Resetti

Yleinen => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Tube - 04.04.10 - klo:18:42

Otsikko: Kännykät
Kirjoitti: Tube - 04.04.10 - klo:18:42
Viihde-elektroniikka-ketju (http://resetti.net/index.php?topic=108.0) on jo olemassa, mutta tehdään nyt hieman yksilöidympi ketju nimenomaan matkapuhelimille.

Täällä siis puhutaan nimenomaan kännyköistä ja muista samantapaisista laitteista, jotka periaatteessa ovat kännyköitä, mutta joissa on niin paljon lisäominaisuuksia, ettei heplokaan pysy perässä. Itselläni esimerkiksi kännykkä on jo pidemmän aikaa toiminut useammin nettipäätteenä kuin puhelimena.



Tällä hetkellä höpisen Nokian N73:lla ja liittymänä on [edit]Saunalahden[/edit] ViestiX 3G, jolla saa lähettää "ilmaiseksi" 1000 tekstaria kuussa ja surffailla päätähuimaavalla 384 kilobitin sekuntivauhdilla ilman erillistä veloitusta B)

Puhelimen kytky meni umpeen jo tammikuussa, ja paraikaa maksan pelkän liittymän hintaa. Nyt tilanteeseen on kuitenkin luultavasti tulossa muutos, koska 1) en tekstaa enää siinä määrin kuin ennen 2) N73 alkaa lahoamaan käsiin.

Olen miettinyt, että tilaisin Saunalahdelta Eliitti+ 3G -liittymän kaverina jonkun kymmenen euron kieppeillä pyörivällä kuukausimaksulla varustetun kytkypuhelimen. Mieleeni ovat tulleet nyt lähinnä Nokia 6760s (http://saunalahti.fi/puhelimet/puhelin.php?id=350&type=handsetmodel), Samsung Galaxy Spica (http://saunalahti.fi/puhelimet/puhelin.php?id=380&type=handsetmodel) ja Samsung Galaxy (http://saunalahti.fi/puhelimet/puhelin.php?id=355&type=handsetmodel). Olisikohan jollain kokemusta moisista? Nokiassa minua huolettaa lähinnä Symbian. Qwerty-näppis tavallaan taas olisi mieluisampi kuin kosketusnäyttö.

Näiden kaveriksi nappaisin megan netin kännykkääni, jonka kylkijäiseksi saisin nettitikun ja multisimin, joiden ansiosta saisin myös läppäriini megan nettiyhteyden. Mokkulat ovat saatanasta, joo, tiedetään, mutta minulla ei ole varaa ottaa kiinteää nettiä, etenkään, kun heinäkuussa alkaa intti, jonka aikana "kuukausituloni" ovat sangen vaatimattomat.

Osaisiko joku neuvoa pientä Tubea tekemään mahdollisimman fiksusti? Jos löytyy parempi paketti, jolla saan kytkypuhelimen, netin siihen ja netin tietokoneeseen noin 30 eurolla kuussa, niin olen avoin ehdotuksille.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Gold - 04.04.10 - klo:19:59
Itselläni kapulana toimii Nokian E70. Ollut tosi hyvä tekstiviestien kirjoittamisessa, sillä siitä löytyy QWERTY-näppäimistö, joka sopii minun näppylöilleni erinomaisesti ja selaaminen on näppäimistön asettelun vuoksi helppoa ja miellyttävää. Harmittavasti en saanut kaikkia ominaisuuksia puhelimeeni tai ainakaan toimimaan, mitä minulle luvattiin.

Selain oli aluksi tosi hyvä, mutta muutaman kuukauden käytön jälkeen se ei enään toiminut, eivätkä puhelimen korjaajatkaan osanneet auttaa tähän. Onneksi en käytä puhelinta pelkästään webin selaamiseen.

Tällä hetkellä harmittavin asia on joystick, jonka vuoksi olen alkanut miettiä uuden puhelimen hankintaa. Onhan tuo tatti muuten loistava, mutta pitkän käytön jälkeen, ainakin itselläni, sillä valikoiden avaaminen on silkkaa tuskaa. Pitää etsiä oikea kulma, millä napsauttaisi, jotta saisi jonkin aukaistua.

Muuten on palvellut hyvin puhelin, mutta älkää tehkö samaa virhettä kuin minä, että ostatte sen sadoilla euroilla. Se ei ole niin pitkäaikainen mitä hinnasta olisin luullut.


Minulla oli ollut kytkynä (äitini maksamana) Nokian 6630. Ihan hassu vekotin se oli. Harmittavasti kuukauden päästä ostosta puhelin meni vialliseksi rattijuoppokolarissa. Sammutteli itseään täydellä akulla, jumitteli, parhaillaan soitteli itsestään osoitekirjassa oleville henkilöille. Puhelinta ei saatu korvattua, varmaankin kytkyn takia ja jouduttiin ostamaan tuo E70 ja edelleen maksaa tuosta romusta. Iltalehdessäkin oli asiaa tästä meidän tapauksesta kytkyasiassa.


Nokian 3310 oli ollut minun ensimmäinen puhelimeni. Tuli voitettua paikallisilta messuilta. Oli kyllä tosi hyvä puhelin, mutta luovuin siitä uutuudenhimoni vuoksi. Nykyään se lojuu lipastonlaatikossa varapuhelimena.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Kraton - 04.04.10 - klo:21:30
Ite käyttäisin vieläkin mun ensimmäistä puhelinta, joka oli niitä ensimmäisiä malleja missä oli värit(ei kuitenkaank 3510i tai vastaava) vaan kuitenki semmonen. Sain kuitenkin veljen työpaikalta(sonera) ilmaisiksi jonkun toisen vanhan paskan, jonka tuotenimeä en edes tiedä, mutta sillä kelpaa nyt elellä.

Ei oo oikein innostusta ostaa uutta puhelinta ku en mä noita puhelimia paljoa muuhun kuin puhumiseen/tekstailuun käytä. Joku kunnon hyödyllinen puhelin kuitenkin kelpaisi, missä noita ominaisuuksia on pilvinpimein GPS:lla ym, mutta ne on ollut sen verran kalliita että en ole viitsinyt ostaa. Sitä huonompia puhelimia olen taas pitänyt rahan tuhlauksena, kun ei niissä ole ole ollut paljoakaan ominaisuuksia, joista olisi minulle hyötyä.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Luistonesto - 04.04.10 - klo:21:49
Olen sen verran vanha pieru, että sain ensimmäisen puhelimeni lukion alussa. Kyseinen härveli (Nokia 6125, jos kiinnostaa) on edelleen käytössäni. Näyttö simahti ensimmäisen parin kuukauden aikana, mutta sen jälkeen ongelmia ei ole esiintynyt, vaikka kuinka olen puhelintani pudotellut ja kolhinut. Akkukin kestää kevyellä käytöllä seitsemästä kahdeksaan päivään.

Käytän puhelinta vain puhumiseen ja tekstiviestin lähettämiseen, enkä ole niin trendikäs tyyppi, että vaihtaisin kännykkää vuoden välein ihan vaan sen itsensä takia. 6125 saa palvella niin pitkään kuin kestää, toivottavasti toiset viisi vuotta.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tumppa - 04.04.10 - klo:22:10
Nokia 2680 Sliden sain joskus syksyllä 2008, silloinhan se taidettiin julkaista. On kyllä hintaansa nähden (120e) huono puhelin, mutta kyllähän tuolla ne puhelut ja viestittelyt hoitaa. Uuden kännykän voisi kyllä tässä joskus parin vuoden sisällä hommata...
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Detonat - 04.04.10 - klo:22:20
Oma halkoni on Nokian N95 8GB. Kyllähän se vanhan luurin voittaa, mutta on aika paljon lähempänä perinteistä kännykkää kuin miniminiläppäri-älypuhelinta.  Lähinnä siksi käytän tätä, koska se oli halpa. Tarkemmin sanottuna ilmainen. Isän vanha työpuhelin, käytti takuuhuollossa, lunasti uuden työpuhelimen alta vitosella ja antoi minulle joululahjaksi.

On ihan kiva, siinä kun on kaikki mitä läppärin, mp3-soittimen ja "oikean" kameran omistava eläin voi tarvita. Sillä soittaa ja lähettää tekstiviestejä, ilmeisesti jokin GPS-sovellus löytyy ja turhake multimedia-ominaisuuksia. WLAN pelittää ja löytyy kaksikin kameraa, joista toinen on hitusen leikkikameraa parempi. Toinen taas toimii ikään kuin peilinä.

Ensimmäinen puhelimeni oli joku niin ikivanha, puuliiteristä ostettu vekotin, että en edes muista sen mallia. Se kuului äidilleni ja sain sen muistaakseni kolmannella luokalla. En kyllä muista mitä hyötyä minulle siitä oli. Sitten sain isäni vanhaksi jääneen puhelimen, 5110:n. Pian sen jälkeen ostin joillakin lahjarahoilla legendaarisen 3310:n. Muistaakseni olin viidennellä tai kuudennella.

3310 oli aikoinaan aivan mahtava. Tuhoutumattomaksi sitä kehuttiin. Muutamalla kaverilla oli 3310 tippunut toisen kerroksen ikkunasta asfaltille. Eräällä oli puhelin uinut kaksi kertaa meressä ja silti toiminut kuivuttuaan. Omani ei ikinä kärsinyt kuin kerran pöydältä putoamisen, mutta luuri oli aivan legendan maineessa. Kaikilla oli se ja kaikki tiesivät kertoa kaverista, jonka käsittelyssä se oli kestänyt ties mitä.

Sen jälkeen en muista minkä laitteen hankin, mutta kyseessä oli jokin värinäytöllinen vekotin. Yläasteen lopulla taisin ostaa sen. En kyllä muista paljoa lukioaikaisista luureistani, niitä oli kaksi. Toinen oli joku Samsung ja toinen oli vastikään N95:llä korvaamani puhelin.

Lyhyesti: Minulla on ollut monta kännykkää. Tahtoisin sanoa, että käytin kännykkää ennen kuin nuorimman teistä syntyivät, mutta tyydyn toteamaan, että käytin kännykkää ennen kuin nuorimmat teistä osasivat lukea tai kirjoittaa. (Mikä nyt ei ole vaatimus eikä mikään.)
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Pulppu - 04.04.10 - klo:22:22
Nokian Puhelinmallit 1982-2006 (http://tonitwiss.com/wp-content/f_nokiatimelim_4984aad.jpg)

Nokian 3310 oli ollut minun ensimmäinen puhelimeni. Tuli voitettua paikallisilta messuilta. Oli kyllä tosi hyvä puhelin, mutta luovuin siitä uutuudenhimoni vuoksi. Nykyään se lojuu lipastonlaatikossa varapuhelimena.

Sama. Vaihtui parin vuoden jälkeen 3510i:hin, kun akku alkoi vittuilemaan. (Eihän silloin viellä tajuttu, että voihan sen akun vaihtaa). Joskus 05-06 ostin 3220:n. Söpöt vilkkuvat valot *<3*
 Nyt mulla on joku vaaleensininen peruspuhelin. Mallista ei oo mitään hajua, mutta siitä löytyy kaikki tarvittava; ihan hyvä kamera ja mp3 soitin.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Sotakoira - 05.04.10 - klo:13:37
Oma luurini on Sony Ericsson W890i (http://www.qatarliving.com/files/classifieds_images/sony-ericsson-w890i-2.jpg) ja olen siihen niin helevatan tyytyväinen. Kuoret on värjäämätöntä metallia ja kestävät käyttöä. Tässä puhelimessa ei näy käytön jälki missään muualla kuin yhdessä kulmassa ja takakannen teksteissä. Kulmavammakin johtuu siitä, että olen onnistunut pudottamaan tämän luurin 2. kerroksesta soratielle. Tekstieistä on kulunut pois tuo pieni valkoinen 3.2mpix etcetera hässäkkä tuosta kameran vierestä.
Näyttö on kirkas ja selkeä ja puhelmien äänenlaatu on varsin kelvollinen. Kamera on 3.2Mpix ja on muuten hyvä mutta käsittelee valon kaamean huonosti.
Luuri maksoi tarjouksessa 265€ ostaessani sen viime toukokuussa. Nyt hinta on noin ~210€, eli aika hyvin säilynyt arvo. Ei sillä että tätä olisin myymässä.
Puhelinta tulen varmaan käyttämään tosi pitkään koska tämä on kiva, tyylikäs (mm. tosi ohut) ja luotettava.

Lol, kuulosti melkein mainospuheelta. :D
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: fazerin sininen - 12.06.10 - klo:00:06
Ilmaiseksi sain uuden kännykän, kun Japanissa kuulemma toimii vain ulkomaalaiset 3G-kännykät. elikäs kännykkä Nokia 5230 navi, jossa on kiva sormenjälki magneetti kosketusnäyttö. Näin aluksi on pakko totuttautua olemaan ilman kivoja näppäimiä, joak tuntuu orvolta. Kivasri videoiden laatu on parantunut, kun ne eivät enään jää paikoilleen tai muuta paskaa.

Kiva känny ja ilmanen  ^^
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tube - 12.06.10 - klo:12:36
Ilmaiseksi sain uuden kännykän, kun Japanissa kuulemma toimii vain ulkomaalaiset 3G-kännykät.
Mitä?

Itsellä on nyt noin kuukauden verran ollut Samsung Galaxy Spica. Tilasin Saunalahdelta kytkynä ja kustantaa sen vajaan 10e/kk. Todella mukava luuri ja ominaisuuksia on vaikka kuinka! Android on kiva alusta.

Tähän oli kyllä erittäin tuskaista saada asennettua tämä Android 2.1, joka siis korvasi alkuperäisen 1.6:n. Ei tapeltu kuin varmaan yhteensä 12 tuntia >_> Asentamiseen tarvitsi Samsungin oman softan, joka toimi kunnolla vain Windows XP SP2:lla :D Porukoiden koneella jumitti koko ajan, joko koneen antiikkisuudesta tai SP3:sta johtuen, itse pyöritän Ubuntua ja kaverin pikkuveljen koneella oli Windows 7. Otettiin sitten kaverin läppäriin toinen kovalevy, asennettiin siihen Windows XP, niin saatiin toimimaan, mutta ei silläkään aivan ilman ongelmia. Saisivat saatana oppia tukemaan OTA-päivityksiä >:(

Jos Android 1.6 riittää, tai ei haittaa, vaikka joutuu tappelamaan paikat veressä, niin Galaxy Spica on todella kiva puhelin. Ikävä kyllä resistiivisestä näytöstä huolimatta monikosketusta ei ole tuettu. Näppäimien puutteeseen tottuu kyllä todella nopeasti, fazu, koska itsekin olen tässä vajaassa kuukaudessa todella hyvin tottunut. On tämä edelleen epätarkempaa, kuin fyysisellä näppiksellä, mutta mitään ongelmia ei synny. Mukavasti tähän sai vielä asennettua suomalaisen näppäin lay outin, joka ei paketista vedettynä ole mukana. Android Marketille vaan marssii ja lataa Scandinavian Keyboard -nimisen sovelluksen, niin jo alkaa toimimaan :)
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: fazerin sininen - 12.06.10 - klo:12:48
Ilmaiseksi sain uuden kännykän, kun Japanissa kuulemma toimii vain ulkomaalaiset 3G-kännykät.
Mitä?

Vähän huonosti selitin tuon. Siis Japanissa ei kuulemma toimi ulkomaalaisten kännykät, ellei ole 3G-kännykkää.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Riby - 14.06.10 - klo:22:46
Tätätkö Tube tarkoitit? ;) (https://kauppa.sonera.fi/yksityisille/puhelin_ja_liittyma/puhelin.aspx?Mode=Subvention&Period=24&Installment=Monthly&PhoneKey=L301) [/Soneramyyjä]
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Garo - 16.06.10 - klo:23:11
Itselläni on tällainen Nokian 1100 ollut 7:stä luokasta lähtien. Alkuun oli punaiset kuoret, nyt on etukuori musta ja takakuori sininen, kun sain käyttööni pikkuveljen ja äidin luurien kuoret kun he hommasivat uudet luurit. Hyvin toimii, eikä niiden uudempien superluurien ominaisuuksia oikein edes osaa kaivata. Taustakuvana on Triforce, jonka tein äipän ensimmäisellä puhelimella ja lähetin tähän omaani.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Sotakoira - 14.07.10 - klo:02:57
Itsellä joku random hyperpaska Samsung pilipom nyt käytössä väliaikaisesti kun oman Sony Ericssonini vein takuuhuoltoon akun kosketushäikän ja lagin takia.
Tää puhelin on ihan kamala. Vaikka kaikki äänet on pois päältä paitsi soittoääni niin aina jumalaton pilipompitus kun mitä vaan tekee ja tää käyttöliittymä on ihan schaiba ja nää napit on huonot ja ääni kaikuu ja...

Vittu.

En ikinä kyllä enää koska tällasiin vanhoihin Samsungeihin pitkällä tikullakaan.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Pulppu - 19.07.10 - klo:23:44
Oma puhelin alkoi hieman reistailemaan (taino en mää kyllä huomannu mitään, mutta kaverit alko valittamaan ettei mun telefooniin pysty soittamaan..) joten nokka kohti giganttia ja mukaan tarttui 129€ugenilla nokian 5230. Ihan söpö kosketusnäytöllinen puhelin mukavan näkösellä mp3-soittimella, huimalla kahen megapikselin kameralla ja GPS:llä. Tarttis varmaan kyllä hommata joku kiva pikkunen datapaketti viellä, kun nyt jo laskussa näkyy 1,8€uron tiedonsiirtomaksu, vaikken mielestäni ole mitään yhteyttä tarvitsevaa toimintoa viellä edes käyttänyt.. Aikamoista kusetusta toi soneran toiminta; laskuttaa tiedonsiirrosta 0,9€/h vaikkei olisi kuin sekunnin murto-osan keretä olla netissä ennen peruuta napin painallusta.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Kraton - 12.09.10 - klo:11:25
Ensimmäistä kertaa olen kunnon puhelimen hankkimista ja hyvät ehdotukset olisi kyllä paikallaan. Haluan hyvän puhelimen, en vähän halvempaa puolihyvää tai puolihuonoa puhelinta, vaan ihan hyvän puhelimen nyt kerrankin elämässä. Hintahaarukkaa olen miettinyt 250-500e. Onko se Nokian N8, mikä vaikuttaa aika helvetin hyvältä: samassa sais kunnon gps:n, mp3 soittimen, kameran/videokameran ja puhelimen. Onhan noita Samsungin ja Applenkin puhelimia, mutta en tiedä onko ne sitten samalla tasolla kuin tuo N8.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Nipa - 12.09.10 - klo:11:34
N8:n ilmestymisaikataulua kun harva tietää vielä niin se saattaa hyvinkin mennä ensi vuoden puolelle...

Desireä (http://murobbs.plaza.fi/mobiililaitteet-ja-multimedia/647437-htc-desire.html) itse suosittelisin vaikka vanha malli alkaa sekin olemaan. Saunalahelta alkaa neljäs kuukaus oottelua tuon kanssa, mutta ei tässä vaiheessa enää huvita perua, menettäis ~500 euron edestä etuja ._.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Influ - 12.09.10 - klo:16:02
Nokian high-end älypuhelimista kannattaa pysyä erossa ainakin Meegoon asti. En usko että Symbian ^3 on nykyistä niin järkyttävän paljon mukavempi, mutta senhän näkee, kun N8 tulee ulos. Android on aika pätevä mobiilikäyttis ja suosittelen myös tuota HTC Desireä tai Samsungin Galaxy S:ää. HTC, jos out-of-the-box käytettävyys on iso juttu. HTC:n Sense käyttöliittymä on monien mielestä parempi. Galaxy S on hyvä valinta, jos tehokkaampi rauta ja laajempi mediatuki kiinnostaa. Tuossa Galaxyssä on vielä toistaiseksi käyttiksessä enemmän tai vähemmän rasittavia lagi ongelmia, sekä GPS saattaa takkuilla. Molempiin ongelmiin on epäviralliset korjaukset ja mahdollisesti tilanne paranee, kun Samsung saa virallisen Froyo päivityksen ulos ässälle.

Pari viikkoa käyttänyt tuota Galaxy ässää eikä voi olla muuta kuin tyytyväinen. Nokian S60 puhelinten jälkeen edes tuo lagailu ei tuntunut kovin häiritsevältä. Lagfixin laittelin kuitenkin ja onhan tuo hävyttömän sulava nyt. Näyttö on erittäin pätevä väreiltään ja kooltaan. Kirkkaassa päivänvalossakin näkee tihrustamatta. Akkuahan tuommoinen 4" näyttö haukkaa reilusti ja akkukesto ei muutenkaan ole ihan samalla tasolla esim. Nokian puhelinten kanssa.

Semmoinen huomio Android luurin ostajille, että kannattaa ehdottomasti ottaa rajaton datapaketti liittymään. Oletuksena puhelin haluaakin pitää datayhteyttä jatkuvasti päällä ja paljosta jää paitsi, jos sitä ei ole käytettävissä. Ainakin high-end laitteet menevät hieman hukkaan ilman.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tube - 12.09.10 - klo:17:36
Todellakin rajaton data.

Akkukesto muuten nousee todella huimasti, kun ottaa 3G-yhteydet pois päältä vakiona, ja kytkee päälle vain kun latailee jotain isompaa. Perus Facebook-käynnit ilman 3G:tä onnistuvat todella hyvin.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Kraton - 12.09.10 - klo:18:12
Taidan kyllä ostaa uuden puhelimen vasta intin loputtua(eli 299 aamun jälkeen), johon mennessä luulis jo nextgen puhelimien tulleen. Tällä hetkellä käytössä edelleen puhelin, joka on jonkun 2004 vuoden malleja eli edes S-sarjan puhelimissa en ole vielä käynyt. Sitä kun kerralla ostaa oikein megapuhelimen melki vuoden päästä, niin on aika tajunnanräjäyttävä fiilis sit semmoisella leikkiä tämmösen pienen kalikan jälkeen, jossa ei juuri ole mitään ominaisuuksia  B)
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: ZeppelinK - 15.10.10 - klo:10:38
Lagfixin laittelin kuitenkin ja onhan tuo hävyttömän sulava nyt.

Jaksaisitkos heittää linkkiä siihen Lagfixiin minkä itse hommasit, nimittäin tuntuu löytyvän sangen monia tuommosia netistä, kun itse etsin. Vähän varman päälle nyt tosiaan pelaan kun ei halua sangen upouutta puhelinta saada vahingossa brickatuksi.
Niin ja - mites sitten käy tuon Lagfixin kanssa kun Android 2.2 tulee joskus asennettua ?
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Influ - 15.10.10 - klo:19:23
One Click Lagfix ja löytyy ihan Android Marketista. Aika simppelisti asentuu, kun seuraa ohjeita. Joissain luureissa ei jostain syystä toimi recovery moden näppäinyhdistelmä (power+volume up+home kun känny on kiinni) ja itse joudinkin adb:n (Android Debug Bridgen) kautta menemään recoveryyn. Tuonne pääsy välttämätöntä kaikkien lagfixien asennuksessa. Ja Android 2.2 tai minkä tahansa muun firmwaren flashatessa lagfix häviää niinkuin kaikki muukin puhelimen sisältö.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: ZeppelinK - 15.10.10 - klo:21:19
One Click Lagfix ja löytyy ihan Android Marketista. Aika simppelisti asentuu, kun seuraa ohjeita. Joissain luureissa ei jostain syystä toimi recovery moden näppäinyhdistelmä (power+volume up+home kun känny on kiinni) ja itse joudinkin adb:n (Android Debug Bridgen) kautta menemään recoveryyn. Tuonne pääsy välttämätöntä kaikkien lagfixien asennuksessa. Ja Android 2.2 tai minkä tahansa muun firmwaren flashatessa lagfix häviää niinkuin kaikki muukin puhelimen sisältö.

Kiitokseni, enköhän selviä.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Influ - 31.10.10 - klo:10:32
Ja Android 2.2 tai minkä tahansa muun firmwaren flashatessa lagfix häviää niinkuin kaikki muukin puhelimen sisältö.

Sen verran otan tätä takaisin, että Kiesillä päivittäessä ainakin One Click Lagfix tulisi poistaa ensin. Voi olla, että muiden fixien kanssa sama juttu. Odinilla flashatessa ei ole väliä mitä siellä on alla.

Lol laitan kuitenki tänne, kun tietokonealue oli vähän hassu. :3
Android (http://img259.imageshack.us/img259/5512/screenshot2jr.png) on kiva (http://img208.imageshack.us/img208/3473/screenshot3up.png).
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Kraton - 17.12.10 - klo:19:03
Ostin. (http://saunalahti.fi/zte_blade/) Paras.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tube - 19.12.10 - klo:15:54
Tilasin juuri samanlaisen kuin Kraton. Kohtuu edukas kyllä noin kovaksi puhelimeksi. Joku kuusi viikkoa olen käyttänyt nyt kaverin vanhaa kännykkää, kun joku saatanan riemuidiootti kulki baarissa välittämättä siitä töniikö muita vai ei. Vanha kännykkä sai alkoholimyrkytyksen kun putosi kaljatuoppiin.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Kraton - 09.01.11 - klo:10:59
Eilen tuli ZTE Blade ja ihan mahtava puhelinhan tuo on. En huomaa juurikaan eroa esim. HTC Desireen itse puhelimen laadukkuudessa. Ero lähinnä näkyy vissii eri sovellusten kuten hienoimpien pelien kanssa.

Ärsyttää vaan, kun numeronsiirto ja liittymän kytkentä on vasta 17.1, niin on pitänyt pelkällä WiFillä leikkiä asuinalueen sisällä. Koitin jopa tunkea vanhaa Soneran simkorttiakin puhelimeen ja testailla miten viestit/puhelut toimii. Tuli sitten puoli päivää leikittyä netissä, toivonmukaan pelkällä Wifillä, kunnes tuli kauhea ajatus mieleen että onkohan tuo Soneran liittymä voinut wifin yhteydessä tunkea omaa 3g verkkoansa sisään, vaikka mistään asetuksista en vastaavaa ole päälle pistänyt? Otin jokatapauksessa kortin nyt pois ja odottelen tuleeko kauheaa datansiirtolaskua kuukauden lopussa :<
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tube - 09.01.11 - klo:11:46
Nettiselaimessa ja karttasovelluksessa kuulemma on enemmän lagia tuon kanssa, mutta aika halpaa lagia on, kun miettii miten paljon halvemmalla tuon saa kuin jonkun huippupuhelimen. Olisihan joku Galaxy S kiva juu, mutta maksaakin sen kolme kertaa enempi.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Influ - 09.01.11 - klo:18:17
Olisihan joku Galaxy S kiva juu, mutta maksaakin sen kolme kertaa enempi.

Ja vielä odotellaan firmistä joka tekisi luurista käyttökelpoisen ilman kummempia säätöjä (2.2.1). Joillain alueillahan tuo on jo saatavilla, mutta odotellaan nyt sitä virallista päivitystä tännekin, kun kerran jo käynyt luuri huollossa failanneen päivityksen takia.

Nyt on 2.2.1 päivitys saatavilla ja ladattu. Ehkä viimein tämä luuri olisi käyttökelpoinen ilman lagifixiä.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: tsaari - 05.02.11 - klo:21:49
Tube, kumman sanoisit olevan parempi: Samsung Galaxy Spica vai ZTE Blade? Soneralla olis nuo molemmat 4€/kk enkä ole pystynyt päättämään, ja sinä olet näköjään omistanut/omistat molemmat.

E: Kiitos paljon. :)
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tube - 05.02.11 - klo:22:45
ZTE Blade.

Tässä on monikosketus ja tuntuu paljon sulavammalta monessa kohtaa. Esimerkiksi Spotify oli melko laginen Spicalla, mutta Bladella toimii ongelmitta. Kaverin Spicassa ei Angry Birds toimi lainkaan, tässä toimii joten kuten, jokseenkin nykii joissain kentissä.

Voi olla, että kuvittelen vain, mutta mielestäni Bladessa akkukesto on Spicaa hieman parempi. Toisaalta taasen Bladen akun lataaminen kestää aivan kauemmin kuin Spican, eikä puolen tunnin lataamisella saavuta juuri mitään, vaan kännykkää on käytännössä pakko ladata yön ylitse. Molemmat puhelimet pitää joka tapauksessa aktiivisen käyttäjän laittaa joka ilta lataamaan, joten sinänsä sillä ei ole juuri mitään väliä. Eroa tulee Spican hyödyksi lähinnä tilanteissa, joissa tarvitsee nopeasti saada virtaa, jotta puhelin kestäisi. (Esimerkiksi on lähdössä puolen tunnin päästä ulos kavereiden kanssa ja kännykän akku loppuu. Arvioisin perstuntumalta, että puolessa tunnissa Spicaan saa virtaa ehkä neljäksi tunniksi, ZTE Bladeen kahdeksi.) Tästä lataamisen nopeudestakaan en ole varma, vaan se voi olla vain semmoinen olo, jolla ei ole totuuspohjaa.

Tässä Bladessa on kyllä paskempi kamera, kelvoton videokamera ja huonompi audioliitäntä, mutta muutoin paljon mukavampi luuri. Ainut mitä tähän oikeasti Spicasta kaipaan on fyysinen navigaationäppäin, jonka kanssa oli helpompi esimerkiksi tekstiä kirjoittaessa navigoida juuri oikeaan väliin korjaamaan typo. Mun sormilla on vaikea osua juuri kahden kirjamen väliin. Spicassa myös tulee Android 1.6, jonka toki voi päivittää 2.1:hteen, mutta päivittäminen on aivan tajuttoman vaikeaa. Koitettiin kaverin kanssa neljällä eri kyttöjärjestelmällä ennen kuin onnistuttiin. Windows XP SP3, Windows 7, Windows Vista: ei onnistunut. Onnistumaan saatiin vasta Windows XP SP2:lla :D ZTE Bladessa on valmiiksi Android 2.1, ja huhu liikkuu, että tulossa olisi päivitys 2.2:een tai 2.3:een.

Spica on ehkä myös vähän jämäkämmpän oloinen ja sen näppäimet on paremmat omaan kouraani. Lisäksi Spica on "luotettavalta valmistajalta", jonka takuuhuolto varmaan pelaa paremmin. Lisäksi ZTE on vielä niin uusi valmistaja, että ei voi tietää tuleeko sen puhelimiin pidemmän ajan kuluessa joitain tyyppivikoja.

Itse ottaisin tosiaan muutamasta Spican paremmasta puolesta huolimatta ehdottomasti ZTE Bladen.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Kraton - 06.02.11 - klo:09:44
2.1 ja vanhemmat Androidit on jo niin kamalaa käytettävää, että suosittelen itse jo sen puolesta ostamaan Bladen ja sitten siihen päivittämään epävirallisia teitä 2.2 Froyon. 2.2 on ihan älytön parannus aika monella saralla tohon 2.1:n akunkestoon, kirjoittamiseen(itse en 2.1 pysty oikein edes kirjoittamaan) ja stabilisuuteen.

Kannattaa hankkia semmoiset ohjelmat kuin Juicedefender + Autokiller. Itsellä menee n. 1%/tunti akkua nykyään, mikä ei ole ollenkaan paha.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tube - 06.02.11 - klo:16:19
Epävirallinen 2.2 imee kuulemma akkua kuin mikä, siinä ei taida toimia WiFi kunnolla ja sen lisäksi siinä oli jotain muitakin vikoja.

En kyllä tajua miten sulla voisi akku kestää neljä vuorokautta, etenkään kun tuota epävirallista päivitystä on juuri haukuttu akunkeston lyhenemisestä.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Kraton - 06.02.11 - klo:20:36
Haukkuu kuka :) ? RLS9 Jellyfish 2.2 toimii kuin kerma. Ainoastaan tukea suomenkielelle kokonaan ei ole. Joitakin vikoja on ollut päivitysten mittaan, mutta aika hyvin on tuo tekijä noita korjaillut ja tuo RLS9 toimii jo mainiosti. Kättänyt RLS4 päivityksestä asti 2.2 eikä MISSÄÄN ole ollut mitään vikaa tähän mennessä. Suurin syy miksi tuo akku kuluu ihmisillä on se, että he eivät osaa hallita puhelintaan. Juicedefender + Autokiller, turhat ohjelmat poissa päältä(pitää sammuttaa usein manuaalisesti) ja vain 2g verkko ilman gps/wifi/data/sync päällä, niin kyllä pitäs kestää. Ja yöks voi pistää vielä airplane modelle, niin voila...

Itsellä on kanssa ylikellotettu ZTE hardware acceleratorilla, niin LauncherPro:lla kone toimii melkein kuin HTC Desire...
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Echo - 09.02.11 - klo:19:22
Uuh, "Tubeen", eli Nokia 5800:lle saa nyt Last.fm-appin.  ^^
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Cyna - 09.02.11 - klo:22:40
Oh yes. Kai tuo scrobblaa vaikka ei olisi netissä kuunteluhetkellä?

Mitäpä ihmettä? Pistin soimaan radion "Personal" joka nähtävästi on biisejä joita minulla on tässä kännyssä. Tosin tämä saattaa soittaa jostain biisistä erilaisen version, konemusassa kun moisia riittää, tosin ihan leikkausjuttuja. Mistäs moinen? D: Ei kai tuo maksa mtn?
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Echo - 09.02.11 - klo:23:13
Ei näytä maksavan, vaatii kuitenkin last.fm-tilin. Restiradion kuuntelun aikaiset musiikit ainakin tuli kun radiota kuuntelin.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Cyna - 10.02.11 - klo:16:30
Eli siis voin kuunnella biisejä joita en omista täysin ilmaiseksi, vaikkapa Recommended-radiota? Pitäisikö minun uskoa tähän? D:
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: tsaari - 14.02.11 - klo:17:44
Nyt on ZTE Blade omistuksessa, joten mitä tuohon kannattaa ladata?
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Samirai - 14.02.11 - klo:18:04
Kysellään nyt täälläkin, kun siitä tuskin haittaakaan on, kun tääl ihmiset ehkä jotain tietää: Eli oma puhelin alkaa vedellä viimeisiään ja pitäs uus ostaa. Merkin ei ole pakko olla Nokia, mut mitään Erikkkkkksonia en halua. Sitte se mitä tässä mietin, on että onko noista halvoista "älypuhelimista" mihinkään? Siis meinaan noit alle kahdensadan värkkejä, sillä sitä enempää tuskin jaksan puhelimeen panostaa. Ja toinen sitte et löytyykö 100-200 hintahaarukasta sellasta hyvää peruspuhelinta, jossa ois mielellään läppä/liukukansi, hyvä musasoitin, siedettävä kamera ja ehkä jopa WLAN? Ottaisin noista varmaan issekin selvää, mut ku ei jaksais miljoonaa tekniikkafoorumia käydä läpi. Eli jos joku asiasta tietoinen osaisi nevoa niin arvostan ^^

PS. En tykkää kosketusnäytöistä, eli hyvät kouraantuntuvat näppäimet ois kans aika jees!
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tube - 15.02.11 - klo:03:16
Nyt on ZTE Blade omistuksessa, joten mitä tuohon kannattaa ladata?
Ensinnäkin kannattaa varmaan päivittää kaikki valmiit sovellukset Marketin kautta.

Sitten, jos tweettaat, Twitter for Android, jos fabotat, Facebook for Android ja ajantapoksi Angry Birds on hieno valinta. (AB tosin nykii joissain kentissä vähän)

Google Translator on ihan kätevä käännössovellus, aina siltä varalta, että tulee jokin vieras sana vastaan tai ei tule jonkin sanan vieraskielinen versio mieleen. Siltä varalta, että joskus tulee vastaan QR-koodi, joka tarvitsisi lukea, kannattaa ladata Barcode Scanner.

Jos haluat kuunnella matkan päällä Spotifytä, niin sovellus löytyy. Premium tarttis kyllä ostaa siinä tapauksessa (10 e/kk).

Tietysti, kun bussissa istuessa haluat tulla rupattelemaan #resetti.net:lle, niin tarvitset irkkisovellukset kännykkääsi. AndChat sopii tarkoitukseen paremmin kuin hyvin.

Sitten jos haluat alkaa roottailemaan puhelintasi ja muuta, niin jotain virrankulutusta vähentäviä sovelluksia löytyy, mutta mä en tiedä niistä mitään.

Myös muilta Android-käyttäjiltä olisi kiva kuulla sovellussuosituksia.

Samirai: Nykyään alkaa vissiin olemaan vähän vaikeampaa löytää varsinaista älypuhelinta ilman kosketusnäyttöä. Ne, joissa on sitten sekä kosketusnäyttö että kiinteä näppis kipuavat hintaluokassaan vähän korkeammalle. Kuitenkin Nokian X-sarjasta saattaa varmaan löytyä joitain vähemmän älykkäitä puhelimia, jos musiikinkuuntelu on tärkeässä roolissa, kun koko sarja koittaa olla jokin musiikkipuhelimien perhe.

Siskolla on Nokia X3, joka on siis liukukannellinen ja siinä on fyysiset nappulat, ja se on vissiin ollut kuta kuinkin tyytyväinen. En kuitenkaan kauhean tarkkaan tunne puhelimen ominaisuuksia jne, joten kannattaa varmaan tutustua tarkemmin. X-sarjassa taitaa olla vissiin joku puhelin, jossa on sekä kosketusnäyttö että fyysiset namiskat, joten se voisi olla kiva, kun pääsisi pikkuhiljaa totuttelemaan kosketusnäytöllisiin luureihin.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Luistonesto - 15.02.11 - klo:07:24
X-sarjassa taitaa olla vissiin joku puhelin, jossa on sekä kosketusnäyttö että fyysiset namiskat, joten se voisi olla kiva, kun pääsisi pikkuhiljaa totuttelemaan kosketusnäytöllisiin luureihin.
X3 Touch & Type tai vastaava. Palikkamallinen laitos, näyttää vähän hassulta kun namiskat sijoitettu neljään sarakkeeseen (oikeanpuolimmaisin vissiin multimedianappeja tms). Omaa muistia X3:ssa näyttäisi olevan nihkeästi (50Mt), mutta tukee 16 gigan muistikortteja, jotka eivät nykyään maksa juuri mitään: puhelimen ja muistikortin yhteishinnan pitäisi jäädä tuon 200 euron alapuolelle. Kamerasta irtoaa mukavat viisi megapikseliä, kuvien tarkkuudesta ja värien sävyistä en sitten osaa sanoa juuta enkä jaata. Netistä löytynee infoa.

Itsellä uuden telefoonin osto edessä keväällä/kesällä, todennäköisesti Nokia N8 tai vastaava.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tube - 15.02.11 - klo:09:21
http://nokiaplanb.com/

Mielenkiintoista. Odotan innolla. Toivottavasti tuo ottaa tuulta alleen.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Kraton - 15.02.11 - klo:14:12
Saunalahti veti hyvin. Sopimuksessa näkyy, että minulla on yks ZTE blade ja yks liittymä. Tänään tuli lasku, minkä mukaan minulla on kahta kumpaakin ja lasku oli sen mukainen  :)
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Raitoningu - 15.02.11 - klo:18:24
En tajua miksi suomalaiset yrittää nyt itse kaataa oman maansa isoimman teollisuuden tuojan ja Suomen varojentuojan Nokian, koska MS sopimus. Symbian on uppoava ja laginen käyttis, niin oli aika antaa se homma jollekkin joka sen osaa eli MS:lle. Kauhea hulapaloo on vain propagandan luomaa paskaa, jossa isot yritykset yrittävät kaataa kahden maailman suurimpiin lukeutuvien yrityksen mega diilin, koska on selvästi kaikilla appleilla sun muilla paskat housuissaan. Osakkeen laskukin johtuu siitä, ettei mitään ole näytetty + suomalaiset myy osakkeita koska elop ja menetettiin työpaikkoja. Voi Voi. Pitää yrityksenkin säästää oli kuinka Nokia tai ei.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Coldi - 15.02.11 - klo:18:26
Jees. Minua ei kiinnosta paskan vertaa, että Nokialta joutui häipymään väkeä. Onhan se ikävää, mutta ei se heidän puhelimiaan paranna yhtään, ja kuluttajana minua kiinnostaa vain tuotteeni laatu. Symbian oli paskaa, eli kun näin tuon uutisen, olin onnellinen. Monen vuoden jälkeen voin taas odottaa, että Nokialta tulee vihdoin hyvä puhelin ulos, koska Microsoft pieksee Nokiaa niin täydellisesti softapuolella.

Jään odottamaan innolla.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Henukki - 15.02.11 - klo:18:45
Jonttu, meidän oma yläasteen talousanalyytikko, söpöä :).

Ihan ensimmäinen asia johon pitää puuttua on se että Nokian kurssi on laskenut maailmanlaajuisesti hirveästi, suomalaiset omistavat vain murto-osan Nokian osakkeista. Nokian ratkaisua ei siis pidetty globaalissa mittakaavassakaan hyvänä. Microsoftiin päätymistä pidetään tavallaan viimeisenä tarjolla olleena oljenkortena, pakon sanelemana juttuna Meegon kehitykseen mentyä selkeästikkin pöpelikköön.

Erityisesti minua hämmentää miten sait soppaan vedettyä muut suuryritykset, ainakaan omiin silmiini ei ole tarttunut oikeastaan minkäänlaista kommenttia miltään yhtiöltä. Applella tuskin on varsinaisesti paskat housussa kun iPhonen myynti näyttää vain jatkuvan, eikä W7 mobile ole ollut mikään hitti muillakaan valmistajilla. Kyseistä käyttistä on jo saatavilla HTC:n tarjoamana, jota en pidä ollenkaan huonona valmistajana.

Markkinavoimat toimivat kuten pitääkin, kuten jo edellä onkin sanottu. On kuitenkin täysin ymmärrettävää että huoli työpaikkojen menetyksestä vaikuttaa suomalaisten asenteisiin. Nokian kerroinvaikutus työllistäjänä alihankkijoiden kautta ei ole aivan pieni. En näe ratkaisua välttämättä erityisen hyvänä sijoittajana enkä todellakaan Suomen valtiontalouden kannalta.

Sitten tosiaan varsinaiseen asiaan, itse olen puhtaasti kuluttajana varsin kiinnostunut yhtiöiden yhteistyöstä. Olen ihmetellyt jo pitkään miksi Windows tuntuu olevan välillä suoranainen kirosana. Toivon siis menestystä konseptille. Jaksan kuitenkin epäillä pystyykö imagoltaan hieman harmaa Nokia markkinoimaan turhankin tutulla käyttiksellä kulkevaa puhelinta. En jaksa uskoa että käyttis on kuitenkaan mitenkään vallankumouksellinen verrattuna kilpailijoihinsa.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Raitoningu - 15.02.11 - klo:18:48
Suomalaiset omistavat 14% Nokiasta..eniten taisivat usalaiset omistaa, jotka ovat olleet mielissään, mitä olen lueskellut.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Henukki - 15.02.11 - klo:19:01
Osakkeen arvosta ei sula lähes 20 prosenttia, jos pääomistajat ovat tyytyväisiä valittuun linjaan tai julkaistuun tuloksen.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tube - 15.02.11 - klo:19:03
Jos sijoittajat kauhean mielissään olisivat, niin Nokian osakkeiden arvo nousisi, ei laskisi. Henukki oli nopeampi.

MeeGolle ei annettu missään vaiheessa kunnon mahdollisuutta. Ensimmäistäkään MeeGo-puhelinta ei saatu markkinoille, jotta oltaisiin nähty miten se todella olisi menestynyt ja mitä kuluttajat tykkäävät. Maemo on jo melko hyvä käyttis, mitä olen N900 testaillut, vaikka siitä toki puuttuu joitain ominaisuuksia. MeeGoa vaan eteenpäin, ja oltaisiin puoli vuotta - vuosi kituutettu Symbianilla, niin todella hyvä olisi tullut.

Nokia on kuitenkin tällä hetkellä maailman suurin älypuhelinvalmistaja, vaikkakin sen markkinaosuus on pudonnut ja Android on noussut Symbianin ohi. Näin radikaali strategianvaihdos ei missään nimessä voi tietää hyvää.

Microsoftin kanssa mobiilialustoissa liittoutuneiden yritysten taival on ollut aina kivinen ja vaikea. Microsoftin kanssa yhteenlyöttäytymisestä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää yhdellekään firmalle... Paitsi, että ne ovat oppineet virheistään.
http://www.asymco.com/2011/02/11/in-memoriam-microsofts-previous-strategic-mobile-partners/

Henkilökohtaisesti minua vituttaa eniten se, että suljettu koodi saa jostain jalansijaa. Toivon mieluummin Nokian menevän pohjaan ja vievän WP7:n mukanaan kuin sen menestyvän WP7:n kanssa. Parhaana vaihtoehtona pitäisi sitä, että Nokia pyörtää päätöksensä.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Raitoningu - 15.02.11 - klo:19:12
Kylläpä sen MeeGO:n valmistus jatkuu, mutta WP7 tulee rinnalle mukaan tehopuhelimiin.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tube - 15.02.11 - klo:20:36
Väärin. WP7:stä tulee pääasiallinen älypuhelimien käyttis, MeeGosta tulee kokeilualusta, jolla julkaistaan aina joskus, kun muistetaan, joku puhelin, mutta sitä ei tueta kovin ahkerasti. Sen lisäksi Symbianin alasajo tapahtuu aivan liian kovin ottein ja liikku on Nokialta aivan liian radikaali. "Okei joo, me otetaan nyt muutama Windows Phone 7:lla varustettu malli, ja katsotaan mitä tulee" olisi voinut olla vähän parempi tapa lähteä liikenteeseen.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Coldi - 15.02.11 - klo:20:42
Miksi valmistaa paskaa vielä vähän aikaa ja siirtyä sitten vasta hyvään käyttöliittymään, kun voidaan suoraan jättää paskat pönttöön ja siirtyä parempaan huomiseen? Kukaan ei pidä symbianista. Se on täydellistä roskaa. Hyvä vain, jos lopettavat sen käytön välittömästi. Tuollainen hienostelu on turhaa, ja WP7 > MeeGo, sen tietää jo tässä vaiheessa kuitenkin, ei Nokia pysty pieksemään MS:ää tuossa piirissä. "Isänmaallisuus" vittuun, tässä tehtiin nyt oikea päätös, nielekää se älkääkä jaksako narista miten haluaisitte puhelimistanne jostain kumman syystä huonompia. Tämä on Nokian ainoa mahdollisuus piestä Androidit/iOS:t.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Henukki - 15.02.11 - klo:21:23
Ainoa vaan että Nokialla ei todellakaan ole mitään yksinoikeutta Ikkunoihin, vaan sitä saa jo nyt muilta valmistajilta. En pidä sitä sinänsä siis millään tavalla "aseena". Ennemminkin Microsoft saanee hieman enemmän jalansijaa entiseen verrattuna, vaikka en usko Nokian uusista puhelimista tulevan hittiä. Kilpailu on vain koventunut vuosien varrella puhelinmarkkinoilla, eikä Nokialla yksinkertaisesti ole todellisia aseita. Suomikin on niin pieni markkina-alue, ettei lievä patriotismikaan tule auttamaan.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: heplo - 15.02.11 - klo:21:42
Ainut, mikä jäi harmittamaan, että Meego jää pelkäksi "kokeiluksi". Muuten olen ihan tyytyväinen.

Henukki, Nokialla tulee olemaan Microsoftin kanssa tiiviimpää yhteistoimintaa kuin muilla Microsoftin alustaa käyttävillä. Tästä esimerkkinä esimerkiksi Ovi-palvelut ja Navteq. Käyttöjärjestelmä optimoidaan Nokian raudalle ja yhteistyö on moniulotteisempaa kuin esimerkiksi HTC:n kanssa.

Kaks tonnia Nokiassa jo palanut. Ei ole köyhien hommaa tämä.

Piimäkin säilyttää paremmin arvonsa, prkl.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tube - 16.02.11 - klo:07:01
Nokia jää pelkäksi OEM-valmistajaksi, jolla ei ole paskaakaan omaa kehitystyötä Microsoft saa tällä sopimuksella erittäin paljon (vaikka WP7 failaa se saa Navtegin kartat Bingiinsä jne). Nokialla ei ole oikein mitään muuta mahdollisuutta pärjätä markkinoilla kuin kilpailla hardwarella, kun softakehitys on kokonaan se ulottumattomissa. Microsoft kerää voitot, Nokia maksaa lisenssimaksut, saa ohuen voikerroksen leipänsä päälle ja inisee.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Kraton - 16.02.11 - klo:11:59
Viimeisimpänä olisin Nokian halunnut tekevän yhteistyötä Microsoftin kanssa. Mieluummin olisivat kituutelleet Symbianin kanssa ja sitten siirtyneet uuteen MeeGoon.

Nokia kaivaa vaan kuoppaa itselleen. Kyllähän kaikki Microsoftin tuntevat -_-
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Cyna - 16.02.11 - klo:14:50
Valaise, Kraton.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tube - 16.02.11 - klo:17:00
En ole Kraton, mutta... Nokiasta tulee pelkkä OEM-valmistaja, se ei voi kilpailla millään muulla kuin hardwarella (lue: mahdollisimman pienillä voittomarginaaleilla ja halvoilla kapuloilla) ja historia ei tunne yhtä vitun ainutta yritystä, joka olisi hyötynyt tiiviistä Microsoft-yhteistyöstä.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Coldi - 16.02.11 - klo:17:02
Nokia yritti itse, mutta ei onnistunut, ja luovutti. Eipä siinä paljoakaan (toimivia) vaihtoehtoja enää ollut, itseasiassa tuo oli ainoa.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: heplo - 16.02.11 - klo:19:17
Oli Intelin Meego-tabletti sitten ollut Barcelonassa näytillä. Kuulemma koko messujen ylivoimaisesti surkein esitys ja ihme kyhäelmä koko käyttöjärjestelmä. Sillä ei yksinkertaisesti pystynyt tekemään kuin perusjuttuja, kuten nettiselailua yms. Miksi ostaa tällainen, kun voi ostaa ihan oikeankin käyttöjärjestelmän?

Ihan oikea ratkaisu tämä on Nokialla. Itse ovat asiansa kusseet Nokialla. Rautaosaamista Nokialta löytyy muttei paskankaan vertaa softaosaamista. Parempi siis pysytellä rautavalmistajana ja antaa jonkun muun kehitellä hyvän ohjelmiston kuin itse pilata koko kapulan omalla kyvyttömättömyydellään. Nokia maksaa lisenssimaksun, mutta säästää R&D-kuluissa huikeasti.

Lisäksi Windowsin alusta on kehuttu alusta. Muutenkin Microsoftilta tulossa uusi iso Mango-päivitys ennen kuin Nokian Windows-luurit tulevat markkinoille. Otetaan huomioon vielä operaattorien lisääntynyt kiinnostus, ohjelmistokehittäjien helpottunut työ (ja täten lisääntynyt mielenkiinto), jenkkimarkkinoillepääsy, Microsoftin valtava markkinointikoneisto yms. niin tämä on perkeleen hyvä kauppa. Kaikki muut mielipiteet ovat kusetusta tai noituutta.

Ja ettehän te tiedä sopimuksen tarkkoja ehtoja kuten en minäkään. Microsoft on aivan varmasti maksanut tai muulla tavalla edesauttanut Nokian siirtymistä omalle alustalleen. Ja onhan nokialla noita hyviä ohjelmistojuttuja, kuten Navteq ja Ovi-palvelukin on saanut viime aikoina jalansijaa. Parempi keskittyä raudan tekemisiin kuin odottaa vain hidasta näivettymistä.


Köyhät itkevät laskevasta osakekurssista. Nyt on tilaisuus tehdä rahaa.





Tämä on tosi.

Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Duelisti - 20.02.11 - klo:19:59
Vielä kun olen äitini elatuksen alaisena, päätin ottaa mahdollisuudesta kiinni ja laittaa hänet maksamaan itselleni puhelimen kytkökaupan kautta. Liittymän myötä sain käyttööni kiinteän 3G-yhteyden, halvimman mahdollisen. En edes tiedä, kuinka nopeasta yhteydestä on kyse, mutta oikein riittävältä tuntuu. Maksoikohan vajaan 4 euroa per kuu, lisäksi tietysti tavanomaiset puhelu- ja viestintämaksut, itse puhelinta joutuu maksamaan 3 euroa kuukaudessa.

Puhelin on siis malliltaan Nokian C5-00. Muuten pätevä laite, ainoina haittapuolina listaisin näytön pienehkön koon ja qwerty-näppäimistön puute. Tällä perinteisellä näppäimistölle on nimittäin aivan valtavan nihkeää kirjoitella, sitä kun Internetin käytön yhteydessä tulee harrastettua jossain määrin. Tällaiseksi näppäimistöksi se on kuitenkin aika helvetin hyvä, tarpeeksi suuri ja tuntuma on mainio.

Uuden puhelimen halusin nimenomaan Internetin käyttömahdollisuuden vuoksi. Helpottaa elämää huomattavasti, erityisesti koulussa. Toisinaan sivujen lataaminen on turhan hidasta. Laitettuani asetuksista, että kuvia ei ladata automaattisesti, tilanteen paraneminen oli huomattava. Yllättävän harva sivu menee täysin sekavaksi, kun grafiikka ei ole näkyvissä. Yllättävintä kuitenkin oli, että YouTube-videot latautuvat nopeasti. Niin nopeasti, että niiden latautumista ei useimmiten tarvitse odottaa lainkaan. Siistiä sinänsä, käytän nimittäin YouTubea melko perkeleesti. Kuvanlaatu on tietenkin surkea, mutta sillä pärjäilee. Muutenhan en puhelinta käytä kuin soitteluun ja tekstaamiseen. Kamera on kiva bonus, sillä en laadukasta sellaista omista. 3,2 megapikselin vastaava riittää oikein hyvin käyttötarkoituksiini.

Sovellustuki laitteelle on varsin laaja. Hyvä nettiselain, Opera Mobile, ja putty irkkaamiseen ovat tehneet itsensä varsin hyödyllisiksi. Mukana tuli vielä mainio versio klassikkopelistä nimeltään Tetris, joka olikin heti ensimmäisenä mielessä, kun kännykkäpelit pulpahtivat mieleeni. Ilmaiselle GPS:lle varmasti tulee vielä käyttöä. Pienen kokeilun jälkeen näyttäis toimivankin mallikkaasti.

Jos haluaa toimivan ja halva(hko)n matkapuhelimen, C5-00 on suosituksen arvoinen.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Relix - 05.07.11 - klo:21:42
Känny sököämässä.

Kertokaas, mikä ois hyvä n. 150 € kännykkä jossa hyvä akkukesto ja wlan?
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Luistonesto - 06.07.11 - klo:09:46
Nokia C5-03 on vissiin ihan jees, tosin WLAN päällä mikään noista ei kestä montaa tuntia.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Relix - 06.07.11 - klo:20:07
No ei nyt ollutkaan tarkoituksena pitää wlania päällä 24/7, en kyllä tiedä tahdonko Nokiaa enää...
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Samirai - 06.07.11 - klo:21:14
Tää miun Samsung Galaxy Mini oli sen 118€. Ainakin älypuhelimeksi tällä kestää hyvin akku, tietenki jos koko ajan surffaa ja kuuntelee spotifyä jne. niin kestää vain pari päivää. Wlanit ja 3G:t löytyy, kosketusnäyttökin tuntuu kivalta kun Nokian nappeihin tottunu. Ja niin, Android vain on ihana <3
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Nipa - 07.07.11 - klo:00:36
"vaan pari päivää", itellä meinaa omasta desirestä loppua akku ennen koulun loppua vaikka on lähtiessä ollut täynnä jos musaa kuuntelen ja netissä surffailen välitunnit (ja vähän tunneillakin :d)
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: heplo - 07.07.11 - klo:21:18
Nokian puhelimissa on hyvä akkukesto ja hintoihin tulossa roima pudotus lähiakoina.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Magma - 08.07.11 - klo:20:29
Minulla on Nokian N8, akku kestää sen kolme päivää normaalikäytössä (= musiikinkuuntelua jokunen tunti päivässä, nettiselailua langattomassa verkossa ehkä puolikas, satunnainen parin minuutin puhelu). Tarkka analyysi, mutta sanoisin että kauemmin se kestää kuin monissa muissa. Symbian jumittaa ja UI on tahmea kuin kädet muovailuvahalla leikkimisen jälkeen, mutta mainettaan parempi puhelin se silti on. Mainettaan parempi, muttei silti kovin hyvä.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Sotakoira - 08.07.11 - klo:20:53
Itsellä on Sony Ericsson w890i ollut jo pari vuotta käytössä, ja akku kestää vieläkin aika hyvin; lataan tuon kerran pari viikossa ja ei mitään suurempia ongelmia. Bluetooth löytyy, musiikkisoitin on (Walkman-softa) ja muistikorttipaikka löytyy (micro-SD) ja kaksigigainen kortti tulee yleensä mukana. Puhelimen oma muisti 26Mb.
Ei kosketusnäyttöä (omasta mielestä plussa) ja koko aika kätevä.
Thickness    10mm
Length    104mm
Width    47mm
Weight    78g

Suosittelen, jos vaan vaivautuu ottamaan oman laturin ja kuulokeadapterin mukaan matkoille.
Hinta sellasta 75€-100€ luokkaa kai. Maksoin omastani 159€ kaksi vuotta sitten.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: eebrozgi - 02.09.11 - klo:06:40
Matkapuhelin pitäis ostaa tänään ja en tiedä lähes mistään mitään. YO-lahjaksi siitä kustannetaan 150€, joten budjetti on suunnilleen joku 100€ siitä ylöspäin. Lisäominaisuuksilta kaipaan lähinnä musiikin kuuntelua ja wlan-tukea.

Heittoja?
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tube - 02.09.11 - klo:07:48
ZTE Bladea jos jostain vielä saa, niin sitä voin aika hyvällä omatunnolla suositella. Androidille tehdään nykyään kaikki sovellukset, joten ainakaan niistä ei tule olemaan puutetta. Akkukesto on vähän onneton, mutta niinpä se on kaikissa puhelimissa, joilta jotain älypuhelinominaisuuksia odottaa. Lisäksi pelaamisen saat Bladella unohtaa.

En tiedä millaista audiohifistelyä puhelimeltasi kaipaat, mutta jos äänenlaatu on todella tärkeä asia, voit Bladen unohtaa: audioulostulo on aika onneton, vaikka se kyllä minut on riittänyt pitämään iloisena aina kun kerran kuukaudessa puhelimella musiikkia kuuntelen.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: eebrozgi - 28.12.11 - klo:16:47
Tappelin tässä jonkin aikaa puhelimeni netti-USB:llä-tietokoneeseen-ohjelman kanssa, kun se halusikin yhtäkkiä olla demoversio vaikka USA:n ja Kanadan ulkopuolella sen ei olisi pitänyt olla. Kaiken maailman vaihtoehto-ohjelmia katseltuani ja muuten kikkailtuani päädyin puhelimen asetuksiin, missä oli ihan vaan "Enable USB tethering"-nappi, jota painamalla netti olikin tietokoneessa välittömästi. Hölmistynyt olo.
Hassua vaan, kun siellä Android marketissa tosiaan on tyrkyllä ohjelmia tuohon tarkoitukseen niin paljon, ihan maksullisinakin. Ei kai sitten välttämättä kaikki mallit tue tuota ominaisuutta suoraan paketista. Tai... No, ei se tyhmä ole joka pyytää.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Kasuli - 28.12.11 - klo:17:05
Ostin tuon Samsung Galaxy Xcoverin. Tuntuu varsin mukavalta, ainoa mikä häiritsee on se ettei puhelun lopettamista olla voitu laittaa napin taakse. Vituttaa avata näyttö ja räklätä kosketuspainiketta joka kerta kun koittaa lopettaa puhelun, varsinkin kun välillä soittaa jollekulle niin hän ehtii vastata juuri sen kolmen sekunnin aikana mikä kestää lyödä sitä punaista luuria. Muilla tavoin kuitenkin asiallinen kapula.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: eebrozgi - 28.12.11 - klo:18:49
ainoa mikä häiritsee on se ettei puhelun lopettamista olla voitu laittaa napin taakse.

Agree ja kovaa. Puhelimena siis Samsung Galaxy Ace.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Kasuli - 29.12.11 - klo:12:38
Meitä on jo kaks, nyt voidaan olla vihainen väkijoukko.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: eebrozgi - 29.12.11 - klo:13:43
rebelrebelrebeletc

...Puhelimeni osaa näköjään muuntautua myös langattomaksi reitittimeksi.

*_*
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Detonat - 06.01.12 - klo:15:29
/me tarvitsee uuden luurin.

Hienoa älypuhelinta kaipailen, kesään mennessä olisi viimeistään tarkoitus hankkia. Kriittisintä olisi hyvä akunkesto ja käyttöliittymä. Budjetti pyörii satasen kieppeillä, kipuraja on 150€ ja katto on 200. Eniten kiinnostaisi kuulla laitteista, joista porukalla on henkilökohtaista kokemusta.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Samirai - 06.01.12 - klo:18:13
Miul issellä on tällanen Samsung Galaxy Mini. Ainakin omasta mielestä ollu hinta-laatusuhteeltaan huippuluokkaa. 120 euroa tästä maksoin ja onnistuu netin selailu kuin myös pelaaminen. Tosin esim. Angry Birds tässä tuntuu joskus takkuavan, et niitä tehokkaimpia luureja tämä ei ole, mut voittaa kyl akunkestossa nämä kalliimmat mallit. Androidi on muutenkin käyttöliittymänä kätsy eikä oo tökkiny misään välissä. Kamera tässä on ihan pyllystä tosin... 3 megapikseliä ilman salamaa, mutta enpä mie isse kuvailekaan mittään ni ei oo haitannu.

Jos tosta akunkestosta viel tarkemmin ni kyl tämän kerran päiväs joutuu lataamaan jos koko ajan nettiä selailee ja on GPS:t sun muut päällä. Mut vähällä käytöllä kestää melkeinpä viikon ilman latauksia. Suosituspeukun arvonen vehe
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Kasuli - 12.01.12 - klo:11:28
rebelrebelrebeletc

...Puhelimeni osaa näköjään muuntautua myös langattomaksi reitittimeksi.

*_*
Mokkulaominaisuus on himo. Ja muuten, huomasin että tuon puhelunlopettamisjutun saa asetuksista, olikohan valikko "accessibility". Enivei se missä on käden kuva.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tube - 25.07.12 - klo:23:09
Tänään tuli postissa Motorola RAZR MAXX (http://www.motorola.com/us/consumers/DROID-MAXX/better-battery/96406,en_US,pd.html). Ostin kytkynä Saunalahdelta.

Muutaman tunnin leikkimisen jälkeen tuntuu ihan kivalta vekottimelta. Android 4.0:aa ei vielä ole, mutta se on tulossa. Ehkä tähän saisi Cyanongenmodin, mutta odottelen nyt vaan kiltisti tuota virallista päivitystä. Katsellaan, jos sittenkään ei riitä. Suurin kriteeri juuri tähän puhelimeen päätymiselle oli tietenkin akkukesto. Vanhassa puhelimessani oli surkea 1300 milliampeeritunnin akku eikä uudessa Samsung Galaxy S3:ssakaan ole kuin 2100 mAh kokoinen sähkövarasto. Tietenkin aiempaa suurempi ja parempi näyttö, todella sujuva käyttöliittymä ja riittävät tehot ovat tervetulleita puhelimen mukana. Vanha ZTE Blade tuntui jo kuitenkin vähän hitaalta, vaikka Cyanongenmod siihen lisää potkua ja ominaisuuksia toikin.

Jos tähän ostaisi telakan, tätä voisi käyttää tietokoneen tavoin näytöltä. Se käynnistää tietokoneen ruudulle jonkun normaalihkoa tietokonekäyttöjärjestelmää vastaavan ohjelman, jolla voi sitten seikkailla "oikella" selaimella ja käyttää järkevämpää tekstinmuokkausta kait. Näppäimistö on tietenkin hyvä asia kirjoittamista ajatellen. Toivon todella, että tuollaiset telakat ja vastaavat saadaan standardisoitua, jotta ei tarvitse aina uutta puhelinta ostaessa vaihtaa telakkaa, jos nämä nyt tulevat yleistymään. Myös tuollaisen tyhmän läppärin näin, joka vaikutti ihan hyvältä vaihtoehtolta luentomuistiinpanoja varten: kännykkä laitetaan kiinni noin sataviisikymppiä maksavaan laitteeseen ja luennon aikana voi sitten kirjoittaa oikealla näppäimistöllä muistiinpanonsa. Tulee ainakin hieman halvemmaksi kuin kokonaan uusi läppäri. Toisaalta puhelimen hajotessa "läppäritelakka" saattaa jäädä täysin turhaksi, kun noi eivät standardisoinnin puutteen vuoksi vielä pelaa ristiin.

Nyt pitää vaan varoa, ettei puhelin päädy Aurajokeen tai oluttuoppiin.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Nipa - 26.07.12 - klo:22:15
Kerros käyttökokemuksia vähän tarkemmin, kiinnostais itseänikin ja kovasti tuo puhelin kun elo-syyskuun vaihteessa pitäisi uusi kännykkä hommata.

Paperilla on kyllä harvinaisen mehevät speksit mutta toimiiko käytännössä?

E. Kuulokeäänestä oon kuullut ristiriitasta tietoo - onko se aivan uskomatonta kuraa? Ja pätkiikö "perus-raskaassa" käytössä, jos on esim. verkkoselain jossa useita välilehtiä päällä?

E2. Heitin puolittain heräteostoksena saman luurin tilaukseen kun kaikki meni niin mutkattomasti - porukat oli mielissään kun lupasin vanhan kännykän siskolle, sain hyvän tarjouksen megadesiren jatkamisesta (2kk pois hinnasta ja netti+puheluita 5€/kk) ja muutenkin mitä olin pikaisesti lukenut tuosta niin kaikki tuntui niin täydelliseltä. Toivottavasti en tuu pettymään.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tube - 27.07.12 - klo:23:00
Tuntuu ihan kivalta. Olen ehkä vähän huono kommentoimaan pätkimistä ja kuulokeliitäntää, koska minulla on vertauskuvana lähinnä ZTE Blade, joka pätki paljon ja jonka kuulokeliitäntää on haukuttu. Olen tällä jotain jazz-radiota kuunellut kuulokkeiden kanssa, ja ei nyt mitään kummempia valittamisia ole.

Kivaa taas pitkästä aikaa olla huolehtimatta akun kestosta.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tube - 16.08.12 - klo:22:02
Android-käyttäjät hei,

Jos harmittaa, ettei ole tietokoneen näppäinleiskaa kännykässä, esimerkiksi connect botin käyttöön tarvitsisitte controllia ja alttia tai matkapuhelimesta puuttuu fyysinen navigointinappi, jota korvaamaan kaipaisitte softanäppäimistön puolelta nuolinäppäimiä, niin Hacker's Keyboard (https://play.google.com/store/apps/details?id=org.pocketworkstation.pckeyboard&hl=fi) voisi olla pätevä valinta. Itse asensin, koska tarvitsen tabia irc-nickien täydentämiseen ja controllia joihinkin weechatin juttuihin, kun käytän Connect Botin (https://play.google.com/store/apps/details?id=org.connectbot&hl=fi) kanssa Weechattiä. (Kaveri tosin sanoi, että Irssi Connect Bot voisi olla parempi, mutta mennään nyt Connect Botilla vähän aikaa.)

Hacker's Keyboard tarjoaa suomalaisen näppäinasettelun mutta ei suomenkielistä sanakirjaa.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Coconuut - 17.09.12 - klo:14:41
Nokia N9 64gb Black saatu. Aika isohkon kiertotien kautta tosin.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: heplo - 21.09.12 - klo:14:12
Oon työn ja harrastuksien puolesta perehtyny näihin puhelinjuttuihin viimesen puolen vuoden aikana ja täytyy sanoa että on kyllä Nokialta niin jäätävä kännykkä tulossa ettei kyllä toista. Elikkä nimenomaan tuo uusi Lumia 920.

PureView-kamera: 8,7 megapikseliä, optinen kuvanvakaaja ja kelluva linssi. Ja yksinoikeudella Carl Zeissin linssi. Aivan uskomattoman hyviä kuvia vähänkin pimeässä ja loistava videokuvaus. Palkittu jo kameramessuilla ja yllättää kilpailijoiden kamerat housut jalassa. Nokialla on aina ollut vahva kameraosaaminen.

http://www.youtube.com/watch?v=hrnFOHbu4pE

Kilpailijoihin vertailua: http://www.youtube.com/watch?v=jFhhBJ1URCg

PureMotion HD+-näyttö: Tarkempi kuin Applen kehuttu Retina-näyttö. Toimii sormella, kynnellä, kynällä tai vaikka vasaralla. Myös hanskojen läpi. Päivitysnopeus yli 2 kertaa nopeampi kuin kilpailijoilla. Kelpaa kahtella tuosta tyttöjen kuvia.

http://www.youtube.com/watch?v=lN-NaHcOeII&feature=player_embedded

Langaton lataus: Ei tarvitse enää joka ilta sitä helvetin laturia törkkiä sinne pistorasiaan. Kätevä ladata puhelin myös kahvilassa tai lentokentällä, kun tukee Qi-standardia. Ne pienet ilot.

Windows Phone 8: Jotkut tykkää, jotkut tykkää vielä enempi ja jotkut ei lainkaan. Ite oon ainakin tykästyny tuohon 7.5-versioon, vaikka yhdenkokoiset tiilet ja niiden huono skaalaus on harmittanu. Mutta sekin on korjattu tossa kasissa. Windows Phone 7.5 pikkasen ollu Androidia jälessä mutta tässähän tämä ero kurotaan ainakin umpeen ja toivottavasti mennään ohikin. Tuon kasin kaikkia ominaisuuksia ei ole vielä julkistettu.

++++ Nämä Nokia laatusovellukset: CityLens, Nokia Musiikkipalvelu (voi streemata ilmaiseksi musiikkia), ylivoimasesti paras navigointi ja karttasovellukset ja CNN, Bloomberg sekä ESPN yksinoikeudella jne. ja loistavat lisätarvikkeet päälle (mm. Monsterin kuulokkeet). Käykääpä muuten testaamassa noita kuulokkeita jossakin kaupassa, jos löydätte. Ei oo itseä kiinnostanu paskan vertaa ennen, että kuinka hyvä äänenlaatu kuulokkeissa on mutta ei helvetti kun nuo pistin päähän *_* Ei ole pitkään aikaan näyttänyt Nokialla näin hyvältä!

Onhan tuo ihan saatanan hyvän näkönenkin: http://blog.seattletimes.nwsource.com/brierdudley/nokia-lumia-920-color-range.jpg

http://www.youtube.com/watch?v=GXr1kmuqGcU&feature=share     :D
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tuntsa - 21.09.12 - klo:14:52
Lumpsun menestyminen tulee varmaan olemaan aika paljon kiinni hinnasta. Jos se onnistuu olemaan hiukan halvempi kuin Galaxy S III, jopa mie voisin harkita vakavasti puhelimen päivittämistä. Mulle on tosin jäänyt traumoja Symbianista, joten toivon hartaasti, että Windows 8 saa tukensa sovelluksien kehittäjiltä, en nimittäin halua toiseen kertaan nähdä aivan karseita ja mitäänsanomattomia sovelluksia...
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Kasuli - 22.09.12 - klo:17:13
Käykääpä muuten testaamassa noita kuulokkeita jossakin kaupassa, jos löydätte. Ei oo itseä kiinnostanu paskan vertaa ennen, että kuinka hyvä äänenlaatu kuulokkeissa on mutta ei helvetti kun nuo pistin päähän *_*
Seuraavaksi koitat luureja missä yli puolet hintalapusta ei ole designiä ja korvasi huutavat tuplasti hunajaa.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: heplo - 23.09.12 - klo:19:38
Lumpsun menestyminen tulee varmaan olemaan aika paljon kiinni hinnasta. Jos se onnistuu olemaan hiukan halvempi kuin Galaxy S III, jopa mie voisin harkita vakavasti puhelimen päivittämistä. Mulle on tosin jäänyt traumoja Symbianista, joten toivon hartaasti, että Windows 8 saa tukensa sovelluksien kehittäjiltä, en nimittäin halua toiseen kertaan nähdä aivan karseita ja mitäänsanomattomia sovelluksia...

Veikkaan, että aikalailla S3:n hinnoissa liikutaan. Asiakkaille oon aina kehunu tuota S3:n kameraa, että se on ihan huippu mutta ei vertailujen perusteella pärjää mitenkään Lumialle!

Windows Phonelle on oikeestaan kaikki tärkeimmät sovellukset saatavissa.

Käykääpä muuten testaamassa noita kuulokkeita jossakin kaupassa, jos löydätte. Ei oo itseä kiinnostanu paskan vertaa ennen, että kuinka hyvä äänenlaatu kuulokkeissa on mutta ei helvetti kun nuo pistin päähän *_*
Seuraavaksi koitat luureja missä yli puolet hintalapusta ei ole designiä ja korvasi huutavat tuplasti hunajaa.

Mitäs suosittelet?

Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Kasuli - 24.09.12 - klo:01:33
Ostin itse kesällä Audio Technican ATH-M50 (http://www.thomann.de/fi/audio_technica_athm50.htm) -parin ja on kyllä kirkkaimman ja tasapainoisimman kuuloiset luurit mitä olen päähäni pistänyt (vaikka tokikin kuulokkeiden laatuun saa rahaa upotettua tuhottoman paljon enemmänkin, ei vain ole ollut tilaisuutta moisia päähän pistää). Monsterin kuulokkeet ovat usein todella bassoraskaita hintaansa nähden heikon äänentoiston peittämiseksi. En usko, että Nokian kanssa tehdyissä diileissä ongelma on niin paha, mutta esimerkiksi Beats By Dre -sarja oli rojalteissaan ja designissaan aika hävytön pakkaus (kallein malli maksaa noin 300 dollaria, kun samantasoiset kuulokkeet saa kahdeksallakympillä). Joissain musiikkilajeissa ratkaisu toimiikin, esimerkiksi harvoin dubsteppiä (sitä väkivaltaista wubwub-tavaraa, rauhallisemmissa en niinkään) kuunnellessani laitan kyllä minäkin äänikortista alaääniä lujemmalle vaikka se muita taajuuksia hieman jyrääkin.

E: Ainiin, tuossa (http://www.head-fi.org/a/buying-guide-headphones-by-price-range) ja tuossa (http://www.reddit.com/r/headphones/comments/nq0pt/headphone_recommendations_by_price_range_updated/) on pari aika hyvää opasta kuulokkeiden ostoa suunnittelevalle, vaikka jenkkihinnat hieman pettävätkin.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tapza - 15.12.12 - klo:21:27
Uusi kännykkä hakusessa, koira söi edellisen. En ole näistä itse yhtään perillä, joten olisi mukava kuulla suosituksia hyvistä älyluureista, joiden hinnat eivät ole ihan korkeimmasta päästä.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tube - 15.12.12 - klo:21:52
Eli tarkoittaako se, että haluat halvimman mahdollisen, keskiluokan luurin vaiko vain hieman highendistä alas päin?
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tapza - 15.12.12 - klo:22:00
En oikein ole näiden hinnoistakaan perillä, mutta ei tosiaan aivan halvinta mahdollista, vaan pikemminkin mahdollisimman hyvän kohtuulliseen hintaan. En oikein osaa mitään rajaa asettaa, mutta sanoisinko vaikka, ettei mielellään yli kolmensadan.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Hero - 16.12.12 - klo:03:05
Nokia N9 saa about 200-250€
Lumia 800 220€

Tossa vissiin parhaimmat 200-300€ rangella.
Androidia ei helvetis kannata hankkia.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: tsaari - 16.12.12 - klo:16:19
Lumia 800 suositelen myös. Hinta/laatu -suhde erinoimainen tällä hetkellä. Soneralla joulutarjous 168€. WP7 on myös toimiva käyttöjärjestelmä, vaikka joitain outouksia löytyy.

Jos androidia haluat niin varmaan Samsung Galaxy S3 mini on paras.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: heplo - 16.12.12 - klo:21:42
Kyllä tuo Lumia 800 on sen verran tappokone, kun hintaa katsoo. Samoista ominaisuuksista saat Samsungilla maksaa melkeen satasen enemmän.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tapza - 17.12.12 - klo:00:07
Jees, Lumia 800 päätyi pukinkonttiin. Kiitoksia suosituksista.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tube - 17.12.12 - klo:15:40
Androidia ei helvetis kannata hankkia.
Suosittelet Windows Phonea, ja sanot, että ei Androidia? Nyt mies. WP on edelleen todella harvinainen ja hiljainen ekosysteemi. Sillä on niin vähän käyttäjäkuntaa, että kehittäjät eivät jaksa tehdä sille softaa samalla innolla kuin esimerkiksi iOS:lle ja Androidille. Rautansa puolesta Lumia 800 on toki todella hyvä puhelin, mutta ne ajat, jolloin puhelimessa rauta oli tärkein asia, olivat historiaa jo vuosikymmen sitten.

Android on tällä hetkellä vilkkain ja paras ekosysteemi. Se, että se on tiiviisti liimattu kiinni Googlen palveluihin ei myöskään ole negatiivinen asia. Itse en lähtisi juuri mitään muuta kuin Androidia hankkimaan, jos ei sitten halua hifistellä ja liittyä ernukerhoon hankkimalla N9:n.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: fazerin sininen - 28.11.13 - klo:17:46
Galaxy S2 on mennyt totaalisesti paskaksi, laitan laturiin kiinni niin mitään ei tapahdu. Sitten alkaa hyrrämään, lataus päällä, pois päältä, pääle, pois, päälle pois ja loppuu. Lähetin äidilleni yhden viestin ja äiti sai sen kymmenisen kertaan. Kivoi tämmöset älypuhelimet ko menevät paskaks normikäytöstä.

Lataus onnistuu vain USB-johdolla tai kannettavalla laturilla, joka kylläkin imee neljä patteria jos yhden kokonaisen latauksen haluan. Äsken tärkeä USB johto meni paskaksi, piti laittaa Amazonista uusi kipale tilata, huimat 3 euroa, ei postikuluja ja tulee tänään elikäs perjantaina.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tapza - 28.11.13 - klo:19:35
Pitkään minäkin pärjäsin perusluurilla, suunnilleen kaikkien muiden tuntemieni ihmisten räplätessä kosketusnäytöllistä palikkaa ympärilläni. Nyt vuoden älypuhelinkäytön jälkeen paluuta entiseen ei kuitenkaan taida olla. Haluan olla perillä asioista, mutten toisaalta istua jatkuvasto koneen ääressä. Ennen läppäri oli lähes välttämätön matkatavara, nyt sen voi jättää huoletta kotiin, ellei suunnitelmissa ole työstää jotain tai viettää internetissä pidempiä sessioita.

Akkukestohan ei olisi ongelma, jos luuria ei räpläisi koko ajan, eikä se olisi jatkuvasti onlinessa. Mutta siinä tapauksessa tuskin on järkeä edes omistaa älypuhelinta.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: eebrozgi - 28.11.13 - klo:19:50
Akkukestohan ei olisi ongelma, jos luuria ei räpläisi koko ajan, eikä se olisi jatkuvasti onlinessa. Mutta siinä tapauksessa tuskin on järkeä edes omistaa älypuhelinta.

En räplää älyluuriani koko ajan ja se on lähes aina offline ollessa taskussani, mutta koen sen silti todella käteväksi välineeksi. Itseasiassa minua vähän hirvitti sorrunko luonnon helmassakin vaan aina vajoamaan netin syövereihin kun hommasin älypuhelimen+nettiliittymän, mutta sen verran olen sentään onnistunut kontrolloimaan itseäni.

Liittyy. (http://teamcoco.com/video/louis-ck-springsteen-cell-phone)
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Henukki - 28.11.13 - klo:20:46
En allekirjoita että älypuhelimissa olisi yhtään enempää ongelmia kuin peruskapuloissakaan ja nykyään kun satasella saa oikein pätevän luurin on lähinnä huvittavaa väkisin junnata jollaina vanhalla Nokian tonnisatasella. Akkukeston taakse piiloutuminenkin nyt on aika turhaa, niin uskomattoman vaikeaa se luuri onkin illalla heittää johdon päähän. Olen omistanut kolme älypuhelinta (uskomattoman turha sana) vuodesta 2006, joista kaksi toimii edelleen (IP4 ja 5800) ja yhdessä (n91) mennyt latausjohdon paikka rikki tippumisen jälkeen. En oikeastaan voisi kuvitellakkaan raahavani mukana navigaattoria, musiikkisoitinta tai varsinkaan jotain helvetin tablettia joka paikkaan, kun perusluurikin hoitaa noiden hommat oikein pätevästi.

Saanko muuten udella mikä ihme siinä tabletissa kiehtoo? Oikeastaan ainoa juttu jossa kyseinen aparaatti on hyvä omien ja lähipiirin kokemuksien perusteella löytyy lukulaitteena. Ja siihenkin oma RT on väärällä kuvasuhteella ja liian iso. Niillä ei oikein voi tehdä töitä alustan takia, kirjoittaminen ilman kallista lisäläpyskää on tuskaa, sen verran suuria että niille pitäisi ottaa jo joku laukku messiin jos haluaa jonkun bussimatkan selailla verkkoa. Ja useimmilla vielä jokin tukiasema että sinne reissussa ylipäänsä pääsee.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Mikkisetä - 28.11.13 - klo:20:49
Sitä paitsi jos älybuhelintä käyttäisi yhtä paljon kuin vanhaa kapulaa, akunkesto olisi mahdollisesti jopa parempi kuin vanhoissa. Mielestäni on älytöntä valittaa jostain akunkestosta, jos kuitenkin jatkuvasti räplää sitä puhelinta ja käyttää mm. tiedonsiirtoa ja kirkasta valoa näytöllä. Silti tuntuu olevan aina pinnalla nämä akunkestoasiat.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Tapza - 28.11.13 - klo:21:06
Juu, tätä vähän yritinkin viestissäni implikoida. Eikä se akkukesto minullekaan mikään ongelma ole, luurin kun voi laittaa koneeseenkin kiinni virtaa keräämään. Musasoitin ja navigointi ovat myös käteviä sovelluksia, joita en oikeastaan tullut viestiä kirjoittaesaa edes ajatelleeksi, vaikka käytänkin niitä jatkuvasti.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: eebrozgi - 28.11.13 - klo:22:16
Täytyy kyllä sanoa että käytin jotain Nokian Symbianluuria menneenä kesänä kerran herätyskellona jostain syystä. Unohdin sen samalle pöydälle yli viikoksi päälle ja se alkoi vasta sillon vähän kysellä josko laturia saisi. Varmasti soveltuvampi pidemmille retkille joissa tilaisuudet ladata puhelinta ovat niukemmassa. Älypuhelimissa yleisemmät micro-USB-laturipaikat (lol apple) onkin sitä vasten arkisemmissa olosuhteissa kätevämmät.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Turjake - 28.11.13 - klo:22:27
Ainakin mun iPhone kuluttaa akkua ihan törkeästi. Jotenkin kummasti tohon on alkanut kiinnittää tohon huomiota vasta ton uusimman iOS7:n myötä (sattumaako...). Kutosella pärjäsi ihan hyvin viikon intissä, mutta nyt pitää joka ilta saakeli latailla.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Henukki - 29.11.13 - klo:17:52
Haluat siis kirjoittaa muistiinpanot kosketusnäytöllä? Masokismia on monensorttista. Näppistelakan kanssa kyseessä taas on jo läppäri. Maken järki. Ei sen läppärin tarvitse olla mikään 15" lehmä, ultrabookit on siistejä ja keveitä laitteita, halvemman ja päivitettävän mutta paksumman matkaläppärin saa jo noin neljäänsataan kun Saksasta tilailee. Eikä noista pikkuläppäreistä (omani tekniikka jo kolmisen vuotta vanhaa ja hinta alle tuon 400e viime vuonna) teho lopu normaalissa työ- tai viihdekäytössä millään kesken. Liitettävyys on ihan eri luokkaa, itse ainakin arvostan että läppäri kiinni stankku hdmi:llä telkkariin ja netflix pyörimään.

Ja kyllä, minulla on lapsellinen ristiretki tabuja vastaan kun niitä tungetaan joka tuutista suurena innovaatioina.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Osireon - 29.11.13 - klo:18:56
Näppistelakan kanssa kyseessä taas on jo läppäri.
Ei ole. Olen käyttänyt systerin Surfacea, jossa on Touch Cover. Ei todellakaan ole läppäri, vaan edelleen paljon läppäriä mobiilimpi, mutta toisaalta tehottomampi.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: fazerin sininen - 29.11.13 - klo:19:37
Tilanne:

Kännykkä paskana,aivan varmasti joutuu huoltoon palattuani suomeen. Joko kärvistelen tämän kanssa ja joudun maksamaan huollon joka maksaa ties kuinka paljon (plus muut kulut)

TAI

Ostan Iphone 4, jonka saisin 80 eurolla, mutta japanilaiset Iphonet ovat lukittuja eikä japanilaiset operaattorit unlockaa niitä. Aivan varmasti on jokin tapa poista se itse mutta en tiedä miten enkä tiedä onko kannattavaa.

Joku joka tietää puhelimista enemmän auttakoon.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Henukki - 29.11.13 - klo:20:25
Näppistelakan kanssa kyseessä taas on jo läppäri.
Ei ole. Olen käyttänyt systerin Surfacea, jossa on Touch Cover. Ei todellakaan ole läppäri, vaan edelleen paljon läppäriä mobiilimpi, mutta toisaalta tehottomampi.
Ja arkkitehtuurilla jolla mikään oikea softa ei toimi. Lisäksi toi touch cover on niin hirveä näppäimistö että toimii kyllä vain näytön suojana tai hiirenä. Ainoa merkittävä kokoero surfacessa oikeaan läppäriin on paksuus. Ei tuon kokoinen näyttö yksinkertaisesti sovi taskuun ja se nyt on se ja sama onko laukussa sentin paksu huono läppärin korvike vai kolme senttiä paksu täysiverinen ultrabook.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Coconuut - 28.04.17 - klo:11:45
Heräsin kello 09, jotta saisin ostettua isälleni Samsung Galaxy J5:n (https://www.verkkokauppa.com/fi/product/10258/hbbsx/Samsung-Galaxy-J5-2016-Android-puhelin-kulta) verkkokaupan 88,90€ hintaan. Yritin lisää tuotetta ostoskoriini kello 09:02, mutta kaikki 400 nettikauppaa varten varattua kappaletta oltiin jo myyty. xD Aliarvioin suomalaiset.

Itsellä käytössä tällä hetkellä Nexus 5X. Oiva hinta-laatusuhde ja toivottavasti pärjään tällä vielä seuraavat pari vuotta. Uuden kännykän ostaminen on rasittavimpia juttuja, mitä tiedän.
Otsikko: Vs: Kännykät
Kirjoitti: Ingoo - 29.04.17 - klo:08:19
Aiboun 6 ollut käytössä joku 2,5 vuotta. Ihan kiva puhelin, josta ei ole kiire vaihtaa pois, ellei sitten saatu hajoamaan.

Olen niin kiinni Applen ekosysteemissä, että tuskin vaihdan koskaan pois Ibouneista.