinsa, ja todellisuus sekoittuu epätodellisuuden kanssa toisistaan erottamattomaksi sotkuksi. Onko näytellyllä ja aidolla tunteenpurkauksella lopulta mitään eroa? Hahmot ovat paperilla viallisia, mutta ei heihin silti kiinny sillä teoksesta maistuu Hollywoodmainen keinotekoisuus. Ehkä koko esitys olikin vain elokuvaa. 4/5
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1721 : 21.01.19 - klo:19:14 »
Heipä hei, tässä lempparini vuodelta 2018 jonkinasteisessa tyksimisjärjestyksessä.

1. Avengers: Infinity War
Erinomainen Super Smash Bros. -genren elokuva.

2. Black Panther
Taattua marvellaatua!

3. Ant-Man and the Wasp
Tylsä ja sekava.

En muista nähneeni muita vuoden 2018 elokuvia.
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Turjake

  • Törö
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1722 : 21.01.19 - klo:22:51 »
mitä vittua
<+Cyna> Turjake on resetin paras tyyppi, aattelin mainita
<Tinglemies> välillä en itsekään erota pelaanko personaa vai nussinko törön kaa
<+mm. Detonat, coconuut, Linkkiro> Törö adminiks


ANIME ON PASKAA USKOKAA JO SKYWARD SWORD MYÖS JA DC

Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1723 : 22.01.19 - klo:10:08 »
Muistan katsoneeni vuoden 2018 elokuvista vain Hereditaryn, Annihilationin, A Quiet Placen ja sen uusimman Mission Impossiblen.

Pidin Hereditarystä , Annihilationista ja Mission Impossiblesta enemmän kuin Quiet Placesta.
« Viimeksi muokattu: 22.01.19 - klo:10:09 kirjoittanut Ingoo »

Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1724 : 24.01.19 - klo:23:05 »
Illan elokuvana Nicholas Cage ja kokaiini.

Mandy oli vitun viihdyttävä ja hämmentävä taide-elokuva.

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1725 : 28.01.19 - klo:23:14 »
Katsoin muutama päivä sitten Roman, joka on vuonna 2018 ilmestynyt elokuva. Siinä on näyttelijöitä ja se kestää hieman yli kaksi tuntia.

Elokuva on mustavalkoinen, joten ei kannata vaivautua. Mukana tosin on myös koskettava tarina ja paljon hienoa kuvastoa 1970-lukulaiseksi lavastetusta Meksikosta. Mutta ketäpä sellaiset asiat kiinnostavat.

Elokuvan visuaalinen ilme ja kuvakerronta ovat mielenkiintoisia. Hahmot kuvataan suurimmaksi osaksi etäältä, ja monilta osin katsojakin jää tarinasta etäälle. Silti jotkut hetket liikuttavat ja aiheuttavat jopa pahaa mieltä. Muutama loppupuolen kohtaus on mielessäni vieläkin, mutta tämä taitaa kertoa vain omista ongelmistani.

Elokuva on Netflixissä, mutta siellä on varmasti paljon muutakin, joten tähän tuskin kannattaa käyttää aikaansa.

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1726 : 24.02.19 - klo:19:46 »
Illan elokuvana Ready Player One. Typerä ja yllätyksetön seikkailuelokuva, joka yrittää joka väliin tunkea ylimääräisiä populaarikulttuuriviittuksia. He hei lapset muistattekos Overwatchin? Oletteko nähneet Hohdon hihi me olemme nähneet Hohdon nyt voit katsoa Hohtoa samalla kun katsot Spielbergin uusia erikoistehosteita. Kaikki juonenkäänteet ratkaistaan hölynpölyllä, mutta tarina on jokseenkin koherentti kokonaisuus alusta loppuun. 3/5 onnistuneempi kuin Kingdom Hearts.
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1727 : 01.03.19 - klo:05:06 »
Discordissa meuhkasinkin jo, että kävin katsomassa sata vuotta työn alla olleen Alita: Battle Angelin. Se perustuu tosi hyvään klassikkomangaan (Gunnm), jota luin joskus yläasteen ja lukion taitteessa. James Cameron osti sarjikseen oikeudet joskus 2000-luvun alussa, mutta ei tehnyt niillä pitkään aikaan yhtään mitään, koska hänellä oli kiire tehtailla Avatareja.

Monen mutkan jälkeen Alita kuitenkin saapui. Jipii. Trailerin ja ennakkotietojen perusteella olin täysin valmis skippaamaan elokuvan. Olisin toki kovasti halunnut nähdä James Cameronin ohjaaman Gunnm-leffan silloin, kun olin nuori ja naiivi ja kulutin animea, ja tavallaan olin kiinnostunut projektista edelleen, sillä överi kyberpunk-estetiikka ei ole lakannut hivelemästä makunystyröitäni. Mutta tämä... Pääosassa on modernia Peter Cushingiakin kamalampi CGI-naama, ohjaajana hääräilee Robert Rodriguez jolta ei ole tullut aikoihin mitään minua kiinnostavaa ja ikäraja on PG-13, joten hyvästi vaan alkuperäisteoksen pöyristyttävä väkivalta, joka rakensi raadollista tunnelmaa niin erinomaisesti. Arvostelut vahvistivat ennakkoluulojani. Kyllä kannatti odottaa yli kymmenen vuotta lastillista paskaa. Ei tällaista, kiitos.

Toissapäivänä satuin kuitenkin kuulemaan, että osa yleisöstä oli nauttinut elokuvasta. Hmm. Voiko näin varmalta katastrofilta näyttänyt pätkä todella saada hymyn hyytymään?

Noh, omani se sai. Ei mahda mitään: pidin elokuvasta lähes kauttaaltaan. Kenties olen sekaisin, mutta teatterista poistuttuani koin nähneeni kahden tunnin viihdyttävän toimintarymistelyn, joka oli uskollinen lähdemateriaalilleen ja jonka päähenkilöä oli tämän... epäonnisesta ulkonäöstä huolimatta erittäin miellyttävä seurata.

Elokuva ei ole tarinaltaan mitenkään omaperäinen, ja hahmotkin ovat kenties liian helposti luonnehdittavissa. Toiminta on lapsellista, päähenkilön naaman ilvehdintä toisinaan kokemuksesta irrottavaa ja... niin, olin mielestäni valmis puolustamaan tätä elokuvaa, mutta en kyllä voi mitenkään tehdä sitä kuulostamatta idiootilta.

Käsikirjoitus on ilmeisesti paskaa. Varmaan kaikki muukin. Elokuva myös loppuu kesken, eikä jatkoa ole luvassa, koska ketään ei kiinnosta.

Maksoin tästä ikimuistoisesta elokuvakokemuksesta 13 euroa, kun ostin ensin nipun sarjalippuja ja maksoin sitten innovatiivisen ISENSE-salin lisämaksun. Muuten hinta olisi ollut lähes 15 euroa. Ilman opiskelijakorttia päälle 18.

Lopulta korkea hinta ei juuri harmittanut. Hintaan nimittäin sisältyi vitun ruma juliste, jossa nimihenkilö poseeraa miekan ja Finnkinon logon kanssa.

Ei kannata käydä katsomassa.

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1728 : 11.03.19 - klo:00:53 »
Tampereen elokuvajuhlat eli Tampere Film Festival eli TFF eli filkkarit järjestettiin taas. Ketään ei kiinnosta, mutta kirjoitan niistä silti.

Tämä oli ensimmäinen kertani elokuvajuhlilla, ja nyt kadun, että en ole aiemmin käynyt. En muista, koska viimeksi olisin nauttinut elokuvissa käymisestä näin paljon. Opiskelijahintaisella sarjalipulla näytökset maksoivat kuusi euroa kappaleelta, eikä ennen elokuvaa tarvinnut katsoa yli 15:tä minuuttia mainoksia. Yleisö myös osasi käyttäytyä paremmin kuin tavallisissa elokuvanäytöksissä keskimäärin. Lisäksi joidenkin näytösten jälkeen järjestetyt Q&A-tilaisuudet, joissa oli paikalla elokuvaohjaajia, olivat parhaimmillaan hyvin mielenkiintoisia. Ainakin ne avasivat silmäni sille tosiasialle, että Suomessakin tehdään elokuvia koko ajan. Ja niitä tekevät ihan tavallisilta vaikuttavat ihmiset!

TFF on siis tapahtuma, joka keskittyy lyhytelokuviin. Jokaisessa tsekkaamassani näytöksessä oli 4–7 lyhäriä, joiden kesto vaihteli alle viidestä minuutista lähes puoleen tuntiin. Festarit kestivät viisi päivää, joten teoriassa olisin voinut käydä kahdessa näytöksessä per päivä. Ihan näin tasaiseen suoritukseen en kuitenkaan taipunut: yhtenä päivänä en käynyt elokuvissa kertaakaan, toisena istuin läpi neljä näytöstä.

Lyhytelokuva on aiemmin ollut minulle melko vieras formaatti. Tämän intensiivisen elokuvissa ravaamisen jälkeen näen sen merkittävänä ja kiinnostavana osana rakastamaani taidemuotoa. Jotkut tarinat toimivat parhaiten kompaktissa muodossa, ja etenkin kokeelliset elokuvat sopivat formaattiin hyvin. Muutama mielenkiintoinen audiovisuaalinen kikka on monesti näkemisen arvoinen, mutta noiden kikkojen istuttaminen pitkään, tarinalliseen elokuvaan saattaa jo vesittää vaikutusta.

Tämän tajuttuani aloin myös aiempaa enemmän ajatella elokuvan mahdollisuuksia. Lähinnä sitä, että elokuvan ei ole pakko olla tarina sen enempää kuin maalauksenkaan. Se voi olla audiovisuaalinen elämys, joka iskee suoraan tunteisiin ja tajuntaan ja jota ei välttämättä ole tarkoituskaan rationalisoida ajattelemalla (tai lukemalla teorioita internetistä). Toisaalta osaa elokuvista on hauska pohdiskella jälkikäteen, sillä ainakin minun aivoihini visuaalinen kerronta saattaa jäädä kummittelemaan pitkäksi aikaa ja paljastaa sitten yllättävillä hetkillä uusia ja kiehtovia merkityksiä itsestään. Useassa näytöksessä huomasin pohtivani edellistä elokuvaa, vaikka olisi varmaan ollut suotavaa keskittyä katsomaan sitä, mikä parhaillaan pyöri silmieni edessä.

Noh, elokuva joka tapauksessa taipuu moneen, kuten taide yleensäkin.

Tässä muutamia festareilla katsomiani pätkiä, jotka ansaitsevat maininnan. Enemmänkin olisi, mutta en jaksa kirjoittaa enempää tällä kertaa.

Osa elokuvista on katsottavissa verkossa. Tekee mieli sanoa, että suosittelen katsomaan ne ensin ja vasta sitten lukemaan kommenttini, jos elokuvat siis yhtään kiinnostavat. Mutta eiväthän ne kiinnosta. Eikä kukaan varmaan lue tätä viestiäkään.

Eatnanvulos Lottit (Maan sisällä linnut) [Areena]

Viime vuoden Risto Jarva -palkinnon voittaja, joka näytettiin tämän vuoden avajaisnäytöksessä (johon oli koottu parhaita paloja menneiltä vuosilta). Melankolinen ja kaunis tanssielokuva, jossa hypähdellään läpi Suomen maisemien. Vai sittenkin saamelaisten maisemien? Vai ehkä kuitenkin vain maisemien? Saamelaiset ovat kansa, jolla ei ole omaa valtiota, joten elokuva on helppo nähdä valtiollisten rajojen keinotekoisuutta korostavana. Ainakin se tuntuu kyseenalaistavan ajatuksen, että maa olisi jotain, jonka joku voi omistaa. Balettitanssijat liikkuvat kuin linnut maan sisällä, rajoista ja omistusoikeuksista piittaamatta. Vapaina vai vangittuina? Tai sitten tässä on kyse jostain aivan muusta: kannattaa pitää mielessä, että olen tyhmä, enkä tiedä elokuvista mitään.

Helsinki Mansplaining Massacre [Areena]

Vähän rankempaa meininkiä feministisellä sanomalla. Elokuvassa annetaan turpiin ärsyttävälle, vastapuolta alentavalle selittämiselle ja siihen syyllistyville miehille ja tehdään se vieläpä hauskasti. Pöyristyttävä väkivalta on toteutettu pitkälti ilman tietokonetehosteita ja vaikka premissi ja nimi viittaavat Texas Chainsaw Massacreen, yleisestä meingistä tulee mieleen myös Evil Dead -sarja. Lopputuloksena on toimiva ja energinen vitsielokuva, josta jotkut valkoisten heteromiesten eli aikamme sorretuimman vähemmistön edustajat ovat varmaan jo pahoittaneet mielensä.

What Happened to Her?

Kokoelma kohtauksia elokuvista ja tv-sarjoista, joissa esiintyy murhattu nuori nainen. Taustalla pyörii haastattelu, jossa puhuu kuollutta naista esittänyt näyttelijä. Yksinkertainen idea, joka toimii lyhytdokkarin muodossa mainiosti. Avasi ainakin minun silmäni sille, miten helvetin paljon kuolleita naisia käytetään fiktiivisten tarinoiden premisseissä ja sitä kautta kuvastoissa. Pelottavaa on myös huomio siitä, että osa tarinoista perustuu tositapahtumiin: haastateltava kuvailee yksityiskohtaisesti sen hetken, kun hän tajusi, että tämä oikeasti tapahtui jollekin ihmiselle. Joku kuoli näin. Tuleeko yleisö ajatelleeksi tätä, vai onko fiktio jo onnistunut irrottamaan murhan todellisuudesta?

Oma lukunsa ovat useat maininnat siitä, miten haastateltavaa naista käytettiin kuvauksissa hyväksi ja kuinka hänelle ei missään vaiheessa kerrottu kaikkea sitä, mitä hänen odotettiin tekevän. Ajatuksia herättävä pätkä, ainakin ihmiselle, joka on tottunut katsomaan murhattujen naisten ympärillä pyörivää viihdettä.

Höstmannen (Syysmies)

Meänkielinen elokuva, joka kertoo jossain päin Tornionjokilaaksoa elävistä hunsvoteista, jotka ryöstävät vanhoja naisia. Tyyli on varsin kaurismäkeläistä: hahmot puhuvat suuren osan ajasta eleettömästi ja hyvin selvästi artikuloiden. Myös melankolinen ja humoristinen tarina tuo mieleen Kaurismäen. Päähahmot etenevät yhdestä tragikoomisesta vastoinkäymisestä toiseen. Heillä menee alati huonommin, mutta aina voisi mennä vieläkin huonommin.

Harmillista on, että elokuva loppuu, vaikka tuntuu, että tarinaa olisi vielä ollut kerrottavana. Olisin mielelläni katsonut näiden veijareiden seikkailua kokopitkän elokuvan verran, ainakin sellaiset 60–75 minuuttia.

Cat Days (Kissanpäivät)

Parhaan animaatioelokuvan palkinnon voittanut saksalais-japanilainen piirretty. Kertoo pojasta, jonka lääkäri epäilee olevan kissa. Palkituista elokuvista tämä oli varmaan suosikkini, ehkä siksi että se tuntui helpoimmin sisäistettävältä. Höpsö, mutta oikeista asioista kertova tarina on kuvitettu tyylikkäästi, ja huumori toimii.

Meshes of the Afternoon

Avantgarde-elokuvista pitävä ja omankin kokeellisen leffansa tehnyt Anna Eriksson oli koostanut festareille viiden elokuvan näytöksen, joka kiinnitti mielenkiintoni lähinnä siksi, että yksi valituista leffoista oli David Lynchin ohjaama. No, juuri se pätkä osoittautui viisikosta vähiten mielenkiintoiseksi, mutta onneksi tämä näytöksen aloittanut elokuva täytti surrealisminnälkäni. Lynchin tuotanto vaikuttaisi olevan paljon velkaa tälle lyhärille.

Elokuvan tarina ei ole selkeä, mutta sitä on silti kiinnostava seurata. Omituisia asioita tapahtuu, mutta ne eivät tunnu toisistaan irrallisilta, vaan muodostavat hetkittäin unenomaisen, toisina hetkinä painajaismaisen kokonaisuuden. Tulkinnoille on runsaasti tilaa, mutta elokuvasta on helppo nauttia myös sellaisenaan: sukelluksena joko alitajuntaan, tai vain maailmaan, joka näyttäytyy hetki hetkeltä epätodellisempana. Kiinnostavaa nähdä, että jo 40-luvulla uskallettiin tehdä jotain näin erikoista.

Elokuva on nähtävästi public domainissa. Youtubesta löytyy monta versiota eri musiikeilla. Alun perin elokuva kuvattiin mykkänä, mutta Teiji Iton säveltämä, 50-luvulla lisätty soundtrack on ilmeisesti hyväksytty viralliseksi ääniraidaksi.

Eläinsilta U-3033 [Areena]

Tämä oli yksi niistä elokuvista, joiden kuva- ja äänikieltä aloin miettiä vasta seuraavan leffan aikana. Aluksi tuntui, etten ymmärtänyt tätä "kokeelliseksi dokumentiksi" julistettua pätkää, enkä vieläkään ole varma, miten kaukaa haettuja omat ajatukseni ovat. Se toki on selvää, että elokuva kertoo luonnon ja ihmisen suhteesta. Ensin on metsää ja eläimiä, sitten keskivaiheen nopeasti leikattu ja ääniraidaltaan voimakas osio, jossa kuvataan kaupungissa kävelevää ihmistä, ja sitten taas metsää. Ok.

Jälkikäteen elokuva alkoi muotoutua mielessäni kuvaukseksi eläimen matkasta tien yli. Alku on rauhallinen, mutta sitten seuraa tien pauhu: kymmenittäin autoja ja ihmisiä, muusta luonnosta irrottautuneita eläimiä äänekkäine ja pelottavine kulkupeleineen. Sitten eläin palaa metsään. Kovat äänet haihtuvat, tie ja ihminen jäävät taakse. Runollinen elokuva.

Dulce

Festareiden pääpalkinnon voittanut leffa on yllättävän koruton ja suoraviivainen dokumentti. Se kertoo Kolumbian mangrovesoilla asuvasta yhteisöstä, johon kuuluva pieni tyttö opettelee uimaan. Ilmastonmuutoksen takia vuorovesivaihtelut ovat muuttuneet aiempaa rajummiksi, joten uimataidon oppiminen on elintärkeää. Vahvin asia elokuvassa onkin sen sanoma: ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat todellisia, ja niiden hillitsemiseksi vaaditaan lisää ponnisteluita.

Pieni tyttö itkee, kun äiti yrittää opettaa häntä uimaan. Hän ei halua oppia. Lopulta hän kuitenkin ymmärtää, miten vakavasta asiasta on kysymys. Samalla tavalla kaikkien ihmisten toivoisi tajuavan mitä ympärillämme tapahtuu. Sisäistävän, millaisessa maailmassa elämme. Ja ryhtyvän sitten hommiin.

Vaikka se tuntuisi epämiellyttävältä.
« Viimeksi muokattu: 11.03.19 - klo:01:12 kirjoittanut Tapza »

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1729 : 13.03.19 - klo:14:44 »
Katsoin Areenasta M/S Romantic -nimisen minisarjan, jonka ovat luotsanneet mm. Studio Julmahuvista ja Ihmebantusta tutut Jani Volanen ja Tommi Korpela. Sarja kuvaa Helsinki–Tukholma-risteilyä useiden risteävien tarinoiden kautta. Kyseessä ei ole sketsikomedia, vaan humoristinen draamasarja, jonka komedialliset hetket kumpuavat tavallaan stereotyyppisistä, mutta loppujen lopuksi hyvin uskottavista hahmoista. Jos on viettänyt aikaa risteilyillä, tai vaikka vain pyörinyt ahkerasti yöelämässä, monet sarjan hahmot vaikuttavat hyvin tutuilta.

Helsingin Sanomien jutussa sarjaa kuvattiin komediaksi, mutta niin synkäksi ja surulliseksi, että sitä tekee pahaa katsoa. Aika raju luonnehdinta. Meininki on toisinaan huvittavaa, usein vaivaannuttavaa, hetkittäin jännittävää ja melankolistakin, mutta ei minulle varsinaisesti tullut paha olo. Sarja pursuaa erilaisia, usein säälittäviä ja hetkittäin vastenmielisiäkin hahmoja ja näiden kurjiksi kääntyviä tarinoita, mutta kaikkia kuvataan hyvin inhimillisellä ja empaattisellakin otteella. Ketään ei suoranaisesti pilkata, tai jos pilkataankin, ivailun rinnalla on aina pyrkimys myös ymmärtää, miksi hahmot toimivat niin kuin toimivat. Matkustajien myötähäpeää herättävät kännirähinät, henkilökunnan epäammattimainen käytös asiakkaita kohtaan, tiedottomaan tilaan itsensä juonut lihava pukumies... kaikki ovat tuttuja asioita, joita risteilyllä kohtaa, ja jotka vituttavat, mutta tässä sarjassa yksikään tilanne ei näyttäydy aivan mustavalkoisena. Ihmiset ovat mulkkuja, tekevät typeriä asioita, näyttäytyvät pinnallisina, mutta jokaisen hahmon käytöksen ymmärtää, vaikka sitä ei hyväksyisikään.

Näyttelijät ovat niin hyviä, että pistää miettimään, onko suomalaisen elokuvan ongelma aina ollut ohjauksessa. Tässäkin sarjassa on monia tuttuja kasvoja, joita en aiemmin ole pitänyt juuri minään, ja lisäksi monia uusia (tai ainakin minulle vieraita) ja lupaavia kykyjä. Suomalaiselle elokuva- ja tv-viihteelle tuttu ylinäytteleminen ja teennäinen dialogi rajoittuvat muutamiin yksittäisiin repliikkeihin ja kohtauksiin, jotka on helppo unohtaa, kun katsoo isoa kuvaa. Suuren osan ajasta dialogi tuntuu hämmentävänkin luonnolliselta. Olen varmasti kuullut ihmisten puhuvan näin, laukovan juuri näin typeriä juttuja, tällaisilla maneereilla. Hetkittäin tarinaan uppoutuu niin hyvin, että melkein tuntuu kuin olisi itse mukana risteilyllä, ainakin jos on kaltaiseni sekopää.

Katsoin kaikki neljä noin tunnin mittaista jaksoa putkeen, koska en vain halunnut lopettaa. Oman koukuttavuutensa sarjaan tuo epäkronologisesti kerrottu, pala palalta avautuva tarina. Välillä hypätään ajassa taaksepäin, että saadaan kerrottua, mitä tapahtui samaan aikaan toisaalla. Toisinaan taas hypätään eteenpäin, ja vihjataan, että kaikki päättyy lopulta johonkin karmivaan onnettomuuteen. Koska hahmot kiinnostavat, kiinnostaa myös, millä tavalla heidän tapahtumarikas risteilynsä päättyy. Uudelleenkatseluarvoakin veikkaisin olevan. Jotkut merkittävät hahmot vilahtelevat alkupuolella statisteina, ja taustalla tapahtuu asioita, joiden merkitystä tarinassa ei vielä tiedä. Lopussa tuntuu siltä, että monikin asia saattoi jäädä huomaamatta.

Olen aika huono katsomaan tv-sarjoja, enkä muista, milloin viimeksi sellainen olisi temmannut näin hyvin mukaansa. Tällainen toteamus ei ehkä vielä paljon kerro, mutta sanonpa silti, että tämä lienee paras suomalainen televisio-ohjelma, jonka olen koskaan katsonut.
« Viimeksi muokattu: 13.03.19 - klo:23:01 kirjoittanut Tapza »

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1730 : 18.03.19 - klo:10:09 »
Illan elokuvana Leon. Palkkamurhaaja saa hoiviinsa esiteini-ikäisen Natalie Portmanin, ja yhdessä he ryhtyvät tappopuuhin. Sympaattinen hyvänmielen elokuva täynnä hurtimpaa huumoria Tinglemiesten makuun. Tunteet eivät kuitenkaan pääse ihon alle, sillä kaikesta huolimatta tarinan hyvikset ja pahikset kuvataan pliisun mustavalkoisesti. 4/5.
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1731 : 18.03.19 - klo:23:48 »
Illan elokuvana Sound of Music. Nunnakokelas lähtee maijapoppastelemaan laivastopäällikön seitsenhenkistä lapsikatrasta. Tarina on hölmö ja ennalta-arvattava, ehkä siksi niin rauhallinen ja mukava. Jostain syystä tykkäsin kovin paljon musikaalin laulunumeroista. Jopa natsit tuntuvat kaiken ihanuuden keskellä kammottavilta, vaikka he eivät elokuvan aikana edes tee mitään pahaa. Jos pleikkaripelit ovat elokuvia, niin Sound of Music on nintendopeli. Lämmin ja miellyttävä musiikkituokio keskittyy tekemään katsojansa ja kuulijansa iloisiksi :) 5/5 Pitää katsoa joskus uusiksi.
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1732 : 14.04.19 - klo:00:24 »
Illan elokuvana elokuvagaalassakin vilahtanu Hachiko - tarina uskollisuudesta. Perheeseen tulee koira, ja hänpäs sekoittaa kaikkien elämän haha söpö vintiö. Tarina on täysin ennalta-arvattava ja vähäeleinen, mutta se ei vähennä pätkän vetovoimaa mitenkään. Ohjaaja Lasse Hallström tunnetaan myös Gilbert Grapesta, ja sama elämänmakuisuus on vahvasti läsnä ruotsalaisen molemmissa teoksissa. 4/5

Taannoin näin myös yliarvostetun klassikkoelokuvan Ensimmäinen matka, joka tunnetaan varmaan paremmin nimillä Tokyo Story tai Tokyo Monogatari. Vanha pariskunta lähtee Tokioon tapaamaan aikuisia lapsiaan, mutta sukupolvien välistä kuilua ei noin vain ylitetä - tavat pukeutua, puhua ja viettää aikaa eroavat liikaa toisistaan. Ei noita muumioita kukaan jaksa paasata, joten heistä pitää päästä eroon tarjoamalla kiinnostavaa ohjelmaa. Viinaksien jälkeen voikin taas avautua miten pettynyt jälkikasvuunsa onkaan. Vaan kun koittaa perinnänjaon aika, ovatkin kaikki taas yhtä lämmintä perhettä. 5/5
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1733 : 14.04.19 - klo:11:01 »
3 kuukautta ilmaista C Morea saatavilla vielä tänään. Yllätyksekseni tuonne tulee Game of Thronesin 8. kauden jaksot HBO Nordicin tahtiin.

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1734 : 02.05.19 - klo:23:52 »
Katsoin elokuvan Nosferatu vuodelta 1922. Sen jälkeen katsoin elokuvan Nosferatu vuodelta 1979. Molemmat perustuvat löyhästi Bram Stokerin klassikkoteokseen Dracula, jonka luin joskus yläasteikäisenä ja jota suosittelen kaikille, jotka pitävät vanhoista tylsistä paskakirjoista. Kiinnostavaa on, että kirjan pohjalta on tehty useita elokuvia, joista hyvin harva on pyrkinyt pysymään uskollisena alkuperäisteokselle (Cinemassacren James Rolfe teki aiheesta hyvin kiinnostavan ja tylsän videon). Nosferatun tapauksessa on kiinnostavaa myös se, miten 1920-leffassa hahmojen nimet on vaihdettu, mutta remakessa ruudulla seikkailevat vanhat tutut Dracula, Jonathan Harker ja Renfield. Tämä saa remaken tuntumaan enemmän Dracula-adaptaatiolta, vaikka pääasiallinen lähdemateriaali on 1920-luvun elokuva, ei alkuperäinen kirja.

Kumpikaan elokuva tuskin on nykyajan katsojan mielestä pelottava, mutta tunnelmaa rakennetaan hyvin molemmissa. Molemmissa on myös jonkin verran tahatonta komiikkaa, joka ei kuitenkaan tuhoa tyylikästä kokonaiskuvaa. Suurimman osan ajasta olin kiinnostuneempi visuaalisesta annista kuin tarinan tapahtumista, toki osittain siksi, että Draculan tarina on minulle jo perinpohjaisesti tuttu. Uudemman version musiikki maustaa visuaalista antia erinomaisesti. Erityisesti mieleeni jäivät otokset raunioituneesta linnasta ja hidastettua lepakon lentoa kuvaavat kohtaukset, joita säestää hyytävä kuoromusiikki.

En jaksa kirjoittaa näistä elokuvista enempää, koska en osaa kirjoittaa enkä tiedä elokuvista tarpeeksi, että voisin tarjota oikeasti kiinnostavia huomioita tai syvääluotaavaa kritiikkiä. Mutta jos vampyyrielokuvat kiinnostavat, suosittelen molempia. Uudempi versio tuntuu suuren osan ajasta enemmän draamalta kuin kauhuelokuvalta, mikä voi toisaalta olla nykykatsojan silmissä myös sen vahvuus. Lisäksi on kiinnostavaa, miten alkuperäisessä versiossa yksinomaan hirviömäisenä näyttäytyvästä hahmosta tehdään surullinen ja säälittävä varsin hienovaraisilla lisäyksillä.

Tampereen museokeskus Vapriikissa on myös Dracula-teemainen näyttely, jota pidin melko kiehtovana. Olen kiinnostunut folkloristiikasta ja myyttisistä tarinoista, joiden pohjalta on rakennettu uusia myyttisiä tarinoita. Näyttelyssä selvisi muun muassa se, mitä kaikkea vampyyrilorea Bram Stoker oli itse keksinyt ja mitä poiminut kansanperinteestä. Ja se, että usein Draculaan yhdistetty historiallinen henkilö Vlad Seivästäjä ei ollut Stokerille lainkaan tuttu. Hän tiesi lähinnä tälle annetun lempinimen "Dracula" (joka muuten on lohikäärmettä (Dracul) tarkoittavan sanan genetiivimuoto, etymologia on mielenkiintoista eikö vain).

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1735 : 04.05.19 - klo:00:05 »
Illan elokuvana Hitchockin Psyko. 5/5. Vaikka jokaisen juonenkäänteen on tästä klassikosta jo itselleen spoilannut tai arvannut, kutkuttava jännitys pitää silti otteessaan koko keston. Hauska on juoni, ja hahmot tekevät välittömän vaikutuksen. Toivottavasti saadaan lisääkin Hitchcockia Netflixiin :)
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1736 : 10.05.19 - klo:20:53 »
Katsoin ensi-illassa Pokémon: Detective Pikachun. Odotin simppelin ja ennalta-arvattava dekkarin toimivan paremmin kuin piirroselokuvien sillisalaatit. En ollut väärässä, sillä tarinalla on alku ja loppu, vaikkei kuljekaan erityisen johdonmukaisesti pisteestä toiseen, eikä loppuratkaisussa ole lopulta järkeä. Saman tarinan olisi voinut kertoa myös ilman Pokémoneja. Pokémonien katselemisesta tulin hyvälle mielelle, ja kaiken adhd-sekoilun lomassa ne keksivät paljon nokkelia kujeiluja. 3/5 jos tykkäät Pokémoneista.
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1737 : 15.05.19 - klo:18:11 »
Eilen illalla näin elokuvan: The Big Lebowski. Kaurismäkimäisessä elokuvassa työtön pummi joutuu selvittämään kidnappauskeissiä, eikä mikään onnistu. Elokuva ei kuitenkaan ole erityisen masentava, vaan viihdyttävää amerikkalaista humpuukia. Se toimii hyvin. 4/5.
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1738 : 15.05.19 - klo:22:47 »
Illan elokuvana John Wick: Chapter 3 - Parabellum. Olen aina pitänyt John Wickiä ajattelevan ihmisen toimintaelokuvana. John Wick 2 meni sarjakuvamaisempaan suuntaan, mutta sen taistelukoreografia on omaa luokkaansa. John Wick 3 on ottanut molemmista ne huonommat osa-alueet. Mutta jos unohdetaan 80-luvun Arnold Schwarzeneggerin camp-henkiset toimintapläjäykset, pärjää John Wickille vain harva toimintapläjäys.

Ikävä kyllä sotaan valmistautuminen on hyvä lähinnä teknisestä näkökulmasta. Siinä missä ensimmäinen elokuva kertoi itsenäisesti(kin) toimivan tarinan ja toinen oli selkeä (joskin cliffhangeriin päättyvä) jatko-osa, on kolmas silkkaa nappuloiden asettelua, jonka juonellinen eteneminen olisi ollut helppo sisällyttää edelliseen elokuvaan pidentämällä sitä vartilla. Nyt käteen jää vain puoliturha sarja toimintakohtauksia, jotka olisivat mihin tahansa nykyelokuvaan verrattaessa raskaan sarjan mestareita. Mutta niitä pitääkin näin jatko-osassa verrata edeltäjiinsä. Eivätkä ne elokuvan ensimmäisiä kahinoita lukuunottamatta pärjää esimerkiksi kakkoselle. Mutta ei siinä mitään, elokuvan parissa viihtyy ja sarjalle tyypilliseen tapaan hyppyleikkauksia vältellään ja koreografia on jokseenkin uskottavaa. Olen tavattoman huono arvioimaan ohjausta, leikkausta, lavastusta, puvustusta, valaistusta, äänisuunnittelua ja ties mitä muuta, mutta ainakin näyttelijätyö oli pääasiassa hyvää. Päätähdet vetävät kovaa ja korkealta ja Jerome Flynnin suoritus muistutti hetkellisesti Game of Thronesista, jonka niin kovasti tahtoisin unohtaa.

Kaiken kaikkiaan jos kiinnostaa katsoa Keanu Reevesiä tekemässä tyylikkäitä stuntteja, niin John Wick 3 on hieno elokuva. Aivojen jättäminen narikkaan on vapaaehtoista, muttei pakollista. Hääppöistä tarinaa ei kannata odottaa, mutta eipä sitä myöskään tarvitse pahemmin hävetä. Arvosanaksi guns, lots of guns/5.

*

Poissa Turjake

  • Törö
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1739 : 26.05.19 - klo:16:41 »
Uusimman Avengers -elokuvakokemuksen kunniaksi ränkkäsin huvikseni kaikki näkemäni Marvel-elokuvat. Tässä siis muutkin kuin MCU:hun kuuluvat mukana, luulenpa että kaikki teattereissa asti näytetyt Marvel-pätkät. Piirretyt olen jättänyt listasta pois. Elokuvat on ränkätty huonoimmasta parhaimpaan ja järjestyksen tein aika mielivaltaisesti eli periaatteessa näiden paikat todennäköisesti ovat huomenna hieman erilaiset. Varautukaa nörttipimppirageihin, lapsellisiin hypeihin ja tarpeettomaan ja teennäiseen valitukseen siitä kuinka jokin ei ole kuten jossain.

56. Fantastic Four (2015)
Ajatus lapsellisten ja camp-henkisten Ihmenelosten muuttamisesta Cronenbergin tyylisiin body horror -setteihin on kiinnostava idea. Harmi, että elokuvaa voi hädin tuskin elokuvaksi kutsua. Käsikirjoitus on jätetty kesken, osa otoksista on aivan amatöörimäisiä, eikä elokuva lopulta osaa tehdä mitään mielenkiintoista tai hyväksi kutsuttavaa. Rakenteeltaan elokuva on täysi rampa ja Doctor Doom on pilattu täysin. Sietämätöntä.

55. Ghost Rider: Spirit of Vengeance (2011)
More like Sleep Rider: Spirit of Boredom. Huono ja ihan hiton tylsä, mikä on käsittämätöntä ottaen huomioon millaista osaamista sekä kameran edestä että takaa löytyy. Edes Oscar-voittaja Nic Cage ei pysty tätä pelastamaan.

54. Venom (2018)
Venom on täyttä paskaa ja ajanhukkaa. Kuin 2000-luvun alun sarjakuvaelokuva, mutta 20 vuotta liian myöhään. Kaikki on pielessä. Mielenkiintoisin osuus tässä on se kun Tom Hardy heittäytyy Nicolas Cagen parhaita päiviä muistuttavaan kreisimoodiin. Sarjakuvaelokuvien taso on noussut niin paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana, ettei tällaista pitäisi enää pystyä päästämään ihmisten katsottavaksi herran vuonna 2018. Venom sanoi sen itse parhaiten: ”like a turd in the wind”.

53. Elektra (2005)
Turhanpäiväinen Daredevilin spinoff, jossa ei ole mitään hyvää.

52. The Amazing Spider-Man 2 (2014)
Huono ja ylipitkä Hämis-leffa, joka yrittää liian monta asiaa eikä onnistu lopulta missään. Elokuva huononee sekunti sekunnilta. Aluksi pudistelet päätäsi lähinnä hahmojen tarinankaaren ja luonteenpiirteet pettäville päätöksille, mutta kaksi ja puoli tuntia myöhemmin mietit mikä elämässä on enää elämisen arvoista. Päätöksen superitkuja kosiskelevasta kohtauksesta ei saa mitään irti koska kaikki sitä edeltävä on ollut niin kamalaa.

51. Captain America (1990)
Pienen budjetin tulkinta Captain Americasta on aivan hoopoa ja huutiksen väärtiä ehtaa megaluokan skeidaa, joka ei kuitenkaan loukkaa tunteitani tai herätä vihaa toisin kuin moni muu elokuva tällä listalla.

50. Daredevil (2003)
Tunteiden loukkaamisesta ja vihan herättämisestä puheen ollen… Tonaalisesti ja käsikirjoitukseltaan Daredevil on yksi sekamelska, joka yrittää tiivistää monta ikonista sarjakuvista tuttua hetkeä pariin tuntiin. Sanomattakin selvää, ettei tässä onnistuta. Sittemmin Netflixin Daredevil-sarjan myötä tämä Marvelin hienoimmista sankareista on tuotu onnistuneesti live action muotoon. Kiitos Marvel, kiitos Disney!

49. X-Men: The Last Stand (2006)
aka kuinka raiskata yksi Marvelin rakastetuimmista sarjakuvista. Niin huono, että elokuvan tapahtumat pyyhittiin myöhemmissä elokuvissa pois kaanonista.

48. Howard the Duck (1986)
Huono ja pöyristyttävä.

47. X-Men: Apocalypse (2016)
Kauttaaltaan raivostuttava X-Men: Apocalypse on skeidaa vailla järkeä. Tätä katsoessa tekee mieli huutaa.

46. Fantastic Four: Rise of the Silver Surfer (2007)
Fantastic Fourin (2005) epäonnistunut jatko-osa, joka jatkaa samalla kaavalla kuin edeltäjänsä. Ei hirveän hyvä. Pahinta on se, kuinka elokuva on onnistunut haalimaan käyttöönsä kaksi kovinta Marvel-universumin pahista, Doctor Doomin ja Galactuksen, ja kusee hahmojen toteutuksen niin, että vituttaa.

45. X-Men Origins: Wolverine (2009)
Huonoudessaan lähes hyvä. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Tein molempia.

44. Blade: Trinity (2004)
Kolmannen Blade-elokuvan ensimmäinen puoli tuntia on täydellisyyttä. Sitten juoni alkaa ja kaikki menee pieleen. Dialogi on liian tryhardia edgyilyä ja päähenkilö ei pääse tekemään oikeastaan mitään, vaan kaikki huomio keskittyy heikkoihin sivuhahmoihin.

43. Fantastic Four (2005)
Ihan hauska tulkinta Ihmenelosista, joka nojaa vähän turhan paljon camp-henkeen. Osa kohtauksista on suorastaan nolostuttavia, ja minä sentään luen alkuperäismateriaalia naama näkkärillä.

42. Spider-Man 3 (2007)
Spider-Man 3 on mielenkiintoinen elokuva, koska se sisältää oikeastaan aika mainioita elementtejä. Käsikirjoitus on kuitenkin ahdettu täyteen epäonnistuneita ideoita, kuten Uncle Benin murhaajan retconnaaminen, jota edes Sam Raimin legendaarisen persoonallinen ja hallitseva ohjaus ei onnistu pelastamaan. Kovasti internetissä dissattu emotanssikohtaus on mielestäni loistava.

41. Thor: The Dark World (2013)
MCU:n huonoin elokuva, jonka suurin ongelma on se, kuinka tylsä, mauton, väritön ja hajuton se on. Avengers: Endgamen myötä tästäkin tuli kokonaisuuden kannalta tärkeämpi kuin aiemmin, joten ehkä pitäisi tsiigata tämä uudelleen.

40. The Incredible Hulk (2008)
Aika lailla samat valittamisen aiheet kuin Thor 2:n kohdalla. Ei oikein tunnu missään. Tuntuu vähän siltä kuin MCU itse haluaisi välillä unohtaa elokuvan olemassaolon. Hulk toimii paremmin sivuhahmona kuin omassa elokuvassaan.

39. The Amazing Spider-Man (2012)
Turha reboot, joka ei tiedä mitä tekee. Peter Parker on smug cool kusipää, mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu. Pääosakaksikon kemia toimii, mutta lopulta tämä on aika ärsyttävä elokuva.

38. Fantastic Four (1994)
Virallisesti tätä ei koskaan ole julkaistu, mutta mitäpä kaikkea Internetin kätköistä ei löytyisi. Naurettavan alhaisella budjetilla toteutettu Fantastic Four on hämmentävää kyllä paras ja uskollisin elokuvatulkinta Ihmenelosista. Jälki on aika hurjaa, mutta persoonallisuutta ja sydäntä löytyy. Jopa suosikkihahmoni Doctor Doom on toteutettu tässä varsin onnistuneesti.

37. The Punisher (1989)
Dolph Lundgren näyttelee Marvel-maailman kovanaamaa, mutta elokuvasta ei muista mitään sen katsottuaan. Vaatisi lisää väkivaltaa tai edes jotain.

36. Ghost Rider (2007)
Nicolas Cage on Ghost Rider. Yllättävän hyviä ja ”siistejä” ideoita, suorastaan hämmennyin, miten viihdyin tämän parissa. Viimeiset 30 minuuttia ovat pelkkää haparointia, ja vihaan vihaan vihaan sitä, miten Blackheart on toteutettu tässä elokuvassa. Tavallaan traagista kuinka hölmöksi elokuva uskaltaa paikoin mennä, muttei kuitenkaan niin hölmöksi, että pääpahis oltaisiin tehty kunnolla.
 
35. Iron Man 2 (2010)
Jatko-osa, joka nojaa lähes täysin Robert Downey Jr:n ja Sam Rockwellin näyttelijänlahjoihin. Valitettavan kiirehditty ja johtoportaan kusema. Ei tosin ihan onneton.

34. The Wolverine (2013)
Ihan ok.

33. Thor (2011)
Thor on eeppisen näköinen, mutta lopulta persoonaton ja tylsä elokuva, joka ei osaa revitellä tarpeeksi.

32. Captain Marvel (2019)
Rakenteellisesti tässä on todella vakavia ongelmia. Samoin tuntuu siltä kuin tämä jättäisi paljon potentiaaliaan hyödyntämättä. Erityisesti Skrullien kykyjen tai 90-luvun ajanjakson pohjalta olisi voinut kehittää paljon enemmän. Päähahmo on kurja kusipää, eli ainakin lähdemateriaalille tämä on uskollinen.

31. Deadpool 2 (2018)
Deadpoolin jatko-osa kalpenee edeltäjänsä rinnalla monestakin syystä. Huumori ei toimi enää yhtä hyvin kuin aiemmin ja uutuudenviehätys on poissa. Väliin tungettu pakotettu draama tuntuu muun kokonaisuuden kannalta todella rikkinäiseltä. Post credits on legendaarisen hyvä.

30. Punisher: War Zone (2008)
Pienen budjetin Punisher-tulkinta taltioi kiitettävästi MAX-lähdemateriaalinsa hengen ja visuaalisuuden. Tästä on taide kaukana, mutta aivan pöyristyttävä väkivallan ja kiroilun määrä (siis ihan oikeasti tämä on rajua shittiä, lapset nukkumaan jne.)  pitivät itseni ehkä enemmän kiinnostuneena kuin lopulta saisi. Muutaman kerran sai nauraa ääneen sille, miten överiksi tässä mennään.

29. Guardians of the Galaxy Vol. 2 (2017)
It’s about family. GotG2 on elokuva kauniista asioista, mutta sen huumori ei suurimmilta osin toimi ja sitä venytetään ärsyttävyyksiin asti. En ehkä vain osannut samaistua tähän.

28. Doctor Strange (2016)
Visuaalisesti päräyttävä, mutta sisällöltään suurimmilta osin mitäänsanomaton fantasiapläjäys jättää toivomisen varaa jatko-osaa varten. Dormammu on kustu. Elokuvassa harmillisinta on se, kuinka se päättää yhden MCU:n hienoimmista ja tunteikkaimmista kohtauksista vitsiin. Tiedän, että tämä on yleistä Marvel-leffoissa, mutta tässä se harmitti erityisesti. Ei näin!

27. Ant-Man and the Wasp (2018)
Mainio seikkailuelokuva, joka ei yllä edeltäjänsä tasolle kekseliäisyyden ja huumorin osalta. Harmillisesti vähän väliinputoajan makua. Totuusseerumikohtaus oli tosin mielestäni koko MCU:n hauskimpia. Pidän yli kaiken Ant-Manin maailmasta, sen tiedehömpästä, hahmoista ja niiden supervoimista.

26. Blade (1998)
Edelleenkin varsin pätevä toimintapläjäys, jossa hyvä meininki on pääosassa. Introkohtaus on legendaarinen.

25. The Punisher (2004)
Ei ihan täysin vastaa sitä, mitä Punisher-aiheiselta elokuvalta odotan, sen tontin edellä mainittu War Zone hoitaa paremmin. Tonaalisesti elokuva heittelee ja käsikirjoitukseltaan se on vähän epätasainen. Silti tässä on paljon hyviä elementtejä, ja elokuva on noin yleisesti toteutettu kerrassaan mainiosti. Huomasin välittäväni myös hölmöistä sivuhahmoista ja yleisesti elokuvan menosta ja meiningistä. Näyttely on kauttaaltaan jees ja elokuvan keskiössä tapahtuvaa kostonkierteen suunnittelua ja toteuttamista on mielenkiintoista seurata.

24. Hulk (2003)
Ang Leen ohjaama Hulk on outo ja jännä elokuva. Varauduin tätä katsoessani pahimpaan ja yllättäen pidin tästä kovastikin. Toimintaa on lopulta hyvin vähän ja CGI tässä on aivan naurettavaa. Mutta kaikki muu on oikeastaan aika jees? Draama toimii. Hulk ei häpeile olevansa sarjakuvaan perustuva lapsellinen rompe, vaan suorastaan pröystäilee kekseliäillä ja hauskoilla editointiratkaisuillaan.

23. X-Men: First Class (2011)
First Class on lähdemateriaalinsa hengelle uskollisin X-Men-elokuva, mikä ei ole ehkä paljon sanottu, mutta sanoinpa kuitenkin. Hauska periodikuvaus, jossa on muutamia todella mainioita kohtauksia. Uusi cast ja uusi ohjaaja piristävät merkittävästi ns. ”uuden” X-Men-trilogian aloitusta.
 
22. Avengers: Age of Ultron (2015)
Pidän tästä enemmän kuin moni muu. Mielestäni Age of Ultron on lopulta todella viihdyttävä elokuva, jonka parasta antia on jälleen hahmojen välinen kemia ja läpänheitto. Välillä meno menee ehkä liiankin läpäksi, enkä tyksi siitä miten Ultron on toteutettu. Pidän kuitenkin kokonaisuudesta paljon.

21. X-Men (2000)
Ensimmäinen X-Men on yksi lapsuuteni lempielokuvia, joka viihdyttää edelleen, vaikkei se ole kaikkein lähdemateriaalilleen uskollisin tai kaikkein näteimmin vanhentunut elokuva. Nostalgian voimin tämä saa paljon anteeksi. Vihaan sitä kohtaa, jossa Kyklooppi kysyy, pitäisikö tiimin asujen olla keltaista spandexia. No vittu kyllä pitäisi!

20. X2 (2003)
X2:sta pidetään yleisesti kai parempana kuin ensimmäistä elokuvaa. Olen samaa mieltä, mutta elokuva on lopulta kuitenkin vain aika marginaalisesti parempi. Kaipaisi lisää väriä ja tiimihenkeä.

19. Avengers: Endgame (2019)
Avengers -sarjan uusin osa on loppujen lopuksi hyvin epätasainen kokemus. Se on täyttä fanipalvelua alusta loppuun, mutta ei lopulta ole niin tiivis ja eheä kuin edeltäjänsä. Huumori ei toiminut tässä juuri ollenkaan, mikä on käsittämätöntä ottaen huomioon, että Infinity War on yksi hauskimmista MCU-elokuvista, ja tässä on sama poppoo taustalla. Elokuva kestää kolme tuntia, joista ensimmäinen on mainio, toinen keskinkertainen ja kolmas elämän tarkoitus. Tuntuu sarjakuvalle.

18. Guardians of the Galaxy (2014)
Hauska avaruusräminä, jota en ole syystä tai toisesta jaksanut koskaan katsoa toista kertaa.

17.Deadpool (2016)
En olisi uskonut tämän elokuvan toteutuvan koskaan, mutta perhana sentään, sehän toteutui ja ylitti vielä kaikki odotukseni. Ensimmäinen katselukerta oli ainutlaatuisen hieno, en voinut uskoa silmiäni. Toisella kerralla menoon alkoi jo vähän kyllästyä. Yksi kaikkien aikojen suosikkikokemuksistani elokuvateatterissa.

16. Captain America: The First Avenger (2011)
Jos jossain MCU-elokuvassa on sydäntä, niin tässä. Captain America on rikollisen aliarvostettu elokuva, joka tarjoilee yllin kyllin voimakkaita hahmohetkiä ja todellista seikkailuhenkeä. Ohjaajan visio ja ote on selvästi läsnä, mitä arvostan yli kaiken. Tässä on monen monta MCU:lle ikonista hetkeä, kuten se missä Steve hyppää kranaatin päälle. Voi veljet. Loppupuolella elokuvan käsikirjoitus töksähtelee, eikä elokuva oikein tiedä miten laittaa kaikki pakettiin. Varsinainen loppu on kuitenkin pysäyttävä.

15. Iron Man 3 (2013)
Iron Man 3 on fantastinen.

14. Ant-Man (2015)
Pidän myös tästä aika reippaasti enemmän kuin moni muu. Todella hauska pienten panosten ryöstökeikka toimi täydellisesti Age of Ultronin ja Civil Warin väliin sujautettavaksi kevyeksi seikkailuksi. Ant-Manissä on todella paljon juttuja mistä pidän, mutta erityisesti elokuvan hahmokaarti on se mikä pitää tätä kasassa. Erityismaininta Michael Douglasille, joka on tapansa mukaan hiton kova. Mies tekee TÄYDELLISEN tulkinnan vanhemmasta Hank Pymistä. Evangeline Lilly on maailman kaunein nainen ja Paul Rudd jumalan lahja elokuvateollisuudelle. Elokuva on lopulta tarina siitä kuinka rikkinäiset ihmiset ja rikkinäiset perheet oppivat toimimaan yhdessä. Kaunista.

13. Blade II(2002)
Esimerkillinen ja todella näyttävä aivot narikkaan blästäys. Juoni ja hahmonkehitys on täysin toissijaista ja homman ytimessä onkin superviihdyttävä mättö, mäiske, pauke ja oikeasti aika toimiva äijähuumori. Kaksi tuntia menee kuin hujauksessa. Todella, todella viihdyttävä pätkä.

12. Spider-Man (2002)
X-Menin tavoin myös tämä on yksi lapsuuteni lempielokuvista. Sillä erolla, että tämä on aika paljon paremmin vanhentunut. Upeita elokuvateknisiä oivalluksia ja ohjaajalleen uskollista hassuttelua riittää, mutta kaiken keskiössä on silti ihastuttava tarina ja samaistuttavat henkilöhahmot.

11. Avengers: Infinity War (2018)
Äärimmäisen viihdyttävä blästäyselokuva, joka paahtaa eteenpäin sellaisella tarmolla, että 2,5h menee ohi hujauksessa. Yllättävä ja koskettava käsikirjoitus tasapainoilee niin monen hahmon ja juonenkaaren kanssa, että kaiken onnistuneesti pitäminen kasassa on pienoinen ihme.

10. Logan (2017)
Lähes, LÄHES itkin tätä katsoessa.

9. Captain America: Winter Soldier (2014)
Winter Soldier on monen mielestä MCU:n paras elokuva. En nosta sitä itse sille tasolle, mutta ymmärrän oikein hyvin miksi monet pitävät tätä niin kovatasoisena pätkänä. Winter Soldier tekee Kapteeni Amerikasta coolin. Taistelukoreografiat ovat MCU:n kärkeä. Vakoilusta ja valvonnasta kertova yllätyksiä täynnä oleva tarina saa kädet hikoilemaan.

8. X-Men: Days of Future Past (2014)
Avainsana Days of Future Pastin kohdalla on nostalgia. Tyypille, jonka lapsuuden katsotuimpia elokuvia oli ensimmäinen X-Men, tämän elokuvan loppu menee tunteisiin - hyvällä tavalla.

7. Black Panther (2018)
Hieno, HIENO elokuva, joka ainakin teoriassa haluaa kertoa monimutkaisista ja ihmisen mieltä askarruttavista asioista. Mielenkiintoisia teemoja, aivan fantastinen lavastus, puvustus sekä upeat näyttelysuoritukset nostavat kokonaisuuden MCU:n parhaimpien joukkoon. Mahtuupa mukaan vielä keskisormi Trumpille, mitä muuta voi elokuvalta toivoa. En malta odottaa, mitä jatko-osa tuo tullessaan.

6. Spider-Man: Homecoming (2017)
Elokuva, jota kohtaan olin aluksi hieman pessimistinen. Mutta aika turhaan, tämä on todella hyvä. Itse asiassa tuntuu siltä kuin tämä vain paranisi jokaisella katselukerralla. Vertaus aikaisempiin Hämis-elokuviin on toki väistämätöntä, ja Sam Raimin virtuoosimaisen ohjauksen rinnalla tämä on aika tavanomainen. Mutta mikäpä elokuva ei olisi. Tärkeintä on se, että hahmot ja tarina toimii, ja ne vain toimii voi veljet. Vulture on MCU:n parhaita pahiksia, mitä täällä oikein tapahtuu..!?

5. Iron Man (2008)
Muistan kun olin menossa katsomaan jotain tusinaleffaa n. 10 vuotta sitten ja ensimmäisen Iron Manin traileri näytettiin ennen elokuvan alkua. Sanoin vieruskaverilleni, että miksi ihmeessä ne kuvittelevat, että Iron Manistä kannattaisi tehdä elokuva. Voi veljet kun olin väärässä.

Ensimmäinen MCU-elokuva on vieläkin yksi sarjansa parhaista. Todellinen ihme, että näinkin viihdyttävä ja mielekäs elokuva oltiin saatu kasaan keskeneräisestä käsikirjoituksesta huolimatta. Robert Downey Jr on elementissään, ja tekee Tony Starkista yhden viime vuosikymmenen tärkeimmistä populaarikulttuurin hahmoista. Tässä on monen monta huippuhetkeä. Erityisesti ensimmäinen lentokohtaus iskee jotenkin suoraan tunteisiin. Tässä minä katson lapsellista elokuvaa tyypistä, joka rakentaa robottipuvun ja silmät vain kostuvat siitä miten hienosti tämäkin on tehty. Eikä edes hävetä.

4. Thor: Ragnarok (2017)
Hiton hauska ja loputtomasti uudelleenkatsottava toimintakomediapläjäys loistaa huumorillaan, väreillään ja roolisuorituksillaan. Komedia on hysteeristä, mutta siltikin tässä on yllättävän diippejä juttuja kolonialismista sun muusta. Onnistui tekemään Thorista yhden MCU:n parhaista hahmoista, ellei jopa parhaan.

3. Captain America: Civil War (2016)
MCU:n jännittävin elokuva, jonka keskiössä on jälleen kerran hahmojen välinen vuorovaikutus. Tarinan konflikti saa alkunsa teoriassa aika simppelistä kinastelusta, mutta kasvaa elokuvan edetessä tunteiden sokaisemaan raakuuteen kahden ystävyksen välille. Ja sepäs onkin melkoista, oikein pahalta tuntuu. Fiksusti kirjoitettu elokuva sisältää hyviä yllätyksiä ja onnistuu vielä tuomaan Black Pantherin mukaan MCU:hun kokonaisen hahmoarkin kera, wautsi wau. Robert Downey Jr:n hienoin roolisuoritus MCU:ssa.

2. The Avengers (2012)
Henkilökohtaisesti itselleni se tärkein MCU-elokuva, jonka olen katsonut lukuisia kertoja. Tämä esitetään tosi usein telkkarissa, ja jos satun vain laittamaan kanavan oikeaan aikaan päälle, niin vaikea tätä on keskenkään jättää. Superviihdyttävä, lähdemateriaalilleen uskollinen ja sitä kunnioittava. Herättää sarjakuvat henkiin häpeilemättä ja konstailematta. Parasta tässä elokuvassa on hahmot, ja sen elokuva myös ymmärtää. Elokuvan lopun kohtaus jossa normaalit taduntallaajat kiittävät Kostajia heidän avustaan saa aina itseni tosi herkistyneeksi.

1. Spider-Man 2 (2004)

Spider-Man 2 on mieletön elokuva. Diippejä teemoja, paljon tunnetta, persoonallista otetta ja sitä kuuluisaa hyvää meininkiä on tarjolla yllin kyllin. Elokuva rakentaa ensimmäisen osan jutuista pidemmälle ja kertoo samaistuttavan tarinan epäonnisesta syyllisyyden ja vastuun vangitsemasta teinistä, joka haluaisi vain elää kuin muutkin. Vaikka meillä kellään tuskin on supervoimia, on Peter Parkerin elämän tasapainottelua mielenkiintoista ja samaistuttavaa seurata. Aloin aluksi luetella tähän lukuisia yksittäisiä elokuvan kohtauksia ja käsittelemään niiden hienoutta, mutta tajusin sen olevan lopulta aika turhaa. Koko elokuva on täyttä timanttia eikä se ole vanhentunut päivääkään.
<+Cyna> Turjake on resetin paras tyyppi, aattelin mainita
<Tinglemies> välillä en itsekään erota pelaanko personaa vai nussinko törön kaa
<+mm. Detonat, coconuut, Linkkiro> Törö adminiks


ANIME ON PASKAA USKOKAA JO SKYWARD SWORD MYÖS JA DC

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1740 : 27.05.19 - klo:11:52 »
En tajunnut näitä elokuvia olevan näin paljon. Kiitos varoituksista ja suositteluista.
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1741 : 28.05.19 - klo:00:08 »
Samat sanat minulta. Olin nähnyt näistä 33 eli noin 59 prosenttia. Osan lopuista haluan nähdä, suurinta osaa en. Nostan hattua tästä pöyristyttävän perusteellisesta ja viihdyttävästä viestistä.

Spider-Man 2 on minunkin suosikkisupersankarielokuviani.

Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1742 : 29.05.19 - klo:03:26 »
Arvostan listaasi, Törö! :)

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1743 : 30.05.19 - klo:22:52 »
Katsoin ensi-illassa Pokémon: Detective Pikachun. Odotin simppelin ja ennalta-arvattava dekkarin toimivan paremmin kuin piirroselokuvien sillisalaatit. En ollut väärässä, sillä tarinalla on alku ja loppu, vaikkei kuljekaan erityisen johdonmukaisesti pisteestä toiseen, eikä loppuratkaisussa ole lopulta järkeä. Saman tarinan olisi voinut kertoa myös ilman Pokémoneja. Pokémonien katselemisesta tulin hyvälle mielelle, ja kaiken adhd-sekoilun lomassa ne keksivät paljon nokkelia kujeiluja. 3/5 jos tykkäät Pokémoneista.

Kävin myös katsomassa tämän elokuvan ja olen aika samaa mieltä. Pokémonien katsominen ja bongailu taustalta oli hauskaa, koska I KNOW WHAT THAT IS. Juoni oli ennalta arvattava, mutta toimiva. Päähenkilöllä oli riittävästi syvyyttä tällaiseen lastenleffaan, eikä tyhjänpäiväinen toiminta onneksi syönyt kaikkea ruutuaikaa. Oli positiivista, että myös söpöllä naissivuhahmolla oli kehityskaari, vaikka olisinkin toivonut, että häntä olisi syvennetty enemmän. Ensivilkaisulta kiinnostavimmalta vaikuttanut hahmo eli Pikachu oli sen sijaan melkoinen pettymys, koska useimmat hänen vitseistään eivät olleet hauskoja. Olisin halunnut matalaäänisen ja kiroilevan, Humphrey Bogart -henkisen Pikachun marvelvitsejä huutelevan kahvipärinä-Pikachun sijaan. Lopun tappelukohtaus oli tylsä, mutta Mr. Mimen kuulustelu ja ympäriltä hajoava metsä olivat hauskoja setpiecejä. Ehkä vähän liian levoton elokuva makuuni, mutta varsin viihdyttävä kuitenkin.
« Viimeksi muokattu: 30.05.19 - klo:22:56 kirjoittanut Tapza »

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1744 : 15.06.19 - klo:01:52 »
Illan elokuvana Spartacus. Historiallinen draama gladiaattorista, joka kerää orja-armeijan kapinaan Roomaa vastaan. Kubrickin ohjaama elokuva on visuaalisesti näyttävä, mutta yli kolmituntisen kestonsa myötä välillä työmaa katsoa. Orjien epäinhimillinen kohtalo menee tunteisiin, ja heidän rehellinen elämäntyylinsä luo mainion kontrastin senaatin pinnallisen ompelukerhon juonitteluille. Onnistunut ja näyttävä eepos saa minulta arvosanan 4/5

Katsoin myös yhden Aki Kaurismäen elokuvan. Nautin siitä paljon, sillä en ole vähään aikaan katsonut Kaurismäkeä.
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1745 : 09.07.19 - klo:01:22 »
Tulin katsoneeksi kaksi länsimaalaista lastenpiirrettyä.

Spiderman: Into the Spiderverse on hurmaava kertomus Peter Parkerista opettamassa Hämähäkkimiehen alkeet oppipojalleen. Jostain syystä mukana on myös lukuisia muita Hämähäkkimiehiä ja rinnakkaisuniversumeja, joissa ole mitään järkeä, ja tuovat tarinaan vain fanipalvelua ja irtovitsejä. Animaatio näyttää erittäin hyvältä. 4/5.

Coco on uniikki matka kuolleiden maailmaan, josta etsitään omaa paikkaa elämässä. Pixarilla on kyllä taito luoda inhimillisiä tarinoita, mutta valitettavasti ne pitää aina pilata ylimääräisellä kohelluksella, sillä kohderyhmänä ovat tyhmät lapset eivätkä kaltaiseni intellektuellit elokuvakriitikot. Kutkuttavat ongelmat ratkeavat turhan helposti. 4,5/5.
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1746 : 05.08.19 - klo:00:06 »
Miitin elokuvana Orson Wellesin ohjaama ja näyttelemä Muukalainen katosi. Tarinan premissi on kovin mielenkiintoinen, toisen maailman sodan jälkeen on natsi soluttautunut Yhdysvaltain kyläyhteisöön, kunnes menneisyyden haamut saapuvat hänen kannoilleen. Yhtä sun toista jännittävää tapahtuukin, mutta sitten kaikki ongelmat saadaan ratkaistua puolivälissä elokuvaa. Siinä sitten katsoja odottaa elokuvan loppumista, kun mysteerin ratkeaminen jätetään alitajunnan ja perhesuhteiden harteille. Kuivaksi lypsetty hömppä menee naurettavuudessaan animen tasolle. Muistakaa ettei kannata piirrellä hakaristejä seinille, sillä siitä voi tulla tupenrapinat! 3/5.
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1747 : 05.08.19 - klo:00:59 »
Ei tämä mikään Citizen Kane kieltämättä ollut. Torkahtelin kesken elokuvan, tosin rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että olin helvetin väsynyt.

Elokuvasta tosiaan puuttuu jännite puolenvälin jälkeen, eikä iäkkäiden klassikoiden genren ominaisuuksiin kuuluva melodramaattinen tulkinta auta imun luomisessa. Kun otetaan vielä huomioon höpönlöpöltä haiskahtavat keskustelut ihmisen alitajunnasta, koomiset natsisymboleiden piirtelyt ja koko omituinen premissi, jossa pahista ei saada kiikkiin kuin keskeisimmän naishahmon avustuksella, alkavat elokuvan perustukset tuntua aika huterilta.

Onneksi pöhköstä, vaikkakin Oscar-ehdokkuudella muistetusta, käsikirjoituksesta on saatu sovitettua ihan siistin näköinen elokuva. Erityisesti pimeissä huoneissa kuvatut kohtaukset ovat tyylikästä mustavalkoista elokuvausta parhaimmillaan. Myös loppukohtaus on sopivan spektaakkelimainen.

Elokuva tuo mieleen muutamat Alfred Hitchcockin klassikot, ainakin Suspicionin ja Shadow of a Doubtin. Ensin mainitussa yritetään saada natseja nalkkiin, jälkimmäisessä seurataan kaksinanaamaisen rikollisen soluttautumista idylliseen amerikkalaiseen pikkukaupunkiin.

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Televisio ja elokuvat
« Vastaus #1748 : eilen kello 00:05 »
Robert De Niron syntymäpäivän kunniaksi arvostelen illan elokuvana Valtikan. De Niro, Marlon Brando ja Edward Norton ryöstävät valtikkaa. Siihen juoni oikeastaan tiivistyykin, mikä on hyvä, sillä en jaksanut oikein keskittyä ruudun tapahtumiin. Elokuvassa on kohtauksia, jossa De Niro ja Brando keskustelevat. Ne ovat tosi hyviä.

3/5.
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI