Resetti

Yleinen => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Tube - 07.01.08 - klo:17:23

Otsikko: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tube - 07.01.08 - klo:17:23
Elikkä, keskustelua lukemisesta.

Tällä hetkellä on juuri kesken Tuntematon sotilas, joka koulua varten tulee lukea. Harmi, että moinen tyrkytetään pakkopullana oppilaille. Moisista kansallisaarteista tulisi nauttia rauhassa ilman mitään hiilihangolla persettä pistävää opettajaa. Olen nyt lukenut kaksi kappaletta sillä tavalla, että on olleet Rokka ja Susi mukana, eli ei niitä sivuja takana vielä taida olla puoliakaan.

Kun Tuntematon on luettu siirryn Remeksen Hermekseen, jonka sain joululahjaksi. Olen lukenut muutaman muunkin Remeksen (kaikki nuorille suunnatut omistan ja olen siis lukenut). Hermeksen jälkeen on edessä ehdottomasti jo syntymäpäivälahjakseni saamani Neil Gaimanin Neverwhere, joka on jostain syystä jäänyt toistaiseksi lukematta. Joku fantasiakirja se on olevinaan ja tämä painos englanninkielinen.

Yleensä olen lukenut Pottereita. Kuusi ensimmäistä olen lukenut suomeksi, joista ensimmäisen kahdesti. Joka kirjan olen lukenut englanniksi. Aiemmin luin ahkerasti myös Agahtha Christien dekkareita, pääasiassa Hercule Poirotista kertovia sellaisia. Olen myös muutaman Reijo Mäen kirjan lukenut.

Yleisestiottaen tulee luettua aivan liian vähän.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Jeftano - 07.01.08 - klo:17:26
Itse olen lukenut kaikki Kapteeni Kalsarit, mahtava kirjasarja vaikka onkin vähän pienemmille suunattu.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Kraid - 07.01.08 - klo:17:27
Kapteeni Sinikarhun 13 1/2 elämää sen olla pitää.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Temathael - 07.01.08 - klo:17:35
Ite rakastan lukemista. Hyviä kirjoja.

Vanhanaikainen Dragonlance-nörtti olen. Nyt olen lukemassa Legendoja, kun huomasin etten ollut häpeäkseni niitä ikinä lukenut. Kaksosten Aika menossa vasta.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Dragonride - 07.01.08 - klo:17:39
Mistä päin Suomea muuten löytäis Halo: First Strikeja, Ghosts of Onyxeja jne. suomennettuna? Vai onko niitä ihan missä kirjastossa tahansa? Niin ja etin samalla niit Marvelin Halo-sarjiksia. Tänk juu.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Poni-T - 07.01.08 - klo:17:40
Juuri toissapäivänä sain luettua Taru sormusten herrasta-trilogian. Kyllä kesti.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Odolwa - 07.01.08 - klo:17:50
Minä luin Tuntemattoman sotilaan jo kuudennella luokalla, vapaaehtoisesti. Hyvä romaani.

Sen jälkeen en olekaan enää kirjoja lukenut.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Octagon - 07.01.08 - klo:18:15
Mistä päin Suomea muuten löytäis Halo: First Strikeja, Ghosts of Onyxeja jne. suomennettuna? Vai onko niitä ihan missä kirjastossa tahansa? Niin ja etin samalla niit Marvelin Halo-sarjiksia. Tänk juu.
Mitäh, onko Halo-kirjoja muka suomennettu? Itse en ainakaan ole tämmöistä kuullut.

Kapteeni Sinikarhun 13 1/2 elämää sen olla pitää.
Totta. Yksi parhaita lukemiani kirjoja ikinä. Huumorista fantasia-seikkalua kaikille. Pitkä, muttei missään vaiheessa kyllästyttävä. Lähes täydellinen kirja oikeasti.

Itse luen sellaisen keskinkertiasen määrän kirjoja, enemmän kuitenkin kuin useat kaverini. Lukeminen on todella mukavaa tekemistä, jos kirja on miellyttävä. Monesti on käynyt niin, että olen vahingossa jäänyn lukemaan jotain kirjaa, jota ei viitsi kesken lopettaa, pikkutunneille asti. Ei sentään ole tullut valvottua koko yötä kirjan kanssa. ;P Viimeksi lukemani kirja, oli Kobra veljet, jonka saimme koulusta tehtäväksi lukea. Nojaa, ei se kovin erikonne ollut.
Eniten taidan pitää fantasia-kirjoista. Taru Sormusten herrasta, Harry Potter, Walter Moersin teokset, Universumin Tomu, Linnunrata-trilogia... jne. Mm. nämä kirjay ovat alleet kuin ansoja minulel, jotka ovat ottaneet minut mukaansa pyörteisiinsä. Maailamassa taitaa olla kuitenkin vielä todella monia hyviä fantasia-sarjoja, joita en ole kuullutkaan. Seuraavana fantasia-sarjana olsii tarkoitus lukea Kuoleman portti, kenelläkään mitään kokemusta.
Christien Poirotit ovat toinen kirjallinen intohimoni. Vaikeat tapaukset vievät yleensä minut mukansa heti. En ole kuitenkaan oikeen muihin salapoliisiromaaneihin , kuin Poirotteihin tutustunut positiivisesti. Jos on jotain suositeltavaa, niin kertokaa ihmeessä (ei muuten Sherlock Holmesseja).
Englanninkielisiä kirjoja en ole juurikaan lukenut, ainoastaan uusimman Potterin ja erään Iron Maiden kirjan. Pitäisi ehkä lukea enemmän englanniksi.
Pitäisi myös lukea näitä "yleissivistykseen" kuuluvia kirjoja, kuten Tuntematon Sotilas ja Sinuhe, egyptiläinen.

Molemmat vanhempani ovat muuten kirjailijoita.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Kraton - 07.01.08 - klo:18:26
En lue juuri paljon kirjoja, mutta viimeksi luin äidinkielen painostuksella kirjan Philip Ridley - Demonit ja hyvä oli. Nyt pitäisi lukea joku toinen romaani, joka on samanlainen kuin tuo Demonit kirja ja tehdä siitä vertaileva kirjoitelma tmv. Onko ehdotuksia, että mikä kirja sopis tuon kirjan kanssa? Joku demoneista/pahoista voimista kertova kirja siis tai tommonen ihmeellinen.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Dragonride - 07.01.08 - klo:18:33
Mistä päin Suomea muuten löytäis Halo: First Strikeja, Ghosts of Onyxeja jne. suomennettuna? Vai onko niitä ihan missä kirjastossa tahansa? Niin ja etin samalla niit Marvelin Halo-sarjiksia. Tänk juu.
Mitäh, onko Halo-kirjoja muka suomennettu? Itse en ainakaan ole tämmöistä kuullut.

Muokkaan kysymystä: Onko suomennettuja versioita? Enklantilaisia nähtävästi vain löytyy.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Will3z - 07.01.08 - klo:18:49
Itse olen lukenut kaikki Kapteeni Kalsarit, mahtava kirjasarja vaikka onkin vähän pienemmille suunattu.
Mäkin luen näitä :)
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Kasuli - 07.01.08 - klo:20:58
Eikös se Halo Graphic Novel käännetty suomeksikin? Voisin käydä tarkistamassa kielen, mutku hylly on niin kaukana. Kai se oli suomi.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Turjake - 07.01.08 - klo:21:07
Elikkä, keskustelua lukemisesta.

Tällä hetkellä on juuri kesken Tuntematon sotilas, joka koulua varten tulee lukea. Harmi, että moinen tyrkytetään pakkopullana oppilaille. Moisista kansallisaarteista tulisi nauttia rauhassa ilman mitään hiilihangolla persettä pistävää opettajaa. Olen nyt lukenut kaksi kappaletta sillä tavalla, että on olleet Rokka ja Susi mukana, eli ei niitä sivuja takana vielä taida olla puoliakaan.

Meidänkin piti lukea Tuntematon ja tehdä sen pohjalta joku kirjoitelma. Jaksoin lukea sinne kirjan puoleenväliin asti ja sitten ei vain jaksanut. Olihan se kirja todella hyvää luettavaa sillon kuin sitä luki, mutta itse kirjan avaaminen ja lukemisen aloittaminen tuntui melko vaivalloiselta.

Lukeminen kannattaa aina.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Orhyanos - 07.01.08 - klo:21:20
Eikös se Halo Graphic Novel käännetty suomeksikin? Voisin käydä tarkistamassa kielen, mutku hylly on niin kaukana. Kai se oli suomi.

Yhtäkään Halo-kirjaa ei ole käännetty suomeksi, ei ainakaan virallisesti. Ja mikäli en täydellisesti ole jotain missannut, ei sarjiksiakaan ole käännetty. Kassun vahvistusta kuitenkin odotellessa... ^_^

Ja minähän luen Ankkaa, Aku Ankkaa. Randomi ulostetta ei kuitenkaan enään jaksa, useimmiten luen Barksia, Rosaa tai Rotaa. Diggailen heitä, diggailkaa tekin.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Kasuli - 07.01.08 - klo:21:22
Kyllä tuo (http://www.joystiq.com/media/2006/03/Halo_graphic_novel_cover.jpg) näköjään suomeksi on, tosin vain yksittäinen albumi.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tube - 07.01.08 - klo:21:24
Mä luin tänään muuten Kalle Ankkaa odetellessani lääkärille pääsyä. Vastoin kaikkia odotuksiani sain huomata, että ymmärsin sanan sieltä täältä ja kuvien siivettämänä ymmärsin jotain jopa juonesta! Aku Kalle oli vissiin lyönyt vetoa, että ui avannossa talven kylmimpänä päivänä tai luovuttaa talonsa. En jaksanut lukea loppuun, joten minulle jää ikuisesti mysteeriksi se, saiko Aku Kalle pitää talonsa
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Orangevision - 08.01.08 - klo:00:38
Tällä hetkellä on työn alla Sinuhe egyptiläinen. On kyllä yllättävän mielenkiintoinen, kun jaksaisi vielä lukea ahkerasti.
Rikollisen vähän kirjoja on lähiaikoina tullut lueskeltua (Da Vinci-koodi viimeksi), joten olen päättänyt hieman herätä tälläkin saralla. Kaikki Potterit on luettu, mutta sarjaan kyllästyminen iski mukavan aikaa ennen viimeisen kirjan julkaisua. Kysyin kaverilta vain kaikki mahdolliset spoilerit ja ryhdyin lukemaan Sinuhea.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Jikkyooshaberiparodius - 08.01.08 - klo:00:55
Todella kehno olen lukemaan vapaa-ajallani, oli kyse sitten opinnoista tai ihan muuten vain kehittävästä kirjallisuudesta. Hieman ristiriitaista, kun itsekin kuitenkin kirjoittamista todella paljon harrastan. Mutta ei kai sitä mihinkään kivitauluun ole hakattu, että kirjailijan pitäisi muiden kirjailijoiden teoksia lukea.

Olemattomasta lukukirjastostani nostaisin kuitenkin esille pari helmeä: Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma scifistelyn sekä samaan kastiin kuuluvan Neil Gaimanin Neverwhere - Maanalainen Lontoo (kannattaa ehdottomasti lukea heti kun saat tilaisuuden, Tube).
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Samirai - 08.01.08 - klo:16:47
Muahahaha! kirjallisuus aiheet on aina parhaita, osittain siksi että pääsen itserakkaana ihmisenä kehumaan saavutuksillani ^^

Elikkäs itse olen lukenu koko pienen ikäni. Ensimmäisen yli 300-sivuisen romaanin luin muistaakseni siinä kakkosluokan paikkeilla, kirja oli R.A Salvatoren "Kotimaa"-niminen teos ja siitäpä tällainen vaikutuksille altis pikku piltti saikin sitten suuren päähänpinttymän fantasiakirjoista. On tullut luettua kaikki Kokkolan kirjastossa löytyvät suomalaiset fantasiakirjat ja pari englanninkielistäkin. Läpi on luettu niin Dragon Lancet, Forgotten Realmsit, kuin Kuolemanportitkin, joka oli muuten ihan hyvä kirjasarja, mutta ei minusta kaiken hypetyksen arvoinen. Arvostan edelleenkin kaikkein eniten juuri R.A Salvatoren Drizzt Do'Urden seikkailuja, sillä niissä on sitä jotain, mitä en ole löytänyt niistä 150:stä muusta fantasiakirjasta jotka olen lukenut. Ainoa fantasiakirjasarja jonka olen tarkoituksella jättänyt lukematta on Harry Potter. Ei vaan ole kiinnostanut teinien seikkailut taikakoulussa, vaikka elokuvat olen kyllä kahlannut läpi, mutta kun on lukenut Elminsterin ja Raistlinin kaltaisten velhojen tarinat, niin ei paljo Tylypahka kiinnosta.

Tottakai olen lukenut myös muita kuin fantasiakirjoja. Tuntematon Sotilas tietenkin sekä Juoksuhaudantie, Punainen Viiva ja pari Waltarin kirjaa. Itse olen ylpeä siitä, että olen saanut luettua ainoana meidän koulun oppilaista Iliaksen ja Odysseian läpi. Nykyään on sitten lukeminen rajoittunut pelkkiin koulusta määrättyihin kirjoihin, sillä kiireisenä, tyhmänä ja paljon läksyjä omaavana ihmisenä ei ole hirveästi aikaa jäänyt vapaavalintaisille eepoksille, mutta loma lähestyy ja AMK kans. Jos ehkä sitten...
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: NoFair - 08.01.08 - klo:16:52
Hyvä että teit tämän topicin Tube ettei mun tarvinnu vaivautua(suunnitelmissa ollu tehä joku kirjallisuus aiheinen). Minä luen oikeastaan aika ahkerasti tosin ylä-asteelle kun tulin lukemisharrastus vähän hiipui, mutta nyt sitä elvytän, koska innostus lukemiseen kasvoi kun olin kirjastossa TET jaksolla. Lehtiä en hirveästi lue, mutta kotiin tulee Aku Ankka, GTI, Mikrobitti ja Tieteen Kuvalehti jotka aina tulee lukaistua. Kirjapuolella suosin fantasia kirjoja. Potterit on tullu kaikki luettua, uusimman lopetin vasta pari päivää sitten, David Eddingsin tuotantoa aika suuri osa on luettu(suosittelen, tosin Eleniumin ja Tamulin tarut huonoja), R.A Salvatorelta luen mitä käsiini saan(vähän, koska kotipaikkakunnan kirjasto nii pikkuinen), ja sitten tulee aina luettua mitä takakansitekstin perusteella(joo vähä huono valintamenetelmä) satun lainaaamaan. Jonkin verran myös Ilkka Remeksen tuotantoa on luettu, vaikken olekaan mikään jännityskirjallisuuden ystävä. Niin ja Cristopher Paolinin Perillinen-trilogia on työn alla, kunhan vain se kolmas osa tulisi kirjastoon. Jos lukee fantasia kirjallisuutta ja ei ole jostain syystä Eddingsin Belgarionin ja Mallorean taruja lukenut niin suosittelen ERITTÄIN lämpimästi.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: cuckaracha - 08.01.08 - klo:21:17
Tähän mennessä mielenkiintoisimmat opukset ovat ehdottomasti olleet Waltarin "Sinuhe Egyptiläinen", sekä Bernard Werberin dekkari "Muurahaisten Kapina". Molempien pariin jaksaa aina palata, eritoten "Egyptiläiseen", kun on päässyt tapahtumapaikkoja tutkiskelemaan - tosin parituhatta vuotta myöhässä. Elokuvaversiointiin olen kerran tutustunut, hieman sivusilmällä, mutta silti varsin kiinnostuneena, totesin elokuvan olevan ensiluokkaista kovan budjetin kuraa, sillä lempikohtaukseni kirjasta oli joko muutettu tunnistamattomaan muotoon tai poistettu. Oluen parin kanssa voisin ottaa filkan uuteen pyöritykseen, mikäli jaksamista löytyy, eikä harmitus lähde hampaankolosta kaivelemalla.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: NoFair - 09.01.08 - klo:16:32
Nyt pitäs keksiä joku hyvä suomalaisen kirjottama kirja, eikä saa olla Remestä eikä Nykäsen Harria. Mitäs ehottaisitte?
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tube - 09.01.08 - klo:18:09
Reijo Mäkeä, jos ei jumalaton Turku-viha ole päällä.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Octagon - 09.01.08 - klo:18:34
Nyt pitäs keksiä joku hyvä suomalaisen kirjottama kirja, eikä saa olla Remestä eikä Nykäsen Harria. Mitäs ehottaisitte?
Reijo Mäkeä, jos ei jumalaton Turku-viha ole päällä.
Jep, itsekkin suosittelen häntä. Mm. Huhtikuun tytöt on hyvä kirja kyseiseltä kirjailialta.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Kraton - 09.01.08 - klo:18:42
Lainasin tänään Paholaisen Asianajaja-kirjan ja luin 50s. Ihan hyvältä vaikuttaa.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: NoFair - 10.01.08 - klo:16:14
Kiitos Tube ja Octorok. Taidanpa sitten sitä kokeilla. Oikeastaan aika turha tämä viesti mutta tulipahan lähetettyä :P.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Typpis - 11.01.08 - klo:18:13
Ajan Lyhyt Historia <3
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: mosse - 11.01.08 - klo:23:08
Ajan Lyhyt Historia <3

Maailmankaikkeus pähkinänkuoressa <3

Saattaa olla joillekin vähän turhan sivistävää. :P
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Fault - 12.01.08 - klo:12:12
Luettuna

Taru Sormusten Herrasta 1,2,3. Hobitti, eli sinne ja takaisin. Silmarillion. Keskeneräisten tarujen kirja. Kalevala. Sinuhe. Jäämaan Huuto. Kaikki  Artemis Fowlit. Etsivätoimisto Puolikuu. (Melkein?) kaikki Agatha Christienin dekkarit. Satunnaisia Holmeseita. Walter Moersilta kaikki. Perillinen trilogia 1 ja 2. Kalevala. Viisikot. Salaisuus-kirjat. Muumit. Nalle Puhit. Jumalaton läjä näitä lastenkirjoja, Astrid Lindgren y.m. Terry Pratchetin teoksia iso läjä. Philip Pullmanin Avaruuden Tomu (joku tälläinen) Trilogia. Anthony Horowitsilta(oikein?) paljon. Lueteltavaa olisi vieläkin helvetin moinen määrä, mutta muisti ei kykene nyt enempään. Sitten vielä sarjiksia, lehtiä ja satunnaista tietokirjallisuutta... Kaikki ala-asteella.

.__.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: NoFair - 14.03.08 - klo:14:40
Onko kukaan hommannut uusinta Harry Potteria? Itse en ole vielä ehtinyt ostamaan. Kaveri ainakin haukkuu suomennosta ku luki englanninkielisen ekaksi. Itekki lukenu tuon englanniksi nii saattaapi tuntua tönköltä suomennos.

Odottelen kolmatta osaa Perillinen-trilogiaan. Kestänee kuitenkin vielä suht kauan. Neljäs osa kuulemma tulee että eihän sitä enää trilogiaksi voi sanoakaan :/.

Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Kraid - 14.03.08 - klo:15:29
Onko kukaan hommannut uusinta Harry Potteria?

Tullut tässä kohta luettua kyseinen kirja. Toki olisin voinut jo lukea sen ajat sitten, mutten ole ehtinyt kiireiden takia. Itse asiassa ihan luistava kirja, vaikkapa olisi voinut ehdottomasti olla pidempikin. Mutta jos vertaamme Viisasten Kivi -kirjaa Kuoleman Varjeluksiin, niin kovasti on sarja muuttunut.

...ja kaiken lisäksi ainakin muistelisin Feeniksin killassa vietetyn "Aragogin hautajaisia".

Puoliverinen Prinssi se oli.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Magma - 14.03.08 - klo:15:59
En ole suomiversiota lukenut, mutta kyllä tuo varmaan pitää jossain vaiheessa katsahtaa. Yleisesti ottaen Potterien suomennoksien haukkuminen on mielestäni täysin turhaa. Eihän se toki alkuperäisen tasolle voikaan yltää, mutta kuitenkin todella laadukas suomennos siitä huolimatta. Myös kaikkien taikasanojen taikka muiden ihmeellisyyksien muuttaminen suomalaisempaan muotoon on ainakin minun mielestäni ihan järkevää, kun vaikkapa "Horcrux" voisi hyppiä ikävästi silmille. Hämäkäk vai mikä ikinä olikaan on tosin täysin typerä suomennos Aragogille, ja kaiken lisäksi ainakin muistelisin Puoliverisessä prinssissä vietetyn "Aragogin hautajaisia".

Joo.

Niinpä tietysti.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Henukki - 14.03.08 - klo:16:08
Potterit on ihan hyviä kirjoja. Tuon viimeisen lopetus oli tosin typerä.

Joskus aikoinaan olin lukutoukka (lähinnä fantasiaa luin). Läpi kahlattu Eddingsin kaikki kirjat, Weisin Mustamiekka, Kuolemanportti ja pääosa Dragonlanceista, Dan Brownin kirjoja olen lukenut kolme, Kingin viisi.   
Näiden lisäksi tietenkin yksittäisiä teoksia sieltä sun täältä. Nykyisin vuodessa menee pakko luettavien lisäksi noin kuusi kirjaa. Viimeisin lukemani kirja oli Raymond Khouryn "Viimeinen Temppeliherra", nopeatempoinen ja kiinnostava teos.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Donkey - 14.03.08 - klo:19:21
Tuon viimeisen lopetus oli tosin typerä.
Mikäli tarkoitat
(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Influ - 14.03.08 - klo:19:46
VITTU PERKELE!!!

Olkoot paska lopetus, mutten olis halunnut sitä tietää silti. Donkey ei kyllä tehnyt mitään väärää, spoiler tagit ja kaikki. Mutta juuri sopivasti kun ei ollut käsi hiirellä, mutta hiiren osoitin oli tagin päällä... Perkele, Potta Härrit kuitenkin ollut niitä harvoja kirjoja jotka jopa minä vaivaudun lukemaan...
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Rottiss - 14.03.08 - klo:19:57
Äijän minä perhana vihaan kirjojen lukemista. Aina äidinkielessä niitä pitäis lukea, ja siksi minun numero siitä on kutonen... Ei vaan jaksa.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: mosse - 15.03.08 - klo:19:17
Äijän minä perhana vihaan kirjojen lukemista.

Ihan sivistävää ja paikoin viihdyttävääkin puuhaa. Kannattaa ihan oikeasti harkita, että ne kirjat kahlaa läpi. Toki välille osuu jotain Punaisen viivan kaltaista hirveyttä, jota paahdetaan verenmaku suussa, mutta välillä sitten vähän luettavampaakin tekstiä.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Rottiss - 15.03.08 - klo:19:32
Vois lukea jonkun Juha Vuorisen kirjan äidinkielen päättötyötä varten...
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tube - 15.03.08 - klo:19:58
Lue Ilkka Remestä. Niissä on tosin kaikissa sama kaava, eikä niitä jaksa lukea kolmea enempää putkeen, mutta pieninä annoksina ne imaisevat mukaansa ja kirja tulee luettua yllättävän nopeasti.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: pandem - 16.03.08 - klo:21:44
Meidän luokallakin puolet teki siitä Remeksestä. :D
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Turjake - 16.03.08 - klo:22:04
On muuten varsin mielenkiintoista lukea ensin joku hyvä kirja ja katsoa sen jälkeen siitä kirjasta tehty elokuva. Näin meikäläinen teki hiihtolomalla, kun luin Ian Flemingin Pallosalaman ja katsoin sitten leffan pari päivää sen jälkeen. On suht hauskaa vertailla leffan ja kirjan välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä. Jännä.

Kirja oli parempi.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Arctic Fox - 16.03.08 - klo:22:14
^ Minulla oli sama homma Da Vinci-koodin kanssa. Johtopäätöskin oli tässä tapauksessa sama, kirja oli todella paljon parempi. leffa tuntui menevän pikakelauksella ja monia tärkeitä asioita oli muutettu. Myös harry Potterit kärsivät rankasta typistämisestä. Näissä tapauksissa kirjat ovat rauhallisemman ja syvällisemmän juonenkuljetuksensa ansiosta paljon nautittavampia. Taru sormusten herrasta- elokuvat ovat kuitenkin esimerkkejä siitä, että joskus elokuvatkin päihittävät kirjaversion.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Chilly^ - 17.03.08 - klo:15:25
En lue kirjoja juuri koskaan. Toukokuun 8. päivään mennessä pitäisi lukea 5 kirjaa äidinkielen lukupäiväkirjaa varten, mutta yhtäkään en ole edes aloittanut.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Donkey - 18.03.08 - klo:17:16
Lue Ilkka Remestä. Niissä on tosin kaikissa sama kaava, eikä niitä jaksa lukea kolmea enempää putkeen, mutta pieninä annoksina ne imaisevat mukaansa ja kirja tulee luettua yllättävän nopeasti.
Muahah. Onko yhtäkään Remestä missä ei olisi venäläisiä?
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tube - 18.03.08 - klo:17:42
Lue Ilkka Remestä. Niissä on tosin kaikissa sama kaava, eikä niitä jaksa lukea kolmea enempää putkeen, mutta pieninä annoksina ne imaisevat mukaansa ja kirja tulee luettua yllättävän nopeasti.
Muahah. Onko yhtäkään Remestä missä ei olisi venäläisiä?
Juu, aloitin juuri tuota Hermestä ja vasta toisessa kappaleessa tuli ryssä vastaan :D (Jos muistan oikein.)

Robinson Crusoe tuli luettua koulun takia, suosittelen. Sitä ei jaksa yhteen putkeen lukea, mutta sillee, että luku tai kaksi illassa, menee mukavasti.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Donkey - 18.03.08 - klo:18:18
Juu, aloitin juuri tuota Hermestä ja vasta toisessa kappaleessa tuli ryssä vastaan :D (Jos muistan oikein.)
Aivan. Itse luin juuri tuon Hermeksen muutama viikko sitten.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Kraton - 18.03.08 - klo:20:09
Itse ajattelin lukea seuraavaksi kirjan Lajien synty - Charles Darwin. Evoluutio kiinnostaa sen verran, että voi olla ihan kivaa luettavaa. Itse luen vähän ja romaaneja tai tarinallisia kirjoja en lue yhtään. Luen kirjoja, jotka sisältävät minua kiinnostavia aihepiirejä ja ne ovat lähes aina tämmöisiä tietokirjan tyyppisiä.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: jerskale - 25.03.08 - klo:22:22
Aina kun koitan lukea jotain kirjaa niin jätän sen aina kesken, koska ne ei jaksa ikinä kiinnostaa minua.

Tjaah perjantaina kirja-arvostelu pitäs koulussa tehdä ja arvatkaas olenko lukenut taaskaan yhtään, en.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Olimar - 27.03.08 - klo:14:21
Luin äsken sarjakuvan Blacksad: Valkoinen valtakunta, film-noiria eläinhahmoilla. Aivan uskomaton opus, etenkin visuaalisesti, eikä tarinaa lukiessaankaan tarvitse tuntea myötähäpeää. Jos et ole koskaan lukenut muita sarjakuvia kuin Aku Ankkaa tai jos oletkin, niin tee itsellesi palvelus, ja lue Blacksadia (http://fi.wikipedia.org/wiki/Blacksad). Ykkösosan luin puolitoista vuotta sitten ja jo se räjäytti tajunnan. Kakkososa jatkaa samalla linjalla, niin herkullisen paras että!
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Kraid - 06.04.08 - klo:10:31
Tässä sitten hurahdin jälleen Taru Sormusten Herraan. Okei, pienenä tuli joskus luettua se vanha klassikko (jossa on ne kaikki osat), mutta eipä juurikaan tiheän ja pienen tekstin takia tullut saatua hirveän hyvää otetta siitä kirjasta, se aiheuttikin enimmäkseen sekavan tunnelman kirjaa luettaessa. No, tässä eilen tuli sitten hankittua tuo Wsoy:n uudempi teos (Taru Sormusten Herrasta I-II-II), joka on ulkoasultaan mahtava + että sisällöltään paljon helpompi luettava ja mukaan tempaiseva.

Jotenkin tämä (http://girls.wsoy.fi/media?path=jpg/951-0-33337-9) vain on paljon paremman tuntuinen versio, kuin tämä (http://kontu.info/w/images/thumb/1/11/Tsh_kaapuhemmo.jpg/180px-Tsh_kaapuhemmo.jpg).

Minusta se onpäinvastoin.

No siis, toki se alkuperäinen on myös mahtava, mutta eniten minua vain suorastaan ärsytti se tiheähkö teksti ja fonttikoko. Se jotenkin loi sellaisen epämiellyttävän tunnelman.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Protooh - 06.04.08 - klo:11:45


Jotenkin tämä (http://girls.wsoy.fi/media?path=jpg/951-0-33337-9) vain on paljon paremman tuntuinen versio, kuin tämä (http://kontu.info/w/images/thumb/1/11/Tsh_kaapuhemmo.jpg/180px-Tsh_kaapuhemmo.jpg).

Minusta se on päinvastoin.

 Mutta itse aiheeseen, eniten kirjallisudesta minua kiinnostaa fantasia, jotta on tullut luettua paljon.
Narnia ja Tsh ovat suosikkeja.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Poni-T - 06.04.08 - klo:12:10
Minullekin tuo uusi versio meni paljon paremmin.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tzibo - 06.04.08 - klo:15:35
Pitäis toi uusi varmaan lukea, omistan ton vanhan missä on tuo "kaapuhemmo" kannessa ja se on jotenkin hirveän tönkköä luettavaa...:S
Koskakohan tulee kirjastoon...: D
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Prime - 15.07.08 - klo:21:17
Luen Marvel-lehtiä ja kirjaosastolta Tolkienia. Muutamat sota-teoksetkin menevät, mutta lähiaikoina ei ole tullut luettua paljoa mitään. Wellsin maailmojen sotakin on kelpo lukemista.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: jerskale - 18.07.08 - klo:03:25
Luen ainoastaan lehtiä. Sarjakuva lehtiä kuten Aku Ankkaa, Karvista ja jotain vanhoja Nakke lehtiä. Sitten tilaan Pelaaja lehteä ja niitä tulee luettua ja paljon.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Maveric - 26.03.09 - klo:12:14
*uses rod of resurrection*
Aika herätellä tämäkin aihe.

Olen tässä muutaman viime viikon aikana lukenut enemmän kuin pitkään aikaan, aluksi lukunopeus oli todella hidas mutta nyt on huomannut kuinka se on alkanut palautua vanhoihin uomiinsa. Edelleen kuitenkin nopeus on hiukan alle sivu minuutissa.
Voisin tässä mainita ne kirjaset jotka ovat saaneet minut jälleen lukemaan, elikkäs kyseessä ovat Forgotten Realms -maailmaan sijoittuvat kirjat. Aloitin lukemisen Musta haltia -trilogialla, joka sai minut koukkuun ja halusin vain lukea lisää. Tällä hetkellä luen Jäätuulen laakso -trilogian kolmatta osaa, jonka jälkeen aion jatkaa aikajärjestyksessä seuraavalla sarjalla (en muista nimeä mutta tiedän kirjat). En tosiaankaan ole lukenut näin paljoa varmaan yli kahteen vuoteen, kuukauden aikana olen siis lukenut viisi yli kolmesataa sivuista kirjaa, eli yhteensä ainakin yli 1600 sivua. Saa nähä koska vauhti taas hiljenee mutta ei ainakaan ennen kuin olen saanut suurimman osan Forgotten Realms -kirjoista luettua.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Luistonesto - 26.03.09 - klo:12:51
Voisin tässä mainita ne kirjaset jotka ovat saaneet minut jälleen lukemaan, elikkäs kyseessä ovat Forgotten Realms -maailmaan sijoittuvat kirjat. Aloitin lukemisen Musta haltia -trilogialla, joka sai minut koukkuun ja halusin vain lukea lisää. Tällä hetkellä luen Jäätuulen laakso -trilogian kolmatta osaa, jonka jälkeen aion jatkaa aikajärjestyksessä seuraavalla sarjalla (en muista nimeä mutta tiedän kirjat).
Molemmat trilogiat löytyvät omastakin hyllystä, minälie englanninkielisinä kokoelmateoksina. Icewind Dale on noista se heikompi, kiitos kliseisen ja yllätyksettömän juonen. Molemmissa paistaa ikävästi mustavalkoinen maailma, jonka asukkaat ovat aina joko pahoja tai hyviä, mutta eivät koskaan mitään siltä väliltä. Ihan kohtuullisia teoksia ne silti ovat, ei siinä mitään.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Prime - 26.03.09 - klo:14:08
Nyt on alkanut kiinnostaa  Aleister Crowleyn tuotanto.. Sitä kun jostain vielä hommaisi.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Ruusubokseri - 29.03.09 - klo:12:58
Viikko sitten huomasin kirjahyllylläni vanhan Leoid Solovyevin kirjoittaman Hodzha Nasreddinin seikkailut. Kirja on vuodelta 1956 ja isovanhemmiltanihan sen sainkin. Rupesin lukemaan ja täytyy sanoa, että aika mainio romaani onkin.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tube - 29.03.09 - klo:21:01
Luin tuossa juuri Muumipapan ja meren äikän kurssia varten. Siitä syntyi 750-sanainen kirjallisuusessee otsikolla "Mörkö - Rasismin ja rotusyrjinnän uhri" :P Oli ihan jännä kirja. Sillä kalastajalla on muuten sama syntymäpäivä kuin minulla >)

//Typo.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 30.03.09 - klo:16:32
Itse kirjoitin joskus ylä-asteella samaisesta kirjasta myös jonkin tekstin, ja sekin muistaakseni käsitteli mörköä. Mainio kirja kieltämättä, yllättävän filosofinen ja koskettavakin.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tzibo - 30.03.09 - klo:20:00
David Mitchellin Pilvikartasto tuli luettua loppuun ja positiivinen kokemushan se oli. En lue kirjoja paljon, mutta pidän hyvien kirjojen lukemisesta. En vain ole vaivautunut etsimään näitä hyviä kirjoja, mutta tämä jostain pisti silmään ja juonikuvaus oli erittäin mielenkiintoinen, joten nappasin kirjastosta.

Kirja on monen eri henkilön näkökulmasta ties milloin millä tavalla kuvattu. Muun muassa amerikkalaisen notaarin Adam Ewingin päiväkirja matkoiltaan Tyynellämerellä (1500-luvulla, kenties?) ja säveltäjä Robert Frobisherin (ensimmäisen maailmansodan jälkeistä aikaa) kirjeet ystävälleen Sixsmithille ovat pari näistä tarinoista. Vain yksi tarina ei katkea kesken kaiken, muut jatkuvat sitten joskus myöhemmin jonkun muun tarinan jonkun osan jälkeen, mutta tämä ei suinkaan haitannut lukemista, heti kun uusi osa alkoi niin muisti hyvin edellisen osan tapahtumat vaikka aivan eri aikakauteen ja paikkaan sijoittuva tarina oli ollut juuri hetki sitten.

Kirjan kieli on erittäin monipuolista ja tietyt yksityiskohdat värittävät eri ihmisten kirjoitustapoja, esimerkiksi Adam Ewing käyttää "ja"-sanan sijasta &-merkkiä, joka näyttää aluksi hassulta mutta siihen tottuu. Henkilöt ovat mielenkiintoisia ja heidän mielipiteensä ja kuvailunsa maailmasta ovat varsin eläviä ja kuva suorastaan piirtyy silmiesi eteen. Tulevaisuuteen sijoittuvia tarinoita on kaksi (joista toinen on se ainoa tarina kirjassa joka ei katkea kesken kaiken jatkuakseen myöhemmin) ja odotin aina, että siitä toisesta tulisi se seuraava osa ja kun se tuli, oli sitä erittäin mukava lukea. Lienee sanomattakin selvää että kyseenomainen tarina on myös lempitarinani koko kirjasta, vaikka säveltäjän seikkailut yltää likelle.

Suosittelen kirjaa erittäin paljon kenelle tahansa johon iskee hyvä, monilta osin myös kovin koskettavakin tarina. Loistava opus.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Prime - 01.04.09 - klo:19:03
Tänään tarttui kirjastosta mukaan Orson Scott Cardin Seitsemännen pojan seitsemäs poika, ja jonkin verran Iron Maidenia kuunnelleet lienee tietävätkin mikä tähän innosti...
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Sotakoira - 02.04.09 - klo:15:46
Sain tänään päätökseen Brisingr:in, elikkäs tuon Perillinen/Eragon-sarjan kolmannen kirjan. Nyt tuli kovin melankolinen olo, kun täytyy yli vuosi mahdollisesti seuraavaa odottaa. O.o
Luojan kiitos minun ei tarvitse odottaa vielä suomennettuakin versiota. Englanniksi ne ovat paljon parempia.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Maveric - 03.04.09 - klo:22:53
Tänään kävin sitten lainaamassa kirjastosta Drown perintö -sarjan, tosin viimenen osa oli ilmesesti lainassa, joten sitä en nyt saanu, mutta en sitä kyllä nyt vähään aikaan varmaa luekkaan. Tänään sain alotettua lukemisen, jotain lähemmäs 80 sivua tuli luettua, ja tähän asti on ollu ihan sitä taattua Salvatorea. Vois illemmalla vaikka lukea lisää.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Kaskelotti - 05.05.09 - klo:23:34
Päätin taannoin tutustua Kauko Röyhkän tuotantoon, ja valitsin herran esikoisromaanin nimeltä Tien laidalla Waterloo. Vaikka Röyhkä olikin vain 21-vuotias kirjan ilmestyessä, tyyli on äärimmäisen hyvin hallussa. Imaisin kirjan lähes yhdellä istumalla, ja jäin janoamaan lisää. Eikä aikaakaan kun kiiruhdin kirjastoon valitsemaan seuraavaa annosta Röyhkä-nälkään. Päätin napata mukaani finlandia-ehdokkuuden ansainneen romaanin Kaksi aurinkoa, joka on parhaillaan työn alla. Lupaavalta vaikuttaa. Kannattaa ehdottomasti tutustua tämän paremmin muusikkona tunnetun miehen tuotantoon.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Putkimään - 06.05.09 - klo:22:22
Aloitin kolmannen kerran elämässäni Waltarin Sinuhen tänään. Jotenkin sen jaksaa lukea uudestaan ja uudestaan ja vielä uudestaan :D
Vois ettiä Edgar Allan Poelta lukemattomia tekstejä, kun tyypin teksteistä taas innostuin huhtikuun lopulla.. Hotsittais Suomalaisesta ostaa ne englanninkieliset kokoelmat, just esim. Edgarin, Doylen ja Jane Austenin klassikkokirjoja samoissa kansissa..<3
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Kurathesis - 07.05.09 - klo:01:12
En ole koskaan välittänyt kirjallisuudesta, pienenäkin luin sarjakuvia sadatta kertaa ja tarjolla olleita kirjoja en koskaan. Kokeilin kuitenkin kirjoja hankkimalla tämän (http://images.nintendolife.com/games/ds/100_classic_book_collection/cover_large.jpg), ja muutaman olen jo lukenut, mainittavimpana varmaan älyttömän paksu (yli 4000 DS-sivua) ja tavallaan tosi tylsä Moby Dick.

Englanninkielisyys on syystä tai toisesta tekstissä hyvä ominaisuus mielestäni koska jaksan selkeästi keskittyneemmin lukea englantia kuin suomea, jonka lisäksi yhdistämällä kirjakammoni ja pelirakkauteni saan kirjoista miellyttävämmän kokemuksen. Eräs neito jolle ohimennen esittelin ratkaisua tosin oli sitä mieltä, ettei DS:llä voi lukea hyi ja että se oli epätervettä ja kamalaa. Mielestäni tosin on kivaa miten kasetti tietää tasan tarkalleen mihin sivuun jäätiin ja miten se ei koskaan hukkaa kirjanmerkkejä tai nuhruta itse kirjoja, ja taustavalon ansiosta pimeässäkin voi lukea jos mielii tappaa silmänsä. Ja onhan se kirjojen tapaan kannettava, mutta DS menee aika tavalla pienempään tilaan kuin jos kantaisi sataa kirjaa.

Ketjuun postaaminen tuli mieleeni vain siksi, että pakettiin kuuluvat englanninkieliset alkuperäisversiot Poen teoksesta Tales of Mystery and Imagination, Doylen The Adventures of Sherlock Holmes ja The Casebook of Sherlock Holmes sekä Austenilta läjä kirjoja kuten Emma, Mansfield Park, Persuasion, Pride and Prejudice ja Sense and Sensibility. Kirjoitin "kuten" koska kokoelmaan voi ladata netistä lisääkin kirjoja sadan mukana tulevan ohella ja yksi ylimääräinen Austenin teos on tietääkseni jo ladattavissa. Nettiominaisuuksiin kuuluu myös luettujen kirjojen yksinkertainen arvostelu, ja muiden antamien arvosanojen ja yksisanaisten kuvauksien mukaan voi etsiä kokoelmasta itseä miellyttäviä teoksia.

Kokoelmaa saa brittiläisistä nettikaupoista posteineen siinä viidentoista euron hujakoilla, vaikka toisaalta ei ole välttämättä sama asia omistaa kirjoja tällaisessa muodossa.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Prime - 07.05.09 - klo:14:03
Orson Scott Cardin Punainen Profeetta (7. pojan 7. pojan jatko-osa) on loppusuoralla ja mahtava kirjahan tuo on. Surrealistiset paikat, "punaisten" ajattelu jne. ovat hiuksianostattavan upeita juttuja..
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Roykka - 07.05.09 - klo:14:10
Olen lueskellut fantasiaa yleensä ja Pratchettiä noin erityisesti. Viime aikoina myöskin Dumasin Muskettisoturit seikkailevat älleen.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Kaiser Dragon - 14.05.09 - klo:20:07
Kulutin 4 päivää siihen että luin Dragonlance sarjasta kirjan nimi oli Lohikäärmeet.
Tarinassa on metalliset lohikäärmeet jotka ovat hyviä ja sitten värilliset ovat pahoja. Mieleen jäi nimet ja ne jotka kuolivat sodan aikana. Monta sukupolvea taisteli vastakkain vain sen takia koska pahojen lohikäärmeiden johtaja ei voinut sulattaa sitä että metalliset lohikäärmeet ovat kauniimpia ja kärsivällisempiä.
Itse olisin sodan ajaksi lohikäärmeenä mennyt jonnekin muualle odottamaan ja katsoa sitä kuinka vuodet kuluvat.
Hyvä kirja mutta paikoin liian julma.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Roykka - 14.05.09 - klo:20:50
Dragonlancesta olisi kannattanut lukea "Kroniikat" ensin
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Olimar - 14.05.09 - klo:23:46
Ylipäänsä sarjan lukemisen kannattavuus on kyseenalaista :P.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Temathael - 15.05.09 - klo:00:06
Ei ole, sisältää hienoja teoksia.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Kaiser Dragon - 15.05.09 - klo:10:54
Itse en oikein pystynyt sulattamaan julmaa tappelemista keskenään. Niin monissa kirjoissa tai tarinoissa lohikäärme on aina paha. Omissa tarinoissani lohikäärme on hyvä koska en usko että sellainen olento olisi julma kaikkia kohtaan.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Roykka - 15.05.09 - klo:16:44
Oletan tuon tarkoittavan, että olet autuaan tietämätön siitä, että aika monissa fantasiakirjoissa on hyviä ja pahoja lohareita.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Prime - 15.05.09 - klo:17:10
Niin.. Esim. Perillinen trilogiassa (mitä siitä nyt leffan perusteella mitään tiedän) on sekä hyviä ja pahoja lohikäärmeitä.
Mutta esim. Tolkienin teoksissa loharit ovat pahoja, sillä Melkor loi ne maailman alkuaikoina nimenomaan pahoiksi olennoiksi. Loharin rooli hyvänä tai pahana riippuu paljolti lajin alkuperästä.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Kaiser Dragon - 15.05.09 - klo:17:24
Epäilen että ihmiset tykkävät kuvata ne pahoina koska ihminen saadaa silloin näyttämään hyvältä. Minä itse tykkään kirjoittaa lohikäärmeistä tarinoita ja niissä yleensä on hyviä lohikäärmeitä ja sitten 1 tai 2 pahaa.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: apathy - 16.05.09 - klo:00:50
Kaiserilla on pointti. Ehkei tarinoissa lohikäärmeet ole omalla tarkoituksellaan erityisen pahoja, se riippuu vain näkökulmasta.

Otetaan ihan näin esimerkiksi vaikkapa talvisota: suomalaiset pitivät Neuvostoliiton aikeita pahoina, vaikka itse olivat käyneet auttelemaan natseja.

Itsekkin olen jokseenkin kirjoitellut erinäisistä lohikäärmeistä, eikä yksikään niistä ole LÄPENSÄ paha, tekevät vain pahoja asioita (esim. syövät lähikylien karjat kitusiinsa tai polttavat taloja ja peltoja kostona siitä, että niitä on koitettu tappaa). Lätkin varmaan jonnekkin tänne linkkiä kunnes saan jotain julkaisukelpoista TAI yhteinäistä aikaan (tällä hetkellä siis on vain turhan sirpaleista materiaalia).
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Gold - 16.05.09 - klo:12:24
Otetaan ihan näin esimerkiksi vaikkapa talvisota: suomalaiset pitivät Neuvostoliiton aikeita pahoina, vaikka itse olivat käyneet auttelemaan natseja.
Tuosta kohtaa voisin nipottaa vaikka kuinka paljon, mutta nyt näin puoliunessa ei viitsi.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: apathy - 16.05.09 - klo:12:55
Mmm totta, mutta pahuus synnyttää pahaa.

One ill term serves another.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Mikebox - 16.05.09 - klo:18:48
Tuosta kohtaa voisin nipottaa vaikka kuinka paljon, mutta nyt näin puoliunessa ei viitsi.
Tuosta kohtaa voisin nipottaa vaikka kuinka paljon, mutta nyt näin puoliunessa ei viitsi.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Roykka - 17.05.09 - klo:10:25
Mmm totta, mutta pahuus synnyttää pahaa.
Tähän väliin kysäisen, miten määrittelet pahan?
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Kaiser Dragon - 17.05.09 - klo:11:40
Itse määrittelisin pahan seuraavalla tavalla:
- Ei välitä ihmisistä tippaakaan
- Tappaa jopa omia apulaisiaan
- Haluaa ottaa kaiken haltuunsa ja tekee mitä tahansa sen saavuttamiseen
- Tapaa sanoa jotain tälläistä: "Armo on heikkoutta ja heikkous on kuolemaa"
- On julma

Tuolla tavalla minä määrittelisin pahan.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Roykka - 17.05.09 - klo:21:45
Tjaa... Minulle on riittänyt mainiosti se, että paha on yksinkertaisesti jotain epämiellyttävää, mistä on haittaa jollekulle. Pahahan on lähinnnä hyvän vastakohta, ja hyvä on minulle jotain miellyttävää tai hyödyllistä. Jos joskus kaipaan suunnitelma B:tä, olisi Kaiserin lista ensimmäisten valittujen joukossa.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Kasuli - 17.05.09 - klo:22:07
Royalassassin, paha ja ärsyttävä eivät ole sama asia.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Roykka - 18.05.09 - klo:21:27
Eivät niin, ärsyttävä voi olla hyödyllistä.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Kurathesis - 28.05.09 - klo:01:34
Pahakin voi olla hyödyllistä näkökulmasta riippuen.

Lukeminen ja kirjallisuus.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tube - 28.05.09 - klo:01:59
Pahaa ei voi määritellä "Mä en tykkää"-tuntumalla. Ei homoseksikään pahaa ole, vaikka se jonkun mielestä voi epämielyttävältä tuntuakin.

Tossa ois Reijo Mäen Kuoleman kapelimestari pöydällä, mutten ole saanut aikaiseksi lukea. Ekan sivun luin... Vähän jäänyt lukeminen sivuun kun vertaa siihen mitä se oli joskus ala- ja yläasteella.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Roykka - 28.05.09 - klo:12:08
Pahakin voi olla hyödyllistä näkökulmasta riippuen.
Vain siinä tapauksessa että pahuuden ja hyödyllisyyden määrittelee eri näkökulma.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tube - 28.05.09 - klo:19:39
Olisi paha teko tappaa köyhien maiden asukkaita, mutta hyödyllistä siinä olisi se, että liikakansoitusongelma ratkeaisi >_>

Back to the Futu... Topic.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: eebrozgi - 15.10.09 - klo:23:56
http://forums.explosm.net/showthread.php?t=56748

Spruit
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tube - 21.10.09 - klo:00:22
Täällä pohjan tähden alla trilogian eka osa luettu, kun koulussa pakottivat. En koskaan tykkää oikein näissä fuskata niin luettuahan se tuli. Yllättävän mukavaa luettavaa. Voisi jopa lukea kaksi seuraavaakin osaa nyt kun olisi tarmo päällä. Saas katsella miten jaksaa.

Orwellin 1984 on pakko lukea jossain raossa.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Luistonesto - 21.10.09 - klo:01:18
1984 saisi omasta puolestani olla pakkoluettavaa lukiossa. Kyseiseen teokseen kuitenkin viitataan jatkuvasti milloin missäkin, ja onhan se muutenkin vaan niin saatanan hyvä.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tzibo - 21.10.09 - klo:17:10
Täytyy kyllä olla samaa mieltä kanssanne, teos on varsin vetävä jopa oikeaan yhteiskuntaan viittaavan kritiikin poistaessa eli pelkästään fiktiivisenä tarinana ja olin siitä vähän yllättynyt. Tosiaan mukana on sitten myös se "syvällisempikin" puoli eli juuri tuo yhteiskuntakritiikki.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Arctic Fox - 30.10.09 - klo:17:00
Muutama päivä sitten luin ensimmäistä kertaa Orwellin klassikkokirja Eläinten vallankumouksen. Olin aivan yllättynyt siitä kuinka synkkä kirja se oli, vaikka se onkin naamioitu saduksi. Etenkin se oli järkky, kun ottaa huomioon että kirja kuvaa Orwellin omia kokemuksia Neuvostoliiton synnystä. Vertaukset olivat ajoittain kyllä niin ilmiselviä, että pitää olla täysi pässi jos niitä ei tajuaisi. Kaiken kaikkiaan Eläinten vallankumous oli puhutteleva ja hyvä kirja, joka on kaiken lisäksi hyvin lyhyt, joten kaikkien tulisi mielestäni lukea se.
Otsikko: Vs: Retiisi
Kirjoitti: Tingle - 23.03.10 - klo:18:04
Le semaine des hommes... Je vous présente, Monsieur Poirot.

Mösjöö

Christien dekkarit maistuu pahalta :(

Viestejä siirretty ketjusta Retiisi. Lisätty lainauksina tähän viestiin kaksi aiheeseen liittyvää viestiä Retiisistä ja Retiisiin lisätty tähän ketjuun siirretyt aiheeseen liittyvät viestit lainauksina. -Tube
Otsikko: Vs: Retiisi
Kirjoitti: Tzibo - 23.03.10 - klo:18:06
En oo lukenu niitä. :) Oon nähnyt muutaman jakson PUAROOta ja ne on ihan hauskoja. :P Herlokki Solmusia olen kyllä lukenut, ne on mahtavia! <3
Otsikko: Vs: Retiisi
Kirjoitti: Detonat - 23.03.10 - klo:18:35
Christien dekkarit maistuu pahalta :(

Carr kokkaa tosi hyviä. Herra on muuten kirjoittanut (jonkin kirjailijapaneelin mukaan) maailman parhaan lukitun huoneen murhan.
Otsikko: Vs: Retiisi
Kirjoitti: Tube - 23.03.10 - klo:18:37
Christien dekkarit maistuu pahalta :(
Tingle maistuu pahalta >:(

Christie *<3*
Otsikko: Vs: Retiisi
Kirjoitti: Tapza - 23.03.10 - klo:19:14
Christien tarinathan ovat genrensä eliittiä.

Herlokki Solmusia olen kyllä lukenut, ne on mahtavia! <3
Jep. Nyt meneillään kirja, jossa englanniksi kaikki alkuperäiset ACD:n Holmes-tarinat (Ennestään olin lukenut suomeksi vain muutaman novellin ja tietysti Baskervillen koiran). Loistavaa luettavaa.

Onneks täällä ei ollu kirjallisuusketjua...*whistle*
Otsikko: Vs: Retiisi
Kirjoitti: guest7 - 23.03.10 - klo:19:18
Onneks täällä ei ollu kirjallisuusketjua...

(http://www.thedevhome.net/forums/images/smilies/AA/bubble-objection.gif)

http://resetti.net/index.php?topic=460.0 (http://resetti.net/index.php?topic=460.0)

Mars tuonne, hophop.

Siirsin viestit, koska käsittelivät puhtaasti kirjallisuutta eikä mukana tullut paljoa muuta... Aiheeseen liittyvät laitan Retiisiin lainauksina viimeiseen viestiin :) -Tube
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tube - 23.03.10 - klo:19:48
Moi.

Christie on kiva. Rowling on myös kiva. Olen myös lukenut Baskervillen koiran. Rowlingin kaikki Potterit olen lukenut englanniksi. Englanniksi luin myös Gaimanin Neverwheren. Viime syksynä tai joskus luin Orwellin Vuonna 1984, ja oli kyllä todella mielenkiintoinen kuvaus totalitaristisesta valtiosta.

Seuraavaksi lukujonossa on Sotalan ja Apajalahden Jokapiraatinoikeus, jonka ostin eilen *_* Nyt on vain ylppärit tiellä. Kirjan voi muuten myös ladata pdf:änä ilmaiseksi, jos kiinnostuit :3 http://www.piraattipuolue.fi/images/jokapiraatinoikeus.pdf
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Maketsu - 23.03.10 - klo:20:19
Moi.

Christie on kiva. Rowling on myös kiva. Olen myös lukenut Baskervillen koiran. Rowlingin kaikki Potterit olen lukenut englanniksi.
Moi. 

Christie ja Rowling ovat todellakin kivoja. Kaikki Potterit on myös luettuna, suomeksi tosin, mutta kirjana ovat olleet mielestäni todella hyviä. Elokuvista ei sitten puhutakkaan.

Tykkään lukea ja ennen luinkin aika paljon, mutta nykyään vähemmän. Olen aikamoinen lukutoukka ja sille päälle sattuessani ahmin tuhat sivuisen kirjan muutamassa päivässä. Fantasiakirjoja luen aika paljon ja tykkänkin fantasiakirjallisuudesta. Aloittelin vähäsen aika sitten lukemaan Taru Sormusten Herraa ja Maameren Tarinanoistakin on vielä pari luettavana.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Sotakoira - 24.03.10 - klo:16:35
Kirjallisuusesitelmä koulussa 2 viikon kuluttua, kirjana Sinuhe Egyptiläinen. :D
Noh, 150 sivua illassa ei tuonkaan pitäisi kestää kovin kauaa lukea.
Kirja vaikuttaa ihan hyvältä, vaikkakin on mieluisimman genreni ulkopuolella.

Luin vähän aikaa sitten uudelleen loppuun Narnian (kaikki kirjat yksissä kansissa), ja oli ihan mukavaa taas vaihteeksi lukea vähän erilaista kirjallisuutta. Tällä tarkoitan Narnian satutyyppistä kirjoitusasua ja sitä, että se on suomeksi. Luin nimittäin ennen sitä LOTR-trilogian alkuperäisessä kirjoitusasussaan ja Perillinen-syklin (Inheritance-cycle) kolmannen osan, Eng. Brisingrin. Perkule kun oli hyvä kirja. Pohjimmiltaan aika kliseinen ja kevyt, mutta tykkäsin kuitenkin. :)
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tzibo - 03.08.10 - klo:01:13
Resettiläiset eivät lue? Noh, en minäkään kummoisemmin, tosin lähiaikoina on Sherlock Holmesia tullut jonkin verran luettua, mainiota kamaa. Nyt kuitenkin tulin puhumaan teille mainiosta AutoSummarize (http://www.jason-huff.com/projects/autosummarize/)-kirjasta, jonka on, öh, koonnut Jason Huff.

Kirjassa on siis lähinnä kyse siitä, että Jason Huff on ottanut 100 ladatuinta tekijänoikeusvapaata kirjaa ja käyttänyt niihin Word 2008:n AutoSummarize-toimintoa. Kirja on lievästi taiteellinen, ja vaikkei kaikki kohdat niin hyviä olekaan niin omaan kieroutuneeseen (lue: huono, väsynyt) huumorintajuuni kolahtaa aina silloin tällöin erinäiset kohdat.

Muun muassa:

"The Beginner’s American History
by D. H. Montgomery

Land! [Footnote 2: See paragraph 22.] [Footnote 7: See paragraph 46.]

Indians! [Footnote 15: See footnote 4 in paragraph 62.] See footnote 9.]

[Footnote 3: Fairfax. named, 58. Indian wars, King Philip’s War, 90-94. Washington’s, 135."

Lukekaa linkistä jonka annoin ylhäällä. Outoa kamaa.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: fazerin sininen - 17.11.10 - klo:21:15
Meille annettiin kuukausi aikaa lukea vapaavalintainen kirja ja valitsin Linnunrata nimisen kirjan, jossa on kaikki kirjat ööhhh.. Linnunrata-sarjasta (Jonka eka osa on Linnunradan käsikirja liftareilla). Olen lukennut sivulle 350, kirjassa on 800 sivua ja huomiseksi pitäisi lukea. En halua lukea tätä kirjaa.

Jos kukaan muu onl ukenut tätä, niin onko minulla väärä mielenlaatu tai jotain, koska mielestäni nämä kirjat ovat äärimmäisen tylsää luettavaa. Ei ole minkäänlaista juonta, kaikki on täysin sattumanvaraista ja tässä kaikesta tehdään niin isoa juttu ja selitetään kaikesta niin kauan, että tylsistyy.

Jos joku muu on vaivautunut lukemaan nämä kirjat, niin voisi kertoa, olenko väärä ihminen tämmöisiin kirjoihin, vaiko ovatko nämä kirjat paskaa.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: tsaari - 17.11.10 - klo:23:22
Siis miksi meinaat lukea kaikki viisi kirjaa, jos teidän piti lukea vain yksi kirja?

Ite oon lukenut Linnunradan käsikirja liftareille ja Maailmanlopun ravintola. Tarkoitus on ollut lukea loputkin, mutta aika ei riitä.

En kyllä yhtään ihmettele jos et ole pitänyt, koska ei tämä kirjasarja ihan kaikille avaudu. Itse pidin nimenomaan kirjojen kirjoitustyylistä, joka on tahallaan mahdollisimman monimutkaisesti, pitkäveteisesti, kirjakieltä käyttäen ja todella pitkästi kirjoitettu, koska se on osa sitä kirjasarjan oudon loistavaa sivistynyttä huumoria.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Temathael - 18.11.10 - klo:01:38
Jos joku muu on vaivautunut lukemaan nämä kirjat, niin voisi kertoa, olenko väärä ihminen tämmöisiin kirjoihin, vaiko ovatko nämä kirjat paskaa.
Eivät todellakaan ole paskaa.

Lienee parasta scifikirjallisuutta, tai ainakin parasta scifiparodiaa. Pari osaa hieman laahaa ja ensimmäinen kirja lienee paras. (En ole vielä kerinnyt lukea alkuperäisen sarjan viimeistä, enkä tuota uutta Eoin Colferin valmiiksi kirjoittamaa kirjaa.) Kuitenkin arvostettu ja omasta mielestäni mainio "trilogia", joskin vaatii tietyn mielentilan että voin siitä nauttia. Tiedä sitten johtuuko suomennoksesta, vai oliko Douglas Adams parempi tarinankertoja kuin kirjailija.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tube - 18.11.10 - klo:02:34
Itse en ole lukenut kuin ensimmäisen osan, mutta tarkoituksena olisi lukea loputkin. Oli tarina sitten mitä vaan, niin nimenomaan kertomistyyli ja jokaiseen sanarakenteeseen sisäänrakennettu vitsin poikanen luo kirjasta loistavan. Nautin.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 18.11.10 - klo:10:07
Kaksi ensimmäistä osaa ovat aivan loistavaa kamaa, varmaan hauskimpia kirjoja joita olen koskaan lukenut. Kolmas jäi kesken joskus aikoinaan (useita vuosia sitten), enkä ole jaksanut aloittaa uudestaan. Enpä tiedä, jotenkin meno latistui ja ei enää maittanut niin paljon. Pitäisi varmaan joskus aloittaa koko trilogia alusta ja lukea kaikki läpi.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: mosse - 18.11.10 - klo:14:03
Se ensimmäinen osa on kyllä loistavaa tekstiä. Kakkosessa alkaa kyllä puhti loppua loppua kohden, eivätkä ne pelkät irtoläpät kyllä jaksa kantaa enää koko kirjaa vaan siihen kaipaisi edes jotain järkevän juonen tapaista. Kolmosta yritin joskus aloitella, mutta siinä alkoi saman tien häiritsemään samat seikat, mitkä vituttivat kakkosen loppupuolella.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Jupi - 21.11.10 - klo:15:43
AutoSummarize (http://www.jason-huff.com/projects/autosummarize/)-kirjasta, jonka on, öh, koonnut Jason Huff.

Menis ihan täydestä modernina runoutena. :D

On the Trail: A Outdoor Book for Girls

 =Trees.=Trees=

CAMPING

Water.=Water=

=Camp-Beds=

=Camp Cooking. Camp Packs.=Camp Packs=

CAMP PACK
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tube - 22.08.11 - klo:23:56
Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja (http://wsoy.fi/yk/products/show/82775) vaikuttaa erittäin hyvältä kirjalta. Olen lukenut puolet kirjasta, mutta ihan hauskasti kirja paneutuu ammattivalittavien vanhusten mieleen ja hieman naureskelee heille. Suosittelen lämmöllä.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Luistonesto - 23.08.11 - klo:00:25
Niin juu, tällainenkin ketju oli olemassa.

Luin Kärpästen Herran. Ahdasmielinen lukija varmaan pitäisi teosta hieman tylsänä yläastetasoisen raapustuksena, mutta edes minä en voinut olla huomaamatta jatkuvia yhteiskunta-allegorioita. Länsimaisen kirjallisuuden klassikko, syystäkin.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Osireon - 23.08.11 - klo:08:45
Kirjoitin lukiossa kirja-arvostelun Kärpästen herrasta. Vertasin siinä niitä kahta johtajatyyppiä totalitarismiin ja demokratiaan tms. (saattoi olla myös tarkemmin esim. NL ja USA, en muista enää). Opettaja kirjoitti arvostelun loppuun "Muistathan merkitä kirjan ulkopuoliset lähteet". Kysyin asiasta ja syynä oli edellämainittu vertaus. What the hell? Eikö tuommosta tulkintaa voi itse osata tehdä?
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Cyna - 23.08.11 - klo:11:49
Yläasteella piti valita luettava kirja annetuista vaihtoehdoista. Jokaisen kirjan alusta luettiin pätkä jonka perusteella sitten kirja valittiin. Kärpästen herra oli yksi vaihtoehto, ja kaverin kanssa olimme ihan pähkinöinä että tuohan on ihan kuin Lost.

Petyimme. En jaksanut edes lukea loppuun asti. Kieltämättä oli vähän epäkypsä asenne tuo, että kun se ei sitä ollut mitä luuli niin se on huono. En tiedä, ehkä tykkäisinkin siitä jos nyt lukisin.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 27.08.11 - klo:01:49
Innostuin taas lukemisesta ja kirjoittamisesta. Nuorempanahan luin aika ahkerasti ja raapustin omiakin tarinoita. Vuosien kuluessa laiskistuin lukemisen suhteen, vaikka jatkoinkin sitä passiivisesti, ja omien tekstien tuottaminen jäi lähes kokonaan pois. Ehkä tämä on uusi alku tai jotain, piristävää joka tapauksessa. "Lukukausia" on kyllä ollut aiemminkin, mutta tuo kirjoittamisesta innostuminen on huomattavasti harvinaisempi ilmiö.

Juuri tuossa muutama tunti sitten sain luettua Jeanne DuPraun kirjoittaman City of Emberin. Opusta ei ole suomennettu joten en uskonut sitä kirjastosta löytäväni, niinpä turvaudun nettikauppoihin. Paketin tulossa kesti oma aikansa, mutta onneksi odotus palkittiin. Kun aloitin torstai-iltana lukemaan kirjaa, en olisi uskonut saavani sitä päätökseen jo seuraavan päivän aikana. Olipahan taas mukaansatempaava kertomus, ei tule heti mieleen edellistä näin nopealukuista kirjaa. Mysteeriä ja seikkailua loistavasti yhdistelevä tarina imaisi mukaansa ja piti otteessaan jopa kovemmin kuin olin odottanut.

Olin nähnyt teokseen perustuvan leffan ensin ja pidin siitä huomattavasti enemmän kuin useimmat muut sen nähneet (ainakin mitä imdb:en, metacriticiin ynnä muihin sivustoihin on luottaminen), joten päätin tutustua myös alkuperäistuotokseen. Positiivisesti eroavaisuuksia kirjan ja elokuvan välillä oli jonkin verran, joten tarina ei ollut aivan niin ennestään tuttu kuin olin odottanut. En täten myöskään nähnyt päässäni elokuvaa, vaan pääasiassa oman mielikuvitukseni tuottamia kuvia.

Pidin kovasti. Huomionarvoista on, että kirjan vasta aivan viimeisillä sivuilla paljastuva juttu heitetään leffassa katsojan naamalle jo ensisekunneilla. Eikä tässä edes kaikki, vaan näkemäni leffan (ja myös kirjan!) esittelytekstit erinäisillä nettisivuilla sun muilla myös paljastavat tämän kuin se olisi osa alkuasetelmaa, vaikka varsinaisessa kirjassa se tosiaan varmistetaan vasta aivan lopussa. Todella outoa ja hölmöä. Harmillista on myös se, että elokuva on tuotu Suomeen ja lokalisoitu, mutta kirjan suhteen ei samaa ole viitsitty tehdä. Kaikki, varsinkaan lapset ja nuoret joille kirja on ensisijaisesti suunnattu, eivät kuitenkaan englantia osaa ja jäävät siksi paitsi näin siististä kertomuksesta.

Omistamani painoksen lopussa oli muuten näytteenä kakkoskirjan ensimmäinen luku, mitä pidin vähän omituisena. Tarina oli jo tullut päätökseen, mutta sitten seuraavalla sivulla eteen heitetäänkin "Haluatko tietää miten juttu jatkuu? Lue tästä jatko-osan ensimmäinen luku ja ota selvää!!" Noh, eipä tuolla pahemmin väliä, mielestäni vaan aika turha lisäys.

Kirjasarja käsittää siis neljä osaa, ja nuo kolme muuta lähtenevät tilaukseen tässä lähiaikoina, jos pihiydeltäni viitsin laittaa yhtään enempää rahaa menemään.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Luistonesto - 27.08.11 - klo:09:53
Ihan mielenkiinnosta, mistä tilasit? Itse suosin Book Depositorya (http://www.bookdepository.co.uk/).
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tingle - 27.08.11 - klo:09:59
Hyvä artikkeli, mutta voisit myös hieman pohjustaa juonta ja ideaa sivistymättömille. Saat nyt 4½/5. Muistathan myös lihapullanpyöritystalkoot maanantaina!

Terveisin äidinkielenopettajasi :)
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 27.08.11 - klo:18:35
Tilasin Bookplussasta kun sattui sieltä löytymään, pokkari tosin. Linkittämästäsi paikasta olisi näköjään saanut kovakantisen version samaan hintaan koska postikuluja ei ole, mutta oh well. Taidan pistää jatkossa tulemaan tuolta.

Ja jos joku sattui kiinnostumaan, niin voisihan sitä juonta ja ideaa sitten pohjustaa. Eli sijoittuu Ember-nimiseen kaupunkiin, joka on kauttaaltaan valaistu ja keskellä pimeyttä. Kouluissa opetetaan, että kaupunki on ainoa valoisa paikka muuten pimeässä maailmassa. Ruokavarannot ja muut resurssit alkavat kuitenkin käydä vähiin ja valoja ylläpitävästä generaattorista alkaa loppua virta, mikä ilmenee äkkinäisinä sähkökatkoksina. Päähenkilöiden virkaa toimittavat kaksi 12-vuotiasta nulikkaa (kirjan maailmassa heidät tosin mielletään miltei aikuisiksi, sillä lapset valmistuvat koulusta ja aloittavat työnteon juuri 12 vuoden iässä), jotka alkavat tutkia keinoja, joilla kaupunki voitaisiin pelastaa. Ehkä Emberistä on ulospääsy, ehkä on sittenkin olemassa myös muita kaupunkeja...

Tosiaan jos kirja kiinnostaa, niin suosittelen välttämään kaikkien esittelytekstien (mm. Wikipediassa ja erinäisissä nettikaupoissa) lukemista, sillä ne jostain käsittämättömästä syystä spoilaavat kirjan loppua. Johtuneeko opukseen perustuvasta elokuvasta (joka muuten on myös ihan hyvä) jossa tämä mainittu asia tosiaan kerrotaan jo ensisekuntien aikana.

Tässä (http://www.bookdepository.co.uk/City-Ember-Duprau-Jeanne/9780375822735) vielä linkki sivulle josta kirjan voi tilata, mesta on siis tuo Luistiksen linkkaama. Tuossa esittelytekstissä ei myöskään ole spoilereita, eli lukukokemus lienee parsa jos vain pistää tuolta tulemaan eikä haali lisäinfoa miltään muilta sivuilta. :)
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Luistonesto - 14.09.11 - klo:00:07
Catch-22: mustaa huumoria, filosofiaa, sotaa, juonittelua, ja kaikkea mahdollista. Jollain pirulla niistä on saatu aikaan järkevä kokonaisuus. Ajassakin poukkoillaan edestakaisin, mutta kertaakaan en tuntenut olevani hukassa. Ehkä paras kirja ikinä.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tube - 14.09.11 - klo:02:10
Mitä Gaimanilta tulisi lukea, kun Tähtosumua ja Neverwhere on luettuna? Mitkä ovat ne helmet, jotka kaikkien pitäisi lukea saman tien? Tähän astisen perusteella minulla on sellainen olo, että voisin kahlata vaikka herran koko tuotannon läpi, mutta kirkkaimpien helmien lukeminen nyt ainakin on pakollista.

Kahden ensimmäisen lukemani Gaimanin kirjan perusteella kuvailisin hänen tuotantoaan sanoin "satuja aikuisille". Tykkään. Tarpeeksi lähellä lastensatuja (joista parhaissa on aina piilotettuna myös jotain sisältöä vanhemmille lukijoille), mutta tarpeeksi kaukana puhtaasta fantasiakirjallisuudesta.

Ja joo, olisin voinut googlettaa Gaimanin kirkkaimmat helmet, mutta a) haluan herättää keskustelua b) haluan tietää, josko jonkun mielestä Gaimanilla on jokin helmi, joka on myyntiensä ja muun julkisuutensa suhteen jäänyt muun tuotannon varjoon.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Roykka - 15.09.11 - klo:18:47
^Hyviä enteitä ja Sandmanejä jos löydät.

Ja Unohdetut jumalat oli kans ihan jepa.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tube - 15.09.11 - klo:23:47
Lainasin jo Hämähäkkijumalan.

Tavallaan mitkään sarjakuvat ei jaksaisi kiinnostaa. Onko Sandmanin tarinoita saatavilla ihan romaanina?
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Roykka - 16.09.11 - klo:19:07
Eipä taida.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tube - 10.10.12 - klo:01:31
Jos joku omistaa e-kirjan ja englanti taipuu, kannattaa miettiä tällaista ostosta:

http://www.humblebundle.com/

Humble Indie Bundlen tekijöiltä siis kirjamyynti ekaa kertaa. Toimii samalla periaatteella kuin peli- Humble Bundlet: maksa mitä haluat.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 28.11.12 - klo:11:33
Olen viime aikoina sivistänyt itseäni lukemalla Orwellin Nineteen-Eighty-Fourin ja Animal Farmin. Pidin molemmista, mutta ensin mainittu oli ainakin alkuperäiskielellä melko raskasta ja hidasta luettavaa. Välillä tuntui kuin olisi lukenut jotain non-fiction-teosta, mikä varmaan johtui suurimmaksi osaksi tiettyjen osioiden ("The Theory and Practice of Oligarchical Collectivism") kirjoitustyylistä. Mielenkiintoistahan kirjan sisältö joka tapauksessa oli ja kuvaus synkästä, totalitaristisesta yhteiskunnasta oikeasti aivan helvetin pelottava, kyseessä kun ei todellakaan ole mikään tuulesta temmattu visio. Juoni sinällään ei ollut tavattoman koukuttava, ja kirjan lukeminen kesti ainakin minulla aivan tajuttoman kauan, mutta kokonaisuutena kyseessä on silti yksi vaikuttavimmista lukukokemuksistani pitkiin aikoihin, ehkä jopa koskaan. Olen melko varma, että tulen palaamaan teoksen pariin vielä tulevaisuudessa.

Animal Farm olikin sitten varsin kevyt ja helppolukuinen, mutta silti lähes samoissa määrin ajatuksia herättävä. Allegoriat olivat hauskoja, vaikken rehellisyyden nimissä kaikkia niitä tajunnutkaan, mikä selittynee heikohkolla historian tuntemuksellani. Harvinaisen pisteliästä ja tehokasta satiiria joka tapauksessa, varsinkin loppu teki vaikutuksen.

Aiemmin syksyllä lukaisin myös Neil Gaimanin (jonka tuotanto on näemmä ollut tässäkin ketjussa puheenaiheena) kirjoittaman Coralinen, josta olin aiemmin nähnyt leffaversion. Kyseessähän on siis sangen tummasävyinen, hieman Liisa Ihmemaassa-tyyppinen satu, jossa on hieman samaa vibaa kuin lajityypin vanhoissa klassikoissa (esim. Grimmin veljesten tuotanto). Jännittävämpi, pelottavampi ja ennen kaikkea mielikuvituksellisempi kuin monet aikuisille suunnatut kauhukertomukset, joita olen lukenut. Suosittelen lukemaan ja leffakin kannattaa tsiigata, on etenkin visuaalisesti sangen herkullinen.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Coconuut - 31.01.13 - klo:22:38
Vähän off the topic: Bookdepository.co.uk lähetti Hyrule Historiani toissapäivänä ilmaisella kuljetuksella ja se saapui jo tänään postilootaani. I'm impressed.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Garo - 31.01.13 - klo:23:07
Oma kollektors edisööni kyseisestä opuksesta saapuu näillä näkymin vasta maaliskuussa :/ no, kaipa hyvää kannattaa odottaa.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Coconuut - 31.01.13 - klo:23:53
Anteeksi, mutta mistä hitosta sä sen sait ittelles kähmittyä? :0
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tingle - 01.02.13 - klo:12:24
Itse en jaksanut kirjasta edes välittää, mutta nyt kaveri olikin tilannut postien vuoksi kaksin kappalein teosta niin saan omani omakustannehintaan *_*
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 01.02.13 - klo:13:47
Kaverisi on hyvä kaveri.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Garo - 01.02.13 - klo:14:43
Anteeksi, mutta mistä hitosta sä sen sait ittelles kähmittyä? :0

Amazonista pistin tilaukseen suurin piirtein heti kun tieto kyseisestä painoksesta tuli.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 01.02.13 - klo:21:51
Paljonko kustansi?
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Garo - 01.02.13 - klo:23:15
Vajaa 40 € postikuluineen.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Roykka - 06.06.14 - klo:20:12
Olen viime aikoina löytänyt Jim Butcherin Dresden Files- sarjan. Sarja on loistava Dekkarin, Noirin ja Urbaanifantasian yhdistelmä, ja sen genretietoinen hirtehishuumori, ja mitä uskomattomimmat älynväläykset ja sanataituruus ovat mitä nautittavinta luettavaa. Hahmot ovat mielenkiintoisia, ja usein myös mieleenpainuvia.

Aloitin myös ekan Harry Potterin lukemisen uudestaan. Ajattelin lukea kaikki seitsemän, ja kirjoitaa kokemuksesta jonkinlaisen blogin. Kuulostaako miten kuolleena syntyneltä idealta?
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 23.07.15 - klo:16:33
Viime aikoina olen lukenut jonkin verran, koska lukeminen on kivaa ja kehittävää. Lisäksi siitä on hyötyä, kun työskentelee alalla, jossa pääasiallinen toimenkuva on tekstin tuottaminen. Jos joku muukin harrastaa lukemista, tämän postauksen saa mieltää luetteloksi kirjavinkeistä.

Luen enimmäkseen englanniksi, koska englanninkielistä kirjallisuutta on enemmän kuin suomenkielistä. Koska kuitenkin kirjoitan suomeksi, olen yrittänyt uppoutua myös suomenkielisiin kirjoihin. Loppukeväästä kahlasin läpi Mika Waltarin kirjoittamat Komisario Palmut. Oikein viihdyttäviä ja hyvin kirjoitettuja dekkareita. Luin myös Jaana Kaparin kirjoittaman Pollomuhkun ja posityyhtysen, jossa avataan Harry Pottereiden kääntämisprosessia. Erittäin mielenkiintoinen ja nopealukuinen kirja, jota suosittelen etenkin kääntämisestä kiinnostuneille.

Neil Gaiman on kirjailija, jonka tuotanto on kiinnostanut minua kauan, mutta jolta olin aiemmin lukenut vain Coralinen. Muutama kuukausi sitten tartuin The Ocean at the End of the Laneen, josta pidin kovasti. Suosittelen, mikäli unenomainen fantasia kiinnostaa. Teos on mielenkiintoinen esimerkki aikuisille suunnatusta kirjasta, joka on kuvattu lapsen näkökulmasta.

Tällä hetkellä luen Stardustia. Neverwhere, American Gods, The Graveyard Book ja Anansi Boys ovat lukulistalla. Pidän Gaimanin tarinoista, koska ne eivät ole perinteistä fantasiaa, vaan ennemminkin tummasävyisiä satuja. Lisäksi ne ovat huimaavan mielikuvituksellisia ja hyvin kirjoitettuja.

Stardustin jälkeen yritän luultavasti lukea taas jotain suomenkielistä. Todennäköisin vaihtoehto on kirjastosta lainaamani Waltarin Suuri illusioni. Jossain vaiheessa täytyy myös jatkaa A Song of Ice and Firea.

Siskoni osti jokin aika sitten Kobo H20 Aura -lukulaitteen. Olen itsekin miettinyt sellaisen hankkimista. Olisi kätevämpi kantaa mukana kuin kasa paperikirjoja, eikä lukeminenkaan ole samalla tavalla silmiä rasittavaa kuin tietokoneen tai älykännyn näytöltä. Harmi, että Suomessa e-kirjat eivät ole lyöneet läpi, joten joudun tutkimaan enimmäkseen vieraiden ulkomaalaisten nettikauppojen tarjontaa.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Turjake - 23.07.15 - klo:18:31
Todennäköisin vaihtoehto on kirjastosta lainaamani Waltarin Suuri illusioni.

Mun mielestä tää on superpaska, luin tän joskus lukiossa, mutten toisaalta ymmärrä fiktiokirjallisuudesta mitään joten antaa palaa. Olen jo vähän menettänyt toivoni siihen, että joskus innostuisin kirjallisuudesta kunnolla. Faktakirjoista, kuten elämäkerroista, tykkään kyllä tosi paljon.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 23.07.15 - klo:20:16
Mulla taas elämäkerrat ovat se kirjallisuuden laji, johon en ole jaksanut perehtyä. En ole varma missä vika on, koska tykkään lukea ja toisaalta tykkään mm. katsoa dokumentteja. Lisäksi luen esim. Aku Ankoissa toisinaan esiintyvät tarinoiden taustoitukset ym. kommentit, ja pidän niitä usein varsinaisia tarinoita kiinnostavimpana.

Pitäisi varmaan vaan löytää joku kiinnostava aihe/henkilö ja ruveta lukemaan, vaikka ajatus ei aluksi tuntuisikaan houkuttelevalta. Juice Leskisestä kertovaa Risaista elämää olen miettinyt.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Turjake - 23.07.15 - klo:20:45
Mulla itse asiassa on toi Risainen elämä. Kiitos kun muistutit, voisin korkata.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 29.07.15 - klo:18:56
Stardust oli aivan ihana kirja. Se on kuin kirjan mittaiseksi kasvanut vanhan ajan satu, ajoittain synkkä ja väkivaltainen, mutta silti kauttaaltaan taianomainen.

Kirja on varsin lyhyt, eikä se tulvi sivujuonia tai taustoitusta, mikä on ilmeisesti häirinnyt monia. Minusta Stardust on juuri sopivan mittainen. Siinä on monia asioita, joita voisi syventää ja joista voisi kirjoittaa vaikka oman kirjansa, mutta en jäänyt kaipaamaan tarinaan lisää sisältöä. Sen sijaan ottaisin mielelläni vastaan toisen samaan maailmaan sijoittuvan kertomuksen. Vaikka Gaiman on ottanut runsaasti vaikutteita vanhoista saduista, eivät hänen luomansa hahmot ja tapahtumapaikat suinkaan tunnu hengettömiltä jäljitelmiltä.

Tarina on valloittava ja etenee vaivattomasti hiukan hitaan alun jälkeen. Gaimanin teksti on kaunista, maalailevaa ja satumaista. Se on myös välillä hyvin hauskaa.

Lainaus
There was a dim glow from the middle of the hazel thicket, as if a tiny cloud of stars were glimmering there.

And then there was a voice, a high, clear female voice, which said "Ow," and then, very quietly, it said "fuck," and then it said "Ow," once more.

And then it said nothing at all, and there was silence in the glade.

Kirja julkaistiin alun perin Charles Vessin kuvittamana, ja juuri tämän version itsekin luin. Suosittelen tätä kaikille, sillä Vessin upeat maalaukset tehostavat tarinaa merkittävästi. Kokonaisuus on todella kuin perinteinen, kuvitettu satukirja.

(http://i.imgur.com/OSW9V5fm.jpg) (http://i.imgur.com/OSW9V5f.jpg) (http://i.imgur.com/P8Stt0Fm.jpg) (http://i.imgur.com/P8Stt0F.jpg) (http://i.imgur.com/upkvjfpm.jpg) (http://i.imgur.com/upkvjfp.jpg)

Jos siis muillekin kuin lapsille suunnatut sadut kiinnostavat, tämä on nappivalinta. Suosittelen myös lukemaan tekstin (http://www.theguardian.com/books/2007/oct/13/film.fiction), jossa Gaiman valaisee Stardustin taustoja.

Lainaus käyttäjältä: Neil Gaiman
Once upon a time, back when animals spoke and rivers sang and every quest was worth going on, back when dragons still roared and maidens were beautiful and an honest young man with a good heart and a great deal of luck could always wind up with a princess and half the kingdom - back then, fairytales were for adults.

...

JRR Tolkien said, in a robust and fusty analogy, that fairytales were like the furniture in the nursery - it was not that the furniture had originally been made for children: it had once been for adults and was consigned to the nursery only when the adults grew tired of it and it became unfashionable.

...

When I was growing up, I wanted to read something that was unapologetically a fairytale, and just as unapologetically for adults.

Olisipa tällaisia tarinoita enemmän.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tube - 29.07.15 - klo:22:20
Star Dust oli kyllä tosi hyvä kirja, kun sen jokusen vuosi sitten luin. Itse luin ikävä kyllä kuvittamattoman version, mutta nautin silti suuresti.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 08.08.15 - klo:12:09
Oho. Tiesin kyllä, että Tolkien on ottanut Kalevalasta paljon vaikutteita, ja että mm. Silmarillionissa mainittu Túrin Turambarin tarina on lähes suora kopio Kullervon kertomuksesta, mutta tämä on aivan uutta infoa.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 24.02.16 - klo:15:03
Mitäpä sitä muutakaan kipeänä tekisi kuin kirjoittaisi tekstiseinän jonkun vauvafoorumin kuolleeseen ketjuun.

Luin Dalton Trumbon kirjoittaman Johnny Got His Gunin, joka näemmä on suomennettu nimellä "Sotilaspoika". Tarina on lämminhenkinen kertomus nuoresta jannusta, joka menettää sodassa kätensä, jalkansa, kuulonsa, näkönsä, hajuaistinsa ja puhekykynsä. Kirja koostuu ajatuksista ja flashbackeista, joita päähenkilö käy läpi maatessaan sairaalassa. Sodanvastainen sanoma menee perille.

Lainaus
Oh no.

I can't. I can't stand it. Scream. Move. Shake something. Make a noise any noise. I can't stand it. Oh no no no.

Please I can't. Please no. Somebody come. Help me. I can't lie here forever like this until maybe years from now I die. 1 can't. Nobody can. It isn't possible.

I can't breathe but I'm breathing. I'm so scared I can't think but I'm thinking. Oh please please no. No no. It isn't me. Help me. It can't be me. Not me. No no no.

Oh please oh oh please. No no no please no. Please.

Not me.

On aika nihkeää kuvitella itsensä tarinan kuvailemaan tilanteeseen. Mitään ei voi tehdä ja kaikenlainen kosketus muuhun maailmaan on kadonnut. Pystyin sentään irrottamaan itseni kirjan tapahtumista niin hyvin, ettei lukemisesta tullut ihan saatanan ahdistavaa. Olin kiinnostunut kirjan sisällöstä ja halusin jatkaa lukemista, mutta aina välillä tulin miettineeksi, että haluanko lukea enempää. Teksti on todella väkevää. Ajoittainen välimerkkien puute on kiinnostava tehokeino, joka tukee tajunnanvirtamaista tyyliä.

Lopussa kirja ryhtyy mielestäni turhan paasaavaksi, kun ottaa huomioon, ettei kyseessä ole argumentoiva essee vaan fiktiivinen teos. Sanoma on kuitenkin tullut jo aiemmin perille, enkä oikein pitänyt siitä, miten kirjailija alkoi häiritsevän selvästi tuomaan omia ajatuksiaan julki päähenkilön suulla. Ymmärrän kuitenkin, että kirjailijaa on varmaan vituttanut sota aika suuresti ja arvostan sitä, kuinka rohkean sodanvastaista teksti on. Jos isäm maalliset puheet kunniasta ynnä muusta vastaavasta joskus kyllästyttävät, niin tässä on niille hyvää vastapainoa.

Lainaus
That stood to reason. Life is awfully important so if you've given it away you'd ought to think with all your mind in the last moments of your life about the thing you traded it for. So did all those kids die thinking of democracy and freedom and liberty and honor and the safety of the home and the stars and stripes forever?

You're goddamn right they didn't.

They died crying in their minds like little babies. They forgot the thing they were fighting for the things they were dying for. They thought about things a man can understand. They died yearning for the face of a friend. They died whimpering for the voice of a mother a father a wife a child. They died with their hearts sick for one more look at the place where they were born please god just one more look. They died moaning and sighing for life. They knew what was important. They knew that life was everything and they died with screams and sobs. They died with only one thought in their minds and that was I want to live I want to live I want to live.

Kirjasta on tehty myös elokuva, jonka ohjasi ja käsikirjoitti kirjailija itse. Leffa on ihan hyvä, mutta ei mielestäni yhtä tehokas tai ahdistava kuin kirja. Kokonaisuus tuntuu painajaismaisen sijaan unenomaiselta. Diggaan kuitenkin joistain kohtauksista aika paljon, etenkin lopusta, ja arvostan myös sitä, että sanoma tuodaan huomattavasti kirjaa hienovaraisemmin esille.

Niin joo, joku Metallica-niminen bändi on myös tehnyt samasta aiheesta biisin, joka taisi alkaa O-kirjaimella. Ehkä sitäkin voisi suositella.

Lainaus
There's nothing noble in death. What's noble about lying in the ground and rotting. What's noble about never seeing the sunshine again? What's noble about having your legs and arms blown off? What's noble about being an idiot? What's noble about being blind and deaf and dumb? What's noble about being dead. Because when you're dead mister it's all over. It's the end. You're less than a dog less than a rat less than a bee or an ant less than a white maggot crawling around on a dungheap. You're dead mister and you died for nothing.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Samirai - 25.02.16 - klo:10:30
Ihan mielenkiintosen kuulonen kirja. Voi olla kyl turhan raskas omaan makuun että tuskin tulee mstään lainattua. Mut jännä huomata että näköjään sitä saa kirjan kirjotettua vaikka ja mistä :D
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 16.10.16 - klo:23:19
Lokakuussa on kiva harrastaa jänskiä asioita myös kirjallisuuden puolella.

Sain juuri luettua loppuun Ystävät hämärän jälkeen eli Låt den rätte komma in. Se on ruotsalainen vampyyrikertomus edelliseltä vuosikymmeneltä. Kirjan pohjalta on tehty samanniminen leffa, jonka pohjalta amerikkalaiset tekivät välittömästi oman versionsa. Ruotsalaisen elokuvan olen nähnyt kokonaan, amerikkalaisen vain puoliksi. Pidin ensin mainitusta aikoinani hyvin paljon, mutta pakko myöntää, että kirjan kertoma tarina on vielä tehokkaampi.

Molemmista elokuvaversioista on jätetty pois paitsi useita sivujuonia, myös monia todella rajuja kohtauksia. Tämä on ymmärrettävää, mutta toisaalta jotkut näistä pois jätetyistä asioista ovat temaattisesti hyvin kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä. Elokuva tuntuu silotellulta ja yksinkertaistetulta kirjan rinnalla, melkein kuin jonkinlaiselta koko perheen painokselta.

Jotkut kirjan sivujuonet tuntuvat tosin isossa mittakaavassa hiukan merkityksettömiltä. Hahmot ovat toki kiinnostavia, mutta muutaman kohdalla jäin miettimään, mikä heidän funktionsa tarinassa oikeastaan oli. Toisaalta yksikään sivu ei ole tylsää luettavaa. Kun meno yltyy hektiseksi, myös lukutahti saavuttaa sangen hurjan nopeuden. Yllätyin toistuvasti huomatessani, kuinka monta sivua olin ehtinyt kääntää vain lyhyeksi lukuhetkeksi tarkoitetun session aikana.

Kieli ei ole täydellistä, ja siinä on joitain toistuvia häiritseviä piirteitä, mutta nämä ongelmat saattavat olla yksinomaan tai osittain suomenkielisen käännöksen syntejä. Tarina on joka tapauksessa niin hyvä, että tällaiset seikat on helppo joko unohtaa tai antaa anteeksi. Toinen mainittava ongelma on kirjan lopetus, joka tuntuu hiukan hätäiseltä, vaikka onkin teoriassa tyydyttävä. Toisaalta viimeisen lauseen luettuani ajattelin myös, että olisin lukenut mielelläni lisääkin. Tämä voitaneen laskea ansioksi.

Vaikka lukeminen onkin homojen hommaa, niin suosittelen tätä painotuotetta, mikäli kauhu genrenä yhtään kiinnostaa. Tai vaikkei kiinnostaisikaan. Tarina on nimittäin täynnä aineksia, jotka ovat voitokkaita lajityyppimieltymyksistä riippumatta: hampaattomia lapsiprostituoituja, julkisesti runkkaavia pedofiilejä, kastraatiota, elävältä palamista, sekä eläinten että ihmisen niskojen katkomista, sisäelinten murskaamista paljain käsin, eläviä kuolleita joilla on jatkuva stondis ja kuvailuja siitä, kuinka sormi tunkeutuu korvan kautta pään sisään voimalla, joka murskaa korvakäytävän luut.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Mauno - 02.06.17 - klo:14:03
Sain luettua loppuun Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia. Luin viimeisen kolmanneksen puolen Raamatun paksuisesta kirjasta yhdessä illassa, kun kirja meni turbovaihteelle puolivälin paikkeilla. Tykkäsin kovasti, 5/5 - luen varmasti loputkin Millenium-trilogiasta. :)

Kiinnostaisi vähän katsoa millainen elokuva tästä tehtiin, mutta toisaalta epäilyttää että onko leffaa pehmitetty paljonkin kun kirjassa on aika rujoja raiskauksia ja murhia.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Zoink - 02.06.17 - klo:15:34
Tuo on kyllä oikein hyvä kirja; lukaisin itsekin koko trilogian jokunen vuosi sitten mökkiluettavana. Ensimmäinen osa on selkeästi paras ja on mukavaa, että se toimii itsenäisenä tarinanakin. Varsin yksinkertainen rikostrilleriplotti sisältää sen verran koukkuja, että mielenkiinto säilyy. Onnistuneiden hahmojen yksityiselämääkin on tuputettu juuri sopivan verran mukaan, joskin Lisbethin hahmo mielestäni kärsi vähän siitä, että tämän omnipotentit kyvyt menevät vähän väliä uskottavuuden yli. Tarpeettomat jatko-osat menevät mielestäni vähän liikaa tälle fantasialinjalle hahmoineen ja tapahtumineen, mutta en kadu niiden lukemista.

Muistaakseni kumpikin elokuvaversio selvisi sen kummemmalta pehmittelyltä. Samaten muistelen kummankin filmatisoinnin olleen jopa ihan pätevä, vaikka ruotsalainen olikin vähemmän yllättäen enemmän mieleeni.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 02.06.17 - klo:15:53
Ruotsalaisesta versiostahan on myös pidempi, televisioon tehty versio, joka koostuu kahdesta 1,5 tunnin jaksosta. Löytyi ainakin joskus Netflixistä. Olen itse nähnyt vain teatteriversion, joka on puolisen tuntia lyhyempi. Se oli muistaakseni ihan hyvä, mutta odotuksiin nähden pieni pettymys. Jenkkiversiota en ole katsonut, mutta voisin kyllä jossain vaiheessa. Samaten kirjat pitäisi lukea, mutta listalla on tällä hetkellä niin monta muutakin kiinnostavaa opusta, että saa nähdä missä vaiheessa kerkeän näihin uppoutua.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Detonat - 02.06.17 - klo:16:12
Luin sarjan kirjat joskus vuosia sitten. Miehet jotka vihaavat naisia on kelpo perusdekkari, etenkin kun en välitä juuri yhtään pohjoismaisista dekkareista (paitsi Susikosket ovat erinomaisia salapoliisitarinoita). Mutta myöhemmät osat menevät sitten puhkikuluttuun poliittiseen trilleriin, jota vihaan genrenä lähinnä siksi että hyvät "jalat maassa"-tarinat eskaloituvat niiksi miltei varoittamatta.

Myöhempien osien hahmotkin ovat joko tylsiä tai enemmän tai vähemmän stereotypiota. Paitsi se nyrkkeilijä. Se nyrkkeilijä oli hieno hahmo.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 06.06.17 - klo:17:00
Voisipa taas jonkinmoisen blogipostauksen kirjoittaa. Tarkoitus oli tänä vuonna lukea vähän enemmän kirjoja kuin aiempina, mutta eihän siitä mitään tullut. Nämä olen kuitenkin saanut kaluttua:

Ernest Hemingway: The Old Man and the Sea

Ensimmäinen Hemingwayn kirja, jonka olen lukenut. Hyvin lyhyt, joten suosittelen kaikille. Täytyy tosin sanoa, että en aivan sisäistänyt kirjan sanomaa tai teemoja, mutta pinnallisellakin tasolla tarina oli ihan mukava välipala.

Stephen King: On Writing - Memoir of the Craft

Olen aiemmin lukenut tämän suomeksi, mutta nyt meni siis alkuperäiskielellä. Edelleen inspiroivimpia kirjoja, joita olen lukenut. Jos kirjoittaminen kiinnostaa yhtään, suosittelen lukemaan, vaikka Kingin kirjoista ei pitäisikään. Tekstissä on todella leppoisa ja tuttavallinen sävy, ja omaelämäkerralliset piirteet nostavat kokonaisuuden reippaasti perinteisten kirjoitusoppaiden yläpuolelle.

Richard Adams: Tales from Watership Down

Eräänlainen jatko-osa Adamsin tosi hyvälle klassikkoteokselle Watership Down eli Ruohometsän kansa. Koostuu useista novelleista, joissa seikkailevat aiemmasta kirjasta tutut hahmot. Harmillisesti useimmat tarinat ovat aika yhdentekeviä. Joka tapauksessa jos ensimmäisen kirjan jälkeen jäi toivomaan lisää seikkailuja, tämä täyttää tuon tarpeen ihan ok -arvosanan arvoisesti. Selkeästi paras on ensimmäinen kertomus, jossa kanien myyttinen kansallissankari vierailee maailmassa, jossa kaikki sukupuuttoon kuolleet eläimet asuvat. Suurin osa sukupuutoista on kuinka ollakaan ihmisen aiheuttamia. Herättää ajatuksia.

Richard Adams: The Plague Dogs

Sain tämän juuri luettua. Kertoo tutkimuskeskuksesta karanneista koirista, jotka saavat tarpeekseen julmista kokeista. Kirjassa kuvaillaan muutamia todella pöyristyttäviä eläinkokeita, ja vaikka kertomus onkin fiktiivinen, esipuheessa korostetaan, että kaikki mainitut kokeet ovat sellaisia, joita on oikeasti tehty. Läpi kirjan kulkee vahva tyhjänpäiväistä eläinten riistämistä vastustava sanoma, josta on vaikea olla eri mieltä, vaikka sävy toisinaan muuttuukin vähän saarnaavaksi.

Kovin nopealukuinen opus ei ole kyseessä, sillä mukana on välillä hyvin raskaita kuvailuosuuksia ja hankalaa dialogia. Esimerkkejä jälkimmäisestä:

Lainaus
"Ye'd be in ne hemmel noo, ye'd be in th' Dark, hinny, ne bother. Them cheps wudda gi'n ye ne chance at aall. Noo bide doon canny an' sort yersel' oot."

"Eh, th' Dark'll dad ye doon syeun eneuf. 'An weary ye'll be an' aall, but Ah'm not hingin' aboot. Ah'm away. Yon gimmer ye felled ootside'll be yer last, ne doot aboot yon."

"Ay, w'dee, noo an' agyen. Whey, Ah mind wor aald wife myed up a bonny 'un, lang time back.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin hyvä ja ajatuksia herättävä kirja. Taidanpa katsoa elokuvaversionkin jossain vaiheessa.

Kauko Röyhkä: Lapinpoika

Ensimmäinen lukemani Röýhkä. Voisin lukea lisääkin. Todella mukaansatempaava ja sympaattinen tarina Lapin metsissä asuvasta pojasta, joka lähtee kauniiden tyttöjen perässä Helsingin vilskeeseen. Parasta kirjassa on sen alkupuoli. Jälkimmäinen puolisko tuntuu ajoittain päämäärättömältä, vaikka sitähän oikea elämäkin on. Lopetus jättää vähän kylmäksi, koska tarina tuntuu loppuvan kuin seinään. Matka töksähtävään päätökseen on kuitenkin hyvin nautinnollinen.

Phil Schwarzmann: How to Marry a Finnish Girl

Kjeh kjeh repsis kopsis Suomi mainittu ja vähän huumoria. Stereotypioilla ratsastava kirja on oikein hauska kieli poskessa väännetty tiivistelmä kaikesta siitä, mikä Suomessa on perseestä. En ole jokaisesta asiasta samaa mieltä, mutta hymyilin silti ääneen useita kertoja. Suosikkiosioni on luku, jossa käydään läpi Suomen kaupungit.

Lainaus
If Helsinki is too much of a bustling metropolis for you, here are a few alternative "cities" for you:

Oulu: If this city weren't bad enough, the papermill makes it smell terrible.

Rovaniemi: Do you really, really hate people?

Jyväskylä: There are no foreigners here, because no foreign person could possibly pronounce the name.


Michel Houellebecq: Alkeishiukkaset (Les Particules élémentaires)

Jotenkin kauhean sairas kirja, jossa on useita pöyristyttävän yksityiskohtaisia kuvauksia seksistä, itsetyydytyksestä ja väkivaltaisista rituaalimurhista. Taistelin kirjan kanssa, sillä suuren osan ajasta se oli todella raskas ja jopa tylsä. Kärsivällisyys kuitenkin palkittiin, sillä loppupuolella kirja herätti useita uusia ajatuksia elämästä ja olemassaolon raskaudesta. En syytä ihmisiä, jotka jättävät opuksen kesken, mutta itse olen tyytyväinen, että kahlasin koko paskan läpi.

Suosikkikohtauksessani toinen päähenkilöistä tuijottaa äidinsä emätintä ja menee sen jälkeen puutarhaan runkkaamaan. Lopuksi hän tappaa kissan, joka seurasi runkkaamista.

Edit: Ai niin, luin myös tällaisen Maria Turtschaninoffin rustaileman kirjan kuin Maresi: Punaisen luostarin kronikoita (Krönikor från Röda klostret). Opus on Junior Finlandia -palkinnon voittaja, joten sen luulisi olevan hyvä, mutta hähähäää eipäs olekaan. Kyseessä on sentään sen verran lyhyt tarina, että jaksoin lukea loppuun asti. Kerronnassa ja dialogissa on naiivi kaiku, vaikka kirjailija on yli kolmenkymmenen. Lisäksi kyseenalaistan teoksen sukupuolikuvauksen, sillä kaikki mieshahmot ovat korostetun vastenmielisiä sikoja paitsi yksi, joka sattuu myös olemaan homo. Ok? Ok.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 26.08.17 - klo:00:02
Lainaus
"Ei ole olemassa rakkautta", sanoi Ptaroh päättävästi. "Mies on surullinen, jos hänellä ei ole naista, jonka kanssa maata. Mutta kun hän menee ja makaa naisen kanssa, hän on maattuaan vielä surullisempi. Niin on ollut ja niin on oleva."

On kyllä viisaan ihmisen kirjoittama tämä Sinuhe. Vähän harmittaa, etten lukenut tätä nuorempana. Olisin päässyt jyvälle elämän paskuudesta jo hyvissä ajoin.

Iloisempiin aiheisiin: hankin tällaisen e-kirjojen lukulaitteen, tarkemmin ottaen Kobo Aura H20 -merkkisen. Kätevä peli, ja e-kirjakaupat ja Project Gutenbergin kaltaiset Public domain -kokoelmat takaavat, että tarjontaa riittää. Pidän myös siitä, kuinka vaivatonta tietokoneen ja lukulaitteen yhteispeli on. Näppärän ohjelman avulla kirjoja saa kopioitua koneelta laitteelle ja toisin päin, eivätkä erilaiset tiedostomuodotkaan (kuten Amazonin omat Kindle-kirjat) tuota ongelmia, kun ne saa muutettua oman lukuvehkeen kanssa yhteensopivaan tiedostomuotoon.

Mutta Tapani, entä jos vihaan sähköisiä kirjoja ja haluan kuulla tarinoita vain kuolleelle puulle painetusta proosasta? Noh älä huoli Paavo, sillä olen kyllä lukenut sitäkin. Melko hiljattain kolusin läpi kaksi klassikkokirjaa, joita molempia luonnehtisin sanaparilla "ihan ok". Kirjat olivat Lokki Joonatan (eng. Jonathan Livingston Seagull) ja Sieppari ruispellossa (Catcher in the Rye). Ensiksi mainitun luin suomeksi, jälkimmäisen alkuperäiskielellä.

Olin kuullut, että Sieppari olisi nuorisoslangilla väritetyn kerronnan ja dialogin takia vaikealukuinen, mutta en sanoisi sen olevan yhtään sen hankalammin ymmärrettävä kuin englanninkieliset aikuisille suunnatut kirjat keskimäärin. Pentti Saarikosken suomennos on ilmeisesti vahvemmin puhekielinen kuin alkuperäisteos (ja kuulemma myös varsin epätarkka ja taiteellisia vapauksia ottava). Vaikean kielen ja klassikkostatuksen lisäksi en tiennyt kirjasta mitään muuta kuin sen, että se on löytänyt tiensä monen nuoren murhaajan kirjahyllyyn. En oikein osaa sanoa miksi, sillä vaikka tarina pursuaa angstia ja ihmisvihaa, on se kuitenkin lopulta aika kesy ja elämänmyönteinen. Vaikka iso osa tarinasta on melko mitäänsanomatonta, on hahmot kuvattu melko kiinnostavasti, ja teksti on mukavan helppolukuista. Taisin kahlata opuksen läpi kahdessa tai kolmessa päivässä.

Lokki Joonatanin puolestaan luin näppärästi yhdessä yössä, kun en saanut unta. Kirja on naiivi ja korni, mutta ajoittain myös ihan kaunis. En ole ihan varma mitä kaikkea se yrittää sanoa, mutta saatan myös vääntää mielessäni sanomasta monimutkaisemman kuin sen on tarkoitus olla. Jos on sitä mieltä, että elämässä on hyviäkin puolia, niin tämä on varmaan ihan hyvä kirja vahvistamaan tuota näkemystä.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tingle - 26.08.17 - klo:00:22
:D En ole tosiaan eläissäni e-kirjaa lukenut, enkä vieläkään ymmärrä mitä ne ovat.

Sinuhe on vitun eeppinen ja ebin kirjanen. Lokki Joonatanista pidin myös, sillä se toi mieleeni tarinan Jeesuksesta. Niin tosin käy joka toisen länsimaalaisen kertomuksen parissa, sillä skitsofreniani on edennyt jo etuvarpaisiini asti.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 28.08.17 - klo:02:10
Noh Paavo, e-kirjathan ovat vallankumouksellinen keksintö sillä nyt voit kantaa mukanasi kymmeniä tai satoja kirjoja ilman että selkäsi ja raajasi katkeavat rinkan ja laukkujen painosta! Jos olet koskaan lukenut kirjoja tai opetusmonisteita tietokoneen tai tabletin näytöltä niin ymmärrät suunnilleen mistä on kysymys. Tai oikeastaan et, sillä E-kirjojen lukulaitteissa näyttö on erinlaista materiaalia, vähän kuin oikeaa paperipintaa simuloivaa. Tästä seuraa se, että lukeminen on paljon mukavampaa silmille. Eroa havainnollistakoon se, että voit esimerkiksi lukea kirjoja sokaisevassa päivänvalossa näytön kirkkausasetus nollissa. Pimeässä ei taasen näe mitään ellei taustavaloa kytke päälle (aivan kuin lukisit oikeaa kirjaa!). Silmiäsi ajatellen suosittelen kyllä valaistun näytön sijaan esimerkiksi yölampun käyttämistä.

Eikä tässä vielä kaikki! Laitteeseen on myös asennettu valmiiksi sanakirjoja, ja jos esimerkiksi luet jotain poikkeuksellisen kimuranttia englanniksi raapustettua filosofista teosta, voit tiukan paikan tullen painaa näytöllä näkyvää hankalaa sanaa, jolloin sisäänrakennettu sanakirja kertoo parhaansa mukaan sanan mahdolliset merkitykset! Kyllä nykyaika on ihmeellistä.

Luin tällä uskomattomalla ihmelaitteella viimeksi Saima Harmajan kaikki runokokoelmat. Runot ovat juuri niin mieltä ylentäviä ja lämminhenkisiä kuin 15-vuotiaana tuberkuloosiin sairastuneelta ja kahdeksan vuotta myöhemmin siihen menehtyneeltä angstiselta tytöntylleröltä voisi odottaa. Runoista tylsimpiä ovat luonnon ja maailman kauneutta kuvaavat lässytykset ja parhaita puolestaan ne, joissa sairauden tuomat kivut yhdistyvät vaihtelevissa määrin henkiseen kärsimykseen, maailmantuskaan ja lähestyvän kuoleman odotukseen.

Yksi suosikeistani on Sairaalassa:

Lainaus käyttäjältä: Vuoden edgyin
Jo pihalta lyhdyn valo
on sammunut kokonaan.
Ei pimeämpää yötä
voi olla päällä maan.

Minun seinäni takana yskii
kuoleva ihminen.
Minä en ole kuollut vielä,
minä elän ja vapisen.

Kokonaisuudessaan pidän Harmajan runoista aika paljon. Arvostan hyvää loppusoinnullista runoutta, koska vapaamuotoisesta runoudesta en ymmärrä mitään ja koska nähdäkseni on erittäin vaikeaa rakentaa kokonaisuus, jossa

1) sanojen ja tavujen rytmitys toimii
2) on paljon riimejä, jotka eivät tunnu väkinäisiltä
3) kerrotaan tarina, tai ainakin sanotaan jotain

Tästä syystä pidän kovasti useista Eino Leinon, Lauri Viidan ja Aaro Hellaakosken hengentuotteista. Harmaja asettuu näiden herrojen joukkoon oikein nätisti, vaikka oli ansioidensa valossa pelkkä puuhastelija. Tuntuukin oudolta ajatella, että joku kirjoitti jo alle 20-vuotiaana näin nättiä tekstiä. Sitten tulee mietittyä omaa elämää kun tajuaa, että on itse jo vanhempi kuin tämä tyttö oli kuollessaan, mutta ei ole tehnyt täällä Maanpäällä vielä yhtään mitään. Kenties inspiraationi syttymiseen vaaditaan tappava sairaus.

Harmajan runoiluja suosittelen, jos vanhanaikainen korni runous kiinnostaa. Hänen tekstinsä ovat tekijänoikeuksista vapautettuja.

Lainaus
Syvemmille lähteille jo varhain
ehkä joutua on osa parhain.
Ken sen tietää? Sumuun hajoaa
kaikki tieto, minkä tarjoo maa.
Mutta syvyyksistä syvimmistä
turvan tieto kohoo, viimeisistä:
Kehdon lailla kuilu odottaa
untuvineen, siihen vaipuvaa.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 18.09.17 - klo:21:11
Ostin autismini tyydyttämiseksi tällaisen kirjan kuin The Legend of Zelda: Art & Artifacts. Kirja sopii mainiosti kaikille, sillä siinä on hyvin paljon kuvia ja hyvin vähän tekstiä. Ja on kyllä kivoja kuvia. :)

Samalla tilauksella nappasin myös Coconuut suosittelee -kokoelmasta tämän Mark Frostin kynäilemän Twin Peaks -kirjan. Ihan paskaa että uuden ja vanhan sarjan väliset juonikuviot joutuu opettelemaan jostain vitun oheistuotteesta, mutta on kirja ainakin ihan kivan näköinen.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 07.10.17 - klo:23:09
Vaikka Turjake opettikin minulle, että kaunokirjallisuuden lukeminen on ajanhukkaa, päätin jatkaa tätä perverssiä harrastustani koska en keksi muutakaan tekemistä niille tunneille vuorokaudesta kun en runkkaa, pelaa videopelejä, katso televisiota, juo kaljaa tai mieti itsemurhaa.

En suuremmin pidä amerikkalaisten klassikkoelokuvien kaanoniin luetusta Ihmemaa Ozista (Wizard of Oz), mutta olen hiljattain tutustunut leffan lähdemateriaaliin ja voi pojat nämähän ovat oikein mukavia tarinoita kaltaisilleni pienille pojille ja tytöille. Ensimmäisen kirjan (The Wonderful Wizard of Oz) esipuheessa kauhistellaan sitä miten pöyristyttävän pelottavia ja raakoja vanhat eurooppalaiset sadut olivat ja painotetaan, että tästä kertomuksesta on kaikki sellainen inhottava materiaali jätetty pois. Muutaman kymmenen sivun päästä kuvaillaan, kuinka hassu Tinamies hakkaa kirveellään 40 suden kaulan poikki ja vekkuli Variksenpelätin katkoo 40 variksen niskat. Pelokas leijonakin pääsee osoittamaan rohkeutensa, kun hän tarinan loppupuolella hiipii erään nukkuvan jättiläishämähäkin vuoteen ääreen ja lyö tältä pään irti.

Tarinan jatko-osa (The Marvelous Land of Oz) on mahdollisesti edeltäjäänsäkin parempi, sillä siinä yksi keskeisistä konflikteista syntyy, kun valtakunnan naiset kyllästyvät siihen, että heidän pitää tehdä kotitöitä. Niinpä he hyökkäävät hallitsijan kimppuun käyttäen aseina neulepuikkoja. Eräässä vaiheessa tarinaa sankarijoukko pelottelee koko tyttökatraan pois palatsista salakuljettamalla sinne hiiriä, mutta tämäkään ei vielä ratkaise asiaa. On sanomattakin selvää, että koko yhteiskunta on sekaisin, kun naiset ovat jättäneet kyökkihommat ja miehet joutuvat tekemään kotiaskareita! Tarinan päätteeksi naiset kuitenkin palaavat ilomielin keittiöön, koska on käynyt ilmi, että miehet eivät osaa tehdä ruokaa.

Hauskoja ja mielikuvituksellisia kirjoja, joita suosittelen lämpimästi. Aloitin tänään kolmannen osan (Ozma of Oz).
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tingle - 07.10.17 - klo:23:25
Huhhuh, melkein tekisi nyt mieli lukea nuo itsekin. Mutta oletan Tapzan viestin olleen jo kirjoja parempi lukukokemus.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 14.11.17 - klo:13:10
Sivistin itseäni lukemalla hardboiled-genren klassikkoteoksen The Big Sleep, jonka elokuvaversio onkin kaikille tuttu Resetin leffakerhosta. Itse en elokuvaa tuolloin katsonut, koska halusin lukea kirjan ensin.

Kirja on tyylillä kirjoitettu, tunnelmallinen ja ison osan ajasta aika tylsä ja raskaslukuinen. Viimeisimmät piirteet saattavat johtua puuttellisiksi osoittautuneista englannin kielen taidoistani, sillä dialogissa ja kuvailuissa vilisi sanoja, joista en ollut koskaan kuullutkaan, eikä aina edes kontekstista voinut päätellä, mitä niillä tarkoitettiin. Yleensä koen lukevani englantia lähes yhtä hyvin kuin suomea, mutta tämän rikosgenren ominaisuuksiin kuuluva erikoissanasto pisti kyllä nöyrtymään.

Loppupuolella, kun palaset alkavat loksahdella kohdalleen, ei kirjaa tee mieli laskea käsistään. Tarina on tarpeettoman monimutkainen ja osa tapahtumista haiskahtaa irrallisilta, mutta rönsyilevässä juonessa on nähdäkseni vain yksi kysymys, johon ei saada vastausta. Loppuratkaisu ja sitä seuraava paatos on just sitä paskaa mistä tykkään. Voisin katsoa elokuvan pikapuoliin, siinähän on pääosassa vieläpä sitä Maltan haukkaa näytellyt karismaattinen herrasmies.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Henukki - 27.12.17 - klo:10:42
Busines ei nyt maistu tippaakaan, joten raportoidaan lueskeluista.

Steinbeck - Grapes of Wrath

Kiintiöklassikko ja ihan aiheesta tällä kertaa. Olen aina tykännyt herran kirjoista leppoisan luettavuuden puolesta, mitä ei voi aina näiden asiantuntijapiirien suosimien teosten kanssa sanoa. Etelävaltioden aksenttia oli ajoittain dialogeissa ihan perseestä lukea, mutta tästä huolimatta tuli kaluttua läpi aika vauhdilla. Surullinen, mutta toiveikas sosialistisen realismin kanssa flirttaileva kuvaus 30-luvun lamasta ja Yhdysvaltain sisäisestä siirtolaisuudesta kertova kirja. Tulisi kuulua muidenkin kusipääkokkareiden lukulistalle. Tällä ajanhetkellä luettuna oikein mukava matka jo menneeseen maailmaan aina ajankohtaisilla teemoilla. Lienee kantateos myös bible-belt karikatyyreihin.

Mukherjee - Emperor of All Maladies & The Gene: An Intimate History

Intialaisen hessun kirjoittamia kirjoja syövästä ja genetiikasta. Käyvät läpi asiat kronologisessa järjestyksessä alkaen Aristotlen aikaisesta arvailusta Medelin kautta tulevaisuuden hapuiluun. Kun ensin ovat vanhat yksinkertaiset asiat tuttuja uusista ja vähän kompleksimmista asioista ymmärtää mukavasti jotain ja historiasta minä nyt muutenkin pidän. Teosten pääasiallisena pointtina eivät ole kemialliset kaavat ja proteiinirakenteet, vaan erinäiset tarinat siitä kuka teki ja mitä, miten se vaikutti alaan ja siinä sivussa sitten vähän kovaa tiedettä, josta ei tarvinnut ihan kaikkea kuitenkaan sisäistää nauttiakseen paperinipusta. Juttuja ryyditettiin vielä sopivasti henkilökohtaisemmilla esimerkeillä, joten lukeminen ei tuntunut wikipedian selaamiselta. Humanistitoverini Tapsakin ainakin väitti pitäneensä tuosta genetiikkaan keskittyneestä versiosta. Sille annan itsekin suuremmat suositukset, vaikka ihan mehukkaita ja kenties konkreettisempia asioita syöpäläisten tutkailu tarjosi.

Beard - SPQR

Rooman historiaa kaupungin synnystä keisarikauteen. En ole koskaan ollut Roomasta kaikkein innostunein, mutta sattui olemaan tarjouksessa. Tämä on aika rehtiä suurvaltahistoriaa, kun fiksut lähteet joiden kautta kertoa hupsuja kuriositeetteja ovat hieman turhan vähissä. Pyrkii asiallisesti käymään läpi muitakin asioita kuin rajojen siirtymistä, sortumatta kuitenkaan siihen että puolet kirjasta on uhrattava naisten asemasta kertomiseen, kuten nykytendenssillä tuppaa olemaan tapana. Sivistävä ja hyvä tietopaketti, mutta oli turhan lähellä koulukirjaa.

Tegmark - Life 3.0

Hupsua teoretisointia tästä jo käsitteenä inhoamastani keinoälystä. Oikein hauskoja ajatusleikkejä, mutta melkoisella laukalla ollaan verrattuna siihen missä oikeasti mennään. Hypejunaan pääsee kyllä tällä mukaan ja saa hyviä anekdootteja joilla vaikuttaa fiksulta baaripöydässä.

Clark - Iron Kingdom

Preussin nousu ja tuho, 1600-1945. Oiva kooste euroopan modernista historiasta hevonhelvetissä sijainneen herttuakunnan näkökulmasta.  Toisin kuin tuossa Rooma kirjasessa paljon kivoja pieniä tarinoita, konkreettisia esimerkkejä usein hämäräksi jäävästä sisäpolitiikasta ja syy-seuraussuhteista, sekä osoitus siitä kuinka historia muodostuu paljolti sattuman kautta eikä etene kuin juna kohti päämääräänsä. Friedrichejä, Wilhelmejä ja Friedrich-Wilhelmejä loppuiän tarpeiksi. Vahvat suositukset.

Evans - The Pursuit of Power 

Koska yksi näkökulma on kovin tylsä katsanto otettiin Preussin perään listalle mielestäni kiehtovinta aikakautta, eli siis viktoriaanista, käsittelevä yleisteos. Kun skouppi kasvaa väkisinkään esiin ei pysty nostamaan aivan yhtä mielenkiintoisia yksityiskohtia kuin keskitetymmässä teoksessa. Pidin tästä kuitenkin enemmän kuin SPQR:stä ja esimerkiksi sosialismin vaikutus eurooppalaiseen politiikkaan jo varhaisessa vaiheessa selkeni aiempaan nähden. Tätäkin lukiessa harmitti suuresti että leffantekijät ovat juuttuneet sinne toiseen maailmansotaan. Pelkästään Itävallan sisäpolitiikasta saisi vähintään John Adamsia vastaavan minisarjan ja euroopan hullusta vuodesta todella makean poliittisen trillerin. Ismien nousu koottuna.

Luce - Retreat of Western Liberalism

Trumpismin noususta ilman natsihuutelua. Osastoa ihan kiva välipala somehössötyksen vastineeksi, mutta ei tälle vahvoja suosituksia voi antaa.

Harari - Brief History of Humankind

Ihan hupsu teos joka käy läpi suuret yhteiskunnalliset muutokset (agraariyhteiskunta jne.). Tykkäsin kapitalismin rinnastamisesta uskontoon, mutta ajoittain mennään kyllä raflaamisen puolelle. Kivoja ajatuksia ihmisestä ja yhteiskunnista, mutta ei pysy ihan kasassa. Menee taas sarjaan että kyllä tällä varmaan kahvipöydässä fiksuja argumentteja saa, mutta omiakin aivoja saa käyttää.

Seuraavana vuorossa CIA:n toilailuja ja neurotieteitä. Opiskelu on kivaa ilman suorituspaineita.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 27.12.17 - klo:14:10
The Gene oli tosiaan yllättävän mielenkiintoinen ja mukaansatempaavakin opus. Nimenomaan henkilökohtaiset esimerkit ja narratiivinen lähestymistapa pelkän tietojen paukuttelun sijaan tekivät kirjasta miellyttävämpää luettavaa kuin olin osannut odottaa. Kaipa sen syöpäkirjankin voisi lukaista. Olen vaan todella hidas lukemaan tietokirjallisuutta vaikka pitäisinkin aihetta kiinnostavana.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 14.03.18 - klo:22:06
Minua pyydettiin kirjoittamaan enemmän viestejä Resettiin, joten päätin kirjoittaa taas yhden viestin kirjoista, joita olen viime aikoina lukenut.

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas

Miellyttävä ja hetkittäin kauniskin kertomus usean bättre folk -perheen vaiheista 1960-luvulta tähän päivään. Kirjassa on runsaasti aivan pöyristyttäviä seksikohtauksia, joiden aikana huomasin pikemminkin vaivaantuvani kuin kiihottuvani. Lisäksi lukunautintoa haittaa kankea dialogi, joka tosin voi olla suomenkielisen käännöksen synti. Tarina ei aina jaksanut kiinnostaa, mutta koska en tiedä mitään helsinkiläisten suomenruotsalaisten elämästä, pidin tällaista fiktiivistäkin katsausta aiheeseen hyvin kiinnostavana ja avartavana.

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen

Suurimmaksi osaksi tylsä ja oudosti kerrottu fantasiatarina kahden ikäihmisen vaelluksesta 500-luvun Britanniassa. Maailmaan oli vaikea päästä sisään, koska dialogi ja kerronta tuntuivat niin erikoisilta. Hahmot puhuvat pitkiä kappaleita kerrallaan ja heittäytyvät huvittavan runollisiksi jopa tilanteissa, joissa heidän henkensä on uhattuna. Olin valmis syyttämään asiasta kääntäjää, mutta internetin mukaan samat oikut ovat läsnä myös alkuperäisessä tekstissä. Hetken asiaa punnittuani tulin siihen tulokseen, että kirjailija on yrittänyt jäljitellä aikakaudesta kertovien runojen ynnä muiden tekstien tyyliä: kyseessä on siis genren ominaisuus. Taistelin kirjan läpi lähinnä koska olin saanut sen lahjaksi, mutta kyllä hymy hyytyi kun loppupuolella tarinan palaset alkoivatkin loksahdella paikoilleen, ja taustalla vaikuttava kiehtova tematiikka avautui selkeällä ja tyydyttävällä, mutta ei mauttoman alleviivaavalla tavalla. Erikoinen teos, jonka lukemista en kadu.

H.G. Wells: The Invisible Man

Kiva tieteisklassikko, josta on myös tehty viihdyttävä elokuvasovitus. Tarina kertoo kusipäisestä tiedemiehestä, joka muuttuu näkymättömäksi ja ryhtyy keppostelemaan! Näkymättömyys selitetään kirjassa aivan saatanan pitkässä ekspositiokohtauksessa, jonka leikkaaminen elokuvasta oli fiksu veto, mutta joka on ehdottomasti kirjan kiinnostavinta antia. Kaikelle olikin tieteellinen selitys! Ei toki vedenpitävä, mutta toimii kevyessä ja viihteellisessä jännitysnäytelmässä samalla tavalla kuin henkiinherätettyjen dinosaurusten taustatarina Jurassic Parkissa. Vanhentuneita sanoja ja tieteellistä termistöä pursuavasta kielestään huolimatta kirja on alkuperäiskielelläkin melko ymmärrettävä ja helppolukuinen, eikä sitä paitsi kovinkaan pitkä. Tätähän voisi jopa suositella, jos lukeminen ei olisi homojen hommaa.

Elizabeth Goudge: The Little White Horse

Lastenkirja, joka tarjoaa taianomaisen ja viihdyttävän mysteerin, mutta myös tarpeettoman paljon vaatteiden, ruokien ja maisemien kuvailua ja turhan paksun sokerikuorrutuksen. Kiinnostavasti, vaikkakin verkkaisesti alkava kertomus muuttuu edetessään hiukan ärsyttäväksi, kunnes lopulta päästään vastenmielisen imelään lopetukseen, jonka jälkeen tekee mieli juoda jotain kitkerää ja uppoutua mihin tahansa tarinaan, jossa elämä on edes vähän paskaa. Vaan tarjoaa kirja sentään Paavoa miellyttävän kristillisen arvomaailman ja runsaasti uutta sanastoa, jolla päteä englannintunnilla. Itsekin opin paljon uusia kasvien ja vaatteiden nimiä, jotka tosin olen jo unohtanut. Hyödyttömänä triviana mainittakoon, että tarina on J.K. Rowlingin lapsuuden suosikkeja ja että siitä on myös tehty elokuvaversio, jossa juonta on suoraviivaistettu onnistuneesti, mutta joka ei silti ole lähdemateriaaliaan vähemmän ärsyttävä.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Zoink - 23.03.18 - klo:01:00
Tavallisesti lukemiseni on rajoittunut ajoittaisiin mökkireissuihin, jolloin imaisen itseeni dekkarin tai pari. Viime syksynä päätin kuitenkin ottaa homman osaksi vähän arkisempaa elämää ja olenkin nyt puolen vuoden aikana ostanut toistakymmentä kirjaa kokoelmiini. Jostain syystä olen nykyään turhan ankara fiktion laadun suhteen ja lukisin mielelläni teokset alkuperäiskielellä, joten hankintani ovat kohdistuneet käytännössä ainoastaan englanninkieliseen tietokirjallisuuteen.

Ensimmäinen kirjasatsini keskittyi pelisuunnitteluun ynnä muuhun siihen liittyvään, mutta sen jälkeen olen lukenut vähän mitä sattuu. Historiaan en ole vielä sortunut, mutta Gulag Archipelago ja Henukin viestistä bongattu Iron Kingdom alkavat olla hankintalistan kärjessä.

Tässä mietteitä parista uusimmasta tuttavuudesta:


Jordan Peterson - 12 Rules for Life: An Antidote to Chaos.

Olen seurannut meemiprofessorin juttuja jo parikin vuotta, lähinnä haastattelujen ja podcastien muodossa. Peterson tykkää paasata velvollisuudesta ja perinteisistä arvoista, ja muistaa toki aina muistuttaa miten pahoja postmodernistit ja neo-marxistit ovat. Ukon sanoma on varsin simppeli mutta voimakas ja asiaa auttaa se, että hän on hyvä puhumaan.

Äijän edellinen myyttien alkuperää ja tarkoitusta tutkiva kirja Maps of Meaning on varsin kuivaa kamaa. Se löytyy .pdf:nä koneeltani, mutta en koskaan kokenut halua tunkeutua siihen silmäilyä syvemmälle, vaikka aihepiiri onkin mielenkiintoinen. 12 Rules of Life on sen sijaan huomattavasti rennommin kirjoitettu teos, joka kuitenkin nojaa osittain edellisen kirjan juttuihin. Rennosta kirjoitustyylistään huolimatta kirja käsittelee usein astetta rankempia aiheita, eli mistään ihan kevyestä luettavasta ei silti ole kyse.

Välillä kirjaa lukiessani mietin, avautuisiko se oikein lukijalle, joka ei ole tietoinen Petersonin ajatusmalleista. Samalla paljon tyypin juttuja kuunnelleena iso osa opuksesta tuntui olevan jo ennestään tuttua. Perinteiseen tyyliinsä kommunismin kauhut ja luomiskertomukset kerrataan useaan otteeseen eri kohdissa kirjaa. Välillä kappaleet tuntuivat rönsyilevän vähän hallitsemattomasti, vaikkakin yleensä viimeiselle sivulle siirryttäessä homma onnistutaan niputtamaan siististi kasaan. En ole siis ihan varma kehtaako tätä suositella kenellekään, vaikka ihan hyvä kirja onkin.

Koska joku kuitenkin on kiinnostunut sääntölistasta:

1. Stand up straight with your shoulders back
2. Treat yourself like someone you are responsible for helping
3. Make friends with people who want the best for you
4. Compare yourself to who you were yesterday, not to who someone else is today
5. Do not let your children do anything that makes you dislike them
6. Set your house in perfect order before you criticize the world
7. Pursue what is meaningful (not what is expedient)
8. Tell the truth – or, at least, don’t lie
9. Assume that the person you are listening to might know something you don’t
10. Be precise in your speech
11. Do not bother children when they are skateboarding
12. Pet a cat when you encounter one on the street


Dale Carnegie - How to Win Friends and Influence People

Pahansuovan kuuloisesta nimestään huolimatta How to Win Friends and Influence People on aika viaton teos. Kirjan vinkit ovat luokkaa "don't criticize, condemn or complain" ja "give honest and sincere appreciation", eli mistään toisten ihmisten orjuuttamiseen tarkoitetusta ajatustenhallinnasta ei ole kyse. Vaikka suurin osa vinkeistä kuulostaakin itsestäänselvyyksiltä tai vain hyviltä käytöstavoilta, kirja avaa varsin hyvin jokaisen ohjeistuksen perusteita.

Mukana on myös tietenkin lukuisia esimerkkitarinoita, joista suurin osa kirjan tekstistä koostuukin. Osa kuulostaa enemmän tai vähemmän tekaistuilta ja korkealentoisilta, mutta mistäs sen tietää vaikka olisivat faktaa. Kirja on kirjoitettu 30-luvulla, joten myös tarinat ovat siltä ajalta.

Naiivin positiiviset kaupankäyntitarinat yhdistettynä tuohon aikakauteen ovat jo sellaisenaan hauskaa luettavaa, mutta mukana on myös oikeasti ihan hyviä ohjeita ihmisten kanssa diilaamiseen. Että öh, kai tätä voi suositella?



Ihmistenhallintaopuksen lisäksi olen lukemassa Daniel Kahnemanin Thinking, Fast and Slowia. Ajatteluun ja intuitioon kaivautuva kirja on ollut todella mielenkiintoinen ainakin ensimmäiset parisataa sivua, mutta ehkä kommentoin lisää sitten kun olen saanut sen luettua kokonaan.

Näiden jälkeen seuraavana jonossa olisivat sitten sänkyni vieressä lojuvat Don Normanin The Design of Everyday Things, sekä Nick Bostromin Superintelligence. Ensimmäinen kertoo juuri siitä mitä nimestä voi päätellä, kun taas jälkimmäinen pohtii että mitä tapahtuu sitten, kun tekoäly ohittaa ihmisen.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Nipa - 29.03.18 - klo:14:47
Hommasin lukulaitteen (https://www.verkkokauppa.com/fi/product/65510/hkshr/Kobo-Aura-2nd-Edition-e-kirjanlukulaite-musta) reilu vuosi sitten. Paras ostos pitkiin aikoihin, akku kestää kuukauden, menee pieneen tilaan ja näytöllä on kokoa sen verran että siltä näkee jopa lukea. Kirjatkin löytyy helposti somalian rannikoilta  B)  Nykyään menee reilu kirja kuukauteen, enimmäkseen "hyötykirjallisuutta", self-help-oppaita jne. Viimeisimpänä Jordan Petersonin 12 rules for Life sekä Lawrence A. Kanen ja Kris Wilderin Little Black Book of Violence - What Every Young Man Needs to Know About Fighting.

Olen viime aikoina alkanut kirjoittamaan lyhyitä yhteenvetoja lukemistani kirjoista, jotta muistan ne vielä kuukauden päästä lukemisesta. Spoilerissa Väkivallan Mustan Kirjan tiivistelmä:
(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Osireon - 29.03.18 - klo:23:16
Muuten ihan asiallisia vinkkejä, mutta tätä en lähtisi kokeilemaan:

(click to show/hide)

Provosointi harvoin auttaa, ja lisäksi voisi olla hyvä pitää mielessä kolme perusolettamaa aina uhkatilanteissa:
- vastustajalla on kavereita, vaikka et heitä näkisi
- vastustajalla on ase, vaikka et sitä näkisi
- joku kuvaa tilannetta videolle, vaikka et sitä huomaisi

Näin ollen tekisin kovaan ääneen mieluummin selväksi, että älä tule lähemmäs ja että minä olen uhri.

Lisäksi se, että miten todellisuudessa reagoi stressitilanteissa, jos niitä ei ole joutunut kokeilemaan, ei välttämättä vastaa sitä mitä on kirjoista lukenut... Aika monella ihmisellä unohtuu self help -oppaat nopeasti ja lirahtaa pissat housuun, kun joku nilkki tulee uhkailemaan nyrkeillä.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Nipa - 30.03.18 - klo:00:54
En meinaa tuota provosointimielessä, vaan sillä tavalla että "Olen valmis puolustamaan itseäni ja tosissani, jos tarve on". Toki uhriasetelma on tärkeä tuoda esiin, "PYSY KAUKANA" on hyvä huuto. Kolmatta pointtiasi en ymmärrä, miten se vaikuttaa asiaan. Kun on kyse itsepuolustuksesta, ei sosiaalinen nolaaminen tunnu missään. Se, että tekemisistään joutuu vastaamaan oikeudessa, on oletus.

Viimeinen rivi on totta. Oma vanhanaikainen ja seksistinen mielipide on se, että jokaisen miehen velvollisuus on omata vähinkään kohtuulliset itsepuolustustaidot. Käytännössä ainut todellinen keino niiden hommaamiseksi on alkaa harrastamaan jotain lajia, mieluusti pitkäaikaisesti ja säännöllisesti.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Osireon - 30.03.18 - klo:09:49
Kolmas pointti ei viittaa sosiaaliseen nolaamiseen (sillä ei ole mitään merkitystä) vaan nimenomaan siihen, miten mahdolliset silminnäkijät (tai videon katselijat) mieltävät tilanteen kulun. On aika yksioikoista sanoa, että "se, että tekemisistään joutuu vastaamaan oikeudessa, on oletus". Suomen rikoslain 4. luvun 4. pykälä, joka käsittelee hätävarjelua ja sen rajoja, määrittelee tätä asiaa lisää. Käytännössä punainen lanka on se, että mitä tahansa arvokasta, olipa kyseessä sitten ruumiillinen koskemattomuus, henki tai fyysinen omaisuus, saa puolustaa tarpeellisin voimakeinoin suhteessa hyökkäyksen laatuun ja puolustettavan asian arvoon. Puhelimesta tai lompakosta ei kannata alkaa riitelemään, eikä mistään maallisesta omaisuudesta puukkomiehen kanssa.

Se oletus, että joku kuvaa sinua sivusta, saattaa muuttaa sinun hätävarjeluksi kokemasi tilanteen oikeudessa hätävarjelun liioitteluksi, kun kaukaa kuvatulla videolla näkyy, kuinka lyöt toista osapuolta rautakangella päähän, mutta ei sitä, että hän on sanallisesti uhannut sinua puukolla, jota ei videolla kuitenkaan näy.

Oikeudessa pahoinpitely on aina rikos, vaikka kyse olisi itsensä puolustamisesta. Tuomioistuin sitten katsoo tapauskohtaisesti, oliko kyse hätävarjelun määritelmän mukaisesta puolustamisesta/puolustautumisesta.

Mitä kamppailulajien harrastamiseen tulee, niin minusta monet lajit ovat hukanneet käytännönläheisyyden itsepuolustusharjoittelusta, koska se ei monestikaan ole kuntoilullisesti mukavaa eikä kilpailulaji, vaan tosissaan harjoiteltuna aika stressaavaa ja vaatii erittäin paljon toistoja. Toisaalta näissäkin lajeissa on kuitenkin omat puolensa - tyypillisesti kun "perinteiset itämaiset kamppailulajit" tähtäävät samalla myös harrastajan henkiseen ja moraaliseen kehittämiseen, mitä puolta näissä moderneissa itsepuolustuslajeissa, kuten Defendossa, on vähemmän.

Voisin jauhaa itsepuolustusasioista ja uhkatilanteista vaikka maailman tappiin saakka, mutta pääpointista olemme kuitenkin jotakuinkin yhtä mieltä:

Jokaisen - ei pelkästään miehen - tulisi osata puolustaa itseään, mutta se on eri asia kuin että jokaisen pitäisi osata tapella.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 01.09.18 - klo:01:13
Joskus peruskouluaikoina opettajalla oli tapana kysyä, montako kirjaa kukin oppilas oli kesän aikana lukenut. Elämästäni puuttuu merkityksellinen sisältö, joten ajattelin kertoa täällä niistä opuksista, jotka itse luin viimeisen kolmen kuukauden aikana.

Tuula Karjalainen: Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta

Mielenkiintoinen elämäkerta eräästä suosikkikirjailijastani. Janssonin elämä ei ollut tämän perusteella erityisen dramaattinen, vaikka siihen mahtuikin runsaasti hankaluuksia, synkkiä hetkiä ja ongelmallisia ihmissuhteita. Kiinnostavin asia kirjassa onkin Janssonin elämäntyö, jota kohtaan nousi runsaasti. Jotkut istuvat elämänsä läpi koneen äärellä ja runkkaavat. Toiset piirtävät, maalaavat, tekevät sarjakuvia ja kirjoittavat romaaneja.

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus

Hyvän tuulen klassikkokirja, josta kuitenkin puuttuu myöhempien muumikirjojen syvyys. Parasta antia ovat Pikku Myyn ja Nuuskamuikkusen kommellukset. En muista kuinka monesti olen lukenut tämän, mutta olen aika varma, että tämä ei ollut viimeinen kerta.

Tove Jansson: Kuka lohduttaisi Nyytiä

Samastuttava ja sympaattinen kirja, jonka viimeiset rivit saavat minut haikeaksi. Olisipa kivaa, jos elämäkin olisi välillä kuin satua.

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Mielenkiintoinen aihe, mutta tarina ei ole järin mukaansatempaava. Luin väkisin läpi, ja olen tyytyväinen, että luin.

Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja

Valtaoja on tämän perusteella oikein mainio tieteen popularisoija. Kaikki maailmankaikkeuden synnystä nykyihmisen kehitykseen on kerrottu niin selkeästi ja mielenkiintoisesti, että kaltaiseni idioottikin nauttii. Muutamassa kohdassa Valtaoja sortuu myötähäpeää herättävien esimerkkien käyttämiseen, mutta suurimmaksi osaksi teksti on sujuvaa ja hauskaa luettavaa koko perheelle. Arkitodellisuutemme illuusiomaisuus on ainakin hetkittäin mietittynä kiehtovaa.

Stephen King: Danse Macabre

Toiseksi paras kirja, jonka olen Kingiltä lukenut. Opuksessa pureudutaan kauhu-genreen samankaltaisella henkilökohtaisella otteella, kuin On Writing -teoksessa (paras kirja, jonka olen Kingiltä lukenut). Kauhun ilmenemismuodoista ovat esillä etenkin kirjallisuus ja elokuvat, mutta myös televisiosarjat ja radiokuunnelmat. Jotkut luvuista ovat vähemmän mielenkiintoisia kuin toiset, mutta koskaan kirja ei ole tylsä. On kiinnostavaa huomata, että King on ehta roskakauhuelokuvien fani, vaikka hänen tunnetuimmissa teoksissaan kauhua käsitellään hyvin vakavasti ja runsaalla ihmissuhdedraamalla höystettynä.

Ray Bradbury: Something Wicked This Way Comes

Uuvuttavan kuvailevasti kirjoitettu, mutta ihailtavan mielikuvituksellinen ja hölmöjäkin piirteitä sisältävä tarina kahdesta pojasta, joiden elämää salaperäinen kiertävä sirkus vaikeuttaa yllättävillä tavoilla. Välillä lukeminen tuntui rasittavalta, mutta vauhdikas tarina kiinnosti lopulta riittävästi.

Lewis Carroll: Alice's Adventures in Wonderland

Klassikkostatuksensa ansainnut höpöhöpöseikkailu. Suosikkikohtauksessani Liisa menee keittiöön, jossa kokki levittelee pippuria kaikkialle ja ruma kreivitär istuu sohvalla vauva sylissä. Vauva huutaa, ja kokki alkaa heitellä sitä tavaroilla. Sitten vauva muuttuu porsaaksi.

Lewis Carroll: Through the Looking-Glass, and What Alice Found There

Ei ihan yhtä reippaasti etenevä kuin edeltäjänsä, mutta höpsöissä kohtauksissa kuvattu maailma on kokonaisuutena jopa mielenkiintoisempi. Suosikkikohtauksessani Liisa kävelee hevosella ratsastavan ritarin rinnalla, ja ritari tippuu jatkuvasti ratsunsa selästä.

Benoît Peeters: Tintin juhlakirja (Tintin and the World of Hergé)

Mielenkiintoinen, vaikkakin pinnalliseksi jäävä kirja Tintti-tarinoiden taustoista ja niiden tekijän elämänvaiheista. Mainio tapa tutustua aiheeseen, mutta kunnollinen perehtyminen vaatisi varmaan muidenkin teosten lukemista.

Lisäksi luin seuraavat runoteokset:

Aaro Hellaakoski: Vartiossa
Aaro Hellaakoski: Uusi runo
Aila Meriluoto: Lasimaalaus
Juice Leskinen: Äeti
Juice Leskinen: Kosket
Juice Leskinen: Ilonkorjuun aika
Juice Leskinen: Aika jätti
Juice Leskinen: Jumala on
Lauri Viita: Käppyräinen


Aaro Hellaakoski on mainio runoilija, joka tosin näyttää hylänneen kokeilevat runorakenteet vuonna 1928 ilmestyneen Jääpeilin jälkeen.

Lasimaalaus on ilmiömäinen ottaen huomioon kirjoittajan iän (22 vuotta), mutta osa runoista tuntuu ehkä hyvin kirjoitetulta, mutta hiukan sisällöttömältä. Huomattavan osan olen jo unohtanut. Tämän perusteella voisin kuitenkin tutustua muuhunkin Meriluodon tuotantoon.

Juice Leskinen on runoillut parhaimmat runonsa laulutekstien puolella. On näissä kirjoissakin joitain helmiä, mutta iso osa tuntuu rakentuvan yhden vitsin, sanaleikin tai oivalluksen varaan ja ehkä vielä suurempi osa haiskahtaa vain kokoelmalta peräkkäin ladottuja sanoja. Kyllä näitä kuitenkin mielellään luki.

Lauri Viidan Käppyräinen oli pettymys Betonimyllärin jälkeen. Viimeksi mainittu on tosi hyvä klassikkokokoelma taitavasti muotoiltuja ja ajatuksia herättäviä runoja, mutta Käppyräisestä löysin vain yhden todella iskevän. Voi tietysti olla, että lämpenen muille myöhemmin.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tingle - 01.09.18 - klo:01:28
Tove Jansson: Kuka lohduttaisi Nyytiä
Samastuttava ja sympaattinen kirja, jonka viimeiset rivit saavat minut haikeaksi. Olisipa kivaa, jos elämäkin olisi välillä kuin satua.
Tämä tuli luettua ja luetettua aivan liian monta kertaa lapsena *morko* Ihana satu, mutta ehkä ihmissuhteita voisi elämässä tarkastella muutenkin kuin ulkopuolisena.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 09.11.18 - klo:03:48
Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa blogiini ajatuksia perinteisten kirjojen lisäksi äänikirjoista. Tutustuin kesällä Bookbeat-palveluun, jossa 16,90 euron kuukausimaksulla saa kuunnella niin paljon kirjoja kuin mieli tekee. Äänikirjojen hintatason huomioiden palvelu on varsin maltillisesti hinnoiteltu, mutta köyhälle hampuusille yhden tilausjakson summa on silti vähän suolainen. Onneksi sain vakuutusyhtiöni kautta kuukauden ilmaisen tutustumisjakson (normaalistikin jokainen uusi käyttäjä saa kokeilla palvelua kaksi viikkoa maksutta) ja sen jälkeen vielä kuukauden hintaan 9,90.

Äänikirjat ovat oikein mainio formaatti esimerkiksi silloin, kun lukeminen tuntuu hankalalta tai kun pää on kipeä. Itse en esimerkiksi pysty bussissa lukemaan tai katsomaan mitään ilman, että oksennus nousee kurkkuun, mutta kuunteleminen luonnistuu mainiosti. Kuuntelin palvelusta seuraavat kirjat:

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

Suomalainen mies kokee syntyneensä väärään kansallisuuteen ja haluaisi olla ruotsalainen. Hauska idea, josta väännetään kosolti hymyilyttäviä vitsejä. Hauskimpana pidin kohtaa, jossa kuvaillaan meteorologia, joka säätiedotuksessa seisoo ruudulla niin, että peittää Ruotsin näkyvistä. Ja eteläisin Ruotsi vieläpä on vittuilun vuoksi rajattu kokonaan kuvasta pois. Pelkästään tällaisista hassutteluista tuskin saisi kirjaa aikaiseksi, ja senpä on kirjailijakin oivaltanut. Niinpä alun vitsien pyörittelyn jälkeen teokseen alkaa muotoutua tarina, joka saa edetessään synkkiä ja dramaattisia piirteitä. Internetissä jotkut valittivat tarinan ja päähenkilön muuttumista oudoiksi, mutta minusta nämä asiat olivat kiinteä osa teoksen huumoria. Päähenkilö ei ole sympaattinen, hän on vitun hullu, mutta kyllä hänen kommelluksiaan silti mielenkiinnolla seuraa. Lopussa kirjailija yrittää selvästi sanoa jotain suomalaisten ja ruotsalaisten välisistä eroista, mutta nämä ajatukset tuntuivat yksinkertaistetuilta ja stereotypioiden varaan rakennetuilta, enkä siksi pitänyt niitä kovin puhuttelevina.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja, Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike & Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Mielensäpahoittaja sai alkunsa radiokuunnelmana, joten tuntui luontevalta kokea romaanit äänikirjojen muodossa. Lukijana on kaikissa osissa Antti Litja, joka on hahmossaan niin hyvin sisällä, että on helppo kuvitella kuuntelevansa aitoa syrjäseudulla asuvan äijänkäppyrän valitusta, eikä kliseistä ammentavaa, keski-ikäisen kaupunkilaismiehen kynäilemää kaunokirjallista teosta. On ilahduttavaa huomata, että vaikka tarinat ovatkin tosielämän valittajien avautumisiin pohjaavia huumoripätkiä, eivät ne pyri pahantahtoiseen pilkkaan. Kirjailija on selvästi yrittänyt ymmärtää kertojaansa ja sitä kautta tämän esikuvia. Jokaiseen teokseen mahtuu myös paljon herkkiä hetkiä ja kevyttä elämänviisautta, mikä nostaa kokonaisuuden hymyilyttävästä humpuukista hyväksi kirjallisuudeksi. Ellei sitten jaa Aki Kaurismäen käsitystä, jonka mukaan ainoastaan Kafka ja Gogol ovat laskettavissa kirjailijoiksi.

Arto Paasilinna: Hurmaava joukkoitsemurha

Hauska, elämänmakuinen ja samastuttava kertomus ihmisistä, jotka ovat ymmärtäneet todellisuuden luonteen ja haluavat tappaa itsensä. Vaikka kirja on humoristinen ja kevyt, siinä käsitellään vakavia ja surullisia asioita paitsi hauskasti, myös empaattisesti ja tarpeen tullen realistisestikin. Laajaan hahmokatraaseen mahtuu useita värikkäitä tuttavuuksia, joista jokaisella on oma syynsä riistää henki itseltään. Hahmojen taustat ja kohtalot ovat toisinaan hauskoja, toisinaan surullisia, usein molempia.

Jos olisin itse kirjoittanut tällaisen kirjan, olisin luultavasti päättänyt sen toisin. Lisäksi olisin keskittynyt muutamaan keskeisimpään hahmoon nykyistä enemmän, sen sijaan että olisin esitellyt kasan henkilöitä ja jättänyt heistä huomattavan osan luonnostelun asteelle. En kuitenkaan kirjoittanut tällaista kirjaa, enkä muuten minkään muunkaanlaista. Ehkä pitäisi. Tai sitten voisi vaan tappaa itsensä.

Joan G. Robinson: When Marnie Was There

Miellyttävä lastenkirja, jonka syrjäytynyt ja ihmisiä vihaava päähahmo on yksi lajityypin parhaita ja samastuttavimpia. Hän muuttaa maaseudulle, jossa tapaa iloisen ja vilpittömältä vaikuttavan tytön. Tytössä on kuitenkin myös jotain outoa, samaten kuin heidän välilleen muotoutuvassa ystävyydessä. Salaperäisessä kertomuksessa on paikoittain pahaenteinen ja pelottavakin sävy, mitä en osannut odottaa. Tarinan etenemistä seuraa mielenkiinnolla, mutta valitettavasti loppu on lattea ja selittelevä. Kiehtova kertomus taantuu siis miellyttäväksi ja turvalliseksi lastenkirjaksi, joten voisivat asiat toki olla huonomminkin. Sanoma on kuitenkin lopulta kaunis, samaten tapa, jolla päähahmon yksinäisyyttä kuvataan.

Stephen King: Gerald's Game

Avasin tuntemuksiani leffaversiosta Televisio ja elokuvat -ketjussa. Tuntemukseni kirjasta ovat samansuuntaiset. Premissi on hyvä ja kerronta mielenkiintoista. Keskeisiä hahmoja on yksi, mutta tyypillisen monologin sijasta päähenkilö keskustelee itsensä kanssa useilla eri äänillä. Myös yksityiskohtaiset takaumat elävöittävät tarinaa. Kun tarina on loppunut, se jatkuu vielä tarpeettoman pitkän ja mauttoman paljon selittelevän epilogin verran. Hyvä kirja, mutta olisin suonut sen loppuvan aikaisemmin.

Colm Tóibín: Brooklyn

Nuori irlantilainen nainen muuttaa New Yorkiin viemään rehellisten amerikkalaisten ihmisten työt. Kuuntelin kirjaa hiukan häpeissäni, koska luulin sen olevan nuorille ja keski-ikäisille naisille suunnattua pinnallista romanttista viihdekirjallisuutta. Lopulta kirja kuitenkin osoittautuu liian isoksi tähän muottiin, vaikka sen kertoma tarina varsin yksinkertainen onkin. En tiedä, miltä 1950-luvulla eläneestä nuoresta, perheensä ja turvallisen kotikylänsä jättäneestä maahanmuuttajasta on tuntunut, mutta kirjaa kuunnellessani uskoin tietäväni. Kaipa sen voi sanoa olevan hyvän kirjan merkki.

Tarina tempasi mukaansa yllättävänkin hyvin, sillä huomasin jopa liikuttuvani, kun se sai traagisen käänteen. Päähenkilön tunteita ja ajatuksia kuvaillaan etenkin tämän käänteen jälkimainingeissa erittäin hyvin ja samastuttavasti. Loppupuolella tarina saa vielä yhden mausteen, tosin mielestäni tarpeettoman. Olin sen takia jo pyöritellä silmiäni, mutta varsinaisesta lopetuksesta jäi onneksi hyvä maku.

Frances Hodgson Burnett: The Little Princess

Lyhyt, miellyttävä ja sopivan siirappinen lastenkirja 1800-luvun loppupuolelta. Turhankin täydellisestä tytöstä kertovaa tarinaa on tarpeettomasti pehmennetty ainakin kahdessa elokuvaversiossa. Tämä on harmillista, sillä alkuperäisen kertomuksen traaginen elementti juuri estää kokonaisuutta valumasta vastenmielisen imelyyden puolelle. Käteen jää ihan kiva toivosta ja mielikuvituksen voimasta kertova satu, jota voisi lukea lapsilleen, jos sellaisia jostain syystä haluaisi tähän ylikansoittuneeseen ja kamalaan maailmaan tuoda.

Tarkoituksenani oli kirjoittaa myös oikeasti lukemistani kirjoista, mutta en kyllä enää jaksa. Nähdään seuraavassa jaksossa.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tube - 09.11.18 - klo:16:35
Tapza tsemppiä mielenterveyden kanssa. En tiedä aina, miten tosissasi tai vitsillä noita heität, mutta oikeasti kuulostaa siltä, että kannattaa käydä lääkärin juttusilla, jos et ole jo.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 26.11.18 - klo:20:16
Olen taipuvainen synkkiin ajatuksiin, mutta viesteissäni on paljon kärjistystä ja huumoria. Useimpien mielestä ne eivät varmaan ole hauskoja, joten voin lopettaa.

Tässä kirjoja, joita olen lukenut kuluneina kuukausina:

Lauri Viita: Moreeni

Sisällissodan aikoihin sijoittuva pispalalaisen työläisperheen kertomus. Kuulemma klassikko, äitini kertoi että hänet oli pakotettu lukemaan tämä koulussa.

Tarina ei usein tunnu niinkään etenevän kuin poukkoilevan sinne ja tänne, eikä dialogikaan ole aina luontevaa. Kirjailijan kielellinen lahjakkuus tekee kuitenkin tekstistä enimmäkseen antoisaa luettavaa. Välissä on paljon tylsää, mutta etenkin ensimmäisessä luvussa ja uudestaan kirjan loppupuolella esiintyy mainiota, hetkittäin hyvinkin lyyristä kerrontaa ja kuvailua.

Lukemisen arvoinen teos, mutta välillä jouduin taistelemaan eteenpäin. Betonimylläri on edelleen parasta, mitä olen Viidalta lukenut. Myös postuumisti julkaistussa Ne runot, jotka jäivät -kokoelmassa on paljon hyvää tavaraa.

Timo Ronkainen: Ankkamestarin salaisuus: Näkökulmia Carl Barksin tuotantoon

Kiinnostava kirja kaikille ankka-autisteille. Kirja ei ole Barksin elämäkerta, vaan se koostuu erillisistä artikkeleista, joissa käydään läpi erilaisia Barksin tarinoissa esiintyviä teemoja (goottinen kauhu, avaruusmatkailu, kylmä sota...) ja samalla valaistaan sekä miehen työskentelytapoja että tämän omien kokemusten ja ajankohtaisten tapahtumien vaikutusta hänen töihinsä. Jotkut artikkelit ovat mielenkiintoisempia kuin toiset, mutta kokonaisuus asettuu lopulta vahvasti positiivisen puolelle. Luulin Barksia faktoista ja yksityiskohdista piittaamattomaksi, vaikkakin muuten lahjakkaaksi taiteilijaksi ja tarinankertojaksi, mutta ilmeisesti hän teki paljon taustatyötä ainakin pitkien tarinoidensa eteen.

Esko Valtaoja: Kotona maailmankaikkeudessa

Hyvä aloitusteos Tähtitiedettä ja astrobiologiaa idiooteille -kurssista kiinnostuneille. Valtaoja selittää suuria ja vaikeita asioita, kuten maailmankaikkeuden ja elämän syntyä ja rakennusosia ymmärtävästi ja havainnollistaen. Kaltaiseni typeryskin pysyi perässä ja luuli jopa ymmärtäneensä jotain! Mukana on myös paljon viittauksia kaunokirjallisuuteen, mikä lämmitti humpuukia rakastavaa mieltäni. Maailmankaikkeus on mielenkiintoinen paikka ja mielenkiintoinen on myös se ajatus, että emme ole täällä yksin.

Esko Valtaoja: Avoin tie: kurkistuksia tulevaisuuteen

Kuulemma jatko-osa edelliselle, mutta aihe on lopulta varsin erilainen. Kotona maailmankaikkeudessa keskittyi pohtimaan maapallolta löytyvän elämän lisäksi sitä, voiko muuallakin kosmoksessa olla elämää ja millaista tuo elämä voisi mahdollisesti olla. Avoin tie taas keskittyy ihmiseen ja tulevaisuutemme mahdollisuuksiin. Millaista elämä on kymmenien tai satojen vuosien päästä? Miten kehittyvä tekniikka voi pelastaa ilmastonmuutoksesta kärsivän ympäristömme? Pääsevätkö ihmiset lopulta kaukaiseen avaruuteen, tai edes takaisin Kuuhun, ja millaista elämä muilla taivaankappaleilla tai niiden välissä voisi olla?

Kiinnostava kirja tämäkin on, vaikka muuttuukin välillä höperöksi ja paasaavaksi, etenkin luvussa jossa puhutaan optimismista ja pessimismistä.

Neil DeGrasse-Tyson: Tähtitiedettä kiireisille

Ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut kokonaan kännykän näytöltä. En voi suositella, mutta parempi tapa käyttää aikaa tämä oli kuin somen selaaminen. Paljon tässäkin oli asioita, joita en aidosti sisäistänyt, mutta ainakin tunnen tietäväni vähän enemmän joistakin todellisuutemme piirteistä. Toisin kuin kirjan kirjoittaja ja suomenkielisen painoksen esipuheen laatinut Valtaoja en kuitenkaan koe, että universumin mysteerien verhon raottaminen toisi välttämättä mielenrauhan ja parantaisi elämänlaatua. Pidän öisen tähtitaivaan salaperäisyydestä. Ihan kiva, että nykytieto antaa minulle eväät ymmärtää, mitä valkoiset pisteet mustan kankaan pinnalla ovat, mutta minusta taivas, tähdet ja todellisuus kaikkinensa ovat mielenkiintoisia asioita ilmankin.

Markus Hotakainen: Onko siellä ketään: avaruuden älyä etsimässä

Tähtitiedettä idiooteille -sarja jatkuu. Kirja on huomattavasti kuivemmin kirjoitettu kuin Valtaojan tai DeGrasse Tysonin teokset, mutta kiinnostavaa asiasisältöä tässäkin on. Iso osa kirjasta keskittyy SETI-tutkimukseen (Search for Extra-Terrestrial Intelligence) ja siihen, miten uusia taivaankappaleita ja niiden ominaisuuksia voidaan maapallolta käsin havaita. Ihan hyvä kumppani muille tähtitiedettä ja ulkoavaruuden mahdollista elämää käsitteleville teoksille, mutta ei ehkä kiinnostavin vaihtoehto johdatukseksi aiheeseen.

Kauko Röyhkä: Kaksi aurinkoa

Kerrassaan pöyristyttävä kirja, jossa on hirveästi jotenkin kauhean sairaita ja outoja seksijuttuja. :s

Onneksi hymy hyytyy, kun tarinan edetessä hahmot paljastuvat kiinnostaviksi tuttavuuksiksi, jotka ajattelevat muitakin asioita kuin tussuja, kyrpiä ja suuhun virtsaamista. Ja toisaalta välillä eivät ajattele. Kirja näyttää sodan eläimellistävän ja turruttavan vaikutuksen ihmiseen uudella tavalla: asioita tapahtuu muuallakin kuin taistelutantereella. Juonikin etenee jouhevasti ja ilahduttavan ytimekkäällä ilmaisulla.

Iso osa kirjan hahmoista on tavalla tai toisella sairaita paskiaisia, joten en ole varma, voinko suositella sitä niille, jotka kaipaavat irtaantumista todellisuudesta. Samastuttavimpana ja sympaattisimpana hahmona pidin omituista uskontoa harjoittavaa haitarinsoittajaa, joka ei syö lihaa eikä jatkuvasti halua nussia muita ihmisiä.

Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu

Pienenä pidin tätä Muumikirjoista tylsimpänä, enkä koskaan jaksanut lukea alkua pidemmälle. Muutama vuosi sitten yritin uudestaan, ja opus nousi suosikkieni joukkoon. Kiinnostavaa, miten vauhdikkaina seikkailukertomuksina alkanut kirjasarja on viimeisessä osassaan muuttunut verkkaiseksi tarinaksi ongelmiaan potevista hahmoista, jotka läpi synkän marraskuun istuskelevat, puhuvat, puuhailevat merkityksettömiä asioita, katselevat maata ja taivasta ja pohtivat elämän arvoituksia. Kirjassa ei suoranaisesti tapahdu mitään, ja kuitenkin hahmot oppivat itsestään ja elämästä enemmän, kuin niiden seikkailujen aikana, joissa tuhotulvat, pyrstötähdet ja taikavoimat pyyhkäisivät laakson yli. Kirja ei ole aikuisten kirja siksi, että se sisältäisi ronskimpaa huumoria varttuneempaan makuun, vaan siksi, että lapset luultavasti eivät ymmärrä, mitä siinä sanotaan.

Nyt koluttuani kirjan toiseen kertaan mietin, että voisin lukea sen tästedes vaikka joka marraskuu.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Nipa - 09.12.18 - klo:08:55
Luin tossa kesällä hyvän unikirjan, väkersin sitten facebookki-postauksen siitä ja aattelin että varmaan kiinnostaa ihmisiä

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 15.04.19 - klo:13:42
Olen lukenut tänä vuonna jonkin verran kirjoja, joista ehkä keksin jotain sanottavaakin.

Lauri Viita: Entäs sitten, Leevi

Tämän kirjan luettuani voin sanoa kahlanneeni läpi koko Lauri Viidan tuotannon. Kirjasta itsestään onkin sitten vähemmän sanottavaa. Viita oli mainio runoilija, mutta nämä romaanit ovat huomattavasti vähemmän vetäviä, vaikka kieli onkin yhä paikoin virtuoosimaista. En juurikaan välittänyt hahmoista, ja dialogi tuntui tahmealta. Muutama hieno ihmismielen syvyyksiä kuvaava kappale sentään jäi käteen, eikä lyhyen opuksen lukeminen tuntunut kohtuuttomalta savotalta.

Olli Jalonen: Taivaanpallo

Tuorein Finlandia-voittaja on suurimmaksi osaksi aika pitkäveteinen. Kirjoitustyyli on erikoinen, enkä oikeastaan missään vaiheessa tottunut siihen. Valistukseen aikaan sijoittuva tarina uskonnollisen kasvatuksen saaneesta pojasta, joka tutustuu luonnontieteisiin ja tutkimukseen tähtitieteilijä Edmund Halleyn opissa on kyllä teoriassa kiinnostava, ainakin temaattisesti. Pidin myös päähenkilön samaistuttavasta päänsisäisestä monologista. Kirjaan loppuun päästyäni en kuitenkaan ollut varma, tarvittiinko tarinan kertomiseen yli 450 sivua. Kertomus jää kaiken lisäksi kesken, tosin ilmeisesti jatkoa on tiedossa. Tavallaan kiinnostaa, mutta toisaalta enpä tiedä.

Katherine Paterson: Bridge to Terabithia

Amerikkalaisen lastenkirjallisuuden jonkinlainen klassikko. Olen halunnut lukea tämän jo kauan, osittain siksi, että tarinan premissi toi mieleeni jotkut omat typerät kaunokirjalliset yritelmäni. Kirjan luettuani olen jopa hieman hämilläni samankaltaisuuksista. Opus on lyhyt ja nopealukuinen, yhtäältä kevyt, toisaalta hyvin raskaita teemoja käsittelevä. Tunsin asioita lukiessani. Loppu on erittäin kaunis.

Frank L. Baum: Dorothy and the Wizard in Oz

Hullunkuriset seikkailut lapsellisessa Ozin ihmemaassa jatkuvat, vaikka suurin osa kirjasta sijoittuukin muualle. Tarinassa kävellään eteenpäin, yhdestä hölmöstä skenaariosta toiseen. Juoni on todella löyhä, ja viimeiset luvut tuntuvat jo irrallisilta tuokiokuvilta. Onneksi mukana on hauskoja ja typerästi käyttäytyviä hahmoja sekä sopiva annos pöyristyttävää väkivaltaa.

Arthur Conan Doyle: The Lost World

Sherlock Holmesin luoneen herrasmiehen seikkailukertomus, joka on yllättävän hauska ja kevytlukuinen. Tarina kertoo retkikunnasta, joka lähtee Etelä-Amerikan viidakoihin ja löytää syrjäisen ylängön, jossa elää dinosauruksia ja muita esihistoriallisia elämänmuotoja. Lienee ollut suurena inspiraationa muun muassa Jurassic Parkille (jonka jatko-osan nimi on myös The Lost World). Harmillisesti iso osa kirjasta keskittyy muinaisten apinaihmisten tappamiseen, eikä dinosauruksiin. Tarina myös pursuaa harmillisia rodullisia ja sukupuolisia stereotyyppejä, jotka tosin enemmän huvittavat kuin kuvottavat. Äkkipikainen Professori Challenger on hauska hahmo, joka ilmeisesti esiintyy parissa muussakin Doylen kirjassa.

Arthur Conan Doyle: The Valley of Fear

Tämän kirjan luettuani voin sanoa kahlanneeni läpi kaikki alkuperäiset Sherlock Holmes -romaanit. Aivan kuin ensimmäinen Holmes-kirja Study in Scarlet, The Valley of Fear jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäinen on varsinainen salapoliisitapaus ja jälkimmäinen tarpeettoman pitkä taustoitus rikoksen motiiville (The Sign of the Fourissa on myös pitkä backstory, mutta muistaakseni ei yhtä pitkä, eikä samalla tavalla muusta tarinasta irroitettu). Nautin ensimmäisestä osasta, toisen luin läpi väkisin. Hymy hyytyi vasta nokkelassa loppuratkaisussa. Kiva kirja, mutta Baskervillen koiraa lukuunottamatta Holmes ei ollut näissä pitkissä tarinoissa parhaimmillaan. Novelleja suosittelen kaikille, vaikka yleensä en uskalla suositella mitään kenellekään.

Kazuo Ishiguro: Never Let Me Go

Toinen lukemani Ishiguro. Pidin tästä huomattavasti enemmän kuin The Buried Giantista (josta tosin luin suomenkielisen käännöksen). Romaanin erikoinen maailma paljastetaan pala palalta tarinan edetessä. Samaten aluksi kevyeltä vaikuttava kertomus saa alati tummempia sävyjä. Keskiössä ovat hyvin inhimilliset teemat, kuten melkein kaikessa science fictionissa, josta tykkään: muistot, menetys, luova tekeminen, kuolema ja tavat, jolla ihmiset kohtelevat kaltaisiaan. Mitä meistä lopulta jää jäljelle? Paljastaako tekemämme taide sen, mitä sisällämme liikkuu? Kuinka pysyviä ja luotettavia muistotkaan lopulta ovat, vaikka kaikki jaksavat hautajaisissa hokea, kuinka vainaja säilyy aina muistoissamme? Kliseisiltä ja ehkä korneiltakin tuntuvia teemoja, joita kuitenkin käsitellään hyvin. Loppu kummittelee mielessäni vieläkin.

Esko Valtaoja: Kosmoksen siruja

Kokoelma erinäisiä artikkeleita vuosien varrelta. Lähes jokaisen tekstin perässä on jälkikirjoitus, jossa kirjoittaja kommentoi tekstiään, päivittää joitain asioita ajankohtaisiksi (kannattaa tosin muistaa, että nämä jälkisanatkin ovat jo 9 vuotta vanhoja) ja tarjoaa uusia ajatuksia käsitellyistä asioista. Taattua Valtaojaa. Jos pitää viihteellisestä tietokirjallisuudesta, jossa monimutkaisia asioita esitetään muodossa, jossa tyhmä humanistikin ne ymmärtää, suosittelen.

Esko Valtaoja: Ihmeitä: kävelyretkiä kaikkeuteen

Kts. edellinen. Tämä tosin ei ole artikkelikokoelma, vaan ihan alusta asti kirjaksi kirjoitettu. Suosittelen tämän trilogian ensimmäistä kirjaa Kotona Maailmankaikkeudessa enemmän, mutta on tämäkin mielenkiintoinen. Pidin erityisesti luvusta, jossa kuvattiin maailman eliöiden runsaslukuisuutta ja monimuotoisuutta. Pimeä aine ja energia ovat tietysti myös alati kiinnostavia, joskin vähän liian isoja pieniin aivoihini sovitettaviksi.

Lisäksi olen kuunnellut muutaman äänikirjan.

Stephen King: The Mist

Yllättävän lyhyt kirja tiiliskivistään tunnetulta kauhumaakarilta. Kiinnostuin tästä, koska pidin elokuvasta. Aluksi pidin tarinan ytimekkyydestä ja nopeatempoisuudesta, mutta loppupuolella aloin kaivata syvyyttä, jota Kingin luomissa hahmoissa tavallisesti on. Kiinnostavaa oli huomata, kuinka uskollinen elokuva on alkuperäistekstille. Tapahtumat etenevät suunnilleen samalla tavalla, mutta elokuva lisää keitokseen muutamia asioita, jotka yllättävää kyllä ovat enimmäkseen onnistuneita. Myös lopetus on erilainen, ja vaikka tavallaan pidän molemmista, elokuvan päätös iski kovempaa tunteisiin.

Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

Tarpeettoman pitkältä tuntuva ja hyvin omaelämäkerralliselta haiskahtava kertomus itäsuomalaisesta pikkukylästä lähtevästä naisesta, joka matkaa Helsinkiin ja lopulta ulkomaille etsiessään omaa identiteettiään ja sisältöä elämälleen. Hyvin kirjoitettu, mutta sisältö ei lopulta suuresti puhutellut, vaikka tunnen itsekin oloni eksyneeksi ja merkityksettömäksi.

Roald Dahl: The Witches

Hauska kirja, josta on tehty myös melko raju ja enimmäkseen alkuperäisteokselle uskollinen elokuva, jota kirjailija tosin vihasi (ja jossa on vitun päheitä Jim Henson Companyn erikoistehosteita). Dahlilla oli taito kirjoittaa lastenkirjallisuutta, joka vetoaa myös aikuisiin. Mustaa, paikoin jopa julmaa huumoria tarjotaan tämän tästä kaiken hölmön kohelluksen lomassa. Tarinan loppuratkaisu on yllättävän melankolinen ja kuitenkin tavallaan kaunis.

Mary Norton: The Borrowers

Sympaattinen kertomus pienistä ihmisistä, jotka asuvat isojen ihmisten taloissa. Tarina on verkkainen ja vailla suuria konflikteja, joten en ihmettele, miksi Studio Ghibli päätti sovittaa sen elokuvaksi. Pidin neuvokkaasta päähenkilöstä, kuin myös isosta pikkupojasta, johon hän tarinan edetessä tutustuu. Sitten tajusin kuluttavani niin paljon tällaista tyhjänpäiväistä lastenkirjallisuutta, että olisi varmaan syytä hakea apua. Mutta minkäs sille mahtaa, että pidän tällaisten tarinoiden viattomuudesta ja siitä valosta, jota ne tuovat harmaan todellisuuden synkistämään mieleeni.

Stephen Hawking: Lyhyet vastaukset suuriin kysymyksiin

Viimeinen kirja, jonka parissa Hawking työskenteli. Tarkoitettu suurelle yleisölle, mutta jotkut professorin selityksistä menivät kyllä yli oman ymmärrykseni. Kiinnostava tapaus silti, mikäli kosmologia ja Hawkingin elämänvaiheet (joita käsitellään ainakin esipuheessa ja jälkikirjoituksessa) kiehtovat.

Susan Orlean: The Library Book

Mielenkiintoinen kirja kirjastoista ja niiden merkityksestä yhteiskunnassamme. Narratiivin keskiössä on Los Angelesin keskuskirjaston historia ja rakennuksen tuhoutuminen tulipalossa vuonna 1986, mutta siinä sivussa muistetaan käsitellä kirjastoja ja kirjoja yleisesti. Amerikkakeskeisyydestä huolimatta pitäisin tätä tutustumisen arvoisena opuksena kaikille aiheesta kiinnostuneille. Kannattaa tosin ehkä hankkia painettu versio, sillä äänikirjan lukee kirjailija itse, ja hänellä on oikeastaan todella rasittava ääni. Itse totuin siihen, mutta Audiblen käyttäjäarvostelujen perusteella monet eivät.

Tällä hetkellä luen David Lynchin elämäkertaa Room to Dream, lapsellista lastenkirjaa Charmed Life, Philip K. Dickin novellikokoelmaa (joka sisältää muun muassa tarinan, johon Total Recall perustuu) ja tietokirjaa, jonka kaikki muut ovat jo ehtineet lukea eli Sapiens: Ihmisen lyhyt historia. En tiedä kannattaako lukeminen, mutta on kai sitä paskempiakin tapoja kuluttaa aikaansa.
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Nipa - 15.04.19 - klo:20:50
Omat viimeaikaiset setit:

 1) Paranoidi Optimisti: Kuinka johdin Nokiaa Murroksessa (Risto Siilasmaa)
Siilasmaa itse tiivistää nimen osuvasti: "Ilman optimismia ei uskalla ryhtyä isoihin muutoksiin. Kun on samalla riittävän epäluuloinen, näkee myös kaikkein huonoimmat mahdolliset vaihtoehdot ja pystyy ehkäisemään ne ennakolta. Olemalla paranoidi on varaa olla myös optimisti". Yksi kirjan isoimmista opetuksista onkin vaihtoehtojen tärkeys. Jos vaihtoehtoja ei ole, päätöksiä on mahdoton tehdä, ja olosuhteet tekevät ne puolestasi.

Nokian tuho johtui pitkälti pelon ilmapiiristä ja siitä, että huonoja uutisia ei uskallettu kertoa – Pahoja skenaarioita ei haluttu usein edes pohtia. Nykyään Nokiassa ja monessa muussa yrityksessä suuria päätöksiä tehdessä nimitetään ”vastajoukkue”, joiden tehtävä on miettiä mikä kaikki voi mennä pieleen. Näin riskit tulevat näkyvästi esille, ja niihin osataan varautua niiden vaatimalla vakavuudella.

Usein päätökset tehdään pinnallisin perustein keskittyen liikaa ”mitä” ja ”miten”-kysymyksiin, eikä niiden allaolevaa ”miksi”-kysymystä pohdita tarpeeksi. On tärkeää ymmärtää tekojensa perimmäiset seuraukset sekä lähtökohdat, vaikka silmien sulkeminen faktoilta olisi houkuttelevaa.

2) He eivät tiedä mitä tekevät (Jussi Valtonen)
Finlandia-palkinto on yleensä merkki laatukirjasta. Hitaasti aukeava kirja käsittelee laajaa kirjoa teemoja uusperheydestä yhteiskuntakritiikkiin ja eläintensuojeluun. Välistä huokuu vähän ylimenevä saarnaava asenne, ”katsokaa mikä kaikki Suomessa on huonosti” kun amerikanjuutalainen päähenkilö pohtii suomalaista yhteiskuntaa mutta se jää ainoaksi isommaksi miinukseksi jonka kirjasta keksin. Enempiä spoilaamatta, voin suositella varauksettomasti!

3) Reasons to stay alive (Matt Haig)
Omaelämäkerrallinen kirja pistää lukijansa masentuneen kertojan kenkiin heti ensimmäisestä sivusta alkaen. Vaikka empatiseeraaminen oli suurimmaksi osaksi helppoa, välillä teki mieli tarttua kirjoittajaa rinnuksista ja ravistella. Kirja muistuttikin siitä, että vaikka masentuneelle ihmiselle on tärkeää olla tukena, on tärkeämpää pitää itsensä kasassa. Jos toinen ei halua tai kykene ottamaan apua vastaan, on vaarana että molemmat uppoavat. Tätä ei pystynyt aivan putkeen lukemaan.

Aiheellista kapitalismikritiikkiäkin mahtui sekaan:
"The world is increasingly designed to depress us.
Happiness isn't very good for the economy. If we were happy with what we had, why would we need more? How do you sell an anti-ageing moisturizer?
You make someone worry about ageing.
How do you get people to vote for a political party?
You make them worry about immigration.
How do you get them to buy insurance?
By making them worry about everything.
How do you get them to have plastic surgery?
By highlighting their physical flaws.
How do you get them to watch a TV show?
By making them worry about missing out. "

4) The Life-changing Magic of Tidying up (Marie Kondo)
Se kuuluisa Konmari. Vaikka olenkin muutaman vuoden myöhässä tämän villityksen kanssa, olen iloinen että tuli luettua. Heitin (lahjoitin) kaapistani jätesäkillisen verran vaatteita pois, sellaisia vaatteita jotka sinänsä mahtuvat mutta joita en käytä mielelläni. Lopputuloksena oli vaatekaappi, jossa on pelkästään hyviä vaatteita joita pitää mielellään päällä. Heitin myös nettikirpparille valtavan määrän turhaa elektroniikkaa ja siivosin laatikkoni, jotka olivat olleet sekasotkun vallassa monta vuotta. Nyt tiedän tarkalleen, mitä on missäkin ja turhaa tavaraa ei ole missään. Vaatekaappikin on järjestelty aivan uudella ja toimivalla tavalla, mutta tästä en voi ottaa kunniaa omalle kontolleni...

Minimalismi aiheena on kiinnostanut minua jo pitkään. Vaikka teknofriikkinä tuleekin pelleiltyä vaikka minkälaisen tavaran kanssa, niin ei se laatikossa vuodesta 2015 asti ollut Arduino hirveästi elämää lämmitä vaikka sillä ”joskus voisi jotain tehdäkin” – Jos innostus (kaikkia todennäköisyyksiä vastaan) tosissaan tulee, niin sitten ostan uudet. Kaiken turhan karsiminen elämästä on hyvästä, ja puhdas sekä roskaton ympäristö on itseisarvo jonka eteen kannattaa tehdä töitä. Kun tavaraa on vähän, sille on helppo löytää sopiva ja pysyvä paikka.

Vaikka kirjaa ja kirjoittajaa moni pitää hulluna (aivan ymmärrettävästi, kirjassa on monia hieman kyseenalaisia kohtia), niin koko kirjan sanoman ohittaminen siihen vedoten on yksinkertaisesti typerää. Harva kirja on tehnyt elämääni vastaavan vaikutuksen.

5) Vladimir Putin: Menestyvän johtajan opetuksia (Rob Sears)
Kirja oli vähän erilainen kuin ajattelin. Vakavasti otettavan, elämäkerrallisen tyylin sijaan kirja olikin satiiria, jossa kerrottiin kuinka tullaan oman elämänsä Putiniksi. ”Ole kuin Vlad, älä jätä mitään sattuman varaan. Jotkut voivat sanoa tätä fuskaukseksi, mutta sinä tiedät että näin homma toimii.”
Otsikko: Vs: Lukeminen ja kirjallisuus
Kirjoitti: Tapza - 24.06.19 - klo:17:00
Töissä on tylsää, joten raportoin muutamasta viimeksi lukemastani kirjasta.

Diana Wynne Jones: Charmed Life

Orvoksi jäänyt brittilapsi paljastuu noidaksi, ja hänet lähetetään kaukaiseen linnaan opiskelemaan taikuutta. Noitakoulua johtaa arvostettu velho, joka on niin voimakas ja pelottava, että hänen nimeään ei sovi sanoa ääneen. Niinpä jotkut kutsuvat häntä nimellä "You-know-who". Tarkoitushakuisesti kirjoitetusta juoniselosteesta huolimatta en ajatellut syyttää J.K. Rowlingia plagioinnista, sillä tämä taikakoulutarina on loppujen lopuksi hyvin erilainen kuin popkulttuurin tunnetuimman velhopojan edesottamukset. Päähenkilö on Cat, selkärangaton luuseri, joka ei osaa taikoa, mutta joka roikkuu jatkuvasti kiinni pöyristyttävän ilkeässä isosiskossaan, joka taas loitsii minkä ehtii. Maailma on lystikäs ja mielikuvituksellinen ja leikittelee tavallisten muodonmuutosten ja tavaroiden leijuttamisen lisäksi muun muassa rinnakkaisilla todellisuuksilla. Hahmotkaan eivät ole lainkaan hassumpia. Olisin tosin halunnut nähdä heitä enemmän, sillä tarina tuntuu loppuvan lyhyeen ja äkillisesti. Kirjalle on jatko-osia, mutta pikaisen selvityksen perusteella yksikään niistä ei jatka tarinaa suoraan, kunhan vain sijoittuu samaan maailmaan.

Joseph Conrad: Heart of Darkness

Tarina matkasta syvimpään Afrikkaan ja kenties myös ihmismielen synkimpiin sopukoihin. Länsimaisen kirjallisuuden kaanoniin luettu teos on lyhyt, mutta silti hiukan jaaritteleva. Paljon on puhetta epämääräisestä kauhusta ja ihmisen aistimasta, kokemasta ja tuottamasta pahuudesta, joka ei kuitenkaan konkretisoidu tyydyttävällä tavalla. Mieleen tulee tapa, jolla Lovecraft kuvaili muinaisia kammotuksiaan. No, tarinan esittämiltä ajatuksilta tyylillinen haparointi ei onneksi vie pohjaa. Vaikka kirja ei esitäkään afrikkalaista väestöä tavalla, joka kestäisi nykyaikaista tarkastelua, tuntuu se kuitenkin yllättävän edistykselliseltä väkevässä kolonialismiin ja sivistyneen ihmisen ylemmyydentuntoon kohdistuvassa arvostelussaan. Tekstiä on myös kiinnostavaa vertailla sen pohjalta tehtyyn tosi hyvään klassikkoelokuvaan Ilmestyskirja. Nyt, joka sijoittaa tapahtumat eri aikaan ja paikkaan ja soveltaa ajatuksia kolonialismin sijaan Vietnamin sotaan.

Ursula K. Le Guin: The Left Hand of Darkness

Mielenkiintoinen sci-fi-kertomus jäisestä planeetasta, jonka pinnalla selviytyminen vaatii paljon etenkin niiltä, jotka eivät ole tottuneet siellä vallitseviin olosuhteisiin. Ilmastoa kiinnostavampi elementti on kuitenkin planeetan asukkaiden sukupuolettomuus. Suurimman osan ajasta kaikki ovat samanlaisia androgyynejä, mutta kun koittaa kiiman ja parittelun aika, jokainen voi valita ottavansa joko uroksen tai naaraan roolin. Maailma tuntuu varsin mietityltä, ja varsinaisen tarinan lomaan istutetut lore-pätkät ovat kiinnostavia. Kirja ei ole kovin pitkä, mutta ehtii käsitellä sukupuolen lisäksi muitakin yhteiskunnallisia, poliittisia ja inhimillisiä teemoja, kuten sotaa, kommunikointia ja kansakuntien välisten liittojen merkityksiä. Tarina lähtee käyntiin hitaasti, eikä ole ehkä yhtä kiinnostava kuin universumi, johon se sijoittuu, mutta lopulta sen temaattiseen rikkauteen on kuitenkin pakko olla tyytyväinen.

Frank Herbert: Dune

Mielenkiintoinen sci-fi-kertomus aavikkoplaneetasta, jonka pinnalla selviytyminen vaatii paljon etenkin niiltä, jotka eivät ole tottuneet siellä vallitseviin olosuhteisiin. Sormusten Herraankin rinnastettu klassikko on vaikuttanut muun muassa Star Warseihin, vaikka onkin tarinana paljon kypsempi ja monien mielestä varmaan tylsempi. Mukana on runsaasti politiikkaa, pitkiä keskusteluita ja sisäisiä monologeja, mutta myös vauhdikasta toimintaa ja siistejä hirviöitä. Koin päähahmoon samastumisen hankalaksi, mutta onneksi hänen ympärillään pyörii kiinnostavampia ihmisiä. Loppu tuntuu hiukan antiklimaattiselta, mutta silti istuttaa päähän ajatuksen, että tämän voisi lukea uudestaan melko piankin. Moni osa-alue tuntui jäävän hiukan hämäräksi, mutta tämä ilmeisesti oli kirjailijan tarkoituskin: tarinassa käsitellään niin montaa asiaa, että jokaisella lukukerralla voi vaikka valita yhden, johon haluaa keskittyä.

Uutta elokuvaa odotan myös mielenkiinnolla.