Resetti

Yleinen => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Tube - 15.12.07 - klo:00:16

Otsikko: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 15.12.07 - klo:00:16
Yhdistetty TV-ohjelmat ja Idols -ketjujen kanssa. Tyhmä veto kieltämättä.

Keskustelua elokuvista. Itse työnnän keskustelulle vauhtia puhumalla nyt Rautataivaasta, Star Wreckin tekijöiden seuraavasta elokuvasta.

Sta Wreckithän siis ovat puhtaasti avaruusseikkailuparodioita, jotka parodioivat etenkin Star Trekkejä. Uusin Star Wreck, Star Wreck: In the Pirkinning on ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva. Mielestäni se on paras suomalainen elokuva, ja mikä parasta: sen voi ladata täysin veloituksetta netistä. Elokuvahan tehtiin ilmaisjakeluun. Bittorrentilla (http://www-fi3.starwreck.com/media/switp/star_wreck_in_the_pirkinning_xvid.torrent) tai sitten ihan suoraan (http://ftp://ftp.funet.fi/pub/culture/tv+film/StarWreck/).

Noh, aiheeseen...

Toisen maailmansodan loppupuolella, vuonna 1945, SS-upseeri Hans Kammlerin johdolla saatiin valmiiksi merkittävä läpilyönti antigravitaatiotutkimuksessa. Antarktikselle rakennetusta salaisesta tukikohdasta lähetettiin loppuvuodesta -45 ensimmäiset natsien avaruusalukset kohti Kuuta, jonka nk. pimeälle puolelle perustettiin sotilastukikohta Schwarzsonne (Musta aurinko). Tukikohdan tarkoituksena oli valmistaa tuhoisa hyökkäyslaivasto ja palata valloittamaan Maa, kun aika on kypsä.

Eletään vuotta 2018. Natsit ovat palaamassa takaisin pahaa-aavistamattomaan Maahan – mutta täälläkään asiat eivät ole ihan kunnossa. Turhautuneet ihmiset odottavat mitä tahansa kiinnostavaa, shokeeraavaa, outoa tai yllättävää, kuin salamaa kirkkaalta taivaalta. Ja sitä heille myös on luvassa, enemmän kuin he olisivat koskaan osanneet toivoakaan! Ja he tulevat rakastamaan sitä!


http://rautataivas.net/info.php
(http://www.energiaproductions.fi/press/ironsky_newlogo_sky_tn.jpg)

Elokuvaa työstetään yhä, eikä sen julkaisusta ole sen tarkempaa tietoa. Käsikirjoittajanahan elokuvalle toimii Johanna Sinisalo, joka voitti juuri jonkun suomalaisen kirjallisuuspalkinnon. En jaksa muistaa minkä. Kirjan nimi taitaa olla "Ennen päivänlaskua ei voi" jos en aivan väärin muista.

Speden vanhat leffat on myös mahtavia. "Noin seitsemän veljestä" <3

Sitten vaan: Kesksutelua Starwreckistä, Rautataivaasta ja kaikista muista elokuvista.

Kaikki spoilaava materiaali laitetaan spoiler-tagien sisälle, oli ohjelmaa/elokuvaa sitten esitetty Suomessa tai ei.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 15.12.07 - klo:00:59
Katsoin juuri äsken Sin Cityn. Leffa oli todella hyvä! Se oli synkkä ja siinä kuvattiin väkivaltaa, seksiä ja silkkaa kostonhimoa mahtavalla tavalla. Sin City tosiaan veti minut mukaansa ja olin ihan hämmentynyt kun lopputekstit lennähtivät ruutuun. Näin nättiä, hyvin näyteltyä ja mukaansatempaavaa elokuvaa en ole nähnyt aikoihin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Oltzu - 15.12.07 - klo:11:12
Itse en ole katsonut elokuvia vähään aikaan, mutta kohta asia korjaantuu, ku saan Transformers:n, Pirates of the caribbean 3:sen ja The Simpsons movie:n joululahjaksi. Elokuva joka kiinnostaa noista kolmesta eniten on Transformers, joka näyttää oikein hyvältä toimintaleffalta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kasuli - 15.12.07 - klo:19:24
Tuli tuo tränsvörmerssi äsken vuokrattua, voisin katella piakkoin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Oltzu - 15.12.07 - klo:20:46
Tuli tuo tränsvörmerssi äsken vuokrattua, voisin katella piakkoin.
Kerro mielipiteesi elokuvasta sitten, kun oot kattonu sen, mutta älä spoilaa!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: jnnw - 16.12.07 - klo:14:26
Darkille voisin sanoa että Transformers on aika jees toimintapläjäys, vaikka ei mikään ikiklassikko olekaan. Tekninen toteutus oli jotain aivan huikeaa, kuten nyt yleensäkin tämän budjetin leffoissa. Teatterissa katsottuna mahtaa olla parempi kuin kotona (ylläri?), koska ei se ryminä ole  niin makeaa kotivärkeillä. En ole koskaan mikään fani ollut, niin en tiedä miten hyvin elokuva on uskollinen alkuperäiselle sarjalle. Optimus Primen kyllä tiedän. :)

Jouluksi on itelle tulossa (kai) The Simpsons movie ja uusin Potteri, joka oli huono (mutta minkäs mahtaa kun vanhemmat oli ostanu). Nykyään meillä on vieläpä kotiteatteri-setti kotona, niin kyllä kelpaa kahtella ja kuunnella.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Poni-T - 16.12.07 - klo:20:30
Perjantaina menen katsomaan I am legendin. Odotukset on melko korkealla, sillä olen pitänyt todella paljon muistakin elokuvista, joissa Will Smith näyttelee. Jouluksi tulossa luultavasti Saw 1, 2 ja 3 ja Pirates of the Caribbean 3.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Oltzu - 19.12.07 - klo:08:41
Perjantaina menen katsomaan I am legendin. Odotukset on melko korkealla, sillä olen pitänyt todella paljon muistakin elokuvista, joissa Will Smith näyttelee. Jouluksi tulossa luultavasti Saw 1, 2 ja 3 ja Pirates of the Caribbean 3.
Itseäkin kiinnostaa tuo I am legend, mutta joudun odottamaan dvd julkaisua, ku lähin elokuvateatteri on niin kaukana. Tuosta elokuvasta tuli vähän mieleen 28 päivää myöhemmin ainakin mainosten ja trailerin perusteella. Elokuvahan on filmatisointi saman nimisestä kirjasta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 19.12.07 - klo:16:27
Mitään dvd-julkaisua ei tarvitse odottaa kun warettaa leffan netistä. Huonon omatunnon poistaakseen voi kätevästi sitten poistaa leffan sen katsottuaan ja kun se ilmestyy dvd:lle niin ostaa sen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kasuli - 19.12.07 - klo:21:11
Tiedät, ettei se toimi noin. Kun leffa ilmestyy, omatunto ei enää soimaakkaan, eikä sitä sitten tule ostettua, kun on kerran jo nähty.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 19.12.07 - klo:21:11
No se on sitten sen päivän murhe, mutta ainakin sillä hetkellä kun sitä warettaa on hyvä omatunto.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Poni-T - 19.12.07 - klo:21:13
Tietokoneelta elokuvien katsominen ei ole gangstaa. Nörttien hommaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Octagon - 19.12.07 - klo:21:43
Tänä vuonna on kyllä tullut kehnoja jatkoelokuvia. Spiderman 3, Harry potter ja Feenixin kilta sekä Pirates of the Caribbean 3: maailman laidalla ovat kaikki olleet sarjan huonoimpia osia.
Noh, monissa sarjoissahan viimeinen osa on ollut huonoin. Tosin silloin tekijöillä onki nsuuremmat paineet, kun pitää viihdyttää suurta massaa odottavia ihmisiä. Tosin Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu ei ollut kahta muuta huonompi.

Ps. Onko Kultainen Kompassi niin huono, kun on sanottu, vai onko se katsomisen arvoinen?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Orangevision - 19.12.07 - klo:22:07
Tietokoneelta elokuvien katsominen ei ole gangstaa. Nörttien hommaa.
Köyhienpäs.
Tänä vuonna on kyllä tullut kehnoja jatkoelokuvia. Spiderman 3, Harry potter ja Feenixin kilta sekä Pirates of the Caribbean 3: maailman laidalla ovat kaikki olleet sarjan huonoimpia osia.
Olen kyllä ehdottomasti samaa mieltä kaikista mielipiteistäsi. Spiderman oli aivan kehno, siinä ei ollut edes samaa viihdearvoa kuin edeltäjissään. Harry Pottereista ei jää nyt melkein mitään mieleen, mutta muistan selvästi elokuvasarjan huononevan elokuva elokuvalta. Ensimmäisessä paistoi vielä jonkinlainen tuoreus, mutta nykyään se on slap-stickiä ja Potterin teinieffektejen esittämistä (joka on kyllä pitkälti kirjan syytä). Pirates of Caribbean olisi voinut olla ihan viihdyttävä leffakokemus jos se olisi jätetty siihen ensimmäiseen ja ainoaan siedettävään osaansa. Tässäkin uutuuden viehätys ja tuoreus, jotka pitävät koko elokuvaa liki omin voimin pystyssä, kuluu kahdessa seuraavassa elokuvassa loppuun.

Taru Sormusten Herrasta-trilogia oli hieno elokuvaelämys, mutten sitä kyllä enää seitsemättäsadatta kertaa läpi katsoisi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Poni-T - 20.12.07 - klo:14:02
Ei juma. Kaksi uutta Tolkienin leffaa tulossa. Tuosta Hobitti-leffasta olen haaveillut viime joulusta asti, kun sain kyseisen kirjan. On kyllä aivan älyttömän pitkä aika, kun miettii, että olen jo 18-vuotias sen tullessa elokuviin.

Tänään katsottiin koulussa Tahraton mieli. Aivoistani tuli perunamuussia sen jälkeen. Aivan mahtava leffa. Kannattaa kyllä katsoa ellei sitten ole massapaskan fani ja arvostaa elokuvissa jotain muuta kuin toimintaa. Kaikki muut luokkalaiset haukkuivat sen lyttyyn. Minä olinkin varmaan ainut joka leffasta mitään ymmärsi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 22.12.07 - klo:19:55
Elikkä siis, keskustelua tästä ihanasta (köh, köh) televisio-ohjelmasta ja ennen kaikkea ohjelmaan osallistumisesta.

Oma unelmani on joku kaunis kerta mennä Idolssien esikarsintaan hoilaamaan parhaan taitoni mukaan Pokémonin tunnaria, joko suomeksi tai englanniksi. Minun paras taitoni on sitten sitä rataa, että jos joku kerta näette minun ilmestyvän ruutuun, niin laittakaa sitä volyymia vähän hiljemmalle. Olen kuitenkin aivan liian varma siitä, että loppujen lopuksi ei riittäisi pokeri esikarsintaan menoon, joten minua tuskin tullaan Idolssisa näkemään.

Ketä muista foorumin käyttäjiä haaveilee Idolsiin osallistumisesta, tai jopa on aivan vakavasti aikeissa mennä nolaamaan itsensä telkkariin? Näen jo sielujeni silmin Typpiksen laulamassa Matin ja Tepon "Näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti" Jone Nikulan vääntäessään naamaa. Kai sä Typpis teet tämän, ihan vain mun vuoksi?

Koska uudet esikarsinnat muuten alkavat? :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraid - 22.12.07 - klo:20:04
Ihan turha ohjelma. Jos näkisin Tuben siellä hoilaamassa jotain ukkonoaa, niin koittaisin mahdollisimman nopeasti sammuttaa television.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Odolwa - 22.12.07 - klo:21:48
Itse seuraan tätä yleensä alkukarsintojen ajan, sen jälkeen menee aika tylsäksi. Kysymys koskien Idols-Ari Koivusta: Ovatko kaikki hänen kappaleensa covereita? Luin jostain että tämä "Hear my call" on coveri Sonata Arctican kappaleesta.

(http://www.findance.com/kuvat/uutiskuvat/idols2007.jpg)

Å

Enpä tiedä kuuluuko maineeseen nousta Tosi-TV-ohjelman kautta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jeftano - 23.12.07 - klo:00:05
Oma unelmani on joku kaunis kerta mennä Idolssien esikarsintaan hoilaamaan parhaan taitoni mukaan Pokémonin tunnaria, joko suomeksi tai englanniksi.

Mä oon suunitellu tota jo vuoden. Yritän päästä suo enemmin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coldi - 23.12.07 - klo:00:36
Minä olen suunnitellut ihan samaa, oikeasti. :D

Ainakin jokin asia yhdistää meitä Nintendo-faneja.

E: Minulta saa Pokémonin tunnarin .mp3 muodossa sekä englannin että suomen kielellä, kysykää vain haluatte. ;)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Poni-T - 23.12.07 - klo:00:38
Homojen ohjelma.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 23.12.07 - klo:00:38
Muistakaa laulaa sitten tarpeeksi huonosti, muuten ei pääse jatkoon. Tai siis, ne esikarsinnatkin on kaksiosaiset. Niiden TV-tuomareiden eteen pääsee vain kaikkein huonoimmat ja parhaimmat, jos oikein olen käsittänyt. Keskitason porukat ei pääse ollenkaan. Voi olla, että olen väärässä/sekoitan johonkin toiseen ohjelmaan.

Toni, ohjelma on mitä gangstoin, mutta vain esikarsintojen ajan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: JoneZi - 24.12.07 - klo:15:47
Ei kiinnosta tälläinen ohjelma. Eka Idols nyt ehkä jossain mielessä oli ok, mutta sitten kun alettiin laittamaan uutta idolia joka toinen vuosi niin meni överiksi. En edes muista kuka sen toisen kauden voitti.
Ja vaikka tätä ei katsoisi niin sitä tunkee sitten kaikista muistakin tiedotus-välineistä. Toivottavasti ei enää jaksettaisi tehdä Suomessa uutta idolia....(huokaus) pahoin pelkään, että ne vielä aikoo tehdä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Typpis - 24.12.07 - klo:23:56
Yksinkertaisesti mahdotonta jättää menemättä.

Ajattelin jonkun klassisen, kaikkien tunteman kappaleen vetäistä. "Mombasa" olisi jees :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Donkey - 25.12.07 - klo:16:56
Ajattelin jonkun klassisen, kaikkien tunteman kappaleen vetäistä. "Mombasa" olisi jees :D
Joulumaa :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Oltzu - 27.12.07 - klo:13:19
Katoin pari päivää sitten Transformers elokuvan, joka oli todella hyvä toimintaelokuva. Elokuvassa oli tietenkin paljon hienoa toimintaa, transformerssit oli tehty todella hyvin (Megatronin uusi ulkoasu oli hieno) ja juoni oli ihan siedettävä. Kaiken lisäksi sain sen hienoon metallikoteloon pakatun erikoisversion, joka sisältää pelkän elokuvan lisäksi paljon ekstroja sisältävän bonus-levyn.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 27.12.07 - klo:15:08
Ah, ihanaa. Stargate: The Ark of Truthista on julkaistu screeneri <3.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kaiser Dragon - 27.12.07 - klo:22:28
Tein joskus vuoden alussa oman elokuvan mutta siinä ei ollut mitään järkeä joten poistin sen.
Katselen enimmäkseen elokuvia jotka ovat tässä:
Matrix
Harry Potter
Super Mario 64 Bloobers
Star Wars
Terminaattorit 1-3 (suosikkeja)
Ja sitten toimintaelokuvat eli James Bond elokuvat

On muitakin mutta ei tule nimiä mieleen :(.

Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Poni-T - 28.12.07 - klo:13:26
Katoin pari päivää sitten Transformers elokuvan, joka oli todella hyvä toimintaelokuva. Elokuvassa oli tietenkin paljon hienoa toimintaa, transformerssit oli tehty todella hyvin (Megatronin uusi ulkoasu oli hieno) ja juoni oli ihan siedettävä. Kaiken lisäksi sain sen hienoon metallikoteloon pakatun erikoisversion, joka sisältää pelkän elokuvan lisäksi paljon ekstroja sisältävän bonus-levyn.

Itse katsoin tuon pari päivää sitten ja se oli hyvä, ensimmäiset puoli tuntia, ium. Loput oli wanksta-shittiä. Niin ylipitkäksi venytetty, että alkoi kyrsimään.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 28.12.07 - klo:13:58
Katsoin itsekin Transformersin DVD:ltä. Kelpo viihdettä tosiaan, mukana oli sopivasti huumoria ja erityisesti transformerit olivat mielettömän coolin näköisiä. Monesti tuli ihasteltua, kuinka realistisen näköisiä tekstuureja nykytekniikalla saadaan aikaan. Lopun yli 20 minuuttia kestävä taistelu kaupungissa oli sellaista tykitystä, että jo pelkästään sen takia kannattaa leffa katsoa. Kaupunkia pistetään sileäksi ja robottia murskaksi sellaisella jytinällä, että ei voi kuin ihailla.

Tavallaan ihan tyhmähän Transformers on, mutta leffa osoittautui silti paremmaksi kuin kuvittelin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Gold - 28.12.07 - klo:14:04
Tein joskus vuoden alussa oman elokuvan mutta siinä ei ollut mitään järkeä joten poistin sen.
Katselen enimmäkseen elokuvia jotka ovat tässä:
Matrix
Harry Potter
Super Mario 64 Bloobers
Star Wars
Terminaattorit 1-3 (suosikkeja)
Ja sitten toimintaelokuvat eli James Bond elokuvat

On muitakin mutta ei tule nimiä mieleen :(.


Cool O.o
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Äippänen - 29.12.07 - klo:18:14
Puhuimme tästä musiikin tunnilla ja musiikin opettajamme on sitä mieltä että jos hän saisi antaa uudelle ihanalle heviidolillemme arvosanan musiikista se olisi 6.


Idols on hömppä ohjelma johon menevät ihmiset jotka muka osaavat laulaa ja ihmiset jotka osaavat edes hieman laulaa.
Idols voittajat ovat usein henkilöitä joilla on edes hieman laulu taitoja.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 29.12.07 - klo:18:17
Idols voittajat ovat usein henkilöitä joilla on edes hieman laulu taitoja.
Kateellisen panettelua.

Ekalla tuotantokaudella Hanna sentään osasi laulaa. Toinen tuotantokausi meni ihan päin prinkkalaa... Tai no, on Katri kai ihan jees? Kolmannella tuotantokaudella oli monta hyvä-äänistä laulajaa, mutta kaikista tehtiin jotain saatanan valmiiseen muottiin jotain paskaa. Oikeastaan Hannalta tulee parasta ja vähiten sen kuuloista musaa, että se olisi jo kaikki päätetty ennen kuin tiedettiin mitä genreä ja ketä varten musiikki tehdään.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Gold - 29.12.07 - klo:18:20
Alkukarsintoja tulee jaksettua hiukan katsoa, mutta en sitten enempää. Idolsin voittaa aina vain se henkilö, joka on komein/kaunein ja yrittää laulaa (huonosti) heviä.

EDIT: Kaikkien Idols-voittajien äänet on mielestäni rööristä <_<
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Typpis - 09.01.08 - klo:18:32
Tietokoneelta elokuvien katsominen ei ole gangstaa. Nörttien hommaa.
Täydet kompit. On niin helvetin eri asia katsoa uutuusleffa isolta screeniltä ja tuntuvilla äänitehoisteilla kavereiden kanssa kuin yksin tietokonetuolissa istuen joltakin 22" näytöltä
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Influ - 09.01.08 - klo:19:01
Simpsons Movie tuli katottua uusiks. On se kyllä aika kova. Tai sarjan nykyiseen tasoon katsottuna nyt ainakin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Fault - 12.01.08 - klo:11:54
Viimeksi katottu lehva tais olla The Simpsons Movie. Kaveri ei ollut ennen nähnyt, joten eikun DvD sisään, kokikset esiin ja persettä puuduttamaan. Nyt kolmas kerta kun tuli katsottua, alkaa jo maistua pikkuhiljaa puulta. Ekalla kerralla sai hyvät naurut, mutta ei se sama jaksa montaa kertaa viihdyttää. Katso yhden kerran=hyvä fiilis. Katso se uudestaan=lame. Parhaat naurut sain, kun katsoin kaikki lopputekstien aikana esitetyt sketsit, joita en teatterissa jaksanut katsoa. Perushöttöä. Kaveri tykkäsi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Influ - 12.01.08 - klo:14:30
Eilen tuli kyylättyä toi Medusan Sinetti. Olihan se aika hyvä, hyvä päätös hyvälle trilogialle. Jos tykkää toiminta leffoista niin suosittelen tätä triolgiaa lämpimästi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kaiser Dragon - 12.01.08 - klo:14:37
Olisi kiva jos saisin koko terminaattori sarjan mutta en saa niitä toimimaan DVD laitteella. Ärsyttää. On vasta 1 niistä ja sekin toimii ihme kyllä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Typpis - 12.01.08 - klo:15:28
Ps. Onko Kultainen Kompassi niin huono, kun on sanottu?
Ei. Se on vielä paskempi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraid - 12.01.08 - klo:15:30
Kultainen Kompassi on jotain täydellistä kuraa. Todella hirveä elokuva, loppukin tekee elokuvasta selvän, että se on silkkaa rahastusta seuraavaa jatko-osaa varten. Kirjana varmasti parempi, elokuvana täyspaska.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Oltzu - 12.01.08 - klo:21:27
Katoin vähän yli viikko sitten I am Legend:n ja olihan se hyvä elokuva, mutta liian lyhyt. Elokuvahan saa jatko osan,
(click to show/hide)
Saan vähän ajan päästä I am legend kirjan, joka on kuulemma paljon parempi kuin itse elokuva.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 12.01.08 - klo:21:31
Kävin tsekkaamassa I Am Legendin ja olihan se tosi hyvä leffa. Olisi toiminut myös (ehkä jopa paremmin) ilman
(click to show/hide)
. Ihan niiku meinaan että olisi voinut olla vähän rauhallisempikin elokuva, mutta loisto se on näinkin. Elokuva on varsinkin visuaalisesti jotain aivan käsittämättömän hienoa.

Will Smithillä on iso hauis.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: virtuoosi - 12.01.08 - klo:21:41
Olen myös katsonu tuon I Am Legendin ja ihan kelpo leffa se on, mutta tosiaan se loppu. Tuli tuossa äsken ladattua toinenkin zombie leffa 28 viikkoa myöhemmin. Olen katsonut edellisen brittien tekemän osan 28 päivää myöhemmin ja kuullemma se on parempi kuin amerikkalaisten tekemä 28 viikkoa myöhemmin. Voisi tänään ehkä katsoa sen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Influ - 12.01.08 - klo:21:43
Ei ole zombi leffa. End of discussion. Ja itekkin meinasin latailla ton, mutta kun luin arvosteluja niin ei sitten enää hirveästi kiinnostanutkaan latailla. Kai se pitäs joskus kuitenkin katsastaa, 28 päivää myöhemmin oli kuitenkin aika rankka pätkä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Oltzu - 12.01.08 - klo:21:57
Kävin tsekkaamassa I Am Legendin ja olihan se tosi hyvä leffa. Olisi toiminut myös (ehkä jopa paremmin) ilman
(click to show/hide)
. Ihan niiku meinaan että olisi voinut olla vähän rauhallisempikin elokuva, mutta loisto se on näinkin. Elokuva on varsinkin visuaalisesti jotain aivan käsittämättömän hienoa.

Will Smithillä on iso hauis.
(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: NoFair - 18.01.08 - klo:18:45
Yhdistetty elokuvat-ketjun kanssa. -Tube

Teinpäs tämmöisen, kun ei löytynyt tälläistä täältä ja halusin jutella mukavia TV-ohjelmista. Tarkoituksenahan olisi keskustella telkkarista näkyvistä ohjelmista. Pistän nyt muutamia kysymyksiä, joihin odottaisin vastausta tähän ketjuun osallistujilta(ei ole pakko, mutta tulee ainakin paljon järkevämpiä viestejä ku esimerkiksi "Lost on paras muut on ihan paskoja!!!"). Tämmöisiin kysymyksiin voisitte siis vastata:

Katsotko paljon telkkaria?
Mitä ohjelmia katsot töllöstä?
Mikä on lempiohjelmasi?
Mikä on mielestäsi paras kanava?
Miltä kanavalta tulee mielestäsi parhaat leffat?
Mitä kanavaa katsot eniten?

Odotan myös, että täällä keskusteltaisiin sitten muutakin kuin vain vastataan noihin kysymyksiin. Voisinpa itsekin noihin kysymyksiin vastata joutessani. Töllöä oikeastaan tulee vahdattua suhteellisen vähän. TV:n katselu on nyt jäänyt vähemmälle, eikä se minua kyllä haittaa, koska suurimman osan ajasta sieltä tulee pelkkää paskaa. Kuitenkaan en katselua ole kokonaan lopettanut, koska sieltä tulee vielä muutamia laatuohjelmia, kuten Heroes. Heroesin lisäksi tulee aktiivisesti katsottua Pakoa. Vähemmän aktiivisesti katson Housea, Simpsoneita ja Frendejä. Sitten tietenkin leffoja katson jos hyviä sattuu tulemaan + satunnainen kanavahyppely siihen lisäksi. Lempiohjelmani on tällä hetkellä Heroes. Loistava sarja ihmisistä, jotka saavat yliluonnollisia voimia(jos joku ei tiedä). Paras kanava on mielestäni MTV3, koska sieltä tulee Heroes ja Pako sekä usein myös hyviä leffoja. Parhaat leffat tulevat kuitenkin Neloselta. Eniten katson kuitenkin Subia :P. Outoa sinänsä mutta sieltä tulee "järkevimmät" ohjelmat silloin kun katson telkkua ilman hyvää syytä(hyvä syy=Heroes/Pako). Vielä tähän lopuksi sanon että "Vituttaa ku Pako ja Heroes molemmat jää kohta tauolle".
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraid - 18.01.08 - klo:18:51
Sanoisin, että TV:eestä tulee nykyään sellaista moskaa, että huhhuh. Jos pitäisi sanoa yksi ohjelma ylitse muiden, niin se olisi legendaaristakin legendaarisempi Alfred J. Kwak.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 18.01.08 - klo:21:51
Telkun tahtiin en juurikaan ohjelmia katsele, mutta sellaiset eeppiset, kovilla tuotantoarvoilla tehdyt amerikkalaissarjat ovat kyllä kiinnostavia. Parhaimmat esimerkit ovat Pako ja etenkin LOST. Ne katson yleensä DVD:ltä kun en waretusta harrasta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Dragonride - 18.01.08 - klo:22:30
Kohta muuten alkaa Subilla 30 Rock. Suosittelen lämpimästi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Poni-T - 18.01.08 - klo:22:37
Salkkarit ftw! Sarjojen kuningas.

Pakoa ja 24:sta katson myös.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 18.01.08 - klo:22:46
Stargate SG-1 ja Stargate Atlantis ovat kuninkaita. Atlantista tulee yöllä Sci-Filtä klo 04:00, jaksaisinkohan tällä viikolla katsoa...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tuntsa - 18.01.08 - klo:22:46
Parhaimmat esimerkit ovat Pako ja etenkin LOST.
Harmi vain, että sarjaa vielä jatketaan. Olisi ollut hyvä päätös kolmannen tuotantokauden viimeinen jakso. :(
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 18.01.08 - klo:23:34
Mulla ei oo telkkaria.
Ei sieltä tule kuin paskaa ja netistä nähtäviä ohjelmia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Pallokala - 18.01.08 - klo:23:51
Katsotko paljon telkkaria?
 -varmaan jotain 3h päivässä.
Mitä ohjelmia katsot töllöstä?
-Tilt.TV, FMA, Heroes ja sit jotain muita random ohjelmia
Mikä on lempiohjelmasi?
-FMA
Mikä on mielestäsi paras kanava?
-Kaikki on ihan perseestä.
Miltä kanavalta tulee mielestäsi parhaat leffat?
-Nelonen ja Sub.
Mitä kanavaa katsot eniten?
Sub
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 19.01.08 - klo:00:20
Parhaimmat esimerkit ovat Pako ja etenkin LOST.
Harmi vain, että sarjaa vielä jatketaan. Olisi ollut hyvä päätös kolmannen tuotantokauden viimeinen jakso. :(

Spoilereita ja juttua Lostin tulevaisuudesta:
(click to show/hide)

24 on myös ihan kiva, vaikkakin paikoitellen vähän... hölmö.

Nii ja Walker Texas Ranger on ässä!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 19.01.08 - klo:00:28
Spoilereita ja juttua Lostin tulevaisuudesta:
(click to show/hide)
(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 19.01.08 - klo:12:01
Kukaan kato Heroesia? Harvinaisen mielenkiintoinen sarja, kun nyt olen vakituisesti seurannut. Tosin, jossain kohti vaikuttaa hieman siltä, että henkilöt olisivat voimiensa ansiosta lähes kuolemattomia, mutta onhan sekin ongelma ratkaistu Sylarin muodossa.

Muuta huippusarjoja mitä katson, on 24 ja Pako. LOST ei koskaan iskenyt, enkä oikein tiedä, onko soveliasta aloittaa sen katsominen näin myöhään. Katson myös arkisin nämä Frendit kun sattuu tulemaan juuri saunan aikaan. Kyllähän tuotakin katsoo, vaikka aluksi suhtauduin hieman skeptisesti. Kyle XY:kin oli aluksi mielenkiintoinen, mutta huononi loppua kohden. Housea ihan mielelläni katson, mutta ei ole mikään must-see. Lapsuuteni Luuseri oli myös hupaisa ohjelma, sääli että loppui.

Eiköhän siinä nyt pääosin ollut se sarjat mitä katson. Toki, katson myös formaatteja yms., mutta en niitä nyt tässä listaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Donkey - 19.01.08 - klo:12:06
Lähes kaikkea, mutta amerikkalaiset varsinaiset huumorisarjat eivät nappaa.(Ehehehehehe..Tekonauru pilaa helposti vitsin kuin vitsin.) Tosin "vakavalla" mielellä tehdyt sarjat (Mm:Dr.Phil) osaavat olla oikeasti hyvin koomisia. Huumorin kuningas on kuitenkin Salatut Elämät.

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraid - 19.01.08 - klo:12:20
Huumorin kuningas on kuitenkin Salatut Elämät.

Seppo "Pontikkaprinssi" Taalasmaa:

- "Älä siinä selitä sä oot jääny kiinni jo!"
- "Ole hyvä ja poistu..."
- "PAKKAA TAVARAS HETI!!!"
- "VOI SAAKELI TÄTÄ ELÄMÄÄ!!!"
- "Älkääs nyt, se lehtijuttu ei oo totta, oikeesti mä oon romanttinen ihminen!"
- "PERHANA!!!"
- "Rahantuloa ei voi estää!"

Ismo "Ipi" Laitela:

- "Mitä Helvettiä!?"
- "Me ei sitten vissiin mennäkään naimisiin?"
- "Seppo, kyllä sä oot melkoinen Sonni!"
- "Meinasin tossa tappaa itteni"
- "Avaa! Ovi auki tai tapahtuu hirveitä!"
- "Pesäpallomailalla"
- "Että semmonen khuumaverinen puppeli!"
- "Vähä prööt, prööt ehe"
- "Menikö homolta pupu pöksyyn?"
- "Jos mä nään sut vielä Kallen kanssa, niin sen jälkeen sua ei tunnista edes äitis!"
- "Haluutsä turpaas?"
- "Mee vaikka jonku homon kans naimisiin, hankkikaa lapsia ja tehkää vielä niistäkin homoja!"
- "Arvaa!"
- "Sitä samaa"
- "No en!"
- "Laitela, Ismo Laitela"
- "Katso näitä käsiä Seppo. Näissä käsissä on taikaa"
- "Pari nelosta.. anna nyt edes kolmoset mä että voin korottaa!"
- "Tsajajajajajajajaaa!"
- "No höpönpöpönpöppöö!"
- "Ih-hah-haa, ih-hah-haa, heepoohirrnaAHH.."
- "Mulla on velkoja"

Onhan se kaikessa koomisuudessaan hauska.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 19.01.08 - klo:13:30
1. Katsotko paljon telkkaria?
2. Mitä ohjelmia katsot töllöstä?
3. Mikä on lempiohjelmasi?
4. Mikä on mielestäsi paras kanava?
5. Miltä kanavalta tulee mielestäsi parhaat leffat?
6. Mitä kanavaa katsot eniten?

1. Aina silloin tällöin. En paljoa muulloin kuin lempiohjelmani tullessa.
2. Animea, toimintaa, mitä vain. Paitsi Uutiset sun muut ajankohtaisohjelmat.
3. Simpsonit, Pako, CSI:t.
4. Kyllä SubTV taitaa viedä voiton.
5. Nelonen.
6. MTV3, koska pöllii kaikki hyvät, tai hyvältä kuulostavat ohjelmat tai leffat.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 19.01.08 - klo:18:32
Tuosta (http://www.aijaa.com/v.php?i=1471189.jpg) löytyy mun elokuvakokoelma, kuva heikko, känntkän VGA:lla otettu.

Muuta voin kertoa mitä ne on vasemmalta oikealla:

TMNT
Ihmeperhe
Bionicle 2
Bionicle 3
Monsterit OY
Tarzan
Hellboy
Purppuravyöhyke
Casper
Men In Black 2
Rat Race
National Treasure (piraatti)
Yli Aidan
Henkien Kätkemä
Autot 2-Disc
HP 2
HP 1
PotC 1, 2, 3
Star Wars 4, 5, 6

Puuttuu:

Kummeli - Onko Ny Hjuva Fiilis? (mökillä)
Hurjapäät: Tokio Drift (mökillä)
HP 3 (lainassa)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Poni-T - 19.01.08 - klo:18:32
^VAUVA!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 19.01.08 - klo:18:44
^VAUVA!

Joo, oisko ikävuosilta 7-8? Suurin osa. Jotkut lahjoja. Kaikki yli K-11 ja K-11 on itse ostamia. Ja Yli Aidan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Odolwa - 19.01.08 - klo:20:01
Hei, kuulitteko? Kaikkien rakastama Ilkka Jääskeläinen juontaa Pikku-kakkosta. Jos tulisi sopivaan aikaan niin varmasti katsoisin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 19.01.08 - klo:21:12
Hei, kuulitteko? Kaikkien rakastama Ilkka Jääskeläinen juontaa Pikku-kakkosta. Jos tulisi sopivaan aikaan niin varmasti katsoisin.

Joo, koulun 8 aamuna satuin kattomaan ns. Sääveikkaajaa, ja kukas sieltä tulla tupsahtaa kuin, Ilkka Jääskeläinen! Kyllä osaa olla klovni jätkä.

Mutta asiaan. Idolsistahan ei jaksa katsoa muutakuin alkukarsinnat ja viimeisen finaalin. Ja Idolsiin kannattaa mennä laulamaan Pokemonia! Oikeesti!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 19.01.08 - klo:21:43
Idolsin parhaat osat alkaa vasta finaalien aikana, siis kun jäljellä on enää 7 kisaajaa. Siinä vaiheessa on jäljellä enää todella hyviä laulajia. Alkukarsinnatkin ovat toki omalla tavallaan hauskoja.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 19.01.08 - klo:21:45
Onkos se muuten jokaisella tuotantokaudella sattunut sellainen munkki, että aina finaaliseitsikko koostuu 3 naisesta ja 4 miehestä tai 4 naisesta ja 3 miehestä, eli ei koskaan mies- tai naisvaltainen? Jos näin on, niin kyllä pistää miettimään, että jotain käsikirjoitettua tässäkin on. >_>

Edit: Kyllä on muistaakseni joskus ollut semifinaalissa miehiä ja naisia ihan sekaisin...?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 19.01.08 - klo:22:08
Luin jostain että tämä "Hear my call" on coveri Sonata Arctican kappaleesta.

Eipä ole, Tony Kakko (Sonatan laulaja x)) on vain tehnyt biisin Koivusen Fuel For The Fire levylle...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Poni-T - 19.01.08 - klo:23:36
No, jospa nyt minäkin laitan tänne kokoelmani:

Saw I, II, III
Henkien kätkemä
Hurjapäät: Tokyo drift
Star wreck: In the pirkinning
Pirates of the Caribbean I, II, III
8 mile

Kaikki gangsta's choiceja
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 19.01.08 - klo:23:58
Disney-klassikot ovat kuule niin kovaa kamaa, että gangstat pois.

Tranformersin katsoin viimeksi. Alku ihan mielenkiintoista, mutta loppua kohti alkoi tulemaan vähän liikaa päätöntä hakkaamista. Mutta siis, leffa on äärimmäisen komea, Transformerit ovat niin aidon näköisiä, että japanilaisia hirvittää. Tosin jäivät juonellisesti Optimuksen ryhmän muut jäsenet aika pimentoon. Eli aika täyteen ahdettu leffa, olisi toiminut ehkäpä paremmin syvällisenä sarjana.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Poni-T - 20.01.08 - klo:00:10
Joojoo oopas nyt hiljaa. Ainuut gangstat lastenelokuvat on Rautajätti ja Toy storyt <3<3<3<33
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Typpis - 20.01.08 - klo:00:17
Joojoo oopas nyt hiljaa. Ainuut gangstat lastenelokuvat on Rautajätti ja Toy storyt <3<3<3<33
Jaa-a. En tiedä, että lasketaanko Muumeja lastenleffoiksi/sarjoiksi, mutta käsittämätöntä laatua silti yhtä kaikki.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 20.01.08 - klo:02:23
Onkos se muuten jokaisella tuotantokaudella sattunut sellainen munkki, että aina finaaliseitsikko koostuu 3 naisesta ja 4 miehestä tai 4 naisesta ja 3 miehestä, eli ei koskaan mies- tai naisvaltainen? Jos näin on, niin kyllä pistää miettimään, että jotain käsikirjoitettua tässäkin on. >_>
Puhelinäänestykset eivät ole käsikirjoitettuja. Mutta näin tosiaan on käynyt muistaakseni joka kerta.

Johtunee siitä, että semifinaaliryhmiä on kolme naisryhmää ja kolme miesryhmää ja jokaisesta äänestetään yksi jatkoon. Näiden lisäksi tuomarit valitsevat yhden ekstran. Muistaakseni menee näin.
Jaahas. Jos se on noin niin sitten se on ymmärrettävää! :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 20.01.08 - klo:02:26
^ Leijonakuningas! Upea leffa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 20.01.08 - klo:02:30
^ Leijonakuningas! Upea leffa.
Se alkumusa on jees. Mulla on se soittimessa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 20.01.08 - klo:02:32
Johtunee siitä, että semifinaaliryhmiä on kolme naisryhmää ja kolme miesryhmää ja jokaisesta äänestetään yksi jatkoon. Näiden lisäksi tuomarit valitsevat yhden ekstran. Muistaakseni menee näin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Odolwa - 20.01.08 - klo:09:53
Disney-klassikot ovat kuule niin kovaa kamaa, että gangstat pois.
Olisivat kyllä ilman niitä siirappisia ja oksettavia soundtrackkeja. Inhosin aina pienenä kun joku hahmo alkoi laulamaan, minua nolotti katsoa niitä musiikkikohtia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraid - 20.01.08 - klo:10:04
Kaikki gangsta's choiceja

Kuule Toni, voisitko kertoa meille kaikille, että missä elokuvissa on tällainen leima? Vai ovatko tällaiset herkut vain aidoille gangstoille? ._.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 20.01.08 - klo:10:13
^ Leijonakuningas! Upea leffa.
Se alkumusa on jees. Mulla on se soittimessa.

HAAAA! Cowabunkaa, juustoko lemuaa, vai Pumbaa?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 20.01.08 - klo:10:15
Tuomareillahan on ne käsikirjoitukset, että alkukarsinnoista pitää tietty määrä valita miehiä ja naisia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Poni-T - 20.01.08 - klo:13:37
Kaikki gangsta's choiceja

Kuule Toni, voisitko kertoa meille kaikille, että missä elokuvissa on tällainen leima? Vai ovatko tällaiset herkut vain aidoille gangstoille? ._.

Aito gangsta tunnistaa gangsta-elokuvan ilman gangsta-leimaakin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Donkey - 20.01.08 - klo:19:48
Aito gangsta tunnistaa gangsta-elokuvan ilman gangsta-leimaakin.
Simba, olen hyvin pettynyt sinuun.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jikkyooshaberiparodius - 21.01.08 - klo:00:00
I... KILLED MUFASA!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: ´Smuguu - 21.01.08 - klo:16:52
Jees, eilen tuli kai eka jakso Ketosen&Myllyrinteen toista tuotantokautta. Loistava sarja!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 21.01.08 - klo:17:26
^ Sinäpä sen sanoit. Sen sarjan parissa on tullut repeiltyä moneen kertaan! Ei voi kuin ihmetellä käsikirjoittajien nerokkuutta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 21.01.08 - klo:18:07
Totta, harmi että jäi näkemättä. Vanhemmat halus kattoa sitä Nelosen elokuvaa (mikä ny olikaa) enkä pystynyt kattoa.

1. Tuotantokaudesta jääny parhauten mieleen Urheilukauppias ja Zorro x) Ne oli ihan loistavia!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 21.01.08 - klo:18:10
^Vain yksi digitelkkari koko teidän talossa? :o

Jos kerran Ketonen & Myllyrinne on tosiaan noin hyvä, niin voisihan sen vilkaista seuraavan kerran. Vai onko nytkin sellainen mahdollisuus, että voi katsoa menneet jaksot netistä?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 21.01.08 - klo:18:24
No olihan meidän talossa 2 digilaitetta, mutta kun isoveli muutti pois, ja se vei toisen boxin. Ja nyt kun aattelin kinua ittelleni telkkarin, aattelin että käytän sitä vain konsoleiden pelaamiseen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jeftano - 21.01.08 - klo:23:39
Katottiin muuten tänään psykologian tunnilla Yksi Lensi Yli käenpesän. On ihan helvetin hyvä leffa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 22.01.08 - klo:14:19
Katottiin muuten tänään psykologian tunnilla Yksi Lensi Yli käenpesän. On ihan helvetin hyvä leffa.

Enpä ole nähnyt, vaikka meillä tuo leffa onkin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Eagle - 22.01.08 - klo:18:41
Tänään kattoo frendin kaa "3:10 to Yuma". Frendi maksaa leffalipun, ku synttärini olivat vähän aikaa sitten, lahjaksi. B) Ja turha kai tulla sitten kyselee paljonko täytin, en sitä kuitenkaa kerro. :D
Kattoo joskos tänään tai viimeistään huomenna laittais listan leffoista jotka kävin kattoo viime vuonna teattereissa ja listan DVD kokoelmastani. ;b

E: ;b
Parhaat leffagenret toiminta-/-komedia.
Paras leffasarja kautta aikojen: Matrix.
Paras animaatioleffa: Hopeanuoli ja Ice Age:t.

Tämän vuoden (-07) puolella näkemäni leffat, teattereissa nimenomaan:
Rocky 6 paras osa (olen nähnyt tietysti kaikki osat)
Night at the Museum katsottava (eli pahin pettymys tämän vuoden puolella näkemistäni leffoista)
Ghost Rider hyvä (toimintaa riittävästi)
Onnen potkuja hyvä (paras draamaleffa yhdessä Avain Pakoon kanssa mitä koskaan nähnyt, ainakin mitä muistan)
Zodiac parempi kuin Pirates3  ;D
Blood Diamond ok
Spider-Man 3 paras osa (2 = huonoin)
Pirates 3 surkea, 1.osa paras (jatko-osat pilasivat leffasarjan)
Ocean’s 13 hyvä
Turtles paras animaatio sitten Ice Age II:n, taidan olla Turtles fani ;D
Die Hard 4.0 paras leffa sitten Miami Vicen, ellei jopa parempi. Varma tuleva DVD hankinta
Transformers huippuleffa, tuleva DVD hankinta
The Simpsons Movie, ihan jees, sarjana tosin parempi, -IMO-
Fantastic Four 2, ihan ok/parempi kuin 1.
Medusan sinetti, parempi kuin FF2/hyvä toimintaleffa vaikken ees oo muita sarjan osia nähnyt, ei kuitenkaan tuleva DVD hankinta
Death Proof, ihan Jees leffa. B)
Planet Terror, parempi kuin Death Proof. ;D :D
Rush Hour 3, oli perus Jackie Chan laatua, toimintakomediaa, eli hyvä leffa. :)
Maameren tarinat, good : )
Kultainen Kompassi, hyvä ol../jatko-osaa odotellessa. :b

Tämän vuoden (-08) puolella näkemäni leffat, teattereissa nimenomaan:
I Am Legend, surkea (ainoa hyvä: pääosan näyttelijä)
3:10 to Yuma parhaimpia westerneitä mitä nähny.
National Treasure: Salaisuuksien kirja, iha ok.
Rambo K-18 ;b loistava ;D
Cloverfield, paskin leffa - ikinä -_-
Jumper, ihan katottava - ei kuitenkaa erottunut edukseen muista/massasta...
10 000 B.C., ihan kohtalainen..
Porco Rosso, taattua Studio Ghibli laatua.
Be Kind Rewind, ihan jees komedia.
Spiderwickin kronikat, hetken mielijohde.
Street Kings, hyvä - mä diggasin ;b
The Bucket List, loistava - ehdoton tuleva DVD hankinta 8)

Seuraavat leffat (mitä tällä hetkellä tiedossa) pakko käydä tsekkaamassa leffateatterissa:
Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull, Quantum of Solace, ... ---

Parhaimmat leffat jotka nähnyt pitkiin aikoihin: Miami Vice, Die Hard 4.0, Transformers ja Casino Royale.

Voisinkin lisätä tähän DVDni:
The Ultimate Matrix Collection DVD Box (kaikki neljä leffaa, eli myös Animatrix)
Hopeanuoli 1-4 (koko sarja, leikattu versio)

Simpsonit kausi 1, Collector's Edition ja kausi 2, Collector's Edition
Simpsonit Classics: Paikoillanne, Valmiina, Hep!
Simpsonit: Treehouse of Horror
MIB2
007: Die Another Day, Special Edition
Ice Age I
Ice Age II, 2-Disc Limited Edition

Bad Boys II, 2levyä
The Day After Tomorrow, kahden levyn Special Edition
Spider-Man 2, Widescreen Special Edition
Fantastic 4, Deluxe Edition
King Kong by Peter Jackson
Miami Vice, -06
Die Hard 1, Special Edition
Tokyo Drift
M:i III, 2-Disc Collector's Edition
Batman Begins, kahden levyn erikoisjulkaisu
Fun with Dick & Jane
Jurassic Park, The Ultimate Collection DVD boxi (kaikki kolme leffaa + beyond JP) 4/nelonen pakko käydä tsekkaa sit ku leffa teattereihin tulee.
Sin City, Special Edition
The Island
James Bond: Casino Royale, 2-Disc Collector's Edition
Die Hard 4.0

X-men 3
Die Hard 3
Transformers sce 2dvd
Simpsons the movie
Simpsonit kausi 6, Collector's Edition
The Joulukalenteri
Onnen Potkuja
TMHT 4
Liikkuva Linna
Maameren Tarinoita
uusimmat:
Turtles 7DVD levyn kokoelma kuin uusi
Toy Story 2 SpecialEdition
Ghost Rider extended cut
Spider-Man 3 special edition

alelaarista ostetut:
Dude, Where's My Car?
Me, kaksi & Irene
Dodgeball, leikkaamaton versio

Mahdollisesti tulevat DVD hankinnat:
3:10 to Yuma
Rambo ?
Street Kings ?

Tulevat:
Porco Rosso
The Bucket List
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 23.01.08 - klo:18:24
Seuraava leffa joka on aivan pakko nähdä on Hot Fuzz, olen odottanut sitä liian kauan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Zoink - 23.01.08 - klo:21:37
Kekeke, meiltäpä löytyy Hot Fuzz DVD:ltä. >:3
On ihan hyvä leffa ja itse odotan tämän tehneeltä kolmikolta jo seuraavaa leffaa. Vitsit eivät valitettavasti pärjänneet Shaun of the Deadin vastaaville, mutta kokonaisuutena leffa kyllä on melko samaa tasoa. Ja sitten itse asiaan:

Leffoja tulee katseltua melko aktiivisesti, niitä kun löytyy muutama *kröhsatakröhsrnarm*. Suosikkeja en jaksa sen enempää luetella, sillä hyviä leffoja olen nähnyt niin monta.
   Leffojen katselupaikkana toimii tietysti aina yhtä ihana HD-ready videotykillä (valkokankaan koko 100") ja parilla nahkaisella nojatuolilla varustettu leffahuone (http://img140.imageshack.us/img140/7436/dscn9778df0.jpg). Kyseinen huone soveltuu myös mukavasti haxboxin pelailuun. =)

Njoo, mutta lesoilut sikseen, täältä silti löytyy aktiivinen elokuvien katselija.

Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 23.01.08 - klo:22:02
Lainaus
Leffojen katselupaikkana toimii tietysti aina yhtä ihana HD-ready videotykillä (valkokankaan koko 100") ja parilla nahkaisella nojatuolilla varustettu leffahuone.

O: senkin porvari! Kelpais mullekin tommonen.

Tykkään katsoa leffoja tosi paljon, ja usein järjestetään kavereiden kanssa leffailtoja. Välillä ottaa kyllä päähän, ku eräällä kaverilla ei ole mitään muuta kuin negatiivista sanottavaa kaikista leffoista :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Orangevision - 23.01.08 - klo:22:10
Ensikerralla kun on joku leffa näkemättä, käppäilen Zoinkille. Säästän leffalipun hinnan ja saan nauttia elokuvastani ilman karjuvia huligaaniteinejä. Nyt pitää enää tietää minne suuntaan lähden tassuttelemaan.
Piti mennä katsomaan tyttöystävän kanssa I am legend viikonloppuna, mutta innostus lopahti kun sain suostuteltua hänet ostamaan Assassin's Creedin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Dragonride - 24.01.08 - klo:16:00
   Leffojen katselupaikkana toimii tietysti aina yhtä ihana HD-ready videotykillä (valkokankaan koko 100") ja parilla nahkaisella nojatuolilla varustettu leffahuone (http://img140.imageshack.us/img140/7436/dscn9778df0.jpg). Kyseinen huone soveltuu myös mukavasti haxboxin pelailuun. =)

 Saat kunniapiparin tuosta hyvästä!  (http://icanhascheezburger.files.wordpress.com/2007/01/2000035887522228730_rs.jpg)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jeftano - 26.01.08 - klo:19:21
Tänään alkaa uusi Selviytyjät tuotantokausi. Nyt ryhmät jaetaan ihonvärin mukaan.  Selvityjät on  mennyt vähän liian pitkälle.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 26.01.08 - klo:19:32
Tänään alkaa uusi Selviytyjät tuotantokausi. Nyt ryhmät jaetaan ihonvärin mukaan.  Selvityjät on  mennyt vähän liian pitkälle.

Ja koko ajan sen suosiokin on laskenut. Amazing Race on pysynyt yhtä hyvänä kuin aiemminkin. Sitä katson aina kun kerkeän, vaikka, vähä pitkälle sekin mennyt. Perheiden välinen taistelu ja jotkut perheet on niin perkeleen varmoja voitostansa... Oikeen inhottaa...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: NoFair - 26.01.08 - klo:19:41
Selviytyjätki oli joskus alkuaikoina jopa ihan katsottava, mutta kukaan jaksa samaa ohjelmaa lähes muuttumattomana montaa tuotantokautta vahdata. Telkusta tulee nykyään ihan liikaa tosi-tv:tä. Kaikki ihan turhia ja tylsiä paskoja.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 26.01.08 - klo:19:57
Telkusta tulee nykyään ihan liikaa tosi-tv:tä. Kaikki ihan turhia ja tylsiä paskoja.

Totta. Tuntemattomat, suora "Ota tai Jätä" kopio. Ota tai jätässä vaan valittiin salkkuja, Tässä numeroilla merkittyjä ihmisiä, samalla lailla rahaa nousee arvauksesta, pitää painaa nappia että jatkaako vai jättääkö siihen, ja nämä kaverit. Voi härrekyyd mitä roskaa... Pitää välis käysä siel kyselemäs et "Jatkanko mä vielä vai päästäänkö me jo näillä rahoilla sinne Etelään?".
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kasuli - 26.01.08 - klo:20:02
Niin, ja hei, Tuntemattomissa on se tunnistuselementti : o
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 26.01.08 - klo:20:09
Kyllä toi Tuntemattomat on enemmän "taitopeli" ja sen takiahan siinä onkin pienemmät pääpalkinnot. Ota tai jätässä sen 500 000e voittamiseen on loppujenlopuksi äärettömän pieni todennäköisyys, koska vaikka omasta salkusta löytyisikin se niin moni hyväksyy pankkiirin tarjouksen jos vaihtoehtoina on vaikkapa 5e ja 500 000e. Olisi aika mielenkiintoista kyllä päästä kisaamaan sinne Ota tai jätä -kilpailuun. Mä oisin ihan tyytyväinen jso saisin vaikka uudet sukat.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kasuli - 26.01.08 - klo:20:10
Mä oisin ihan tyytyväinen jso saisin vaikka uudet sukat.
No etpä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kaiser Dragon - 26.01.08 - klo:20:17
Katselen Televisiota jokseenkin paljon.
Jos katselen elokuvia niin parhaat tulee kyllä MTV3 kanavalta joskus hyviä tulee neloselta.
Televisiosta katson yleensä Itse Valtiaat, House, Simpsonit, Formula kisat MAX kanavalta, Hurjat poliisivideot, Uskomattomat Videot, Poliisin matkassa jne.
Televisio kuluu eniten siihen kun pelaan Gamecubella tai Nintendo 64 konsolilla.

Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Oltzu - 26.01.08 - klo:22:21
Katson melkein joka päivä telkkaria, ku iltasin tulee sub:lta simpsonit joka on todella hauska ohjelma ja katsoin telkkarista myös pakoa ja lostia, mutta ne jäi tauolle joten Simpsoneiden lisäksi katson telkkarista ainoastaan Herosia.

Tällä hetkellä heroes on paras ohjelma mitä telkkarista tulee sillä se on niin mielenkiintoinen (alku oli vaan tylsä) ja aina on pakko katsoa seuraava jakso.

Sub on paras kanava vaikka siltä tulleet elokuvat eivät ole tähän asti kiinnostaneet minua oikein paljon, mutta sub:n ohjelmat ovat hyviä esim. Ketonen & Myllyrinne.

MTV3:lla sen sijaan tulee hyviä elokuvia esim. viimeviikolla esitetty Predator, joka on mielestäni hyvä leffa, mutta myös neloselta tulee paljon hyviä elokuvia.

Sub:a katson tällä hetkellä eniten simsoneiden ja muiden hyvien sarjojen takia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jjjani - 26.01.08 - klo:22:32
Mepä olimme katsomassa yhtä Tuntemattomat jaksoa luokan kanssa. ;P Sitä jaksoa missä olimme niin ei ole viellä esitetty.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Nösse - 26.01.08 - klo:22:41
Jees, eilen tuli kai eka jakso Ketosen&Myllyrinteen toista tuotantokautta. Loistava sarja!
Oli muuten jumalaton pettymys toi eka jakso. Ei yhtään hyvää sketsiä koko jaksossa. Hope so et huomenna tulis parempi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 27.01.08 - klo:16:21
Itse en ole ikinä ymmärtänyt mitä hauskaa on noissa sketsisarjoissa kuten Vintiöt, Ketonen & Myllyrinen tai Kummelit. Niin huonoja juttu sarjat täynnä, että ei kestä millään katsoa.

Heroes on paras.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Dragonride - 27.01.08 - klo:17:07
Itse en ole ikinä ymmärtänyt mitä hauskaa on noissa sketsisarjoissa kuten Vintiöt, Ketonen & Myllyrinen tai Kummelit. Niin huonoja juttu sarjat täynnä, että ei kestä millään katsoa.

Tosikko
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: ´Smuguu - 27.01.08 - klo:17:13
Itse en ole ikinä ymmärtänyt mitä hauskaa on noissa sketsisarjoissa kuten Vintiöt, Ketonen & Myllyrinen tai Kummelit. Niin huonoja juttu sarjat täynnä, että ei kestä millään katsoa.

Heroes on paras.
No äxdee joku heroes..!!1 iha homo ohjelma
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 27.01.08 - klo:17:48
Itse en ole ikinä ymmärtänyt mitä hauskaa on noissa sketsisarjoissa kuten Vintiöt, Ketonen & Myllyrinen tai Kummelit. Niin huonoja juttu sarjat täynnä, että ei kestä millään katsoa.

Heroes on paras.
No äxdee joku heroes..!!1 iha homo ohjelma

´Smuguulta ensimmäinen kunnon viesit... Mitä hyvää on Heroesissa? Vois lopettaa koko ohjelman. Laitettais tilalle vaikka Supermäniä...

Kraton: Sketsit pitää ymmärtää... Ja outoa tekstiä sulta...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 28.01.08 - klo:20:37
Itse en ole ikinä ymmärtänyt mitä hauskaa on noissa sketsisarjoissa kuten Vintiöt, Ketonen & Myllyrinen tai Kummelit. Niin huonoja juttu sarjat täynnä, että ei kestä millään katsoa.

Heroes on paras.
No äxdee joku heroes..!!1 iha homo ohjelma

´Smuguulta ensimmäinen kunnon viesit... Mitä hyvää on Heroesissa? Vois lopettaa koko ohjelman. Laitettais tilalle vaikka Supermäniä...

Kraton: Sketsit pitää ymmärtää... Ja outoa tekstiä sulta...

No ok, 5% sketseistä on hauskoja loppu semmosta kunnon paskaa. En ole tosikko, en vain pidä paskasta huumorista. South Parkin huumori on parasta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Dragonride - 28.01.08 - klo:20:48
UI! Tännään tulee Jimillä 23:00 Hullut Japanilaiset ^^
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kasuli - 28.01.08 - klo:20:50
En ole tosikko, en vain pidä paskasta huumorista.
Ei voi olla molempia, valitse yksi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tuntsa - 28.01.08 - klo:20:53
UI! Tännään tulee Jimillä 23:00 Hullut Japanilaiset ^^
Kuten joka maanantai, tiistai, keskiviikko ja torstai. 
Ja sit tulee uusinnatkin. :O

Eikös ne uusinnat tule päivällä?
15.10 maanantaista torstaihin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Dragonride - 28.01.08 - klo:21:17
UI! Tännään tulee Jimillä 23:00 Hullut Japanilaiset ^^
Kuten joka maanantai, tiistai, keskiviikko ja torstai. 
Ja sit tulee uusinnatkin. :O

Eikös ne uusinnat tule päivällä?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: ´Smuguu - 28.01.08 - klo:21:30
Itse en ole ikinä ymmärtänyt mitä hauskaa on noissa sketsisarjoissa kuten Vintiöt, Ketonen & Myllyrinen tai Kummelit. Niin huonoja juttu sarjat täynnä, että ei kestä millään katsoa.

Heroes on paras.
No äxdee joku heroes..!!1 iha homo ohjelma

´Smuguulta ensimmäinen kunnon viesit... Mitä hyvää on Heroesissa? Vois lopettaa koko ohjelman. Laitettais tilalle vaikka Supermäniä...

Kraton: Sketsit pitää ymmärtää... Ja outoa tekstiä sulta...

No ok, 5% sketseistä on hauskoja loppu semmosta kunnon paskaa. En ole tosikko, en vain pidä paskasta huumorista. South Parkin huumori on parasta.
Onks tää äijä läpällä vai läppä?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 28.01.08 - klo:21:35
Itse en ole ikinä ymmärtänyt mitä hauskaa on noissa sketsisarjoissa kuten Vintiöt, Ketonen & Myllyrinen tai Kummelit. Niin huonoja juttu sarjat täynnä, että ei kestä millään katsoa.

Heroes on paras.
No äxdee joku heroes..!!1 iha homo ohjelma

´Smuguulta ensimmäinen kunnon viesit... Mitä hyvää on Heroesissa? Vois lopettaa koko ohjelman. Laitettais tilalle vaikka Supermäniä...

Kraton: Sketsit pitää ymmärtää... Ja outoa tekstiä sulta...

No ok, 5% sketseistä on hauskoja loppu semmosta kunnon paskaa. En ole tosikko, en vain pidä paskasta huumorista. South Parkin huumori on parasta.
Onks tää äijä läpällä vai läppä?

Ei ole läppää. Mä en edelleenkään ymmärrä mitä hiton hauskaa niissä oikein on. Mulla on 2 Kummeleiden DVD(en ole itse ostanut) ja olen katsonut läpi - ihan helvetin hauskaa juttua oli kyllä joo. Koulussa tuli joskus ysiluokalla katsottua vintiöitä yks dvd kevätlukukauden lopussa - vielä hauskempaa kyllä joo. Ketosta ja myllyristä on tullut katsottua jopa 2 jaksoa ja youtubesta pari sketsiä. Niiden mainos vaikuttaa hauskalta, mutta sarja ei ole. Voin jopa sanoa, että lukioni 125v näytelmä oli 10x hauskempi ku mikään kummeleiden sketsi. Se näytelmä oli ihan yllättävän hyvä - koko auditoria kaikui naurusta.

No ok, yrittäkää yllättää minut ja lähettäkää linkki hauskaan kummeli/ketonen & myllyrinen sketsiin youtubessa, niin katotaan.


Olisi nuo sketsiohjelmat varmaan naurattaneet minua joskus 8-10 vuotiaana. Miten moni aikuisista edes seuraa näitä sketsiohjelmia?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Dragonride - 28.01.08 - klo:21:44
Tämä ensin (http://youtube.com/watch?v=lBWZcQ50Sr8)

 Sitten tämä (http://youtube.com/watch?v=d8You7pwhbw)

 Tämä sitten seuraavaksi! (http://youtube.com/watch?v=YWCYc5_h4aM&feature=related)

 Ja sitten tämä  (http://youtube.com/watch?v=nyl9FMHRfOE)

Jos mikään ei pistäny virnettäkään kivinaamallesi, painu terapialle.

Ja moni aikuinen seuraa sketsiohjelmia.

 Yritetään vielä (http://youtube.com/watch?v=YP7NG9SpNbg)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Octagon - 28.01.08 - klo:21:51
Monty Pythonin lentävä sirkus (Flying cirkus) on sketsiohjelmista paras. Siinä on oikein täydellistä ja edistynyttä huumoria. Se on paljon parempi kuin mikään Kummeli tai Ketonen & Myllyrinne (jotka nekään eivät ole huonoja).

Pythonin lisäksi katselen Simpsoneita ja South parkkia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 28.01.08 - klo:21:52
Kyllä nuilla evähillä pitäis pysyy virkeenä monta päivää. Kyllä Puukon Veljekset ja AZIZ ownaa kaikki muut sketsit. Ja Säämies unohtu!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 28.01.08 - klo:21:54
No nuo kaks ekaa oli kohtuu hyviä tai tuossa ekassa hymyilytti pikkusen vaan toi ääni ja se luistelijan olemus, mutta ei siinä mitään muuta hauskaa juuri ollut. Hauskuus loppu lyhyeen. Toinen oli ihan jees, mutta kahdesta vikasta en pitänyt.

Hauskin suomalainen tv-sarja on varmaankin Pasila
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 28.01.08 - klo:21:56
PASILA?! Mä en ymmärrä sun huumorintajua.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: ´Smuguu - 28.01.08 - klo:22:00
Pasila on hyvä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 28.01.08 - klo:22:23
No kyllä mäki sitä kattoin. Naureskelin tasan niille Kyösti Pöystin sekaville puheille.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 28.01.08 - klo:22:34
^^

Heti kun Smuguu sanoo jotain hyväksi, niin kyllähän se FeltHedin mielestäkin on sitten hyvä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Eagle - 28.01.08 - klo:22:36
Katsotko paljon telkkaria?
1-3 tuntii päiväs
Mitä ohjelmia katsot töllöstä?
pornoo ja lätkää
Mikä on lempiohjelmasi?
lätkä NHL
Mikä on mielestäsi paras kanava?
Canal+
Miltä kanavalta tulee mielestäsi parhaat leffat?
Canal+
Mitä kanavaa katsot eniten?
Canal+

E:
meikäläisellä ainakin onnistuu hyvin kun on kytkimellä varustettu Scart-jakaja, TVseen liitetty joko Scart-jakajan kanssa tai ilman:  (antennitalouden korttipaikallinen) digiboxi, GC, PS2 ja DVD soitin ja hyvin näkyy kaikki. DVD leffoja kertynyt jo yli 30  8)

näkyy Canal+ tulee lätkää  8)), leffoi, K-18 ohjelmaa (lue pornoa)  ;D ...
MTVtä ja Voicea katson välillä, musavideoita diggaan katsella.

Enpä juuri muuta tee TVllä enää nykyisin kuin katson DVD leffoja, musavideoita MTVltä ja Voicelta ja CanalPlussaa, jos sieltä sattuis tulee jotain katsottavaa. Joskus jos jaksaa, niin pelitän pleikkaa ja kuutiota. Katson myös lätkää mahdollisimman paljon, silloin kun sitä Canalilta tulee (sen takiahan Canalin hankinkin) Subilta välillä vilkaisen josko Conanilla ois mielenkiintoisia vieraita ja Simpsoneita (vaikka uusintoja ovatkin) jos hyvä jakso sattuu tulee. Disney Channel näkyy myös (Canal pakettiin kun ilmaiseksi kuului)  :D

Kanavat mitkä näkyy:
Maksulliset kanavat:
Canal+ FIRST/Film 1,
Canal+ HITS/Film 2,
Canal+ Sport 1,
Canal+ Sport 2,
Canal69,
Disney Channel,
KinoTV,
Discovery Channel,
Eurosport,
MTV,
Nickelodeon.
Ilmaiskanavat:
YLE TV1
YLE TV2
YLE Extra
YLE Teema
FST
MTV3
Nelonen
SubTV
The Voice
Urheilukanava
JIM
IskelmäTV Harju
ISKELMÄ
klubi.tv
DIGIVIIHDE
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: ´Smuguu - 28.01.08 - klo:22:39
Vaikka jotkut koittaa väittää vastaan, niin oikeasti minä päätän kaiken, jopa mitkä sukat laitatte aamulla jalkaanne. Olen teidän kaikkien päässänne, vaikutan jokaiseen päätöksenne. Oikeasti teitä ei ole, vaan te olette vain minä vähän rumemmassa ja hölmömmässä paketissa. Te olette minä. Minä olen te. Teidän täytyy vain elää sen kanssa. Ette pääse sitä pakoon. Tämä kaikki on vain pahaa unta. Minä olen kaikki.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 28.01.08 - klo:23:07
Vaikka jotkut koittaa väittää vastaan, niin oikeasti minä päätän kaiken, jopa mitkä sukat laitatte aamulla jalkaanne. Olen teidän kaikkien päässänne, vaikutan jokaiseen päätöksenne. Oikeasti teitä ei ole, vaan te olette vain minä vähän rumemmassa ja hölmömmässä paketissa. Te olette minä. Minä olen te. Teidän täytyy vain elää sen kanssa. Ette pääse sitä pakoon. Tämä kaikki on vain pahaa unta. Minä olen kaikki.
Olet väärässä. Vai oletko? Ehkä he ovat. Tai sitten emme? Tämä on vaikea selittää. Mitä jos minä olenkin sinä vaikka hän on minä joka toisaalta taas on sinä muttei minä? Kyllä, mutta ei. Se on olemassa vaikka emme sitä näekään, mutta jos näemmekin niin silloin sitä ei ole. Se ei ole selitettävissä mutta se on selitettävissä jos päättää että se on niin. Kaikki tämä on vain mielikuvitusta, mielikuvituksemme tuotetta. Mielikuvitus taasen ei ole sekään meidän tuotetta, vaan oikeasti...tai väärästi...tai miksei vaikka todellisesti...tai epätodellisesti. Kaikki liittyy mutta poikkeaa, ei liity vaikka samankaltaisuus on erittäin suuri. Kaikki ja ei mitään, jokainen ja ei kukaan, mikään vaikkei sekään, kaikki tiivistyy yhteen sanaan. Vai onko se sittenkään sana? Ehkä tämä mitä me kutsumme sanaksi on sittenkin vain osa universumin äärimmäistä tyhjyysulottuvuutta joka ulottuu tosiaan kaikkialle, vaikka sen tuottamat häviämättömät muistot joita emme voi muistaa muistuvat aina kun unohdamme tämän asian. Tämä asia, sana, ulottuvuus, jotkut voivat kutsua jopa YHTÄLÖKSI. Tämä on...

...arvoitus, sairaalloisen figuratiivinen deluusio.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: ´Smuguu - 28.01.08 - klo:23:25
Hienoja sanoja! *aplodeja*

Mutta takaisin asiaan. Siis sinä olet minä, muttet kuitenkaan hän, vaikka oikeastaan olet myös hän, koska minä olen myös hän ja taas sitäkautta sinä olet hän eli taas loppujen lopuksi minä. Teillä ei ole oikeita muistoja, vaan minä, eli te, olen syöttänyt ne teidän päähänne kun loin teidät omassa päässäni. Universumikin on pelkkää harhaa, jonka olette itse keksineet päässänne eli siis minä olen keksinyt ne teidän päähänne. Mielikuvituskaan ei ole minun eli teidän omaa tuotettanne vaan minun teidän päähänne syöttämää harhaa. Tämä kaikki on pelkkää harhaa. Oikeasti teitä ei edes ole. Te kaikki olette minun kauttani. Ilman minua ei olisi teitä. Eikä minua olisi ilman teitä. No kyllä olisi, juksutin teitä. Te elätte toisessa ulottuvuudessa, jossa ette kuitenkaan oikeasti elä vaan teidän omassa eli minun päässäni, joka on aivan oma ulottuvuutensa. Luulen, että olen luonut Eagle nimellä liikkuvan henkilön jotenkin huonosti, koska hän on tyhmä. Tarkoittaako se sitä, että minä olen ja minun ajatukseni, joiden kautta siirrän teille omat ajatukseni, jotka ovat kuitenkin teidän ajatuksianne, eli siis minun, hölmöjä? Miettikää tätä, omissa pienissä päissänne, jotka ovat oikeastaan minun pieniä päitä joita vain lainaan teille, jotta voisitte miettiä, että kuinka arvottomia ja pieniä te olette. Te ette merkitse mitään.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: NoFair - 29.01.08 - klo:12:51
Ja Smuguu on mun mielikuvituskaveri.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Pulppu - 01.02.08 - klo:09:32
Katsotko paljon telkkaria?
Kyllähän sitä tulee sillon tällön katottua. Luultavasti n. tunnin ma-to ja 2-? tuntia pe-su.

Mitä ohjelmia katsot töllöstä?
Late night whit Conan O'Brien, Simpsonit (vaikka kaikkia 18-tuotantokautta ovat niin nähtyjä), Futurama, Kukkulan Kuningas, American Dad, Tilt, Penn&Teller ja Salkkarit ja Frendit joskus.

Mikä on lempiohjelmasi?
Paha sanoo.. Ehkäpä tuo Penn&Teller.

Mikä on mielestäsi paras kanava?
Jim TV:ltä tulee yleensä aina jotakin katottavaa, sit tulee MTV, Sub, Nelonen MTV3 jne.

Miltä kanavalta tulee mielestäsi parhaat leffat?
Neloselta

Mitä kanavaa katsot eniten?
Jimiä
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 01.02.08 - klo:12:22
Katsotko paljon telkkaria?
Kyllähän sitä tulee sillon tällön katottua. Luultavasti n. tunnin ma-to ja 2-? tuntia pe-su.

Mitä ohjelmia katsot töllöstä?
Late night whit Conan O'Brien, Simpsonit (vaikka kaikkia 18-tuotantokautta ovat niin nähtyjä), Futurama, Kukkulan Kuningas, American Dad, Tilt, Penn&Teller ja Salkkarit ja Frendit joskus.

Mikä on lempiohjelmasi?
Paha sanoo.. Ehkäpä tuo Penn&Teller.

Mikä on mielestäsi paras kanava?
Jim TV:ltä tulee yleensä aina jotakin katottavaa, sit tulee MTV, Sub, Nelonen MTV3 jne.

Miltä kanavalta tulee mielestäsi parhaat leffat?
Neloselta

Mitä kanavaa katsot eniten?
Jimiä

JimTV, oikeesti? Penn & Teller ja JimD:t ovat ainoat järkevät jutut siellä kaikki muu on semmosta: "Rakenna terassi" , "Nikkaroi koirankoppi" ohjelmia >.>. P&T:kaan ei näy enää.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 01.02.08 - klo:14:10
Hullut japanilaiset <33

Ja ne nikkarointiohjelmat on mahtavia :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Pulppu - 01.02.08 - klo:14:39
JimTV, oikeesti? Penn & Teller ja JimD:t ovat ainoat järkevät jutut siellä kaikki muu on semmosta: "Rakenna terassi" , "Nikkaroi koirankoppi" ohjelmia >.>. P&T:kaan ei näy enää.

Kyllä ne aina chatit ym. mobiili pelit voittaa. Harvalta kanavalta tulee enään oikeita ohjelmia, joten Jim vie voiton.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 01.02.08 - klo:15:17
Totta.

Tuben viestiin liityn. Hullut japanilaiset. Loistava ohjelma.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Dragonride - 01.02.08 - klo:15:35
Mtv3 Max > Jim. Enemmän katottavaa ohjelmaa. Jimillä on se Hullut Jaappanilaiset, joka on teh Bäst
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Pulppu - 01.02.08 - klo:16:13
Mtv3 Max >kalliimpi kuin> Jim. Enemmän katottavaa ohjelmaa. Jimillä on se Hullut Jaappanilaiset, joka on teh Bäst

Maksu TV:tä on aika turha verrata tavalliseen kanavaan..
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Donkey - 01.02.08 - klo:16:21
Kuinka moni bongasi transu-Sepon eilisen Salatuista elämistä?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Eagle - 01.02.08 - klo:23:16
Luulen, että olen luonut Eagle nimellä liikkuvan henkilön jotenkin huonosti, koska hän on tyhmä. Tarkoittaako se sitä, että minä olen ja minun ajatukseni, joiden kautta siirrän teille omat ajatukseni, jotka ovat kuitenkin teidän ajatuksianne, eli siis minun, hölmöjä?
Tämäpä hienoo kun kerran olen tyhmä NOT : D niin myös sinä olet. Että puhu vaan omasta puolestasi. :D

Kasva Eagle nyt aikuiseksi jo, jos lätkän katsomiseltasi pystyt.
Et arvaakaan mm. ikääni.:D

M: Nimenomaan tarkoitin, että kasva nyt jo aikuiseksi, kun sinun on tarkoitus olla.

Tämä ei ole Resetin ylläpidon virallinen linja enkä aio kasvattaa Eaglea uskomattoman valtani avulla!
Siis täh?? :s

Spekulointi ja jossittelu aina turhaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kurathesis - 01.02.08 - klo:23:18
Kasva Eagle nyt aikuiseksi jo, jos lätkän katsomiseltasi pystyt.

M: Nimenomaan tarkoitin, että kasva nyt jo aikuiseksi, kun sinun on tarkoitus olla.

Tämä ei ole Resetin ylläpidon virallinen linja enkä aio kasvattaa Eaglea uskomattoman valtani avulla!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 02.02.08 - klo:10:53
Lostin neloskausi. Me like.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: kaakki - 02.02.08 - klo:11:30
Lostin neloskausi, jepo. Loistava avausjakso, nyt pitäis taas malttaa odottaa viikko... ._.

E: mikä ihme on 30 Rock :--D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Dragonride - 02.02.08 - klo:13:55
Lost < 30 Rock. 30 Rock alkaa Subilla 11.2 tjsp.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Äippänen - 02.02.08 - klo:15:23
Kyttä teevee <3

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kaiser Dragon - 02.02.08 - klo:17:14
Suosittelen Hurjat Poliisivideot, Kadulla, Uskomattomat Videot, Uskomattomat takaa-ajo videot ja sitten on kova laki. Siinä on hyviä poliisisarjoja.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kasuli - 02.02.08 - klo:23:02
Loistava vaihtoehto Ketoselle ja Myllyrinteelle: Omid Djalili Show, TV1.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 13.02.08 - klo:16:50
Pohdiskelin tuossa, että tää Lordileffahan on taloudellinen itsemurha.

Yli 15-vuotiaita ei kiinnosta mennä katsomaan jotain pelleä maskeissa, eikä alle 15-vuotiaita päästetä saliin.

Shit happens.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 13.02.08 - klo:17:12
^
Kauhuelokuvat tuppaavat olemaan vähän pienen joukon juttua. Tosin vähän eri syistä.

Itse katsoisin leffan ihan vain kauhuleffana/psykologisena trille, enkä minään Lordi-leffana. Harmillisesti on vaan hirmuisen vaikea keskittyä itse leffaan kun elokuvassa pyörii jotain "koko kansan iloisia hevimörköjä" : \
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Dragonride - 13.02.08 - klo:18:12
Hitot mitään Resident Evilejä. Kattokaa Kaunat ja Ring, lapsukaiset.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Pallokala - 13.02.08 - klo:19:33
Resident Evilit ovat toimintaelokuvia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Influ - 13.02.08 - klo:22:32
Voi itq. Jäi Heroesin alusta joku puolet kattomatta, kun sekoilin päivistä. Ei varmaan jaksa sitä uusintaa kattoa joskus yöllä. Pitääpä varmaan latailla netistä toi jakso. Väsymys ja dementia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Eagle - 14.02.08 - klo:15:23
National Treasure: Salaisuuksien kirja
Ensi-ilta: pe 15.02.2008 ;)
National Treasure - Kansallisaarre/USA 2004
su 17.2. Nelonen klo 21:00 ;)

Molemmat katson. Toisen teatterissa ensi-iltana parhaan kaverin kanssa ja toisen kotisohvalla parhaaseen katseluaikaan. ;)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: NoFair - 14.02.08 - klo:19:31
Sattuiko kukaan muuten katsomaan viime maanantaina 30 Rockia? Onkohan katsomisen arvoinen ohjelma, kun en itse tullut katsoneeksi vaikka aikeissa olikin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 15.02.08 - klo:09:29
Nyt tuli vihdoin nähtyä se Hot Fuzz, ja täytti odotukset.
Mahtava leffa! :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jeftano - 15.02.08 - klo:19:58
Tänään tulee Nelosella kello 1.00 Hämärästä Aamunkoittoon. Hyvä kauhukomedia, hyvillä näyttelijöillä. Aivan kuin joku näytelty K-18 Disney elokuva. Suosittelen katsomaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kaiser Dragon - 15.02.08 - klo:20:02
Harmittaa kun ei ole elokuvia niin paljon tallennettuna Digipoksiin. Sieltä löytyy vaan 007 ja kultasormi ja sitten on Karvinen-Elokuva.
Itse sain poltettuna Terminator2 Judgement Day.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 15.02.08 - klo:20:09
No ei ne Kaunat ja Ringitkään nyt niin hyviä ole. Ringin katsoi, Kauna oli vähän pliisu.

Mutta National Treasuren jatko-osa <333<33<333<333<333<333<333<333<33 Pitää päästä kattomaan!!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Poni-T - 16.02.08 - klo:17:10
^ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ?!

Et voi olla tosissas. Se on taas noita massoille suunnattuja homoleffoja. Voi luoja.

Toiset tekee massan mukaan kaiken mitä ikiin tekeekää/
Mä en kulje niitten mukana, mä meen niitten edellä/

Ostinkin tuossa juuri Texasin moottorisahamurhaajan, kun Anttilasta halvalla löysin. Pakkohan se oli napata mukaan, kun en aikaisemmin ole sitä nähnyt.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 16.02.08 - klo:20:53
Toni, massassa ei ole mitään pahaa. Siinä on pahaa, että ajattelee, ettei voi tehdä jotain, koska muuten on niin "massa-ihminen". Ihme heebo. Eka National Treasure oli muuten aika hyvä, pitänee itsekin joskus nähdä toi toinen osa.

Ja Toni, wnb-räppärit on massaa (ala-astelaisten keskuudessa).
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 16.02.08 - klo:21:04
wnb-räppärit on massaa

Joku on mun kans samaa mieltä! :O

Räppärit on lökäpöksyhomoja...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Final - 17.02.08 - klo:06:33
"massa-ihminen"

Haha, itsekin katselen paljolti vain "massa-leffoja". En oikein pidä näistä älykkyysosamäärää testaavista ja monimutkaisista leffoista. Arvostelijat hypettää ne kattoon nerokkaiden ja luovien juonenkäänteiden ja presentaation vuoksi, mutta itse yleensä koen tuommoiset elokuvat (pääosin) tylsiksi ja vaikeiksi katsoa. Minulle kelpaa yksinkertainen ja suoraviivainen viihde. Erikoistehosteita, toimintaa, jännitystä tai kliseistä seikkailua. "Hollywood-hömppä" on hyvin usein minun mittarilla siellä kärkisijoilla. En mene elokuviin keksimään ratkaisuja Navier-Stokesin differentiaaliyhtälöihin, vaan nauttimaan hyvästä yksinkertaisesta viihteestä. Onhan tietysti noita poikkeuksia, kuten esim. Aliens versus Predator 2:sta katsoessa alkoi nukuttaa, kun taas tämmöinen älykkö/toimintafilmi Children of Men oli aivan uskomattoman hyvä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Donkey - 17.02.08 - klo:09:31
Suosittelen tänään katsomaan Äksymmät vanhat herrat. Todella hyvä elokuva.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 17.02.08 - klo:10:31
Buster Keatonin leffat on muuten katsomisen arvoisia, vaikka ne onkin mykkäfilmejä. Suosittelen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Poni-T - 17.02.08 - klo:10:58
wnb-räppärit on massaa

Joku on mun kans samaa mieltä! :O

Räppärit on lökäpöksyhomoja...

Olet hölmö apina. Kuuntelen räppiä, eikä mikään vaatekappaleeni kuitenkaan viittaa siihen.

Hiphop kulttuurina ei ehkä merkkaa niin paljo/
Mulle se on hyvää musaa, jota mä usein kuuntelen/
Ja kuulen, musiikkia kaiken sen muun hyvän musan joukossa/
Jota ilman maailma voisi olla aikamoinen loukko/

ÖÖ?! Mitä helvettiä? Onko muuten tuo Texasin moottorisahamurhien 1974 vuoden versio se mahtiversio, josta kaikki aina puhuu ihan innoissaan? Ei voi olla. Siis, sehän oli aivan vitun paska :s

E: Repeen Jontulle
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Raitoningu - 27.02.08 - klo:22:26
Näinkö ajattelee näitä Idolsseja niin ekana vuonna oli parhaat esiintyjät. Tokana vuonna HUOH! En voinut seurata koko sarjaa koska se se se se se se se se se se se oli..... HIRVEÄÄ... Joo kolmannen vuoden esiintyjistä paras oli selvästikkin Anna muita suosikkea ei ollut. Minusta kaikkien aikojen paras (SUOMEN) Idols kilpailijoista on Hanna ^^.

E: ekkös tajunnu no korjataan sun mieliksi : D (älä älä ; D)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Raitoningu - 27.02.08 - klo:22:34
Parhaita elokuvia joita olen katsellut ovat:

Kill Bill 1
Shrek 1-3
High School Musical 1-2
Harry Potterit 1-5
Pirates of Caribean 1-3
Simpsons Movie
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: flöy - 27.02.08 - klo:22:56
Anttilan alelaareista tarttuu monesti kyllä muutama leffa mukaan, siksi kai niitä onkin kertynyt tuonne hyllyyn. Vielä kun usein ostelen melkeinpä randomilla niin moni niistä onkin osoittautunut aika... huonoksi tekeleeksi. :D Mutta omia suosikkejani ovat:

Fight Club
The Good, The Bad And The Ugly
Schindler's List
Ruokala Lokki
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: flöy - 27.02.08 - klo:23:04
Katsotko paljon telkkaria?
Riippuu päivästä, eli siitä että tuleeko sieltä mitään hyvää. :D

Mitä ohjelmia katsot töllöstä?
Aktiivisesti en juuri mitään, mitä nyt muutaman dokkarin sillointällöin.

Mikä on lempiohjelmasi?
Madventures ja Twin Peaks, harmi vain että kumpaakaan ei näytetä enää (siksi ne pitääkin hankkia dvd-hyllyyn!).

Jätinpä nuo kolme viimeistä kysymystä sitten pois, koska en katso niin paljon/säännöllisesti tv:tä että niihin pystyisin vastaamaan. Tv taitaa minulla olla enemmänkin pelaamista ja elokuvien (dvd:ltä siis) töllistelyä varten. :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 28.02.08 - klo:08:26
Jäipä Top Tenistä joku päivä käteen Epic Movie. Älkää koskaan menkö tekemään samaa virhettä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 28.02.08 - klo:08:27
Minusta kaikkien aikojen (SUOMEN) Idols kilpailijoista on Hanna ^^.

Niin mikä se on? Surkein?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Dungeons - 28.02.08 - klo:10:40
Katsotko paljon telkkaria?
kyllä.

Mitä ohjelmia katsot töllöstä?
playboy,heroes,pako (ennen),pelko kamera,jackass,south park ja jne..
Mikä on lempiohjelmasi?
heroes

Mikä on mielestäsi paras kanava?
sub juniori <33333

Miltä kanavalta tulee mielestäsi parhaat leffat?
neloselta

Mitä kanavaa katsot eniten?
pluis TV:een kanavia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Eagle - 28.02.08 - klo:11:17
1) Detroit - San José Live 



2) Kärpät-Pelicans Live
3) huippuleffat (mm. Casino Royale, Poseidon, Firewall)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 28.02.08 - klo:19:30
Lainaus
Jäipä Top Tenistä joku päivä käteen Epic Movie. Älkää koskaan menkö tekemään samaa virhettä.

Epic Movie on yksi huonoimmista leffoista minkä olen nähnyt :C
Te jotka ette ole nähneet sitä, ette menetä mitään.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Protooh - 28.02.08 - klo:20:06
En tykännyt epic moviesta sitten yhtään. Kuulosti ihan hyvältä ja petyin....
En suosittele katsomaan liikaa huonoutta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jeftano - 28.02.08 - klo:20:37
Epic Movie on paskin elokuva jonka olen ikinä nähnyt, se olin turhin kumppi ja kaksi tuntia jonka olen menettänyt. En nauranut kertaakaan, melkein itkin. Siinä oli panostettu enemmän paskojen vitsien määrään, kuin laatuun.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: NoFair - 29.02.08 - klo:13:35
Kannattaa kattoa Keho Aseena lauantaisin jimiltä 21.00. Ohjelma esittelee erilaisia taistelulajeja ja on ihan mielenkiintoista katsottavaa jos mitään hyvää leffaa ei sillon satu neloselta näkymään.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Eagle - 29.02.08 - klo:17:39
EI KANNATA katsoa mitään ilmaiskanavia, sieltä tulee lähes poikkeuksetta semmosta sontaa. Että huhuh.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 29.02.08 - klo:18:12
Epic Movie on paskin elokuva jonka olen ikinä nähnyt, se olin turhin kumppi ja kaksi tuntia jonka olen menettänyt. En nauranut kertaakaan, melkein itkin. Siinä oli panostettu enemmän paskojen vitsien määrään, kuin laatuun.

Ihan kurahan se. Vitsit jotain Kummeli laatua tai oikeastaan huonompaa, niin arvaa katsoinko edes loppuun? En.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Valestis - 29.02.08 - klo:22:56
Any of you fucking pricks move, and I'll execute every motherfucking last one of ya! Töörötötöttötömtömötöt.. Tuli taas katottua Pulp Fiction. Parempaa leffaa tulen tuskin koskaan näkemään. x') QT on nero.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 01.03.08 - klo:12:24
Hyvä että kaikki on samaa mieltä, Epic Movie = paskaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Maveric - 01.03.08 - klo:17:32
Ekaa kertaa elämässäni näin E.T.:n tässä äsken. Ihan hauska leffa oli. Lopussa kääntäjä oli vaan vähän EVOttanut:
E.T.: I'll be right here *osoittaa sormellaan Elliotin otsaa*
Tekstityksessä: Minä palaan pian.
Minusta siihen kohtaan olisi sopinut paremmin "Minä olen täällä", sillä E.T. osoitti Elliotin otsaa, tarkoittaen, että elää Elliotin muistoissa.

Muuten ihan viihdyttävä leffa. Parissa kohtaa repesi ihan kunnolla.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 02.03.08 - klo:09:09
Olenpa nähnyt E.T.:n monia vuosia sitten. Tai no, loppu jäi katsomatta, ehkä 10 min. Mutta oli kyllä loistavan näköinen Yoda asussaan ;).
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Orangevision - 02.03.08 - klo:14:00
Sweeney Toddin katsoin eilen ja mahtava elokuva oli. En ole koskaan ollut mikään erityinen Burtonin-fani (Päätön Ratsumies oli kyllä aika hyvä), mutta jotenkin tämä vain iski. Hyvän musikaalin huomaa mielestäni siitä, ettei elokuvan aikana pidä sitä musikaalina. Todella kiehtovaa draama/komedia/kauhua, joka olisi mielestäni saanut jatkua hieman pidempäänkin.
Olisin käynyt tänään katsomassa sen leffateatterissa, jos Porvoon ainoassa leffateatterissa pyörisi muutakin kuin Alvinia ja pikkuoravia.

Ja tuosta Epic Moviesta, en ole pitkään aikaan nähnyt niin surkeaa elokuvaa. Ei tainnut olla yhtään kohtausta joka olisi edes lievästi hymyilyttänyt, sitä katsoin vain tylsistynyt ilme kasvoillani.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 02.03.08 - klo:15:22
Lainaus
FS-Filmin MUST SEE -valikoima helmikuussa

28 VIIKKOA MYÖHEMMIN
EPIC MOVIE
EX, THE aka FAST TRACK
HILLS HAVE EYES 2
LOISTAVAT NAAPURIT
MAAGINEN MIMZY
MATKALLA BEETLEHEMIIN
MR BROOKS
NAMESAKE- KAIMA
NEXT
PALOASEMAN KOIRA
PERFECT STRANGER
SEKAVIA SUHTEITA
SUNSHINE
TURISTAS aka PREY
AAVAN MEREN TÄLLÄ PUOLEN
DEATH PROOF (2-DISC)
DIE HARD 4.0 (2-DISC)

...wot?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 02.03.08 - klo:18:38
Ekaa kertaa elämässäni näin E.T.:n tässä äsken. Ihan hauska leffa oli.

No minä en nähnyt sitä, mutta kuulin leffan ääniä, kun tässä koneella olin. Ja voe hemmetti kun tykättiin sitä samaa tekoeeppistä melodiaa soitella koko sen lopun ajan, varmaan 10 kertaa kuulin sen Main Theme(kö se nyt on)n.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Zhircon - 06.03.08 - klo:14:19
Katsotko paljon telkkaria?
En ainakaan nykyisin. Syynä mm. mainosten roimasti kasvanut osuus, sarjojen tauot/viiveet ja huonot lähetysajat. Episodimaisissa sarjoissa ei myöskään fiilistä välity perinteisen töllön kautta kunnolla, mikäli viikossa esitetään ainoastaan se yksi jakso.

Mitä ohjelmia katsot töllöstä?
Satunnaisten elokuvien ja dokumenttien katselun lisäksi tulee toisinaan tsiigailtua 30 Rockia, Top Gearia, Late Night with Conan O'Brienia ja Simpsoneita.

Mikä on lempiohjelmasi?
Hmm... Twin Peaks, Buffy, Heroes (ensimmäinen kausi, toinen ei yltänyt lähellekään yhtä huikeaan suoritukseen) ja Rooma ovat ainakin iskeneet, mutta kyseisiä sarjoja olen seurannut lähinnä internetin ihmeellisen maailman ja optisten levyjen kautta.

Mikä on mielestäsi paras kanava?
Kaikilta tulee suhteellisen tasalaatuisesti paksaa, pikselimössöä ja mitä lie moskaa niin päivittäin kuin illalla, ja toisinaan sitten jotakin katsomisen arvoista ohjelmaa. Noh, mainittakoon kanavien toteutuksen kannalta YLE Teema ja Nelonen - jälkimmäinen tosin saisi hävittää typerät mainoskatko-pätkänsä ja katkaista suhteensa Eniroon.

Miltä kanavalta tulee mielestäsi parhaat leffat?
Ilmaiskanavista sanoisin että Neloselta, MTV3 kun pyörittää aivan liian usein samoja leffoja vuodesta toiseen. Teemalta tulee myös yllättävän usein ihan kiinnostavia elokuvia.

Mitä kanavaa katsot eniten?
Hankalaa sanoa yksittäistä kanavaa. Ehkäpä eniten kuitenkin Teemaa, Nelosta ja Subia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: FeltHed - 06.03.08 - klo:14:51
katkaista suhteensa Eniroon.

"Erkkii? Erkkii?!"...

Todellakin rasittavaa kuunnella ainiaista "Eniro 0100100, miten voin auttaa?".
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Poni-T - 08.03.08 - klo:00:13
Ei jumalauta, että Cloverfield on loistava! Siis ihan vitun uskomaton leffa. Menkää jokaikinen kattomaa se. Eli älkää ladatko nörtit. En muista milloin oisin viimeks nähny noin hyvän elokuvan. Aah, laukeen!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kaiser Dragon - 08.03.08 - klo:11:57
Katsoin tuossa jokin aika sitten Jurasic Parkin. Hyvä oli leffaksi mutta sarjan 3 osa on kyllä ihan best.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 08.03.08 - klo:13:13
Sweeney Toddin taisin katsoa viimeksi. Todella hyvä musikaali, mutta ehkä liian verinen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 08.03.08 - klo:15:05
Tuli tässä lomalla ostettua Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu-erikoispakkaus. Siinä tuli mukana nelituntinen, pidennetty versio Kuninkaan paluusta ja kaksi levyllistä lisämateriaaleja ja joku musiikkilevy. Sekä tietenkin ihanainen Minas Tirithin pienoismalli. Todellinen mahtipaketti siis kyseessä. Pidennetty Kuninkaan paluu oli pitkästä kestostaan huolimatta parempi kuin normaali teatteriversio, joka koostui lähinnä valtavasta määrästä taisteluja. Kyllä Taru Sormusten Herrasta on upea elokuvasarja, voisin peräti ostaa muutkin osat DVD:lle jos löydän sopuhintaan.

Tässä (http://i147.photobucket.com/albums/r309/Qmppari/minastirith.jpg) muuten kuva Minas Tirith- pienoismallista. Aika kivaa nörttikamaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Chirel - 13.03.08 - klo:20:44
Dömdödmömdömömmmmöööööööö...

Tuli ostettua The Departed Blu-Raylle. Loistava elokuva, Martin Scorsese osaa kyllä ohjata elokuvan. Olin tosin warettanut ja katsonut sen aikaisemmin. Täytyy tässä silti sanoa, että Blu-Rayt ovat perkeleen kalliita. Eipä taida kovin montaa tulla ostettua ellei price droppia tai QT:n leffoja iilmene. Goodfellasin voisi tosin ostaa, kun on jostain perhanan syystä jäänyt näkemättä, vaikkakaan rahatilanne ei näytä tällä hetkellä kovin hhan tuossa synttärit tulossa parin kuukauden päästä eli pitäisi pari euroa tipahtaa tähän suuntaan.

E: Voisi samantien pistää tähän postiin mun ultimate leffa collectionin: http://www.imdb.com/mymovies/list?l=27518630
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Protooh - 13.03.08 - klo:21:04
Tuli tässä lomalla ostettua Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu-erikoispakkaus. Siinä tuli mukana nelituntinen, pidennetty versio Kuninkaan paluusta ja kaksi levyllistä lisämateriaaleja ja joku musiikkilevy. Sekä tietenkin ihanainen Minas Tirithin pienoismalli. Todellinen mahtipaketti siis kyseessä. Pidennetty Kuninkaan paluu oli pitkästä kestostaan huolimatta parempi kuin normaali teatteriversio, joka koostui lähinnä valtavasta määrästä taisteluja. Kyllä Taru Sormusten Herrasta on upea elokuvasarja, voisin peräti ostaa muutkin osat DVD:lle jos löydän sopuhintaan.

Tässä (http://i147.photobucket.com/albums/r309/Qmppari/minastirith.jpg) muuten kuva Minas Tirith- pienoismallista. Aika kivaa nörttikamaa.


Tosiaan kaikki tsh extented versiot ovat parempia kuin ne originaalit. ja ne pienoismallit nyt on mitä on. Itsekin kerran halusin sen :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 13.03.08 - klo:21:12
Huomenna olisi tarkoitus aloittaa Star Wars & George Lucas-viikonloppu, elokuvakurssin ohjaajaesittelyä varten. Katsottavana on kaikki Star Warsit, THX 1138 ja American Graffiti.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Influ - 13.03.08 - klo:21:15
Olis tässä ollut kanssa tarkotus kattoa vanha trilogia läpi, kun löyty toi DVD-boxi. Ei ole nimittäin sen jälkeen tullut pahemmin kateltua Star Warseja, kun katottiin pari kesää sitten kaikki putkeen. Oli aika hervotonta niin tajuttoman väsyneessä tilassa huomata, että ewokit kiroilee suomeksi. :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jeftano - 13.03.08 - klo:21:23
^ Niin kiroilekin, huomasin sen myös kaverini kanssa väsyneenä:D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Nösse - 17.03.08 - klo:08:31
Tuli eilen katottua Sin City ensimmäistä kertaa, kun sitä on hehkutettu niin paljon. Todella yliarvostettu tekele, jonka katsomisen meinasin lopettaa puolessa välissä, kun oli vaan niin tylsä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jikkyooshaberiparodius - 17.03.08 - klo:17:01
Tässä joku aika takaperin tuli katsottua Street Fighter II - The Animated Movie ja kyllä tämä mennen tullen sen liveaction raiskauksen päihittää. Animaatio oli varsin pätevän näköistä, mukaan oli saatu suurin piirtein kaikki pelistä tutut hahmot tavaramerkkiliikkeineen ja mättö maittoi läpi leffan. Juonesta ei kehtaa paljoa mainita, se kun herätti lähinnä ihmeellisiä myötähäpeän tunteita. SF-faneille pätkää uskaltaa kuitenkin suositella lämpimästi, vaikkakin pahispuolen nimet oli sekoitettu pelin Amerikan julkaisulle uskollisesti päin helvettiä (Bison oli Vega, Vega oli Balrog ja Balrog oli Bison, otapa siitä selvää sitten). Ylimääräisiä nörttipisteitä jakelen auliisti Chun Lin herutussuihkukohtauksesta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Rottiss - 17.03.08 - klo:21:29
Alien - Kahdeksas Matkustaja ja Aliens - Paluu. Siinä minun kaksi suosikkielokuvaani. Ja joskus olin kauhea Painajainen Elm. Streetillä fani, mutta lukuisien katselukertojen jälkeen innostus lopahti täysin.

Subi on muuten aika hiton pelle kanava. Loistava idea aloittaa Alien elokuvasarja kolmannesta osasta, eikä käyttää kahta ensimmäistä, parasta Alien elokuvaa. Ei näin, Sub, ei näin. Ja tulihan se nelonenkin, eli Alien Resurrection sieltä myös ulos.

Ja näin yleisesti sanottuna olen suuri kauhuelokuvien fanittaja. Alienin kaltainen Sci-Fi kauhu on mieleeni todellista herkkua, ja raa'at murhaajaelokuvat myöskin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: flöy - 17.03.08 - klo:22:22
Katsoin parisen päivää sitten erään japanilaisen leffan nimeltä Koi no Mon. En juuri perusta tällaisista romanttisista komedioista, mutta kun mukana oli Ryuhei Matsuda (Blue Spring, Collage of Our Life) niin pakohan se oli katsoa. :D Eikä siinä mitään, ihan hyvähän tuo leffa oli. Kaikki romanttiset kohtauset oltiin onnistuttu pilaamaan sillä komiikalla (ja hämmästyttävän useasti sillä että toinen osapuoli oksentaa). Leffa kertoo tietysti siitä kuinka lähes täysin erillaiset ihmiset kirjaimellisesti törmäävät toisiinsa. Ja tietysti heistä löytyy tasan yksi yhteinen asia - rakkaus mangaan. Tyttö on tehtaillut parikin omaa tuotosta (ei tosin millään suurella menestyksellä) ja poika tee mangaa kivistä - siis kirjaimellisesti. Rakautta, cosplayta, mangaa, kiviä, asiaan liittymättömiä tanssiohtauksia, RÄJÄHDYKSIÄ! Joo, oli se ihan hyvä leffa. :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Olimar - 17.03.08 - klo:22:27
Subi on muuten aika hiton pelle kanava. Loistava idea aloittaa Alien elokuvasarja kolmannesta osasta, eikä käyttää kahta ensimmäistä, parasta Alien elokuvaa. Ei näin, Sub, ei näin. Ja tulihan se nelonenkin, eli Alien Resurrection sieltä myös ulos.

Jospa niillä ei ole oikeuksia niiden ensimmäisten osien esittämiseen. Omat suosikit sarjasta on juuri kaksi ensimmäistä elokuvaa, ensimmäinen on mukavan tunnelmallinen ja kiehtova, toinen taas onnistunutta 80-luvun actionia avaruudessa. 80-luvun actionia ei voiteta :).
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 17.03.08 - klo:22:36
Alieneissahan taisi olla niitä hiton facehuggereita (muistuttavat Half-Lifen headcrabeja)? Kamalimpia ötiköitä koskaan. Siis hyi saakeli! Ajatuskin sellaisesta...

Tsekatkaas muuten http://www.youtube.com/watch?v=_B20JnEhfyk (http://www.youtube.com/watch?v=_B20JnEhfyk). Voi että kun nykyäänkin osattaisiin tehdä noin vauhdikkaita ja tunnelmallisia taistelukohtauksia. Repesin aivan helvetisti useaan otteeseen, ehkä parhaiten kohdassa 01:54. :D Aika nopeasti toi vene kulkee! O_o

Ja tää http://www.youtube.com/watch?v=CBncb56Z_xI&feature=related (http://www.youtube.com/watch?v=CBncb56Z_xI&feature=related). Nyt muistankin miksi mä fanitan Bond-leffoja niin paljon.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Olimar - 17.03.08 - klo:22:39
Tsekatkaas muuten http://www.youtube.com/watch?v=_B20JnEhfyk (http://www.youtube.com/watch?v=_B20JnEhfyk). Voi että kun nykyäänkin osattaisiin tehdä noin vauhdikkaita ja tunnelmallisia taistelukohtauksia. Repesin aivan helvetisti useaan otteeseen, ehkä parhaiten kohdassa 01:54. :D Aika nopeasti toi vene kulkee! O_o

Tälle olen aina naureskellut. Hyvin se ruorin kääntely välittyy siihen veneen liikkeeseen :D.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Eagle - 03.04.08 - klo:11:33
Tänään Neloselta suorana Blues-Jokerit 7. välierä. Voittaja Kärppiä vastaan finaaliin ;)

NHL:n playoffsit alkavat viikon päästä. Canal+ lähettää 5 suoraa ottelua viikossa + jälkilähetykset. ;D B)
Sharks 2. runkosarjassa ;)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 03.04.08 - klo:13:01
Urheilu tai lätkä kiinnostaa kuin kilo paskaa tien varrella. AINA on parempaa tekemistä kuin katsoa lätkää, joten miksi sitä pitää katsoa?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Eagle - 03.04.08 - klo:13:38
Urheilu tai lätkä kiinnostaa kuin kilo paskaa tien varrella. AINA on parempaa tekemistä kuin katsoa lätkää, joten miksi sitä pitää katsoa?
Onko joku sitten väittänyt että pitää? <_<
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kurathesis - 03.04.08 - klo:13:44
Tuo saattoi olla epäsuora tapa kysyä, mikä siinä lätkässä esimerkiksi sinua jaksaa viehättää. En tosin mene takuuseen kun Kraton on kyseessä.

En katso telkkaria ollenkaan. Makuuhuoneeni televisio ei edes ole kytketty mihinkään kanavaverkkoon, joten sillä voi tällä hetkellä ainoastaan pelata konsoleilla tai katsella videoita vanhalla videonauhurillani. ...Jos oikein pilkunviilaajiksi lähdetään, niin katson siis telkkaria melkein päivittäin, mutta en televisio-ohjelmia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: joulun veli - 03.04.08 - klo:16:28
Jees, eduskunnan kyselytunti.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 03.04.08 - klo:22:31
Kyllä tulee ikävä niitä aikoja, jolloin olin vaahtosammuttimen kokoinen ja telkkarista ei tullut mitään voittopottipaskaa eikä ollut mitään muuta chattia kuin Mtv3 Chat. Nyt telkkarit pursuaa soita-ja-voita-kusetusta ja täys idioottien kanssa lätisemistä (Aamukahvit, Studio Style, Yöchat, tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin). Ai niin ja vielä yksi vitsaus: Huonot realityohjelmat! Missä lisää Diilin, Amazing Racen ja Survivorsinluokkaiset realityt? Ei, jotain deittirealitya, kodin sisustusta ja huikeaa muodonmuutosta. Ei näin. Telkkari on kyl parhaat päivänsä nähnyt.

Kiitos kun sain purkaa tunteitani. Toivottavasti ette pidä minua tämän jälkeen vinkuvana nyyppänä. JOULUPOSTI TAKAS NIIN SAADAAN REPEILYNAIHEiSIA SOITTOJA SINNE!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Raitoningu - 03.04.08 - klo:22:33
Ei me pidetäkkää sinua nyyppänä : D Minä pidin sinua jo ennen kuin he tunsivat (läppä)

Älkää pitäkö minua nyyppänä... * kaivaa koloa johon piiloutua Echon kanssa*
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 07.04.08 - klo:20:34
Oletteko ikinä kuulleet turkkilaisesta Rambosta? (http://youtube.com/watch?v=6pLqTOdiFh0)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Zoink - 07.04.08 - klo:22:13
Kyllähän tuo tuli joskus pari vuotta sitten katsottua (siis ei lehva vaan tuo pätkä) ja aika loistavaa äksöniä se on. Samaan sarjaan tuon lisäksi kuuluvat myös nämä hienot stuntit:
http://www.youtube.com/watch?v=HSnIt51Ng-M (http://www.youtube.com/watch?v=HSnIt51Ng-M)
http://youtube.com/watch?v=kcGMT1AJsqI (http://youtube.com/watch?v=kcGMT1AJsqI)
Tosin kyseessä on ihan vain komedia-elokuvia, toisin kuin alunperin luulin. : (
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 07.04.08 - klo:22:15
Katsoin tänään Life on Marsin.

... Taidanpa katsoa ensiviikollakin. >_>
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Olimar - 07.04.08 - klo:22:17
Hjoo, Life on Mars on taas sitä taattua brittilaatua :3. Ei hitto, kyllä ne osaa tehdä tv-viihdettä. Tästäkin ollaan tosin tekemässä jenkkiversiota, kun ei uppoa sellaisenaan niihin torveloihin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 08.04.08 - klo:12:44
Mä vihaan brittisarjoja, kun ne on vaan yleensä niin perseestä. Life on Mars poikkeus?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ann-Ti - 08.04.08 - klo:13:52
^Oletkos koskaan Monty Pythonia katsonut (Teema, pe klo. 20.30). Loistavaa brittihuumoria.

Onkos kukaan tullut katsoneeksi sellaista ohjelmaa kuin Comedy Inc? (TV2, su klo. 23.05) Australialainen sketsisarja. Kyllä niillä australialaisillakin riittää hyviä ideoita.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: kaakki - 08.04.08 - klo:14:59
Comedy inc on ehkä teennäisintä ja tylsintä sketsihuumoria ikinä ._. No okei, kyllä se joku subilta ennen 24:sta tuleva "Navat vastakkain" tjsp on vielä huonompi... mut silti, kun noita vertaa vaikka Fast show'n tai Monty Pythonin kaltaisiin nerouksiin, niin ei hitto millaista roskaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: jerskale - 09.04.08 - klo:18:57
Comedy inc on ehkä teennäisintä ja tylsintä sketsihuumoria ikinä ._. No okei, kyllä se joku subilta ennen 24:sta tuleva "Navat vastakkain" tjsp on vielä huonompi... mut silti, kun noita vertaa vaikka Fast show'n tai Monty Pythonin kaltaisiin nerouksiin, niin ei hitto millaista roskaa.
Ei saatana, navat vastakkain on todella surkea ohjelma. Se tulee aina ennen 24, niin katson siitä sen lopun ja ei muuta kun tekee mieli paiskata käsi naamaan ja kovaa. Minä en ole IKINÄ nauranut tai edes hymyillyt sille ohjelmalle. Kaikissa sketseissä tulee mieleen vain yksi asia: ''Mikähän tämänkin sketsin tarkoitus oli?''. Jos jolleen siinä pitää nauraa, niin ohjelman surkeudelle.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Protooh - 09.04.08 - klo:19:23
Monthy Python naurattaa varmaan vielä monien vuosien jälkeen. Ei voi sanoa muuta.

Ja telkkarista tulee aina yleensä jotain sontaa, jota ei jaksaisi sitten millään katsoa.... Tässä esimerkki erittäin huonosta ohjelmasta ja sen suosiosta:
http://www.youtube.com/watch?v=rJrEe8_gi64&feature=related (http://www.youtube.com/watch?v=rJrEe8_gi64&feature=related)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: joulun veli - 09.04.08 - klo:19:29
Jaa jaa, täällähän oli tällanen jänskä kalluppikin.

Katsotko paljon telkkaria?
- Joo, television katselu on paikannut nykyään täysin loppuneen pelaamisen.

Mitä ohjelmia katsot töllöstä?
- Simpsoneita katson lähes joka päivä, sekä lauantai-illan primetime-ohjelmia, Tupla tai kuitti, ÄWPK, Uutisvuoto jne.

Mikä on lempiohjelmasi?
- Reinikainen. Vanha ohjelma jota en ole itse televisiosta nähnyt, mutta omistan DVD:llä (R.I.P. Tenho Saurén ja Mauri Kuosmanen).

Mikä on mielestäsi paras kanava?
- Kolmonen, Subtv ja Yle Teema.

Miltä kanavalta tulee mielestäsi parhaat leffat?
- Kakkoselta tulee Pekka ja Pätkä.

Mitä kanavaa katsot eniten?
- Kolmosta luultavasti.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Olimar - 09.04.08 - klo:20:58
Syriana (http://en.wikipedia.org/wiki/Syriana) tuli katseltua iltapäivällä, mukava poliittinen trilleri. Elokuvan käsittelemät aiheet ovat kiinnostavia (Lähi-idän poliittinen tilanne ja öljykauppa), mutta juonta oli ajoittain turhankin hankala seurata - monet kriitikot moittivatkin elokuvaa tästä. Tämä ei ole niitä elokuvia, joita katsotaan poppareiden sun muiden kanssa aivot narikassa. Viihdyttävä siltikin.

Pari päivää sitten katsoin Tahrattoman mielen (http://en.wikipedia.org/wiki/Eternal_Sunshine_of_the_Spotless_Mind), joka käsittelee ihmisen muistia ja rakkautta. Ideana on se (ja vähän muutakin), että mies haluaa poistaa erääseen naiseen liittyvät muistonsa. Toteutus on mielenkiintoisen scifimäinen, ja elokuvakokemus mukavan raikas. 
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 09.04.08 - klo:21:21
No nuo kaikki on melkein tommosta amerikkalaista propagandaa arabia maita vastaan.

Kriitikkoihin ei kannata uskoa, kun todella harvat elokuvat muutenkin saavat 70+. Itse joskus yllätyn kun olen jonkun leffan katsonut ja ollut silleen: "Olipas ihan hyvä leffa" ja sitten kun eksyn metacritciin, niin se on saanut 33 keskiarvoksi..wtf.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Olimar - 09.04.08 - klo:21:26
No nuo kaikki on melkein tommosta amerikkalaista propagandaa arabia maita vastaan.

Kriitikkoihin ei kannata uskoa, kun todella harvat elokuvat muutenkin saavat 70+. Itse joskus yllätyn kun olen jonkun leffan katsonut ja ollut silleen: "Olipas ihan hyvä leffa" ja sitten kun eksyn metacritciin, niin se on saanut 33 keskiarvoksi..wtf.

Mitä sä höpötät ._. Itse näin Syrianan enemminkin Yhdysvaltojen toimintaa kritisoivana. Ja kyllä niiden kriitikoiden sanomisissa on usein perää >_>.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 09.04.08 - klo:21:32
No syrianiaa en olekaan katsonut. Puhuin yleisesti, että yleensä kun on leffassa USA ja lähi-itä, niin se propagandaa arabiaa vastaan. Erinomainen esimerkki on tuo vähän aikaa sitten tullut The Kingdom.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Poni-T - 10.04.08 - klo:20:30
Salkkarit oFnaa niiku Sami Nieminen sanoo. Vähänkö huomiin jakso on varmaan läppä!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: apathy - 10.04.08 - klo:21:40
Jos vaikka tämäkin nyt sitten.

Katsotko paljon telkkaria?
Ihan liika joidenkin mielestä. O_o

Mitä ohjelmia katsot töllöstä?
Vähän mitä sattuu, en oikeastaan välitä mitä tulee.

Mikä on lempiohjelmasi?
Parhaimpia ovat Simpsonit, Frendit, Pako (vaikkakin tauolla) ja C.S.I.:t (Las Vegas & Miami).

Mikä on mielestäsi paras kanava?
Sub, ilman muuta

Miltä kanavalta tulee mielestäsi parhaat leffat?
Subilta tulee parhaat aina R&A-aikaan.

Mitä kanavaa katsot eniten?
Subia ~75% kaikesta ajasta mitä katson tellua, ~10% MTV ja loput muita.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 10.04.08 - klo:22:04
Salkkarit on kyllä nykyään nin huvittavia, että ei niitä jaksoja voi jättää katsomatta.

Muuten en katso juuri telkkaria lainkaan. Kaikki sarjat tulee katsottua tietokoneen kautta. Lost hyppäsi mahtavalla neloskaudellaan Prison Breakin ja useiden muiden sarjojen edelle.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Chirel - 10.04.08 - klo:22:25
Salkkarit on kyllä nykyään nin huvittavia, että ei niitä jaksoja voi jättää katsomatta.
Jep.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 11.04.08 - klo:15:20
Salkkarit on kyllä nykyään nin huvittavia, että ei niitä jaksoja voi jättää katsomatta.
No voi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Donkey - 11.04.08 - klo:16:37
No voi.
Ei voi. Ismolta irtoaa loistavia juttuja kun se sille päälle sattuu.

Minusta kaikista hauskin asia tuossa ihme Ismo fanituksessa on se, että jotkut oikeesti fanittaa sitä.
Ismo <3.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Influ - 11.04.08 - klo:17:23
Minusta kaikista hauskin asia tuossa ihme Ismo fanituksessa on se, että jotkut oikeesti fanittaa sitä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 11.04.08 - klo:17:31
no siis Ismohan on oikeesti niin kova tyyppi. Onnistuu aina saamaan asiansa sekaisin ja sekoilee vitusti :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: jerskale - 11.04.08 - klo:20:23
no siis Ismohan on oikeesti niin kova tyyppi. Onnistuu aina saamaan asiansa sekaisin ja sekoilee vitusti :D
Niin ja Salatut elämät voisi vaihtaa nimeään: "Ismon elämä".
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Poni-T - 11.04.08 - klo:20:34
Aahhah :D ai että oli hyvä tänää Salkkareis toi kohtaus kaupalla. Ismo ofnaa
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 11.04.08 - klo:20:35
Jäi katsomatta. Piti katsoa se, mutta rupesin pelaa veljen kanssa 18.10 MKWii ja äsken lopetin. Aika meni kuin siivillä :S
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 11.04.08 - klo:23:55
Käytiin kattomas tuo Meet the Spartans (Mitäs me spartalaiset). Tosi hauska oli, muttei ollu ensaahenkeä-hauska.

E: Pitäähän ne kaikki leffat käydä kattomassa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Poni-T - 12.04.08 - klo:00:02
^Kuka vittu menee katsomaan tuollaista paskaa?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Olimar - 12.04.08 - klo:00:04
Käytiin kattomas tuo Meet the Spartans (Mitäs me spartalaiset). Tosi hauska oli, muttei ollu ensaahenkeä-hauska.

Vitsailet varmaan. Katsojat eivät yleensä ole halunneet puhua koko leffasta sen nähtyään. Ja nauravat sille, että sitä ei tarvitse katsoa enää uudestaan.

xXx:n katsoin neloselta, aika tyhmä elokuva. Alku oli erittäin huono, eikä dialogikaan tai näyttelijöiden persoonallisuudet pelastaneet tyhmää tarinaa (vain yksi hyvä oneliner). Muutamia viihdyttäviä toimintakohtauksia kuitenkin löytyi, mikä pelasti katsomiskokemuksen jossain määrin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 12.04.08 - klo:00:06
No sanokaas sitten, mitä menen seuraavaksi kattomaan? Jäi vielä reilusti cashia..
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Poni-T - 12.04.08 - klo:00:38
Siel ei oo mitää tällä hetkellä joten käytä ne rahas johonki parempaan. Mikä hinku sulla on ne tuhlata, lol.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 12.04.08 - klo:08:42
No sanokaas sitten, mitä menen seuraavaksi kattomaan? Jäi vielä reilusti cashia..

Be Kind Rewind on kuulemma hyvä. Ajattelin itsekin käydä tsekkaamassa, kun pääosassa nyt sattuu olemaan loistava Jack Black.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Eagle - 21.04.08 - klo:12:30
Tässä kuussa tsekkaa Street Kings ja The Bucket List. ;b
Loistavia molemmat. B)

Ostin netanttilasta pari leffaa: Spider-Man 3 special edition ja Ghost Rider extended cut, molemmat siis uusia/muoveissa. Hintaa yhteensä toimituskuluineen 24,43e. Tilasin laskulla, eräpäivä 24.5. B)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 23.04.08 - klo:17:01
No niin, nyt kun oikein innostuin näiden aiheiden otsikoita laajentamaan niin... : )

Huomenna tulee taas Lostin jakso : ) Pitää tosin odottaa pari päivää, että joku kerkeää tehdä taas subit. Prison Brakea en ole jaksanut enää katsoa, vaikka toisen seasonin katsoinkin jenkkien tahtiin. Pitää odotella, että mokoma jatkuu televisiossa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 23.04.08 - klo:17:03
Kolmas season on Prison Breakissa jo ollut tauolla alkuvuodesta asti. Aika surkea kausi verrattuna edellisiin, mutta ihan hyvä.

Lost oli nyt tauolla ja jatkuu siis tällä viikolla? Hyvä. Lost on tällä hetkellä paras sarja, ihan uskomattomaan nousuun lähti tuo neloskausi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 23.04.08 - klo:19:09
No niin, nyt kun oikein innostuin näiden aiheiden otsikoita laajentamaan niin... : )

Ööh, Televisio = TV-ohjelmat (http://resetti.net/index.php?topic=593.0)?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 23.04.08 - klo:20:21
Ööh, Televisio = TV-ohjelmat (http://resetti.net/index.php?topic=593.0)?
Hehe, ounasin itseni aika pahasti. Noh eh hmm... Yhdistän sen tähän myös :D Miksi pitää kaksi vähän aktiivista ketjua kun samaan hintaan saa yhden, jossa hoituu molemmat...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Pulppu - 25.04.08 - klo:18:08
Leffojen katselupaikkana toimii tietysti aina yhtä ihana HD-ready videotykillä (valkokankaan koko 100") ja parilla nahkaisella nojatuolilla varustettu leffahuone (http://img140.imageshack.us/img140/7436/dscn9778df0.jpg)

Vanha viesti, mutta..

HAISTA PASKA PORVARIZOINKKI!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 25.04.08 - klo:18:19
No ei helvetti. Pitää olla jo aika paljon ylimääräistä rahaa jos halua tuhlata rahaa tommosiin turhuuksiin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kaiser Dragon - 25.04.08 - klo:18:30
No ei helvetti. Pitää olla jo aika paljon ylimääräistä rahaa jos halua tuhlata rahaa tommosiin turhuuksiin.
Onhan meilläkin alakerrassa Laajakuva TV. Yläkerrassa katsellaan normaalia televisiota.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Pulppu - 25.04.08 - klo:19:04
Kakskyt tuumane putkilaajakuva on pikkasen eri ku HD-ready videotykki ja 100'' valkokangas.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 26.04.08 - klo:19:15
Itse en pidä videotykki ja valkokangas-setistä. 40 tuumanen taulutelkku kotiteatterisetillä riittää mulle ihan hyvin.

E: Paskat on halpis :P
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 26.04.08 - klo:20:13
Itsekin pidän enempi telkkareista ku videotykki + valkokangas setistä...Valkokankaalta kun katsoo, niin ei ole läheskään yhtä tarkka ja kirkas kuva, vaikka hyvillä vehkeillä katsookin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kasuli - 28.04.08 - klo:09:07
Kraton, se riippuu kyllä ihan nyt siitä, miten hyvillä vehkeillä katsoo (+ tietysti kankaasta.)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: kaakki - 28.04.08 - klo:12:37
Ja siitä mitä katsoo. Eikai Fullhd-tykistä ole hyötyä, jos katsoo jotain paskalaatuista streamia...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Pulppu - 28.04.08 - klo:15:54
Itse en pidä videotykki ja valkokangas-setistä. 40 tuumanen taulutelkku kotiteatterisetillä riittää mulle ihan hyvin.

No joo kyl tollanen paska halpis settikin menee :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Poni-T - 28.04.08 - klo:18:57
Yeah perjantaina Madventures!

Loistava sarja. Voisin mennä naimisiin noitten jaksojen kanssa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ann-Ti - 06.05.08 - klo:19:22
Jos joku ei vielä sattunut huomaamaan, niin nyt olisi tullut Iron Sky:n teaseri. (http://uk.youtube.com/watch?v=4KEueJnsu80&eurl=http://www.ironsky.net/)

Kivalta näyttää.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Protooh - 06.05.08 - klo:19:27
Juu ihan hienolta näyttää ja varmaan ostan tuon jopa jos jaksan.
 
 Uusi Indiana Jones tulossa pitää mennä katsomaan kun sitä ollaankin jo odotettu...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Zoink - 06.05.08 - klo:21:37
Kappas vain, täällä minun selkäni takana onkin höpisty koko ajan.
Valkokangas löytyi jostain autotallin perältä (ei tarkoita, että se olisi huono :D), tiedä sitten mihin tarkoitukseen se oli ennen suunnattu. Nähtävästi joltain isäni työpaikalta raahattu kotiin. Videotykkikään ei tullut loppujen lopuksi kauhean kalliiksi, itse asiassa melkein ilmaiseksi saimme vaihdettua edellisen normaalin videotykin tuohon HD-readyyn. Joku isäni kaveri (sellainen tr00-tekniikkaihminen) oli hankkimassa uutta tykkiä itselleen ja päätti sitten myydä tuon vanhan todella alennettuun hintaan meille. Vanhan tykkimme saimme myytyä lähes samaan hintaan kuin millä uuden ostimme. Noiden nahkatuolien hinnasta en sitten sanokaan mitään. :D
   
Valkokankaalta kun katsoo, niin ei ole läheskään yhtä tarkka ja kirkas kuva, vaikka hyvillä vehkeillä katsookin.
Meillä kun ei hyvää TV:tä ole (suurin on tuo 32" laatikkotöllö ilman mitään tietoa HD:stä), niin kyllä tuolla ne kaikki pelit tulee pelailtua ja lehvat katseltua. Kaverini tosiaan totesi, että tuolla tulee ehkä jopa tarkempikin kuva kuin heidän HD-ready televisiostaan. Kirkkauttakin saa sitten ihan säätää, sen ei pitäisi olla ongelma.

e: Sekavaa tekstiä (=tylsää luettavaa) tuli. : I
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 06.05.08 - klo:22:48
Perhana, pitää tuo Iron Skyn teaseri katsastaa kunhan pääsen koneelle (jos en sitten katso mobiili-YouTubesta).

Lauantaina tulee muuten Phone Booth Maikkarilta. Itse tykkäsin siitä, oli myös hieman poikkeava leffa. Kuka olisikaan uskonut että elokuva, jonka tapahtumat rajoittuvat yhteen puhelinkoppiin ja sen ympärille, voisi olla niin mielenkiintoinen?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 06.05.08 - klo:22:53
Mobiili-YouTube?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Influ - 06.05.08 - klo:22:54
http://m.youtube.com/?warned=1&v2=1&locale=en_GB
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 06.05.08 - klo:23:01
Juu, katsoin tuon Iron Skyn teaserin. Kivalta näyttää. Toivottavasti tulee ihmisten aikaan tuo leffa. Star Wreck: In the Pirkinning oli ainakin mahtava, joten jotain on tältä Rautataivaaltakin odotettavissa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jeftano - 14.05.08 - klo:14:06
http://www.mtv3.fi/ohjelmat/idols2008rekry/uutiset.shtml?644078 (http://www.mtv3.fi/ohjelmat/idols2008rekry/uutiset.shtml?644078)

Nyt sinne Idolsii voi ilmottautua. Harmi vain että Turussa päin ei enää ole mitään koelauluja: (
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 14.05.08 - klo:15:47
"Hanna Pakarinen, Ilkka Jääskeläinen, Ari Koivunen ja… sinä? Ilmoittaudu nyt ennakkoon Idols 2008 -koelauluhin! Koelaulut järjestetään elokuussa Tampereella, Kuopiossa, Rovaniemellä ja Helsingissä."

Jaa. En tiedä sitten kuka haluaa olla täydellinen floppi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 14.05.08 - klo:15:53
Niinno, olisi se ollut vähän halveksuvaa jos sen olisi sieltä jättänyt mainitsematta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 14.05.08 - klo:16:20
http://www.mtv3.fi/ohjelmat/idols2008rekry/uutiset.shtml?644078 (http://www.mtv3.fi/ohjelmat/idols2008rekry/uutiset.shtml?644078)

Nyt sinne Idolsii voi ilmottautua. Harmi vain että Turussa päin ei enää ole mitään koelauluja: (

OKKUSENMAN! OKKUSENMAN!

...Tube?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: pandem - 14.05.08 - klo:16:21
"Hanna Pakarinen, Ilkka Jääskeläinen, Ari Koivunen ja… sinä? Ilmoittaudu nyt ennakkoon Idols 2008 -koelauluhin! Koelaulut järjestetään elokuussa Tampereella, Kuopiossa, Rovaniemellä ja Helsingissä."

Jaa. En tiedä sitten kuka haluaa olla täydellinen floppi.
Oli meidän koulussa yläasteella. Eli se on paras niistä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Maveric - 14.05.08 - klo:17:05
http://www.mtv3.fi/ohjelmat/idols2008rekry/uutiset.shtml?644078 (http://www.mtv3.fi/ohjelmat/idols2008rekry/uutiset.shtml?644078)

Nyt sinne Idolsii voi ilmottautua. Harmi vain että Turussa päin ei enää ole mitään koelauluja: (

OKKUSENMAN! OKKUSENMAN!

...Tube?
Ois muuten kova jos joku siellä Okkusenmania vetäisi :D Saattasin jopa kattoakin, muuten kun ei Idiots iDolls Idols kiinnosta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 14.05.08 - klo:18:14
Noissa sanoissa olisi aivan helvetinmoinen opetteleminen. Mieluummin Pokémonin tunnari <33 Mutta ei riittäisi muna kuitenkaan :/
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Maveric - 14.05.08 - klo:18:53
Noissa sanoissa olisi aivan helvetinmoinen opetteleminen.
Ei se nyt niin hirveä ole. Opinhan minäkin Eureka Seiskan ekan openingin laulaan muutamassa minuutissa. Toisaalta siinä ei ole yhtä montaa sanaa kuin Okkusenmanissa, eikä yhtä nopeaan tahtiin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 14.05.08 - klo:18:54
No mutta tuskin ehdit kauaakaan laulaa ennen kuin ne toomarit keskeyttää. Paitsi jos sinulla sitten tosiaan on hyvä lauluääni. :O
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 14.05.08 - klo:19:17
Paitsi jos sinulla sitten tosiaan on hyvä lauluääni. :O
Kuule, Idolssissa se on toisin päin :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Chirel - 17.05.08 - klo:20:37
Päätin sitten hommata The Prestigen koristamaan mahtavaa kahden elokuvan Blu-Ray kokoelmaani. whippidii
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 22.05.08 - klo:21:07
Uusin Indy käyty tsekkaamassa. Luvassa pirusti toimintaa ja aivan hitosti erikoisefektejä. Leffassa on jopa Indiana Jonesien mittapuulla aivan käsittämättömiä hölmöilyjen ylilyöntejä ja kliseitä ... mutta ei elokuva missään nimessä mikään totaalisen huono ole. Harrison Ford vetää roolinsa yllättävän energisesti ja toimintaa riittää vaikka muille jakaa. Leffa on mukavaa viihdettä, mutta ei kyllä missään nimessä pärjää vanhoille leffoille.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Poni-T - 22.05.08 - klo:23:25
http://en.wikipedia.org/wiki/Eternal_Sunshine_of_the_Spotless_Mind (http://en.wikipedia.org/wiki/Eternal_Sunshine_of_the_Spotless_Mind)

Ostakaa.

Kuka menee kattoo Indiana Jones 4:n! Mie!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Poni-T - 23.05.08 - klo:20:25
Vähän oli toi Indiana Jones 4:n pahisnainen seksikäs!!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tuntsa - 23.05.08 - klo:21:14
Vähän oli toi Indiana Jones 4:n pahisnainen seksikäs!!
Vihdoin ollaan samaa mieltä. <3

Oli varsin muikea leffa, mutta pari kohtaa oli vedetty aika överiksi. Miksi siihen piti sekoittaa scifiä. :S
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 23.05.08 - klo:23:35
Itsekin kävin tuon Indiana Jonesin kattomassa tänään. Hyvä leffa oli vaikka
(click to show/hide)

Ja niitä spoilertageja saa käyttää kun niitä on tarkoitus käyttää, vaikkei niitä turhaan tarvitse raiskatakaan. Kiitti *näin* paljon ku spoilasit <33 -Tube

Nyt Tube säästi leffaliput. ;)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: snowblind - 26.05.08 - klo:20:07
Tää uus Indiana Jones tuntuu vähän hassulta, ne oli sillo joskus menestys ja hyvä niin, mutta nyt joku 60v vanha pappa vetää siellä viidakossa kyse ei ole enää siitä vanhasta kunnon Indiana Jonesista. Keksisivät uusia ideoita eivätkä kaivaisi esiin vanhoja elokuvamenestyksiä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jeftano - 04.06.08 - klo:17:20
Katsokaa tänään kello 23.00 Subilta Alig USA:ssa. Hauska ohjelma.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Chirel - 04.06.08 - klo:19:15
Hommasin play.comista parit Blu-rayt.

Spiderman (1,2,3) Trilogy Boxsetti(kakkonen on 2.1, mutta ei oo suomisubeja :<)
The Big Hit (tätä ei ois kannattanu edes warettaa xD)
Identity

Kevensivät lompakkoa sen 70e.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 14.06.08 - klo:10:16
Battle Royale on kyllä hemmetin hyvä leffa. Yöllä en jaksanut katsoa, mutta olen katsonut sen vuosia sitten.


Contender - Haastaja muuten ei oo ollenkaan mitään nyrkkeilyä - se on viihdettä. Matsit on hyvin tehty kun hidastuksia piisaa, mahtavat musat ja kuvakulmat vaihtelee niin hienosti että matsit on paljon oikeita matseja tyylikkäämpiä. Sarjassa on myös johtohahmona Sylvester Stallone ja joku entinen maailmanmestari nyrkkeilijä sekä joka jaksossa on aina yksi tämmönen "tositv" kilpailu ja ne on ollut ihan hauskaa katsottavaa. Suosittelen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 22.06.08 - klo:15:04
Uu mama, MTV3:lta tulee tänä kesänä Legend of Ron Burgundy. Legendaarinen leffa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Rottiss - 22.06.08 - klo:15:45
Katottiin kavereitten kanssa eilen waretettu Indy nelonen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Chilly^ - 22.06.08 - klo:18:19
^Jokos tuota saa DVD-laadulla? En ole mistään löytänyt, ittelle kun ei nuo telesyncit kelpaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: jnnw - 22.06.08 - klo:18:22
Contender - Haastaja muuten ei oo ollenkaan mitään nyrkkeilyä - se on viihdettä. Matsit on hyvin tehty kun hidastuksia piisaa, mahtavat musat ja kuvakulmat vaihtelee niin hienosti että matsit on paljon oikeita matseja tyylikkäämpiä. Sarjassa on myös johtohahmona Sylvester Stallone ja joku entinen maailmanmestari nyrkkeilijä sekä joka jaksossa on aina yksi tämmönen "tositv" kilpailu ja ne on ollut ihan hauskaa katsottavaa. Suosittelen.
Oon ite kans tykästyny tähän ohelmaan, vaikka ei voitakkaan Ultimate Fighteria, jonka tilalle tuli Jimille. Ensin ajattelin että varmaan aika tylsä, mutta sehän olikin kuin leffaa katsoisi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Rottiss - 22.06.08 - klo:20:01
^Jokos tuota saa DVD-laadulla? En ole mistään löytänyt, ittelle kun ei nuo telesyncit kelpaa.

Ei saa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 22.06.08 - klo:21:21
Kyllä telesyheröjäkin paremman puutteessa katsoo.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kasuli - 22.06.08 - klo:21:30
^Jokos tuota saa DVD-laadulla? En ole mistään löytänyt, ittelle kun ei nuo telesyncit kelpaa.
Leffateatterissa näkis tarkemminkin. : o
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Rottiss - 22.06.08 - klo:22:21
Kotiteatterissa näkis halvemmin. ;)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 22.06.08 - klo:23:49
Katsoin uusimman Contenderin uusintana tänään ekaa kertaa ja ei hitto miten tunnelmallinen ja mahtava jakso oli! Sai babyface ihan kunnolla kyytiä ja oli kyllä tosissaan niin naurettava jätkä että ei mitään rajaa...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: kaakki - 23.06.08 - klo:19:52
Tiistaisin yhdeksältä subilta tuleva Skins on loistava. Suosittelen. (Y)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Pulppu - 23.06.08 - klo:20:59
On tässä tullut taas katsottua parit leffat enkku subeilla. Ihan hyvin noista tajuaa kun kuulee puheen ja näkee saman tekstinä edessä. Kyllähän niitä kattelis mieluiten omalla äidinkielellään, mutta kun noilla sivustoilla kestää niin perkuleen kauan tehdä niitä subeja. Tai eivät edes tee. Mm. Family Guyn, American Dadin, Simpsonien ja South Parkkien lähes kaikki tuotantokaudet olen kattellut ilman subeja, kun ei löydy hyviä subeja.

Niinjoo. Waretusta ei tueta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jaska - 23.06.08 - klo:22:13
No yhtä väärin on katsoa netistä leffoja vaikka se ei olisi laitonta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 23.06.08 - klo:23:27
noilla sivustoilla kestää niin perkuleen kauan tehdä niitä subeja. Tai eivät edes tee.
Niin no, tietenkinhän täytyy ottaa huomioon, että nämä "sivustot", eli siis tarkemmin sanottuna kiinnostuneet suomentajat ja oikolukijat, jotka käyttävät sivustoja työalustana ja yhteisönä, tekevät tekstitykset vapaa-ajalla ja harrastuksena sekä täysin kiinnostuspohjalta - mutta ainahan voit itse auttaa hommassa niin muiden ei tarvitse vinkua samasta asiasta! :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Pulppu - 23.06.08 - klo:23:33
Jaska on erittäin nokkela veijari.

Ja osiris, tottakai tämä oli tiedossa. Enhän mää tossa mitenkään haukkunut suomentajia. Eikä kyllä kiinnosta ruveta siihen hommaan, aika veemäistä on niillä ohjelmilla työstää tekstejä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 10.08.08 - klo:23:30
Oho, suomalaisiakin leffoja alkaa tulemaan, jotka saattaisivat kerätä kiinnostusta jopa ihan maailmanlaajuisella tasolla. Kauhua ja skifikomediaa (:

http://www.youtube.com/watch?v=si8IqpZc8Fo
http://www.youtube.com/watch?v=kH_swPymoOo
http://www.youtube.com/watch?v=4KEueJnsu80
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ann-Ti - 11.08.08 - klo:00:26
Tuota Iron Skyta on turha alkaa vähään aikaa odottamaan. Luultavasti käy samalla tavalla kuin Star Wreckin kanssa. Tuo trailerihan tuli noin kuukausi sitten, vaikka alunperin sitä lupailtiin jo yli puoli vuotta sitten : )

EDIT:
Lainaus
Added:  May 06, 2008

Nojuu. Ei voi kesällä muistaa milloin mikäkin tapahtui. Pitkälti myöhässähän tuo kuitenkin tuli.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 11.08.08 - klo:01:13
Lainaus
Added:  May 06, 2008

Vuodeksi 2010 sitä lupailevat.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 12.10.08 - klo:23:35
On muuten harvinaisen paskaa Prison Break nykyään, ei meinaa tota neljättä kautta jaksaa katsoa ollenkaan. Ensimmäinen kausi oli mahtava sekä toinen ja kolmas ihan ok, mutta tää neljäs... ääh.

Parhaat sarjat mitä tulee ovat kyllä Lost, Heroes(varsinkin tämä uusi tuotantokausi), Dexter ja Rillit Huurussa(parasta huumoria aikoihin).
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Spermauno - 12.10.08 - klo:23:41
On muuten harvinaisen paskaa Prison Break nykyään, ei meinaa tota neljättä kautta jaksaa katsoa ollenkaan. Ensimmäinen kausi oli mahtava sekä toinen ja kolmas ihan ok, mutta tää neljäs... ääh.

Parhaat sarjat mitä tulee ovat kyllä Lost, Heroes(varsinkin tämä uusi tuotantokausi), Dexter ja Rillit Huurussa(parasta huumoria aikoihin).

Prison Breakin ensimmäinen kausi oli mahtava, toinen taas niin huono etten jaksanut alkaa seuraamaan kolmatta kautta.

Ja Heroes on tällä TV:n parhautta, latauksessa tällä hetkellä 2. tuotantokausi HD-tarkkuudella.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 12.10.08 - klo:23:45
Kakkoskausi Heroesista on ihan ok, mutta toi kolmonen... ei helvetti miten mahtava. Mulla on kaikki jaksot tullu katottua HDTV:na hd-näytöllä ;).
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kasuli - 13.10.08 - klo:00:21
Oonko mä missannu jotain? Heroesin kolmoskausi on ollut pitkälti paskaa. Kaksi jaksoa neljästä(?) ollut siedettäviä. Voisin mäki hoodeena kattoa mutku ei koneessa riitä tehot. :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 13.10.08 - klo:00:31
No ihan ekat jaksot on semmosta introductionia tossa vähäsen, mutta sitten alkaa tapahtumaan. Varsinkin uusin jakso sai mun jalat tutisemaan ja korvat lipsumaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Influ - 13.10.08 - klo:00:43
Millonhan tulee töllöstä Heroesia taas? Ei jaksa warestaa, kun on saatanan hidas netti.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 13.10.08 - klo:00:51
Kyllähän siitä mainosta on tullut, viimeksi tosin kait kesällä. ._.' Himottais muaki.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Influ - 13.10.08 - klo:01:51
Juu kesällä subilla pyöri mainosta mutta eipä oo näkyny sen jälkee.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 13.10.08 - klo:12:17
Lostilla oli eka kausi mahtava, sitten oli kaksi surkeaa tuotantokautta, mutta tuo uusin ylitti kaikkien odotukset ja Lost nousikin aika nopsaa yhdeksi suosituimmista tv-sarjoista ainakin warettajien keskuudessa =)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 13.10.08 - klo:12:45
Lostin eka kausi tosiaan oli erinomainen, toinen kausi taas kohtuu heikko. Itse pidin kolmannesta tuotantokaudesta aika paljonkin... Neljättä en ole edes katsonut, mutta kuulemma se on hyvä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: kaakki - 13.10.08 - klo:14:07
Lost on aina ollut loistava.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Chilly^ - 13.10.08 - klo:14:27
Prison Breakin kaksi ensimmäistä tuotantokautta olivat upeita, kolmas oli aika blaa, joten jätin kesken. Kaikki sarjan jaksot mitä toistaiseksi on tullut löytyvät tosin koneelta eli joskus kun on tylsää voisi vaikka jatkaa. Lostista taas sitä mieltä että ensimmäin tuokkari oli mahtava, mutta kakkonen alkoi käydä aika naurettavaksi ja sekin on jäänyt katsomatta kakkosen ekojen jaksojen jälkeen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 13.10.08 - klo:16:25
Lost on suosikkisarjani. Eka kausi oli helvetin hyvä, toka kausi pääsi kukoistukseensa vasta aivan lopussa, kolmonen oli hyvä, neljäs kausi oli taas parasta ikinä. Neljännellä kaudella oli vain yksi oikeasti paska/fillerimäinen jakso, Eggtown, mutta muuten koko kausi oli täyttä orkkua alusta loppuun. Toivottavasti viides kausi pitää sarjan laadun edelleen korkeana... Locke ja Desmond on kovimpii.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: jerskale - 15.10.08 - klo:21:16
Perjantaina Max Paynea katsomaan kavereiden kanssa. Toivottavasti elokuva on mahtava.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Bueno - 30.10.08 - klo:12:32
Perjantaina Max Paynea katsomaan kavereiden kanssa. Toivottavasti elokuva on mahtava.
Paskaahan se oli. katsomattakin tiedän. :3
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 30.10.08 - klo:20:42
^
Väärässä olet. Ihan mainio leffa oli kyseessä, vaikkei mitään superspektaakkelia ollut.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Luistonesto - 30.10.08 - klo:20:44
^
Väärässä olet. Ihan mainio leffa oli kyseessä, vaikkei mitään superspektaakkelia ollut.
Eipä tuo Metacriticissä ja Leffatykissä ole mitään hääppöisiä arvosanoja saanut.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kaiser Dragon - 30.10.08 - klo:20:48
Itse meinasin katsoa nuo viikonloppuna tulevat Zorro elokuvat. Kiinnostusta niihin riittää.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 31.10.08 - klo:13:06
^
Väärässä olet. Ihan mainio leffa oli kyseessä, vaikkei mitään superspektaakkelia ollut.
Eipä tuo Metacriticissä ja Leffatykissä ole mitään hääppöisiä arvosanoja saanut.
Ei kannata katsoa arvosanoja vaan leffa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: jerskale - 31.10.08 - klo:14:50
Max Payne hyvässä seurassa elokuvateatterissa oli todella hyvä. En todellakaan antaisi huono arvosanaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Luistonesto - 31.10.08 - klo:15:38
Max Payne hyvässä seurassa elokuvateatterissa oli todella hyvä. En todellakaan antaisi huono arvosanaa.
Hyvässä seurassa kaikki on parempaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kaiser Dragon - 31.10.08 - klo:15:40
Kuinka moni on nähnyt kaikki spiderman elokuvat? Itse olen nähnyt kaikki.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Luistonesto - 31.10.08 - klo:15:45
Kuinka moni on nähnyt kaikki spiderman elokuvat? Itse olen nähnyt kaikki.
Kolmonen jäänyt katsomatta. Kai senkin voi sitten joskus katsoa jos telkkarista sattuu tulemaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 31.10.08 - klo:19:13
Kaikki Raimin hämismiehet on tullut nähtyä, vieläpä ihan teatterissa. Ihan viihdyttäviä supersankarileffoja, eli jos aivot on ripustettu narikkaan ja popcornia piisaa, niin mikäs siinä katsellessa. Kolmonen tosin eksyi raiteilta pahasti ja muistutti enemmän jotain angstista nuorisodraamaa kuin Spiderman-elokuvaa. Ihan katsottava raina sekin tosin, ei lainkaan niin surkea kuin usein annetaan ymmärtää.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: eebrozgi - 27.12.08 - klo:00:24
Katoitteko tuon uusimman Wallace & Gromitin? Ei ollut hullumpi. :)  spoil[ Aika raaka tavallaan. ]
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Octagon - 27.12.08 - klo:00:49
Tulipa tuo katsastettua ja tykkäsin kyllä. Ei ole taso vanhoista kunnon Wallace & Gromiteista juurikaan laskenut, vaan lähes yhtä hyvä oli kuin vanhat. Huumori oli mukavaa, eikä minua haittaa, vaikka se joistakin hieman rajumpaa saattaa ollakin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 27.12.08 - klo:00:58
Huh, tulipa sitten katsottua joululahjaksi saamani Ring-leffa. Lopputulos: En enää koskaan uskalla katsoa VHS-nauhoja enkä vastata puhelimeen. O_O
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Akasori - 27.12.08 - klo:01:11
VHS-nauhoja

Onko sellaisia vielä? :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 27.12.08 - klo:01:13
On meillä varastossa vaikka kuinka paljon VHS-kasetteja. Ei niitä kyllä kukaan katso. :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: jerskale - 27.12.08 - klo:02:22
Huh, tulipa sitten katsottua joululahjaksi saamani Ring-leffa.
Itse näin tämän joskus pari muutama vuosi sitten kaverilla ja mielestäni todella hyvä elokuva. Kävin tässä muutama viikko sitten ostamassa Ring 1 & 2 boxin, edelleen yhtä hyvä kun muistelinkin. Ekaksi katsoin molemmat yksin keskiyön jälkeen kovilla äänillä pimeässä huoneessa, muttei kovinkaan pelottanut. Sitten seuraavana päivänä tämä sama kaveri jonka kanssa aikoinaan tuon katselimme, tuli välittömästi meille yöksi ja katsottiin sitten nuo molemmat. Ihme kyllä jaksoin katsoa ne ihan innolla uudestaan, vaikka yleensä en millään jaksaisi katsoa samaa leffaa uudestaan. Todella hyviä lehvoja molemmat, jerska suosittelee ; ).

En enää koskaan uskalla katsoa VHS-nauhoja enkä vastata puhelimeen. O_O
: )

Tässä pari viikkoa (ehkä) takaperin ostin kaupasta Medusan Verkon, vaikka senkin olin nähnyt, mutta yksinkertaisesti pidin leffasta älyttömästi. Nyt kun uudestaan katsoin niin edelleenkin mahtavaa settiä. Olihan se kakkos osa sitten pakko nähdä vielä uudestaan ja ostin isoveljeltäni halpaan hintaan Medusan Iskun. Ei pärjää ykköselle, mutta todella hyvä jatko-osaksi, minä tykkäsin edelleen.  Jos vielä viimeisimmän, Medusan Sinetin jostain hommaisin ja niin olisin oikein tyytyväinen. Hyviä leffoja nämäkin, jerska edelleen suosittelee ; ).

Joululahjaksi tuli Kummeli Alivuokralainen elokuva ja sen voisi tässä joku ilta katsoa. Kummelit on sarjana hyvä ja sen Jackpotin kävin elokuvateatterissa asti katsomassa ja hyvää viihdettä sekin. Katsoo nyt iskeekö tämä, toivottavasti.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 27.12.08 - klo:20:45
Kuinka moni on nähnyt kaikki spiderman elokuvat? Itse olen nähnyt kaikki.

Käsi pystyyn. Ykkönen oli mainio, kakkonen loistava ja kolmonen täyttä tuubaa.

Tuli katsottua Jack Blackin tähdittämä Be Kind Rewind. Leffa kertoo parista kaveruksesta, jotka saavat hoidettavakseen videovuokraamoliikkeen. Jack Blackin esittämä roolihenkilö kuitenkin sekopäissään magnetisoituu ja pyyhkii vahingossa kaikki videovuokraamon nauhat. Kaverit päättävät sitten kuvailla pyyhkiytyneiden leffojen tilalle omia versioitaan näistä elokuvista. Diggasin todella paljon. Erittäin positiivinen elokuva. Jack Black on ehkä maailmankaikkeuden hauskin näyttelijä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jeftano - 27.12.08 - klo:20:51
Itsekkin on myös tullut katsottua Be Kind Rewind elokuvissa ja myöhemmin vuokrattuna. Tuli paljon repeiltyä Ghost Busters kohdalle. Loppu oli vain hieman tylsä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Olimar - 28.12.08 - klo:18:33
Medusan sinetti aka Bourne Ultimatum. Mainio toimintatykitys, hieno päätös "trilogialle" - joka kaiketi on saamassa jatkoa. Ehdottomasti parhaimpia toimintaelokuvia mitä olen nähnyt. Muutenkin kaikki Bourne-elokuvat ovat kyllä alansa aatelia, tämä niistä kenties paras.

Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 13.01.09 - klo:20:38
Batman beginssin katsoin eilen. Petyin, kun eivät näyttäneet linnunpelätintä hevosen selässä minuuttia enempää.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kaiser Dragon - 13.01.09 - klo:20:45
Harmi kun televisiossa ei pyöri F-Zero Falcon Densetsu. Itse olen katsonut siitä n. 20 jaksoa. Skippasin jaksot 1-32 muistaakseni.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 13.01.09 - klo:21:40
Harmi kun televisiossa ei pyöri F-Zero Falcon Densetsu. Itse olen katsonut siitä n. 20 jaksoa. Skippasin jaksot 1-32 muistaakseni.

Huuteleekos muikku sarjassa "Falcon paunch"?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kaiser Dragon - 13.01.09 - klo:21:44
Harmi kun televisiossa ei pyöri F-Zero Falcon Densetsu. Itse olen katsonut siitä n. 20 jaksoa. Skippasin jaksot 1-32 muistaakseni.

Huuteleekos muikku sarjassa "Falcon paunch"?
Mitä sinä nyt meinaat?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 13.01.09 - klo:22:01
Harmi kun televisiossa ei pyöri F-Zero Falcon Densetsu. Itse olen katsonut siitä n. 20 jaksoa. Skippasin jaksot 1-32 muistaakseni.
Huuteleekos muikku sarjassa "Falcon paunch"?
Ilmeisesti. (http://www.youtube.com/watch?v=FFtw7qW7Vcw) x)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 14.01.09 - klo:15:05
Mistäs tuota pystyy katsomaan?

Edellistä viestiä ei tarvitse lainata, eikä ainakaan niin tehdessä tule luoda liian suurta lainauspyramidia, kiitos. -Tube
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kaiser Dragon - 14.01.09 - klo:19:44
Youtubessa. Sarja on kyllä japaninkielinen eikä tekstityksiä jaksoissa 1-30 ainakin. Mutta kuvan ja liikkeiden perusteella itse ymmärsin paljon.

Ylempää viestiä ei tarvitse lainata ~Samirai~
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 14.01.09 - klo:20:21
Kuinkas moni on nähnyt Will Smithin leffan "seven pounds"? Itse tykästyin leffaan alkukohtauksen jälkeen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 17.01.09 - klo:22:49
Joo päätin nyt ruveta seurailemaan tuota Survivor Chinaa. Mutta mikäs tässä, ensin äänestävät pois mielenkiintoisimman persoonan, ja sen jälkeen isorintaisimman. Ei näin. -.-
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 17.01.09 - klo:22:58
Itse en pysty seuraamaan Survivorsia, kun olen katsonut 6 tuotantokautta sitä. Jokainen survivorsi on samanlainen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 21.01.09 - klo:18:48
Jos joltain muuten meni ohi maanantaina alkaneen Pasilan toisen tuotantokauden ensimmäinen jakso, niin sen voi katsoa Areenalta.

http://areena.yle.fi/toista?id=1790614

Ensi maanantaina lisää :) Tätä on kaivattu.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Influ - 21.01.09 - klo:19:14
Ja tuo oli muuten hemmetin loistava. Ei ole ainakaan ekan jakson osalta laatu laskenut edellisestä kaudesta yhtään.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 22.01.09 - klo:16:17
Samaa mieltä, jakson loistokkuus jopa yllätti. Nauroin useasti ihan ääneen, mitä harvoin teen katsellessani yksin telkkaria.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Samirai - 22.01.09 - klo:18:07
Eka kassomani Pasila. Kylhän tuota oon kuullu kehuttavan joka paikassa, mutta ei ole vain sattunut ikinä tulemaan teeveestä silloin harvoin kun sitä katson. Eniten jäi vaivaamaan toi poliisipäällikön puhetapa, se kun on aivan samallainen kuin kaverilla, nyt sitten mietin onkohan kaveri sen tuolta plagioinu ._. Tutti(o_O)mies kiroilee liikaa ja puhuu ärsyttävästi. Sillai ärsyttävästi, että mie kuulovikaisena en kuule tota äänensaävyä niin selvästi ja puolet menee ohi jos en huudata kaiuttimia... Mutta hauska jakso oli, kasso melkein mieluummin kuin Itsevaltiaita =D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: mosse - 22.01.09 - klo:18:12
Tutti(o_O)mies kiroilee liikaa ja puhuu ärsyttävästi.

Pöysti on kova. Älä dissaa.

Joo, loistavahan tuo Pasila oli.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Chilly^ - 22.01.09 - klo:18:14
Blörghh... En malta odottaa ensi maanantaihin. (wut?)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 22.01.09 - klo:18:17
En tiedä mikä siinä on, mutta en voi olla repeämättä kun Kontiovaara pläjähtää ruutuun.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 22.01.09 - klo:18:32
Joo tsiigasin tuon Pasilan 2. kauden ekan jakson tos äsken, ja ihan jees oli, siis suomalaisten kyhäelmäksi. Sen verran hyvä, että hyvinkin mahdollisesti katson toisenkin jakson. Välillä tuo huumori vaikutti hieman väkisin väännetyltä, mutta sen verran kunnon kamaakin oli, että eipä tuosta juur välitä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 22.01.09 - klo:18:56
Heh. Harvemmin katson mitään kotimaisia TV-ohjelmia, saati mitään TV-ohjelmia, mutta YLE-Areenalta oli pakko katsoa tuo missaamani Pasilan jakso. Ihan mahtavaa meininkiähän se aina on.
Pa-si-la!  *awesome*
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 22.01.09 - klo:19:02
En tiedä mikä siinä on, mutta en voi olla repeämättä kun Kontiovaara pläjähtää ruutuun.
Joo, se on jännä... jännä miten ihmiset... repeävät nauramaan... kun Kontiovaara... puhuu.

Täytyy muuten tunnustaa, etten ole nähnyt Pasilan ekan kauden jokaista jaksoa :( Pitäisiköhän alentua katsomaan ne SinäPutkesta?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 22.01.09 - klo:19:21
UTube kyllä kusee kaiken laadun, eli kannattaa katsoa jostain muualta, jos vain voi.  ._.
Itsekään en ole kaikkia nähnyt, lähellekään, mutta kai siitäkin joskus joku DVD-setti julkaistaan, jos tarpeeksi suosiota kertyy.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Chirel - 22.01.09 - klo:19:24
Tutti(o_O)mies kiroilee liikaa
Mitä hembuu? Mun mielestä Pöysti kiroilee ihan helvetin vähän(ehkä jotain 10 kertaa koko jakson aikana). Mikä siinä kiroilussa muutenkaan on ongelmana? Voimasanat antaa oikein käytettynä kivaa terää näihin juttuihin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 22.01.09 - klo:19:28
Tutti(o_O)mies kiroilee liikaa
Mitä hembuu? Mun mielestä Pöysti kiroilee ihan helvetin vähän(ehkä jotain 10 kertaa koko jakson aikana). Mikä siinä kiroilussa muutenkaan on ongelmana? Voimasanat antaa oikein käytettynä kivaa terää näihin juttuihin.
Samaa mieltä. Se on melko koomistakin joissain tilanteissa, joka taas on vaan plussaa sarjan huumorin kannalta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 31.01.09 - klo:20:46
Sain ikuiset traumat, kun katsoin Balls of fury nimisen leffa. Leffa oli niin huono, että se ei itse pysynyt mukana tarinassa.

Ensinäkin, elokuvan aihe oli Pingis. Minä en kyllä mitenkään voi ottaa pingistä yhtä vakavasti, kuin leffa otti.

toiseksi, hahmot oli tyhmiä. Christhopher Walken kiinalaisena mafioosona, Hän ei näytä yhtään aasialaiselta, joten miksi hän on roolissaan?

Kolmanneksi, juoni oli, kuin 5-vuotias olisi keksinyt sen.

neljänneksi, komediana se epäonnistui. Melkein DS lensi televisioon, kun katsoin leffaa.

Loppuarvio: Elokuva on edustaa tätä paskojen komedioiden genreä, jonka edustajia on tullut monia edellisen vuoden aikana.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 05.02.09 - klo:14:48
Katsoinpahan huvikseni alkuperäisen Power Ranger-leffan. Kyseinen leffa on paljon huonompi, kuin NC kertoi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Agutski - 05.02.09 - klo:20:28
Kävinpäs juuri katsomassa elokuvateatterissa Valkyrien. Täytyy kyllä sanoa, että jopas oli loistava aloitus tälle elokuvavuodelle, yksi parhaista näkemistäni lehvoista todella pitkään aikaan, meinas tulla lopussa ihan tippa linssiinkin. Kyllä siinä toisessa maailmansodassa on vaan jotain magiaa, jota ei voi sanoin kuvailla...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Pulppu - 05.02.09 - klo:20:35
Itsekään en ole kaikkia nähnyt, lähellekään, mutta kai siitäkin joskus joku DVD-setti julkaistaan, jos tarpeeksi suosiota kertyy.
Eka kausi on ollut jo kauan kauppojen hyllyllä.. Nyt voipi jo löytyä alekopasta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 05.02.09 - klo:21:48
Laitoin juuri Boostepistä (http://www.boostep.fi/product_info.php?manufacturers_id=&products_id=31667) tilaukseen. 13 euroa ja risat posteineen. Ei hassummin.

Ensi kerralla voisin tilata Nikke Knattertonia (http://www.boostep.fi/product_info.php?products_id=36255). Siinäpä vasta hyvä sarja!

Vaikka yleensä tuppaankin olemaan tällainen warettava paska, niin hyvän viihteen tekijät on palkittava. Tätä piratismi yleensä itselleni tarkoittaakin. Katson/kuuntelen sen vähän mitä katson tai kuuntelen ja maksan sitten jos haluan. Pasilan porukat ovat vielä niin hienosti hoitaneet tuon nettijakelunkin, vaikka on ihan uusi sarja, että on pakko palkita. Areenaltahan ne nykyään tulee, mutta jo ensimmäinen kausi oli netissä jaossa ja se oli suoraan tekijöiden kotisivulta, ja oli vielä melko pitkään katsottavissa!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Olimar - 07.02.09 - klo:00:19
Kävinpäs juuri katsomassa elokuvateatterissa Valkyrien...

Joomut Tom Cruisea ei voi ottaa vakavasti, oli se leffa kuinka hyvä tahansa :/.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Influ - 07.02.09 - klo:02:18
Vaikka yleensä tuppaankin olemaan tällainen warettava paska, niin hyvän viihteen tekijät on palkittava. Tätä piratismi yleensä itselleni tarkoittaakin. Katson/kuuntelen sen vähän mitä katson tai kuuntelen ja maksan sitten jos haluan.

No tekeekö se siitä waretuksesta yhtään enemmän oikeutettua? Ei? Eli mikä on pointti perustella asiaa näin? Olisit vaan jättänyt sen tuohon "warettava paska". >_>
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 07.02.09 - klo:15:25
Tekee se, koska en kuitenkaan ostaisi mitään, minkä waretan. Warettamani musiikit/muut saatan taas ostaa. Se on loppupeleissä artistin/muun kannalta aivan sama, että jätänkö ostamatta vai waretanko. Ihan yhtä paljon se saa rahaa. Toisaalta taas jos ne saa mun warettamisella potentiaalisen ostajan aikaan, niin eikö se ole ihan hyvä juttu?

1) Mun warettaminen ei vähennä mitään myyntiä 2) Mun warettaminen itseasiassa lisää myyntiä.

Kuitenkaan en ostaisi, jos en ensin warettaisi. Jos tiedän jonkin jo etukäteen niin hyväksi, että haluan sen ostaa, ostan sen suoraan jo ennen warettamista. Jos warettaminen ei olisi mahdollista, niin en ostaisi kuitenkaan, joten mun omatuntoni on aivan puhdas. Pasilaahan en edes ole muuten koskaan warettanut, koska tekijät kokevat internetjakelun enemminkin mahdollisuutena, kuin uhkana, ja tässä lienee varmaan koko homman idea.

Siitä ajatuksesta, että jokainen netin kautta ohjelmansa katsovat ei olekaan ilkeä ja läpeensä paha yhteiskunnan ja viihdeteollisuuden vihollinen, vaan potentiaalinen ostajaehdokas, olisi mielestäni muidenkin hyvä lähteä liikkeelle. Tuon ostamani Pasilan jaksoja en välttämättä edes tule kaikkia enää ikinä katsomaan, mutta 1) haluan sen koristamaan hyllyäni 2) mielestäni on oikein, että ihminen saa jälkikäteen päättää, että oliko se sitten sen arvoinen, että siitä kannattaa maksaa.

Star Wreck: In the Pirkinning pitänee myös jossain vaiheessa ostaa DVD:lle, vaikka olenkin kyseisen elokuvan jo katsonut viidesti. Ilmaiseksihan se on alusta asti tarkoitettu.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Influ - 07.02.09 - klo:16:08
Waretus on laitonta. Ei waretus muutu yhtään sen laillisemmaksi vaikka se kuinka tekisi sinusta potentiaalisen ostajan. Ei ole yhtään sen oikeutetumpaa varastaa kaupasta uusia suklaamuroja, koska kun kerran maistaa niitä, saattaisi ostaa uudelleenkin. Tuo selitys on vaan yksi kasa paskaa, jolla sitä vähättelee muille sitä tosiasiaa, että waretus on laitonta ja väärin. Yritys esittää parempaa. Mutta onko sitä?

Ei se warettaminen vaivaa sinua millään tavalla. Ei sinun tarvitse selitellä itsellesi, että waretat "hyvästä syystä". Selität sitä niille jotka eivät wareta, koska se on väärin. Ja se ei toimi. Ei se heidän mielestään ole silti yhtään sen oikeuteumpaa. Waretus on rikos. Väärin. Sitä on turha selittelemällä muuksi muuttaa. Jos poliisi nyt sattuu sen kotikoneen bustaamaan, ei rangaistuksia lievennä yhtään se, että olisit saattanut varastamisen jälkeen ostaa tuotteen. Sitä joko warettaa tai ei. Tekee väärin tai oikein. Miksi siitä pitää tehdä numero turhanpäiväisillä selittelyillä?

Väsyneenä kirjoitettu, aukkoja varmasti löytyy. Mutta mielipide asiasta tulee toivottavasti selväksi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 07.02.09 - klo:16:17
Sä sekoitat nyt sen, mikä on lain mukaan väärin ja mikä on väärin. :)

Totta kai mä selitän niille, joiden mielestä se on väärin. Itsellenihän mun ei tarvitse selitellä, koska tiedän jo.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Riby - 07.02.09 - klo:16:51
Myös alaikäisten ryyppääminen on kielletty laissa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 07.02.09 - klo:16:55
Ja ylinopeuden ajaminen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Influ - 07.02.09 - klo:17:07
Ei sillä ole mitään eroa. Waretus on varastamista. Se on väärin. Aina ollut ja aina tulee olemaan. Sinäkin todennäköisesti waretat yksinkertaisesti, koska sinua ei vain kiinnosta, että se on väärin. Koska siitä tuskin on sinulle koskaan mitään haittaa. Ei se selittely anna niille parempaa kuvaa sinusta, joille on väliä, että waretus on väärin. Isoa osaa tuskin edes kiinnostaa sinun motiivit waretukseen. Tuo selittäminen vaikuttaa vain niin, että useampi kiinnittää huomiota siihen, että waretat. Turhaa touhua.

Eipä ole enää paljon vastailemista tähän asiaan. Ainakaan tänään. >_> Ei jaksa kirjottaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jaska - 07.02.09 - klo:17:13
No jos varastat ne suklaamurot kaupasta, kauppa menettää tuotteen eikä sitä voida myydä kenellekkään. Warettaminen on eri asia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Influ - 07.02.09 - klo:17:32
Huomaat kaupassa tuotteen x. Haluat sen, mutta sinulla ei ole varaa siihen. No et tietenkään varasta sitä, koska se on väärin. Menet kotiin, avaat koneen ja lataat tuotteen ilmaiseksi netistä. Tämä on oikein, koska kukaan ei menettänyt mitään konkreettista. Uskottelet itsellesi/muille, että et olisi kuitenkaan ostanut sitä tuotetta koskaan. Kuinka monessa tapauksessa se oikeasti menee näin? Ei tarvitse kiinnittää liikaa huomiota tuohon kauppa viittaukseen. Waretus on väärin. Ei voi olla vaikeaa myöntää sitä tosiasiaa.

Mutta jos menette joskus musiikki/peli/elokuva mille tahansa alalle, jonka tuotteet on waretettavissa, waretan kyllä mielelläni teidän tuotteet. Teidän mielestähän se on täysin ok, koska minä en koskaan olisi kuitenkaan ostanut niitä. Tulkaa sitten sanomaan, että waretus ei ole väärin, niin en väitä enää vastaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Spermauno - 07.02.09 - klo:17:43
Ymmärsin kylläkin näin, että jos Tube haluaisi jotakin tuotetta oikeasti, niin hän ostaisi sen. Jos hän taas haluaa uteliaisuuttaan tutustua esim. johonkin musiikkiyhtyeeseen, hän ensiksi warettaisi kyseiseltä yhtyeeltä muutaman kappaleen, jonka jälkeen hän sitten päättäisi että kannattaako rahojaan haaskata kyseiseen bändiin.

Minusta ihmiskunnan pitäisi kylläkin keskittyä hieman merkittävimpiin asioihin, kuin napista ihmisille warettamisesti, eli yksi lysti minulle kuka warettaa ja kuka ei.

Loppuun vielä, että kirjoitin tämän väsyneenä ja tässäkin tekstissä oli miljoonittain aukkoja. Kuitenkin jotenkin ilmaisin mielipiteen asiasta, joten ihan sama. Kysykää jos on tarve.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kurathesis - 07.02.09 - klo:17:58
Oli kuinka harmitonta vain, waretus se ei ole lainopillisesti eikä moraalisesti oikein. Kiistäjiä potkaistakoon pyllylle.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 07.02.09 - klo:17:58
Influ, jos asia oikeasti olisi niin, että uskottelisin vain itselleni, että asia ei ole väärin, tai en välittäisi siitä onko se väärin vai ei, olisi minulla konsoleissanikin sirut ja pelini olisivat piraatteja. Olen kuitenkin syytänyt satoja, jollen jopa tuhansia, euroja peleihin. Pelkästään Shop Channelilta olen ladannut tavaraa yli satasen edestä.

Maksan peleistä, koska koen saavani jotain vastinetta rahoilleni. Jokin demopalvelu X0:n malliin olisi kyllä kiva Wiillekin, koska Bomber Man Blastiin laittamani rahat menivät melko hukkaan. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta Shop Channelin kanssa, joten en ole kokenut tarpeelliseksi warettaa jokaista ja testata ensin, koska se olisi niin iso urakka.

(Microsoftin XBLA-demopalvelusta kyllä täydet propsit. Demon lataaminen ei tuota mitään ylimääräistä vaivaa, ja sen muuttaminen kokoversioksi on aivan yhtä helppoa kuin kokoversion lataaminen alusta asti.)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Influ - 07.02.09 - klo:18:06
Jos et koe jonkun asian olevan sinun rahojesi arvoinen, sinun ei tarvitse sitä saada. Eli sinä et vain välitä warettamisen vääryydestä.

Ja minua ei kiinnosta pätkääkään kuka warettaa ja kuka ei. Hyppii vaan pahasti silmille, kun kovasti väitetään ettei warettaminen ei olisi väärin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Olimar - 07.02.09 - klo:18:31
No jos varastat ne suklaamurot kaupasta, kauppa menettää tuotteen eikä sitä voida myydä kenellekkään. Warettaminen on eri asia.
Aiheita, joihin löytyy aina hienoja argumentteja.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kasuli - 10.02.09 - klo:22:34
Myös alaikäisten ryyppääminen on kielletty laissa.
Onko muuten noin? Itse kun muistelisin, että vain alkoholin luovuttaminen alaikäiselle on laitonta. Tällöin alaikäinen juoja ei ole tehnyt mitään väärää. Voin toki muistaa väärin.

Ja nyt itse aiheesta: Waretan pääasiassa TV-sarjoja. Toki on tullut muuta latailtua, ja onhan siitä hiukan huono omatunto (Jonathan Coultonille lähtee lahjoitus heti, kun saan sen jollain PayPalia järkevämmällä toteutettua). TV-sarjojen waretushan ei ole yhtään sen laillisempaa, mutta mielestäni on tyhmää joutua odottamaan vuosi, jotta maikkari saa jaksot ruutuun - ja nehän ovat alunperin ilmaisia muutenkin. Nämä eivät siis tuo henkilökohtaista mielipahaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 12.02.09 - klo:10:21
Hmm.. Tuosta waretuksesta sen verran, että itse harrastan sitä eniten joidenkin animesarjojen katsomiseen, sillä niitä ei saa mistään lähimailtakaan, eikä edes maksullisina netistä ilman että hinta on mahdoton.
Jos kyseisiä sarjoja olisi suomessa, niin tottakai ostaisin silloin, kun rahatilanne sen sallii.

Musiikkia waretan yleensä samasta syystä, tai siksi että haluan katsoa onko bändi ostonarvoinen vai ei.

Yleensäottaen minä en oikein jaksa tietoverkostolaista tai vastaavista välittää, mutta kyllä pyrin warettamaan niin vähän kuin mahdollista. Minun rahoillani se toisaalta on melko pakollista puuhaa.
Onhan minulla kuitenkin hyllyssä 3 ostettua konsolia ja TV, ostettu käsikonsoli ja vähintään 60 ostettua peliä.  *awesome*

[offtopic]*huoh*... Piru vie kun kone on vieläkin paskana. Saan sen kai takaisin joskus ensi kuussa. Muulloin voin käydä vain kerran viikossa, näin torstaisin.[/offtopic]

Ja taas aiheesta, katsoiko kukaan tämänmaanantaisen Pasilan? Jakso ei ollut ihan parhaasta päästä, jos minulta kysytään. Hyvä silti, kylläkin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 12.02.09 - klo:14:53
Juu ei ollu ihan Pasilan terävintä kärkeä se maanantain jakso. Madventures-läppä ei oikein iskenyt. Mutta Pasila on huonoimmillaankin parasta suomalaista TV-viihdettä. ;)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Spermauno - 12.02.09 - klo:15:30
Milloinkas tulee Pasilan uusinta? Unohdin nimittäin katsoa viime kerran jakson.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Octagon - 12.02.09 - klo:15:36
Lauantaina kello 20.22.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Chilly^ - 12.02.09 - klo:15:39
Mielestäni viime jakso oli yksi parhaimmista.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Chirel - 12.02.09 - klo:18:07
Juu ei ollu ihan Pasilan terävintä kärkeä se maanantain jakso.
Mummos ei ollu.

P.S. Madventures jätkät o koviksia! >:|
P.P.S. Mikset Spermis kato Areenalta?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 12.02.09 - klo:21:33
Mielestäni viime jakso oli yksi parhaimmista.
Isäs oli ku sua teki.

Heikoin jakso tällä tuotantokaudella, mutta silti juuri niin kuin R-ctic Fawx sanoi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Orangevision - 21.02.09 - klo:21:41
Tähän mennessä olen kyllä ollut suhteellisen pettynyt Pasilan toisen kauden jaksoihin ensimmäistä lukuunottamatta. Jaksojen aiheet ja kiintopisteet ovat tosiaan tarpeeksi hauskoja jo yksinään, mutta niistä ei ammenneta tarpeeksi materiaalia, jolloin jokainen vitsi perustuu lähinnä siihen kuinka Repomies on taas jättänyt ne lääkkeet ottamatta. Koirajakso oli kuitenkin malliesimerkki hyvästä työstä, vaikka se ei sarjan aiempaan tasoon nähden mitenkään erityisen loistokas ollut.
Jos se ensimmäinen kausi ylipäätänsä oli niin hyvä kuin muistan, ehkä makuaistini on vain muuttunut. Kun tätä vertaa esimerkiksi amerikkalaiseen hengenheimolaiseensa South Parkiin, lopputulos näyttää yhä vain harmaammalta. Huono se ei kuitenkaan missään nimessä ole.

Sitä Subin Pushing Daisiesia yritin parhaani mukaan seurata, mutta eihän siitä mitään tullut. Pari jaksoa katsottuani tulin siihen tulokseen, ettei sarja ole tarpeeksi mielenkiintoinen pitääkseen minua hereillä, tai edes tarpeeksi nokkela peittämään kyseistä ongelmaa.
Onneksi Yle vastasi avunhuutooni ja ryhtyi pari viikkoa sitten esittämään psykologista Terapiassa-draamasarjaa. Ikävä kyllä Ylen ohjelmaluettelo ei ilmeisesti taipunut sarjan alkuperäisiin tarkoitusperiin, jolloin viitenä iltana viikossa näytettävää sarjaa näkyy nyt kaksi jaksoa peräkkäin kahtena iltana viikossa. Mutta valittamaan en ryhdy, sillä ensimmäistä kertaa vuosiin on oikeasti sellainen olo, että joudun odottamaan tietyn televisio-ohjelman esitysaikaa. Sarja on tosin edennyt jo ikävän pitkälle, joten tässä vaiheessa hehkuttaminen on melkoisen turhaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 21.02.09 - klo:22:01
Tuli kovat facepalmit kun Selviytyjissä yksi blondi vetäsee puulaatan repustaan ja sanoo että "In ur @ss, tässä on koskemattomuus", ja Jeff toteaa "No it's not" ja heittää sen tuleen. o\
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 25.02.09 - klo:16:16
^  >_> >_>
Repesin aika mahtavasti.
Olikos kyseessä se Courtney, se aivan jumalattoman ärsyttävä natisija?

Waah... Olen pettynyt Pasilan tämän kauden jaksoihin. Ensimmäinen oli ainoa jolle oikeasti nauroin. Muut ovat olleet sellaista perushuttua.  ._.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Olimar - 25.02.09 - klo:17:12
Olette vain asettaneet liian kovia odotuksia. Pasilan aihepiiri on paljon rajoittuneempi kuin esim. South Parkissa, joten kuuta taivaalta tuskin tuodaan. Lähtökohtahan on jossain rikoksessa ja siitä sitten syntyy lumipalloefektiä ja sekaan hassuja juttuja (tykkään psykologia-vitseistä). En osaa tehdä pesäeroa ykkös- ja kakkoskauden välille, ehkäpä siksi, että katsoin ykköskauden vasta ennen kakkosen alkua - eli aika ei ole ehtinyt mitään kullata. Molemmissa kausissa on ollut tylsähköjä jaksoja, jokaisessa jaksossa nauretaan lääkkeenotolle ja jännyydelle, ja kaikki ovat silti parasta suomalaista huumoriviihdettä moneen vuoteen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 25.02.09 - klo:20:54
Viimeisin jakso oli kyllä kultainen taas! Ei tällä kaudella ole ollut kuin kaksi jaksoa, joiden jälkeen olisi ollut pettynyt olo. Tälle viimeiselle nauroin itseasiassa ääneen ja tykkäsin todella paljon. Repomies ja Routalempi olivat taas tulessa. Tällä toisella kaudella kierrätetään ehkä hieman liikaa samoja vitsejä, tosin niitä muunnellaan melko taidokkaasti, mutta esimerkiksi jos tulee vielä yksikin diaesitys Repomiehen vaimosta, olen hyvin pettynyt.

Kakkoskaudella on muuten paljon paremmat jaksojen teemat kuin ensimmäisellä kaudella näin yleisesti ottaen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 25.02.09 - klo:21:30
^  >_> >_>
Repesin aika mahtavasti.
Olikos kyseessä se Courtney, se aivan jumalattoman ärsyttävä natisija?

No ei, vaan tämä Jamie. Ja joo, Courtney on kyllä vähän rasittava likka, muutenkin päässyt ihan liian pitkälle. :I
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: greenjellyfish - 25.02.09 - klo:22:05
Iteltä jääny pasilat väliin jo varmaan 5 kertaa, ja olen luovuttanut kun en jaksa netistäkään niitä töllätä.
Ihan hauska sarja, vaikkei mitään parasta olekkaan. Ihmisillä on meneillään näemmä pasila-villitys, mä huomaan :p
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 25.02.09 - klo:23:05
No, minun kohdallani se vain sattuu olemaan ainoa menettelelvä sarja jonka tuloaikana olen yleensä TV:n ääressä.
Toinen jonka katson lähes aina on Talent USA. Nuttin' But Stringz FTW!  *awesome*

Jamie..? Ah, niin, se tyyppi. Juuh, ihmettelenpä miten Courtney sen on tehnyt. Kunnon munkitusta varmaan.  *pacman*
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 19.03.09 - klo:22:24
Heroesin 3 tuotantokausi <3 Mahtava kausi vaikkakin joidenkin hahmojen tarinaa ei kerrottu paljoa ja juoni liikkui todella nopeasti ja oli se aika tyhmä, jos verrataan esim.1 kauteen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Japle - 19.03.09 - klo:22:38
Damn, E20 myöhästy, tullee 21:n kanssa yhdessä ensi viikolla : ( Tuo Heroesin 3. season ei ole kyllä ollut parhainta antia, edelleenkin tykkäsin eniten ykkösestä : ) Paitsi että nyt se on just menosa ovelaksi, mutta kuitenki loppuu jo jossain 25. jakson paikkeilla : (
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Influ - 19.03.09 - klo:22:45
Jaa että kaks jaksoa ens viikolla? Mistäs tällaista infoa tullut? Onhan tää 3. kausi ihan mielenkiintonen ollut. 2. kausi nyt oli mitä oli.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 29.03.09 - klo:19:59
Tännä yritin katsoa umpisurkeaa leffaa nimeltä Neiti Etsivä. Pystyin katsomaan sitä peräti 40 minuuttia. Yksi monista huonoista puolista tässä leffassa Neiti Etsivä. Hän on mielisairas tai on asunut kiven alla viimeiset 100 vuotta. En kyllä tajua mitä järkeä tämmöisissä repliikeissä on:"Miksiköhän Los Angelesin poliisit alkoivat nauraa, kun yritin hälyyttää heitä kenkieni takia tänne?" tai "Haluan tähän kouluun ensiapu kurssin, koska minä hallitsen elvytyksen ja minä ehkä pelastan ihmisten henkiä joskus". Tämä elokuva on kauheampi, kun Batman&Robin(Kyllä katsoin tämänkin roskan tiistaina).

Vaihdoin suoraan kanavan neloselle ja mitäs sieltä tuli: Amerikan huippi hurtta, Siis jenkit on todella tyhmiä, kun menevät tämmöisiin ohjelmiin. Jenkkien kommentit näissä ohjelmissa on vielä tyhmempiä, esim:"en tiedä, miksi rekku ei hypännyt sitä kolmea metriä alas."
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 29.03.09 - klo:20:21
Tänään neloselta tulee Forrest Gump. Kerran noin vuosi sitten katsottiin koulussa kyseinen leffa, ja muistaakseni se oli todella mainio. Pitää tässä ruotsin lukemisen ohessa katsoa se uudestaan. :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 29.03.09 - klo:20:29
Ruotsia pitäisi minunkin lukea, joten voisi tuon siinä samalla tosiaan katsastella ja paikkailla aukkoa sivistyksessä. En ole ikinä kyseistä leffaa nähnyt ja tuntuu, että kaikki muut ovat nähneet.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 29.03.09 - klo:20:59
Amazing Racessa ollaan Suomessa tänään. Jakso alkaa tuossa viiden minuutin päästä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 29.03.09 - klo:21:47
Itse katsoin tuon "Suomijakson" joskus yli vuosi sitten kun se tuli ulos. Luulin että se oli Suomessakin jo näytetty  :>
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ruusubokseri - 30.03.09 - klo:16:05
Vasta äsken katsoin The happeningin, ja tajusin yhden jutun: Nykyään ei enää panosteta kunnolla kauhuleffoihin!
Esim tuokin; kesti alle puolitoista tuntia ja loppui kuin seinään. Siis, miksi eivät voi enää keksiä kauhuleffoille kunnon juonta, ettei ainakaan loppuisi kuin seinään.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 30.03.09 - klo:16:38
Tuosta tulikin mieleen, miksi ihmeessä klassisten kauhuleffojen remakeissa pitää olla niin paljon muutoksia? Esimerkiksi Friday the 13th remakessa, Jason on ihminen, mutta alkuperäisessä leffassa (ja koko sarjassa) hänhän on zombi(käsittääkseni). Miksi pitää tehdä tuommoista? Mitenkäs te selitättä sitten Jasonin uudelleen syntymisen (Eiköhän Hollywood tee noista lopuistakin remaken).

Myös, tuossa Halloweenin remakessa, michael tappaa isänsä,siskonsa,kiusaajansa ja kommarit. Muistaakseni Michael tappoi vahingossa siskonsa(hänellähän oli joku kohtaus, kun hänet ja sisko löydettiin). Hän ei ollut psyko vielä silloin, vaan hänestähän tuli, kun vietti lapsuutensa mielisairaalassa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 30.03.09 - klo:21:49
Aivan mahtava jakso oli Pasilassa :D

//Kannattaa katsoa: http://areena.yle.fi/toista?id=2056982
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 31.03.09 - klo:16:14
Oli muuten järjettömän hyvä. Jack Jofa x) Kaikin puolin hienosti toteutettukin, mutta loppu oli kyllä... yllätys. :O On tuo Pasila kyllä mahtava. Pitänee kenties ostaa DVD:lle tai jotain, joskus.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 01.04.09 - klo:16:59
Ei jumaliste toi jakso oli aivan kuningas!  >_>  *awesome*
Siis... Siis... Ihme jos mua ei viedä johonkin mielisairaalaan ylettömästä nauramisesta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Spermauno - 01.04.09 - klo:20:49
No ei se nyt niin hyvä ollut. >______> Hassu ja hyvä idea, mutta olen Pasilassa enemmänkin nauranut.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 01.04.09 - klo:22:29
Oli se.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ruusubokseri - 02.04.09 - klo:18:36
Tuosta tulikin mieleen, miksi ihmeessä klassisten kauhuleffojen remakeissa pitää olla niin paljon muutoksia? Esimerkiksi Friday the 13th remakessa, Jason on ihminen, mutta alkuperäisessä leffassa (ja koko sarjassa) hänhän on zombi(käsittääkseni). Miksi pitää tehdä tuommoista? Mitenkäs te selitättä sitten Jasonin uudelleen syntymisen (Eiköhän Hollywood tee noista lopuistakin remaken).

Myös, tuossa Halloweenin remakessa, michael tappaa isänsä,siskonsa,kiusaajansa ja kommarit. Muistaakseni Michael tappoi vahingossa siskonsa(hänellähän oli joku kohtaus, kun hänet ja sisko löydettiin). Hän ei ollut psyko vielä silloin, vaan hänestähän tuli, kun vietti lapsuutensa mielisairaalassa.

En noista sinun mainitsemista remakeista tiedä, kun en ole elokuvia nähnyt, (olen erittäin "jälkeenjäännyt" kauhuelokuvien saralla :D) mutta se mikä saa minut raivon partaalle, on Liftarin remake. Siis, ainoa hyvä juttu elokuvassa taisi olla pääosan esittäjää, loppu oli roskaa. Alkuperäinen perustui hyvin paljon psyykkiseen kauhuun ja katsojan omaan mielikuvitukseen. Uusinnassa oli aivan liikaa verellä mässäillyä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraidi - 12.04.09 - klo:19:03
Mitä tapahtui kun tyhjänpäiväinen nörtti päätti lähteä yksin harmaana ja synkkänä sunnuntaipäivänä elokuviin?

Juonipaljastuksia ja kyyneleitä, varoitan...

Watchmenin valitsin. Ajattelin ennen tätä, että kyseessä on jälleen jokin Marvel-elokuvien kaltainen leppoisa toimintapläjäys. No, on siinä jotain leppoisaakin, mutta hyvin vähän...

Ensiksi voisin vaikkapa mainita, että elokuvassa mässäillään kiitettävän paljon väkivallalla ja seksillä. Jo elokuvan alussa murhataan sangen raa'anomaisesti myöhemmin katsojille tunnetuksi tuleva Koomikko-supersankari - mikäpä voisi aloittaa tällaisen elokuvan paremmin kuin sekava tapahtumaketju?

Elokuvan aikana päivitellään vain suurimmaksi osaksi hahmojen taustoja ja lätkäistään raakoja taistelukohtauksia moneen väliin. Ikävää myös, että ainoastaan sinisen peniksen ja yliluonnolliset voimat omaava Tri. John Osterman/Tri. Manhattan sekä musteläiskänaamiota kasvoillaan pitävä Walter Kovacs/Rorschach jäivät niistä kaikista muista hahmoista erinomaisella tavalla mieleen.

Jos kuitenkin tykkää supersankareista kaikissa muodoissa ja jokseenkin ivallisesta huumorista (ja on muutenkin vain positiivisia kokemuksia Watchmen-sarjakuvaromaanista), niin tällainen elokuva on kaiketi pakko käydä katsomassa. Muuten en koskisi pitkällä kepilläkään.

Ja voisinpa melkein väittää, että tästä elokuvasta tuli myös jossain määrin paljon mieleen V niin kuin Verikosto (V for Vendetta).
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 13.04.09 - klo:00:34
Watchmen on mukavan roisi vastakohta iloisille supersankareille. Tässä tapauksessa iloiseksi voi lukea jopa uudet Batmanit...

Niin omaperäisen korruptoitunutta ja synkän todellista on meno. Pidin leffasta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Spermauno - 13.04.09 - klo:00:51
Ja voisinpa melkein väittää, että tästä elokuvasta tuli myös jossain määrin paljon mieleen V niin kuin Verikosto (V for Vendetta).

No ei kyllä pidä ollenkaan paikkaansa. >_>

Watchmenissä oli kyllä hämmentävän paljon seksiä ja väkivaltaa, varsinkin jos sarjakuvaan vertaa. Keskinkertainen elokuva kyseessä, katsokaa jos huvittaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 14.04.09 - klo:23:25
Ei voi muuta sanoa kuin, että 24 sarjan uusin kausi on täyttä voittoa  >)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Akasori - 15.04.09 - klo:17:29
Nyt sain vihdoinkin optisen äänikaapelin, jolla yhdistän PS3:n (PS3 <3) ja vahvistimen. 5.1 <3
Kävin vuokraamassa BD-elokuvan, Rambon. HD <3
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Pallokala - 16.04.09 - klo:13:41
http://schizoblog.net/2009/04/16/finland-finland-finland/
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: mosse - 16.04.09 - klo:14:22
http://schizoblog.net/2009/04/16/finland-finland-finland/

Just aikaisemmin kattelin koko jakson. Repes.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 16.04.09 - klo:17:56
Kahmin käsiini Fight Clubin heti kun sain kuulla, että siinä on Edvard Norton. Kaverin vuoden ylistys ei tehonnut millään. Loistava leffa, hauska ja ovela.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Pulppu - 03.05.09 - klo:10:54
Hieman vituttaa kun Che Part Two:ta ei näytetä kuin Helsingissä ja Turussa (muistaakseni). Lähetin asiasta sähköpostia ja tulkitsin vastauksen niin että se päätetään katsomääräällä, näytetäänkö jotain elokuvaa.

No kaipa se on sitten pakko WARETTAA!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 03.07.09 - klo:19:35
Olkaamme onnellisia, kun Universals tekee Asteroids-Arcade pelistä elokuvan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 20.07.09 - klo:21:51
Löysin eräästä marketista suureksi onnekseni Terminator 2: Director's Cut - version yhdeksän euron huokeaan hintaan. Olenkin katsonut tämän kolmilevyisen erikoispainoksen nyt melkein kokonaan läpi, ja en voi vieläkään uskoa kuinka hyvä leffa tämä oikein on! Ykkösen ja kolmosen olen nähnyt usein, mutta tämä kyllä pieksee ne mennen tullen. Katsoin ensin tavallisen version, ja sitten ohjaajanversion, joka on vartin pitempi. Molemmat versiot ovat loistavia, ja tietokonetehosteet sopivat leffaan hyvin, vaikka ovatkin vähän vanhentuneita. Aikanaan ne olivat varmasti tajunnanrähäyttävän hienoja.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 24.07.09 - klo:00:54
Kävin kavereiden kanssa katsomassa Brünon. En muista koska olisin viimeksi nauranut niin paljon elokuvan parissa. Tabuja rikottiin niin paljon, että jotain varmasti sattui, eikä juuri mitään pidetty pyhänä. Amerikkalaisia provosoitiin minkä ehdittiin, mutta kyllä ne muutenkin aika idioottia sakkia ovat. Se nähtiin taas. Ruudulla näkyi muutaman kerran materiaalia, jonka pyöriessä ei voinut ajatella muuta kuin: "Ei ne vain voi näyttää tällaista materiaalia sadoillemiljoonille ihmisille." Näköjään voivat. Se jollain oudolla tavalla aiheutti hilpeyttä. En viitsi spoilata näistä kohtauksista ehdottomasti "pahinta", koska jos se ei tule odottamatta, se ei ole lähellekään niin voimakas. Omalle kohdalle se tuli aivan puskasta ja vetäisi aikamoisen virneen naamalle :D Enioten harmitti se, että osa kohdista oli selvästi näyteltyjä/järjestettyjä, ja se jätti muihinkin kohtiin pienen epäilyksen, jokseenkin osa kohdista oli varmasti tosia (eli siis muut kuin "Brüno" eivät tienneet homman jujua).

Jos ei aivan hirveätä homovastaisuutta piile syvällä rinnassa, niin suosittelen katsomaan tämän leffan. Elokuva tekee pilkkaa niin homovastaisista ja homofoobikoista kuin myös homoista. Toisaalta leffa voisi toimia piristävänä terapiana pahimmille homofoobikoille, mutta tiedä sitten. Paras leffa kuitenkin, jonka olen nähnyt pitkään aikaan. :D

Pitäisi varmaan toi Boratkin katsoa :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Oltzu - 24.07.09 - klo:17:14
Pitäisi varmaan toi Boratkin katsoa :D
Kannattee kattoa Borat mielestäni parhaimpia tai jopa paras komedia mitä oon kattonu. :) Pitäis tuo Brüno kattoa, ku kaveri sano että se oli todella hyvä ja melkein yhtä hyvä mitä Borat. Tänää tulee subilta klo: 01.20 Ali G USA:ssa siinähän on tuon Ali G:n lisäksi Borat ja Brüno.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 24.07.09 - klo:21:05
Olin katsomassa "Kauhean kankkusen" eli The Hangoverin. Loistava leffa, tykkäsin. Huumori jotenkin veti puoleensa ja tietenkin kun nuo henkilöiden persoonat olivat niin erilaisia niin hupiahan siitä aina tulee. :p
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Spermauno - 24.07.09 - klo:23:41
Joo, olen nyt kesän aikana käynyt kavereiden kanssa katsomassa tuon uusimman Terminatorin, Transformersin sekä Brünon. Jälkimmäisin oli ehdottomasti paras näistä kolmesta, aivan hervotonta settiä.

Tube, kannattaa ehdottomasti tsiigaa myös Borat, mutta imo Brüno oli hassumpi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 25.07.09 - klo:00:01
Ah, en sanonutkaan, mutta pari viikkoa sitten tuli käytyä kaverin kanssa katsomassa Ice Age 3 3D. Marssittiin vaan sisään teatteriin ja: "Jahas, toi alkaa 10min päästä. Mennäänkö kattomaan sitä? Joo, mennään", ja asia sillä selvä. 3D-efekti lasien kanssa ei ollut läheskään niin voimakas kuin olin odottanut ja tuntui vain siltä, että hahmot olivat parissa kerroksessa. Onko tämä elokuvakohtaista (eli "huonosti" tehty), vai onko sama juttu joka leffassa?

Pitää varmaan toi Borat katsella jos noin paljon kehutte :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Spermauno - 27.07.09 - klo:23:32
Tulipahan vasta nyt mieleen, että tämä (http://www.youtube.com/watch?v=S451NKQl9_Q&feature=related) leffa on sitten must.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 28.07.09 - klo:00:23
^ Jep, tuolle naureskelin jo tämän kuun alussa kun käytiin Hesanvierailun aikana leffassa.

Tänä vuonna olen muuten eksynyt elokuvateattereihin jopa kaksi kertaa. Helsingissä kävin tosiaan katsomassa Drag Me To Hellin ja tykkäsin kovasti. Raimin onnistunut paluu juurille, toimivaa, energistä ja ennen kaikkea perkeleen hauskaa säikyttelykauhua vanhan kunnon Evil Deadin tyyliin. Nauroin ääneen monta kertaa.

Uusimman Potterin kävin myös katsomassa, ja osoittautui varsin positiiviseksi yllätykseksi. Ensimmäistä kertaa sitten kahden ensimmäisen osan en ollut harmissani, että kirjan tarinaa oli supistettu. Kaikki tuntui toimivan, eikä kirjaa noudatettu aina täysin orjallisesti, mikä on siis kaikin puolin hyvä asia. Ei mikään mestariteos tietenkään, mutta Potter-leffojen omilla standardeilla ehdottomasti sitä kärkipäätä.

DVD:ltä olen sen sijaan katsellut useita leffoja varsinkin tässä kesän aikana. Erityisesti Hitchcockin elokuvat ovat olleet kovassa käytössä, loistavia teoksia kun tuppaavat olemaan. North by Northwestin tuijottelin viime yönä ja oli juuri niin hyvä kuin muistinkin, vaikken aivan jännityksen mestarin parhaimpiin töihin sitä henkilökohtaisesti laskekaan. Silti huimasti aikaansa edellä oleva elokuva ja viihdyttävää katseltavaa alusta loppuun. Näyttelypuolella erityisesti Cary Grant ja Martin Landau vakuuttavat, viimeksimainitun silmissä on jotain aivan käsittämätöntä.

Tänä yönä voisi sitten olla vuorossa jotain muuta ohjaajaa vaihteeksi. Kubrickia, Chaplinia, Tarantinoa tai vaikkapa Burtonia, saa nähdä mitkä on fiilikset sitten kun rupean leffahyllyä tonkimaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Soulterror - 17.08.09 - klo:13:51
Minä katsoin viimeksi Final Fantasy 7 Advent Children ja Watchmen. FF7AC oli erittäin hyvä leffa. Siinä oli paljon toimintaa ja kaikki FF7 tyypit oli mukana siinä. Yksi huono puoli oli se, että se tuntui hirveen lyhyeltä. Watchmen taas oli hiton tylsä. Siinä leffassa ei tapahtunut yhtään mitään. Leffassa puhuttiin paljon ja toiminta oli melkein heitetty pois.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Prime - 19.08.09 - klo:17:10
Kun nyt G.I Joekin on siirtynyt valkokankaalle, niin jo vähän pelottaa että milloin on He-Manin & Universumin mestareiden vuoro. Hrr..
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Derium - 19.08.09 - klo:17:19
http://fi.wikipedia.org/wiki/He-Man (http://fi.wikipedia.org/wiki/He-Man)
Siitä on tehty jo elokuva, vuonna 1980!!!
Missä kivisen kannon alla olevassa luolassa sinä asut?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Prime - 19.08.09 - klo:17:25
http://fi.wikipedia.org/wiki/He-Man (http://fi.wikipedia.org/wiki/He-Man)
Siitä on tehty jo elokuva, vuonna 1980!!!
Missä kivisen kannon alla olevassa luolassa sinä asut?

Tarkoitinkin ihan uutta, ison budjetin leffaa nykytekniikan kanssa...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Derium - 19.08.09 - klo:17:29
Siitä sinä et maininnut yhtään mitään.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Prime - 19.08.09 - klo:17:32
^En, mutta ehkä G.I Joe viittauksesta olisi sen voinut päätellä. Tai sitten vain olin epäselvä...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Derium - 19.08.09 - klo:17:41
Mä ymmärsin vaa sen et pelkäät sitä, et siit (He-Manist) tehää leffa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 19.08.09 - klo:21:04
Toivon mukaan G.I. Joe on edes katsottava. Piirretty on niin mukavaa katsottavaa, että ansaitsisi kunnon live-action leffan. Mutta elokuva on varmaan kamala lisenssileffa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Relix - 19.08.09 - klo:21:17
Stårgate Atlantis telkussa!! Dubattuna saksaksi...siinä meni mahikset tajuta mitään...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Prime - 20.08.09 - klo:15:30
Toivon mukaan G.I. Joe on edes katsottava. Piirretty on niin mukavaa katsottavaa, että ansaitsisi kunnon live-action leffan. Mutta elokuva on varmaan kamala lisenssileffa.

Taitaa se olla ihan kohtuullisella sydämmellä tehty... Eri asia onkin, onko leffa hyvä. BayFormerssitkin olivat lähtökohdiltaan aika "epätyypillisiä lisenssileffoja", ja mukana oli Spielbergin henkeä, ainakin ensimmäisessä... Spiilpärin henki tosin tunki leffaan myös raivostuttavan "poika & hänen autonsa" jujun. Elokuvina ne olivat kuitenkin melkoista paskaa, mutteivat lisenssihuttua. Viihtenä taas hyviä.
Missä on Simon Furman-fiilis, kun sitä olisi tarvittu?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 20.08.09 - klo:20:18
Eka Transformers oli mielestäni oikeasti ihan viihdyttävä popcorn-leffa. Teki hyvin sen mitä yrittikin, enkä juuri enempää ainakaan itse osannut loppujen lopuksi lasten leluihin perustuvalta toimintamätöltä vaatia. Odotin isoja robotteja taistelemassa ja niitä myös sain.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 20.08.09 - klo:20:36
Minusta Transformers-leffa oli itse asiassa todella hyvä.  >_>
Se ei ollut läheskään niin lapsellinen kuin luulin ja leffa oli itse asiassa positiivinen ylläri. Uudenkin aion katsoa kun jaksan.
(click to show/hide)

Spoilereita ei suvaita! -Osiris

E: Bummer! Sorry!  ._.       Itse leffan nähneenä lipsahti.  >_>
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 21.08.09 - klo:16:27
Älä spoilaa, kakkapää >:l

Itekin spoilaat <_> Lainaus poistettu -Osiris

Olen sankari.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Influ - 21.08.09 - klo:17:25
^Älä lainaa spoileria kakkapää!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Derium - 21.08.09 - klo:18:11
Jos spoilereita ei suvaita, miksi se on vielä siinä?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Nipa - 21.08.09 - klo:18:22
Jos se on nyt piilotettu...?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Derium - 21.08.09 - klo:18:39
Juu... Nyt ku sanoit nii ymmärsin... Onnistuin sen jotenki ymmärtää sillee, ettei saa olla spoiler nappulaa, mut siin taas ei olis mitää järkee xD
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Prime - 22.08.09 - klo:09:10
Minusta Transformers-leffa oli itse asiassa todella hyvä.  >_>
Se ei ollut läheskään niin lapsellinen kuin luulin ja leffa oli itse asiassa positiivinen ylläri.

Jaa-a, miten sen nyt ottaa. Olihan se jo selvää, että kun TF siirtyy valkokankaalle ei se tule olemaan mikään uusiin piirrossarjoihin nojaava leikkirymistely. Jos leffaa ei olisi tehty G1:sen hahmoilla, olisi Bay varmaan tapettu. Oikeasti.

Simon Furmanin The War Withinin tasolle ei leffoissa tulla koskaan pääsemään. Näyttävä leffa kyllä oli, puhumattakaan jatko-osasta...

On se TWWW vaan niin timantti.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: ZeppelinK - 24.08.09 - klo:19:47
Ohhoh, olipas hullu posahus salkkareissa. Tuli sammunut itekseen ja paineaalto heittänyt Ismon krakan vinoon!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 24.08.09 - klo:20:07
Olipa lollero jakso. Yhdessä vaiheessa kaikki pillittävät ja sitten Kari mutustaa kasuaalisti leipää ja heittää läppää. Toivottavasti eivät mene Eeroa tapattamaan kun on nykyisen kaartin ainoa semistikään kiinnostava.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 24.08.09 - klo:20:58
Toivottavasti eivät mene Eeroa tapattamaan kun on nykyisen kaartin ainoa semistikään kiinnostava.
Sehän kuoli jo? <_>
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 24.08.09 - klo:21:26
Ainakin häntä kovasti yrittivät elvyttää, niin en pitänyt sitä vielä varmana. Tietysti tällä saataisiin tämän kauden täytteeksi hupihauskaa aartenmetsästystä.

Toivottavasti kompensoivat tuomalla Helin takaisin uusiin jaksoihin  *<3*
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jikkyooshaberiparodius - 25.08.09 - klo:13:46
Jos joku elämätön olmipeelo ei vielä tiennyt, niin YLE on alkanut taas esittää Alfred J. Kwakin (http://) jaksoja kakkosella sunnuntaisin ja perjantaisin uusintana aamupäivästä. Kannattaa tsekata.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Prime - 25.08.09 - klo:14:45
Tuo eilinen salkkari-jakso oli kaikessa kutkuttavuudessaaankin oikea näyttelijöiden pohjanoteeraus... Kovero sentään veti roolinsa suht. hyvin. Voi miesparkaa, kun on kaksi vaimoa ja lasta kuollut :/ Ja viimeisin akka vieläpä lähes heti papin aamenen jälkeen. Pappikin säilyi aika ehjänä...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ingoo - 25.08.09 - klo:15:40
Jymy-yllätys (http://www.iltalehti.fi/viihde/2009082510134063_vi.shtml)
Dyndyn.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Derium - 19.09.09 - klo:15:06
Ilmaisia maksukanavia ^^

http://www.findance.com/uutiset/8544/maksullisia-kaapelikanavia-tana-viikonloppuna-ilmaiseksi-lue-kanavalista (http://www.findance.com/uutiset/8544/maksullisia-kaapelikanavia-tana-viikonloppuna-ilmaiseksi-lue-kanavalista)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Gold - 20.09.09 - klo:16:44
Ensikuun lopulta tuolta YLEltä olisi tulossa sellainen realitysarja, kuin "Kylä ilman naisia". Mikä ihana sattuma, että sarja sijoittuu juuri tänne minun kotikylälleni. Kuvaukset tehtiin viime keväänä ja monien tuttavieni ja jopa naapurini/setäni perhe pääsi osalliseksi sarjaan. Jos nyt hyvin käy, saatan itsekkin esiintyä pienellä vilauksella televisiossa.  ^^
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 20.09.09 - klo:20:56
Ilmaisia maksukanavia ^^

http://www.findance.com/uutiset/8544/maksullisia-kaapelikanavia-tana-viikonloppuna-ilmaiseksi-lue-kanavalista (http://www.findance.com/uutiset/8544/maksullisia-kaapelikanavia-tana-viikonloppuna-ilmaiseksi-lue-kanavalista)

No joo juu, ei täällä ainakaan näy. >_>
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Pulppu - 20.09.09 - klo:21:26
^Otitko huomioon nämä asiat:

"...kanavahaku saattaa olla tarpeen jossain vastaanottimissa"
"Maksullisia kaapelikanavia tänä viikonloppuna.."
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 05.10.09 - klo:19:42
Gake no ue no Ponyo (Ponyo rantakalliolla) (http://en.wikipedia.org/wiki/Gake_no_ue_no_Ponyo) tuli sitten nähtyä. Kiva leffa. Piristävä. Söpö. Ei aivan samalla tavalla hyvä kuin Liikkuva linna tai Henkien kätkemä, mutta hyvä hieman eri tavalla. Ehkä tämä oli vähän lapsekkaampi. Piristävä kuitenkin ja uskallan kyllä suositella kaikille, jotka ovat muista Miyazakin leffoista tykänneet.

Loppu-/tunnusbiisi (http://www.youtube.com/watch?v=uA7_KgpwS-g) on myös mukavan piristävä. Jokainen salissa istunut istui lopputekstien loppuun asti paikallaan ja kuunteli biisin. Finnkinon työntekijä tuli jo sieltä sen näköisenä harjan kanssa salin reunaan seisomaan että ajatteli aivan varmasti: "Painuisivat jo vittuun, että saisin siivota salin." :D Yllättävän vähän oli muuten sakkia salissa, nimittäin vain viisi minun ja kaverini lisäksi. Toisaalta esitys alkoi jo 15:15, joten ehkä vähän myöhemmissä esityksissä oli enemmän sakkia.

Pitäisi itse ainakin Naapurini Totoro vielä nähdä ja ehkä ne muutkin (mitä niitä vielä onkaan?), mutta ainakin Naapurini Totoro, koska kaikki ovat sitä kehuneet.

Herran tähden - ennen kuin kysyttekään - japaniksi tietysti.



EDIT: Hulluilta päiviltä tarttui matkaan Laputa (11,90e), Liikkuva linna (5,90e) ja Henkien kätkemä (5,90e). Jees jees.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 11.10.09 - klo:09:07
Tuleekos Pokemonia vielä Suomen TV:stä? Ekan DP-kauden loppuun näin, mutta sen jälkeen en ole ohjelmaa mistään huomannut : <
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Zant - 11.10.09 - klo:09:31
Tuleekos Pokemonia vielä Suomen TV:stä? Ekan DP-kauden loppuun näin, mutta sen jälkeen en ole ohjelmaa mistään huomannut : <
Jetixillä (nykyinen Disney XD) on jo tullut suomidubeilla yhdettätoista kautta sekä yhdestoista elokuva. Eipä kuitenkaan ole vielä rantautunut muille kanaville. Maikkari näyttää vaan SubJuniorilla ekan DP-kauden uusintoja :o
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 14.10.09 - klo:23:00
On kyllä harvinaisen kova eukko toi Salkkareiden uusi henkilö Sara  *<3*
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 15.10.09 - klo:15:36
Tylsä harakka se on.

Mutta mitäpä väliä sillä kun salainen haaveeni  (http://resetti.net/index.php?topic=99.msg59229#msg59229)toteutui!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Prime - 23.10.09 - klo:18:54
(click to show/hide)

Spoilertagit spoilaavaan sisältöön. -Tube
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Zant - 23.10.09 - klo:20:33
(click to show/hide)

Spoilertagit spoilaavaan sisältöön. -Tube
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Prime - 24.10.09 - klo:10:06
(click to show/hide)

Spoilertagit spoilaavaan sisältöön. -Tube
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 25.10.09 - klo:00:45
I see no spoiler tags. x_x
-

Revenge of the Fallen voisi olla ihan katsomisen arvoinen. Ihan vaan räiskeen vuoksi. xD
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 25.10.09 - klo:00:57
Ja Megan Foxin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 28.10.09 - klo:18:37
Michael Jackson This is it -elokuva kohta katsomaan ooooooooooooo jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee

Im startin' with teh man in the mirror oooo jeeee aaa billy jean..... why why tell em its hume nature uuu jaahuuu changees THIS IS IT!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Pallokala - 28.10.09 - klo:19:01
Juu itsekkin olen tänään menossa katsomaan. Tässä puolentunnin sisällä ajattelin lähteä teatteria kohti että varmasti pääsen sisälle :)


Hieno oli :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Derium - 06.11.09 - klo:23:41
No nyt on maailmanloppukin raiskattu.
http://www.whowillsurvive2012.com/ (http://www.whowillsurvive2012.com/)
Mikäs on sit seuraava kohde?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Relix - 07.11.09 - klo:11:17
Onko raiskaus jo raiskattu?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Derium - 07.11.09 - klo:12:54
Jaa... Empäs tiedä... En oo tutkinu asiaa. Otappas selvää siitä  B)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: juzi da man - 07.11.09 - klo:19:16
Seuraava aihe on kuinka ihminen selviää siitä kun hiukkaskiihdyttimellä luotu törmäytys aiheuttaa täysi mittäisen alkuräjähdyksen luode rinnakaistodellisuuden. *awesome*
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 08.11.09 - klo:01:16
Ja sitten se rinnakkaistodellisuus raiskataan. :P
----

Onkohan Honogurai mizu no soko kara AKA Dark Waterin alkup. versio katsomisen arvoinen leffa..?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: juzi da man - 08.11.09 - klo:14:59
Raiskataan vaan. Näin menestys elokuvat syntyvät. -plop-
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Rulla - 23.11.09 - klo:06:50
Motoriikka-Miikka vei Talentin!!!!1111oneone. Onpas kivaa. Mitäs mieltä muut ovat tästä asiasta?


Itse taisin sanoa NoFissa jo viime kuun puolella, että kyseinen henkilö voittaa, ja kuinkas kävikään? Olen selvänäkijäpäkijä. B)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: heplo - 23.11.09 - klo:15:50
En kyllä odottanut jätkältä mitään kovin ihmeellistä, mutta helkkarin hyvin se veti!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Prime - 23.11.09 - klo:16:02
Motoriikka-Miikka oli kieltämättä loistava. Tosin semifinaalien Ruudun takaa esitys oli minusta vähän parempi ja se biisinvaihto loppupäässä oli tätä finaalivetoa paljon revettävämpi ja kahjompi.

Oli tosi kovatasoinen finaali, ainoastaan Natural Hype ei ollut sellainen, jonka esitystä olsiin vähääkään odottanut. Mutta hyviähän hekin olivat. Matti Nysä taas... No, se makkarajuttu toimi, semifinaalissa taas meni huonommin ja finaalissa jäätiin siihen väliin. Ei mikään 30 000€ esitys, mutta ehkä pojasta joskus ihan hyvä koomikko tulee. Olihan se kuitenkin aika taidokkaasti tehty sketsi (pieneltä pojalta).

Markku Laamanen varmisteli vetämällä saman biisin, mutta Markun laulamana se vain toimii niin hyvin.
Flying Circus oli suosikkini, Walking in the Air oli siinä vain jotain upeaa ja se laatikkotemppu ei päässyt tv:ssä oikeuksiinsa. Loppu ei vain ollut tarpeeksi kananlihalle pistävä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 23.11.09 - klo:19:12
Itse en katsonut kuin tuon finaalilähetyksen. Mun mielestä ainut tuolla, joka jotain palkitsemisen arvoista oli opetellut, oli se miekan kanssa heilunut. Okei, ehkä myös toi Motoriikka-Miikka oli ihan kiva. Ja se salibandy-palloilla kikkaillut olisi ollut ihan kiva, jos ei olisi munannut koko juttua vetämällä pallot pitkin salia. Vähän kun vielä harjottelee niin kyllä se siitä.

Sen sijaan en tosiaan tajua miten joku tuollainen tanssiryhmä tuonne asti oli päässyt. Tai no oikeastaan kaksi tanssiryhmää. Meillä on koulun kevätjuhlissa ihan saman tasoisia tanssipoppoita. Ja ne lennokkejaan lennättäneeet... Mitä ne tekivät finaalissa? Laulajat toki lauloivat hyvin, mutta onko tuo aivan oikea kilpailu niille, jotka laulavat hyvin? Siinä ei ole mitään spesiaalia.

Suomen maasta ei mitään tarpeeksi ihmeellistä löydy tuollaiseen kilpailuun, ja jos löytyy niin ne on jo poimittu talteen jo ennen mitään Talentteja.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: ZeppelinK - 23.11.09 - klo:20:07
WFFF on teknisesti aivan loistava, huomaa kyllä että joukossa on 8 ammattilaista (Opettajia yms.) Natural Hype taasen ei niin loistava ollut.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 23.11.09 - klo:20:43
WFFF:n musat & nimi on ihan omaa luokkaansa. <3
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Akasori - 23.11.09 - klo:20:58
Elokuvia mitä mun pitäs ostaa: Kunniattomat paskiaiset, Slummien miljonääri, (Watchmen), Benjamin Buttonin uskomaton elämä, Up - Kohti korkeuksia (sitten ku se tulee) ja sit sarjana Taistelutoverit :l

Näiden yhteishinta olisi jotain luokkaa 100-200€ jos Blu-rayna aion ostaa.

Viestit yhdistetty
Rööperi saattais sopia vanhemmille

Viestit yhdistetty
Olisikohan Public Enemies hyvä...

Viestit yhdistetty
(http://imageflock.com/img/1259003317.png)

Ei hyvältä näytä..
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kaiser Dragon - 23.11.09 - klo:22:29
Jos haluaa välttämättä nähdä hyviä leffoja mutta ei halua maksaa niin laittomat keinot ovat aina vaihtoehto :D
Itse en viitsi maksaa parin euron vuokrausmaksua siitä että saisin nähdä jonkun suosikki leffani kun sen saa internetistä free ja jos haluaa niin voi polttaa DVD:lle kyseisen elokuvan tai mitä nyt onkaan tullut ladattua.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Akasori - 24.11.09 - klo:00:34
Blu-ray... Mukava ladata 20-60Gt paskoilla seedeillä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ingoo - 24.11.09 - klo:08:11
Suosittelen vertailemaan verkkokauppojen hintoja. Suomalaisista halvin on ehdottomasti verkkokauppa.com, kun tilaat Ahvenanmaalta suoratoimituksena.
Uudet Blu-rayt alle 20e. Dvd-plazan foorumeilta kannattaa myös seurasta, mistä ulkolaisista liikkeistä saa tilattua leffoja, joissa on suomitekstit.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 24.11.09 - klo:20:06
Itselleni elokuvat ovat kyllä sellaisia, jota en oikeastaan missään olosuhteissa lähtisi warettamaan. Musiikin kohdalla olen moiseen syyllistynyt (nykyään tapahtuu vain joidenkin pelimusiikkien kohdalla, niitä kun on joskus aika vaikea muuten löytää), mutta jostain syystä leffojen kanssa en sitä edes harkitsisi. DVD-leffat sitä paitsi ovat nykyään niin halpoja (puhumattakaan vuokrauksesta, jota en tosin harrasta), ettei muille keinoille toisaalta ole ollut tarvettakaan. Jossain vaiheessa olisi kyllä järkevää siirtyä Blu-Rayhin, mutta vielä ei ole mitään kiirettä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Luistonesto - 24.11.09 - klo:21:06
Jos haluaa välttämättä nähdä hyviä leffoja mutta ei halua maksaa niin laittomat keinot ovat aina vaihtoehto :D
Tai hankit kaverin, jolla on helvetinmoinen kasa elokuvia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Nipa - 24.11.09 - klo:21:41
Jos haluaa välttämättä nähdä hyviä leffoja mutta ei halua maksaa niin laittomat keinot ovat aina vaihtoehto :D
Noihin ei subeja kovin helposti taida saada?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Influ - 24.11.09 - klo:22:13
Noihin ei subeja kovin helposti taida saada?

Saa (http://www.divxfinland.org/index.php/Ohje:Tekstitys_näkymään)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Akasori - 25.11.09 - klo:16:13
Ei helvetti! Taistelutoverit vie n. 50Gt itsessään jos sen warettaisi, lisäksi nuo muut elokuvat... \o/

Viestit yhdistetty
Eipä se boxi oo niin kallis.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: juzi da man - 29.11.09 - klo:11:13
Yhden teran ulkoinen kovo riittää elokuville joksikinaikaa. Itsellä elokuvat on mukavasti kaupallisilla DVD-levyillä!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Maveric - 30.11.09 - klo:22:03
Jos joku katto telkkarista semmosen kaksosasen höskän kuin Lopun alku, saa huutaa hep! o/
Kivasti näky minun iskä ja kämppis siinä, kämppiksellä mukavasti vielä vuorosanojaki. Saatiin makiat naurut täällä asuntolalla kun näky telkkarissa se :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Pulppu - 23.12.09 - klo:23:53
http://www.youtube.com/watch?v=dLuEY6jN6gY&feature=player_embedded
Kevin the Teenager

Olin jo unohtanut koko sarjan, mutta sitten riemurasiassa pamahti eteen video. Tätä tuli muistaakseni joskus kakkoselta. Saiskohan näitä jostain..
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Maketsu - 24.12.09 - klo:10:17
Katsoin eilen Kissanaisen ja se täytti odotukseni, eli se oli siis rikollisen huonoa paskaa. Edes Halle Berryn digitaalisesti paranneltu peräpää ei nosta pisteitä. Jatko-osaa odotellessa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 24.12.09 - klo:13:29
Blood & Bone. Vuoden paras tappeluelokuva ei muuta voi sanoa. Viimeinen kunnon fightscene on ehkä parhaista mitä olen nähnyt ikinä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 24.12.09 - klo:23:03
Guy Ritchien leffa RocknRolla tuli katsottua toissapäivän. Aijai että oli taas loistava musiikkisäesteisiä sekoilukohtauksia, vittuilevaa brittidialogia, kieroutunutta huumoria ja koomista sekä lennokasta väkivaltaa sisältävä pakkaus. Ritchien leffat ovat loistavia.
Lock, Stock & Two Smokin' Barrels ja Snatch ovat muita loistokkaita teoksia tältä ohjaajalta, ainakin muun muassa nuo kaksi.

Kannatan kaikille ketkä kaipaavat kunnon asennepakettia päivän piristykseksi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Pulppu - 26.12.09 - klo:00:59
Ei jumalauta, emmää muistanu et se näi hyvä oli;
http://www.youtube.com/watch?v=gajMoWPs68c
http://www.youtube.com/watch?v=Lqm8JGnSshE
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 30.12.09 - klo:18:26
Kävin katsomassa Avatarin. Kokemus oli... uskomaton. Kyseessä vuoden paras elokuva ja ehkä yksi parhaista mitä olen ikinä nähnyt. Itkin jopa miehisiä kyyneliä elokuvan aikana, mitä ei ole tapahtunut sitten vuosikausiin kun pienenä näin elokuvan, jossa koira kuoli ja se kyl oli surullista.

Haluaa Pandoraan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: juzi da man - 30.12.09 - klo:18:33
Itsekkin kävin avatarin katsomassa eilen ja vielä 3D!!! Oli hämmästyttävä kokemus, väriloistoa oli ja juoni oli yhtenäinen. Elokuva oli melko pitkä, mutta ei sitä lyhentää olisi voinutkaan :3
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 02.01.10 - klo:12:20
Avatarin tsekkasin eilen illalla, 3D:nä tietty. Komppaan aiempia, aivan uskomaton kokemus. Mielestäni jokaisen vähääkään elokuvista kiinnostuneen tulisi nähdä tämä pätkä. Kyseessä on visuaalisesti upein leffa, jonka olen ikinä nähnyt ja muutenkin ehdottomasti yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista elokuvateattereissa. Monia kohtauksia tuijotin silmät kuivuneina ja monttu auki, enkä aina edes ehtinyt kiinnittää huomiota mitä varsinaisessa juonessa tapahtui. Kotiin tultua oli sellainen fiilis, että kaikki muu näyttää nyt ihan rumalta ja lattealta tuollaisen elämyksen jälkeen. Ainoa haittaamaan jäänyt asia oli melko ennalta-arvattava ja kliseinen tarina, mutta eipä tuota ehtinyt leffan aikana pahemmin murehtimaan, kun maailma tuntui niin elävältä ja lähes kaikki muukin toimi vähintään erinomaisesti.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 02.01.10 - klo:15:24
Tuo on niin pakko nähdä. >_>

Olen nähny pari pätkää ihan normaalina, en edes kolmedeenä, ja silti on ihan loistavan näköinen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: heplo - 02.01.10 - klo:15:25
Missä viime vuoden huippuleffassa tarina olikaan sitä parasta antia?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Chilly^ - 02.01.10 - klo:15:26
Minäkin kävin Avatarin tsekkailemassa tuossa pari viikkoa sitten. Juoni oli kyllä erittäin ennalta-arvattava ja kliseinen, mutta visuaalinen tykitys oli mahtavaa ja Pandoran yksityiskohtiin oli todella panostettu. Ei mielestäni niitä parhaita leffoja, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen jo pelkän ulkoasun takia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: juzi da man - 02.01.10 - klo:15:55
Kuten eräs tuttuni totesi. Pandora ja koko elkouvan alue on suora kopio Fainal Fantasystä... Itse samaamieltä ;)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 02.01.10 - klo:16:08
Miten helvetissä muka?

Ja mihin FF:ään tässä nyt sitten viitataan, ne kun ovat maailmoiltaan hyvinkin erilaisia toisiinsa nähden.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: juzi da man - 02.01.10 - klo:19:19
Ulkoasultaan ei mailmaltaan... Huono suomi minulla.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 02.01.10 - klo:21:24
Tänään Suomessa esitykseen tulevan Selviytyjät-kauden yksi kilpailijoista on Ken, yksi maailman parhaista Melee pelureista aikoinaan ja hänen mukaansa on nimetty yksi pelin komboistakin.

Voisi pelkästään tuon vuoksi katsoa *_*

e: Jaha, se äänestettiin ensinnä ulos :S
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 02.01.10 - klo:22:38
Bläh, katsoin ensimmäistä kertaa survivors jakson moneen vuoteen ja sitten Ken äänestettiin ulos. *_* Muut tyypit tuntuvat olevan ärsyttäviä ääliöitä, varsinkin se eräs hienostelija.

Peki tuonne, niin saisi rahat turneeisiin menoon.

e: Paavo mitä pirua? Se oli se pirun hienostelija likka joka heitettiin ulos.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 03.01.10 - klo:13:07
Kyllähän se Ken aika pitkäänkin sinnitteli...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 03.01.10 - klo:18:03
Ekanahan tosiaan äänestettiin ulos se elokuva-assistentti tjsp.- likka Michelle.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 03.01.10 - klo:20:48
Jaha, taisin tajuta väärin kun olkkarista huusivat: "Arvaas mitä, se nörttipoika ihastu yhteen tyttöön ja se äänestettiin ekana ulos" :S
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 03.01.10 - klo:20:56
No ihan ymmärrettävä erehdys. >_>

Woot, teeveestä tulee The Departed. Huomenna pitää kommentoida oliko se sitten hyvä vai ei. :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Relix - 04.01.10 - klo:10:54
Aika meh.

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: juzi da man - 04.01.10 - klo:11:47
Departed oli suht hyvä, juoni oli melko sekava alussa mutta loppuakohti se selveni.
(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 04.01.10 - klo:14:04
Oli se Departed ihan hyvä, mutta ei semmonen kun odotin. Mainoksen perusteella odotin vähän brittityylistä gangsteri/jengihuumoria, paljon räiskintää ja kiroilua. Noh, kiroilua ainakin oli. :D
En tykännyt leffan amerikkalaisesta toteutustavasta, mutta ihan hyvä oli. Juoni oli aika sotku, mutta aikas hyvä sitten loppujen lopuksi.
Matt Damon nyt vaan on mun mielestä ärsyttävä tyyppi, joten oisin halunnut siihen rooliin jonkun muun. :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 06.01.10 - klo:09:06
Kävin katsomassa Avatarin. Kokemus oli... uskomaton. Kyseessä vuoden paras elokuva ja ehkä yksi parhaista mitä olen ikinä nähnyt.

Teksti sisältää spoilereita. (Tosin voidaanko Avatarin tapauksessa puhua spoilaantumisen vaarasta?)

Avatar on visuaalisesti aivan järkyttävän upea leffa, varsinkin kolmedeenä. Allekirjoittanut meni jopa säikähtämään, kun pahisten ampumat naatit näyttivät lentävän ulos valkokankaalta kohti viattomia katsojia. Etenkin lopun toimintakohtauksissa oli meininki jo melkoista. Räjähdyksiä, savua, tulta, kuolemaa. Jes!

Valitettavasti leffan tarina latisti tunnelmaa lähes intergalaktisissa mittasuhteissa. Sama juttu on nähty jo niin monta kertaa, että hirvittää. Ensimmäiseen puoleentoista tuntiin ei mahtunut tarinallisesti oikein mitään jännää. Voi olla, että olen kieroutunut ja muuten vaan ylipaska ihminen, mutten saanut leffasta juuri minkäänlaisia kiksejä ennen toimintamättöteurastuksen alkamista. Leffa kääntyikin loppua kohden huimaan nousuun, sillä Cameronhan osaa tunnetusti tehdä aivan pirun hyviä toimintakohtauksia. Toivoisinkin, että Cameron tekisi vielä joskus uuden Terminaattorin.

Vuoden paras leffa oli Kunniattomat paskiaiset. Hands down.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: mosse - 06.01.10 - klo:11:37
Avatar on juurikin niitä leffoja, jotka on kerralla nähty. Visuaalisestihan se on tosiaan aivan mieletön, mutta sisällöltään niin ohimenevää, unohdettavaa ja kertakäyttöistä että oksat pois. Ei mitenkään huono leffa, muttei varsinaisesti mitenkään hyväkään. Itseäni taas häiritsi koko leffasta huokuva perusollywoodmeininki mustavalkoisine hyvispahisjakoineen ja persoonattomine hahmoineen. Watchmen ja etenkin Kunniattomat paskiaiset olivat aivan hitosti parempia. Varsinkin jälkimmäinen. Avatar on valovuosien päässä vuoden parhaan leffan tittelistä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Agutski - 06.01.10 - klo:14:41
Vuoden paras leffa oli Kunniattomat paskiaiset. Hands down.
Komppaan!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 06.01.10 - klo:14:46
Avatar oli minulle vuoden huikein kokemus. Inglourious Basterds oli paras elokuva.

Vielä tosin on District 9, Watchmen ja muutama muu tsekkaamatta, mutta aika vahvasti uskon kantani pysyvän samana vielä noiden katsomisen jälkeenkin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jikkyooshaberiparodius - 06.01.10 - klo:14:54
District 9 taisi olla ainut leffa joka tuli viime vuodelta katseltua. Eipä siinä, sen verran hyväkin ettei muulle jäänyt edes tarvetta - tosin aika varmasti tämä olisi jäänyt pimentoon aivan kaikilta, ellei ohjaajalla olisi ollut jotain tekemistä peruutetun Halo(o) leffan kanssa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kasuli - 06.01.10 - klo:14:55
Inglourious Basterds oli ehdottomasti vuoden paras. Tykkäsin Tarantinon tavasta ottaa yksi maailmanhistorian tunnetuimmista ja tärkeimmistä aikakausista ja pistää sitten koko paska uusiksi koska se ei sopinut herran leffaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Prime - 06.01.10 - klo:15:09
District 9 on upea, joskin tavallaan jo "nähty juttu", mutta toimii yllättävänä hyvin. DVD-versio pitää ehdottomasti hommata jossain vaiheessa. Kunniattomat paskiaiset pitäisi kai myös hankkia.

Ja Watchmen, heti kun olen lukenut sarjakuvan. Joka on luultavasti parempi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Olimar - 08.01.10 - klo:12:39
Inglourious Basterds on ihan hyvä elokuva, mutta ei millään vuoden paras. Keskustelukohtaukset ovat mainioita ja jännittäviä, mutta kokonaisuus hieman ontuu. Jotkut Tarantinon tarinallisista ratkaisuista tuntuvat liian helpoilta.

Avatar on viihdyttävä audiovisuaalinen tykitys, mutta tarinankirjoittajien laiskuus jättää sen pois ykköspallilta. Kokemuksena kuitenkin mahtava. District 9 on hyvä sekin, mutta sortuu liikaan toimintaan. Olisin kaivannut enemmän dokumentaarista otetta.

Transformers 2 on huono. Watchmen sortuu tarpeettomaan väkivallalla mässäilyyn, ja lisäksi elokuvan rakastelukohtaus on naurettava. Lukekaa sarjakuva, jättäkää elokuva huomioimatta.

Paras katsomistani on ehdottomasti UP, Pixarin viehättävä animaatio vanhuksesta, pojasta ja lentävästä talosta. Hauskin, viihdyttävin ja tunteita herättävin elokuva vuoden tarjonnasta. Tästä jäi hyvä mieli.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Olimar - 09.01.10 - klo:11:40
Unohdin kokonaan mainita että tulin katsoneeksi myös (500) Days of Summerin, joka nousee upin rinnalle kisaamaan vuoden parhaan tittelistä. Mukavan raikas romanttinen komedia erilaisella lähestymistavalla ilman tähtinäyttelijöitä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Prime - 12.01.10 - klo:17:22
Eilen. Joskus puoli kuuden maissa. Olin koneella. Kaveri sanoo ohimennen, että Aasi & Morso tulee Pikku Kakkosessa.

Itse pelottavuus on siis palannut töllöttimiin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Prime - 28.01.10 - klo:19:25
Conanin viimeinen Tonight Show tulossa. Oli silkkaa vääryyttä potkia hänet pihalle, vaikkei Late Nightin tasolle läheskään aina Tonightissa ylletykään.

"Lenossa on Conania parempaa vain leuka." Ja siihen se jääkin.

Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 28.01.10 - klo:19:40
Hollywood onnistui taas hommassaan, oikeastaan tämä onkin sen paras saavutus ikinä. Kyllä, katsoin Dragonball:Evolutionin.

Se ei tuntunut Dragonballilta. Vaikka Goku kimittää japseissa, niin se ei tee hänestä Jonas Brothersin 4. jäsentä. CGI oli perseestä, minä en vieläkään tajua kuinka vaikeata on tehdä säde. Nykyään kaikki jokainen Hadoken, Kamehamehaat ja muun kaltaiset spesiaaliiskut tehdään rumaksi. Kamehamehaa ja muut iskuttässä näytti ....... tai no, en löydä oikeita sanoja, mutta hieman tämän näköisiä (http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/9/98/Lifestreamenergy.jpg) nuo iskut olivat. Kuvitelkaa sitten tuon menevän suorassa ja hieman erivärisenä, niin tiedätte kuinka paljon tähänkin on nähty vaivaa.

Leffassa on paljon enemmän haukuttavaa, mutta katsokaa itse, jos haluatte tietää enemmän.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 03.02.10 - klo:13:56
Lostin viimeisen tuotantokauden aloitusjakso LA X tuli katsottua muutama tunti takaperin ja nyt on pakko myöntää, että oli helvetin hyvä. En tosin odottanutkaan mitään muuta. <3
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 03.02.10 - klo:23:07
Life on Mars -fanina tämä joku aika sitten käynnistynyt uusi kausi Ashes to Ashesiä on must-see. Tosin nyt pientä torumista tulee, sillä kaikki nämä viittaukset siihen että Alexia yritetään saada henkiin ovat vähän päälleliimattuja, ja "pakko-änkeä-joka-jaksoon"-tyylisiä. Olihan niitä LoM:ssakin, mutta niissä edettiin sentään jonnekin. Tällaisenaan tämä on rikospoliisi/etsivä -sarja muiden joukossa.
Toinen asia on tuo korruptoitumis-juttu. Ainakaan tähän mennessä siihen ei ole annettu mitään järkevää syytä tai selitystä, ja sekin syö vähän katsomisintoa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: juzi da man - 04.02.10 - klo:10:08
Itse pidin life on marssista mutta tuo ashes to ashes ei oiken natsaa mulle... En tiedä mistä johtuu. itseä harmitaa että tuo Life on Mars jostakin systä katosi televisiosta... Tulis takas  ^^
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 04.02.10 - klo:13:24
Lostin viimeisen tuotantokauden aloitusjakso LA X tuli katsottua muutama tunti takaperin ja nyt on pakko myöntää, että oli helvetin hyvä. En tosin odottanutkaan mitään muuta. <3

Lostin pari viimeisintä kautta ovat kyllä olleet upeita, eikä tämä viimeisinkään  kausi tule näin avausjakson perusteella pettämään. Aivan huikeaa settiä! Mitäköhän katsomisen arvoista telkkarista tulee nyt, kun Lost saadaan päätökseen? Öö... Matlockin uusinnat?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Relix - 04.02.10 - klo:14:03
Life on Mars jostakin systä katosi televisiosta... Tulis takas  ^^

Koska sitä ei ole tehty enempään, näyttivät kaikki mitä oli.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: juzi da man - 04.02.10 - klo:14:04
Mmm... Ei nähty loppu ratkasuukaa :3
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Relix - 04.02.10 - klo:14:08
Näytettiinpäs.

Jos taas vihjaat sitä, että oliko se oikeasti menneisyydessä/seko/koomassa tms., sitä ei ole paljastettu vieläkään.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 04.02.10 - klo:14:16
Minusta Sam oli kyllä parempi hahmo kuin Alex, mutta pääasia että Gene on kummassakin. *pacman*
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Laatikko - 04.02.10 - klo:15:16
Itse kävin katsomassa Avatarin tuossa viikko sitten ja luoja paratkoon kun oli upea pätkä.

Monet puhuvat tarinan kliseisyydestä, mutta itseäni se ei haitannut oikeastaan yhtään. Samankaltaisia tarinoita on ollut jo moneen otteeseen, mutta omasta mielestäni Avatarissa sitä sovellettiin oikein omaperäisesti. Voisihan juonesta tehdä paljon syvällisemmänkin, mutta tämä toimii hyvin näinkin. Koko elokuva oli kuitenkin parhautta, nautin aivan joka hetkestä kun elokuva vain imaisi mukaansa. Siksi onkin imho tyhmää kiinnittää huomiota elokuvan kliseiseksi jääneeseen juoneen, koska se ei elokuvasta ainakaan tehnyt yhtään huonompaa, koska muu tarinassa olikin uutta ja hämmästyttävän hienoa. Huonojen osa-alueiden, jotka eivät varsinkaan elokuvaa katsoessa pistäneet silmään, väkinäinen etsiminen on aika turhaa. Juoni ei loppujen lopuksi haitannut nautintoa ollenkaan muiden osa-alueiden loistaessa. /rant

"tl:dr"
ohmygod aivan liian hyvä leffa

Inglorious Bastards oli myös hyvä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: juzi da man - 07.02.10 - klo:16:13
Näytettiinpäs.

Jos taas vihjaat sitä, että oliko se oikeasti menneisyydessä/seko/koomassa tms., sitä ei ole paljastettu vieläkään.
Ju, ei selvinny heräskö se ikiin komast vai miten kävi. Tai sitten multa hukku pari jaksoo jonneen...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 08.02.10 - klo:01:56
^- Toi muuten paljastettiin Ashes to Ashesissä. Niillä on juonellisia yhtymäkohtia jos et tiennyt *_*
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: juzi da man - 08.02.10 - klo:13:10
Katsos kun katsonut elämäni aikana vissiin 2 ja puol jaksoo ashes to ashes....
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 08.02.10 - klo:14:49
^- Toi muuten paljastettiin Ashes to Ashesissä. Niillä on juonellisia yhtymäkohtia jos et tiennyt *_*

Jos oikein ymmärrän mitä ajat takaa, niin voihan olla niin, että Alexhan on nähnyt Samista kuvan "oikeassa elämässä", ja sitten Sam kuvastuu sinne "uneen" henkilönä, joka kuoli joku aikaa sitten, mutta oikeasti Sam on olemassa. o_O
En sitten ole yhtään varma asiasta, vähän olen pudonnut kärryiltä. Mutta äläkee sitten spoilatko kovin mahoton.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 08.02.10 - klo:15:34
Ei vaan Alexhan sanoi siellä 70-luvulla, että Sam oli puhunut "unesta" 70-luvulta herättyään koomasta.

Vai olenko minä nähnyt nyt unta?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 08.02.10 - klo:15:41
En ota kyllä yhtään selvää. Täytyy joskus perehtyä jos tuolla taustalla on joku super-eeppinen ja nerokas kaiken yhteen kytkevä taustatarine.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 08.02.10 - klo:15:48
Siis jossain jaksossa, oisko ollut eka, se sanoo jotain "Ihan kuin Sam sanoi, todenmukaista unta jadajada." "Olen kai koomassa, mutta näen todenmukaista unta." jne. Ei kai se koomassa olevan Samin kanssa olisi voinut keskustella?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 24.02.10 - klo:23:53
Tuli katsottua Dancer in the Dark.

Päätin tosiaan korjata leffayleissivistykseni puutteita tässä hiihtolomalla ja vaikkei tämä mikään "essential"-leffa olekaan, vaikutti tämä kuitenkin kiinnostavalta - olihan tämä saanut hyvä arvosteluja ja Björk on aika mainio laulaja. Noh, mitäs tästä nyt kertomaan? Ei minulla varsinaisesti mitään tietoa ollut leffasta - en ole Trierin leffoja nähnyt muita joten mitään hänen maneereitaan en osannut odottaa, jos hänellä sellaisia edes on. Musikaalielokuva tämä vissiin oli genreltään, sen tiesin jo valmiiksi. Ja surullinen. Ja molempia se olikin. Musikaaliosuus oli toteutettu loistavasti - musiikkia ei ollut liikaa, muttei liian vähääkään. Tämän lisäksi musakohtaukset alkoivat aina aika oivaltavasti kummuten ns. "taustaäänistä", jotka muodostivat rytmejä. Björkin ääni myös on niin loistava, että se yhdistettynä hyviin biiseihin kirjaimellisesti sai kylmiä väreitä aikaan.

Juonesta sen verran, että se oli melkoisen surullinen ja aika poikkeava näin minun kannaltani ainakin. Itse kun en tosiaan ole leffoihin niinkään perehtynyt aikaisemmin niin en tietenkään osaa sanoa oliko se varsinaisesti mitään mullistavaa, muttei se täysin klisee mielestäni ollut, osin aika yllättäväkin. Uutena juttuna tuli myös se, ettei monessa surullisessa (tai iloisessakaan) kohdassa ollut minkäänlaista musiikkia taustalla ja se toi leffaan ehkä jotenkin intiimimmän otteen, siitä tykkäsin. Kaikenkaikkiaan leffa oli mielestäni oivaltava ja musikaalisuus päästettiin valloille hyvin mutta toisaalta taas pidettiin tarpeeksi myös aisoissaan.


Seuraavana vuorossa jotain tältä listalta; katsoo nyt miten varaukset saapuvat tuonne kirjastoon: V for Vendetta / Godfather I, II, III / The Shawshank Redemption. Kyllä, en ole nähnyt Kummisetiä aikaisemmin, ehkä nyt on viimein aikakin. V-sarjakuva oli tosi jees ja Shawshank oli muuten vain kehuttu niin sekin tuli mukaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 06.03.10 - klo:22:06
Survivors Gabonissa tämä Bob lähetettiin karkoitussaarelle, josta on mahdollisuus löytää koskemattomuustalismaani. Kovasta yrityksestä huolimatta hän ei sitä löytynyt, mutta päätti nokkelana käytännönmiehenä väsätä itse sellaisen, huijaamaan muita pelaajia. Talismaani oli todella uskottavan näköinen, aivan järjettömän taitava saa Bob olla.

... Mutta. En millään pysty uskomaan, että Bob keksi tämän kaiken aivan itse. Vahva epäilys on, että jenkit tuttuun tapaansa jännittävät vain peliä, jotta katsojat tykkäisivät. Käytännössä siis ehdottivat Bobille, että tämä tekaisisi valetalismaanin, tai rumimmassa tapauksessa jopa antoivat tämän hänelle suoraan.

Uskoni amerikkalaisiin tosi-tv- ja kisailuohjelmiin on melko heikko. Ennaltasuunniteltuja kaikki tynni. Mutta silti viihdyttäviä katsella. =_=
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: ZeppelinK - 06.03.10 - klo:22:41
... Mutta. En millään pysty uskomaan, että Bob keksi tämän kaiken aivan itse. Vahva epäilys on, että jenkit tuttuun tapaansa jännittävät vain peliä, jotta katsojat tykkäisivät. Käytännössä siis ehdottivat Bobille, että tämä tekaisisi valetalismaanin, tai rumimmassa tapauksessa jopa antoivat tämän hänelle suoraan.

Kenties Bob pölli idean edelliseltä kaudelta, missä Ozzy teki saman tempun?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 10.03.10 - klo:23:12
^Jaa tuosta en tiennytkään.

Mutta nyt juuri sai päätöksensä Ashes to Ashesin toinen kausi. Järjettömästihän se pännii kun sarjan pitää loppua niin salamyhkäisesti vailla mitään varsinaista loppuratkaisua, tai sitten tämä on vain niin älyttömän psyko-filosofinen asia että menee vain yli.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 11.03.10 - klo:00:32
Katsoin tänään kaksi elokuvaa putkeen teatterissa: Prinsessa Mononoken ja Avatarin. Väliin jäi ruhtinaalliset 15 minuuttia verryttelytaukoa :P

Mononoke on taattua Hayao Miyazaki -laatua. Suosittelen erittäin lämpimästi, kuten muitakin ko. ohjaajan leffoja (Kodomat on söpöjä http://bit.ly/a9femw :3).

Avatar taasen nousi listoillani visuaalisesti parhaaksi elokuvaksi ikinä, mikä tuskin on kovin suuri yllätys. World setting oli myös todella mielenkiintoinen. Sitä seuratessa oli helppo unohtaa, ettei sen päälle punottu juoni ollut kovin kummoinen. Jos jatko-osan aikovat Avatarille tehdä, niin toivottavasti eivät luota pelkän Pandoran ihmeellisen luonnon lumovoimaan uudelleen. Ei juonikaan huono ollut, mutta visuaalisten efektien ja koko idean ollessa niin huikeita se jäi vähän kuin niiden varjoon.

Juonessa lähinnä ärsytti ennalta-arvattavuus. Arvasin melkein saman tien, että lopulta päähenkilö päätyy asumaan lopun ikäänsä na'vina. Ajattelin sen käyvän jotenkin niin, että yhteys katkeaa, mutta henkilö on niin kiintynyt uuteen ruumiiseensa, että mieli jääkin sinne. Siinä vaiheessa kun Gracea koitettiin herättää henkiin na'vina, olin asiasta jo 100% varma. Samoin siinä vaiheessa kun mahdollisuus kesyttää semmonen hurja lentolisko mainittiin, olin aivan varma, että tulee käymään kuten kävi. Ennalta-arvattavuus on ikävä juttu, mutta eipä se juoni ollutkaan se elokuvan vahvin osa-alue, vaikka muuten kyllä loistikin.

Jos na'vit muuten harrastavat niillä hiuksillaan seksiä, niin miten sitten ratsulla ratsastaminen?
<phai3lsd> mutta tuohan on vähän
<phai3lsd> niin
<phai3lsd> jos työntäs munan hevoseen ratsastaessa
<phai3lsd> :i

Kannattaa muuten käydä katsomassa toi Avatar, nyt kun se vielä menee 3D:nä teatterissa. Tuo on yksi niistä elokuvista, joka on nimenomaan pakko nähdä parhailla mahdollisilla laitteilla, eikä kotiteatterissa ihan samoihin tuloksiin päästä :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 12.03.10 - klo:19:48
Ulla tulee tänä yönä tunnen sen luissani
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 20.03.10 - klo:17:00
Tuli katsottua Dancer in the Dark.

...

Katsoin nyt itsekin tämän elokuvan ja komppaan täysin. Todella upea leffa. En oikein osannut odottaa Björkin roolisuoritukselta mitään, mutta se oli hämmästyttävän hyvä, herkkä ja tunteikas. Musiikki oli tottakai ensiluokkaista ja nuo musikaalikohtaukset todella hienosti tehtyjä. Pidin erityisesti siitä, kuinka "oikeissa" kohtauksissa värit olivat huomattavasti tummempia ja kuvaus jollain tapaa realistisempaa. Kun siirryttiin näihin musikaaliosuuksiin, muuttuivat värit kirkkaammiksi ja kamera tuntui seuraavan tapahtumia hieman perinteisempään tyyliin, joka toi mielestäni hyvin esille sen, ettei oikea elämä todellakaan ole kuin elokuvaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 23.03.10 - klo:18:32
Jos na'vit muuten harrastavat niillä hiuksillaan seksiä, niin miten sitten ratsulla ratsastaminen?
<phai3lsd> mutta tuohan on vähän
<phai3lsd> niin
<phai3lsd> jos työntäs munan hevoseen ratsastaessa
<phai3lsd> :i
Uusimman Big Bang Theoryn avauskohtaus oli tästä aiheesta :O
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 25.03.10 - klo:22:42
NOH! Itsehän en hirveästi leffakulttuuria tunne, joten minulla ei ole vielä mistään tietystä näyttelijästä nk. kiintiö täynnä, joten siksi pystyin katsomaan DiCaprion tähdittämän Shutter Islandin eli "Suljetun Saaren" ilman mitään omituisia oireita.

Ja onneksi katsoin. Leffa oli tajuttoman hyvä. Okei, älkää kehittäkö itsellenne mitään ennakkoluuloja, mutta itseeni leffa upposi kuin kuuma veitsi voihin. Leffasta hienon teki se, että siinä ei juurikaan ollut peruskliseitä tai ainakaan mitä itse olisin huomannut. Ratkaisut olivat kekseliäitä ja jännitystä koottiin tyylikkään riitasointuisella jousisoitintaustoituksella. Päähän tuossa vain meni sekaisin kun katsoi ja se tekikin tästä niin hyvän elokuvan. Mitäs tässä nyt muuta asiaan sanomaan... Mahtava.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 26.03.10 - klo:09:19
On pitänyt itsekin käydä tuo katsomassa, vaikka onkin kuullut kommenttia, että olisi Scorsesen tasoistelta ohjaajalta pieni pettymys. Itse en tosin mieheltä ole nähnyt kuin kaksi elokuvaa, joten odotukset on helppo pitää neutraaleina.

DiCaprio taitaa sitä paitsi tätä nykyä olla ihan asiansa osaava näyttelijä, ja tuntuu vihdoin päässeen mm. Titanicin aiheuttamasta kiiltokuvapoikastatuksestaan eroon.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Luistonesto - 27.03.10 - klo:23:35
Tuli katsottua The Blair Witch Project kun Baldur's Gate II:ssa oli viittauksia kyseiseen tekeleeseen. Leffa laahaa välillä paikallaan ja jatkuva huutaminen alkaa käydä hermoille, mutta sanoisin kuitenkin katsomisen arvoiseksi filmiksi. Lopetus oli paras ikinä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 29.03.10 - klo:00:23
Muutamia leffoja tullut viime aikoina nähtyä.

Urhea pieni leivänpaahdin (The Brave Little Toaster)

Joopajoo, nimen ja kannen perusteella ei uskalla mitään turhan tasokasta leffaa odottaa (kun ensimmäisen kerran joskus vuosia sitten näin tämän Prisman alelaarissa, lähes nauroin ääneen ja kuvittelin sen olevan taas näitä surkeita, halvalla tehtyjä pikkulastenpiirrettyjä), mutta jälleen ensivaikutelma pettää. Tämä on todella hyvä, ajatuksiakin herättävä piirrosleffa, jonka voisin ehdottomasti kuvitella näyttäväni omille lapsilleni, mikäli sellaisia joskus hankin. Varsinainen animaatio ei ole parasta mahdollista, mutta tarina on yksinkertaisuudessaankin varsin kiinnostava ja hahmot todella persoonallisia ja hauskoja. Leffassa on muutamia synkkiä kohtauksia, mutta ne vain tekevät kokonaisuudesta muistettavamman ja estävät liialliseen söpöyteen vajoamisen. Kohtaus, jossa romuttamolle joutuneet autot laulavat masentuneina elämästään samalla kun joutuvat yksi kerrallaan murskaimen tuhoamaksi on ehdottomasti yksi hienoimmista lauluosuuksista missään piirretyssä elokuvassa.

DVD:ltä löytyi täysin käsittämättömästi vain suomen- ja ruotsinkieliset ääniraidat (eikä sivuhuomautuksena muuten minkäänlaisia tekstityksiä), mutta onneksi suomidubbi oli ihan jees kamaa. Käännös oli ok ja äänet sopivat hahmoilleen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta varsin hyvin. Siitä huolimatta netistä katsottujen pätkien takia lienee vaivan ja rahan arvoista investoida ulkomaiseen painokseen, josta löytyy alkuperäinen ääniraita. Laulut eivät ole suomidubissa likimainkaan samalla tasolla kuin originaalissa, varsinkaan tuo aiemmin mainitsemani (Worthless).

Suspiria

Yksi kauneimpia koskaan tehtyjä kauhuelokuvia. Kiehtova, aavemainen, pelottavakin. Juoni on ehkä hieman kömpelö ja jättää suuren osan asioista katsojan itsensä mietittäväksi, mutta visuaalinen puoli on erittäin onnistunut ja vakuuttava. Murhat ovat kauniita, outoja ja tapahtuvat odottamattomilla tavoilla. Elokuvassa on kauttaaltaan unenomainen, painajaismainen tunnelma, joka yllättävän ja tavallaan avoimenkin lopun ansiosta jää kummittelemaan mieleen vielä hyväksi toviksi creditsien vierimisen jälkeenkin. En ole Argenton leffoja aiemmin katsonut, mutta tämä kyllä houkuttelee tsekkaamaan miehen muunkin tuotannon. Kauhufaneille ohittamaton.

Lost in Translation

Monella tapaa erittäin rentouttava kokemus. Kuvaus on todella hienoa; Neonvaloissa kylpevä Tokio on saatu vangittua ruudulle kauniisti ja on paikoittain jopa henkeäsalpaava näky. Visuaalista puolta tukevat hienosti loistavat, hienovaraiset näyttelijäsuoritukset. Bill Murray on parempi kuin koskaan ja Scarlett Johansson osoittautuu yllättävänkin päteväksi vastanäyttelijäksi. Kantavat teemat ovat selvästi yksinäisyys, eksyksissä oleminen sekä uudelleenlöytyminen ja näitä käsitellään todella hienosti ja elämänmakuisesti. Lopputulos on kaunis ja samaistuttava elokuva, joka ainakin itsessäni herätti runsaasti ajatuksia ja erilaisia tunteita. Olen varma, että tulevina heikkoina hetkinä päädyn katsomaan tätä ja toivottavasti tunnen oloni joka kerta hieman paremmaksi.

Siskoni sanoi, ettei leffan aikana oikeastaan tapahtunut mitään merkittävää ja koko juttu oli loppujen lopuksi aika turha. Voin kuvitella monien muidenkin tulkitsevan leffan tällä tavalla, mutta itse olen kyllä vahvasti eri mieltä. Muutoksia tapahtui ja tapahtumilla oli merkitystä, vaikkei ehkä samalla tavalla kuin monet ovat elokuvissa tottuneet näkemään.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Samirai - 29.03.10 - klo:16:20
Urhea pieni leivänpaahdinhan on klassikko. Muistan kassoneeni kyseisen leffan aivan liian monesti pikkukoltiaisena :3 Taisipa olla myös ensimmäinen kerta kun kuulin Elvistä missään. Hyvää svengiä niiden laulunumeroiden kanssa.

Ostin tosiaan muuten myös Las Vegasin kahden kauden boxit. On tää kyllä hiano sarja ei voi muuta sanoa *pacman*
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 29.03.10 - klo:16:38
Kai se on taas niitä, joita muutamat ovat ihan innoissaan pikkuisina tapittaneet, mutta kyllä leffa noin yleisesti näyttää jääneen valitettavan vähälle huomiolle. Jotain siitä kertoo jo tuo suomalainen DVD-julkaisu, joka on rehellisesti sanottuna ehkä surkein ikinä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 31.03.10 - klo:19:22
Mun luokkatoveri (http://satumaa.yle.fi/tangomarkkinat/tangomarkkinakilpailijat-2010/kullervo-kauppi) on ehdolla tangomarkkinoilla, koko Resetti äänestää häntä B) (Laulaa se kans tosi hyvin.)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 31.03.10 - klo:21:27
Mun luokkatoveri (http://satumaa.yle.fi/tangomarkkinat/tangomarkkinakilpailijat-2010/kullervo-kauppi) on ehdolla tangomarkkinoilla, koko Resetti äänestää häntä B) (Laulaa se kans tosi hyvin.)

Näyttää ihan keski-ikäiseltä ssssaf
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Riby - 31.03.10 - klo:23:46
Lainaus
Hurmaava nuorimies upea tulkinta.
Nuorimies? Tinglen luokalla?! Tuohan näyttää kolmikymppiseltä!

Tosin ihan hyvinhän se veti.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 01.04.10 - klo:08:57
Olette inhoja :(
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Riby - 01.04.10 - klo:10:08
Ei mutta oikeasti. Minkäs ikäinen tämä nuoriherra on?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 01.04.10 - klo:11:08
19, ellei ole jo kahtakymmentä täyttänyt.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Raitoningu - 05.04.10 - klo:05:03
http://www.youtube.com/v/Z1GoSo41wzg&hl=en_US&fs=1&

TUli taas tuon pätkän jälkeen himot katsoa tuo elokuva. Yksi niistä Disneyn uusista animaatioista jotka ovat jaksaneet viihdyttää. Muistaakseni tästä oli todella hyvä sarjakin disney channelillakin :o
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: juzi da man - 05.04.10 - klo:11:12
On kyllä Lilo&Stich kovis leffa! Pitänee itsekkin mennä kaivaan se tuolta jostain ja katsoa  *pacman*
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 21.04.10 - klo:19:52
Ohjelmien nimien suomikäännökset ovat aina huvittaneet minua, mutta nyt tuli siis todella hassu vastaan. Kanalta Viisi tulee ohjelma nimeltä "Meidän faija", joka on alkuperäisnimeltään "My wife and kids". *pacman*

Mielestäni kaikki ohjelmanimet saisivat pysyä alkuperäisniminään. Leffoissa käytettävät alanimet ovat vielä ookoo (tyyliä The Aviator - Lentäjä). Eihän muutakaan mediaa, kuten pelien tai musiikkien nimiä lokalisoida, niin voisivat kyllä TV-ohjelmat jäädä koskematta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 21.04.10 - klo:21:27
Yksi hitusen epäonnistunut leffasuomennos on ollut "Rita Hayworth: Avain Pakoon". Aikamoinen spoileri. Kyseessä on siis The Shawshank Redemption. Nykyään leffa kulkeekin nimellä "The Shawshank Redemption - Avain pakoon".
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 21.04.10 - klo:21:35
Jep, tuo on yksi lukuisista hyvistä esimerkeistä tähän asiaan liittyen. Oman DVD:n kannessa lukee tosin pelkkä "Avain Pakoon" (Shawshank Redemption esiintyy vain alkuperäisnimenä takakannen tiedoissa).

Once Upon A Time in America - Suuri Gangsterisota on kyllä yksi suosikeistani. Ei edes erityisen harhaanjohtava suominimi. <3
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 22.04.10 - klo:09:07
Nimi ei ole huono nimi vaikka sitä ei oltaisikaan suoraan suomennettu.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 22.04.10 - klo:13:54
Se on huono nimi, jos sillä ei ole juuri mitään tekemistä elokuvan teeman tai tapahtumien kanssa. Esmes. Huuliharppukostaja (Once Upon A Time in The West) on mielestäni hyvä suominimi, koska se liittyy olennaisesti varsinaiseen leffaan vaikkei muistutakaan alkuperäistä nimeä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 22.04.10 - klo:14:36
Nyt, kun sitten MTV3:n tahtiin katsojatkin tietävät, että Maikköl Skoufield kuoli, niin angstaan, että se on perseestä >:( Ei sen ois kuulunut kuolla vaan sen ois kuulunut laittaa muna Saran pylyyn ja pyörittää sukellusliikett Panamassa veljensä kanssa lopun ikäänsä. Kaikkea kivaa teki muille ja sitten se kuolee. Ei ole hyvä tämä, jumalauta.

Jos juttelette Final Breakista (eli tästä ihan viimesestä jaksosta, joka kertoo mitä siinä neljän vuoden aikana tapahtui), niin voisi varmaan olla kohteliasta laittaa ko. jaksoa koskevat jutut vielä ensi viikkoon saakka spoiler-tageihin ajatellen niitä, jotka eivät ko. jaksoa ole vielä nähneet :3

Mä meinasin alkaa itkemään Final Breakkia katellessa ( :D ), kun taas toi tiistaina Suomessa tullut jakso aiheutti semmosen: "Mit, kui se kuali? Ihan percstä." -reaktion.

//Tarkoitin siis, että Final Breakin yksityiskohdat spoiler-tageihin. Ei kaikkea tartte *_*
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 22.04.10 - klo:14:39
Ai, joku on vieläkin katsellut Pakoa ._.
Otsikko: Vs telkku
Kirjoitti: Fariator - 22.04.10 - klo:15:03
Perinteestä tuli katsottua joka tiistai isän kanssa Pako alusta loppuun.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: apathy - 22.04.10 - klo:15:07
Tavallaan loistava sarja. Tube tosin unohtaa tärkeitä seikkoja viimeisen kauden varrelta.

Kaikkea kivaa teki muille ja sitten se kuolee. Ei ole hyvä tämä, jumalauta.

Se ois joka tapauksessa depsiny, koska geneettinen aivosairaus. Vähän enemmän huomiointia juoneen, niin kuin eilen itse minulle vikisit.  *pacman*
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 22.04.10 - klo:15:34
Taisi Tube tarkoittaa, ettei ole oikein, että muille paljon hyvää tehnyt kuolee. Oli kuolinsyy mikä hyvänsä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kasuli - 22.04.10 - klo:17:05
No oisin mä kyllä voinut sen neloskauden joskus kattoakki mut meni vähän maku.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 22.04.10 - klo:23:33
Osiris joo, apa fale. Kassu, kannattaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kasuli - 25.04.10 - klo:22:34
Eiku tarkotin että ku toi loppuratkasu on selvillä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 25.04.10 - klo:23:25
Oletko varma?

Viestit yhdistetty
Tästä lähtien ketjussa kaikki spoilaava materiaali laitetaan spoiler-tagien sisälle, oli ohjelmaa/elokuvaa sitten esitetty Suomessa tai ei.

Sarjoille ja elokuville saa kuitenkin tehdä omiakin ketjujaan, joissa pikkuspoilerit ovat Suomi-tahdin mukana sallittuja, ja vain kovimmat jutut täytyy piilottaa. Näissä topiceissakin esim. USA-tahtiin katsovien on syytä piilottaa spoilerinsa tagien sisään.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 25.04.10 - klo:23:53
Harmi. Ajattelin, ettei tota tarvitse peitellä, kun Suomi-tahtiin katselleetkin jo tietävät. En ajatellut, että joku katsoo Suomi-tahtia hitaammin. Noh, uusi ketjun sääntömuutos varmasti säästää monelta pahalta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kasuli - 26.04.10 - klo:15:33
Ei tarvitse huonoa omatuntoa kantaa ku kyllä sitä kuuli muutenkin joka tuutista kun päänsä laittoi ikkunasta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 26.04.10 - klo:21:19
Mua itsessään ei ole spoilerit koskaan kauheasti haitannut televisio-ohjelmissa(kaan). Kyllähän ne alkuun vähän ärsyttää, jos ei olis halunnut tietää, mutta itsekurini on niin huono, että jossain vaiheessa luultavasti etsisin tiedon kuitenkin itse ennen ohjelman/jakson katsomista >_> Eikä se haittaa minua. Tykkään silti katsoa, miten se spoilattu asia tapahtuu.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Derium - 27.04.10 - klo:02:00
Kylhä toi spoileri homma on ihan hyvä. Yleensä jos kuulen jonku spoilerin, "pakotan" itseni uskomaan että se on vale *taitoa*

Se kyl toimii. Joskus.

No nyt ku kyl sain oman koneen niin telkkarin kattominenkin on jääny vähemmälle, Heroesia mun PITI seurata, mut sit ku tuli kone tapahtu suunnilleen näin: "Heroes? Mikä ihmeen Heroes? Mä meen koneelle!"
Ja sit huomen muistanki, et Heroes tuli eilen. Noh, se on kyl taas semmonen nykyinen perus amerikkalainen sarja - yks jakso jää välist, et tiiä enää mitää.

Pitäis vissii hommaa sen kaudet joskus...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 27.04.10 - klo:17:50
nykyinen perus amerikkalainen sarja - yks jakso jää välist, et tiiä enää mitää.

Siis eikös perusamerikkalaissarjat nimenomaan junnaa paikallaan joskus aika montakin jaksoa, kuten Paon neljän kausi, jolloin voin huoletta skipata aika montakin jaksoa? D:
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 27.04.10 - klo:17:54
Ite ainaki putoan heti kärryiltä jos jää yks jakso Kaunareita näkemättä ,_,
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 27.04.10 - klo:18:22
Näyttivät muuten tänään Kaunareista jonkun vitun joulujakson. Kevään loppupuolella? Haloo.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 27.04.10 - klo:21:22
Eipä niitä varmaan oikein voi skipatakaan >_> Aikataulutuksen vika. Ei sille varmaan Maikkari mitään voi, että joulujakso oli seuraavana vuorossa :/
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 04.05.10 - klo:22:15
Päivien viemää on ihan helvetin hyvä tv show. Ei jumalauta  *pacman*
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Prime - 08.05.10 - klo:21:02
(click to show/hide)

Fishu laittoi spoiler-tagit, jtoen kai ne tähän kuuluu myös. En tiedä. Perstuntuma. -Tube

http://www.iltalehti.fi/viihde/2010050711621658_vi.shtml
Yllättävä valinta Nymanin korvaajaksi. Frangénkin olisi kyllä sopinut, jos olisi ollut se "fiksu-Simo", ei "täyspelle-Simo". Mutta saa nähdä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Relix - 08.05.10 - klo:21:05
Naiskapteeni, karille menee.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 08.05.10 - klo:22:10
Nainen ratissa, eli suomeksi sanottuna ojassa, vai?

Varmaan ihan jännä juttu :3
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 15.05.10 - klo:21:27
(http://img200.imageshack.us/img200/6824/scarlettjohanssonfebrua.jpg)

Kävin siis katsomassa Iron M-- Ai sori väärä kuva

(http://img17.imageshack.us/img17/9711/mickeyrourkeironman2l.jpg)

NIIN eli kuten olin sanomassa, kävin katsomassa Iron Man 2:n tuossa kaverin kanssa. No eipä tuo paljon poikennut ekasta kyllä, ehkä ei yhtä hyvä? En muista ykkösestä enää niin paljoa. Jonkin verran perushollywoodkauraa nasevampaa läppää, loistava Robert Downey Jr. suorittamassa sanonnalle "sopii kuin nyrkki silmään" kunniaa Tony Starkin roolissa. Muutenkin aika nimekäs näyttelijäkasti; Mickey Rourke, Samuel L. Jackson, Scarlett Johansson ja ties mitä. Rourken rooli oli muuten erittäin sopiva hänelle. Vähäpuheinen venäläinen, ydinfyysikko ja aikamoinen hax0ri muutenkin... Scarlett Johanssonin näyttelemisestä tässä leffassa ei tietenkään mitään Oscareita satele, mutta ilo silmälle tottakai. :) (Nörttipojan puheita, vai hä!)

Aika selväksi muuten tehtiin jatko-osa. Jäikö kukaan credittien jälkeen katsomaan? Minä jäin ja kerrankin se palkittiin. :D Muistaakseni näihin lopputekstien jälkeisiin pätkiin on olemassa oma sivustokin missä kerrotaan, missä leffoissa niitä on, mutten kyllä muista sivuston nimeä.

Kaikenkaikkiaan suht viihdyttävää peruskauraa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 20.05.10 - klo:21:15
Lost Untangled S06E16 (http://www.youtube.com/watch?v=OyN_g0E82iQ). Ja totta mooses spoilaa. ;)

Uskomatonta, että sunnuntaina on tämäkin sarja loppunut. Voisi jättää koulun väliin maanantaina ja pyhittää koko päivän Lostille. ;;___;;
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 21.05.10 - klo:18:15
Katoin tos hiljattain telkusta Kill Billin. Tulin.

Siinä on yks niitä harvoja 5* leffoja mun listaltani.

Se anime-tyylinen kohtaus oli hienosti toteutettu, se iso mättöskene oli taiteellinen ja ne geysirveripurkaukset oli eeppisiä. Ainiin ja nainen + bodysuit + moottoripyöräkypärä = hawt!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 21.05.10 - klo:18:26
Tarantinon huonoin leffahan tuo selvästi on. Ihan viihdyttävää ja huvittavan ylilyötyä toimintamäiskettä tosin, mutta itsetarkoitukselliselta tuntuva tyylikikkailu ärsytti vielä toisellakin katselukerralla (mistä tosin on jo aikaa). Joka tapauksessa, Vol. 2 on huomattavasti parempi elokuva.

//Death Proofia en muuten ole nähnyt, tiedä sitten veisikö se tuon huonoimman tittelin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 21.05.10 - klo:18:43
Huonoimmalla tarkoitat kai "vähiten parasta"? Imo ensimmäinen Kill Bill on tokaa parempi. Katsoin molemmat aikanaan putkeen ja kakkonen tuntui hätäisemmältä. Tietenkin, kun ensimmäisessä osassa keskityttiin oikeastaan odottelemaan vain tätä ensimmäistä tapettavaa, kun taas kakkosessa oli tapettavia reippaasti enemmän. Niin joo, ykkösessä oli myös paremmat musat ja dialogi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 21.05.10 - klo:19:05
Huonoimmalla tarkoitat kai "vähiten parasta"?
Sitäkin. Ei Kill Bill vol. 1 huono leffa ole, mutta se on näkemistäni Tarantinoista silti huonoin.

Lainaus
Imo ensimmäinen Kill Bill on tokaa parempi. Katsoin molemmat aikanaan putkeen ja kakkonen tuntui hätäisemmältä.
Minusta se juuri oli paljon viimeistelymmän oloinen ja kaikkiaan huomattavasti eheämpi kokonaisuus. Ykkösessä keskityttiin vaan näyttämään coolilta ja esimerkiksi Tarantinon tavaramerkki eli loistava dialogi loisti poissaolollaan.

Lainaus
Niin joo, ykkösessä oli myös paremmat musat ja dialogi.
Musiikeista en muista kummankaan leffan kohdalla juuri mitään, mutta ykkösessä ei todellakaan ollut parempi dialogi. Koko leffa oli tuolta osin täysi rimanalitus, kun otetaan huomioon millaista tekstiä Tarantino on loihtinut muihin elokuviinsa. Ei toki huonoa jutustelua, mutta todella mitäänsanomatonta. Lisäksi pätkä keskittyi huomattavasti enemmän toimintaan, jolloin varsinaiselle dialogille ei edes jäänyt aikaa.

Kakkosesta taas näki, kuka oli ollut työstämässä käsikirjoitusta. Mikä tahansa The Briden ja Billin välinen keskustelu pieksee täysin kaiken vol. 1:ssä esiintyneen dialogin. Kakkonen myös oli huomattavasti hitaampaan tahtiin etenevä elokuva, minkä takia henkilöhahmoja pystyttiin syventämään selvästi enemmän. Ennalta-arvattavuutenkaan ei sorruttu, vaan ensimmäisen osan vihjailema yksinkertainen teurastusreissu sai ihan mukavia käänteitä edetessään.

Sitten tietenkin vielä David Carradinen roolisuoritus, niin ei ole enää mitään epäilystä kumpi osa vetää pidemmän korren. Vol.1 tuntuu lähinnä nopeasti hutaistulta esittelypätkältä ja kakkonen siltä oikealta elokuvalta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 21.05.10 - klo:19:11
..Lisäksi pätkä keskittyi huomattavasti enemmän toimintaan, jolloin varsinaiselle dialogille ei edes jäänyt aikaa..
..Kakkonen myös oli huomattavasti hitaampaan tahtiin etenevä elokuva..
Tykkään nopeatempoisista mätöistä aina joskus.

Ja en ole kakkosta vielä nähnyt. :(
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kasuli - 21.05.10 - klo:21:39
Tarantinon vähiten hyvä leffa on Jackie Brown imo.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 21.05.10 - klo:22:25
Jackie Brown on aliarvostettu. Tarantinon dialogi on siinä Pulp Fiction ohella huipussaan. Varmasti myös miehen kypsin elokuva ja kerronnallisesti tavanomaisin. Ehkä hieman liian pitkä, yksinkertainen tarina oltaisiin voitu kertoa tiiviimminkin, mutta mainio tekele yhtä kaikki.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Riby - 07.06.10 - klo:17:57
Jatkoin Keira Knightleyn harrastamista ja katsoin Herttuattaren Idan kanssa. Se ei ollut ihan niin hyvä kuin King Arthur, mutta hyvä silti.
Mitäs seuraavaksi? :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 07.06.10 - klo:19:25
No Pirates tietenki ;)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 07.06.10 - klo:23:23
Noh, hyppäsin mukaan uusmediapalveluiden buumin uusimpaan tsutsuu-junaan ja katselin Voddlerillä ilmaiseksi elokuvan nimeltä Moscow on the Hudson.

Leffassa oli se kiva, ettei ollut mitään tuttuja näyttelijöitä niin ei sen perusteella tule rankattua. Leffahan kertoo venäläisestä sirkuksessa soittavasta saksofonistista joka loikkaa jenkkeihin. En jaksa sen suurempaa analyysiä alkaa tehdä juuri nyt mutta kaikenkaikkiaan erittäin tunteellinen, hauska ja viihdyttävä elokuva. Suosittelen katsomaan, etenkin kun ilmaiseksi näkee tuolta Voddlerista. Tietysti warettajillehan tällä ei ole mitään väliä, mutta tykkäsin siis silti. Seuraavaksi ajattelin katsoa tuolta ehkä Hotel Rwandan tai Apocalypson tai Life of Brianin. :P Oli btw vielä suomeksi tekstitykset!

http://voddler.com ; menkää jonoon inviten puolesta - palvelu ei vissiin ole vielä liian suosittu, minullekin tuli kutsu kolmessa päivässä. Samahan oli Spotifynkin kanssa, alkuvaiheissa kutsuja sai vielä suht helposti.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 08.06.10 - klo:00:39
Life of Brianin. :P
Tätä suosittelen. Yksi parhaista satiireista ja komedioista ylipäätään ikinä. Ei tosin yhtä hauska kuin Holy Grail, mutta luultavasti vitsien ja absurdiuden määrää täytyi laskea järkevämmän tarinan takia.

Ja tuosta mainitsemastasi palvelusta en aiemmin tiennytkään, eli kiitos kun esittelit. :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Riby - 08.06.10 - klo:13:43
No Pirates tietenki ;)
Jotain uutta. :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 12.06.10 - klo:22:33
Chuck on paras sarja evar.


Itse olen huomannut nykyään uusia piirteitä itsestäni ja voin kyllä nyt aika helposti sanoa, että kaksi lempigenrea ovat kyllä ehdottomasti 1. tappeluelokuvat ja romanttiset elokuvat. Ei helvetti olen kyllä ristiriitainen kaveri  >:O
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Raitoningu - 22.06.10 - klo:08:45
Tässä tuli viime yön aikana katottua High School Musical 1 ja 2 ihan nostalgia ripin vuoksi, kun viimeksi 3 vuotta sitten katoin ne. Ei ollu ees kovin kuraa ja pidin vieläkin...tä pitäs varmaan myöntää jonnekkin häpeänurkka aiheeseen, mut pidin oikeesti :O Nyyhkykohdat vaan sukkaa ei niitä elokuvissa saisi olla. Pelkkää bilettämistä mitä aidoimmalla hengellä on lähellä sydäntäni <3 :)

Menin High School Musical 3 lataukseen ;)
E: ladattu ja katsottu. Aika moista turhaa paskaa elokuvassa oli ei ollut kuin yksi hyvä kohta. Olisivat vaan jääneet tuohon kakkososaan eivätkä yrittäää rahastaa 3:s osalla joka ei tietääkseni edes menestynyt hyvin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 16.07.10 - klo:23:40
Lost palaa vielä yhden 12 minuuttisen pätkän kera.
(click to show/hide)

Kauhean surullinen fiilis. :( The Endin jälkeen pystyi rauhoittamaan sielua tiedolla, että tulee tämä pätkä, mutta entäs sitten tämän jälkeen..? :(
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Orangevision - 17.07.10 - klo:00:20
Lost OVA.

Kyllä Nippon opettaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tuntsa - 20.07.10 - klo:22:05
Unohdan aina, kuinka hyvä sarja Todistettavasti syyllinen on.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 22.07.10 - klo:22:39
Nyt on sitten Inception nähty. Pistetään spoilertägeihin kaikki, tekee asiat kaikille helpommiksi ja vähemmän vaarallisiksi. ÄLÄ LUE JOS ET OLE NÄHNYT.

(click to show/hide)

Tämmöisiä pohdintoja asiasta. Katsotaan nyt jaksaako kukaan lukea etenkään kun rajaan aika tehokkaasti lukijakunnan näillä tägeillä. Niin ja tl;dr on sellainen jonka kaikki voivat lukea: Loistava, hyvin tehty ja ajatuksia herättävä elokuva. Suosittelen!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Bkkjunk - 22.07.10 - klo:23:26
Lost OVA.

Lost Original Video Animation? (http://en.wikipedia.org/wiki/Original_video_animation)  :>

Laitetaanpa jotain muutakin, ettei mene ihan turahaksi viestiksi. Katsoin tuossa Godfatherit, ja hyviä olivatkin, mutta varsinkin toisessa menin välillä sekaisin. Mutta nyt en jaksa kirjoittaa mitään romaania, väsyttää..
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 25.07.10 - klo:11:12
Kävin itsekin katsomassa Inceptionin eilisiltana. Ajattelin ettei täällä Vaasassa olisi pelkoa paikkojen loppumisesta, kun niin harvoin ovat salit täynnä, mutta kappas. Yli kymmenminuuttisen jonotuksen jälkeen onnistuimme muun perheen kanssa saamaan paikat toisesta rivistä, ainoat jotka olivat vapaana ensimmäistä riviä ja satunnaisia reunapenkkejä lukuun ottamatta. Takana odotteli vielä jonkin verran porukkaa, joten veikkaan että useampi joutui kääntymään pettyneenä takaisin. Tämmöistä yleisönvetäjää ei ihan joka päivä näekään.

Seuraava teksti saattaa sisältää spoilereita, vaikken juonesta mielestäni hirveästi paljastakaan.

Ja elokuva oli odotusten mukaisesti aivan mahtava. Tuntui kuin Nolan olisi yhdistänyt elementtejä lähes kaikista aiemmista töistään ja saanut lopputuloksesta selkeän ja yhtenäisen kokonaisuuden, potentiaalisesti paljon hämmennystä herättävästä uniteemasta huolimatta. Toimintaa oli paljon ja se oli aivan uusimpien Batmanien veroista ellei jopa parempaa huomattavan vaikuttavien visuaalisten efektien ja miljöön ansiosta, mutta erinomaisesti rakennettu tarina pysyi kauttaaltaan vähintään yhtä kiinnostavana ja ajatuksia herättävänä kuin Mementon ja Prestigen omaperäiset juonikoukerot. Vahvaa tarinaa tukivat erinomaisesti jo aiemmin mainittu visuaalinen loisto, mahtipontinen musiikki ja erinomaiset näyttelijäsuoritukset. Viimeistään tämän leffan myötä Di Caprio on ainakin minun silmissäni päässyt lopullisesti eroon uransa alkupuolta hallinneesta prettyboy-imagesta ja lunastanut paikkansa oikeasti lahjakkaiden, muuntautumiskykyisten näyttelijöiden joukosta. Sivuosat oli myös hoidettu kunnialla ja lähes jokainen henkilöhahmo oli persoonallinen, kiinnostava ja hyvin rakennettu.

Matrix tuli minullekin mieleen useammin kuin kerran, mutta useat eri ulottuvuudet (unitasot) tekivät Inceptionista vieläkin kiehtovamman kokemuksen ja toisaalta suurien avaruusmörköjen puuttuminen sai sen myös tuntumaan samaistuttavammalta, tunnepitoisemmalta kokemukselta. Selkeistä vaikutteista ja varsinaisen idean vanhuudesta huolimatta kyseessä on yksi omaperäisimmistä leffoista miesmuistiin ja yksi niistä harvoista action-tykityksistä, jotka tarjoavat maukkaan ja siistin toiminnan lisäksi myös erinomaisen juonen, tehokasta draamaa ja saavat lisäksi pohtimaan syvempiäkin asioita vielä lopputekstien jälkeen. Omiin pohdintoihin en jaksa tässä viestissä mennä, mutta olen pitkälti samoilla linjoilla Tzibon kanssa. Avoin loppu oli tässäkin suhteessa erinomainen, sillä se tarjoaa runsaasti enemmän tilaa omille ajatuksille ja antaa osan vastuusta katsojalle, sen sijaan että kädestä pidellen pakkosyöttäisi jokaisen asian eikä jättäisi yhtään kiehtovaa yksityiskohtaa auki. Myönnän kyllä, että olisin toivonut elokuvan jatkuvan vielä pidempään, mutta uskon tuon johtuvan yksinomaan siitä, kuinka paljon nautin leffan katsomisesta.

Nolan ei siis pettänyt taaskaan. Loistoleffa jne. Pitää katsoa uudemman kerran kunhan DVD:lle/BD:lle saapuu.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 28.07.10 - klo:00:28
Primer

Suhteellisen pienellä budjetilla (koko leffan tekoon meni Wikin mukaan 7000 USD) väsätty aikamatkustuksesta kertova leffa. Päädyin katsomaan kun selailin Voddlerin ilmaisleffoja ja tämä vaikutti melko mielenkiintoiselta. Ensinnäkin, leffa oli mukava poikkeus perus Hollywood-leffoista. Hahmojen väliset konfliktit olivat toteutettu hyvällä maulla (ei mitään liioiteltuja raivokohtauksia), toimintaakaan ei juurikaan ollut ympätty mukaan. Myös toteutus oli mainio - näyttelijät olivat melko hyviä ja leikkaus ja musiikit olivat toteutettu mitä mahtavimmin. Myös jonkinlainen "kotitieteilijä"-asenne leffassa on, päähenkilöt eivät ole mitään maailmankuulun firman työntekijöitä vaan kaikki suunnitelmat tehdään autotallissa ja pienellä budjetilla. Leffahan kertoo siis tieteilijöistä, jotka vahingossa löytävät aikamatkustuksen. Sinänsä asia oli hyvin toteutettu, ettei tieteilijät heti ensimmäisenä päässyt mihinkään renessanssi-Italiaan riehakoimaan vaan kokeet ym. olivat pieniä ja vaiheittaisia ja toteutettu samanlaisella varovaisuudella kuin mitä oikeastikin voisi kuvitella tapahtuvan. Leffan ongelmaksi on ilmeisesti parjattu silloin tällöin liian vaikeaa jargonia - täytyy sanoa että omasta mielestäni se ei ollut leffan ongelma. En tarkoita, että osaisin kaiken tiede-jargonin vaan että, johtuneekohan siitä että luin enemmän tekstityksiä kuin kuuntelin niinkään puhetta, leffassa ei mielestäni hirveästi ollut minkäänlaista tiedejargonia. Sen sijaan leffan ongelma oli joko äärimmäinen sekavuus tai sitten se vain oli liian syvällistä kamaa minulle - omalla tavallaan se pisti toki ajattelemaan aikamatkustuksen ongelmia mutta yleisesti ottaen leffan punainen lanka ei mielestäni pysynyt jotenkin tarpeeksi hyvin esillä. Ihan pätevä leffa etenkin tuollaisella budjetilla toteutetuksi, mutta aivan liian hankala. Plussaa kuitenkin toteutuksesta - näyttelijät, tunnelma ja musiikit klikkasivat hyvin.

Voddlerista voi tsekata ilmaiseksi jos acco löytyy.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 28.07.10 - klo:21:24
Jaa, enpä ole tänne vielä raportoinut.
Katsoin tossa hiljattain 4 elokuvaa:

Avatar -
Kuten sanottu ties missä, eeppinen fantasiaseikkailu upeiden maisemien ja tietokoneanimaatioden keskellä. Juoni oli kliseinen ja tosi ennalta-arvattava, mutta tykkäsin leffasta silti ihan v*tusti. Yllätyin kuinka isokokoisia Avatar-tyypit olivat.
Ei ollut 3D, mutta silti nautittava kokemus. Kliseinen juonikin oli ihan OK koska leffassa oli myös taustalla selkeästi vertauskuvallinen tarina intiaaneista ja uudisraivaajista, ja pari muutakin hienoa piilomerkitystä, jota kaikissa elokuvissa ei suinkaan ole. Vaikka leffa oli ison budjetin Hollywood-säätö, niin se oli jotenkin epähollywoodmainen kaikessa räiskeessään, koska leffan takana tosiaan oli jotain ajatustakin.

Loppu jätti vähän mietinnän varaan, mutta toivon että tälle ei tehdä jatkoa, koska se menisi ihan varmasti jo silkaksi rahastukseksi ensimmäisen elokuvan suosion takia.
Suosittelen tätä elokuvaa kaikille ketkä tykkäävät kauniista, mutta samalla toimintapitoisista elokuvista ja CGI-animaatiosta.

Ainiin, ja hollywood-leffaksi kivan moni näyttelijöistä olivat suhteellisen tuntemattomia.


Tie

Viggo Mortensenin tähdittämä, post-apokalyptinen trilleri, jossa on äärimmäisen ahdistava ilmapiiri. Elokuvassa ei ole paljoa mitään toimintaa, ja oikeastaan mitään ei tapahdu suurimpaan osaan ajasta. Silti elokuva ei ollut tylsä, sillä ei toimintaa jäänyt tämän leffan aikana kaipaamaankaan. Elokuvan teema oli koskettava, ja juonenkäänteet (sikäli kun juonta oli) olivat välillä aika odottamattomia. Elokuva jätti haikean olon, sillä siinä
(click to show/hide)
Elokuvassa jäi vähän ärsyttämään se, että tuntui kuin sen olisi kuulunut olla pidempi ja että se jäi nyt kesken. Kuitenkin loppu omalla tavallaan sopi elokuvan olemukseen.
Ihan hyvä leffa, ja ehkä olisi hiukan eri mielentilassa ollut antoisampi katsottava. Nyt jäi vähän mitäänsanomaton fiilis, kun en elokuvaan ihan täysillä jaksanut keskittyä kun oli muuta häslinkiä ympärillä.

District 9
*_*
Tosi loistava elokuva. Alussa saa miettiä kauan kummat ovatkaan pahiksia ja kummat hyviksiä, ja lopulta pitää ikään kuin valita puoli. Elokuvassa on hienoa se, että alienit eivät ole mitään verenhimoisia tappokoneita, vaan hyvinkin inhimillisä. Joissain vaiheissa jotkut jopa inhimillisempiä kuin osa ihmisistä. Elokuvan dokumenttimainen esitystapa antaa sille uskottavuutta ja maanläheisyyttä. En tästä leffasta kauheasti osaa kertoa, paitsi että alku oli aika pitkä, ja toimintaa esiintyi sitten loppupuolella enemmän. Päähenkilön jatkuva "fuck"-sanan toisto tosin alkoi ottamaan jo loppupuolella vähän päähän.
Leffassa on yllättävän vähän tietokone-efektejä itse alienotusten lisäksi, ja elokuva on muutenkin jollain tapaa hyvin autenttisen oloinen. Leffa on toimintaa, mutta silti se oli melko koskettava ja suosittelen kyllä kaikille "semi-realistisen sci-fin" faneille ja hyvin toteutetuista toimintaelokuvista pitäville.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Luistonesto - 29.07.10 - klo:16:03
En sanoisi District 9:ää ihan paskaksi, törkeän yliarvostetuksi kylläkin. Dokumenttisysteemi toimi varsin hyvin, mutta kaikki muu ontui heti juonesta alkaen: iso, paha, kasvoton korporaatio ei ole pahiksena kovinkaan mielenkiintoinen, päähenkilö oli tylsä, alienien hätä ei herättänyt sympatioita, apartheid ja getot olivat liian läpinäkyviä teemoja. Kaikkein pahin kömmähdys oli kuitenkin mysteerisen nesteen vähintäänkin järjetön sivuvaikutus, joka pyyhkäisi elokuvalta sen vähänkin uskottavuuden.

Ensimmäinen ulkomaalainen elokuva, jossa olen nähnyt suomalaisen aseen (RK 62 ja RK 95 jos kiinnostaa). Huomasin jopa paukkupatruunoiden ampumiseen tarvittavan sysäyksenvahvistimen eräässä kohtauksessa. Kyllä, District 9 on niin tylsä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 29.07.10 - klo:16:36
Cthulhu fhtagn! (http://plaza.fi/kaista/elokuvat/uutiset/vihdoinkin-lovecraftia-isolla-rahalla-del-toro-ohjaa-at-the-mountains-of-madnessin-cameron-tuottaa)

Repikää siitä. Del Toro on vielä suht kehuttu kai ja Cameron tajuaa että 3D ei ole vain tavaroiden viskomiseen katsojan naamaa kohti. Myös lupaus ikärajan pitämisestä kunnollisena herättää toivoa. Oujea. Yleensä en edes kauhuleffoja katso mutta jos Lovecraft-kauhuleffa tulee niin todellakin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 29.07.10 - klo:17:34
Siistiä, että Del Toro pääsee vihdoinkin toteuttamaan unelmaansa. Lisäksi hyvät kauhuleffat ovat olleet jo pitkään aika kuolemaa tekevä laji, joten sopii toivoa että tämä puhaltaa uutta eloa genreen. 3D on vähän niin ja näin, mielestäni se on potentiaalisesti hyvä työkalu, jota ei vielä osata (tai jossain tapauksissa edes haluta) käyttää täysin oikein, eli niin että se oikeasti toisi elokuvaan jotain lisää. Avatar oli mielestäni hyvä esimerkki oikeasta suunnasta, mutta sekin olisi pitänyt varmaan nähdä IMAX:issa tai edes vähän isommassa teatterissa jotta efekti olisi kunnolla päässyt oikeuksiinsa.

Vaan tekniikka kehittyy kaiken aikaa, ja eiköhän tuon pääse 2D:näkin katsomaan jos välttämättä haluaa. Omaa kokemustani 3D ei ole ainakaan vielä haitannut millään tapaa, mutta tämähän on tietysti yksilöllistä. Joka tapauksessa pelkästään Pan's Labyrinthin perusteella on lupa odottaa visuaalisesti erittäin kiinnostavaa ja kaunista elokuvaa, vaikka tyyli tuleekin luultavimmin olemaan täysin erilainen. Lovecraftista ei valitettavasti itselläni ole pahemmin kokemusta, mutta Cthulhu-mytologiaan on tullut kirjojen ulkopuolelta tutustuttua jonkin verran. Jos tämäntyylinen tarina tehdään oikein ja pariutetaan visuaalisesti erikoisen ulkoasun kanssa, uskallan veikata tulevasta leffasta todella hienoa ja uudenlaista kokemusta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 31.07.10 - klo:20:56
Ghost Writer

En pistänyt leffan nimeä boldilla. Niin mitäänsanomaton tämä leffa oli. Aivan liian hidastempoinen ensinnäkin - ei sillä tavalla hidastempoinen, että jonkinlaista jännitystä olisi kehittynyt vaan yksinkertaisesti vain tylsä. Loppua kohti jonkinlaista jännitystä alkoi tulla, mutta täytyy sanoa että mikäli olisin leffan puolivälissä joutunut lähtemään johonkin niin ei olisi haitannut (paitsi se, etten käyttänyt rahojani tarpeeksi hyödyksi). Ei minua kiinnostanut nähdä sen loppua. En tiedä, oliko puolivälissä mitään konfliktia edes tullut, ts. mitään syytä miksi leffan loppu olisi pitänyt nähdä. Jossain vaiheessa, olisiko kun neljännes leffasta oli jäljellä kiinnosti minua loppu jo hieman, mutta ei siltikään kovin paljoa. Musiikit olivat peruspätevät. Näyttelijät näyttelivät omat roolinsa about täydellisesti - harmi vaan ettei se hyödyttänyt mitään. Missään ei ollut mitään kiinnostavaa. Ei juoni, ei näyttelijöiden suhteet, ei mikään.

Ei, leffassa ei ollut pysähtynyt, transsinomainen tunnelma. Ei, leffan juonenkäänteet eivät kutkuttaneet aivoja. Ei, pohdiskelulle ei juurikaan jätetty varaa. Edes mikään hahmoista ei juurikaan ärsyttänyt tai herättänyt kiintymystä tai mitään muutakaan. Tuotannoltaan tämähän oli "pitch-perfect", ehkä hieman liiankin. Ei mitään särmää.

Leffa ei ollut huono siinä suhteessa että olisi herättänyt aggressiota (ks. Transformers 2), mutta se vaan oli auttamattoman tylsä. Älkää katsoko.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Garo - 31.07.10 - klo:21:16
Cthulhu fhtagn! (http://plaza.fi/kaista/elokuvat/uutiset/vihdoinkin-lovecraftia-isolla-rahalla-del-toro-ohjaa-at-the-mountains-of-madnessin-cameron-tuottaa)

Repikää siitä. Del Toro on vielä suht kehuttu kai ja Cameron tajuaa että 3D ei ole vain tavaroiden viskomiseen katsojan naamaa kohti. Myös lupaus ikärajan pitämisestä kunnollisena herättää toivoa. Oujea. Yleensä en edes kauhuleffoja katso mutta jos Lovecraft-kauhuleffa tulee niin todellakin.
No ohhoh. Olen justiinsa lukemassa tuota tarinaa Nimetön Kaupunki-novellikokoelmasta ja tykkään todella paljon. Cthulhu-mytologia on äärettömän kiehtova ja jos elokuva toteutetaan hyvin, se on varmasti upea elämys. Ehkä jopa niin upea, että ensimmäistä kertaa vuosiin menisin katsomaan elokuvan ihan sinne teatteriin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 01.08.10 - klo:14:46
Ghost Writer
Polanskin leffoilla on tapana olla hyvin hitaasti eteneviä ja enemmän tunnelmaan kun varsinaisiin tapahtumiin panostavia. Muistan esimerkiksi nuorena poikana Rosemary's Babya katsoessani ajattelevan ajan pysähtyneen, niin pitkäpiimäiseltä ko. tekeleen seuraaminen välillä tuntui. Sittemmin tuollaista tyyliä on oppinut arvostamaan enemmän, harmi etten ole tuota Rosemarya vielä löytänyt DVD-alelaareista jotta voisin antaa sille uuden mahdollisuuden.

Itse olen Ghost Writerista ollut jo pitkään kiinnostunut ja ajattelin katsoa ihan vain ohjaajan vuoksi, vaikka onhan leffa runsaasti positiivista palautettakin saanut. Vaikka pidänkin tähän mennessä näkemistäni Polanskeista selvästi eniten Pianistista (WWII:n juutalaisvainoista kertova draama, uskomattoman hieno elokuva), täytyy myöntää että mies tuntuu olevan kuin kotonaan hidastempoisten, tunnelmaa luovien trillereiden parissa (The Tenant, Ninth Gate, Chinatown...). Poliittiset jännärit eivät näin yleensä kiinnosta, mutta lahjakkaan ohjaajan puikoissa luotaantyötäväkin aihepiiri voi muuttua erittäin kiinnostavaksi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 01.08.10 - klo:16:50
Arvasin, että joltakin tulee jotain tuosta tunnelma-jutusta, että siksi elokuva olisi hidastempoinen. Kuten sanottua, itselläni ei ole minkäänlaista ongelmaa hidastempoisten leffojen kanssa kunhan niissä on sitä tunnelmaa. Ongelma Ghost Writerissa olikin juuri se, että minkäänlaista tunnelmaa ei ollut. Hahmotkaan eivät olleet kiinnostavia tai moniulotteisia, miljöö - tai ainakaan sen kuvaus -  ei ollut mikään riemuvoitto missään suhteessa ja kun nuo tekijät otetaan pois niin juoni on ainoa mikä leffan voisi pelastaa, mutta harmillisesti sekään ei tuntunut missään vaiheessa mitenkään erityisen merkittävältä tai mielenkiintoiselta. Pianisti on kuulemma hyvä leffa (myös se kaveri jonka kanssa leffan katsoin oli ko. leffan nähnyt ja käsittääkseni pitänyt siitä), mutta älkää antako Polanski-lasien olla silmienne päällä leffan aikana ja arvostelko sitten Polanskin aikaisempien saavutusten perusteella. ;) Itse en vaan tykännyt, tylsä, tylsä, tylsä. Yleensä Metacritic on suhteellisen oikeassa hyvien elokuvien suhteen (ainakin omalla kohdallani!), mutta tällä kertaa täytyy sanoa, että olen samaa mieltä niiden kanssa, jotka leffalle antoivat huonompia pisteitä.

Variety Derek Elley
"What the picture most needed was a complete cinematic rethink and, yes, even some action to move it along."

Voitte toki haukkua "elokuvista tietämättömäksi" tai "perusjuntiksi", mutta mielestäni etenemätön, tylsä ja ontto elokuva on täysin eri asia kuin hidastempoinen, tunnelmallinen ja vaikuttava elokuva.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 01.08.10 - klo:17:14
En ole elokuvaa tosiaan nähnyt, joten viestini ei ollut tarkoitus olla hyökkäävä. Mainitsin vain, että Polanskin elokuvat saattavat tuntua tylsiltä monien mielestä, juuri noiden mainitsemieni seikkojen takia. Tuntuu jotenkin oudolta, että Polanski olisi tehnyt onton ja tunnelmattoman elokuvan, kun miehen leffoissa tyypillisesti juuri on sitä pintaa syvempää kamaa ja erittäin vahva atmosfääri. Tietenkään elokuvia ei sovi arvostella tekijöiden aiempien töiden perusteella vaan aina itsenäisinä teoksina, mutta huomauttamasi asiat tuntuvat silti niin epätyypillisiltä ko. ohjaajalle, että nyt olen totta puhuen entistä kiinnostuneempi tästä leffasta.

Metacriticistä en itse ole koskaan pahemmin leffojen arvosteluja katsellut, paitsi uudempien (yleensä niistäkin tsekkaan lähinnä mitä esim. herra Ebert on ollut mieltä). Jopa Imdb on tässä suhteessa parempi sivusto, sillä sieltä löytyy huomattavasti useampien henkilöiden mielipiteet ja yleensä itselleni luotettavammasta näkökulmasta, kuin nämä pääosin ryppyotsaisten leffakriitikoiden väkertämät tekstit. Silti elokuvat, kuten muutkin taiteenlajit, ovat aina subjektiivisia kokemuksia. Ainoastaan teknisellä tasolla voi elokuvaa käsitellä objektiivisesti, mutta useimmat leffat pelaavat silti tunteiden varaan, minkä takia yhdestäkään leffasta ei kannata muodostaa mielipidettä tai välttämättä edes ennakko-odotuksia ennen kuin on sen itse katsonut.

Ja Pianisti on tosiaan hyvä leffa. Tai no, enemmänkin. Omasta puolestani se on yksi upeimmista, koskettavimmista ja ravistuttavimmista elokuvista ikinä ja ehdottomasti kiinnostavin näkemäni kuvaus WWII:n aikaisesta ajasta taidemuodon historiassa. Lajityypiltään se ei ole tyypillinen Polanski, mutta silti mielestäni miehen ehdottomasti hienoin saavutus. Jos muita miehen ohjaamia elokuvia pitäisi suositella, mainitsisin ensinnä Chinatownin ja Vuokralaisen (Le Locataire, The Tenant). Molemmat ovat erittäin tunnelmallisia pätkiä ja antavat hyvän kuvan ohjaajansa kädenjäljestä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 01.08.10 - klo:17:54
Minun viestini tarkoitus oli olla hyökkäävä. Ei tosin sinua vaan leffaa kohtaan. ;) Kuten sanottu, leffat ovat, siinä missä muukin taide, subjektiivisia kokemuksia ja sinänsä on vähän paha sanoa, että josko tämä toimii sinulle paremmin kuin minulle. Oma kokemukseni oli kuitenkin mitä negatiivisin huolimatta siitä, etten edes tehnyt mitään ennakko-oletuksia koska en ole nähnyt Polanskin leffoja aikaisemmin ja Pianististakin kuullut vain tuon kaverin kehun. Sinänsä tosin toivon, että kokemuksenne olisi erilainen, koska olisihan se harmi että haaskaisi rahansa ja kokisi leffan sitten tällaisena mitä minä koin. :P

Leffa oli vain jotenkin... Liian "polished". No juu, ehkä teille maistuu erilailla, mutta mitään tunnelmaa itselleni ei välittynyt leffasta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Samirai - 03.08.10 - klo:23:36
Inception nähty. Pakko sanoa että käsikirjotus löi ällikällä. Aika uskomatonta aivot-solmuun -meininkiä ja kesken leffan huomas tekevänsä ihme oletuksia. Todella siis kehotan katsomaan kyseisen tekeleen ja nauttimaan siitä kun ei ole oikein missään vaiheessa hajua mihin mennään ja mitä tapahtuu B)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 03.08.10 - klo:23:56
Hell's Kitchen on mitä mainion ohjelma, mutta se jälleen kerran pistää silmään miten tätäkin on hieman käsikirjoitettu. Jos on joku kisa, missä kilpailijat ottavat yksitellen mittaa vastajoukkueenjäsenestä, homma menee aina viimeiseen kilpailupariin asti. Esim. jos yhdessä joukkueessa on kolme jäsentä, ja aina kerrallaan yksi kummastakin joukkueesta tuo ruokansa näytillle, ei koskaan käy niin, että toinen joukkue voittaisi heti toisella kerralla, siis 2-0. Homma menee aina viimeiseen. Aina. Tokihan silloin sen viimeisen parin ruoat jäisivät kokonaan huomioimatta, mutta keksisivät jonkun paremman tavan sitten.

Sama homma käy myös finaalissa, jossa viisi julkkiskokkia arvostelevat vuorollaan kahta ruokaa, ja valitsevat suosikkinsa. Homma menee tässäkin aina viimeiseen. Tokihan tällöinkin jäisi jokunen julkkiskokki täysin käyttämättä jo homma ratkeaisi suoralla voitolla, mutta däääm ku ärsyä.

Ne ravintolaillat sentään voivat olla täysin toisen joukkueen dominoimista, että voitto ei välttämättä ole ihan pienestä kiinni. Tosin aina joku toheloi enemmän tai vähemmän, koskaan ei tule täydellistä kattausta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 04.08.10 - klo:00:20
Katselin kesäloman alku puolella kaikki Hell's Kitchenin tuotantokaudet ja kyllähän siellä loppu puolella tulee muutama täydellinen kattaus, kokista riippuen totta kai. Kismittää kyllä hirveästi, että
(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 04.08.10 - klo:01:07
Resetin ystävänpäivämiitti? (http://www.deadline.com/2010/08/paramount-pictures-makes-justin-bieber-movie-deal/)

Ei huhhuh.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jikkyooshaberiparodius - 04.08.10 - klo:09:37
Miltei kaikki Gordon Ramsayn tähdittämät ohjelmat ovat ihan katsottavia, tosin miehen siirryttyä rapakon toiselle puolelle on myös ohjelmien tunnelma muuttunut ajottain varsin tyypilliseksi tositeevee draamaksi, josta Cyna jo mainitsikin. Kurjat kuppilatkin oli sarjana aivan eri tasoa kuin tuo amerikkalainen vastine. Mutta Gordon on aina Gordon, vaikka voissa paistaisi.

Pitänee tässä samalla mainita Kuuluisat kuppilat (Man V. Food) sekä Top Chef, joita olen tullut enemmän tai vähemmän aktiivisesti seurailleeksi kuluneena vuonna. Suosittelen muillekin kokkiohjelmien ystäville.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 04.08.10 - klo:14:58
Noita Jimiltä tulevia ruokaohjelmia on tullut katsottua paljonkin, samoin kuin autoaiheisia ohjelmia, kun tuppaavat tulemaan hyvään aikaan ja kaikki peräkkäin. Man v. Food on aina tajuton, ne annokset on ihan jotain hämärää <__>
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 09.08.10 - klo:21:01
Kaverini waretti The Roomin ja katsoimme sen tänään. Kyllä, tiedämme kaikki, että kyseessä on harvinaisen paska elokuva, mutta tämä pätkä on myös tylsin elokuva ikinä. Punaista lankaa ei ole. Lisa(mikä olikaan nimi) nussii Wiseauta ja sen kaveria vuorottellen ja valittaa, kuinka Wiseau on ankea partneri. Noh, elokuvassa on myös fillereitä, jotka eivät tee mitään järkeä. Kuten:

-kukkakauppa
-Jalkapallon heittely
-Kaikki, missä ei ole Wiseauta tai Lisaa

NC ilkeästi jätti typerimmät asiat huomioimatta. Joka kohtauksen vällä saamme katsoa 15 sekuntia maisemaa, kun musiikki soi taustalla. Elokuvassa on huimat kaksi hahmoa pariskunnan lisäksi, jotka tekee muuta syyllistää Lisaa tai Markkia.

Ja loppu. Lopussa oli surkeinta näyttelyä, joten olen nähnyt. Tai no, elokuvan hauskin kohta oli siinä, kun ikkunasta heitetty televisio murskaantui asfaltille, mutta se ei oikein pelasta Wiseaun uskomattoman surkeata näyttelemistä. Olen yrittänyt keksiä sopivaa vertausta Wiseaulle, mutta "Wiseau on kuin arska, joka ei osaa näytellä" on keskeneräinen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 10.08.10 - klo:09:21
Inception
Mä en tajua, miten ihmiset kaikki niin paljon tuota hehkuttavat. Mun mielestä ihan ok-leffa, mutta kun joka suunnasta tuntuu satavan vaikka kuinka suuria ylistyssanoja, niin ei vaan tajua. Ihan ok leffa, eikä pety jos menee katsomaan, mutta ei ole näiden kaikkien kehujen arvoinen *_*

Gordon ei osaa muuta tehdä kuin kiroilla. Itse en hirveesti tykkää. Anthony Bourdain on mielestäni paljon mukavampi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 10.08.10 - klo:10:53
Kyllä tuo oli ihan saatanan hyvä leffa. Oma menetyksesi kun et ymmärrä. >:(

Ei tosin ylittänyt Mementoa Nolanin parhaana, mutten sitä totta puhuen odottanutkaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 11.08.10 - klo:23:31
Uihhitto, Kauhukeittiö meni juuri eeppiseksi. *_* Tyrivät niin pahasti että Gordon sulki koko paikan. Eikä edes ollut mitenkään pakotetun draamailun makuinen. asd
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 12.08.10 - klo:00:20
Sehän "Shut it down!!!" lähes poikkeuksetta kauden alkujaksot.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 12.08.10 - klo:16:05
lol mit en tajuu.

Mutta siis koko ravintolan sulki niin, että eivät pidä enää illalliskattauksia elleivät kilpailijat vakuuta Gordonia, että ovat paikkansa finaaliviisikossa ansainneet. Täytyy myöntää, että aika pahasti munailivat muka viideksi parhaaksi kokiksi...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 13.08.10 - klo:01:09
Katsoin juuri elokuvan Defendor (http://www.imdb.com/title/tt1303828/).
Elokuva yllätti totaalisesti laadullansa ja etenkin aihepiirillänsä. DVDn kannen perusteella odotin jotain päätöntä roskaleffaa a la Super Hero Movie, mutta hämmästyksekseni elokuva olikin hyvin koskettava ja jopa synkähkö kuvaus väärinymmärryksestä, vammaisuudesta ja alamaailmasta. Leffa oli täynnä hyviä roolisuorituksia ja etenkin pääosaa Arthurina/Defendorina näytellyt Woody Harrelson loisti lievästi kehitysvammaisena ja yksinkertaisena, "omankädenoikeuden harjoittajana" (Termille 'vigilante' on hankala keksiä suomennosta -.-) Elokuvaan jaksoi keskittyä aina alusta traagiseen loppuratkaisuun saakka, sopivasta pituudesta vielä plussat. (1h40min)

Näyttäisi komediana markkinoitavan, mutta itse olen hieman eri mieltä. Elokuvassa oli toki huvittaviakin kohtauksia, mutta yleisvaikutelma oli hyvin surullinen ja epä-komediamainen. Suosittelen katsomaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 15.08.10 - klo:02:26
Katsoin elokuvateatterissa The Expendablesin. Kyseessähän on siis Sylvester Stallonen käsikirjoittama, ohjaama ja tähdittämä toimintaelokuva, jossa esiintyy lähes jokainen kovan luokan toimintaelokuvatähti parin viime vuosikymmenen ajalta. Odotin leffalta paljon, ja sanotaanpa vaikka niin että elokuva täytti odotukseni, mutta ei varsinaisesti ylittänyt niitä. Se oli yhtä hieno kuin olin ennakkoon ajatellut, mutta missään vaiheessa se tyrmännyt minua upeudellaan. Olihan kuitenkin mehukkaimpia toimintaelokuvia mitä olen vähään aikaan nähnyt. Seuraavaksi vähän mietteitä leffasta, en spoilaa mitään.

Stallone ja Statham osaavat hommansa varsin hyvin ja äijien machoilua oli hauska seurata, vaikka Stallone voisi jatkossa jättää sen suonikohjulihastensa esittelyn vähemmälle. 64-vuotiaaksi mies on älyttömässä kunnossa, mutta esimerkiksi miehen juoksu näytti kauhean vaivalloiselta raahustamiselta. Jet Li saa myös osakseen aika paljon huomiota, mutta muut hahmot jäävät aika pieneen rooliin.
Oletin Bruce Willisin ja Schwarzeneggerin olevan edes vähän isommassa osassa, mutta nämä nähtiin vain yhdessä kohtauksessa. Etenkin Arskan kohdalla tosi lyhyt cameo oli ihan ymmärrettävä, mutta kuitenkin harmittava. Onneksi kyseinen kohtaus oli kuitenkin mahdottoman hauska, ainakin kun elokuvateatterissa kaikki repeilivät kuvernöörin heitoille. Loistavaa.

Toimintaa oli paljon ja se oli juuri sopivan veristä, mutta yksi asia minua ärsytti enemmän kuin mikään: Miksi kamerakulmien pitää jokaisessa toimintakohtauksessa vaihtua puolen sekunnin välein? Tämä seikka rassaa melkein kaikkia nykyajan elokuvia, ja ikävä kyllä ongelma on läsnä the Expandablesissäkin. Monet lähitaistelut olivat varmasti hyvin suunniteltuja ja näyttäviä, mutta koko ajan heiluva kamera ja alati vaihtuva kuvakulma tekivät vauhdikkaiden nujakoiden seuraamisesta sekavan kokemuksen. "Kuka hakkaa ketä? Vau! Häh? Meni jo..."

Kaiken kaikkiaan the Expendables oli joka tapauksessa onnistunut toimintaelokuva. Vähän hätiköity leikkaus ja pieneen osaan jäävät toimintatähdet estävät sitä nousemasta suosikkieni joukkoon, mutta joka tapauksessa olen sitä mieltä että tämä actionmyrsky kannattaa käydä katsomassa (Mielellään isohkon äijäporukan kanssa). Munakas meininki yhdistettynä massiivisiin räjähdyksiin on toimiva yhdistelmä.

Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Relix - 27.08.10 - klo:21:36
Mitenkä vertaisit ensimmäiseen osaan?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Fariator - 28.08.10 - klo:20:38
Itse kävin tuon Toy Story 3:n katsomassa äskettäin, ja selvästi paras animaatioleffahan se tälle vuodelle on. Itse ainakin yllätyin leffan laadusta, kun enemmän pelkäsin sen olevan tunteeton jatko-osa, kuten monet muut jutut ovat olleet joissa Disney on ollut mukana.

Onneksi kuitenkin kyseessä on Pixar.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turpo - 28.08.10 - klo:20:57
Itse katselin sen jo ajat sitten. ^_^ Oli muuten hyvä lopetus tarinalle. Erityisesti pidin siitä pinkistä nallekarhusta. Se oli kyllä astetta kovempi nallekarhu. B)

Sitten täytyy vielä kysyä, että, onko täällä foorumeilla muita elämättömiä tapauksia, jotka alkoivat katsomaan Big Brotherin uutta tuotantokautta? Itse innostuin BB:stä vasta viime kautena, kun Esa A oli mukana. Saa nähdä, mitä tästä kaudesta tulee.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Zant - 28.08.10 - klo:21:04
Itse kävin tuon Toy Story 3:n katsomassa äskettäin, ja selvästi paras animaatioleffahan se tälle vuodelle on. Itse ainakin yllätyin leffan laadusta
Joo hyvä leffahan se oli (tänään itsekin kävin katsomassa...). Hyvin pysyi leffa koossa, eikä se osoittautunut mitenkään häpeäksi kahdelle ensimmäiselle.
(click to show/hide)

Tuosta mihin tämä kolmas loppui olisi hiukan typerää lähteä kasaamaan uutta jatko-osaa, joten melkein voisin tulkita, että tämä oli lapsuuteni hienoimman elokuvasarjan hieno lopetus.

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 30.08.10 - klo:17:48
Hassua miten nopeasti 3D-leffat ovat muuttuneet whoa-efektin aiheuttavasta perusmätöksi.

Toy Story 3:sta:

En koe suloisia lapsuudenmuistojani raiskatun tai muutoinkaan kohdellun kovakouraisesti. Elokuva jopa yllätti olemalla erittäin hyvä! Arvoisensa päätös (?) sarjalle! Kuten Zant sanoi, tuosta olisi hieman hupsua lähteä jatkamaan, ja jos lähtisivät, niin se olisi varmasti melko vaikea tehdä ilman, että mun lapsuudenmuistoja sitten pistettäisiin kuivana kakkoseen, eli pipariksi varmaan menisi.

Itselleni elokuvasta ei jäänyt juuri mitään pahaa käteen, ei edes tuollaista Zantin mainitsemaa
(click to show/hide)
Juuri paremmin ei jatkoa sarjalle olisi voinut tehdä, tai ainakaan parempaa ei olisi ollut realistista odottaa.

(click to show/hide)
Eräs siisteimmistä, mutta joo.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 30.08.10 - klo:18:53
Avatarissa 3D oli ihan siisti efekti. En kuitenkaan vielä tässä vaiheessa maksaisi ylimääräistä mokomasta. 2D:ksi tehtyjen elokuvien muuttaminen jälkipelissä 3D:ksi on sitten sanomattakin todella typerää ja turhaa puuhaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 12.09.10 - klo:00:25
(click to show/hide)

Mit, melkein itkin tuossa kohtauksessa. D:< Niin iso pala kurkussa että meinasin tukehtua. Täysnappi kohtaus, jäi parhaiten mieleen koko leffasta.

Muutenkin oli hieno leffa. Loppui parhaalla mahdollisella tavalla, vitsit toimivat. Yksi asia vain tökkii:
(click to show/hide)

Ennen leffaa oli trailerimainoksissa sellanen kuin Legend of the Guardians. Olin ihan myyty. *_* Animaatioleffa pöllöistä. Sen voisi mennä katsomaan jo ihan samasta syystä kuin Avatarin; aivan järkyttävän upean näköinen. Ja trailun taustalla soi 30 Second to Mars... ei ole muuten tuo bändi koskaan kuullostanut näin hyvältä. Linkki traileriin (http://www.youtube.com/watch?v=x_lMihSKkgA).
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 12.09.10 - klo:00:32
Legend of the Guardians. Olin ihan myyty. *_* Animaatioleffa pöllöistä. Linkki traileriin (http://www.youtube.com/watch?v=x_lMihSKkgA).
Emilie de Ravin on yksi pöllö *<3*

Aattelin ens lauantaina käydä kattoo sen Resident Evil Afterlifen. Ihan vaan siks et sunnuntaina menis ilmaisliput vanhaks.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Relix - 12.09.10 - klo:09:48
Nelosella näytetään piraatit karibialla trilogia alkaen tästä sunnuntaista. Kai nuo on ihan katsottavia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 12.09.10 - klo:10:30
Nähty jo liian monta kertaa ´_` Tai ensimmäinen ainakin, joka onkin noista ainoa jokseenkin vahtaamisen arvoinen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Relix - 12.09.10 - klo:12:06
Itse olen nähnyt ekan ja tokan kerran, siinäkin oli vuosi välissä.
Pitää vissiin nyt katsoa noi kaikki ihan vaan sen takia, että näkee sen viimeisenki ja vielä niin, että muistaa jotain edellisistä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 12.09.10 - klo:12:16
Harmi, ettei sekään jäänyt trilogiaksi... Pirates of the Caribbean 4: On Stranger Tides (2011) (http://www.imdb.com/title/tt1298650/)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 12.09.10 - klo:17:14
Katsoin eilen elokuvateatterissa Toy Story 3:n. Oli kyllä mykistävän hieno elokuva. Sen tekemiseen on selvästi nähty aivan tolkuttomasti vaivaa, niin tarinankerronnan kuin teknologiankin osalta. Minusta tuntuu että tämän leffan pariin tulen palaamaan vielä kerta toisensa jälkeen.

Toy Story 3:a katsellessani tuli useampaankin otteeseen ihan nostalginen tunne pintaan. Varhaisin muistoni elokuvateatterissa käynnistä on yli kymmenen vuoden takaa, kun kävin katsomassa Toy Story 2:n. Aina kun tuli jokin viittaus sarjan aiempiin osiin, nousi naamalleni onnellinen virnistys.
(click to show/hide)
On myös hauskaa, kun Andykin on kasvanut vuosikymmenen aikana, tässä leffassa hän on jälleen saman ikäinen kuin minä. Toimii paremmin kuin se, että hän olisi tässäkin osassa lapsi. Ajan kulku tuo tarinaan mukavalla tavalla haikeutta, mikä on ilmeisesti ollut tavoitteenakin. Loppukohtaus pisti hiljaiseksi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Nipa - 13.09.10 - klo:19:33
Koko?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Influ - 13.09.10 - klo:22:15
Ei taida tuohon hintaan saada 40" muutoin kuin edge led malleja. Mutua tämä, eli voin olla väärässäkin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 13.09.10 - klo:22:50
Käyttötarkoituskin voisi olla hyvä mainita. Meinaa jos on ihan arkipäiväiseen telkkarin tapittamiseen tarkoitettu niin ei siihen välttämättä ihan tuliterintä tarvitse?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Influ - 14.09.10 - klo:22:10
Edge led malleissa ledit on sijoitettu ruudun reunoille eikä varsinaista taustavaloa ole. Edge led mahdollistaa nämä erittäin ohuet töllöt. Ledeillä taustavalaistuissa malleissa on esim. reilusti(?) suurempi kontrasti.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turpo - 15.09.10 - klo:20:19
Eikö kukaan minun lisäkseni muka katso Big Brotheria? Kukaan ei vaan kehtaa tunnustaa.  :>
Itse olen seuraillut tätä kautta alusta lähtien ja olen ikävä kyllä jäänyt pahasti koukkuun siiheen. Omat suosikkini ovat tällä hetkellä Hannu, Ville, Satu, Elisabeth ja tietenkin Pönttö.

Tuo Pönttö on on vaan aivan mahtava keksintö. Sen tarkoituksena on antaa asukkaille salatehtäviä, jotka aiheuttavat varmasti viellä monia mielenkiintoisia hetkiä talossa.
Eikä niissä salatehtävissä ole varaa epäonnistua tai kieltäytyä tekemästä niitä, koska muuten tulee jonkinlainen rangaistus. Vastaavasti onnistumisesta tulee palkinto. Pöntön loistavuuden kruunaa ehdottomasti sen puhetyyli. Härskejä juttuja lentelee koko ajan sen suusta, joille ei  kertakaikkiaan pysty olemaan nauramatta.  ;) 
 
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 15.09.10 - klo:21:41
Kiltisti sanottuna en koskaan ole ymmärtänyt Big Brotheria, saati sitten niitä ihmisiä jotka kyseistä ohjelmaa katsovat. Turhempaa ja järjettömämpää TV-ohjelmaa ei ainakaan näin äkkiseltään tule mieleen, mikä on jo aika paljon sanottu. Mutta tuijotelkoon toki ne jotka mokomasta nauttivat, mikäs minä olen tuomitsemaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 15.09.10 - klo:23:31
Idea ihmisten stalkkaamisesta 24/7 voisi kuulostaa mukavalta, mutta kun seurattavat ihmiset ovat täysiä lahopäitä ja äärettömän mielenkiinnottomia, en näe pointtia. BB:n suosio oikeastaan saa minut vihaamaan sitä vielä lisää. :|
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 16.09.10 - klo:00:30
Kun kaksi edellistä on kierrellyt ja kaarrellut, niin sanon sitten suoraan: Big Brother on paskaa.

Tuli tässä viikon aikana katsottua Star Wars originaali trilogia uusiksi, viime kerrasta olikin jo jotain 10 vuotta. Paljon parempiahan nämä on elokuvina kuin ne uudet kohellukset. Imperiumin Vastaisku on ehkä onnistunein kokonaisuus, mutta Jedin Paluu vie mielestäni voiton sisältämällä tukun aivan loistavia kohtauksia, jotka voittavat vaakakupissa ne huonommat otokset. Kyllä Ewokit, tarkoitan juuri teitä!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 16.09.10 - klo:09:58
Luulin olevani ainoa, joka pitää Jedin Paluuta parhaana. En tosin ole mikään SW-fani ja kaikki leffat (nämä vanhat siis) olen nähnyt vain kaksi kertaa. Piti noiden katsomisen jälkeen oikein mennä nettiin etsimään vastauksia, miksi Jedin Paluu on ylivoimaisesti heikoin lenkki trilogiasta. Näemmä siinä ei tapahtunut juonen kannalta mitään kovin tärkeätä, uusi Death Star oli kierrätystä ja ewokit paskaa... Jaa-a, kun itse en antanut juuri minkään noista seikoista häiritä omaa katselunautintoani. Juonen kannalta tapahtui mielestäni ihan tarpeeksi ts. tarina vietiin kunnialla loppuun. Ennalta-arvattavuus ei mielestäni ole niin iso puute, koska se oli aivan yhtä vahvasti läsnä myös kahdessa aiemmassa osassa. Death Star oli ehkä kierrätystä, mutta se oli paljon paremmin tehty kuin ensimmäisessä osassa niin eipä haitannut. Luken ja Darth Vaderin valomiekkailu taas on aivan naurettavan ylivoimaisesti ja ehdottomasti koko trilogian paras taistelukohtaus ja yksinään syy katsoa koko elokuva. Samoin näiden kahden viimeinen yhteinen kohtaus on potentiaalisesta korniudestaan huolimatta koskettavampi kuin mikään muu, mitä olen sarjassa nähnyt. Ei sillä, että aiemmat leffat olisivat huonoja olleet, Imperiumin Vastaisku saattoi olla juonellisesti ja tapahtumiltaan parhaiten rakennettu, rytmitetty ja ohjattu, mutta kyllä Jedin Paluu sai omat fiilikseni vielä korkeammalle. Ensimmäinen aka episodi nelonen ei mielestäni taas ole kaikkien kehujensa arvoinen... ihan hauska ja vilpittömän viihdyttävä sci-fi seikkailu, mutta Imperiumin Vastaisku vei mielestäni meiningin selvästi korkeammalle tasolle, jota Jedin Paluu sitten onnistuneesti jatkoi.

Ja Ewokit... en jaksaisi puhua niistä. Mielestäni ne olivat hauskoja.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turpo - 16.09.10 - klo:14:14
Kun kaksi edellistä on kierrellyt ja kaarrellut, niin sanon sitten suoraan: Big Brother on paskaa.
Se on kyllä aika erikoista, kuinka Big Brotherin katsominen jakaa porukan kahtia Toiset sanoavat sen olevan täyttä paskaa, mutta taas toiset eivät pysty edes kunnolla elämään ilman sitä. Kyllä minäkin kieltämättä ihmettelen välillä, miksi sitä ylipäätänsä katselen... :/

Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 16.09.10 - klo:21:23
Big Brotherin idea on hyvä, mutta koska toteutus on mitä on niin ei kiitos. Aivan kauheaa tuubaa. :X

Ei siinä, katsoo ken tahtoo, mutten itse koske pitkällä tikullakaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 17.09.10 - klo:15:59
Jos BB-talon keskimääräinen älykkysosamäärä tuplattais ensi kaudella, niin voisin katsoa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Garo - 17.09.10 - klo:19:52
Kävin äsken katsomassa Toy Story 3:n (ensimmäinen leffakäynti sitten vuoden 2005, muuten). Ennen elokuvan alkamista tuli kyllä lievästi sanottuna aikamoinen WTF-olo kun Tähkäpään traileri ja Day & Night näytettiin takaperin ja ylösalaisin <__< Itse elokuva kuitenkin oli paras animaatio minkä olen nähnyt. Vaikka paikallisen leffateatterin surkea kangas ei katselunautintoa auttanutkaan, oli elokuva silti visuaalisesti erittäin näyttävä. Jos olisi mahdollisuus, niin kävisin varmasti katsomassa 3D:nä, sillä muutama kohtaus oli selvästi tehty juuri 3D-efektiä silmälläpitäen.

Elokuva herätti tunteita suuntaan jos toiseenkin: välillä nauratti, välillä jännitti ja muutamassa kohtaa oli tippa linssissä. Alku ei ollut huono, mutta elokuva vain parani ja parani kohti loppua ja kotiin tuli lähdettyä hymyssä suin. Loistava päätös lelutrilogialle.

Jostain syystä tykkäsin Jessiestä tässä leffassa paljon enemmän kuin kakkosessa. Tuhti-karhu taas oli
(click to show/hide)
Cameot ja viittaukset edellisiin leffoihin olivat hauskoja, mutta parhaat naurut niin minulle kuin muillekkin tarjosivat espanja-Buzz ja Herra Tortillapää.

Dubbaus ja käännös olivat onnistuneita, vaikka jotkut sanavalinnat välillä vähän häiritsivät, sanoista ei välillä saanut selvää enkä erityisemmin pitänyt joidenkin sivuhahmojen äänistä.

Ei kai lopun lelulattareiden jälkeen muuten enää tullut muuta kuin tekstiä?

Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Derium - 17.09.10 - klo:20:00
Cable Open (http://www.digilelut.fi/2010/08/cable-open-viikonloppu-17-20-9-2010/) ^^
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 20.09.10 - klo:12:58
Tänään kello 22 reikäleipä alkaa Kill Armanin toinen tuotantokausi. Torstaina alkaa Foxilta Fringen kolmas kausi. Sunnuntaina alkaa Family Guyn yhdeksäs kausi. Viihdettä riittää. :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 21.09.10 - klo:01:18
Unohdin että Kill Arman alkoi tänään.
FFFFFFFUUUUUUUU
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Riby - 21.09.10 - klo:09:59
Se oli ainakin minusta huonompi kuin aiemmin. Jotenkin tasottomampi ja "wnb-äijempi".
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 21.09.10 - klo:20:35
Varmaan ykköskauden menestys näkyy siinä, että siitä on nyt tehty vielä kaupallisempi, ja käsikirjoitetumpi kuin se oli aiemmin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 27.09.10 - klo:18:59
Tullut katottua lomilla nyt vähäsen kunnon mättöelokuvia. Tony Jaa ja Donnie Yen ovat alan kuumimmat nimet  v_v. Katsottu mm:

Dou fo sin
Saat po long
Ip man I & II
Da bing xiao jiang
Ong bak I-III
Tom yum goong

Thaimaalaista/kiinalaista lähinnä siis.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Relix - 27.09.10 - klo:19:03
Piraatti spoilereita:
(click to show/hide)

En kyllä tajua miksi tuota (toistaiseksi) viimeistä osaa on haukuttu, olihan se astetta huonompi ja tyhmempi kuin edelliset, mutta ei nyt niin huono...

Tvtropes paljastaa, että

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Relix - 27.09.10 - klo:19:45
Juuri tuota kohtausta tarkoitin sillä, että astetta (tai paria) typerämpi.
Onneksi se ei nyt kovin pitkä ollut.

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jikkyooshaberiparodius - 27.09.10 - klo:19:56
Tullut itsekin katseltua noita Karibian piraatteja telkkarista ja täytyy sanoa, etten ymmärrä sarjan hehkutusta. Ykkönen oli menettelevä, mutta jo siinä ärsytti kuinka hahmot tuntuivat petkuttavan toisiaan jatkuvasti (vai onko tämä sitä kuuluisaa melilosvomeininkiä?) ja jatko-osissa meno vaan paheni ja muuttui lopulta ärsyttäväksi sillisalaatiksi, jolloin yksikään hahmoista ei vaikuttanut enää täyspäiseltä kun motiivitkin olivat ajottain aivan uskomattoman typeriä - tuntuikin, että ensimmäisen leffan suosiosta yllättyneet käsikirjoittajat vaan raapustivat kokoon mitä nyt päähän sattui pälkähtämään. Kenties siitä syystä leffoissa on myös hillittömästi fillerin makuisia kohtauksia, joissa ei ole päätä eikä häntää, mikä tekee sarjan leffoista myös tarpeettoman pitkiä. Kakkonen sai taas kunnian olla ensimmäinen leffa, jonka lopputaistelu sai minut haukottelemaan ja miltei nukahtamaan kesken kaiken. Huumorikin on sitä perus slapstickia ja Sparrow'n jatkuvaa ilveilyä, eikä juuri herättänyt sen suurempia tuntemuksia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 27.09.10 - klo:20:24
Leikkasiko tv-kanava loppukohtauksen pois Piraateista?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Relix - 27.09.10 - klo:20:41
Eikun menin nukkumaan lopputekstien alettua. Jäi siis näkemättä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 27.09.10 - klo:21:03
Vihaan oikeasti tuota "lopputekstien jälkeen lisää"-paskaa. Parhaimmillaan tekstit kestää sen 4 min ja senkö ajan pitäisi istua paikoillaan?

Hetk...no mitä vittua!?! Missasin Evangelion 3.0 trailerin elokuvakankaalla tuon takia. raeg
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Orangevision - 27.09.10 - klo:21:15
Jos et kestänyt istua Evan lopputekstejä, missasit paljon muutakin kuin pelkän trailerin.
Itse henkilökohtaisesti istun varsinkin leffateatterissa viimeisiin tekstiriveihin asti ihan vaikka vain kunnioittaakseni tehtyä työtä. Ei se nelisen minuuttia ylimääräistä istumista parin tunnin istumisen päätteeksi pitäisi hirveästi hektistä päivärytmiä sekoittaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: tsaari - 27.09.10 - klo:21:24
Olihan ykkös- ja kakkospiraatissakin lopputekstien jälkeen kohtaus, jolloin arvaahan sen, että kolmosessakin on loppukohtaus ja niin on varmaan nelosessakin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 27.09.10 - klo:21:34
Jos et kestänyt istua Evan lopputekstejä, missasit paljon muutakin kuin pelkän trailerin.

En ole koskaan istunut lopputekstien läpi, koska niidenhän pitäisi juuri lopettaa elokuva.

Mitä menetin? Kerro tai kuolen itsesääliin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Orangevision - 27.09.10 - klo:21:47
Fazer:
(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Relix - 27.09.10 - klo:21:56
Olihan ykkös- ja kakkospiraatissakin lopputekstien jälkeen kohtaus, jolloin arvaahan sen, että kolmosessakin on loppukohtaus ja niin on varmaan nelosessakin.

Että, mitä että. Pitää sitten nekin katsoa jostain...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 30.09.10 - klo:05:02
Mitämitämitä?

http://www.youtube.com/watch?v=sDX1m0Y2Vkg
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Derium - 30.09.10 - klo:10:11
Mä oon jo linkannu ton. Eri aiheeseen, mut silti. :P

http://resetti.net/index.php?topic=3609.msg80394#msg80394
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 06.10.10 - klo:21:57
Joo, kuten epäilinkin, pidän evangelion 2.0 enemmän. Siinä huumoria ja
(click to show/hide)

Toivottavasti Eva 3.0 tulee ensi vuonna, vaikkakaan netistä paskalla laadulla katottuna ei oikein houkuta :/
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 18.10.10 - klo:00:03
Kävin katsomassa Mr. Nobodyn. Traileri oli jättänyt juonen melko epäselväksi ja synopsisten perusteella odotin aika... ulottuvuudellista meininkiä. Looginen mielleyhtymä oli tietenkin Inception, mutta metsäänhän se meni ja ehkä ihan hyvä niin. Kyseessähän on tarina "Nemo Nobodysta", joka on päälle 110 vuotta vanha ja viimeinen kuolevainen maailmassa, jossa soluteknologia on kehittynyt niin pitkälle, etteivät ihmiset enää luonnollisesti kuole. Hän on tietenkin sitten suuri hämmästyksen kohde. Leffa keskittyy paljolti Nemon menneisyyteen. Tai menneisyyksiin. Eli leikitään rinnakkaisilla todellisuuksilla tai jos ei niin ainakin erittäin reistailevalla muistilla. Vähän kahelia menoa, mutta hyvällä tavalla.

Mr. Nobody on persoonallinen leffa. Siitä ei pääse mihinkään. Tekotaiteelliseksi voisi joku sitä haukkua ja ymmärtäisin kyllä kyseisen henkilön aatteita - ei ollut kaikista suoraviivaisin leffa kyseessä ja olipa mukana häivä jonkinlaista, ohhoh, pohdintaakin. Koin kuitenkin, että kaiken sen ulottuvuuspohdinnan ja kaikkien niiden rinnakkaisten todellisuuksien takana oli kuitenkin pohjimmiltaan rakkaustarina. Ei siis huonolla tavalla, eikä mitenkään kliseisesti. Leffa oli rehellisen ja aidon tuntuinen. Tätä korostivat yksinkertaisehkot, kauniit ja jollakin tavalla ajattoman tuntuiset musiikit, joista eräänä kohokohtana toimikoot esimerkiksi Pierre van Dormaelin Mr. Nobody (http://www.youtube.com/watch?v=dD5ntzhSW94), joka on kiistatta erittäin kaunis biisi.

Ja niistä puolista, jotka joku voisi tekotaiteelliseksi leimata, löytyi mielestäni kiintoisia ideoita. Jonkinlainen stoalainen asenne tulevaisuuteen pulpahti pinnalle mielestäni eräänä leffan keskeisistä ajatuksista. Myös valinnan vaikeus oli mielestäni eräänlainen keskeinen teema leffassa. Eräs hienoimmista lausahduksista leffassa liittyi myös tähän.

"In chess, it's called Zugzwang... when the only viable move is not to move."

Pakko on silti valita. Leffassa kuitenkin kyseenalaistettiin, että tapahtuuko valinta sitten kuitenkaan "oikean" ja "väärän" vaihtoehdon välillä - vai ovatko kaikki vaihtoehdot yhdenvertaisia?

Kaiken kaikkiaan erittäin vaikuttava leffa. Kaikki se filosofinen ja tieteellinen tematiikka mitä leffasta löytyy saattaa hämätä luulemaan, että kyseessä olisi vain yksi niistä monista leffoista jotka tavoittelevat jonkinlaista taiteellista tai älyllistä ylempiarvoisuutta, jonkinlainen "taideleffa", jotain pinnalta kiiltävää mukamas syvällistä tuotantoa. Mielestäni leffa oli kuitenkin loppujen lopuksi erittäin aito ja rehellinen. Siitä jäi hyvät fiilikset. Enkä vain tarkoita sitä, että kyseessä oli yksinkertaisesti mainio leffa, joskin sitäkin se oli. Tarkoitan myös sitä, että leffa sai ajattelemaan asioista jotenkin positiivisesti, se oikeasti vaikutti joltakin syvemmältä tasolta.

Kaikki tämä liibalaaba voi kuulostaa äärettömän kornilta ja typerältä joidenkin mielestä ja olen varma, että tämä vahvistuu etenkin kun sellaiset ihmiset jotka eivät leffasta pitäneet lukevat tämän. Sellaisia varmasti löytyy, moniakin. Itselleni tämä oli kuitenkin yksi hienoimpia elokuvakokemuksia vähään aikaan. Suosittelen, tosin en varauksettomasti kaikille. Jos yhtään kiinnostaa tosin niin tsekatkaa ihmeessä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 20.10.10 - klo:01:44
GLEE! <33

Rakastuin Gleehen. Jos ei Stargate Universea lasketa, en oo ikinä ennen hurahtanu teinidraamoihin. Tää on upea. Musiikit ftw.

Ps. Kävin katsomassa Napapiirin sankarit maanantaina. Eka suomalainen leffa, josta voin sanoa oikeasti pitäneeni.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Raitoningu - 20.10.10 - klo:01:49
GLEE! <33

Rakastuin Gleehen! Katsoin yhden jakson subilta ja pakkohan kaikki jaksot on kattoa. Nyt suunnilleen puolet katsottuna ekasta seasonista (13/22). Kaiken kaikkiaan upea elokuva sarja, hyväl musalla, hyvillä hahmoilla, huumorilla ja draamoilla. Omasta mielestäni koskettaa suurinta osaa resettiläisiä. Really.

http://www.youtube.com/v/sefQqCMusJI?fs=1&amp;hl=fi_FI
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 20.10.10 - klo:02:11
Ai niin tämä oli se sarja jonka mainokset pyörivät joka saatanan videossa. Katsomatta paska ja jokainen hahmo (sekä näyttelijät) ehdottoman perseestä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 20.10.10 - klo:09:43
^^ Rakastan siuta Tapza. Sinäkin olet katsomatta paska.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jikkyooshaberiparodius - 20.10.10 - klo:11:05
Nämä glee-fanit voisivat toki hieman avautua ja kertoa mistä tuossa sarjassa oikein on kysymys.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 20.10.10 - klo:11:42
Se on kauheaa teinidraamapaskaa, mutta itseironinen asenne ja musikaalikohdat tekevät siitä katsomisen arvoisen.

Sarjassa on siis kysymys high schoolista, jonka espanjanopettaja päättää nostaa koulun showkuorokerhon (glee club) takaisin pinnalle. Koulun pohjasakka liittyy siihen. Siihen voi samaistua mukavasti. Sitten lauletaan ja tehdään vauvoja ja otetaan vähä huumeita.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: apathy - 20.10.10 - klo:15:58
Tässä jokin aika sitten kävin hienosti Turun Länsikeskuksen kirpputorilla ja mitä sieltä löysinkään?! Alkuperäisen MORTAL KOMBAT (http://www.imdb.com/title/tt0113855/)in. Piti katsoa ihan nostalgiapommina se saman tien ja edelleen olen sitä mieltä, että se on jälkeläistään huomattavasti parempi, joskinko visuaaliefekti-puoli vähän mättääkin.

Yksi aarre lisää dvd-hyllyyni. :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Luistonesto - 20.10.10 - klo:16:34
Divareistakin voi löytää kaikkea jännää. Turussa on ainakin linja-autoaseman lähellä Läntisellä Pitkäkadulla.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 20.10.10 - klo:18:06
Menetin hermoni niihin Gleen mainoksiin. En vain siksi, että ne olivat mainoksia ja niitä pita piti katsoa 30 -45s. ennenkuin pääsi katsomaan haluamansa videon (adblockin myötä tuotakaan ongelmaa ei onneksi enää ole, en tosin olisi halunnut käyttää sitä kaikilla sivuilla mutta pakko näköjään on), mutta koska näyttelijät/hahmot olivat niin pohjattoman ärsyttäviä. Toivoa sopii, että varsinaisessa sarjassa näyttely on korkeatasoisempaa, sillä noiden adien perusteella en todellakaan olisi edes uskonut kyseessä olevan oikea, TV:ssä esitettävä sarja.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 20.10.10 - klo:18:28
Sille on hyvä syy, miksi en katso tv-lähetyksiä tv:stä. <_<
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 23.10.10 - klo:19:38
Seurasin jo vuosi sitten Gleetä US:n ajassa ja nyt on tullut toistakin kautta katsottua. Kyllä Glee on hauskinta ja viihdyttävintä highskuul draamaa mitä voi löytää.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 23.10.10 - klo:19:53
Sille on hyvä syy, miksi en katso tv-lähetyksiä tv:stä. <_<

Mitä tämä nyt meinasi? Tapza valitteli mainoksia, joita tulee kun internetissä yrittää katsella videoita. :u

Itse asiasta sen verran, että katsoin ton ekan jakson Gleestä silloin Subilta. Ihan jees se kai oli, mutta ei se tajuntaa vielä räjäyttänyt. Eikä musiikkikaan tuota ollut mitenkään ihmeellistä. Meinaan, että jos kattois ton tokan jakson tossa kohta...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 24.10.10 - klo:00:47
Gleen musiikkiesityksistä tuli loistavia vasta siinä vaiheessa ku koko jengi saatiin kasaan, oliskohan se ollu kolmannessa jaksossa. Ja en tosiaan lue viestejä kokonaan, joten siksi meni tuo nettimainos juttu ohi <_< Mutta pointti kuitenki se, että niitä mainoksia ei huvita katella, joten jos salkkaritkin katon ni lataan ne Bytesistä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: erika_92 - 26.10.10 - klo:19:56
Katsoin Gleen 2. jakson lauantaina. Tuho-osaston kaltainen..

Tänään tulee V. Jee!
(Ainoa sarja jota seuraan tv:stä tällä hetkellä..)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 30.10.10 - klo:04:16
Kävin äidin kanssa kaupassa ja mukaan tarttui Kaunottaren ja Hirviön Blu-Ray-julkaisu. Yksi ensimmäisistä ja eniten katsomistani elokuvista koskaan ja vaikutti vielä näin vanhemmallakin iällä katsottuna. Upea elokuva ja ehdottomasti lemppari-Disney. Ainoa moite tulee tämän version vaaleammista väreistä, jotka laimentavat joitakin alkuperäisen leffan synkempiä ja siten vakuuttavimpia kohtauksia (esim. Hirviön ensiesiintyminen). Onneksi VHS on vielä tallella, joten värimaailmaltaan miellyttävämmän version voi tsekata halutessaan sitä kautta.

Kirjoitan leffasta parhaillaan melko mittavaa arvostelua jonka ehkä julkaisenkin joskus jossain.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 30.10.10 - klo:11:20
Ainoa moite tulee tämän version vaaleammista väreistä, jotka laimentavat joitakin alkuperäisen leffan synkempiä ja siten vakuuttavimpia kohtauksia (esim. Hirviön ensiesiintyminen). Onneksi VHS on vielä tallella, joten värimaailmaltaan miellyttävämmän version voi tsekata halutessaan sitä kautta.
Kyllähän TV:n omista asetuksista voi säädellä ruutuun tulevan kuvan värimaailmaa ihan miten lystää.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 30.10.10 - klo:15:06
Juu, tottahan tuo. Kuitenkin tuntui etteivät värit olleet ainoa ongelma, vaan leffan yleisilmekin vaikutti turhan siloitellulta, ongelma joka seuraa siitä kun kuvaa on yritetty terävöittää ja parannella niin paljon kuin mahdollista. Mielestäni tämä syö elokuvan tunnelmaa ja särmää, ja saa sen vaikuttamaan aiempaa enemmän lapsille suunnatulta. Värikkäämmät kohtaukset näyttävät toki mainioilta, joten olisi harmi muuttaa niitä vähemmän silmää miellyttävimmiksi säätelemällä noita telkkarin asetuksia. Visuaalisesti täydellistä versiota tästä elokuvasta ei siis ainakaan vielä ole olemassa, valitettavasti.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 21.11.10 - klo:16:23
Kävin eilen katsomassa viimeisen Harry Potter -leffan ensimmäisen osan. Oli kyllä oikein mieluisa kokemus, kaikki huonot puolet johtuivat vain siitä että elokuva perustui J.K.Rowlingin samannimiseen kirjaan.

Vaikka yleensä alkuperäisteokset filmatisointejaan parempia ovatkin, Harry Potterin kuudes ja seitsemäs osa ovat tässä ne säännön vahvistavat poikkeukset :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 21.11.10 - klo:19:06
Kävin itsekin katsomassa samaisen elokuvan ja näin ensituntumalta väittäisin jopa parhaimmaksi Potter-leffaksi. Minustakin sarjan kuudes osa oli todella vahva esitys (en ollut uskoa että ohjaaja oli sama kuin kämäisessä vitosessa) ja tämä jatkoi samaa linjaa. Kun tarina on jaettu kahteen elokuvaan, on tahti viimeinkin järkevä ja tapahtumat etenevät sujuvasti ilman jatkuvaa pikakelausfiilistä. Tunnelma oli paikoittain todella haikea ja esimerkiksi elokuvan alkukohtaus peräti hämmentävän kaunis - eikä samaista kohtausta muistaakseni mainittu kirjassa, joten joltain osin elokuvan voi sanoa jopa parantavan alkuperäisteoksen tarinaa, mitä en kyllä tämän leffasarjan kohdalla joskus aikoinaan uskonut ikinä voivani sanoa.

Visuaalisesti elokuva oli myös todella hieno, eikä vain erikoistehosteiden osalta. Olin itse asiassa hyvin tyytyväinen ettei värikkäitä räiskähdyksiä ja muita efektejä esitelty läheskään siinä määrin mitä useimmissa aiemmissa osissa. Sen sijaan ensimmäistä kertaa mieleeni jäivät kauniit maisemat, valaistus, värien käyttö, kamerakulmat... tätä elokuvaa oli erittäin miellyttävä katsoa. Lopetus tuli hieman yllättäen mutta loppujen lopuksi sekin oli yllättävän tyylikkäästi tehty, typerä cliffhangeri olisi voinut tyysti pilata muun elokuvan herkän, mutta samaan aikaan alati uhkaavan tunnelman. Onneksi tekijät tajusivat tämän itsekin ja mainittua katastrofia ei päässyt syntymään.

Ohjaaja Yatesilla on selvästi silmää, sanoi kuka mitä tahansa. Onneksi käsikirjoituksessakaan ei ollut moittimista sen enempää kuin alkuperäisteoksessakaan; muutoksia toki oli tehty mutta ne olivat mielestäni onnistuneita ja juoni oli mielenkiintoista seurattavaa vaikka se ennestään tuttu olikin. Huumoria oli mukavasti vastapainona synkkyydelle ja herkistelylle ja mielestäni tämäkin puoli oli hyvin hoidettu. Hymyilin useaan otteeseen.

Hieno leffa. Toinen osa saa luvan pitää tasoa yllä tai muuten koko homma kaatuu käsiin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 21.11.10 - klo:19:50
Vaikka yleensä alkuperäisteokset filmatisointejaan parempia ovatkin, Harry Potterin kuudes ja seitsemäs osa ovat tässä ne säännön vahvistavat poikkeukset :)
Hevon kukkua. Seiskaa en ole vielä nähnyt, mutta toi on täyttä hevon kukkua ainakin kutosen osalta - luultavasti myös seiskan, koska olet noin väärässä jo kutosesta. Kutosesta puuttui kaikki se tunnelma ja mahtavuus, joka kirjassa oli. Leffan olisi voinut jättää kesken minä hetkenä hyvänsä, mutta kirja imi mukaansa ja sen ahmaisi muutamalla lukukerralla paksuudestaan huolimatta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 21.11.10 - klo:20:10
Kutonen oli hyvä leffa. En itsekään ehkä sanoisi alkuperäisteosta paremmaksi, sillä kirjan lukeneena sekin tuntui hieman kiirehdityltä ja paikoittain epätasapainoiselta. Kuitenkin huima parannus ainakin edeltäneestä osasta, joka on mielestäni leffasarjan huonoin.

Seiskassa tuota kiirehtimisongelmaa ei kuitenkaan ymmärrettävistä syistä (kaksi elokuvaa) ole. Henkilökohtaisesti en oikein osaa sanoa miten lähdemateriaalista olisi saanut hirveästi tätä parempaa leffasovitusta. Kirjaa ja elokuvaa on vaikea vertailla keskenään, mutta koin leffa-Kuoleman Varjeluksissa enemmän hienoja "elokuvahetkiä" kuin koin kirjaa lukiessani hienoja "kirjahetkiä". En toki muista kirjaa enää täydellisesti, mutta elokuva tuntui sitä hidastempoisemmalta, mikä oli erityisesti mieleeni. Lisäksi elokuvan henkilökohtaisiin huippuhetkiin kuului kohtauksia joita oman muistini mukaan ei edes ollut kirjassa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 21.11.10 - klo:21:53
Kutosesta en muista mitään muuta kuin lopun, ei siinä kirjassa tapahtunut yhtään mitään. Elokuvassa tämä toimi hyvin kun ei tarvinnut pikakelata tarinaa vaan sen sai muutamaan tuntiin sovitettua jättäen hyvin aikaa tunnelmalle ja hahmoihin paneutumiselle. Sama onni kävi seiskassa kun laittoivat sen kahtia. Vähän kyllä pelottaa miten toinen puolikas tulee toimimaan kun kirjan kanssa aloin loppupuolella hakkaamaan päätäni seinään.

kirja imi mukaansa ja sen ahmaisi muutamalla lukukerralla paksuudestaan huolimatta.
yli 13v. ja tykkäät Pottereist lol argumenttisi on epäinvalidi. Kasvaisit aikuiseksi ja pelaisit Pokemonia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 22.11.10 - klo:01:50
The Last Airbender >_>

Ei vittu oikeesti, ois suurempi ilo katsoa puolitoista tuntia putkeen Turjakkeen ripulointia. Ainut mikä oltiin onnistuttu saamaan kohdalleen oli visuaaliset efektit. Muutamat näyttelijäsuoritukset olivat myös ihan kelvollisia, mutta ei siitä mitään tule, kun muiden näyttelijöiden suoritukset olivat kuin suoraan ala-asteen näytelmäkerhon joulunäytöksestä.

Lisäksi ainut mielenkiintoinen asia leffassa, eli juoni - oli sen kerronta sitten miten ontuvaa ja paskaa tahansa -, jätettiin kertomatta loppuun. Aika optimisteja ovat, jos luulevat, että sakki käy vielä katsomassa toisen osan. 150 milj. $ well spent joo :--D Onneksi en maksanut tästä paskasta mitään, ajan tuhlaaminen on jo riittävän paha asia.

//Harmittaa Dev Patelin puolesta, että Skinssin ja Slummien Miljonäärin jälkeen se iski kouransa tällaiseen paskaan. Noh, joskus käy niin, että paskaa erehtyy luulemaan suklaaksi, ja virheensä huomaa vasta kun on jo hampaansa iskenyt ja suu on täynnä ripulia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 25.11.10 - klo:21:43
Sain myöhäisen konfirmaatiolahjan ja paketista tuli Animatrix. Olen koko ikäni vältellyt tuota leffaa, koska Matrix ei koskaan ole miellyttänyt Reevesin tai sen naisen takia, mutta onnekseni tässä leffassa piti katsoa Neoa tai Trintyä alle 5 minuuttia.

Elokuva oli todellakin ristiriitainen kokemus, kun koostui 9 pienemmästä osasta. En pitänyt ekasta, koska cgi, enkä viimeisestä, koska oli ärsyttävä ja animaatio oli oudon näköistä. Toinen Renesanssi oli tosi mielenkiintoinen, dekkarissa, maailman ennätyksessä ja pojan tarinassa animaatio oli jännä ja varsinkin dekkari oli mielenkiintoinen stemapunkiutensa takia. Jäljellä olevat olivat pitkäveteisiä. Mutta aika napakka paketti.

Ai niin, ekstroissa on dokumentti, jossa luvataan animen historia ja kultuuri. Siinä selitettiin 30 minuuttia, kuinka Osamu Tezuka loi animen ja siitä kun Akira rantautui Jenkkehin. Isoin pettymys koko levyllä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kasuli - 29.11.10 - klo:11:53
Eiiiiiii, Nielsen (http://en.wikipedia.org/wiki/Leslie_Nielsen) :( Nyt surettaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: juzi da man - 29.11.10 - klo:12:24
niin tekee  :(
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Anty - 29.11.10 - klo:12:42
Todella harmillinen juttu. Yksi lempinäyttelijöitä ehdottomasti komedian saralla, ehkäpä se kovin. Hei, me lennetään ja mies ja alaston aseet elokuvat ovat jo yksinään semmoinen kulttuuriteko komedian saralla, että oksat pois. Tämmöisiä näyttelijöitä ja elokuvia tarvisi komedioiden joukkoon lisää sillä nykyiset leffat ovat melkoista "sontaa" ja vitsit osuu harvoin kohdalleen. Toki melkoista roskaa välillä noissa lesnienkin leffoissa vitsit olleet, mutta kun niitä on elokuvassa tuhat niin joku osuu väkisinkin aina

"Frank, why?"
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 29.11.10 - klo:13:42
Mies ja alaston ase -leffoista etenkin kaksi ensimmäistä ovat olleet suosikkikomedoitani jo pitkään. Nielsenin karisma näissä on ylittämätön ja se sai uskomattoman hölmöt ja typerätkin asiat hekottamaan ääneen. Nimenomaan pidän Nielsenin leffoissa siitä yleispöhköstä meiningistä, joissa vitsejäkään ei yleensä venytetä turhan pitkiksi. Suuri menetys, varsinkin kun herra teki vieläkin töitä elokuvien parissa.

Naks. (http://www.youtube.com/watch?v=UMRo5XCKddQ)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 29.11.10 - klo:15:47
Tämä kyllä kirpaisi. Loistava komedianäyttelijä, joka toki on esiintynyt huonommissakin elokuvissa, mutta jonka ilmeet ja karisma tosiaan tekivät tyhmemmistäkin jutuista hauskaa seurattavaa. Mies ja Alaston Ase on loistoleffa, samoin kuin toinen ZAZ-leffa Airplane! (Hei, me lennetään), jossa Nielsen tosin näytteli vain sivuosaa mutta oli ehdottomasti hauskin asia koko elokuvassa.

:(
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 29.11.10 - klo:18:49
D:

Leslie oli kyllä yksi suosikkikomediatähdistäni, ja näytteli monessa umpikreisissä puujalkavitsileffassa joita on kiva katsoa kun ei jaksa ajatella mitään.

R.I.P.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Fariator - 30.11.10 - klo:14:29
Nyt sitten kuoli Irvin Kershner, joka oli Imperiumin vastaiskun ohjaaja.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Octagon - 30.11.10 - klo:23:13
Piti käydä sitten uusin Potter-leffa katsomassa.

Spoilereissa random avautumista sisältäen spoilereita koko kirjasta, joten siis tämän leffan lisäksi myös tulevasta kakkososasta. Älä siis lue, jos et ole kirjaa lukenut.
(click to show/hide)

Spoilerivuodatuksista huolimatta leffa seurasi ihan mukavasti juonellisesti kirjaa ja visuaalisesta puolesta tykkäsin. Eipä tuo nyt elokuvamaailmaan tai Potter-sarjaan mitään uutta tuo. Samanlaista perustauhkaa tuo on kuten kaikki muutkin osat (paitsi huono vitonen :S).

Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 01.12.10 - klo:00:52
J. Peltonen kirjoitti arvostelussaan ettei uusin Potter-leffa tee virheitä, joita ei ole valmiiksi tehty. Mielestäni todella osuvasti sanottu, sillä aiemmat elokuvat olivat pilanneet/unohtaneet niin monta sivuhahmoa, ettei niitä enää voinut tässä leffassa pelastaa ilman että focus olisi kärsinyt tavalla tai toisella. Muut käsikirjoituksessa harmittaneet asiat olivatkin sitten läsnä myös kirjassa, johon elokuva perustui.

Kuten aiemmin sanoin, mielestäni tämä oli elokuvataiteellisesti selvästi Potter-sarjan vahvin osa. En noin yleensä tykkää katsoa kirjoihin perustuvia leffoja verraten niitä jatkuvasti alkuperäisteoksiin, joten pyrin näkemään tämänkin ennen kaikkea elokuvana, en adaptaationa. David Yatesilla on silmää. Kuvaus, valaistus, äänien ja värien käyttö. Näihin asioihin kiinnitän huomiota vain jos ne ansaitsevat sen, ja tämän elokuvan kohdalla ne ansaitsivat. Alkukohtaus ja keskivaiheille sijoittuva tanssahtelu näyttelijöiden Radcliffe ja Watson välillä olivat kaksi parasta kohtausta koko elokuvassa. Erityisen hienoa jälkimmäisessä oli huomata, että tunteet osattiin välittää selkeästi katsojalle ilman minkäänlaista dialogia. Ja jos on pakko lähteä kirja-leffa-vertailulinjalle niin mainittakoon, että kumpaakaan mainituista kohtauksista ei ainakaan oman muistikuvani mukaan löytynyt kirjasta.

Omasta puolestani leffa olisi tosin saanut olla vielä hidastempoisempi, mutta jos tällaisenaankin valitetaan ettei toimintaa ollut tarpeeksi, niin ehkä tahdin hidastaminen entisestään olisi ollut turhan riskialtista suurta yleisöä ajatellen. Seuraavasta osasta äksöniä tuleekin sitten luultavasti löytymään enemmän. En oikein tiedä mitä odottaa, kirjan loppupuolelta löytyi sen verran kömpelöitä ja tahattoman koomisia, suorastaan naurettavia kohtauksia, että ne saattavat elokuvamuotoon käännettynä olla vakava uhka sille synkälle ja herkälle tunnelmalle, joka Osa I:ssa vangittiin niin hyvin. Toivoisinkin että tässä tapauksessa ymmärrettäisiin olla vähemmän uskollisia alkuperäisteokselle.

(click to show/hide)
.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 11.12.10 - klo:21:39
Tänään kello 11.30 sain tietää, että Higurashi no Naku Koro ni-animesarjasta on tehty oikea elokuva. Katsoin sen innoissani odottane pahinta.

Kyllä, olihan tämä hieman kankea ja näyttelijätkään eivät olleet parhaasta päästä, mutta elokuva onnistui tekemään painostavan tunnelman, kiitokset erittäin sekavalle musiikille ja sille tunteelle, että kaikki muut ovat sinua vastassa. Saivat jopa tehtyä pari todella painostavaa kohtausta. Elikäs tämä elokuva kertoi sarjan ensimmäisen arkin(=ensimmäiset 4 jaksoa) ja erittäin uskollisesti on sovitettu 1,5 tunnin leffaksi, vaikkain itse anime kesti vähemmän aikaa. Eipä suurempia valituksia tule pienoisen kankeuden ja näyttelijöiden lisäksi.

Kello 17.30 olin iloisesti netissä, kunnes huomasin sanan "higurashi movieseries". Menin iloisena etsimään tietoja ja ilmeisesti siitä olikin tehty toinen leffa, noh katsoin senkin.

Tämä kerto Higurashin viimeisen arkin. Tunnelmaa ei mielestäni kasvatettu läheskään niin paljoa kuin ekassa leffassa ja tässä keskityttiin paljolti siihen yhteeneen asiaan, josta en pidä yhtään Higurashissa. Oli tässä hetkensä, mutta Renaan keskityttiin liikaa ja hänen näyttelijälllänsä on maailman ärsyttävin nauru.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 22.12.10 - klo:20:49
(http://images3.wikia.nocookie.net/__cb20100206180616/fringe/images/8/86/ObserverGlee.jpg)

Observer B)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 24.12.10 - klo:00:56
Tykkään siitä, että Fox osaa yhdistellä juttujaan. Vaikka ne ei osaakaan pitää scifisarjojaan (Terminator: Sarah Connor Chronicles, Dollhouse, Firefly...) kasassa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 05.01.11 - klo:23:21
Pasilan kolmoskausi tulee :o

Tässä (http://areena.yle.fi/video/1587154) maiskutteliainen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 30.01.11 - klo:21:54
Kirjoitanpa nyt huvikseni jotain kun pitkästä aikaa tuli vastaan elokuva josta saattaa jotain kirjoittamisen arvoista keksiäkin. Kyseessä siis ruotsalainen vampyyripätkä Låt den rätte komma in (Ystävät hämärän jälkeen/Let The Right One In, 2008), joka ei ole kuin pari vuotta vanha, mutta josta jenkit silti ovat ennättäneet jo vääntää oman Hollywood-versionsa (Let Me in, 2010).

Joka tapauksessa, alkuperäinen leffa on mestariteos. Vaikea sanoa, miksi pidin näkemästäni niin paljon vaikka kokonaisuus oli loppujen lopuksi hyvin erilainen kuin mitä ilmeisesti alitajuisesti olin odottanut. Ehkä se oli se, kuinka elokuva onnistui kuvaamaan tavallista elämää ja ihmisiä, etenkin lapsia, niin hyvin ja tuomaan mukaan teoriassa todella vieraan ja irrallisen vampyyrielementin, mutta solmimaan sen ja kaikki sen mukanaan tuomat kauhukohtaukset saumattomasti osaksi kokonaisuutta. Elokuva on vampyyripätkä siksi, että siinä sattuu olemaan vampyyri, ei siksi että se varsinaisesti kertoisi vampyyreista. Tunne- ja ajatustasolla liikutaan niin suurissa lukemissa, että välillä niiden ja liikkuvan kuvan muodostama kokonaisuus aiheuttaa vähintäänkin kylmiä väreitä. Tämä on kaunis elokuva, mutta ei missään määrin siirappinen. Huomionarvoista on, että se on myös jännittävä ja hetkellisesti jopa shokeeraava elokuva, joka silti onnistuu säilyttämään tuon mainitun kauneuden koko kestonsa ajan.

Kuvaus on hienoa, näyttelijäsuoritukset erinomaisia ja tunnelma aidosti omassa luokassaan. Henkilökohtaisella tasolla elokuva viehätti myös siksi, että pystyin aidosti samaistumaan päähenkilöön, tämän tekoihin, ajatusmaailmaan ja tunne-elämään. Muutenkin koko tavallisen elämän kuvaus oli mielestäni erittäin hienoa ja ennen kaikkea aitoa. Yliluonnollisuus ja kauhu taas paitsi tyydyttivät sisäistä kauhufaniani, tekivät kokonaisuudesta mielenkiintoisemman ja tunnelmasta erikoislaatuisen. Periaatteessa kyseessä ei kai edes ole kovin omaperäinen elokuva, mutta en silti keksi yhtään toista pätkää, jossa hienosti rakennettu draama, uskottava ihmistutkielma ja synkkä kauhukuvasto olisi yhdistetty näin toimivaksi ja kauniiksi kokonaisuudeksi.

Jenkki-remake ei oikeastaan liiemmin kiinnosta, vaikka se varsin positiivisen vastaanoton onkin saanut. Raha tässä on tietysti takana, mutta muuta syytä tämän elokuvan uusimiseen en näe. Paitsi ehkä lukutaidottomat tai muuten vain tekstityksiä vierastavat amerikkalaiset HEH. Oli miten oli, alkuperäinen pätkä on ehdottomasti katsastamisen arvoinen. Epäilemättä (vähintäänkin) yksi viime vuosikymmenen parhaista elokuvista.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 27.02.11 - klo:16:50
Johan nyt on. Joku valopää on keksinyt tehdä meemeistä leffan (http://www.youtube.com/watch?v=dBi7zwjp20E&feature=player_embedded). Mitäköhän kummaa tästäkin mahtaa tulla? :D Täällä (http://techcrunch.com/2011/02/26/memes-could-hit-the-silver-screen-in-the-chronicles-of-rick-roll/?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed:+Techcrunch+(TechCrunch)&utm_content=Google+Feedfetcher) vähän lisäinfoa... ilmeisestikin messiin on värvätty Antoine Dodson, Numa Numa -mies ym...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 27.02.11 - klo:18:32
 -_-

 >_>

No, kaipa tosta vois tullakin joku.. Ihan ok, tai jotain sinnepäin. Meemit eivät ainakaan omasta mielestäni vaan ole yleensä hauskoja jos ne on lavastettu tai pakotettu.

Mutta voi luoja, vähänkö repeäisin jos sit ensi-illoissa ois tuhansittain ihmisiä, ja leffan intron jälkeen alkaisi pyörimään puolitoista tuntia Never Gonna' Give You Upia. Se olisi.. Paras trollaus ikinä. :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 04.03.11 - klo:23:33
http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/sympaattinen-lost-t%C3%A4hti-menestyssarjaan (http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/sympaattinen-lost-t%C3%A4hti-menestyssarjaan)
Jees Jees :))))
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Garo - 05.03.11 - klo:19:13
Palasin juuri katsomasta Disneyn Tangledin (Kaksin karkuteillä), joka olikin ensimmäinen näkemäni 3D-elokuva.

Itse 3D-efektistä sen verran, että vaikka se varmasti toikin osaan kohtauksista lisää vaikuttavuutta, ei missään kohtaa kuitenkaan tullut mitään wau-elämystä. Kun elokuvan päätyttyä otin lasit pois, alkoi silmissä tuntua jonkin verran rasitusta, mutta ei mitään niin pahaa että alkaisin jatkossa välttää 3D-elokuvia.

Itse leffa oli ehkä hienoinen pettymys. Alku oli ok, keskiosa huippua, mutta lopussa meininki oli jo hyvin ennalta arvattavaa ja dramaattisuudesta huolimatta hivenen tylsää. Ei missään nimessä kuitenkaan huono elokuva; huumori toimi ja juoni piti suht' hyvin otteessaan. Ehkä odotukseni vain olivat liian suuret, katsottuani pätkiä ja trailereita YouTubesta useampaankin otteeseen.

Suomidubbi oli perushyvin toteutettu ja Lauri Tähkän roolisuoritus Flynn Riderina jopa yllätti iloisesti, sillä olin muutamasta arviosta lukenut, että miehen eläytymisessä olisi paikoin parantamisen varaa, mutta itse en tällaista huomannut. Sari Ann Moilanen oli loistava Gothelina, samoin kuin Maria Ylipää Tähkäpäänä. Eniten suomenkielisessä versiossa häiritsivät paikoin varsin selvästi havaittava huono huulisynkka ja Mother Knows Best laulun suomenkielinen sanoitus.

Kouluarvosana: 7½
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jikkyooshaberiparodius - 06.03.11 - klo:21:09
Nyt kaikki tytöt ja pojat katselemaan Twilightia Neloselta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 06.03.11 - klo:21:10
Hyi vittu hei
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 06.03.11 - klo:21:25
Mieluummin. (http://www.youtube.com/watch?v=L0UYbe6e9Xg&feature=player_detailpage#t=5160s)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 08.03.11 - klo:12:08
Katsoin matkapassia. Se juontaja veti niin Eero ilmeitä, että huhhuh.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 14.03.11 - klo:18:40
Katselin dokumentin suunnitellusta hajoamisesta Yle Areenasta.

http://areena.yle.fi/video/1300049115642

Kannattaa katsoa. Itsestään selväähän se on, että valmistajat tekevät vähemmän kestäviä tuotteita myynnin lisäämiseksi, mutta ohjelmassa esitetyt tapaukset ovat jo aika härskejä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 20.03.11 - klo:00:08
Kävin katsomassa Black Swanin. Helvetin hyvä leffa. En oikein tiedä mitä muuta sanoisin, vau. Hieno kuvaus, hieno tunnelma, hienot näyttelijäsuoritukset, kaiken kaikkiaan mestarillinen kokonaisuus. Pari kertaa leffan aikana hiipi mieleen niinkin kliseinen ajatus kuin, että tämän takia minä elokuvia katson. Tarinahan on yksinkertainen, eikä paperille pistettynä oikein millään tavalla ihmeellinen, mutta voi että kun se oli kerrottu hyvin ja pariutettu häikäisevän hienon visuaalisen puolen kanssa. Kokonaisuus toimii nimen omaan elokuvana, enkä epäröi väittää kyseessä olevan yksi hienoimmista sellaisista mitä olen hetkeen tullut katsoneeksi.

Aronofsky on mitä ilmeisimmin varsin taitava kaveri. Pitäisi vielä hommata Pi ja The Wrestler jostain.

//Höhöö, kirjotin leffasta myös pienen tekstinpätkän blogiini (http://tapza.wordpress.com/), jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 25.03.11 - klo:08:09
YEZ! (http://tv.ign.com/articles/115/1157641p1.html) Fringe has indeed survived the move to the Friday night "death slot"!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 05.04.11 - klo:23:59
Yleissivistystä heiii

* Naps. Yleissivistystä sen kanssa millaisia sivuja linkataan. -Fariator
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 06.04.11 - klo:01:25
Ei jumankekka. Et kai juuri oikeasti linkittänyt Fin-TV:hen. Nolo.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 06.04.11 - klo:05:16
En saa unta ennen kuin olen avautunut tänne.

Tulin ihan aidosti vihaiseksi kun huomasin, miten irc-kannulla oli dissattu alkuperäistä King Kongia (1933) yksinomaan sen takia, että sen erikoistehosteet eivät näytä vakuuttavilta nykypäivänä. Tottakai efektit ovat yli seitsemänkymmenen vuoden aikana vanhentuneet, mutta ennen kuin haukkuisin elokuvaa "läpäksi", yrittäisin edes vähän perehtyä siihen miten paljon aikaa ja vaivaa sen luomiseen on nähty. Lopputulosta ei ole pakko arvostaa, mutta tällainen suoranainen muiden työn tyrmääminen pelkästään sen perusteella, että se näyttää nykypäivänä "feikiltä" on mielestäni, suokaa anteeksi, todella typerää ja törkeää. Lisäksi haluaisin kovasti kuulla mikä muu leffassa erikoistehosteiden lisäksi mättää? Kritiikissähän ei ole mitään vikaa, jos se on perusteltua, eikä pelkkää solvaamista muutamalla sanalla.

Video (http://www.youtube.com/watch?v=ak-eU_6Jtho), jonka pitäisi kertoa jotain siitä, miten rajoja rikkova leffa oli ilmestyessään. Tuohon aikaan moni tuskin uskoi, että näin fantasiapitoisesta konseptista oli edes mahdollista tehdä uskottava elokuva. Miettikääpä: dinosaurusten ja muiden olentojen täyttämällä taianomaisella saarella asustava valtavan kokoinen apina, joka kaiken lisäksi on jatkuvasti tekemisissä leffan ihmishahmojen kanssa. Kliimaksissa apina kiipeää kaappaamansa naisen kanssa Empire State Buildingin huipulle ja taistelee eri puolilta hyökkääviä lentokoneita vastaan. Jonkin tällaisen tuomisessa valkokankaalle on todella vaadittu melkoisia visionäärejä, runsaasti aikaa, kekseliäisyyttä ja kaiken kaikkiaan erittäin ammattitaitoisia ihmisiä.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jokaisen elokuvista syvemmin kiinnostuneen tulisi nähdä originaali King Kong. Pakkohan siitä ei ole tykätä, mutta sen vaikutusta myöhempiin elokuviin ja elokuvantekoon on aika vaikea kenenkään kiistää.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Fariator - 06.04.11 - klo:08:21
Jos yhtään elokuvien tekemiseen käytetäyistä tekniikoista on yhtään kiinnostunut, niin King Kong on kyllä varsinainen raamattu sille. Vaikkakin en mustavalkofilmejä niin hirveästi katsele, niin sitä joutuu vain hämmästelemään miten nuo dinosaurukset ja iso mörökölliapina itse on saatu animoitua  oikeasti hämmentävän yksityiskohtaisesti sen ajan tekniikkaan nähden. Ei mitään halpamaista CGI:tä vaan puhdasta ihmisten työtä minianatyyreineen, oikean mittasuhteen kappaleineen ja nokkelan projektoinnin hyödyntämisellä. Ei kaikkeen tietokoneen voimia tarvitse.

Ja jos nyt mistä pidän tuossa alkuperäisessä, niin on tuo maagisen lumoava metsävaikutelma. Peter Jacksonin versiossa tuo metsä ei näyttänyt yhtä hienolta minusta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 06.04.11 - klo:09:46
King Kong oli kyl jänskä leffa, tykkäsin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 06.04.11 - klo:19:15
En ole nähnyt originaalia, mutta haluaisin. Se Peter Jacksonin versio oli aivan uskomatonta tuubaa, kuten se 80-luvun versiokin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 11.04.11 - klo:00:04
Black Swan. Kliseinen sanonta "expect the unexpected" pätee tähän aika hyvin. Osasin olettaa, ettei leffa tule olemaan tavallisin näkemäni, mutta kyllähän se yllätti useastikin - ja myös kokonaisuutena.

(click to show/hide)

Kaikenkaikkiaan siis hyvin vaikuttava leffa. The Wrestler oli sitä myös, joten näin jälkeenpäin miettiessä ei kai tämäkään ollut yllätys. Joskin vasta jälkeenpäin huomasin näiden olevan samalta ohjaajalta. Noh, jokatapauksessa: Taiteellinen, sensuelli, jännittävä, yllättävä, vaikuttava ja mukaansatempaava leffa, katsokaa ihmeessä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 11.04.11 - klo:00:44
Kyllä, hieno elokuva, kuten aiemmin totesinkin. Katsokaa. Samalta ohjaajalta kannattaa muuten The Wrestlerin (jota en tosin itse ole vielä nähnyt, snif) lisäksi tsekata Requiem for a Dream eli Unelmien sielunmessu, mikäli se jostain syystä on päässyt livahtamaan silmien ohi. Erittäin vaikuttava ja hienosti toteutettu elokuva.

Itse katsoin viimeksi No Country For Old Menin. Varsin arvostettu pätkä kyseessä, eikä oikeastaan ole vaikea ymmärtää minkä takia. Juoni on kiinnostava, kuvaus upeaa ja jännitystä luodaan paremmin kuin varmaan missään muussa näkemässäni 2000-luvun elokuvassa. Katsoin leffan kuitenkin hieman epäotollisissa olosuhteissa, eli keskellä päivää ja taustamelun sekä muiden häiritsevien tekijöiden ympäröimänä. Tästä syystä en päässyt menoon mukaan aivan niin hyvin kuin olisin halunnut, minkä takia suunnittelenkin katsovani leffan uudestaan aivan tässä lähipäivinä.

Javier Bardemin roolisuoritus elokuvassa on muuten jotain aivan muuta. Miehen loistavasti tulkitsema psykopaatti nousee omissa kirjoissani ehdottomasti yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmista ja aidosti pelottavimmista leffapahiksista.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Luistonesto - 11.04.11 - klo:13:26
The Wrestler
Kannattaa katsoa.

Stalker on länsimaisella mittapuulla hyvin poikkeuksellinen tekele. Kohtaukset ovat pitkiä (142 per 163 minuuttia), hahmot filosofoivat paljon, katsojalle avataan vain vähän asioita suoraan. Silti - tai juuri siksi - leffassa on selkeä tajuamisen fiilis. Suosittelen.

E: Tosiaan, leffa perustuu kirjaan (Roadside Picnic, hieno teos sekin), johon pohjautuu myös S.T.A.L.K.E.R.-pelisarja (mukiinmenevä sekin). Kirjalla, elokuvalla ja peleillä ei ole juuri mitään yhteistä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 14.04.11 - klo:06:17
Stalker on ollut tarkoitus katsoa jo jonkin aikaa, kuin myös saman ohjaajan Solaris. Ei ole Tarkovskyn tuotanto ennestään tuttua, mutta noista lienee hyvä aloittaa.

Katsoin tuossa äsken Moonin, joka on siis varsin kiintoisa indie-sci-fi-viritelmä parin vuoden takaa. En odottanut elokuvalta kummempia, liekö siitä sitten johtunut että se myös iski melko lujaa. Tarinan uskottavuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta tunnetasolla tämä oli mielestäni erittäin vakuuttava, syvästi inhimillinen ja kaunis kokonaisuus.

Visuaalisesti kyseessä on yksi kiinnostavimmista ja kauneimmista näkemistäni elokuvista vähään aikaan. Leffan maalaamissa kuumaisemissa on jotain todella salaperäistä ja taianomaista. "Kuu-aseman" kliinisen valkoiset käytävät taas luovat onnistuneesti päällisin puolin miellyttävän, mutta pidemmällä tähtäimellä klaustrofobisen ja epämukavan fiiliksen. Pieni budjetti paistaa läpi muutamista alkeellisella tietokonegrafiikalla toteutetuista kohtauksista, mutta nämä osiot on onneksi tajuttu pitää melko lyhyinä, eivätkä ne niin ollen ehdi vahingoittaa kokonaiskuvaa.

Kantava teema tuntuu selvästi olevan yksinäisyys, mikä välittyi ainakin minulle hyvin, vaikkei sitä sinällään käsitellä ennenäkemättömän tarkasti tai syvällisesti. Sam Rockwellin hienosti tulkitsema päähenkilö on sympaattinen ja jollain tapaa myös samaistuttava hahmo, minkä takia olinkin syvästi liikuttunut elokuvan tunteellisempien kohtausten aikana. Tarina on aluksi hieman hämmentävä, mutta mielenkiintoisena ratkaisuna sitä ei käsitellä mysteerinä, jollaiseksi sen saattaisi ensituntumalta kuvitella sopivan parhaiten. "Twisti" ei tule yllätyksenä, mikä voi tuntua joidenkin mielestä laimeahkolta, mutta elokuvan tunnelmalliseen, vaatimattomaan kokonaiskuvaan sekä melko verkkaiseen etenemistahtiin ratkaisu sopii erinomaisesti. Clint Mansellin unenomaiset ja kauniit sävelet tuovat oman osansa kauttaaltaan vahvaan ja varovasti rakennettuun tunnelmaan.

Näyttelijäsuorituksista täytyy Rockwellin lisäksi mainita tietokone GERTYä spiikkaava Kevin Spacey, jonka ääni on täydellisen konemainen, mutta myös rauhoittava. Mieleen tulee erittäin vahvasti 2001:n HAL, ja vaikka tästä koneesta tuskin yhtä ikonista ja suitsutettua tulee kuin esikuvastaan, on GERTY silti varsin kiinnostava ja mielialoja kuvastavine hymynaamoineen paikoin hauskakin tuttavuus. Laite ei tunnu pelkältä ääneltä ja keinotekoisilta osasilta, vaan oikealta hahmolta, mikä on jo yksinään maininnan arvoinen saavutus.

Kaiken kaikkiaan Moon on siis varsin mielenkiintoinen leffa, jonka pienet ongelmat eivät pahemmin syöneet sen monilta osin selittämätöntä lumovoimaa ainakaan minun kohdallani. Tarina on melko simppeli, paikoittain ehkä hölmökin, mutta se toimii hyvänä selkärankana erittäin tunnelmalliselle ja tunnepitoiselle kokonaisuudelle. Lopputekstien vieriessä ruudulla tulin miettineeksi asioita, mikä on aina merkki jollain tasolla onnistuneesta elokuvasta. Ei tämä varmasti kaikkien mieleen ole, mutta uskallan antaa varovaiset suositteluni ainakin tunteellisten ja hidastempoisten sci-fi-pätkien ystäville.

//Katsoin myös uusiksi Polanskin jännän Le Locatairen/The Tenantin eli suomalaisittain Vuokralaisen. Ei ollut läheskään niin vaikeasti ymmärrettävä ja hämmentävä kuin olin muistellut. Olin kai vain nuori ja tyhmä kun leffan katselin ensimmäisen kerran. Edelleen tosin hyvin pimeä ja kieroutunut tekele, Polanskille tyypillisellä oudolla huumorilla höystettynä. Kiehtova.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 07.05.11 - klo:16:15
Siis voi holy fuck, pyhä vittu in finnish. Katsoin juuri Fringen kolmannen tuottiksen finaalin ja JUMALAUTA mitä settiä. Siis nyt on niin hypet taivaissa et muistan viimeksi saaneen tällasen hyperperseen kun Lost räjäytti tajuntani 5. tuottiksen lopussa.

Jos Lost jätti sydämeesi aukon kato Fringe. Jos hyvä sarja kiinnostaa kato Fringe. Jos oot osse/jondu kato glee
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 15.05.11 - klo:00:58
Katselin tässä perjantaina teeveestä tulleen Mies ja Alaston Ase -leffan. Ekan osan, siis. En ollut aikaisemmin nähnyt, mutta kyllähän tuo hajotti. Jotkut muka-intellektuellit voisivat todeta, ettei huumori ole kovin sofistikoitunutta tai jotain, mutta kyllä itseäni ainakin sanaleikit (<3), monesti hyvinkin absurdit tilanteet ja, öh, tosiaan ehkä vähän kyseenalainen huumori, naurattivat. Äärikiusalliset tilanteet olivat myös samaan aikaan sekä humoristisia että myötähäpeää herättäviä. Priscilla Presley oli tietysti ihan nätti kans.
--

Katsoin myös pitkästä aikaa Henkien kätkemän. Lienee... kolmas (?) kerta kun katson tätä. Se on aika poikkeuksellista, harvemmin katson leffoja edes toiseen kertaan. Sanattomaksi vetää. Leffan "pinnallinen" puoli on toteutettu Ghibli-tyyliin toimivasti - juoni etenee loogisesti, hahmot ovat sympaattisia ja yleisesti ottaen kaikki vaan toimii.

Sen sijaan tunnelmaltaan leffa on jotain uskomatonta. Matkakohtaus on tunteellinen ja hillitty, jopa minimalistinen - ehkä kauneimpia kohtauksia mitä olen nähnyt. Musiikit (http://open.spotify.com/track/3tyCvoOLt7lkV8WsNmgmXS) ovat taianomaiset ja... en tiedä. Jokin tässä vain koskettaa. Huomasin myös, että näin kolmannella kerralla - kenties hieman vanhempanakin - tulin tiedostaen ja tiedostamattakin etsineeksi jonkinlaista allaolevaa teemaa leffasta. Tällainen tutkiskelu antaa mainiota uutta näkökulmaa leffan katsomiseen ja tekee siitä jollakin tasolla ehkä syvemmän kokemuksen. Wikissäkin on kivaa analyysiä alla kuplivasta tematiikasta, joka ei (tietenkään!) mennyt täysin yksiin oman hajanaisen, ei ehkä niin selkeän, tulkintani kanssa, mutta jota oli aika mielekästä lukea.

Paha tuosta on mitään sanoa. Loistava leffa.

Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 20.05.11 - klo:08:17
Valasratsastaja (Whale Rider). Enpä oikein tiedä mitä sanoisin. Niin kaunis elokuva, että meinasin itkeä. Sisältää myös yhden parhaimmista koskaan näkemistäni roolisuorituksista lapsinäyttelijältä. Huhhuh mikä likka.

Pätkä siis kertoo yksinkertaisen tarinan pienestä ja syrjäytyneestä Maori-heimosta ja sen kauas menneisyyteen juurtavasta kulttuurista, joka kuitenkin on jo väistämättä joutunut kosketuksiin nykyajan kanssa. Vanhoja perinteitä vaalitaan, mutta joskus asiat täytyy miettiä uusiksi ja voittaa ennakkoluulot, vaikkei niitä sellaisiksi millään tahtoisi uskoa. En totta puhuen ole edes varma, mitä elokuva pääasiassa käsitteli, mutta tällaiset ajatukset nousivat pinnalle ainakin omassa pääkopassani. Suurimman osan ajasta olin kuitenkin keskittynyt hienojen maisemien, tunnelmallisen musiikin ja pääosaesittäjä Keisha Castle-Hughesin herkän roolisuorituksen muodostamaan, syvästi kiehtovaan, paikoittain suorastaan pysäyttävän kauniiseen kokonaisuuteen. Tässä elokuvassa oli samaan aikaan jotain hyvin aitoa, mutta silti taianomaista. Vaikea selittää sanoin.

Ei varmasti vetoa kaikkiin, sillä leffa ei niinkään nojaa ruudulla esitettävään tarinaan, kuin sen herättämiin ajatuksiin ja tunnetiloihin, joiden voimakkuus ja sisältö tietysti vaihtelevat katsojan mukaan. Omalla kohdallani yhtä kaikki erittäin tunteellinen, suorastaan puhdistava katselukokemus. Aion katsoa uudestaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 20.05.11 - klo:21:34
^ Kyseisen elokuvan olen nähnyt kaksi kertaa. Todella kaunis ja koskettava elokuva. pakko myöntää.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 21.05.11 - klo:02:13
Uusin Pirates of the Caribbean tuli katsottua tänään kolmedeenä. En olekaan tätä ennen katsonut 3D-leffoja, koska Rovaniemelle ne tulivat niin myöhään. Lyhyesti sanottuna leffa oli parempi kuin kakkonen ja kolmonen. Hyvää seikkailumeininkiä komeissa maisemissa, eikä toiminta alkanut puuduttaa missään vaiheessa. Todella samanlainenhan tämä oli kuin kaikki edellisetkin sarjan osat, mutta tuskinpa se ketään haittaa. Osa uusista hahmoista oli kyllä todella yhdentekeviä, mutta onneksi Orlando Bloomia ei näkynyt missään.

Olen siis varsin tyytyväinen leffan laatuun. Odotin etukäteen jotain köykäistä rahastusta, mutta sainkin ihan pätevän jatko-osan. Kolmiulotteisuus toimi esimerkillisen hyvin, eikä ollut lainkaan niin silmiinpistävää kuin odotin. Pelkäsin vähän että silmäni väsyisivät tai jotain, mutta efekti olikin aivan luonnollinen ja miellyttävä. Pitänee katsoa leffoja tulevaisuudessakin 3D-teatterissa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 21.05.11 - klo:02:21
Lyhyesti sanottuna leffa oli parempi kuin kakkonen ja kolmonen.
Jo tämän perusteella kuulostaa hyvältä. Kolmonen oli meinaan omaan makuun vähän turhaa häslinkiä monilta osin, kun taas kakkonen oli hyvä vaikkei ihan ekan tasolle yltänytkään. Jos siis kolmonen on parempi niin todella hauskaa tulee tämänkin parissa olemaan. :)

Orlando Bloomia ei näkynyt missään.
M. Bisonia lainaten: Yess... YYEESS!!!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 21.05.11 - klo:08:41
Siis voi holy fuck, pyhä vittu in finnish. Katsoin juuri Fringen kolmannen tuottiksen finaalin ja JUMALAUTA mitä settiä. Siis nyt on niin hypet taivaissa et muistan viimeksi saaneen tällasen hyperperseen kun Lost räjäytti tajuntani 5. tuottiksen lopussa.

Jos Lost jätti sydämeesi aukon kato Fringe. Jos hyvä sarja kiinnostaa kato Fringe. Jos oot osse/jondu kato glee

Fringe kyllä tosiaan räjähti kolmannella kaudella. Ei jumaliste mitä settiä...


Itkettää tuo sarja Chuck. Olin melkein valmis ylistämään yhdeksi parhaiksi sarjoiksi ikinä kolmen ensimmäisen tuotantokauden perusteella. Sitten tuli neljäs kausi... samalla kaavalla vedetään jaksosta toiseen ja juoni on jostain lehmän hanurista. Kolmen ensimmäisen kauden Sarahin ja Chuckin välinen sähkö, Buymoren hulvaton komiikka ja spy-elämän kiehtovuus tekivät sarjasta ihan uskomattoman... neljännessä kaudessa kaikki tuo on kadonnut. Jeffster ei naurata enää, vaan pikemminkin kuvottaa. Myös näyttelijäsuoritukset ovat alentuneet ja Chuckin sisko jopa alkanut ärsyttää typerällä näyttelemisellään.

MIKSI CHUCKIA EI LOPETETTU KOLMANNEN KAUDEN JÄLKEEN  ._.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 21.05.11 - klo:11:46
Eikös Chuckista tilattu vielä "viides ja viimeinen kausikin" tässä vastikään?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 23.05.11 - klo:04:18
Katsoin Tropic Thunderin. Johtuneeko siitä, etteivät odotukset olleet kovin korkealla loppujen lopuksi melko ristiriitaisten kommenttien ja arvosteluiden takia, mutta minusta tämä oli suorastaan rikollisen viihdyttävä ja monin paikoin myös aidosti hauska toimintakomedia. Kreisi meno pysyi yllä loppuun asti, mutta leffa tuntui typerältä vain silloin kun siihen selvästi pyrittiin. Kaikki näyttelijät olivat hauskoja rooleissaan, Robert Downey Jr. suorastaan ilmiömäinen. Oscar-ehdokkuus oli ihan ansaittu, vaikka kyseisten palkintojen merkityksellisyydestä voidaankin olla montaa mieltä.

Hauska elokuva siis kaikin puolin. Pidin näin paljon osittain ehkä siksikin, että leffan yksi vahvimmista teemoista oli elokuvanteko, mistä olen siis itse ollut jo kauan kiinnostunut. Aiheesta saatiin myös revittyä melko lailla laadukkaita ja vahvasti piikitteleviä vitsejä, joissa lisäksi tuntui piilevän totuuden siemen. Tietysti kaikki oli erittäin kärjistettyä, yliampuvaa ja ennen kaikkea huumorimielessä tehtyä, mutta minusta ainakin osa leffan hauskuudesta piili juuri siinä, että vitseillä oli selkeät juuret todellisuudessa. Kohtaus, jossa RDJ:n hahmo kertoi miten ei kannata koskaan näytellä "täysin vammaista" oli yksi leffan parhaista nimen omaan siksi, että se oli niin osuva ja vahvasti todellisuuteen kiinnitetty.

Puhtaasti viihdyttävä ja naurattava leffahan tämä on, mutta aihepiiri ja hauska käsikirjoitus nostavat sen ainakin omissa silmissäni selvästi keskiverron komediaviihdepaukun yläpuolelle. Aika moni tosin tuntuu olevan eri mieltä. Oli miten oli, mielestäni katsomisen arvoinen jo pelkästään Robert Downey Jr:n takia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 31.05.11 - klo:04:33
Pirates of the Caribbean: On Stranger Tides tuli nähtyä eilen. Ei voi muuta kuin suositella. Hieno elokuva, meininkiä ja huumoria riitti vanhojen leffojen tapaan.

Samaan hengenvetoon täytyy sanoa, ettei tule heti mieleen toista leffaa, jossa pääosaesittäjän aivan loistava roolisuoritus kantaisi elokuvaa noin paljon pidemmälle. Vaikka siellä olisi Paavo esittämässä Jack Sparowta, olisivat leffat ihan hyviä, mutta J. Depp tekee niistä loistavaakin loistavampia.

Viidettä PotC:ia odotellessa... Depp on tosin puhunut, ettei lähtisi touhuun mukaan. Tavallaan toivoisin, että vaikka Depp ei lähtisikään, niin sarjaa jatkettaisiin jollain toisella Sparrow'lla, joka vaan osaisi vetää roolin sen vaatimalla tavalla, mutta toisaalta ajatus taas hirvittää aivan kamalasti.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 10.06.11 - klo:03:22
Source Code. Mielenkiintoinen leffa. Lähtökohdat ovat vailla logiikkaa ja loppuratkaisu erityisen järjetön, mutta näin kiinnostavasti toteutetun tarinan takia olen valmis antamaan ne anteeksi. Tarinan keskiössä on siis tietokoneohjelma, jonka toiminta perustuu kuolleiden ihmisten aivoaaltoihin ja lähimuistiin - lopputuloksena toinen kaveri voi elää edesmenneen ihmisen viimeiset 8 minuuttia, uudestaan ja uudestaan. Asetelma on kiehtova, omaperäinen ja kaikkea muuta kuin vedenpitävä. Tykkäsin. Kunhan pystyy hyväksymään, että elokuva toimii omilla säännöillään jotka eivät meidän maailmaamme päde, on kokonaisuudesta erittäin helppo nauttia.

Samojen hetkien uudelleenelämisestä tulee vahvasti mieleen 90-luvun komediaklassikko Groundhog Day aka Päiväni murmelina. Konsepti on hauska ja on mukavaa nähdä se toteutettuna näin erilaisessa ympäristössä. Toisena vertailukohtana Source Codelle on tarjottu viime vuoden megamenestys Inceptionia, mikä on melko helposti ymmärettävissä. Yllätyin kuitenkin suuresti, miten intiimi ja jopa vaatimaton elokuva SC mahtipontisesta alkuasetelmastaan huolimatta oli. Tehosteilla ei mässäillä. Elokuva on vahvasti hahmovetoinen ja suoranaista toimintaa tarjoillaan melko säästeliäästi. Silti sekä kiinnostus, että jännitys pysyvät yllä lähes koko leffan keston ajan - ainoastaan hieman ikävästi venytetty loppu latistaa muuten tiukkaa, hyvin rytmitettyä kokonaisuutta.

Leffa sortuu myös alleviivaukseen ja selittelyyn, mutta ei onneksi kadota viehätystään näiden seurauksena. Tärkeintä on, että elokuvasta löytyy ajatusta. Noiden ajatusten välittäminen katsojalle voisi olla hienovaraisempaa, mutta pääasia lienee, että ne pääsevät perille. Kyseessä ei tietenkään voi todellisten asijan    tuntioiden mielestä olla syvällinen leffa, koska Hollywood. Onneksi idioottimaisista ennakkoasenteista vapaat löytänevät elokuvan tunteisiin ja ajatuksiin vetoavan puolen. Vaikea leffa ei ole kyseessä, vaikka potentiaalia siihen olisikin. Source Code on yllättävän samantyylinen kuin ohjaajan aiempi Moon, myös siinä mielessä, että kummatkin kehittyvät suuntaan johon niiden ei alkuasetelman perusteella välttämättä odottaisi.

Leffan loppuratkaisu on ilman muuta ongelmallinen ja harkitsemattoman tuntuinen, syistä joita en tähän viitsi spoilerisyistä kirjoittaa, mutta muuten tunnelma ja tarinan käsittely olivat vahvasti mieleeni. Kaikkea potentiaalia ei puolentoista tunnin keston aikana hyödynnetä, mutta moisen vaatiminen olisi alkujaankin kohdutonta. Inceptionin tapaan (joskaan ei yhtä suurissa määrin) Source Code on vain yksi tulkinta useita mahdollisuuksia avaavasta ideasta - se tekee oman juttunsa ja tekee sen hyvin. Hetkittäin kyseessä on jopa kaunis elokuva. Liikutuin ja ajatukseni lähtivät liikkeelle, mikä on aina merkki jostain onnistuneesta.

Suosittelen katsomaan, vaikka puhtaasti kuriositeettina. Minulle leffa antoi huomattavasti enemmän, mutta erikoisuudessaan mielenvikaiset lähtökohdat tarjonnevat ainakin tavallisuudesta poikkeavan katselukokemuksen myös niille, jotka eivät varsinaiselle sisällölle lämpene.

//Ja jälleen kerran kirjoitin leffasta jotain myös blogiini (http://tapza.wordpress.com/2011/06/11/elokuva-arvostelu-source-code/).
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 13.06.11 - klo:12:52
Game of Thronesin uusin:  :(
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 16.06.11 - klo:00:34
Game of Thronesin uusin:  :(
Tämä. Aiheutti suurimman reaktion mussa, mitä on mikään media ikinä tehnyt. Jotenkin siihen vaan eläyty mukaan.

Huikea sarja btw, toisesta kaudesta tulee hieno.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 18.06.11 - klo:01:04
Disneyn Tangledin olen nyt katsonut kolme kertaa vuorokauden sisällä (kaksi kertaa englanniksi, kerran ruotsiksi), joista kaksi aivan peräjälkeen. Tällä perusteella siis täysiverinen Disney-klassikko. Täynnä sitä taikaa, mikä teki yhtiön käsinpiirretyistä animaatioista niin lumoavia ja useita katselukertoja kestäviä. Tällainen Disneyn siirtyminen tietokoneanimaatioon olisi alun perinkin pitänyt olla; ei populäärikulttuuriviittauksia, huonoa parodiaa tai jatkuvaa (kehnojen) vitsien tykitystä, vaan perinteinen, simppeli ja kaunis prinsessasatu. Lumoavan nätti myös visuaalisesti, mikä ei liene ihmekään kun kyseessä on kaikkien aikojen kallein animaatioleffa. Harvoin käytän näin neitimäistä ilmaisua, mutta nyt täytyy: ihana elokuva.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Luistonesto - 18.06.11 - klo:09:21
Schindlerin Listan katselin yksi päivä uudestaan. Pitäisi olla kaikille tuttu, tutustukaa jos ei ole. Yksi parhaista elokuvista ikinä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 26.06.11 - klo:00:51
Katsoin Toy Story 3:n.

Kolmonen huomenna, sitä en olekaan ennen nähnyt.
Varaudu kyynelehtimään.

Ihan hyvä neuvo. En itke elokuville enkä itkenyt nytkään, mutta olipahan kaiken kuulemanikin jälkeen yllättävän koskettava pätkä. Tekisi mieli kirjoittaa enemmänkin, mutta väsyttää vähän liikaa. Nostalgian takia on hieman hankala verrata ykköseen ja kakkoseen, mutta kyllä minä elokuvana sanoisin tämän päätösosan olevan koko sarjan paras. Suurin, eeppisin ja tunnepitoisin paketti. Upean näköinen kaiken lisäksi, pääsee hyvin oikeuksiinsa Blu-Raylla vaikkei tietenkään leffateatterikokemusta vastaakaan. Jälleen voin katkerana jälkikäteen todeta, että olisi pitänyt käydä silloin katsomassa. Olisi varmaan koskettanutkin enemmän jos en olisi katsonut ykköstä ja kakkosta edellisenä päivänä uusiksi, vaan muistellut niitä useiden vuosien takaa, aivan kuin elokuvan hahmotkin. Noh, minkäs teet.

Kokonaisuutenahan tämä on erittäinkin hieno leffasarja, joka kehittyy ja kasvaa osa osalta. Ykkönen on selvästi kolmikon lapsenomaisin ja kolmonen puolestaan eniten aikuisille tarjoava. Hienoa, että älysin viimeinkin hankkia, 1&2:kin löytyivät ennestään ainoastaan VHS:nä.

//Mitä enemmän olen nyt miettinyt elokuvaa ja sen teemoja jälkeenpäin, sitä korkeammaksi arvostukseni sitä kohtaan on noussut. Tietysti se auttaa, että olen samassa elämäntilanteessa kuin leffan Andy, ja totuus lapsuusaikojen katoamisesta tuntuu nyt ehkä selvemmältä kuin koskaan. Katsoin molemmat Toy Storyt melko nuorella iällä (7-8) ja ne olivat täydellisiä elokuvia lapselle - vaikka kakkonen hieman syvensi ja vakavoittikin menoa käsittelemällä lasten vanhenemista. Kolmosen ja kakkosen välillä on kulunut yli vuosikymmen ja on hienoa nähdä, miten elokuvakin on varttunut. Lapset varmasti nauttivat näkemästään, mutta on silti melko selvää ettei tätä ole suunnattu uudelle sukupolvelle, vaan nimen omaan niille jotka näkivät sarjan aiemmat osat lapsina ja ovat nyt aikuisuuden kynnyksellä. "Lastenleffa"-statuksen huomioiden tämä on melko rohkea veto, kuten ovat monet elokuvan kohtauksetkin. Useiden vuosien jälkeen ilmestyneellä jatko-osalla vanhalle elokuvasarjalle on riski tuntua tarpeettomalta, rahastukselta, kehnolta yritykseltä henkiinherättää vanha suosikki ja pitää yllä sen henkeä. TS3 on kuitenkin eri maata. Se on sellainen elokuva, joka täytyi tehdä. Toy Story ei olisi valmis, täysi sarja ilman sitä. Ja parempaa lopetusta en ainakaan itse voisi näille leffoille toivoa. Viimeinen ennen lopputekstejä näkyvä kuva on sanalla sanoen täydellinen päätös.

Hienoa oli myös, että samoilla vanhoilla hahmoilla oli tutut ääninäyttelijät. Katsoin elokuvan siis suomeksi, koska niin olin katsonut aiemmatkin, ja tunneside ei yksinkertaisesti olisi yhtä vahva jos vanhoja tuttuja spiikkaisivat tuntemattomat äänet. Onneksi suomalaiset ääninäyttelijät todella osaavat asiansa, eikä dialogi suurimman osan ajasta edes tunnu käännetyltä. Seuraavaksi voisinkin katsoa koko trilogian alkuperäiskielellä.

Saattaa olla jopa paras näkemäni tietokonanimaatio. Toisin kuin kehutut Wall-E ja Up, TS3 ei tunnu kompromissilta. Ensin mainitut kaksi leffaa ovat vahvan teeman ja hienon sanoman ympärille rakennettuja keskinkertaisia elokuvia. Niiden tarinankerronta ontuu ja molemmat tuntuvat hukkaavan valtavan määrän potentiaalia, koska niiden täytyy olla lastenelokuvia. TS3 ei kärsi tästä. Mikään ei tunnu tyhmennetyltä tai hukatulta, vaan leffa on juuri sellainen kuin sen pitää olla.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 28.06.11 - klo:00:41
Katsoin The Curious Case of Benjamin Buttonin, myös tunnettu Benjamin Buttonin uskomaton elämänä. Tosi kaunis filmi, nyyh nyyh.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 29.06.11 - klo:01:17
Uusin Pirates of the Caribbean joskus viikkoja sitten. Viihdyttävää perushuttua, teemamusa on kiva, Johnny Depp näyttelee mainiosti Jack Sparrowia kuten aina ja Cruzia on kiva kattoa. Ei mitään sen henkevämpää jäänyt mieleen. Ei tule heti mieleen toista leffasarjaa mikä nojaisi näin paljon sen päänäyttelijän varaan, muttei se mitään.

Lars von Trierin Melancholia on kuitenkin viimeisin leffa jonka katsoin tässä vähän aikaa sitten.

Von Trieriltä olen aiemmin nähnyt mainion Dancer in the Darkin, joka oli vaikuttava, maanläheinen ja omalla tavallaan ahdistavakin. Taiteellinen, jopa. Melancholia on taiteellinen myös, muttei läheskään yhtä hyvä. Leffa on nykyleffoille epätyypillisesti jaettu kahteen osaan, minkä lisäksi musiikkia on vähän ja harkitusti. Suurta toimintaa ei löydy ja hahmojen kanssakäyminen ja von Trierin artistiset visiot ovat ne asiat millä leffa loistaa. Tai siis, millä se yrittää loistaa. Hahmot luovat osaltaan ahdistavaa ja sosiaalisesti kiusallista tunnelmaa etenkin hääkohtauksiin. Tietysti on hienoa, että tunnelmaa pystytään luomaan mutta välillä hahmot ovat yksinkertaisesti vain rasittavia.

Visuaalisesti leffa on aika kiilloiteltu ja ihan tyylikäskin, joskin ihan viimeisin kohtaus on lähinnä ruma ja kaiken lisäksi kliseinen. Lopputulos toki näkyy jo leffan alussa joten sinänsä ei ehkä sitä ennalta-arvattavaksi viitsi haukkua kun siihen selkeästi suunnattiinkin. Tosin se olisi ollut ennalta-arvattava myös ilman alun paljastuksia, joten mitenhän siihen nyt sitten pitäisi suhtautua. Yleisesti ottaen Melancholia ei ole huono elokuva. Se on paikkapaikoin hyvinkin tyylikäs, mutta mikään erityisen oivaltava se ei mielestäni ole niin teemoiltaan kuin juoneltaankaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Nairje - 29.06.11 - klo:11:39
The Fountainin katsoin tuossa toissailtana, ja ehdottomasti yksi parhaita elokuvia mitä olen nähnyt. En varmaan yhdessäkään elokuvassa ole itkenyt yhtä paljoa.. Toisaalta perinteistä Aronofskya, että katsoja joutuu itse ajattelemaan päästäkseen selville elokuvan sisällöstä.
Itse rakastuin ehdottomasti lavasteisiin ja juonen kuljetukseen: vaikka muutama kohtaus oli todella ennalta arvattavissa, niissä järkytyin silti. Ensimmäiset 20 minuuttia olin kyllä täysin pihalla.. Mutta selkenihän se siitä. :D Pidin erityisesti juonen päällekäin rakentamisesta (PERIAATTEESSA elokuvassa on 3 tarinaa) ja symbolisista, yksityiskohtaisista ja kauniista lavasteista. Myös elokuvan musiikki sävähdytti, ollessaan kaunista ja koskettavaa läpi elokuvan.

Myös Singin' in the Rain tuli katsottua, tosin tänä aamuna. Varmaankin yksi parhaita ikinä tehtyjä elokuvia. Loistavat näyttelijät, hauska juoni, ja musikaali ollessaan myös taidokas ja erikoinen. Tästä leffasta jos mistä tulee hyvälle tuulelle, ja itse ainakin aloin miettiä entisaikojen erilaisuutta nykypäivään verrattuna. Näyttelijät olivat täysin eri tasoa, heiltä vaadittiin eri asioita. Etenkin Donald O'Connor loistaa sivuroolissaan ja viljelee hieman erikoista huumoria, mikä ainakin itseeni vetoaa.

Ehdottomasti suosittelen molempia elokuvia, jos vain käsiinne saatte.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 29.06.11 - klo:13:24
Molemmat löytyvät hyllystä, The Fountainin olen katsonutkin. Erikoinen elokuva, joka ei ainakaan minulle auennut vielä ensimmäisellä katselukerralla. Visuaalisesti yksi kauneimpia näkemiäni leffoja koskaan ja tunnelmaltaankin todella vahva ja erikoislaatuinen. Kaipa minä siitä pidin, mutta varsinainen sisältö tuntui kyllä jäävän omalla kohdallani laajalti hämärän peittoon. Pitää katsoa uudestaan joku päivä.

En oikeastaan tiedä, miksen Singin' in the Rainia ole koskaan tsekannut, vaikka sen DVD tosiaan on löytynyt kotoa jo iät ja ajat. Arvostettu klassikko kuitenkin kyseessä ja vieläpä käsittelee aihetta, josta olen erittäin kiinnostunut, eli elokuvien tekoa. Ehkä otan hommakseni tuijotella mokoman läpi vielä kesän aikana.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Kraton - 01.07.11 - klo:22:37
DBZ Kaita tullut katsottua. 20-juhlavuoden kunniaksi 720p resolla pyörivä DBZ ilman fillereitä pelkällä actionilla! Mahtavaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 01.07.11 - klo:22:40
Fringe katsottu ajantasalle. Viimeinen jakso oli vähän pettymys kauden päätökseksi, vaikka ihan mielenkiintoinen olikin. Vähän turhan synkkä vain minun makuuni. :'(
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 01.07.11 - klo:22:52
DBZ Kaita tullut katsottua. 20-juhlavuoden kunniaksi 720p resolla pyörivä DBZ ilman fillereitä pelkällä actionilla! Mahtavaa.
Vihdoinkin joku joka on samaa mieltä. *<3* btw DB Kai ;)

Peukut ylös myös Ossellekkin. :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jikkyooshaberiparodius - 02.07.11 - klo:20:01
Katsottiin Tangled tuossa vähän aikaa sitten.

Ennen viimeistä kolmea minuuttia olin positiivisesti yllättynyt.

Mutta sitten kaikki minun vihani. Mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsisi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 02.07.11 - klo:20:19
Niinpä niin. Itse tosin olin erittäin tyytyväinen nykyiseen loppuratkaisuun, joka sitä paitsi mukailee kivasti alkuperäistä satua.
(click to show/hide)

Itse katsoin viimeksi The Usual Suspectsin. Erittäin mielenkiintoinen rikosleffa varsin velmulla juonella. Piti otteessaan koko ajan ja muuttui aina vain kiehtovammaksi edetessään. Lopetus lienee yksi hienoimmista, mitä muistan elokuvissa hetken nähneeni. Osaavasta näyttelijäkaartista jäi päälimmäisenä mieleen Kevin Spacey, joka oli roolissaan jälleen aivan erinomainen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Jikkyooshaberiparodius - 02.07.11 - klo:20:26
Ei ole mitään niitä vastaan, mutta kun...
(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 02.07.11 - klo:21:33
Hmm. Itse kyllä näin elokuvan nimen omaan melko perinteisenä prinsessasatuna, tai ainakin perinteisenä Disney-elokuvana. Juuri siksi siitä niin paljon pidinkin. 2000-luvun harha-askelten jälkeen yhtiö teki lopultakin juuri sellaisen elokuvan, jonka parhaiten osaa. Gothelin hukatusta potentiaalista olen kyllä osin samaa mieltä, mutta toisaalta ei hahmo nykymuodossaankaan ole se kaikkein tyypillisin Disney-rosvo, ja netissä näkemistäni keskusteluista päätellen ei myöskään kaikille aivan niin yksiselitteinen. Sitä en kiellä, etteikö elokuvassa olisi paljon pelattu varman päälle, mutta ei minulla oikeastaan ole valittamista, jos toteutus on kohdallaan. Ymmärrän kyllä, ettei kaikille maita kun Disney on sama vanha Disney.

// Ostin muuten Superman II-DVD:n tuossa päivänä muuanna. Päätin haluavani katsoa sen tänä iltana.

Paketin oli tarkoitus sisältää:

Levy 1: Superman II Alkuperäinen teatteriversio
Levy 2: Ekstroja elokuvaan liittyen, mm. making of-dokumentti
Levy 3: Superman II Richard Donner Cut, eli vaihtoehtoinen versio leffasta

Kaikki meni hyvin siihen asti kun laitoin levyt asemaan. Niiden sisältö paljastui nimittäin hieman odottamattomaksi.

Levy 1: Superman IV-elokuva
Levy 2: Ekstroja, mutta ei niitä mitä oli tarkoitus vaan mm. making of "Superman the movie" eli ensimmäiseen elokuvaan liittyvä dokkari
Levy 3: Look, Up in the Sky: The Amazing Story of Superman-dokumentti

Yhdelläkään levyllä ei siis ollut oikeanlaista sisältöä. Good goin'. En sitten katsonutkaan Superman II:sta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 14.07.11 - klo:02:08
Kävin katsomassa viimeisen Potterin. Ensinnäkin 3D oli päälleliimattu ja vaisu efekti, joka oli selvästi tuotu mukaan keskellä tuotantoa vain siksi että sen nyt vaan täytyy löytyä tästä leffasta. Mikäli tarjolla on 2D-versio (täällä ei ollut), menkää ilman muuta katsomaan se.

Itse elokuva oli hyvä. Kuten edellistä osaa kommentoidessani jo totesin, ovat sarjan edelliset elokuvat tehneet jo niin paljon virheitä, jättäneet pois niin monia asioita ja pilanneet niin monia hahmoja, etteivät myöhemmät leffat voi kaikkea korjata tai pelastaa. Tilanteen huomioon ottaen ei tässä kuitenkaan hirveästi jää parannettavaa. Eeppisempi leffa olisi voinut olla, mutta toisaalta ajattelin samaa myös kirjan kohdalla. Erään mielestäni melko tärkeän (kirjoissa) hahmon kuolema sivuutettiin Part I:ssä, joten olisin odottanut jutun siirtyvän kakkososaan, mutta ilmeisesti ei. Toisaalta aiempien elokuvien puutteellisen hahmonkehityksen takia ketään ei ehkä kiinnostakaan.

Kuulostan aika negatiiviselta, mutta se ei ole tämän elokuvan aiheuttamaa, vaan leffasarjan kokonaisuutena. Deathly Hallows Part II on nimittäin aika tyydyttävä päätös epätasaista taivalta kulkeneille leffa-adaptaatioille. Part I:n tapaan tämä tuntui ihan omalta elokuvaltaan, eikä pikakelatulta ja leikellyltä versiolta kirjan tarinasta. Muutama avainkohtaus oli toteutettu yllättävänkin koskettavasti.
(click to show/hide)
Kuvaus oli kaunista ja leffa oli muutenkin (huonoa 3D:tä lukuunottamatta) erittäin hienon näköinen. Sitä en tosin tajua
(click to show/hide)
. Haiskahti epäilyttävästi erikoistehosteilla mässäilyltä, mikä ei muuten hyvinkin tunnelmalliseen, tyylikkääseen, aistikkaaseen ja asianmukaisen dramaattiseen kokonaisuuteen istunut.

Kaiken kaikkiaan onnistunut elokuva ja varmasti leffasarjan parhaita. Jo ensimmäisessä osassa kuultua tunnusmusiikkia käytettiin erityisen hyvin, ihan tuli nostalginen olo. Niin siitä vain vierähti kymmenen vuotta kun ensimmäisen Harry Potter-elokuvan menin leffateatteriin katsomaan, jännittäen kamalasti miten suosikkikirjasarjani (olin tuolloin lukenut kaikki ilmestyneet osat eli 1-4) avausosa oli siirretty elokuvamuotoon. Ennen kaikkea elokuva ja sen jälkeen käyty keskustelu perheenjäsenteni (jotka olivat myös siis kaikki katsomassa leffaa) kanssa muistutti minua kuitenkin siitä, miten loistavia alkuperäiset kirjat ovat ja miten suuri rooli niillä oli omassa lapsuudessani. Niinkin paljon, että minulle tuli vastustamaton halua lukea kaikki uudestaan. Viime kerrasta onkin jo aikaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 22.07.11 - klo:12:57
Katsoinpa minäkin kotiporukoitten kanssa tuon Potterin ja toistan samaa mitä kahden aikaisemmankin elokuvan kohdalla: parempia kuin kirjat. Liekö osittain syynä ollut se, että juoni oli jo ennestään tuttua niin ei sen huonous jaksanut enää vituttaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 23.07.11 - klo:10:52
Voi olla. Ei leffa nimittäin ainakaan minusta esittänyt tarinaa sen paremmin kuin kirja. Itse asiassa muutama tärkeä juttu oli jätetty pois sillä seurauksella, että juonessa oli entistä vähemmän järkeä. Tämä on mielestäni huono juttu siksi, että elokuvan tulisi seisoa omilla jaloillaan, olla siis itsenäinen teos. Silloin on jotain pielessä, jos juonen ymmärtämiseksi pitää lukea alkuperäinen kirja.

Tosin eri taidemuotojen vertailu keskenään on muutenkin aika tyhmää ja turhaa, tässäkin tapauksessa ainoa mitä voidaan oikeasti vertailla on tarina. Sitä paitsi senkin esittäminen on täysin erilaista elokuvassa kuin kirjoitetussa tekstissä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 24.07.11 - klo:03:57
En ole koskaan ollut mikään Potteri-mies. Kirjoja ei koskaan hommattu luettavaksi eikä niistä myöskään puhuttu ruokapöydässä, toisin kuin joissakin perheissä. Leffat käytiin kyllä koko poppoon kanssa katsomassa kolmoseen asti, jonka jälkeen katsoin loput aina kavereiden kanssa.

(click to show/hide)
Katsoin muuten ennen vikaa osaa kaikki edelliset uudestaan. Kokonaisuus on viihdyttävä paketti, jossa mielenkiintoisinta oli katsoa hahmojen kasvua näiden 10 vuoden aikana. Enemmän olisi varmasti irronnut jos ne kirjat olisi tosiaan tullut luettua. Vieressäni istuneet likat selvästi olivat, sillä itkeä pillittivät koko leffan lopun ajan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turpo - 25.07.11 - klo:22:55
Kävinpä minäkin katsomassa elokuvan ja voisin omat lyhyet kommenttini laittaa elokuvasta ranskalaisilla viivoilla.

(click to show/hide)

Yksi aikakausi on tätä myöten ohi ja ihan kiitettävällä tavalla loppujen lopuksi. Kymmenen vuotta tässä vierähtikin nopeasti ja saan olla onnellinen, että kuulun tähän ns. Potteri-sukupolveen, joka on kasvanut sen parissa. Haikea mieli sitä kuitenkin jäi elokuvan jälkeen, kun tietää, että siinä se nyt sitten oli.

Itse jään kuitenkin jännityksellä odottamaan seuraavaa Potterin kaltaista ilmiötä. Voi olla, että samanlaista ei tule vähään aikaan, mutta, kuka tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tällä hetkellä ei ole kuitenkaan mitään vastaavaa ilmassa ainakaan omasta mielestäni. J.K Rowling voisi vaikka kehitellä uuden menestystarinan, jos ei kukaan muu saa aikaseksi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 28.07.11 - klo:23:50
Tulipa viimeinen Potteri katsottua. Todella laadukas leffa, pakko myöntää.

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 31.07.11 - klo:18:02
Kiitos Tzibolle kun linkkasi tämän irkissä.

Uwe Bollin seuraava (http://www.youtube.com/watch?v=Mt-DOdPLMLI)

Nauroin ihan aidosti ja vilpittömästi ääneen trailerin aikana JA HALUAN AIDOSTI JA VILPITTÖMÄSTI NÄHDÄ TÄMÄN ELOKUVAN!!

// http://www.imdb.com/title/tt1756427/

Ilmeeni kun Cast:

Uwe Boll ... Adolf Hitler
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 01.08.11 - klo:09:29
Blublublu.. mit.  :D

Jos tossa elokuvassa tulee olemaan reippahasti toimintaakin mukana, niin varmaan tulee katsottua. Tuntuu että tuosta tulee niin paska että se on jo melkein hyvä.  :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Luistonesto - 03.08.11 - klo:12:25
Uwe Bollin tehtävä on tuottaa paskaa, joka on niin paskaa että se ei voi olla edes tragikoomisella tavalla hyvää.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 08.08.11 - klo:13:58
South Parkin Inception jakso on kyllä helvetin kova.  :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Detonat - 08.08.11 - klo:15:08
Katson huomenna kaikki 6 Star Wars -elokuvaa putkeen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 08.08.11 - klo:15:14
Yritimme kerran katsoa LotR-trilogian maratoonina kahden kaverin kanssa. Tietenkin ne super extended mega muthafucka spessuversiot. Eka kaveri nukahti ensimmäisen leffan puolivälissä ja tokan leffan keskivaiheilla tulimme siihen tulokseen, että loppupäivä vietetään Mario Kartin parissa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 08.08.11 - klo:15:18
Missä järjestyksessä, Deto? Katseltiin kerran kaverien kanssa IV-V-VI-I-II-III (koska esim. omassa yleissivistyksessäni oli Star Warsin mentävä aukko) ja ykkösepisodin kohdalla rupesi jo vähän kuukahtelemaan. Liittyykö siihen, että oli aamuyö vai siihen, että ne olivat niin huonoja (vai molempiin), sitä en tiedä, mutta näin pieni varoituksen sananen. :D Kakkonen oli kyllä hersyvän hauska (jonkinlaisella camp-huumori -tyylisellä tavalla) niin väsyneenä katsottuna.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 08.08.11 - klo:15:29
Eivät ole leffamaratoonit oikein mun juttu. Yleensä haluan elokuvan jälkeen aikaa miettiä ja sulatella näkemääni, vaikkei kyseessä edes olisi mikään ajattelua vaativa pätkä, enkä siis lyödä saman tien seuraavaa kiekkoa soittimeen. Tietysti kaveriporukassa hommasta voi jotain hupiakin löytyä, mutta sekin syntynee loppujen lopuksi pitkälti leffojen ulkopuolisista tekijöistä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Detonat - 08.08.11 - klo:15:58
Katson pääasiassa ihan yksinäni, veli liittyy seuraan aina silloin tällöin. Järjestys on kronologinen. Star Warsit olen nähnyt niin monesti, että muistan ne pitkälti ulkoa. Maratonin tarkoitus onkin ensisijaisesti toteuttaa 2000-luvun alussa annettu lupaus katsoa kaikki leffat putkeen. Toissijaisesti valmistautua kaveriporukan kanssa suoritettavaan LotR-maratoniin (mikä tahansa lyhyempi kuin Director's Cut Super Hyper Extended Edition on huijausta). 50% tästä porukasta sitten onkin kaltaisiani "eihän se näin kirjoissa mennyt"-kommentoijia. Ei sillä etteikö sitä olisi valitettu jo monesti aikaisemmin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Influ - 08.08.11 - klo:18:42
Katson huomenna kaikki 6 Star Wars -elokuvaa putkeen.
Tehty. It's a trap!

Yritimme kerran katsoa LotR-trilogian maratoonina kahden kaverin kanssa. Tietenkin ne super extended mega muthafucka spessuversiot. Eka kaveri nukahti ensimmäisen leffan puolivälissä ja tokan leffan keskivaiheilla tulimme siihen tulokseen, että loppupäivä vietetään Mario Kartin parissa.
Tehty? En tiedä mitään noiden versioista, että oliko nyt pisimmät mahdolliset. Jotain extendediä jostain tai jotain.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 08.08.11 - klo:19:01
Niin joo. Uutta Lostia. (http://www.youtube.com/watch?v=Fg1qikMstEA)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Garo - 10.08.11 - klo:02:13
Katsottiin tuossa veljen kanssa Ponyo Rantakalliolla (suomenkielinen versio). Tykkään selvästikin enemmän näistä Ghiblin elokuvista jotka sijoittuvat "tosimaailmaan", mutta omaavat kuitenkin jonkin verran yliluonnollisia elementtejä, kuin niistä, jotka sijoittuvat selkeästi fantasiamaailmaan. Ponyo kirikin siis Totoron ja Kikin lähettipalvelun rinnalle omien Ghibli-suosikkieni joukkoon.

Fujimoto oli varmaankin suosikkini leffan hahmoista. Ponyon hieman höpsähtäneen oloisen isän touhuja oli hauska seurata ja Ismo Alanko sopi ääneksi kuin nakutettu. Johtui varmaan pienoisesta väsymyksestä, mutta jaksoimme veljen kanssa naureskella monille miehen repliikeille. "Ovi se kyllä jumittaa..."
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 15.08.11 - klo:13:06
Conan alkaa tänään ysiltä SuomiTV:llä, jos kinosti. Ja uusinta päivän jaksosta tulee samana päivänä klo 23 ok. Mutta niin, Conan tulee joka päivä ma-su kunnes saadaan jenkit kiinni. Mahtavuutta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 15.08.11 - klo:13:08
Tuo Conanin uusi show on kyllä mainio. Katsoin muutaman jakson Jenkeissä ja pääsinpähän nauramaan oikein ääneenkin muutamaan otteeseen. Pakko kyllä alkaa seurata.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 15.08.11 - klo:13:11
Seurasin koko Suomi-viikon Conania ja oli toosi hyvää viihdettä. Pitää ottaa tästä nyt sitten jokapäiväinen tapa. :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 15.08.11 - klo:17:32
Oon noita lataillut ja katsonut lähes jokaisen jakson ja taso on pysynyt suhteellisen korkealla. Conanin 2 viikon kesätauon jälkeinen viikko tosin oli aika kummallisen huonotasoinen, onneksi taso on ollut taas nousujohteinen. Siirtyisin SuomiTV:lle, vaan kun ei ole telkkaria jatkan edelleen internet-katselua.

Toistuvista vitseistä Fan Corrections-osio on kiva, vaikkei aina onnistukaan iskemään niin hyvin kuin toivoisin. Joskus keväällä tapahtunut Andyn ja "Watson-supertietokoneen" välinen yhteenotto oli ihan kultaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 15.08.11 - klo:21:56
Hauska jakso oli, tällaista odotinkin. Hieman jäi harmittamaan että mikseivät vaan voineet alkaa ihan Conan-sarjan ensimmäisestä jaksosta lähteä liikkeelle? Ehkä siksi että sarjahan alkoi jo viime vuonna, ja ajankohtaiset vitsit eivät olisikaan niin ajankohtaisia, en tiedä. Kyllä tästä tulee jokapäiväinen tapa. :]

Ja onko SuomiTV:llä oikeasti mainoksia vain yhden mainoskatkon tarpeisiin? Samanlainen mainoskatko joka kerta. Vielä kun ovat kuitenkin niin lyhyitä että ei kehtaa kanavaakaan vaihtaa tai poistua huoneesta, ardsfjlk.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 15.08.11 - klo:21:58
Ja onko SuomiTV:llä oikeasti mainoksia vain yhden mainoskatkon tarpeisiin? Samanlainen mainoskatko joka kerta. Vielä kun ovat kuitenkin niin lyhyitä että ei kehtaa kanavaakaan vaihtaa tai poistua huoneesta, ardsfjlk.
Niissä vilahtaa Game of Thrones, jotenka ei haittaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 16.08.11 - klo:00:25
Andyn ja Watsonin clipit, joista mainitsin aiemmin olivat näköjään ohjelmassa jo ennen SuomiTV:n aloitusajankohtaa joten postaan hyvää hyvyyttäni.
http://www.switched.com/2011/02/17/watson-thrashes-humans-on-jeopardy-andy-richter-revenge/

Tuosta on vielä kolmaskin olemassa, mutta en löytänyt. Nämä ovat mielestäni Conanin showta parhaimmillaan.

Edit: Viimeinen osa tässä (http://teamcoco.com/content/andy-watson-supercomputers-epic-battle-continues).
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 16.08.11 - klo:20:53
Täytyy mainita, että vaikka nuo käsikirjoitetut sketsit ovat toki hauskoja ja katsomisenarvoisia, minusta Conanissa parasta on ne improvisoidut letkautukset ja tilannekomiikka. Tapahtui mitä tahansa odottamatonta, Conan saa siitä vedettyä vitsiä suorastaan jumalaisella otteella. Hyvä esimerkki oli eilen kun yleisö ei nauranut yhdelle vitsille. Sanoisinpa, että koko jakson paras kohta kyseessä.

Myös pieni tyhjyyden tunne syömmessäin kun Max Weinberg ei ole messissä. Tosin eihän se tainnut olla Tonight Show'ssakaan kuin jonkin aikaa, mutta silti hieman ikävä.
Mutta kohta se taas alkaa. ->
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 17.08.11 - klo:22:25
Oi, olin jopa yllättynyt, kun Conania edelsi Conanin mainos, joka oli varta vasten SuomiTV:lle tehty. Jotenkin käsitykseni SuomiTV:stä oli se, että se on ihan pikkuruinen kanava jossa pyörii noin kaksi ohjelmaa, mutta saivat sentään itse Conaninkin mainostamaan kanavallaan. Tosin Conanin tuntien hän olisi suostunut kelle vaan, oli kuinka pieni firma kyseessä. Kiva piristysruiske joka tapauksessa.

Samalla mietin, että varmaan näemme sitten vasta vuoden lopussa jakson jossa Conan kommentoi jotenkin sitä että hänen show'nsa näkyy vihdoin Suomessakin. x_x
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 18.08.11 - klo:23:00
Kattelin uusimman Karibian piraatit. Ehdottomasti ykkösen tasolla, jotenka nautein aikalailla. Tästä on hyvä jatkaa, jos samassa laadussa pysytään. :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 19.08.11 - klo:05:42
http://www.v2.fi/uutiset/viihde/11400/Pirates-of-the-Caribbean-5-etenee/

V2 on tulkinnut niin, että PoTC5:sta ei tulisi ilman Depp'ä. Onko tämä toimittajan oma älynväläys vai onko tälle jotain faktapohjaa? Toivon todella, että Depp lähtee mukaan, mutta vaikka lähtisikään, niin ei ole mitään mahdollisuuksia, että Disney tappaisi hyvin myyneen elokuvasarjan uusimman osan sellaisen "pikkujutun" takia, että pääosaesittäjä ei halua jatkaa leikkiä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 21.08.11 - klo:14:18
Olen tässä katsellut vanhempia Conan-sarjan jaksoja, joita ei Suomessa siis tulla koskaan näkemään. Niitähän voi siis katsella Team Cocossa (http://teamcoco.com).

En tiedä miksi ihmeessä mutta tästä sain varmaan parhaat naurut ikinä koko Conanin historiassa. Matthew Perryn vierailun (http://teamcoco.com/content/matthew-perry-shares-his-comedy-secret-conan) koko eka minuutti. Olin tukehtua. Loppuosakin videosta luonnollisesti katsomisen arvoinen.

Toisinaan Conan toistelee vitsejään. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö ne naurattaisi joka kerta. Kieltämättä olen jo vähän saanut tarpeekseni Donald Trump -imitaatiosta, joka on kai mahtunut tähän mennessä jokaiseen Suomessa esitettyyn jaksoon. Sen sijaan kommentti, jossa Conan miettii miten hämmentynyt on katsoja joka juuri käänsi tälle kanavalle, toimii joka kerta, ainakin minuun. Hyvä esimerkki on vaikkapa Dr. Philin vierailu (http://teamcoco.com/content/dr-phil-analyzes-conans-fingertips-love), videossa kohdasta 5:15 eteenpäin.

Njaa, pitäiskö sitä väsätä Conanille oma ketju? :u
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 23.08.11 - klo:22:37
Mikä helvetti tuo SuomiTV:n Sami Garamin kokkiohjelma oikein on, näin siitä Conanin ohella mainoksen? Siis on okei, jos kokkiohjelmassa on silmänruokaa naisen muodossa, mutta tuo mummo on jotain 100vee ja tissit puoliksi paljaina. Sitten se vielä nuoleskelee jonkun papan kanssa. En uskalla edes vilkaista itse sarjaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 23.08.11 - klo:22:40
Katsoin sitä ensimmäistä jaksoa kai 20 minuuttia, eikä ohjelmassa puhuttu sanaakaan ruoasta. Joku unkarireissuhan se on, jossa heppu tutustuu paikallisiin maisemiin tai jotain.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 23.08.11 - klo:22:43
Okei, siis epäonnistunutta mainosta. Ehkä ei kannattaisi sörkkiä sitä purjoa kameraan jos ei meinaa siitä ruokaa tehdä.
Entäs tuo mummo? Oliko sitä edes koko ohjelmassa?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 23.08.11 - klo:23:52
Ei näkynyt. Sen sijaan oli joku unkarilainen HIFK-fani, jonka kanssa Sami kävi pelaamassa lätkää. Lisäksi Sami sai suurlähetystöstä käyttöönsä asuntoauton, jonka perällä oli kuulemma grilli. En sitten tiedä, kun en pidemmälle jaksanut katsoa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 24.08.11 - klo:23:56
http://youtu.be/nrPKCZLbPck
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 25.08.11 - klo:00:14
This video is no longer available because the YouTube account associated with this video has been closed.

Aika nopeaa toimintaa jos video oli viestin lähettämishetkellä vielä katsottavissa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 25.08.11 - klo:10:27
Mitäs, eikö tuo account ollut ihan joku Sonyn virallinen, miksi se nyt sitten suljettiin? Ja kyllä, koko leffa oli siellä, eilen ehdin näkemään, mutta en katsonut koska myöhäinen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 25.08.11 - klo:21:26
Katsoin Last Airbenderin. Ja tykkäsin siitä. Tarina oli tarpeeksi mielenkiintoinen ja hahmot oli kivoja, lukuun ottamatta niitä ekoja tyyppejä, jotka tulivat mukaan koska....? Efektit oli tosi kivoja ja tappelut oli ihan ok.

Ai niin, tämä elokuvaa oli vuoden 2010 vihatuin. En tiedä miksi, koska jos nyt ollaan ihan tosissaan, niin se toinen Avatar oli mielestäni paljon tylsempi elokuva. Minua olisi oikeasti ärsyttänyt, jos olisin joutunt maksamaan lipusta elokuvaan, jonka aikana katson kelloa tylsyyden takia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 25.08.11 - klo:22:22
Katsoin Last Airbenderin. Ja tykkäsin siitä.
Okei, hyvä trolli.

Leffassa ei ollut mitään muuta hyvää kuin ripattu idea ja visuaaliset efektit. Näyttelijäsuoritukset olivat todella surkeita, ohjaus paskaa ja tarinankerronta revitty perseestä.

"Saavuimme kaupunkiin. Kaverini rakastui neitokaiseen kaupungissa." Sitten jatkuu tarina ja neitokainen ja kaveri on rakastuneita. Hienosti hoidettua tarinankerrontaa. Mäyttelijöiden vuorosanojen lukeminen, ilmeet ja liikkeet olivat todella kankeita. Paska leffa. En onneksi tuhlannut omia rahojani elokuvan katsomiseen, mutta siihen tuhlattua aikaa en saa koskaan takaisin. Perkele.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 25.08.11 - klo:23:16
Myönnettäköön, näyttely oli harvinaisen paskaa ja vauhti elokuvassa oli aikamoinen. Olisi tehnyt hyvää välillä pysähtyä jossain ja aikaahan siihen olisi ollut, koska tästäkin olisi voinut puskea sinne päälle 2 tunnin.

Ja mielestäni elokuvallisesti tämä on roskaa, mutta viihdearvo on paikallaan, varsinkin kun parissa kohtaa meinasi revetä totaalisesti näyttelijöiden mahtisuorituksille.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 26.08.11 - klo:00:28
Itselläni on montakin elokuvaa tullut vastaan, jotka ovat niin paskoja että ne ovat jo hyviä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 26.08.11 - klo:01:58
Mua ei naurata, että läppäelokuvan erikoistehosteisiin on tuhlattu noin paljon rahaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 23.09.11 - klo:22:02
Zack ja Miri puuhaa pornoo Neloselta. Eipä täällä osastolla oo parempaakaan tekemistä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 23.09.11 - klo:22:34
Kato Person of Interest. :) Alkoi eilen ja siinä on Michael Emerson.

Ja huomenna alkaa Fring UUUH
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Nairje - 24.09.11 - klo:01:36
Tuossa äsken lopettelin Julian silmät (Los Ojos de Julia) -nimisen elokuvan.. Liikaa modernia kauhua omaan makuuni, mutta elokuvan alkupuolisko oli niin psykologista kauhua että kylmät väreet aiheutti kerran jos toisenkin. Saapa nähdä millaisia painajaisia tulee.. Hieman sekava juonellisesti, mutta selviää loppua kohti. Ja kaiken kauheuden keskellä oli vielä pari awws-kohtaustakin. :O Hieman erilainen kokeilu Guillermo del Torolta..
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 24.09.11 - klo:11:15
Nuutyasha, en tiiä ees kuka se on. Happy happy Fringe day kuitenki. Toivon mukaan pääsen maanantaina iteki kattomaan, mutta tuskin, koska on leiri torstaihin asti >_> viikon päästä sit
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 24.09.11 - klo:21:04
Illan elokuva taitaa olla Coyote Ugly. On siinä ainaski naisia...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: joulun veli - 24.09.11 - klo:21:16
Avasin äsken televisioni ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen. Kohta varmaan suljen sen taas.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 17.10.11 - klo:20:16
Tilt (http://www.jimtv.fi/ohjelmat/tilt/etusivu/video/tilt-kausi-1-jakso-1). EI vitsi : D:D:D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: tsaari - 17.10.11 - klo:20:36
Eihän tuo kovin paha ollut, mutta tuo juontaja... nytvittuoikeesti. Repesin JVG hatelle :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 17.10.11 - klo:20:45
"Tämän viikon peli on tietysti NHL12"
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ingoo - 17.10.11 - klo:20:52
Jvg hate oli jakson kohokohta. Hajosin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Garo - 17.10.11 - klo:22:00
Ärsyttävää tuo juontajan sössötys. Onneksi ei sentään lukenut varsinaisia arvosteluja.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 17.10.11 - klo:22:04
Juontaja oli... hämmentävän huono. Muuten en ala sen enempää haukkumaan; Tilt on ollut jo pitkään niin pohjalla, että alemmas on vaikea tippua.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 17.10.11 - klo:23:01
Tiltti oli ihan yllättävän katsottavaa. Arvostelujen lukija on treenannut lauseiden painotustaan ja pari ihan mielenkiintoista, joskin pintapuoleista erikoisjuttuakin mahtui jaksoon.

Juontaja on ihan pihalla.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 18.10.11 - klo:15:25
Eikös tuo arvostelujen lukija ollut se sama mikä on aiemminkin Tiltin tv-ohjelmassa puhunut? Ja et kai Tema viitannut lausepainotuksilla siihen Tiltin netti-tv:n ählämiin, koska tuo ohjelman häiskä ei tosiaan ollut se. :d

Itse ohjelmassa ei sinänsä mitään vikaa, mutta enemmän pelejä saisivat sisällyttää tuohon. Tuossa oli neljä peliä, ja NHL vetäisi kolmasosan koko ohjelma-ajasta. Vai oliko vain pelillisesti niin heikko viikko, en tiedä. Juontaja on ihan yks hailee.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 18.10.11 - klo:18:09
Arvostelujen lukija oli juu sama tuttu kuin jo muinaisina aikoina. Eikä tuo minustakaan tarkemmin mietittynä ja juontaja poislukien erityisen huono esitys ollut. Pelejä oli tosiaan aika vähän ja arvostelujen tekstejä en myöskään lähtisi kehumaan, mutta ilman tuskia katsoin koko jakson läpi. Assembly-haastis oli jopa ihan pätevä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 18.10.11 - klo:23:39
Ja et kai Tema viitannut lausepainotuksilla siihen Tiltin netti-tv:n ählämiin, koska tuo ohjelman häiskä ei tosiaan ollut se. :d
Siihenpä juuri. Tainnut siis mennä vaan lukijat sekaisin mielessä.
Ehkä tuossa äänessä jotain samanlaista on tai sitten kyseessä vaan höperö aivopieru.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 02.11.11 - klo:14:50
Tuli katsottua Eragon kun se tuli TV:stä muutaman viikon sisällä. Olen yrittänyt katsoa leffan aiemminkin, mutta kyllästyin jo ennen puoltaväliä. Nyt katsoin alusta loppuun, ja oli kyllä paska leffa. Ei tarvitse vaivautua kirjaa lukemaan, vaikka on joskus houkuttanut kun kirjailija on sen niin nuorena kirjoittanut.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 02.11.11 - klo:17:32
Tuli katsottua Eragon kun se tuli TV:stä muutaman viikon sisällä. Olen yrittänyt katsoa leffan aiemminkin, mutta kyllästyin jo ennen puoltaväliä. Nyt katsoin alusta loppuun, ja oli kyllä paska leffa. Ei tarvitse vaivautua kirjaa lukemaan, vaikka on joskus houkuttanut kun kirjailija on sen niin nuorena kirjoittanut.
Kirja on yksi parhaista joita olen parin viime vuoden aikana lukenut (vaikkakin selkeästi osia on lainailtu muiden kirjoittajien teoksista), kun taas elokuva on lyhyt, paskaa täynnä oleva, juonen ja hahmot raiskaava surkea toimintapieru.

Suosittelen kyllä tuota kirjasarjaa lukemaan, ja jos mahdollista niin englanniksi koska kielenrikkaus on ihan eri tasoa kuin suomennoksissa (vaikka nekin ovat ihan mukiinmeneviä). Tuota elokuvaa olen itse ekan katsomiskerran jälkeen vältellyt kuin ruttoa, aivan tautista sontaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 02.11.11 - klo:21:01
Lainaus
Kirja on yksi parhaista joita olen parin viime vuoden aikana lukenut
No hyvä tietää : D Vähän ehkä epäilytti noi hahmojen nimet, ne jotenkin niin semmosia väännöksiä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 03.11.11 - klo:00:44
Lainaus
Kirja on yksi parhaista joita olen parin viime vuoden aikana lukenut
No hyvä tietää : D Vähän ehkä epäilytti noi hahmojen nimet, ne jotenkin niin semmosia väännöksiä.
Joo, etenkin kartalla pystyy melkein harrastamaan "bongaa LOtR-copypastet"-leikkiä mutta se ei kauhean paljoa häiritse, jos ei aivan liian tosissaan yritä lukea. Hahmoista, nimistä huolimatta :P, aika moni on luonnollisen oloinen ja kehitys on selkeä. Etenkin Saphira-Eragon-parivaljakon kehitys kirjojen edetessä on todella kivaa seurattavaa. Oma suosikkihahmoni kirjoissa on varmaankin Brom tai Saphira, tai ehkä jopa Durza kaikessa kierossa kataluudessaan. Vihasin sitä, millaisen pellen olivat Durzasta elokuvassa vääntäneet. ;___;
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 03.11.11 - klo:21:50
Katsoin Human Centipede 2.

Eipä mulla muuta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 04.11.11 - klo:02:51
Katsoin Human Centipede 2.

Eipä mulla muuta.
Ois vaan yks kysymys.

MIKSI
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Derium - 04.11.11 - klo:03:23
Aivan! Human Centipede 2 pitäis vissii kattoo... Ykkösen kun olen nähnyt...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 04.11.11 - klo:06:08
Itse katsoin ykkösen trailerin ja sain tarpeekseni.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 04.11.11 - klo:16:29
En ole nähnyt kumpaakaan, mutta kiinnostavat kovasti.

<Turjake> katotaan mäntsälämiitis tapza

Kannatan tätä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 06.11.11 - klo:21:38
Käytiin tänään perheen kanssa katsomassa kaksi elokuvaa, kun sattuivat menevään sopivasti peräkkäin.

Ensimmäinen oli Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus. Tintti-sarjiksia paljon lapsuudessani lukeneena oli leffa ehdoton must-see, sillä Hergen fiksuista ja vauhdikkaista seikkailuista todella riittää ammennettavaa viihdyttävään ja jännittävään valkokangaselämykseen. Vielä kun ohjaajana toimii itse seikkailuelokuvien herra mestari Steven Spielberg, ei ollut lupa odottaa yhtään vähempää kuin yhtä lajityypin parhaista edustajista pitkiin aikoihin.

Ja pettyä ei onneksi tarvinnut. Huomattavasti toiminnallisemmasta otteesta huolimatta elokuva on selvästi tehty lähdemateriaalia kunnioittaen, eikä tunnu liiaksi "suurelle yleisölle tyhmennetyltä", vaikka varmasti monet tulevat jälleen kerran väittämään toista. Ennen kaikkea hurjien takaa-ajojen ja onnistuneen huumorin täyttämä kokonaisuus kuitenkin tavoittaa sen upean seikkailun taian, jota ei liian usein valkokankailla nähdä. Tintti on merkkitapaus jo pelkästään siksi, että aidosti hyvät seikkailuleffat eivät oikeasti ole kovin yleisiä, mutta ei se varsinaisesti haittaa, että kyseessä sattuu myös olemaan eräs visuaalisesti upeimmista, toimintakohtauksiltaan mahtipontisimmista ja tarinallisesti mukaansatempaavimmista lajityypin edustajista miesmuistiin. Alkuperäiset sarjakuvat eivät varsinaisesti toiminnalla mässäilleet, mutta en pidä tätä suunnanmuutosta lainkaan huonona juttuna. Sarjakuvissa tekstiä lukee mielellään, mutta seikkailufiilikseen pyrkivässä elokuvassa pitkät höpöttelytuokiot olisivat luultavimmin olleet lähinnä uuvuttavaa seurattavaa. Kiehtova kadonneen aarteen mysteeri on istutettu viihdyttävän ja hyvällä tavalla ylilyövän toiminnan keskelle luontevasti, kuin myös ilahduttavan sarjakuvamainen huumori. Kuten Hergen seikkailutkin, sopii myös Tintin valkokangasversio täydellisesti kaikenikäisille. Huumori ei syö jännitystä, eikä toisin päin, vaan kokonaisuus on loistavasti tasapainotettu ja mikä tärkeintä, kauttaaltaan viihdyttävä.

Sarjisten ystävänä odotan innolla elokuvan jatko-osaa, jossa luultavasti nähdään yksi alkuperäisten tarinoiden parhaista hahmoista. Albumeista riittää tämänkin jälkeen varmasti ammennettavaa vielä useisiin leffoihin, enkä minä ainakaan pistä pahakseni vaikka tästä olisi tulossa suurempikin sarja. Herge oli itse sanonut, että jos joku pystyisi tekemään Tintille kunniaa elokuvan muodossa, se olisi Spielberg. Nyt jo edesmennyt sarjakuvataitelija voi uskoakseni levätä rauhassa haudassaan, sillä hänen perintönsä on onnistuneesti siirtynyt uudelle sukupolvelle ja toiseen taidemuotoon, vieläpä juuri sen miehen toimesta, jonka hän halusi homman hoitavan.

Toinen leffa oli harvinaisen pitkään odotettu jatko-osa eli Johnny English: Uudestisyntynyt. Kävin katsomassa alkuperäisen leffan joskus ala-asteikäisenä ja pidin sitä hyvinkin hauskana. Sittemmin pääosin melko penseän vastaanoton saaneesta agenttiparodiasta on tullut eräänlainen klassikko perheeni keskuudessa. En ole nähnyt elokuvaa aikoihin, enkä ole varma olisiko se nykyään mielestäni erityisen hauska, minkä takia jatko-osalle asettamani odotukset olivat lähinnä huolestuneet. Elokuva oli kuitenkin yllättävän nautittava. Se ei ollut ratkiriemukkaan hauska ja kärsii itse asiassa päinvastaisesta ongelmasta kuin monet nykykomediat; vitsit eivät ole yliampuvia, vaan perusteiltaan hauskoista tilanteista väännettään yllättävän kesyä ja paikoittain väsynyttäkin läppää. Rowan Atkinson on kuitenkin sen verran sympaattinen naamanvääntelijä, että turhan monet suvantokohdatkin katsoo kivuitta läpi. Alkupuolen eeppinen takaa-ajo ja muutamat yksittäiset läpät nostavat kokonaisuuden mielestäni keskivertokomedian yläpuolelle. Nautin, voisin katsoa uudestaankin, enkä totta puhuen panisi pahakseni vaikka kolmannellekin osalle annettaisiin vihreää valoa.

Oli kiva katsoa leffoja pitkästä aikaa, vieläpä siellä missä ne parhaimmillaan ovat, eli elokuvateatterissa. Haluttaisi käydä useammin, mutta ikävä kyllä leffatarjonta toimii melko vahvana rajoitteena, kovin mielenkiinnottomiin pätkiin kun ei viitsisi omia tai kenenkään muunkaan rahoja tuhlata. Loppuvuodesta on sentään vielä tulossa Sherlock Holmesin jatko-osa, joka varmaan käydään taas koko perheen voimin tsekkaamassa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 07.11.11 - klo:15:35
En ole nähnyt kumpaakaan, mutta olen nähnyt South Parkin parodiaversion. Hauska ja ällöttävä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 08.11.11 - klo:00:11
Luulin, että Human Centipede on tyhmin elokuva, jonka olen nähnyt. Katsoin tänään Thankskilling nimisen elokuvan. Sehän kertoo tappaja kalkkunasta, joka elokuvan aikana mm. persraiskaa naisen ja sanoo historian kamalimpia One-linereita.

Mitä vittua katsoin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: apathy - 08.11.11 - klo:09:30
En itsekkään aina ymmärrä miten joku kykenee ideoimaan jotain niin paskaa kuin Thankskilling tai Human Centipedet.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 08.11.11 - klo:18:58
Minusta Human Centipeden idea on oikeasti ihan mielenkiintoinen jollain kieroutuneella tavalla. Varsinaisesta leffasta en voikaan sitten sanoa mitään, kun en sitä tosiaan ole tullut katsoneeksi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 08.11.11 - klo:21:18
En vain mahda sille mitään. Iso mies itkee Terminator 2:n lopussa. Joka. Ikinen. Kerta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 08.11.11 - klo:21:43
Pah, kuka ihme muka ihmee TV-ohjelmille, peleille tai muille tollasille tyhmille jutuille :D:D:

*edit* tämä siis on tosiaan jonkun muun suusta, ei minun. Itkeä vollotan aina kun on hyvää settii.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 08.11.11 - klo:21:47
Kaikki herkät ja tunteelliset ihmiset, esim. Törö.
Ainoa peli, joka itketti, oli Super Mario Galaxy. Ihmettelin sitä kyllä itsekin, kun ei se edes ollut NIIN surullinen >_>
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 08.11.11 - klo:21:54
Joka sen lähes kymmenen kertaa kun on Kingdom Hearts tullut mentyä läpi niin joka ikinen kerta Simple & Cleanin pamahtaessa soimaan on vähintäänkin pala kurkussa... Jo pelkkä ajatteleminen saa olon haikeaksi... ;_;

"I know you will!" ;______________________;
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: joulun veli - 08.11.11 - klo:22:08
Itselleni minulla on kirjoittamaton sääntö etten saa itkeä mitään fiktioteosta katsoessani/lukiessani/kuunnellessani ja siinä olen pysynyt. Muutenhan pillitän vähän väliä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: apathy - 08.11.11 - klo:23:49
En vain mahda sille mitään. Iso mies itkee Terminator 2:n lopussa. Joka. Ikinen. Kerta.

Totta. Tosin Pokémon avaa tulvakanavat aina vielä varmemmin.

Lisäksi herkistelyyn j-drama Densha Otoko. Ei muuta. ;_________;
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 09.11.11 - klo:00:02
Ei enempää keskustelua doramoista tänne, teen paremmalla ajalla ketjun! :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 09.11.11 - klo:22:19
Pah, kuka ihme muka ihmee TV-ohjelmille, peleille tai muille tollasille tyhmille jutuille :D:D:

Niinpä.

Itselleni minulla on kirjoittamaton sääntö etten saa itkeä mitään fiktioteosta katsoessani/lukiessani/kuunnellessani ja siinä olen pysynyt. Muutenhan pillitän vähän väliä.

Näinhän se on. Tai en tiedä onko kyse niinkään siitä etten "saisi" itkeä, vaan siitä, etten yksinkertaisesti itke. Mielestäni on aina ollut rehellisesti sanottuna vähän outoa vollottaa fiktiivisten teosten äärellä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 09.11.11 - klo:22:47
Itse olen vähintään itkun partaalla jokaisen Pokémon Best Wishes tai P4A -jakson jäljiltä gfhaerh
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 10.11.11 - klo:00:07
Se Pokémonin jakso, jossa Butterfree lähti  T_T
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 02.12.11 - klo:08:32
Red Caps on kyllä karsein lastenohjelma, jonka olen nähnyt pitkään aikaan. Jälki on kamalaa  O_O Katoin sivusilmällä yhtä jaksoa, ja muutamassa kohdassa en edes tajunnut mitä tapahtuu.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 10.12.11 - klo:15:58
Trolljegeren on kiva leffa. Suosittelen. :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Relix - 15.12.11 - klo:19:23
Kuka lähtee messiin polttamaan ylen puljun?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 21.12.11 - klo:09:32
Sieltä se tulee! (http://www.youtube.com/watch?v=eM--4UklaL4) 2012 saa siis Dark Knight Risesin ohella toisenkin 5/5 elokuvan.  :) Näitä odotellessa voikin vilkaista suomalaisten Hobitit-sarjan (http://www.youtube.com/watch?v=Koj0V7G46fs), joka kattaa koko Lord of the Ringsin. Aika jäätävää kamaa.  :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 21.12.11 - klo:14:07
Enpä tiedä mitä odottaa LotR-trilogian jälkeen, se kun lienee eräs elokuvahistorian suurimmista pettymyksistä. Pidän edelleen outona ratkaisuna jakaa elokuva kahteen osaan, sillä kirjan tarina olisi kyllä vallan hyvin mahtunut yhteenkin leffaan. Ehkä tässä on jotain tekijöiden omia, luultavasti huonoja, lisäyksiä ja tietysti tarpeettoman pitkitettyjä taistelukohtauksia.

Käyn joka tapauksessa katsomassa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 21.12.11 - klo:14:59
Enpä tiedä mitä odottaa LotR-trilogian jälkeen, se kun lienee eräs elokuvahistorian suurimmista pettymyksistä.
Itse katson LotR-kirjat ja elokuvat aivan eri kategorioihin, joissa molemmat ovat kastinsa huippua. Oikeastaan melkein parempi niin kuin nyt on, koska voin lukea kirjan ja katsoa elokuvan, ja saada samalla kaksi versiota tarinasta joista molemmat toimivat hyvin. Itse en odottaisi Hobitti-elokuvaltakaan kirjan täyttä jäljennöstä, vaan enemmänkin erittäin hienon version Jacksonin näkemyksestä kirjan tarinasta.
Pidän edelleen outona ratkaisuna jakaa elokuva kahteen osaan, sillä kirjan tarina olisi kyllä vallan hyvin mahtunut yhteenkin leffaan.
Kahdet lipputulot.  ;)


Joo, itse en ole menossa leffateatteriin katsomaan koska leffateatterissa tunnelman kusee aina joku puhelimeensa paaplattava urpo tai joku liian äänekäs sipsinsyöjä. Kunhan vuotaa nettiin tai tulee ärrälle vuokralle niin katson, jahka saapuu kauppoihin niin varmaan ostankin.

Trailerin perusteella tyypillisen eeppinen tarina ja ilmeisesti hiukan enemmän huumoria kuin tuossa päätrilogiassa. Trailerissa tuo kääpiöiden laulupätkä aiheutti kylmät väreet, aivan äärettömän hieno. Toivottavasti tuollaista on luvassa lisääkin. *_*
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 26.12.11 - klo:01:40
Katsoin Tangledin. Odotin ulkoasun, trailereiden ja DVD:n takakannen perusteella hengetöntä Dreamworksin perustason sonta-animaatiota. Yllätyksekseni elokuva olikin parasta Disneytä sitten 90-luvun. Näin lyhyesti todeten... suosittelen lämpimästi ja suosittelen myös lukemaan Tapzan bloggauksen leffasta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tuntsa - 11.01.12 - klo:21:04
http://avoinyle.fi/www/fi/tiedotteet/2012.php?we_objectID=523#.TwmWUIaAjQs.facebook Kaikki resettiläiset seuraa huomenna, jookosta kookosta?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 13.01.12 - klo:15:53
Banen puhetta on kuulema vaikeaa ymmärtää. (http://www.youtube.com/watch?v=fUoE5Us8Kx8)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 13.01.12 - klo:16:22
No trailerin perusteella ei ollut. Itse ainakin ymmärsin mitä tyyppi sanoi ja englanti ei ole äidinkieleni, joten vika taitaa olla faneissa.

Mutta Dark Knight Rises on vähän nihkeä masta näkökulmasta. Mielestäni vähän epäreilua jatkaa elokuvasarjaa Jokerin hoitamsen jälkeen, sillä mielestäni Jokeri on Batmanin paras roisto. Varsinkin kun Ledgerin suoritus oli niin loistava, ettei Bane tunnu kovinkaan mahtavalta vaihtoehdolta. Varsinkin trailerin perusteella Bane ei ole sitä mitä odotan  Banesta. Toivon mukaan hän ei ole vain kalju jätkä maski päässä, joka onnistuu jotenkin tunkemaan räjähteitä kaikkialle.

Sopivin roisto trilogian lopettukseen olisi mielestäni joku suurempikin uhka, kuin räjäyttelijä. Jokeri sai koko Gothamin kätösiinsä, joten mitä suurempaa voisi enään saavuttaa? Hugo Strange olisi mahtava roisto viimeiseen elokuvaa. Ei hän kuitenkaan pystyisi oleman aina roisto, vaan juuri joku Bane tai vastaava olisi hyvä kakkosroisto.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 31.01.12 - klo:17:25
Pari viikkoa sitten aloin seurata Game of Thronesia telkkarista. Kolmen jakson jälkeen kyllästyin odotteluun ja päätin katsoa koko sarjan kerralla. Muutama hetki sitten sain katsottua ensimmäisen kauden viimeisen eli kymmenennen jakson.

Voi herra jumala millaista settiä!

En halua spoilata mitään, mutta olipahan uskomaton sarja. En muista olleeni näin innostunut televisio-ohjelmasta sitten LOSTin ensimmäisen kauden. On mahdottoman virkistävää nähdä fantasiaa ilman lajityypille tavallisimpia väsyneitä kliseitä. Juoni piti otteissaan jaksosta toiseen, ja toteutus oli kaikin puolin erinomaista. Näyttelijäsuorituksia ei voi kuin ihailla, ja tehosteet vetivät vertoja elokuville.

Harmi että jatkoa saa taas odotella.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 31.01.12 - klo:17:28
Toinen kausi alkaa 1.4., joten ei tässä enää kauhean kauaa tarvitse kitua. Okei, tarvitsee, sillä uusin traileri (http://www.youtube.com/watch?v=rOzXsqoJhtE) räjäyttää pankkeja urakalla.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 31.01.12 - klo:20:42
Ihmeellisintä Game of Thronesissa on onnistuneet lapsinäyttelijät. Tykkäsin, miten nuoremmatkin tuntuivat luonnollisilta, mikä ei todellakaan ole itsestäänselvyys aina.

Niin ja muutenkin tietty todella hyvä sarja ja jatkoa seuraa yllättävän pian : )

Tekisi niin kovasti mieli lukea kirjat, vaan en haluaisi spoilata 2. kautta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 31.01.12 - klo:20:59
Toinen kausi alkaa 1.4., joten ei tässä enää kauhean kauaa tarvitse kitua.

Tämäpä hyvä tietää. :)

Ihmeellisintä Game of Thronesissa on onnistuneet lapsinäyttelijät. Tykkäsin, miten nuoremmatkin tuntuivat luonnollisilta, mikä ei todellakaan ole itsestäänselvyys aina.

Niinpä! Etenkin Aryan näyttelijä Maisie Williams suoriutui roolistaan todella hyvin. Ei puhettakaan sellaisesta tönkköydestä tai ylinäyttelemisestä kuin lapsinäyttelijöillä yleensä. Sansa puolestaan oli vähän ilmeetön typykkä, mutta hahmonhan kuuluikin olla hillitympi kuin tämän nuoremman siskon.

Ai niin, Jason Momoa on kyllä gangsta. Täydellinen valinta soturikuningas Khal Drogoksi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Detonat - 31.01.12 - klo:21:27
Sansa puolestaan oli vähän ilmeetön typykkä, mutta hahmonhan kuuluikin olla hillitympi kuin tämän nuoremman siskon.
Jep. Näkyy muttei kuulu ja muuta hienolle naiselle (tytölle) soveliasta käytöstä.

Kirjoissa on se hyvä puoli, että näkökulmahahmojen ajatusmaailmaa pääsee jopa seuraamaan. Toinen jännä juttu on kirjojen ja sarjan välillä olevat eroavaisuudet. Aina dialogista uuteen materiaaliin, jolla näytetään mitä hahmot ajattelevat sivulauseissa. Joitain tapahtumia ja hahmoja on poistettu ja koko roska on sijoitettu pari vuotta aikajanalla eteenpäin. Ilmeisesti juuri lapsinäyttelijöiden ja muuten nuorien hahmojen takia. (Esimerkiksi Daenerys on A Game of Thronesin alussa 13.)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tzibo - 01.02.12 - klo:13:37
Itse en kyllä tajua Game of Thronesin hypeä niin ollenkaan. Melko keskinkertainen sarja, joka oli lähinnä saippuaoopperaa - tosin ihan siedettävää sellaista - vähän mitäänsanomattoman fantasian hepeniin puettuna. Pari ihan kiinnostavaa hahmoa ja ihan pätevä kuvaus ym. (iso budjetti auttanee asiaan), mutta noin yleisesti ottaen ei kyllä iskenyt yhtään.

Kirjat sen sijaan periaatteessa kiinnostaisivat, josko ne tehoaisivat paremmin?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 07.02.12 - klo:10:47
Amazing SpiderMan traileri (http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=-tnxzJ0SSOw)

Kummallinen fiilis, kun Illusive Man hengaa vaan Parkerin keittiössä :o
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 08.02.12 - klo:22:40
Levitetään nyt tännekin tätä näin : )

Elikkäs Iron Skyn traileri julkaistu ja ensi-ilta berliinissä viikonloppuna. Virallinen julkaisu sitten 4.4. ja sitä ennen leffa on mahdollista nähdä ennakkokiertueen aikana, joka alkaa Kuopiosta 13.3.

http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=Py_IndUbcxc

Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 12.02.12 - klo:09:21
Oi sitä tunnetta, kun Star Wars -logo pamahtaa silmieni eteen kolmiulotteisena John Williamsin musiikin säestämänä... Suorastaan tärisin tuolillani. Pimeä Uhka tuli siis katsottua 3D:nä eilen illalla, ja olihan se hieno kokemus. Tämä oli aikoinaan ensimmäinen kosketukseni Star Wars-saagaan, joten Episodi ykkösellä on minulle suuri nostalgia-arvo. Olen tietysti katsonut leffan kymmeniä kertoja, kuten kaikki Star Warsit, mutta edellisestä katselukerrasta taitaa olla kahdeksan vuotta aikaa.

Itse elokuvahan on melkoinen sekamelska. Hahmot eivät ole kiinnostavia, ja juoni pomppii vähän siellä sun täällä. Leffalla ei ole päähenkilöä eikä selvää fokusta. Välillä seurataan hassusti puhuvan sammakkojäniksen sekoilua, välillä taas harhaudutaan jaarittelemaan kauppareittien verotuksesta ja galaktisen senaatin byrokratiasta. En osaa sanoa, kumpi on kiusallisempaa. Toisaalta rakettirekikisa on edelleen aivan uskomaton. Lisäksi se oli pidempi kuin alkuperäisessä versiossa. Suorastaan jizzazin pöksyihini kun näin edessäni uutta materiaalia, jota ei kuluneelta VHS-kasetiltani löytynyt. Ja vieläpä 3D:nä. Efekti muuten toimi täydellisesti, vaikea kuvitella että se on lisätty jälkikäteen.

Olin siis tyytyväinen elämykseen, vaikka elokuvallisesti Pimeä Uhka ei olekaan mitään timanttia. Aion tietysti katsoa kaikki loputkin osat, jahka ne kolmiulotteiseen levitykseen pääsevät.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 13.03.12 - klo:19:25
Tuli ostettua muutama leffa, kun halvalla sai: Scott Pilgrim Vastaan Maailma ja Juno.
Vasta jälkeenpäin huomasin, että molemmissa leffoissa on Michael Cera  :o
Molemmat oli kelpo leffoja. Scott Pilgrim -sarjakuvaa en ole lukenut, mutta elokuvan perusteella voisin tutustua tarkemmin.
Elokuvaan oli ainakin onnistuttu tuomaan sarjakuvan tuntua mukavalla tavalla.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 13.03.12 - klo:20:16
Iron Sky ennakkonäytöksen kävin juuri vilkaisemassa. Hieno idea kantaa mielestäni loppuun asti vahvasti ja leffan aikana tuli naurettua ääneen pariin otteeseen ja hymähdeltyä jatkuvasti - hyvän komedian merkki, . Parhaiten nauratti hieno mukaelma Perikato-elokuvan Hitlerin suuttumiskohtauksesta. Toimiipa leffa muutenkin mainiosti. Näyttelijäsuoritukset ovat onnistuneita kaikin puolin ja poliittinen satiiri puri ainakin itseeni, voi olla vähän hit or miss. Lopun avaruustaistelua olisi kaivannut muutaman minuutin lisää, mutta syyt verrattaen lyhkäiselle lopputaistelulle ovat ymmärrettäviä.

Varmaan jotain vahvaa seiskaa, ehkä kasia tälle antaisin elokuvallisista ansioista, mutta genre-leffojen ystävänä puolueellinen arvosanani kieppuu lähempänä kymppiä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 18.03.12 - klo:00:46
Tulipahan Hohtokin nähtyä. Ihan hauska leffa vaikka yliluonnollinen shitti vähän mautonta olikin. Ilman olisi ollut helpompi samaistua.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Garo - 28.03.12 - klo:20:44
The Legend of Korran (http://en.wikipedia.org/wiki/The_Legend_of_Korra) 2 ensimmäistä jaksoa nähty ja niiden perusteella uskallan odottaa jopa The Last Airbenderiä (ei se leffa  >_>) paremmaksi. Kun sarja sitten aikanaan väistämättä(?) rantautuu suomeen, odotan vähintään yhtä hyvää dubbia kuin edeltäjässään. Kääntäjä tosin vaihtoon; Kirsi Ohrankämmenelle kun oli sattunut niin käsittämättömiä kämmejä, ettei niitä läheskään aina voinut katsoa läpi sormien.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 31.03.12 - klo:22:28
Fringen neljännen kauden 16. jakso takanapäin. Vastauksia. :) Toivottavasti saa Foxilta sen viidennen kauden!

Huomenna/maanantaina GoT!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 01.04.12 - klo:22:17
Twin Peaksin eka jakso kurkattu, vaikuttaa hienolta :3 Puolitoista tuntia avausjaksoon on kyllä vähän liikaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: mosse - 01.04.12 - klo:22:21
Twin Peaksin eka jakso kurkattu, vaikuttaa hienolta :3 Puolitoista tuntia avausjaksoon on kyllä vähän liikaa.

Helvetin hyvä ratkaisu. Paras TV-sarja, mitä 90-luvulla on tehty.

Pitäs varmaan joskus iteki kattoa uusiks.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Octagon - 01.04.12 - klo:22:35
Itse sain Twin Peaks Definitive Gold Box Edition -boksin joululahjaksi ja onnistuin muutamia viikkoja sitten katsomaan sarjan loppuun (kyllä, olen hidas katsoja). Kyseessä on kertakaikkiaan hämmentävä sarja josta löytyy seuraavat elementit:

-Miljoonia ihmissuhteita, varsinaisia kolmioneliöviisiökuusioseitsiökahdeksikkodraamoja.
-Juoni, joka ei tiedä minne se on menossa.
-Miljoonia sivujuonia, jotka eivät tiedä milloin ne päättyvät ja mihin ne johtavat.
-Välillä syvällistä hienoutta ja taasen välillä niiin naurettavaa ja kornia pelleilyä, jota ei varmasti ole tehty tosissaan.
-Hienoja ja taitavasti näyteltyjä hahmoja (Cooper on paras!), jotka pomppivat juonipyörteissä kuin pingispallot.
-Kummaa yliluonnollista möhlöilyä.
-Täysin pointittomia tapahtumia, joiden luuli johtavan johonkin, mutteivat johtaneetkaan.
-Fiilis siitä, että joka kohtauksen olisi käsikirjoittanut eri henkilö.
-Manifesti kahvin ihanuudesta.

SPOILER SARJAN LOPUSTA! Kaiken kruunasi täysin järjetön vika jakso, joka ei johtanut minkäänlaiseen kunnon lopputulokseen, vaan sisälsi lähinnä täyttä sekoilua ja yliluonnollista trippailua. /SPOILER!

Täysin uniikki sarja, 5/5.

Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 02.04.12 - klo:11:30
Kaveri on nyt katsellut Twin Peaksia, ja on täysin hullaantunut. Itse olen kuullut todella ristiriitaisia kommentteja. Toisilla loppuu kiinnostus toisen kauden jaksoissa, kun sekoilu kohoaa uusiin ulottuvuuksiin. Äitini mm. sanoi sarjan olevan "ihan paska", ja kaverin mielestä sarja vain paranee koko ajan.
Kiinnostaisi kyllä katsastaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 02.04.12 - klo:17:27
Hieno avaus Thronesilla. Vähän tuli kiire laittaa kajarit pienemmälle, kun yht'äkkiä alkoi se seksi, mutta muuten jau.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Detonat - 02.04.12 - klo:17:45
Katsoin myös tuon A Clash of Kingsin (eli Game of Thronesin toisen kauden) ensimmäisen jakson. Oli ihan siisti, mutta tykkään kirjasta enemmän. Uusien hahmojen näyttelijät olivat nappivalintoja, tosin Davosilla on paksumpi parta kuin kuvittelin, mutta muuten omien mielikuvieni mukainen. Tosin hämmästyin vähän, että nimi lausuttiin deivosin sijaan davos, itse käytän edeltävää ääntämystä.

Kit Harington ei kyllä vieläkään kuulosta Jon Snow'ilta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 02.04.12 - klo:20:16
-Miljoonia ihmissuhteita, varsinaisia kolmioneliöviisiökuusioseitsiökahdeksikkodraamoja.
Tämä alkaa kyllä jo pikku hiljaa harmituttamaan. Saatanan saatana.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 06.04.12 - klo:16:57
Angry Video Game Nerd -elokuvan kuvaukset alkoivat! (http://cinemassacre.com/2012/04/02/avgn-movie-day-1/)

Nörtti näyttää aika siistiltä tässä, ainakin ensimmäisen kuvan perusteella.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 09.04.12 - klo:02:28
Iron Sky oli aika makea pätkä. Mahtavan absurdi lähtökohta olisi antanut mahdollisuudet vaikka miten järjettömälle elokuvalle, mutta tekijöillä oli selvästikin mielessään jotain muuta kuin avaruusnatsien tähdittämää sekoilua. Pilke silmäkulmassa säilyy koko keston ajan, mutta varsinkin loppupuolella leffan sävy tuntuu paikoittain yllättävän totiselta. Loppukohtaus oli vissiin aika kaunis ja tasa-arvon puolesta puhuva, mutta olisin silti suonut elokuvan jatkuvan vähän vielä sen jälkeenkin.

Efektit ovat budjetin huomioiden erittäin vakuuttavat ja visuaalisesta puolesta en muutenkaan keksi mitään valitettavaa. Käsikirjoitus olisi kaivannut hiomista, mutta tällaisenaankin se toimii. Kotimaisista leffoista puhuttaessa Iron Sky kapuaa melko helposti parhaimpien koskaan näkemieni joukkoon (vaikka hieman kansainvälisempi tuotanto onkin), mutta ennen kaikkea se on hieno esimerkki elokuvasta, jonka luulisi vaativan suuren tuotannon, mutta joka on kuitenkin saatu kasaan verrattaen pienellä budjetilla, vuosien huolellisella työllä ja innokkaiden fanien avustuksella. Nostan hattua ja toivon elokuvalle menestystä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 09.04.12 - klo:10:59
Äitin DVD-hyllystä tarttui mukaan Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus ja Risto.
Tintistä olin positiivisesti yllättynyt. Mainoksen perusteella odotin toimintaa ja sekoilua. Toimintaa kyllä riitti, mutta elokuva oli myös tosi hauska. Aluksi epäilin mahtaisiko toteutustapa olla oikea, mutta lopputulos näytti todella hyvältä ja onnistuneelta. Hahmoihin oli saatu sarjakuvan tuntua. Tintin kaltaisen hahmon muuttaminen animaatiohahmoksi on varmasti vaikea tehtävä. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta omasta mielestäni Jamie Bell oli hyvä valinta.
Heti Tintin perään tuli katsottua Risto. Taas kerran mainos antoi täysin päinvastaisen kuvan. Komediana se oli melko synkkä. Suosittelen mustan huumorin ystäville.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: scira - 09.04.12 - klo:20:22
Kävin katsomassa about viikko sit Nälkäpelin, oli muuten paska. Ihan liian rushattu, juonessa ei paikoittain ollut paljoakaan järkeä/selityksiä ja näyttely oli semipaskaa. Vitun Battle Royale americawannaberemake.

Täytyy kyl sanoa et Game of Thronesin toinen seasoni on ollut ihan jees, tosin tietynlaisia ebinfiilareita ei syntynyt toisin kuin ekan kauden nähdessä, mut siinä nyt buildataaki tiettyy jännitystä, kirjan lukeneena voisin uskoa loppukauden olevan ihan superb, mikäli sarja seuraa täydellisesti kirjan juonta.

Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Olimar - 09.04.12 - klo:20:54
Iron Skyta hehkutetaan ilmeisesti vain sen Suomi-taustan takia. Voisin ihan vaan tasapainottavasti ilmaista oman mielipiteeni tuosta tekeleestä.

Tarina on tylsä ja omituisesti keskittyy pakotetunomaiseen satiiriin Yhdysvaltain politiikasta - satiiri on vieläpä aika köykäistä ja kulunutta. Lähtöasetelma lupasi hyvää, mutta natsiteemaa ei hyödynnetä juuri mitenkään. Natsien tilalle voisi laittaa melkein minkä tahansa muun vihollisen eikä elokuva siitä juurikaan kärsisi. Paljon on toki eri ideoita (vain vähän uusia), mutta niitä ei kyetä viemään loppuun asti (esim. Gotterdämmerung) tai toteuttaa hauskasti. Jotkut vitsit on sitten venytetty niin pitkiksi, että niistä tulee jo kiusallisia, kuten viittaus Perikato-leffaan.

Tarinassa on epäloogisuuksia ja lapsellisen hönttejä tapahtumaketjuja, puhumattakaan tylsistä, venytetyistä tai tarinan kannalta turhista kohtauksista. Koko kässäristä puuttuu munaa, tökeryyttä ja näkemystä kokonaiskuvasta. Leffan jokainen kohtaus huokuu amatöörimäisyyttä. Näyttelijöiden suoritukset ovat ajoittain piinaavaa katseltavaa, johtuneeko sitten ohjaajasta.

Leffasta olisi todennäköisesti tullut paljon hauskempi, jos siitä ei olisi yritetty tehdä komediaa. Nyt se kaatuu omaan "hauskuuteensa". Tosissaan tehdyt leffat on yleensä hauskoja jo idean älyttömyyden takia - mutta jos siihen ynnää vielä päälle tyhmiä puujalkoja ja löysää tilannekomiikkaa, ei siitä mitään tule. Mitäänsanomaton tekele.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 14.04.12 - klo:12:34
Jotkut tykkää sitten vissiin vaan mustikoista ja toiset mansikoista. Tosin tuosta olen samaa mieltä, että natsismia ei oikeastaan hyödynnetty leffassa kuin parissa asiassa (neekerin muuttaminen valkoiseksi ja uusnatsit), mitä itsekin vähän harmittelin. Itse kyllä nauroin ääneen useampaan kertaan ja Perikato-viittauskin oli mielestäni loistava.

Samalla idealla olisi varmasti saanut erilaisenkin leffan aikaiseksi, mutta ainakin omat odotukseni leffa onnistui lunastamaan kevyesti.

On tuosta muuallakin kuin Suomessa pidetty.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 14.04.12 - klo:13:29
Hyvä leffa on hyvä leffa, olivat sen takana minkä maalaiset ihmiset tahansa. En pitänyt Iron Skysta sen suomalaistaustan takia, vaan siksi, että leffa oli mielestäni viihdyttävä. Luulin sen käyneen hyvin ilmi viestistäni.

Näyttelijöiden suorituksissa ei mielestäni ollut sen kummempaa valittamista, vaikka kaikesta näkyykin, ettei asialla ole mitään ammattilaisia. Poliittinen satiiri oli mielestäni aika kevyttä ja harmitonta, enkä oikeastaan osannut kaivata elokuvalta sellaista törkeää huumoria jota monet ovat odottaneet sen sisältävän. Monet olivat pettyneitä kun Tarantinon Inglourious Basterds ei keskittynytkään hillittömään natsien teurastamiseen - minä olin positiivisesti yllättynyt. Vähän sama juttu tämän elokuvan kanssa.

Kokonaisuus ei silti ole mielestäni virheetön ja etenkin loppupuolella tarinan vakavampi sävy ja teemat tuntuvat turhan teennäisiltä. Kyseessä on kuitenkin leffa avaruusnatseista.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 14.04.12 - klo:16:40
Viime aikoina on tullut seurattua Helsingin Herraa. Tosi koukuttava sarja, joka alkoi melko leppoisasti mutta on vakavoitunut loppua kohden. Jos tykkää stalkkerimeiningistä ja hahmoista, joita elämä potkii päähän, on sarja oikea valinta. Sarjan Petteri on kaikessa kieroudessaan todella onnistunut hahmo, muutaman kerran on ihan puistattanut.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Olimar - 15.04.12 - klo:22:31
En pitänyt Iron Skysta sen suomalaistaustan takia, vaan siksi, että leffa oli mielestäni viihdyttävä. Luulin sen käyneen hyvin ilmi viestistäni.

En välttämättä viitannut kenenkään yksittäisen resettiläisen viestiin. En myöskään tarkoittanut, että jaakko (nimi muutettu) pitäisi leffasta juuri suomalaisuuden takia, vaan että kyseinen seikka on vaikuttanut hänen mielipiteensä muodostumiseen - tosin en kyllä muotoillut sitä kovinkaan selkeästi :D. Kyllähän nyt suomalaista nörttiä kiehtoo, jos suomalaiset nörtit tekevät jotain tosi nörttiä ja vielä kansainvälistä sellaista!

Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: joulun veli - 18.04.12 - klo:13:16
Helsingin herra on tosiaan aika jees. Hahmot on muuten vähän kuivakan suomalaisrealistisia (ehkä juuri Petteriä lukuunottamatta), eikä juonikaan ole erityinen, mutta tarpeeksi kiinnostavia yhdessä että seuraa mielellään. Stefanin olisivat tosin vain voineet tappaa pois.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 18.04.12 - klo:21:54
Voi Stefan! Se hahmo herättää minussa suurta myötähäpeää  :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 29.04.12 - klo:00:55
Kävin tänään katsomassa erään vuoden odotetuimmista leffoista, nimittäin The Avengersin. Sehän on siis yksi kunnianhimoisimmista elokuvaprojekteista vähään aikaan. Lähes kaksi ja puoli tuntia pitkä tehostepläjäys, jossa joukko Marvelin supersankareita  (Kapteeni Amerikka, Rautamies, Thor, Hulk, Musta Leski ja Haukansilmä) yhdistävät voimansa vetääkseen pahiksia turpaan... Pelkkä konsepti saa kuolaamisrefleksini käymään ylikierroksilla!

Tällaisissa All-Stars-elokuvissa piilee kuitenkin aina se vaara, että kokonaisuudesta muodostuu vähemmän kuin osiensa summa. Jos heität pizzan päälle 15 eri täytettä, ei lopputulos välttämättä ole makuhermoja kutkutteleva. Todennäköisesti luomuksesi kuulostaisi teoriassa ihan hyvältä mutta maistuisi käytännössä paskalta. Onneksi The Avengers välttää genrelle tyypillisen täyteen ahtamisen. Näin näyttävää, viihdyttävää ja tyydyttävää supersankarielokuvaa en ole aiemmin nähnyt. Jotain kertoo kai se, että näytöksen loputtua tallustin teatterista ulos naurettavan leveä virne naamallani. The Avengers oli pirun hyvä. Se onnistui jopa ylittämään valmiiksi korkeat odotukseni!

Jokainen hahmo on tuotu tarinaan hämmentävän pettämättömällä tyylitajulla. Kaikilla on pätevät motiivit, tarpeeksi ruutuaikaa ja mielekästä tekemistä leffan alusta loppuun. Kaikkein parasta oli nähdä eri sankareiden ja roistojen reagoivan keskenään. Esimerkiksi Kapteeni Amerikka on täydellisenä tosikkona helppo kohde Rautamiehen pilkalle ja sarkastisille heitoille. Thorin ja  Hulkin välienselvittely puolestaan haki vertaistaan. Monesti hahmojen välinen dialogi ja toiminta oli niin oivaltavaa ja hauskaa, että oli pakko nauraa ääneen. Onneksi en ollut ainoa joka repeili, vaan pari kohtausta aiheutti yleisössä totaalisen naurunremakan... Nauroin huomattavasti enemmän, kuin vaikkapa Iron Skytä katsoessani.

The Avengers toimii ennen kaikkea siksi, että elokuva olettaa hahmojen olevan katsojille jo tuttuja. Jokainen päähenkilö on esiintynyt omassa elokuvassaan, joten ei ole mitään tarvetta selitellä kaikkien taustoja. Niinpä ruutuaikaa on saatu reilusti sille tärkeimmälle, eli silmittömälle toiminnalle! Taistelua on valtavasti, kuten asiaan kuuluu. Onneksi siinä kuitenkin riittää vaihtelua koko elokuvan ajan. Missään vaiheessa mättäminen ei muuttunut tympeäksi seurattavaksi. Ja voi jösses, millaiseksi toiminta kehkeytyy elokuvan loppua kohden! Näin komeaa kaupungin tuhoamista en muista nähneeni!

Jos joku ei vielä sitä tajunnut, olen nyt aivan Marvel-kuumeessa. Suosittelen the Avengersia jokaiselle toimintaelokuvien ystävälle. Sarjakuvafilmatisointien saralla raina on parhainta mitä löytyy. Onneksi jatko-osa on tulossa joskus tulevaisuudessa. Ostinpa elokuvan innoittamana Xbox 360:lle Marvel Ultimate Alliance- roolipelin, jonka mättämisen aloitan kaverin kanssa jo huomenna. Makia!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 01.05.12 - klo:20:28
Eilen tuli katsottua Indiana Jones ja Tuomion temppeli. En edes tiedä kuinka monetta kertaa näin sen.
Olen katsonut kyseistä elokuvaa videolta jo ennen kuin osasin lukea. Nyt on taas melko nostalginen fiilis.
Elokuva ei ole mitenkään päätä räjäyttävä. Koko Indiana Jones-sarja on kliseitä, mahdottomuuksia ja epäkohtia täynnä. Silti se on yksi suosikeistani.(Se on niin hyvä, koska se on niin huono.)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 04.05.12 - klo:14:55
<+coconuut> ei oo oikeesti totta
<+coconuut> Person of Interest
<+coconuut> Koko kausi
<+coconuut> ei yhtäkään heikkoo jaksoo
<+coconuut> siis
<+coconuut> onko tää täyden kympin sarja
<+coconuut> jumalauta
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 10.05.12 - klo:10:07
Eilen sattumalta katsoin avausjakson sarjasta Harvoin Tarjolla. Näkyy näytettävän uusintana, mutta tämä sarja on mennyt minulta aikoinaan täysin ohi.
Ihanan kärjistettyjä henkilöhahmoja, joten huumoria ja draamaa riittää. Yksi miinus sarjasta kyllä löytyy. Nimittäin Reino Nordin  -_- Muutoin ajattelin ruveta seuraamaan, vaikuttaa lupaavalta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 13.05.12 - klo:02:30
Mafia leffojen jälkeen aina vähän paha mieli. Onko muillakin näin?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 27.05.12 - klo:23:46
Vietin krapulaisen päivän visusti sisällä epäterveellistä muonaa safkaten. Samalla tsiigasin kaverini lainaaman Toy Story -trilogian läpi. En vieläkään onnistunut pitämään pokkaa kolmosen lopussa. ;_;
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 29.05.12 - klo:07:44
Vietin krapulaisen päivän visusti sisällä epäterveellistä muonaa safkaten. Samalla tsiigasin kaverini lainaaman Toy Story -trilogian läpi. En vieläkään onnistunut pitämään pokkaa kolmosen lopussa. ;_;
Tarkoittaako tämä, ettet pysty olemaan nauramatta vai olematta surullinen?  :)
Pitäisi ostaa se dvd-trilogiaboksi. Tahdon nähdä kolmosen uudestaan, se oli hyvä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Garo - 29.05.12 - klo:15:18
En vieläkään onnistunut pitämään pokkaa kolmosen lopussa. ;_;
Juu, kolme kertaa katsottu ja aina sama juttu.

Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 13.06.12 - klo:18:59
Pitäisiköhän alentua katsomaan Summeria, koska kaverini on yksi juontajista?

Meinasin muuten ostaa Walking Deadin ekan tuotantokauden. Teinkö virheen kun jätin sen kauppaan vaiko ohitinko paskan zombisarjan?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: joulun veli - 17.06.12 - klo:20:26
Sodankylän filmijuhlilla esitettiin Béla Tarrin elokuva Sátántangó, joka on tunnettu sitä näkemättömille lähinnä siitä että se kestää seitsemän ja puoli tuntia. Aloitimme noin kello puoli 21 ja itse pääsin nukkumaan ehkä 5.30, koska väliajat venyivät. Uusi kokemus ja kaunis elokuva. Hyvä että on näitä tilaisuuksia. Tällaiset pitää katsoa elokuvateatterissa eikä sieluttomilta DVD-levyiltä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 18.06.12 - klo:18:57
Festareilla olit etkä mulle kertonu. :C
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: joulun veli - 18.06.12 - klo:21:40
Ajattelin ettei Resetissä ole niin kyldyrelliä väkeä, että tarvitsisi kertoa. :C

E: Paitsi että nythän sitten kerroin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 18.06.12 - klo:22:21
Olin siellä päin kesätöissä. Olisin menny kattoon jonkun leffan, muttei löytyny mitään kiinnostavaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: joulun veli - 18.06.12 - klo:22:51
Katsoin viikon aikana varmaan yhdeksän elokuvaa ja kävin klubilla perjantaina. Party hard.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Garo - 23.06.12 - klo:19:19
Jaaha, Legend of Korran finaali katsottu. Muuten tykkäsin, mutta viimeisen jakson viimeinen twisti oli käsittämätöntä shaibaa. Vei kaiken merkityksen pois monelta aikaisempien jaksojen tapahtumalta. DiMartino ja Konietzko voisivat myös lopettaa tuon teinilove-juonikuvion tuputtamisen kun eivät selvästikään hallitse sitä sen paremmin kuin The Legend of Aangissa. Jäin myös kaipaamaan jonkinlaista cliffhangeria, joka johdattelisi kakkoskauden juonikuvioon.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 24.06.12 - klo:17:59
Tuli katsottua GoT:n ensimmäinen kausi. Ihan jees, vaikka kirjat ovatkin paljon parempia. Muutama hahmo näytti täysin erilaiselta, kuin mitä olin kuvitellut. Luulin jo päässeeni tästä yli, mutta
(click to show/hide)

Yksi kohta sarjassa häiritsi suuresti.
(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 13.07.12 - klo:01:48
Kävin katsomassa The Amazing Spider-Manin. Hyvä leffa oli, mutta en nyt ihan tajua esimerkiksi Doug Walkerin (http://thatguywiththeglasses.com/videolinks/thatguywiththeglasses/bum-reviews/35844-bum-reviews-the-amazing-spiderman) puheita siitä, että tämä olisi erityisen paljon synkempi ja totisempi kuin Raimin Hämis-filmatisoinnit. Vähän särmikkäämpi joo, mutta hölmö huumori ja tyhmät kohtaukset eivät todellakaan loistaneet poissaolollaan. Spidey heitti tällä kertaa jatkuvasti smartass-kommentteja painiessaan pahisten kanssa ja oli muutenkin paljon vitsikkäämpi tyyppi, mikä on ilmeisesti lähempänä sarjakuvaa, mutta en sitten tiedä tekeekö se kokonaisuudesta erityisen tummasävyistä. Siitä on tosin aikaa kun olen vanhemmat leffat katsonut, joten ehkä ne ovat typerämpiä kuin muistan.

Näyttelijät olivat hyviä, kuin myös heidän esittämänsä hahmot. Love interestin virkaa toimittava Gwen Stacy on ilahduttavan aktiivinen ja fiksu naishahmo, valovuosia edellä Raimin leffojen Mary Janea. Pahiksena hääräävä, harvinaislaatuisen karismaattinen Rhys Ifans tekee todella hyvää työtä, mutta valitettavasti hyvin alustettu ja kiinnostava hahmo haihtuu ilmaan muuttuessaan karjuvaksi ja tavaroita viskeleväksi superroistoksi. Hämis/Parker itse on yllättävän pidettävä ja Garfield roolissaan lähestulkoon moitteeton.

Viihdyttävä pätkä kaiken kaikkiaan, vaikkakin loppujen lopuksi aika perinteinen, yllätyksetönkin sarjakuvafilmatisointi. Luvassa ei siis missään nimessä ole samanlaista huikeaa näkemystä kuin esimerkiksi Nolanin Batman-elokuvissa. Pesäeroa Raimin trilogiaan on joka tapauksessa sen verran paljon, ettei rebootti tunnu aivan turhalta ja ainakin minä jään odottamaan jatko-osaa mielenkiinnolla.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 16.07.12 - klo:02:38
Katsoin muistin verestämiseksi Raimin ensimmäisen Spidermanin uusiksi, ties kuinka monen vuoden jälkeen. Täytyy kyllä myöntää, etten vieläkään tajua mikä uudesta leffasta tekee erityisen paljon vakavammin otettavan, uskottavamman ja synkemmän... Toki draama on -02 leffassa (ja muistaakseni jatko-osissakin) aika kömpelöä ja keventävää läppää lentää runsaasti läpi leffan, mutta ei kokonaisuus mielestäni supersankaripätkäksi erityisen typerä ole. Tyhmiä kohtauksia löytyi sitä paitsi myös uudesta leffasta, huumorista puhumattakaan. Kieltämättä Amazing Spidermanissa on erilainen fiilis ja draama toimii huomattavasti paremmin, mutta en silti lähtisi kutsumaan sitä erityisen paljon vakavammaksi. Näen vissiin vain asiat eri tavalla.

Se onkin sitten eri asia, kumpi leffa on parempi.

Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 16.07.12 - klo:21:24
Suosittelen myöskin Sherlockia. Laadukas, korkeilla tuotantoarvoilla tehty BBC-produktio Britanniasta. Itse olen katsonut 4/6 jaksoa tähän mennessä, ja kahta viimeistä vähän säästelen kun ei vielä ole tietoa kolmoskauden esitysajasta...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Detonat - 16.07.12 - klo:22:01
Katselin tuon toisen kauden brittien telkkarista, ja voin sanoa, että 6. jakso oli pienoinen pettymys. Muuten sarja on oikein hyvä ja suosittelun arvoinen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 20.07.12 - klo:13:09
Olen itsekin valmistautunut Bätmäniin aika hyvin, kaksi edellistä osaa on nimittäin tullut katsottua viimeisen kahden viikon aikana peräti kolme kertaa. Jännittää, että käykö tässä varsin tutuksi tullut trilogian kuseminen lopetuksen myötä vai jotain ikuisen hienoa. Neljän tunnin päästä katsomaan miten käy Bättikselle!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 20.07.12 - klo:13:10
Yön Ritarin parhaita puolia oli sen arkisuus ja uskottavuus. Beginsissä on vielä liikaa kalsarisankareita ja ultravoimia lol.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 20.07.12 - klo:13:35
Batman nyt on käsittääkseni alunperinkin ollut realistisempi ja synkempi kuin kapumpifpaf-jätkät. Yön Ritari on minun lepakkomieheni.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 20.07.12 - klo:22:20
Batman Begins - 3½/5
The Dark Knight - 5/5
The Dark Knight Rises - 4½/5

Mietteitä riisistä:
(click to show/hide)

The Legend has ended,  kaiken kaikkiaan annan trilogialle 4½/5 arvosanan, jonka myötä se kiriikin muiden supersankari-leffojen ohi.

Ja kyllä, Batman on super, koska se käyttää keinoja, jotka ovat muiden saavutettamattomissa, ja sankari, koska se pelastaa päivän. Kyllähän Tony Starkkikin lasketaan superiksi vaikkei sillä mitään kryptoniittia pyllyssään ole.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 21.07.12 - klo:19:08
Batman Begins oli mielestäni tylsä. En ole vieläkään katsonut kokonaan :( Varmaan pitäisi. Yön ritari ftw!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 22.07.12 - klo:18:32
Batman Begins on mielestäni viihdyttävämpi ja helpommin katsottava leffa, Yön Ritari taas elokuvataiteellisesti vakuuttavampi teos. En tosin ole koskaan pitänyt jälkimmäistä aivan yhtä huikeana pätkänä kuin useimmat muut. Toisin sanoen se on mielestäni todella hyvä leffa, mutta ei maailman paras.

Yllättävän monet tahot tuntuvat lievästi pettyneen trilogian päättävään osaan, mutta yritän pitää ennakko-odotukset neutraaleina. Viikon parin sisällä luultavasti menossa katsomaan...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 22.07.12 - klo:19:09
Yön Ritarin Paluu on omasta mielestäni täydellinen päätös Nolanin trilogialle. Tykkäsin jokaisesta näyttelijäsuorituksesta runsaasti. Tom Hardyn näyttelemä Bane varsinkin tekee eleettömän, mutta todella vahvan suorituksen, vaikkei ehkä hahmo kokonaisuudessa aivan pääsekään Jokerin tasolle. Pidän myös siitä, miten Nolan viittailee moniin asioihin epäsuorasti elokuvan aikana ja antaa katsojalle enemmän tai vähemmän suoria vihjeitä tulevista tapahtumista. Lopun juonivänkyrä-yllätys on tavallaan hieman herp derp, mutta lopulta hyvinkin looginen ja arvattavissa oleva...

Kyllä tämä Avengersin voittaa. Kiva leffa, mutta itselleni se oli lähinnä Robert Downey Jr. showta, enkä muista sankareista juurikaan perustanut ja kokonaisuus jäi hieman sieluttomaksi. Tykkään Nolanin erilaisesta lähestymistavasta näihin supersankarileffoihin. Pitäisi katsoa kaikka kolme maratonina.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 22.07.12 - klo:21:56
Loistava elokuva. Harmi että katsoin Dark Knightin Floridan suurimmalta kankaalta Imaxina, kun taas tämän katsoin Etelä-suomen pienimmältä kankaalta.

Jos jotain olisi voinut parantaa, niin Heath Ledgerin cameo olisi ollut niin mahtava lisäys.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 22.07.12 - klo:22:12
Yön Ritarin Paluu on omasta mielestäni täydellinen päätös Nolanin trilogialle.

Kyllä tämä Avengersin voittaa.

Loistava elokuva.

Tämäpä kummallista. Yön Ritarin paluu kerää kaikkialta ylistävää palautetta, mutta minä en erityisemmin jaksanut innostua. Minulle tämä Nolanin trilogian päätös oli pettymys, vaikka aikaisemmista leffoista paljon pidinkin. Kattavammat fiilikseni/arvioni voi lukea blogini kätköistä. (http://viimeinenluolasto.blogspot.fi/2012/07/vuolasta-avautumista-uusimmasta.html) Sisältää pieniä viittauksia elokuvan sisältöön, mutta ei suoranaisia juonipaljastuksia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ingoo - 23.07.12 - klo:00:22
Katsoimpa tuossa juuri Mementon. Voi jumalauta miten hyvä leffa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 25.07.12 - klo:16:43
Yön ritarin paluu katsastettu. Näyttelijäsuoritukset oli nappeja, pidin muutenkin oikein paljon. Liikutuin jopa muutamassa kohdassa, koska Batman on niin Batman.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 24.08.12 - klo:21:21
Pixarhan on tunnetusti yhden egon monoliitti jossa käsikirjoittajat ja ohjaajat ovat aina samat.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 24.08.12 - klo:21:38
Siis eikös Brave ole Disney-Pixar jointventure?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Garo - 24.08.12 - klo:21:44
Huomenna olisi tarkoitus mennä katsomaan suomeksi. Wall-E:n ja UPin kaltainen omaperäisyys näyttää puuttuvan, mutta muuten on ainakin trailereiden perusteella vaikuttanut ihan kelpo animaatiopätkältä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 25.08.12 - klo:18:10
Pulp Fiction. Paras elokuva ennen, nyt ja aina.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Garo - 28.08.12 - klo:19:20
Pieni arvostelu Urheasta:

Visuaalisesti elokuva oli upea, vaikka vähempää ei Pixarilta odottaisikaan. Vaikuttavin ilmestys oli Mor'du karhu, joka aina ilmaantuessaan sai sydämen takomaan silkalla uhkaavudellaan. Ainakin tämä 3D-versio oli tosin paikoin häiritsevän tumma, mikä ei ollut ongelma kahden muun katsomani 3D-animaation kohdalla. Kenties elokuvan värimaailma korostaa ongelmaa?

Juoni oli kiinnostava ja piti hyvin otteessaan, vaikka joskus puolenvälin jälkeen tietty päämäärättömyys vähän häiritsi tempoa. Huumori (joka oli paikoin yllättävän ronskia), draama ja jännitys olivat mielestäni hyvin tasapainossa keskenään. Johtuneeko sitten siitä, että olen vanhemmiten käynyt tunteellisemmaksi, mutta elokuvan kliimaksissa herkistyin kyyneliin asti. Ainoa muu Pixar-pätkä, joka on saanut minulle aikaan moisen tunnereaktion, oli Toy Story 3.

Suomenkielinen käännös ja ääninäyttely toimivat hyvin (kummassakin tosin 1 kohta, joka vähän särähti korvaan, mutta se ei ole paljon). Heljä Heikkinen tekee uransa parhaan roolisuorituksen Meridana ja äidin roolin vetävä Satu Silvo suoriutuu vähintään yhtä hyvin. Muistakaan äänistä ei löydy moitteen sijaa.

Eniten elokuvaa vaivaa tietty yllätyksettömyys. Vaikka olikin tiedossa, että Pixar tekee melko perinteisen fantasiaseikkailun, olisi siltä odottanut juonen taholta jotain hieman erikoisempaa. Tällaisenaankin Urhea on silti loistava elokuva, eikä kenenkään animaation ystävän pitäisi jättää sitä välistä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 03.09.12 - klo:00:06
Katsoin Takashi Miiken ohjaaman Ace Attorney -leffan, johon on puristettu koko ensimmäinen peli. Paketti toimii yllättävän hyvin. Elokuva on erittäin Japani, joten kovimmat kundit voi jättää kattomatta.

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 16.09.12 - klo:02:07
Katsoin The Wrestlerin. About fucking time.

En minä nyt tästä osaa oikeastaan mitään pahemmin sanoa, sain kylmiä väreitä, sydämeni tykytti ja lopputekstien rullatessa ruudulla jouduin pyyhkimään silmäkulmiani varmistaakseni, olivatko ne todella hieman kostuneet. Vakuuttava ja ajatuksia herättävä, mutta tietyllä tapaa todella surullinen elokuva. Mickey Rourke on pääosassa täydellinen, eivätkä muutkaan näyttelijät pärjää hullummin. Siis... vautsi. Yksi parhaita näkemiäni elokuvia, ja se on jotain, mitä en yleensä sano välittömästi ensikatselun jälkeen.

Showpaini on erottamaton osa päähenkilöä, mutta elokuva kertoo loppujen lopuksi jostain muusta. Aihepiiriin vedoten ei siis kannata jättää väliin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 14.10.12 - klo:01:22
Katsoin Brazilin. Viimeiset 15 minuuttia (arviolta) on ahdettu täyteen nerokkainta visuaalista tykitystä, jota muistan koskaan elokuvissa nähneeni. Ajottain leffa ehkä hieman tylsistytti, mutta ne hienot hetket ovat todella hienoja ja pelastavat paljon. Lopetus herätti sisälläni monimutkaisen tunnekuohun, jonka seurauksena en oikein tiennyt mitä ajatella tai tuntea, minkä tulkitsen hyväksi asiaksi. Aika huikea pätkä, pitäisi vissiin tarkastaa lisää Gilliamin tuotantoa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 14.10.12 - klo:02:08
Suosittelen vahvasti. Terry Gilliam on nerokas ohjaaja ja miehen heikommatkin elokuvat ovat jos eivät nyt hyviä, niin ainakin katsomisen arvoisia ja mielenkiintoisia. (esim. Tideland ja Imaginarium of doctor parnassus, josta kyllä itse pidän todella paljon)

Ja ne hyvät ovatkin sitten aika täydellisiä (12 Apinaa  ^_^)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: gouper - 19.10.12 - klo:12:55
Itsekin täytin tuossa taannoin sivistysaukon Wrestlerin osalta. Myönnettävä on, että Rourken suorituksesta jäi monttu auki..  ^_^

Laskutusohjelma (http://www.procountor.com/tuotteet/ominaisuudet/laskutusohjelma/)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 23.10.12 - klo:19:53
Nuo Laattapisteen mainokset missä Duke Nukem (tai no Duken näköinen heppu) remontoi ja pistää kaiken paskaksi. :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 27.10.12 - klo:12:43
Tosi hyvä jakso mut...

VITUN PASKA HOMO FRINGE!  O_O
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 04.11.12 - klo:02:15
Skyfall. Tsiisus. En osaa tässä leffan jälkeisessä hurmoksessa kirjoittaa oikein mitään rakentavaa, mutta sanotaan nyt, että pätkä jätti hyvin samansuuntaiset fiilikset kuin Casino Royale 6 vuotta sitten: Paras. Bond. Ikinä.

Muistikuvat useimmista sarjan aiemmista leffoista ovat tosin melko hatarat, joten hankala sanoa. Sen verran uskallan kuitenkin väittää, että kyseessä on toistaiseksi dramaattisin ja hahmovetoisin Bondi. Casino Royalen viitoittamalla, vakavammalla linjalla jatketaan, mutta huumoria on mukana runsaasti ja toimintakohtaukset ovat ilahduttavan leikkisiä. Bond on siis edelleen Bond, jos minulta kysytään.

Viittaukset aiempiin leffoihin ovat onnistunutta nostalgiointia, jotka eivät vie huomiota pääasiasta. Javier Bardem on mahtava pahisroolissa. Loppupuolella nähtävät
(click to show/hide)
nostavat leffan tämän vuoden toistaiseksi hienoimmaksi elokuvateatterikokemuksekseni (ellen unohda jotain... en kyllä usko unohtavani).

007/007 pistettä. Valitettavaa on, mutta aika vähänlaisesti. Eikä oikeastaan mitään merkittävää.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 16.11.12 - klo:03:27
Juuh elikkäs tylsyyksissäni päätin ruveta listaamaan suosikkileffojani. Osa 1 (http://tapza.wordpress.com/2012/11/16/101-suosikkielokuvaa-osa-1-101-96/) ja lisää tulee sitä mukaa kun jaksan kirjoittaa, eli aika pitkin aikavälein. Kommentoida voi jos haluaa, ei väliä minne.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 16.11.12 - klo:10:54
Jackie Brownissa oli aika siisti kohta se ku se blondi kysyy de Nirolta

"Nussitaanko?"
"Joo."
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 21.11.12 - klo:07:26
^ Jep. Tuo olkoon myös esimerkki siitä, että leffa on huumoria myöten ehtaa Tarantinoa. Harmi, että leffa ei ole saavuttanut miehen muiden töiden tasoista suosiota.

Ja osa 2 (http://tapza.wordpress.com/2012/11/21/101-suosikkielokuvaa-osa-2-95-91/).
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 08.12.12 - klo:16:49
[16:47] <+coconuut> oih... uusin fringe sai kyynelehtimään... huomaa et enää 5 jaksoo jäljellä tätä 5/5 sarjaa... ;_;

kyynelehtiminen = silmät kostuu hieman

*edit* Ainiin, eilen olin kavereiden kanssa katsomassa Lord of the Ringsit extendedeinä putkeen. Ei ollut edes paha, vaikka kuumottelinkin etukäteen. Ensi keskiviikkona sitten Hobittia!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 22.12.12 - klo:12:16
How I Met Your Mother jatkuu vielä yhdeksännelle kaudelle (http://www.ign.com/articles/2012/12/22/how-i-met-your-mother-renewed-for-season-9). Ehkä näin on parempi, toivottavasti 8. kausi loppuu Tedin ja mutsin kohtaamiseen siellä juna-asemalla.

*edit* in other news: Fringeä enää kolme jaksoa jäljellä. ;;__;;
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Artsi2 - 23.12.12 - klo:08:46
Jälleen muistui mieleen miksi pidän WALL-E:ta suunnilleen parhaana leffana ikinä. Näin toisellakin katselukerralla sai elokuvan loppupuolella iso mies tuntea itsensä pikkutytöksi, kun joutui robottiromantiikan vuoksi pidättelemään miehisiä kyyneleitä.
Animaatiot ftw! Nyt kun mainitsit, niin tuli pakottava tarve katsoa tämä (http://www.youtube.com/watch?v=P8sUVhR7xjE) kohtaus ties kuinka monetta kertaa uudestaan. Voi WALL-E!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 27.12.12 - klo:04:41
Minulle Wall-E oli pettymys. Sitä vaivaa sama ongelma kuin Upia; molemmissa on kiinnostava asetelma ja koskettava sanoma, mutta tarina on toteutettu köykäisesti. Upissa oli runsaasti tyhjäkäyntiä ja Wall-E:ssa taas mielestäni liikaa herkän tunnelman tuhoavaa "hauskaa" slapstick-komiikkaa, joka antoi kokonaisuudelle hiukan ikävän "lastenleffa"-leiman.

Sivuhuomiona: jatkoin tätä (http://tapza.wordpress.com/2012/12/27/101-suosikkielokuvaa-osa-3-90-86/).
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 30.12.12 - klo:22:20
Nyt kun zombiepidemia iski Retiisin valtakuntaan niin Foxilta tulis nyt Walking Deadia kolmeen asti.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Arctic Fox - 30.12.12 - klo:22:40
Katsoin viime viikolla, mutta nyt täällä Lapin takapajulassa ei näy FOX lainkaan. Itken verta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: mosse - 31.12.12 - klo:09:28
Thor taas tuntui olevan ainoastaan Avengersin pohjustukseksi väkisin väännetty tusinaleffa.

Sitähän ne kaikki viisi leffaa onkin. Tai no, eka Iron Man oli ihan jees.

Mutta oli Thor sentään parempi kuin se Hulk-leffa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 31.12.12 - klo:15:02
Mitä hittoa. Kapteeni Amerikkakin oli just hauska, vaikkakin mahdottoman korni.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 31.12.12 - klo:15:47
Kapun leffa oli hauska siihen asti, kunnes se meni taistelutantereelle.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: mosse - 31.12.12 - klo:18:18
Mitä hittoa. Kapteeni Amerikkakin oli just hauska, vaikkakin mahdottoman korni.

En tiiä, en oo nähny. Blurayna tosin hyllyssä. Avengersissa se oli hahmona kyllä niin överi, ettei mitään rajaa.

Olen suorastaan häkeltynyt siitä, että olen onnistunut katsomaan viikon sisään peräti kaksi (2) elokuvaa oikein valkokankaalla. Torstaina tuli katsastettua Hobitti, mistä olin kuullut ennakkoon lähinnä paskaa. Näitä odotuksia vasten leffa yllätti erittäin positiivisesti ja tykkäsin siitä enemmän kuin yhdestäkään Taru Sormusten Herrasta -saagan leffasta. Tarina rullasi, rytmitys oli kohdillaan ja kaikki taustoitukset olivat varsin mielenkiintoista settiä. HFR:n leffa tosin muistutti ainakin alkuun halpaa saippuaoopperaa, mikä vähän häiritsi. Kai se sitten on totuttelukysymys.

Tänään taas tuli ihmeteltyä Piin elämä, joka on kyllä visuaalisesti yksi hienoimpia näkemiäni leffoja, ja sellaisena siihen on enemmän syytä suhtautua, sillä itse tarina ei ainakaan omasta mielestäni ollut mitenkään järin kiintoisa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 04.01.13 - klo:23:03
Juoppohullun päiväkirja nähty. Suomalaiseksi ääliöryyppyörvellyskomediaksi yllättävän visionäärinen ja... kaunis? Huumori oli todella rivoa eikä aina erityisen hauskaa, mutta hekoteltuakin tuli muutamaan otteeseen. Hetkittäin leffa on yllättävän vakava, mutta ei silti karkaa miksikään moraalisaarnaksi, vaan toimii eräänlaisena härskinä rappiokuvauksena yllättävän hyvin. Myös kuvaus on varsin onnistunutta, mukaan on jopa eksynyt ihan siististi toteutettuja surrealistisia näkymiä, jotka istuvat kaiken alapää- ja paskahuumorin keskelle oudon luontevasti.

Kertoo varmasti jotain myös suomalaisen elokuvan tasosta, mutta kyllä tämä taitaa sinne parhaiden näkemieni kotimaisten joukkoon mennä. Kirjoja en ole lukenut, vaikka niistä paljon hyvää olen kuullutkin. Ehkä tämän katselukokemuksen siivittämänä voisi aloittaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 04.01.13 - klo:23:42
Pari tuttua kävi katsomassa tuon sillä ovat kirjojen suuria faneja. Sanovat leffaa aivan kamalaksi paskaksi.

Mut joo, Katsoin Walking Deadin ensimmäisen tuottarin. Olihan se aika maukasta settiä, mutta pirulainen kun nuo Blu-rayt maksaa liikaa minulle. pakko myöntää, että tästä tuli aika paljon itse peliä rakenteltaan. Tykkäsin ja oli juuri sopivan lyhyt. Miinusta oli loppuräjähdys joka näytti paskalta.

Tokasta ja kolmannesta tuottarista olen vain kuullut niiden huonoudesta ja eka tuottari on paljon parempi :I
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 04.01.13 - klo:23:53
mutta pirulainen kun nuo Blu-rayt maksaa liikaa minulle
10€ liian suolasta?  :P Valituksesi olisi ollut aiheellinen viisi vuotta sitten, mutta tänä päivänä pluureit irtoavat kaupasta törkeän halvalla (usein n. 2€ kalliimmalla kuin dvd:t).

Walking Deadin toinen kausi on varsin tylsä, joo, mutta kyllä silti katselin sen mielelläni. Kolmas kausi sen sijaan on ollut varsin tapahtumarikas, ja itseasiassa ihan innolla odotan zombeilun jatkumista helmikuussa. :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 04.01.13 - klo:23:58
Pari tuttua kävi katsomassa tuon sillä ovat kirjojen suuria faneja. Sanovat leffaa aivan kamalaksi paskaksi.

Jaa-a, mene ja tiedä. Kirjailija itse oli ainakin tykännyt (http://www.juoppohullunpaivakirja.fi/).

Lainaus käyttäjältä: Juha Vuorinen
Tämä elokuva on kaunis, se on rietas, ja se on jollain hyvin kierolla tavalla onnellinen.

Oikeastaan ihan osuvasti sanottu.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 05.01.13 - klo:02:04
mutta pirulainen kun nuo Blu-rayt maksaa liikaa minulle
10€ liian suolasta?  :P Valituksesi olisi ollut aiheellinen viisi vuotta sitten, mutta tänä päivänä pluureit irtoavat kaupasta törkeän halvalla (usein n. 2€ kalliimmalla kuin dvd:t).

No siis enemminkni tarkotin noita Blu-ray bokseja, varsinkin ku minä en pysty tilailemaan netistä, niin pitäisi ostaa jostain ryöstökaupasta joka veloittaa kuuden jakson tuottarista Blu-rayna 50e.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 05.01.13 - klo:02:41
Ainahan voi tilata postiennakolla. ;)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 05.01.13 - klo:10:12
Eikä se Visa Electronin hankkiminen nettimaksuominaisuuksillakaan ole mikään mahdottomuus.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 05.01.13 - klo:12:08
Olen laiska. En jaksa mennä verkkopankkiin aktivoimaan nettimaksuominaisuuksia. Samalla suojelen myös omaa taloudellista tilannettani, en ole valmis vielä totaalisen vararikkoon.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 06.01.13 - klo:14:25
Ajattelin katsoa Cujon ja ebin kun 16:9 leffa esitettynä DVD:llä 4:3 formaatissa. Noh, onneksi tässä ei mistään mestariteoksesta taida olla kyse.

//E: Juuh, eipä ollut masterpiece, mutta parempi kuin odotin kuitenkin. Huono pohjustus ja hahmoista ei pahemmin anneta syitä välittää, mikä syö kauhun tehoa aika olennaisesti. Sääli, sillä kohtaukset, jossa tappajakoira ahdistelee rämäautossa kyyhöttäviä keskushenkilöitä ovat varsin hyvin toteutettuja. Jännitystä saadaan rakennettua ihan oikeasti. Kirjaan verrattuna tämä on aika kaunisteltu ja kevennetty, varsinkin loppuratkaisun suhteen, eikä sen vuoksi yhtä tehokas.

DVD-julkaisu oli hävyttömän huono muutenkin kuin väärän kuvasuhteen osalta. Voi sitä roskien ja kuvan värinän määrää.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 07.01.13 - klo:01:28
Aloitin eilen yöllä katsomaan Dexteriä. Tällä hetkellä menossa toisen kauden neljäs jakso, ja ai että kun on kiva.

Hahmot miellytti ensimmäisestä jaksosta lähtien. [:)]
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 07.01.13 - klo:03:11
Itse katsoin Dexterin ekat 6 tuotantokautta melkeen putkeen loppukesästä. Todellakin hyvä sarja. Ensimmäiset 4 kautta ovat loistavia. Kolmonen on ehkä hieman erilainen ja seasonista tykkääminen on luultavasti kiinni paljolti siitä, mitenkä tykkää Dexterin ja kaudella esiintyvän tärkeän hahmon välisestä kemiasta. Pidin itse suhteellisen paljon myös viidennestä kaudesta, vaikka yleinen mielipide onkin että sarjan taso laski roimasti tässä kohtaa. Kuutonen onkin sitten melkeen puhdasta kuraa :(.

Onneksi 7. kausi, joka päättyi muutama viikko sitten palasi taas voittoisaksi. Aivan loistavaa shittiä ja sai odottamaan innolla kahdeksatta (ja näillä näkymin viimeistä) seasonia.

Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 08.01.13 - klo:15:55
Kolmonen on ehkä hieman erilainen ja seasonista tykkääminen on luultavasti kiinni paljolti siitä, mitenkä tykkää Dexterin ja kaudella esiintyvän tärkeän hahmon välisestä kemiasta.
Minä tykkään! :) S03E07 seuraavaksi.

Varasin 8 lippua viikon päästä ensi-iltaan saapuvaan Django Unchainediin. Odotukset on korkeammalla kuin Batmanin tai Hobitin kanssa. [:)]

Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 13.01.13 - klo:19:31
Hmm, pidin viidennestä ja kuudennesta kaudesta enemmän kuin toisesta ja kolmannesta kolmannesta ja neljännestä. Onko tämä paha?

Kuudennella kaudella oli aika päräyttävä loppu, pistänpä heti seiskan pyörimään!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 13.01.13 - klo:19:49
Vitosesta pidin itsekin suhteellisen paljon. Kuudes kausi menee mielestäni rännistä alas heti
(click to show/hide)
Toki 6. kauttakin katsoi ihan mielellään, mutta muihin verrattuna se ei vain etenkään käsikirjoituksellisesti ole kovinkaan vahva : (
Propsit kuitenkin lopusta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 14.01.13 - klo:00:59
Yvonne Strahovskin kauan odotettu ilmestyminen.

Goddddddddddayyuuuuuuum giiiiirrrlll  B)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 14.01.13 - klo:22:33
Se on nyt Dexterit katottu.
(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 16.01.13 - klo:01:17
Django Unchained katsottu. Pomminvarmaa Tarantinoa, 5/5 vuoden paras leffa.

*edit* Ainiin! Heti leffan alussa olin varma, että se jäbä joka sanoo "Last chance, fancypants" on Harry Morgan Dexteristä. Ja olihan se. B) (http://en.wikipedia.org/wiki/James_Remar#Filmography)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 16.01.13 - klo:07:13
Joo-o, kovat on odotukset. Ensi viikonloppuna olisi tarkoitus mennä katsomaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ingoo - 19.01.13 - klo:16:36
"I count six bullets, nigga."
"I count two guns, nigga."

Django oli helvetin hyvä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 20.01.13 - klo:00:12
Tarantino ei pettänyt taaskaan. Tyylikäs, väkivaltainen, kaunis, tunteellinen ja helvetin hauska leffa. Mainiot näyttelijäsuoritukset ja paljon verta. Poikkeuksellisesti en nyt jaksa kirjoitella mitään sen syväluotaavampaa.

Hieman kyllä harmittelen, että kärsin jostain ihmeellisistä keskittymishäiriöistä läpi leffan ja ajatukseni harhailivat välillä ties minne, vaikka pysyin kyllä aina jossain määrin kankaalla pyörivissä tapahtumissa kiinni. En kuitenkaan pistä oireitani elokuvan syyksi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 20.01.13 - klo:16:54
Hieno loppu Fringellä. Herkistyin.

(click to show/hide)

Lainaus
I, too, attempted the unimaginable, and I succeeded. I crossed into another universe, and took a son that wasn't mine. And since then, not a day has passed without me feeling the burden of that act. I'm going to tell you something that I have never told another soul. Until I took my son from the other side, I had never believed in God. But it occurred to me... that my actions had betrayed him and that everything that had happened to me since was God punishing me. So now I'm looking for a sign of forgiveness. I've asked God for a sign of forgiveness. A specific one, a white tulip.
- Walter Bishop
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 26.01.13 - klo:23:06
Tota...

(http://img703.imageshack.us/img703/9266/marleyl.jpg)

Amerikkalainen romanttinen draamakomedia ja itku oli lähempänä kuin minkään muun leffan kohdalla koskaan. Siitäkin huolimatta, että jatkuva pälinä, koirien haukunta ja muut häiriötekijät irrottivat jatkuvasti leffakokemuksesta.

Dude, what...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 26.01.13 - klo:23:10
Näin tuon lentokoneessa kun olin tulossa Vietnamista. Herkistyin.  :) vaikka oliki koira leffa
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 28.01.13 - klo:17:15
Dexterin jälkeen teki mieli katsoa vähän rennompi toimintakomedia, joten Chuck päättyi katselulistalleni. Viimeisen jakson krediitit vyöryivät juuri ruudun yli.

Hahmot kehittyivät sarjan aikana todella paljon ja juoni ei, ihme kyllä, alkanut puuduttamaan ollenkaan. Leffa-, sarja- ja peli-viittaukset sekä huumori yleensäkin oli huikeata, ainakin näin nörtin näkökulmasta! Suosittelen muillekin Restiläisille. ;)

ps. Yvonne oli taas ihana.

*edit* Niin, ja loppuhan oli todella tyydyttävä. Harva sarja saa itsensä nidottua näin taitavasti kasaan!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 30.01.13 - klo:23:53
Disney on julkaissut söpön videon uusista animointikikoista (http://www.youtube.com/watch?v=aTLySbGoMX0), näyttää todella tyylikkäältä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 31.01.13 - klo:02:46
Todella kaunis.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 31.01.13 - klo:03:14
Älyttömän makee ja upea tyyli, mutta itse filmi ei jostain syystä noussut tunnetasolla ihan niin korkealle kuin olisin odottanut, vähintään pala kurkkuun olisi pitänyt nousta mutta ei sitäkään.

Mutta tuo musiikki, sille voisin kyyneleen tirauttaakin, upeaaaaaaaa. Tuollaista tyyliä ja tunnetta (tai vaikka vain puolta tuosta) kokisi mieluusti kokonaisen leffan verran.

Siis lisätään nyt vielä että tarkoitukseni ei ole olla vakionegatiivinen tai mitään, yleensä tällaiset hellät ihmissuhdelyhytpätkät vain osuvat minuun kuin tuhat volttia, mutta tästä jotain puuttui. Esimerkiksi vaikkapa aivan uskomaton Upin montaasi sen parin koko elämästä, mistä riittää poraamista koko viikolle (okei vähän eri aihe mutta anyanwyanway).
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Garo - 31.01.13 - klo:08:08
Vau. Aika upeasti saatu yhdistettyä 3d-animaation sulavuus ja 2d animaation tyylikkyys. Toivottavasti pian nähtäisiin samalla tekniikalla toteutettu kokopitkä leffa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 31.01.13 - klo:13:23
Minä kyllä liikutuin, tai ehkä ennemminkin sain sellaisen lämpöisen tunteen sydämeeni. Hienoa nähdä, miten ilmaisuvoimainen ja tunteikas voi mykkä lyhytanimaatio olla.

Suosittelen myös tutustumaan melko samankaltaiseen live action -pätkään (http://m.youtube.com/#/watch?v=uy0HNWto0UY) muutaman vuoden takaa. On vähintäänkin yhtä sympaattinen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: gouper - 31.01.13 - klo:15:11
Täälläkin seurattu Dexteriä jo pidemmän aikaa, hyvä sarja :)


Kotisivujen mainostaminen viesteissä on kiellettyä. -Tube
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 31.01.13 - klo:22:01
Jos joku katto Duudsonit tänään niin olin siinä 20 metrin päästä kuvauspaikasta silloin ja siihen taloon jossa oli sen viikonlopun yritettiin tulla tai jotain mutta ovenavaaja onneksi hoiti tilanteen.

Olisi kyllä voinut kävellä mekko päällä taustalla.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 02.02.13 - klo:12:33
Django katsottu'd. Hieno leffa, muttei jotenkin pitänyt otteessaan loppuun saakka. Osittain siksi että leffassa oli pari kohtaa jotka olivat enemmänkin laskelmoitua viihdykettä kuin itsetarkoituksellisen mukataiteellista paskaa, mikä vieraannutti tapahtumista aika pahasti.

Tykkään miten Tarantino käyttää huumoria keinona luoda väkivaltaisesta tilanteesta arkipäiväisemmän ja realistisemman, eikä mitään siistiä ja sliipattua äksöniä. Mutta kun vitsiä epäonnistuneista naamioista pitkitetään minuuttitolkulla tulee vaan mieleen miten tähän nyt on laitettu katsojaa ajatellen tälläinen suvantokohtaus ennen verilöylyn alkamista.

Ja
(click to show/hide)

En kyllä tiedä mitä ajatella tavasta jolla mustat elokuvassa esitetään. Lapsekkaina ja yksinkertaisina, tosin mistäs sitä kyntöorjalle intellektiä kertyisikään? Samuel L. Jackson tuo elokuvan ykköstähtenä erityisesti mieleen paviaanin. Hämmentävää, kun tälläisessä elokuvassa tulee melkein ajatelleeksi tummaihoisia omana lajinaan.

Mut joo hienot elävät kuvat 4/5. Pulp Fiction ja Kunniattomat Paskiaiset olivat IMO selvästi parempia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 03.02.13 - klo:04:04
Pulp Fiction ja Kunniattomat Paskiaiset olivat IMO selvästi parempia.

Niin ne olivatkin. Django tarvitsee tosin ainakin yhden uusintakatselun ennen kuin voin kunnolla vertailla elokuvia keskenään.

Itse katsoin tuossa Evil Dead 2:n ensimmäistä kertaa, aboout fucking time. Ykkönen on yksi henkilökohtaisista suosikeistani, enkä voi sanoa pettyneeni jatko-osaan. Odotin ehkä vielä enemmän toimintaa, splatteria ja huumoria kaiken kuulemani ja lukemani perusteella, mutta kyllä tämä näinkin oli melkoista tykitystä loppuun asti. Harvoissa leffoissa on näin selvästi havaittavissa, että tekijöillä on ollut filkkaa duunatessaan aivan helvetin hauskaa.

Ääneen hymyilyttävä pätkä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 03.02.13 - klo:19:19
Evil Dead on hieno leffasarja ja yksi omista suosikeistani. Sarjassa on ehkä hienointa se, ettei niillä ole oikeastaan minkäänlaisia sääntöjä, vaan käytännössä mitä vain voi tapahtua. Tykkään siitä, miten jokaisella sarjan osalla on periaatteessa oma identiteettinsä. Ykkönenhän on silkkaa kauhua, joskin tämän päivän näkökulmasta muovailuvahatehosteet nyt näyttävät vähän tahattoman koomisilta. Siitä eteenpäinhän sarja menee koko ajan koomisempaan, muttei ainakaan omasta mielestäni huonompaan suuntaan, vaan päinvastoin. Ykkösen hohtohan perustuu osittain siihen omaperäiseen ja kieroon tunnelmaan, mikä nyt on läsnä lähes kaikessa, mihin Sam Raimi on koskenut. On jokseenkin käsittämätöntä, miten niin pienellä budjetilla on saatu aikaansa nähden niinkin hyviä tehosteita. Sarjan heikoinhan tuo ykkönen kuitenkin mielestäni on. Ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se olisi huono, mutta mielestäni ED2 ja Army of Darkness ovat vaan paljon hauskempia katsoa. Olen katsonut molemmat useaan kertaan enkä vaan millään kyllästy niihin, vaan joka kerralla huomaan tykkääväni niistä enemmän ja enemmän.

Kakkosessa komedian ja kauhun sekoittaminen toimii paremmin kuin missään muussa elokuvassa koskaan ikinä. Elokuva on parhaimmillaan suorastaan nerokas ja Bruce Campbell vetää aivan hillittömän vakuuttavan ja erittäin fyysisen roolin. Kohtaus, jossa Ash pieksee itseään mökin keittiössä on yksi suosikkikohtauksiani missään elokuvassa. Tehostepuolella mennään taas aika hillitöntä vauhtia ja leffan making of on varsin valaiseva kokemus.

Kakkonen on ehkä järjen kannalta sarjan paras, mutta suosikkini on silti Army of Darkness. Ymmärrän kyllä hyvin, että useat pitävät tätä kai sarjan huonoimpana osana, mutta meikäläiseen tämä vain kolahtaa kovaa. Bruce Campbell on aivan mahtava, juoni on täysin tolkuton, onelinerit ovat hillittömiä, slapstick on hauskaa ja edelleen läsnä on se omalaatuinen ja itseironinen tunnelma. On myös hauskaa huomata, kuinka käytännössä kaikki kauhuelementit on heitetty romukoppaan ja sarja on muuttunut kolmen elokuvan aikana aika puhtaaksi komediaksi. Kyseenalainen ratkaisu, mutta omasta mielestäni se toimii.

Ykkösen remake tulee tuossa muutaman kuukauden päästä elokuviin ja trailereiden perusteella mokoma näyttäisi itse asiassa aika vakuuttavalta. Kuulemma lähes kaikki tehosteet on hyvien tapojen mukaisesti tehty ns. perinteiseen tapaan ja tuottajapuoleltahan löytyy Brucea ja Raimia. Yllättävän kovan näköinen, ollakseen remake.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 06.02.13 - klo:00:56
Tosiaan, ihan hyvältä tuo remake vaikuttaa. Pelkoa ja ällöttäviä erikoistehosteita, kuten alkuperäisessäkin... mutta silti, miksi? Alkuperäinen leffa on niin ikoninen (ja hyvä!), etten näe tällaisessa uusinnassa juuri mitään järkeä. Siis tokihan pieni budjetti näkyy loppupuolen naurettavissa efekteissä, mutta se on osa leffan viehätystä, osa Evil Deadia. Kai se on ymmärrettävää, että tutulla nimellä ratsastetaan, mutta mieluummin olisin nähnyt tämän aivan omana ällökauhuelokuvanaan, vaikka sitä silloin luultavasti olisikin syytetty apinoinnista.

Ja tämän (http://tapza.wordpress.com/2013/02/05/101-suosikkielokuvaa-osa-5-80-76/) jätän tähän.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Garo - 17.02.13 - klo:10:52
Kävinpä tuossa perjantaina katsomassa Wreck-it Ralphin, tai kotoisammin Räyhä-Ralfin. Etukäteen oli jo leffasta aika positiiviset vaikutelmat, eikä tarvinnut pettyä.

Leffan tarina kulki eteenpäin mukavan sutjakkaasti, vaikka tasapainoilu Ralfin ja muiden hahmojen välillä olisi mielestäni voinut olla vähän parempi. Välillä kun palattiin takaisin jonkun sivuhahmon pariin, tuli sellainen "ai niin, tuohan onkin tuolla" fiilis, sillä elokuvan keskittyessä Ralfiin muut hahmot helposti unohtuvat. Toisaalta, kertoohan tämä jotain päähahmon onnistuneisuudesta. Leffan alkupuoli oli selkeästi omistettu enemmän kaikille cameoille ja tuttuihin peleihin pohjautuville vitseille, kun taas sen jälkeen keskitytään enemmän elokuvan omiin peleihin ja hahmoihin. Tämä ei kuitenkaan mielestäni haitannut tempoa.

Visuaalisesti leffa oli, yllätys yllätys, oikein hieno. Eri peliympäristöt olivat kaikki hyvin erinäköisiä, mikä toi mukavasti vaihtelua. Eniten aikaa vietetään kuitenkin muistaakseni Sugar Rushissa/Sokerihuumassa, mikä ei ole ollenkaan pahitteeksi, sillä sen värikylläiset ja mielikuvitukselliset karkkimaisemat ovat todella kaunista katsottavaa. Hahmotkin ovat oikein veikeän näköisiä. Erityinen maininta "pääkaksikolle", sillä Ralf on tosi symppis ja Vanellope/Nelli syötävän söpö.

Käännösalan opiskelijana kiinnitin tietenkin huomiota käännökseen, mikä olikin suurimmilta osin oikein sujuva. "Sankarin tuubi" vitsi vain ei oikein avautunut. Vaikka suomenkin pelislangiin ovat jo vakiintuneet monet englanninkieliset sanat kuten glitch ja power-up, on ne ymmärrettävästi käännetty nuorempaa yleisöä ajatellen. Jos leffan kuitenkin menee katsomaan pelaajana, kannattaa ehkä valita englanninkielinen versio. Onhan tällöin myös useimmilla cameon tekevillä pelihahmoilla se peleistä tuttu ääni. Suomidubista voi tosin bongata sivuroolissa Thomas Puhan.

Suomenkielisestä ääninäyttelystä ei ole oikeastaan suuremmin pahaa sanottavaa, mitä nyt Jarkko Tammisen Karkkikunkun puhe on paikoin vähän turhankin epäselvää sössötystä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 17.02.13 - klo:19:08
Täyttä kuraa, ettei tuota mene Vaasassa enkunkielisenä, ainakaan vielä. Disney-leffojen dubit ovat perinteisesti ihan onnistuneita, mutta alkuperäinen versio on alkuperäinen versio, ja mielestäni on järjetöntä, ettei sen näkemiseen anneta samanveroista mahdollisuutta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 17.02.13 - klo:19:14
Ei täällä Hämeenlinnassakaan vakioteatterini Biorex ei esitä alkuperäistä versiota, ruotsinkielinen (suomilaisen lisäksi tietty) kyllä löytyy. ._. Varsinkin kun tästä Ralphista on kuullut, että jotkut vitsit eivät toimi tai ovat kokonaan poistettu suomenkielisestä versiosta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 18.02.13 - klo:17:17
En ymmärrä. Räyhä-Ralfin original dubbi on katsottavissa vain 3D:nä ja ilman tekstityksiä (http://www.finnkino.fi/Event/299427/). Mitähän ihmettä nyt...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 18.02.13 - klo:22:41
Öh. Samantekeväähän se minulle on löytyykö tekstitystä vai ei, mutta aika merkillistä touhua joka tapauksessa.

Ajattelin nyt sitten hiihtolomalla piipahtaa Helsingissä asti tuon tsekkaamassa. Saan vielä akkarialennusta lipuistakin, jes.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 20.02.13 - klo:21:47
Juuh (http://tapza.wordpress.com/2013/02/20/101-suosikkielokuvaa-osa-6-75-71/). Still goin'.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 22.02.13 - klo:01:14
Ei jää, taitaa olla jo sopimusta George R. R. Martinin kanssa jatkosta. Kolmas kausi käsittää puolet kolmannesta kirjasta.

Ja on muuten hiton hyvä sarja, vielä kuukausi!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 22.02.13 - klo:14:32
Vau. Uusin Person of Interest, eli S02E16, oli täydellinen. Viimeksi nämä vibat tulleet Lostin parhaimmissa jaksoissa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: mosse - 22.02.13 - klo:21:19
Les Misérables nähty. Mielettömän hieno elokuva.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 23.02.13 - klo:12:21
http://www.youtube.com/v/RzI9v_B4sxw?version=3&amp;hl=en_US
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 23.02.13 - klo:16:41
Jippikaijjei, runkkarit! Die Hard 5 A Good Day to Die Hard katsottu. Lähtökohdat leffakäynnille olivat mielenkiintoiset, koska tekeleen metascore on huimat 29 ja oikeastaan jokaisessa lukemassani arviossa leffa on lytätty maan rakoon. IMDB:n keskustelualueen "Die Hard in Name Only" dissaus ei kyllä kiinnosta minua pätkääkään. Mitä väliä vaikka stoori ja asetelma ei ole samaa shittiä kuin aikaisemmissa osissa, kunhan leffa on viihdyttävä? Hyviä esimerkkejä nyt löytää vaikka millä mitalla, ei pelkästään elokuvista yleensä, vaan myös pelkästä Die Hard-sarjasta.

Die Hard 5 A Good Day to Die Hard on kliseinen, typerä, naurettavan over the top rämistely, jossa henkilöhahmot eivät kehity tai muutu eikä oikeastaan koko hommassa ole a) yhtään b) mitään järkeä. Ja juuri siksi pidin siitä. Kaipaan tällaisia elokuvia lisää. Tykkään heittää aivot narikkaan ja katsoa kun Bruce Willis heittää sysipaskoja onelinereita selviytyessään mitä käsittämättömimmistä tilanteista. Pelkästään alun takaa-ajo oli sellaista murskaamista, tuhoamista ja yksinkertaista kaiken irtaimiston paskomista, etten voinut kuin katsella toimintaa kevyt virne naamallani. Samanlaisia huipputyperiä kohtauksia löytyy kyllä lisääkin. Loppumättö on niin ikään ennalta-arvattava ja typerän epärealistinen, mutta juuri siksi niin hauska. Edes elokuvan loppuunkulunut isä-poika-asetelma ei vienyt elokuvan hohtoa pois niin paljon kuin pelkäsin. Toki Bruce Willis on nyt vähän enemmän takaa-alalla, mutta perhesuhteet eivät kumma kyllä edes oikein ärsyttäneet.

Jos jotain nihkeää pitää keksiä, niin muutamat läpät olivat oikeasti aika väsyneitä ja useampi tilanne oli vähän epäselvä. Välillä oli vaikea pysyä kärryillä toiminnassa kun otokset vaihtelevat niin pirun usein (mitä vittua, jos äijä jää auton alle niin täytyykö törmäystä näyttää viidestä eri kuvakulmasta kun itse tapahtuma kestää sen kaksi sekuntia?).

Eihän tämä leffa nyt missään nimessä kaikille ole. Varsinkaan tosikoille. Mutta minulla oli pääosan ajasta aidosti hauskaa. Suosittelen äijäporukalla tsekattavaksi useamman kaljan kera.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Dragon - 23.02.13 - klo:17:09
Les Misérables nähty. Mielettömän Hieno elokuva.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 23.02.13 - klo:18:05
Pidän itse sellaisista toimintaelokuvista, joita voi katsoa aivot narikassa, mutta jotka kuitenkin tarjoavat aitoa jännitystä ja hienoja, mahdollisesti kekseliäitäkin actionkohtauksia. Muistaakseni esim. ensimmäinen Die Hard on tällainen elokuva. Mutta ehkä näille puhtaasti typerille äijätoimintapätkillekin on paikkansa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 25.02.13 - klo:11:24
Oscarit jaettiin eilen. En katsonut, mutta tsekkasin toki voittajien nimet jälkeenpäin. Lista löytyy esimerkiksi täältä (http://www.imdb.com/oscars/nominations/?ref_=hm_rto_t5).

Näiden pystien merkityksellisyydestä voi olla montaa mieltä, mutta onhan se aina jollain tasolla viihdyttävää seurata, mitä elokuvia alan suurimmassa gaalassa päätetään vuosittain palkita. Olen tyytyväinen, että Tarantino vihdoin korjasi parhaan käsikirjoituksen pystin (vaikka olisi mielestäni ansainnut sen suuremmin kolme vuotta sitten Basterdsista), muita isojen kategorioiden ehdokkaita en olekaan nähnyt, joten voin pysyä välinpitämättömänä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Zoink - 25.02.13 - klo:15:03
Himoni katsoa Argo kasvavat yhä. Sen oscareita enemmän kuitenkin miellyttää tuo, että Christoph Waltz nappasi oscarin roolistaan Djangossa. Mainio näyttelijä nimittäin ja sinänsä huvittavaa, miten lähinnä pelkästään saksalaisissa tv-sarjoissa ja -elokuvissa pyörinyt näyttelijä vain pyyhältää Hollywoodiin keräämään oscarit kummastakin näyttelysuorituksestaan Tarantinon leffoissa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 02.03.13 - klo:22:02
Conanin Tomb Raider -arvio (http://www.youtube.com/watch?v=xCe8-1dbXZc) on aivan huikea! :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 04.03.13 - klo:17:58
Ennenkuulumatonta, korttini kelpasi maksuvälineeksi. Aloitin siis Netflixin käytön, valikoima on Suomessa nähdäkseni aika kurainen, mutta kokeilen tässä nyt ilmaisen ekan kuukauden ajan, löytyisikö sieltä kuitenkin jotain mielenkiintoista.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 04.03.13 - klo:18:00
Dexter ja Breaking Bad. Käsky on annettu, toimi. Jos jää luppoaikaa niin käänny Chuckin puoleen.
ainiin ja Fringe
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 04.03.13 - klo:19:10
Sitä ilmaisen kuukaudenhan saa käsittääkseni vain vuoden tilauksen yhteydessä.

Mutta Ankronikka ja Nokkapokka. Onhan siellä myös jotain klassikkoleffoja, Quentin Tarantinon tuotantoa on aika mukavasti esillä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 04.03.13 - klo:19:39
Ilmaisen kuukauden saa käyttää ilmaiseksi ilman sitoomuksia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 05.03.13 - klo:17:15
Twin Peaks korkattu. Nukahdin kesken ensimmäisen jakson, mutta se menee puhtaasti väsymyksen piikkiin. David Lynch lienee yksi elokuva- ja näemmä myös televisiohistorian mestarillisimmista tunnelmanrakentajista. Upeat musiikit myös.

E: Eka kausi katsottu. Mahtava sarja.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 09.03.13 - klo:03:16
Dark City. Löytyy Netflixistä. Katsokaa, mikäli synkkä ja ehkä hieman noir-henkinen sci-fi yhtään kiinnostaa. Tuo mieleen sekä Blade Runnerin, että Matrixin, mutta on silti hyvinkin omalaatuinen ja uniikki pätkä (ja on lisäksi aivan originaali käsikirjoitus). Loppupuolen turhahkosta efekteillä mässäilystä ja omista keskittymishäiriöstäni huolimatta harvinaislaatuisen vaikuttava ja ennen kaikkea kiehtova leffakokemus.

Director's Cut on myös olemassa, ja se ilmeisesti kannattaa ennemmin tsekata, jos mokoman jostain näppeihinsä saa.

Pakotus ohi, kiitos ajastanne.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 12.03.13 - klo:13:24
Katsoin Netflixistä leffan nimeltä The Boy in the Striped Pyjamas (Poika raidallisessa pyjamassa). Holokaustiaiheinen leffa lapsen näkökulmasta kuvattuna. Jäi todella paha mieli, suosittelen.

Lisäksi: Osa 7 (http://tapza.wordpress.com/2013/03/12/101-suosikkielokuvaa-osa-7-70-66/)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 12.03.13 - klo:19:12
Katsoin ensimmäisen jakson Netflixin eksklusiivista sarjaa, House of Cardsia. Taisin jäädä koukkuun. :(
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 24.03.13 - klo:15:30
Netflixistä olen katsellut Black Booksia (suom. Kirjava joukko) kahden tuotantokauden + 1 jakson verran. Loppujen lopuksi aika harvat elokuvat tai tv-sarjat saavat nauramaan ääneen, joten kai se kertoo jotakin, kun tämä on onnistunut irrottamaan vähintäänkin pienet hekotukset varmaan jokaisessa tähän asti katsomassani jaksossa. Varsinkin ensimmäinen kausi on lähes täyttä komediallista neroutta alusta loppuun. Yleensä ärsyttävä naurunauhakin unohtuu nopeasti, suurin osa vitseistä kun on oikeasti ihan perkeleen hauskoja. Onhan tässä paljon typerää huumoria, mutta se on toteutettu huomattavasti paremmin ja kiinnostavammin kuin (suurimmaksi osaksi) ärsyttävissä jenkki-sitcomeissa. Lisäksi hahmot ovat onnistuneita ja pääkolmikon kemia pelaa loistavasti. Britit (ja irkut) ne vaan osaavat tehdä komediaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 25.03.13 - klo:15:17
Black Booksia kattelin joskus 2008-9 taitteessa kaverin luona varmaan kokonaisen kauden verran. Erittäin hyvä komediasarja, suosittelen kaikille jotka pitävät "vähemmän fiinistä brittihuumorista" ja viekkaasta sanailusta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 01.04.13 - klo:00:26
Sleepover 6/5, katsokaa. Niin hyvää high school tissiä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 01.04.13 - klo:15:03
Walking Deadin käsikirjoittajat kuuntelee näemmä palautetta. :00

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tuntsa - 02.04.13 - klo:02:12
^ VOI VITUN VITTU

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 02.04.13 - klo:05:44
Tälleen ulkopuolisena on vähän kummallista seurata kun tv-sarjan katsojat ulisevat niin kovasti että käsikirjoittajat päättävät sen perusteella tappaa hahmoja. Mikä se sellainen sarja on missä ylipäätään on hahmoja joiden haluaisi vain kuolevan pois koko sarjasta? Miten olisi yksi yhtenäinen kokonaisuus jossa jokaisella hahmolla on selkeä merkitys? Vai onko tuossa Walking Deadissa sit jotenkin ihan helvetisti hahmoja tai vastaavaa?

Luulis vaan että zombisarjassa toivoisi ihmishahmojen tappavan zombeja eikä toisinpäin (no okei helppo kuvitella kuinka ihmishahmot ovat toistensa kurkussa).
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tuntsa - 02.04.13 - klo:10:02
The Walking Dead eroaakin muusta zombivihteestä sen draaman vuoksi ja kuten pelissä, myös TWD:ssä loppujen lopuksi on suurempana uhkana ihmiset itse kuin sombit.  Aika moni hahmo on ollut "ärsyttävä" niiden tekemien päätösten ja asenteen vuoksi. Vähän niin kuin kauhuleffassa, jossa joku idiootti kävelee suoraan sarjamurhaajan kämppään yms yms yms.  Esimerkiksi
(click to show/hide)
on sen takia juuri vihattu, kun ne ovat käyttäytyneet muita ihmisiä kohtaan kuin koko zombie-apocalypsea ei olisi ollutkaan; moralisoineet muita niiden tekojen vuoksi, vaikka selvästi muut ovat tehneet parhaaksi näkevällä tavallaan zombien painostuksesta.  -_- TWD-fanikunta on välillä myös helvetin outo ja mitä Tumblrissa on kattonut, tuntuu että tosi moni haluaa puolet sarjan hahmoista kuolevan... vaikka mun mielestä tosi harva hahmo edes oikeasti on ärsyttävä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 02.04.13 - klo:15:28
Sehän siinä on että olikohan järkeä luoda moinen hahmo alunperinkään, jos katsojat vain haluavat heidät pois heti. Ja muutenkin oon vähän sitä mieltä, että fanit eivät koskaan tiedä mitä haluavat, eikä juuri koskaan kannattaisi tehdä niin kuin fanit haluavat.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tuntsa - 02.04.13 - klo:22:07
Zombie-splättereille on tyypillistä, että hahmoja tapatetaan vähän väliä, oli sitten ihmisten tai zombien toimesta. Paljon helpompaa tapattaa ärsyttäviä hahmoja pidettyjen sijaan, vaikka vähän väliä on pakko shokeeraa katsojia. The Walking Dead on sarjana muutenkin sellainen, joka herättää paljon tunteita katsojissa - viimeaikoina tosin enemmän vihaa heikentyneen käsikirjoituksen ja juuri hahmojen "ärsyttävyyden" takia.  Ja kyllä oikeassa elämäsäs niitä ärsyttäviä ihmisiä on -  miksei siis zombiemaailmassakin. :waka:  Musta tuntuu muutenkin, että näiden hahmojen haterit ovat paljon äänekkäämpiä kuin fanijoukot, mikä väärentää vähän yleistä mielipidettä sarjasta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 03.04.13 - klo:07:33
Katsoimme pandemin ja Tapzan ja  Iikan kanssa jokusen jakson How I Met Your Motheria. Sarja vaikutti siltä, että sen voisi jopa katsoa. Sitä on minulle kehuttu monessa eri tilanteessa, mutta jotenkin on jäänyt katsomatta.

On muutenkin aika paljon sellaisia sarjoja, joita miettii voivansa jossain vaiheessa katsovansa. Esimerkiksi se BBC:n Uusi Sherlock voisi olla katsomisen arvoinen ja minulta no Castlenkin katsominen jäänyt. Taisin katsoa sitä kaksi tai kolme kautta, ja sen jälkeen en ole uusia jaksoja katsonut. Olen ehkä vähän liiaksi keskittynyt animeen, ja nyt kun ne kaikkien hehkuttamat animesarjat on katsottu, voisi varmaan vähän siirtää katsomiaan sarjoja länsimaisen tuotannon pariin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 03.04.13 - klo:17:37
Jepjep, vähän samoilla fiiliksillä. Hirveästi en länsimaisia TV-sarjoja ole aiemmin jaksanut katsoa, mutta Netflixin myötä olen tutustunut useampaankin. Ko. palvelun avulla niiden tuijottelusta on tullut varsin vaivatonta, tuottisboksien ostaminen kun tulisi kalliiksi enkä oikein jaksaisi warettaakaan.

How I Met Your Mother vaikutti tosiaan varsin laadukkaalta amerikkalaiselta sitcomilta, joita ei omaan makuuni ole liikaa tehty. Olen itse katsellut kymmenisen jaksoa (joista muistaakseni kuusi miitissä) ja pitänyt kovasti. Hahmot ovat mainioita ja huumori paikoin jopa ääneen hörähdyttävää, mikä ei loppujen lopuksi ole kovin yleistä varsinkaan yksin katsottuna.

Suosittelen tuota Sherlockia. Olen itse katsellut vain ensimmäisen kauden (3 jaksoa), mutta se todella jätti haluamaan lisää. Olen ACD:n alkuperäiskertomusten suuri ystävä ja sarja vaikuttaa kaikin puolin onnistuneelta ja kunnioittavasti tehdyltä modernisaatiolta legendaarisesta hahmosta. Varsinkin ensimmäinen jakso on suorastaan erinomainen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 03.04.13 - klo:19:28
Hei fisu nyt kun siinä olet niin tulethan irkkiin seuraamaan euroviisuja? B)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Detonat - 03.04.13 - klo:20:05
How I Met Your Mother on niitä sarjoja, jotka toimivat hyvin putkeen katsoittuina. Aikaisemmat kaudet ovat luonnollisesti parempia kuin nämä tuoreemmat, mutta uudetkin jaksot ovat varmasti parempia, jos niitä katsoisi usean putkeen. Tosin siinä vaiheessa kun heikkenevän laadun oikeasti huomaa, on jo sijoittanut sarjaan niin paljon aikaa, että ne loputkin jaksot pitää katsoa.

Missä on uusi Frendit? Siinä oli sarja, joka vaan toimi vielä viimeistenkin kausien loppuun.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 03.04.13 - klo:21:38
Hei fisu nyt kun siinä olet niin tulethan irkkiin seuraamaan euroviisuja? B)

Koska minun euroviisuseurani ei kelvannut :(
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 04.04.13 - klo:00:16
No okei kelpaa sekin...

... mutta fisu. :(
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 04.04.13 - klo:10:06
Ennenkuulumatonta, korttini kelpasi maksuvälineeksi.

EIPÄS KELVANNUTKAAN
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 04.04.13 - klo:23:39
Korttini ei käy maksuvälineenä Netflixiin. Palvelu herjaa, ettei maksun suorittaminen onnistu.

Huvikseni kokeilen ostaa itselleni lahjaksi lisää aikaa. Se toimii.

Minä en edes.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 07.04.13 - klo:21:54
Remake-Wickermanin Netflixistä löytyvästä versiosta ei löytynyt mehiläiskohtausta. Muutenkin laimea leffa, ei läheskään tarpeeksi huono ollakseen viihdyttävä. Pettymys kaikin tavoin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 09.04.13 - klo:16:53
http://www.youtube.com/v/-LhgCkXUyzc

*edit*
Lainaus
Breaking Bad - Spin-off in the works http://spoiltv.me/16NIvna
Uisssssstna Saulille oma Show!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 11.04.13 - klo:00:24
Yvonne palaa Dexterin 8. kaudelle <3 <3 <3 (http://darklydexter.com/dexter-season-8/yvonne-strahovski-officially-returns-to-dexter-for-season-8/)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 11.04.13 - klo:18:02
Remake-Wickermanin Netflixistä löytyvästä versiosta ei löytynyt mehiläiskohtausta.

No mitä vittua. Eihän tuota sitten voi katsoa edes läpällä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 13.04.13 - klo:22:16
Tämmösen katsoin: http://www.imdb.com/title/tt0293416/

Huvittava retrodesign hahmoissa unohtui yllättävän nopeasti, kun mieletön visuaalinen tykitys ja mieltä kiehtova sci-fitarina pääsivät vauhtiin. Yhtäältä hämmentävä, toisaalta lähempänä minun käsitystäni elokuvallisesta taideteoksesta kuin useimmat muut näin äkkiseltään mieleen tulevat rainat. Ei tätä ehkä kuitenkaan olisi väsyneenä kannattanut katsoa, en meinaan varmaan suurimmaksi osaksi siitä johtuen onnistunut uppoutumaan leffaan kunnolla, vaan ajatukset harhailivat hektisimpinäkin hetkinä vähän minne sattuivat. Harmi. Tiedossa siis varma uusintakatselu joskus lähitulevaisuudessa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 18.04.13 - klo:20:37
Beetlejuice katsottu. MIELETÖN elokuva.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 18.04.13 - klo:23:43
Se on nyt varmaa: Dexterin 8. kausi on viimeinen. Alla ensivilkaisu lopun alusta.

http://www.youtube.com/v/dy6u5rXqN5o
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 21.04.13 - klo:01:05
In Bruges (suom. Kukkoilijat). Yllätykset ovat kivoja. Tiesin leffan olevan komedia ja jostain syystä sain sellaisen vaikutelman, että kyseessä olisi hauskaa ja typerää, mustalla huumorilla väritettyä sekoilua. Ei aivan.

Onhan tämä komedia, mutta äärimmäisen tummasävyinen, tyylikäs ja hienovarainen sellainen. Sisältöä en lähde sen enempää paljastelemaan, sillä yllättävä ja kuitenkin varsin luonnollisesti eteenpäin soljuva juoni on yksi elokuvan vahvuuksista. Leffan tapa yhdistää huumoria vakaviin, synkkiin ja väkivaltaisiin tilanteisiin tuo hieman mieleen Tarantinon, tyyli vain on kaikin puolin hillitympi. Lisäksi Belgian Bruggessa kuvattu materiaali on todella hienoa katseltavaa ja tunnelma onnistuneen kameratyöskentelyn, leikkauksen ja musiikin käytön myötä varsin voimakas ja ennen kaikkea ainutlaatuinen.

Näkemistäni rikollisuutta, päihteiden käyttöä ja väkivaltaa kuvaavista elokuvista tämä lienee yksi kauneimmista.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 21.04.13 - klo:16:27
Katottiin Zoinkilla pari leffaa. Drag Me To Hellin olen halunnut nähdä jo pitkään, koska idea vaikuttaa hauskalta ja onhan tämä sentään Sam Raimin eka kauhuleffa sitten Army of Darknessin. Odotin vähän vakavamielisempää kauhua suhteessa Evil Dead-sarjaan, mutta kyllähän tämä ehtaa Raimi-kauhua on lentelevine silmineen ja kamera-ajoineen. Aivan hiton hauska leffa, joka menee juuri sopivan överiksi ja typeräksi. Aivan kuten Evil Deadikin. Olin aika yllättynyt siitä, miten paljon leffasta löytyi Evil Dead-vaikutteita ja olipa tuossa muutama suora viittauskin kyseiseen sarjaan. Slapstick oli hienoa.

Wayne's World oli sitten taas varmaan rennoimpia leffoja, mitä olen koskaan katsonut. Hauskaa settiä, ei kyllä ääneen naurattanut kovinkaan usein, mutta en tiedä onko se koko pointtikaan. Sen sijaan hymyä ja hyvää fiilistä oli enemmänkin kuin tarpeeksi. Tia Carrere ja Lara Flynn Boyle olivat vielä kirsikat kakun päällä. Ai jai, kyllä naiset oli ennen kauniimpia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 23.04.13 - klo:04:29
Drag Me To Hell on tosiaan varsin hauska. Sen ilmestymisaikoina muistan nähneeni useita negatiivisia kommentteja, joissa leffan nähtiin olevan vakava kauhuelokuva... en vieläkään ymmärrä, miten kukaan voi erehtyä luulemaan pätkää sellaiseksi.

Juuri äskein katsoin leffan nimeltä Secretary (Sihteeri, löytyy Netflixistä). Viime aikojen toistuva teema näyttäisi olevan "erheelliset ennakko-odotukset", sillä tämänkin pätkän luulin olevan hauska ja hölmöilevä komedia. Ja... noh... kyllähän tämä tavallaan uppoaa lajityyppiin "romanttinen komedia" tai "romanttinen draamakomedia", mutta en ehkä lähtisi suosittelemaan leffaa genren perinteisten edustajien ystäville aivan varauksetta. Jollain tasolla haluaisin mieltää elokuvan sairaaksi ja perverssiksi, mutta toisaalta tämä on aika fiksu, ajatuksia herättävä ja verrattaen rohkea teos. Ja oikeastaanhan kyseessä on myös varsin onnellinen ja erilaisuutta puolustava kertomus, joka näyttää vaikean, paheksuntaa herättävän aiheen uudenlaisessa, kiinnostavassa valossa. Eli vissiin aika hieno elokuva. Ja se käsiteltävä aihe oli
(click to show/hide)

//E:

Good Will Hunting. Elokuva elämästä. Täydet pisteet.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 25.04.13 - klo:23:57
Twin Peaksin viimeinen jakso katsottu.

(http://i.imgur.com/yg4UI79.jpg?1)

Hyvä sarja.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 26.04.13 - klo:00:18
Fire Walk With Me.

Katsokaa se. Tapza ja törö. Tai muuten...
(http://24.media.tumblr.com/tumblr_m827z3QsZs1qfo1o9o3_250.gif)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 27.04.13 - klo:00:54
Holy fuck määän (http://www.v2.fi/uutiset/viihde/15805/HBOlta-ja-Guillermo-del-Torolta-japanilaista-jannitysta/)

*edit* Olin kyllä kuullut, että tuosta oli leffa suunnitteilla vuosia sitten, mutta kuoli kuitenkin. TV-sarja on ihan uutta tietoa mulle.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Detonat - 27.04.13 - klo:00:57
Wanha. Olis kyl hieno.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 27.04.13 - klo:03:48
Tämä sai minut kiinnostumaan animen katsomisesta loppuun enemmän. On ollut pitkän aikaa jumissa jossain kahdeksannen jakson tienoilla.

Olen katsonut nyt tuota How I Met Your Motheria. On muuten todella tökerösti suomennettu. "Ensisilmäyksellä." Olen vielä ymmärtänyt, että tuleva "äiti" tekee muutaman lyhyen esiintymisen sarjan aikana, jolloin suomenkielinen nimi on jopa virheellinen, jos kerran ensisilmäys ei johda mihinkään. (Älkää spoilailko, jos olen väärässä.) Olen nyt katsonut yhden kauden ja kahdeksan tai yhdeksän jaksoa, ja on kyllä laadukkaan oloinen sarja.

Hauskaa tavaraa, ja tätä jaksaa katsoa monta jaksoa putkeenkin ilman, että alkaa kyllästyttää. Sopivasti toistuvia vitsejä, jotka pitävät yllä jatkumoa, mutta sarja ei todellakaan nojaa niihin, vaan se jaksaa kiehtoa koko ajan uudella sisällöllään. Minulle väitettiin ensimmäisen kauden olevan huono verrattuna myöhempiin kausiin, joten odotan innolla, että miten tämä tästä vielä paranee. Saa nähdä, saanko kiinni oikean esitystahdin ennen kuin viimeinen jakso tulee vaiko ei, kun katselen sarjoja yleensä melko vaihtelevalla nopeudella. Saattaa hyvin olla, että tätä tulee katsottua melko nopeaan tahtiin, koska HIMYM on ihan helvetin maukasta katseltavaa. Suosittelen.

On muuten hauskaa, miten Barneytä esittävä Neil Patrick Harris on oikeassa elämässä homo. Barney on paras.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 27.04.13 - klo:15:18
En ole vieläkään toipunut Twin Peaksista kylliksi voidakseni muodostaa kokonaisuudesta selkeän mielipiteen. Ainutlaatuinen kokemus, jota enimmäkseen rakastin. Toisen kauden jälkimmäinen puolisko on hiukan haparoivaa ja sinänsä turhien juonikuvioiden täyttämää, mutta lopussa lähdetään taas uuteen nousuun ja viimeinen jakso hiihtelee täysin omassa luokassaan. Sarjan päätöksenä se on kaikkea muuta kuin tyydyttävä, mutta tekijöitähän tästä ennenaikaisesta lopetuksesta ei voi syyttää.

HIMYM:ia on nyt kaksi kautta ja vissiin kuusi jaksoa kolmatta takana. Pidän edelleen kovasti minäkin. Jenkkihuumorin yleiseen tasoon suhteutettuna kyseessä on harvinaisen raikas, viihdyttävä, paikoittain jopa fiksun tuntuinen sarja kaikesta alleviivaavasta hölmöilyhuumorista huolimatta. Hahmot ja näyttelijäsuoritukset ovat sen verran onnistuneita, että sarjaa katsoo vaikka vain seuratakseen pääviisikon toimia ja vuorovaikutusta. Onneksi käsikirjoituskin on ainakin tässä vaiheessa vielä hyvää tasoa. Premissit ovat kiinnostavia ja yksittäisten jaksojen sinänsä simppeleihin juonikuvioihinkin mahtuu kiitettävästi yllätyksiä, mikä on tietysti varsin virkistävää.

Tämä sarja tosiaan vähän tuntuu siltä, että ainoa oikea tapa on katsoa useampi jakso putkeen. En tosin yleensäkään tykkää tuijotella sarjoja jonkun muun kuin itseni määräämässä tahdissa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Garo - 28.04.13 - klo:15:22
Katsoin Gran Torinon. Thaoa näyttelevän Bee Vangin roolisuoritus jätti paikoin kylmäksi, mutta muutoin leffa oli täyttä timanttia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 29.04.13 - klo:20:34
Spartacus korkattu Netflixissä. Paskaa CGI:tä, mutta tissit antaa anteeksi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 30.04.13 - klo:16:39
http://www.suomalainenpalkitsee.com/

Sain lipun, mutta ilmeisesti menen yksin. Forever a stone jne.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 02.05.13 - klo:23:00
En jaksa katsoa elokuvia, koska ne ovat liian pitkiä. Katsoin kuitenkin juuri Imaginaerum (by Nightwish) -elokuvan yhdeltä istumalta.

Elokuvaa on kutsuttu monissa yhteyksissä sekavaksi. Ehkä olen tarpeeksi sekava itsekin, mutta pysyin koko ajan kärryillä siitä, mitä tapahtui - pääosa elokuvastahan on kuitenkin dementikon unta ja viimeisten muistojen haihtumista.

Osa näyttelijöistä oli paskoja.

Imaginaerum-musiikkialbumia käytettiin kauniisti hyödyksi, mutta omaa suosikkibiisiäni Ghost Riveriä jäin kaipaamaan. Kuulemma aavejokikohtaus leikattiin budjettisyistä. Harmi.

En suosittele, jos et ole bändin fani. Mukava kuriositeetti, jos olet fani.

Parempi kuin Lordi-leffa.

3½ / 5

Ei maistunut salami, mutta psykedelia maistui.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 02.05.13 - klo:23:05
Leffojen pituudet on kyllä jännä juttu. Kovin usein tekee mieli katsoa joku kehuttu leffa ja sitten DVD:n takakantta ihaillessa karu totuus paljastuukin. Vaatiihan se melkoista omistautumista. Katsoin Schindlerin lista (10/10) tuossa joulun tietämillä. Olin jo pitkään viivyttänyt leffan katsomista juurikin sen takia, että pätkällä on pituutta lähes kolme ja puoli tuntia. Olihan se kuitenkin helposti sen arvoista.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 02.05.13 - klo:23:09
Alle kahden tunnin leffassa ei ehdi edes tapahtumaan mitään.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 02.05.13 - klo:23:16
Itsellänihän tekee yleensä tiukkaa istua 42-minuuttisen tv-sarjajakson ajan paikallaan. Pitää rummutella pöytää, heiluttaa jalkoja, kävellä välillä ympäri huonetta tahi pitää useita taukoja muutenkin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 02.05.13 - klo:23:39
Alle kahden tunnin leffassa ei ehdi edes tapahtumaan mitään.

Oletko nähnyt Commandon? :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 02.05.13 - klo:23:46
Mehän katsotiin sitä Mäntsälässä? Hyvä leffa hyvät grafiikat.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 03.05.13 - klo:00:21
Vaatii taitoa saada kerrottua onnistunut, kokonainen ja kiinnostava tarina lyhyessä ajassa, ilman että homma tuntuu kiirehdityltä. Se on kuitenkin mahdollista. Lyhytelokuvakin voi olla tunteita stimuloiva kokemus, kun jokainen sekunti käytetään hyödyllisesti.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 03.05.13 - klo:10:41
Viikon päästä: Person of Interest S02E22: God Mode

(http://i230.photobucket.com/albums/ee274/WiFry/jg7igy.gif)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 04.05.13 - klo:08:39
Tuo miten How I Met Your Motherin kakkoskausi päättyy ja mistä kolmas alkaa. Aivan paras :D En suosittele spoilaamaan tätä, jos ette ole vielä katsoneet, laitan sen tähän vain muistutukseksi jo nähneille, että tietävät, mihin viittaan.

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 05.05.13 - klo:05:23
Leffablogi osa x, y ja z: Netflixin valikoimasta katselin The Good Girl (Kiltti tyttö) nimeä kantavan leffan. Taas kerran ennakko-odotukset rikottiin. Kuvittelin mielessäni varsin tavanomaisen romanttisen (draama)komedian, mutta sainkin todella synkän, kyynisen ja mustalla huumorilla ryyditetyn version aiheesta. Oleellisin ero genren tavallisiin edustajiin nähden lienee, että sisältö on oikeasti puhuttelevaa ja ajatuksia herättävää. Nähdäkseni leffa ei ole kovin hyvin huomioitu tai yleisesti pidetty, mutta minuun tällainen omalaatuinen ja satiirinen, todella tummasävyisen kuvan maailmasta ja ihmisten paikallaan polkevasta elämästä maalaava pätkä kyllä kolahtaa. Viehätystä lisää se, että suurin osa hahmoista on outoja ja/tai ainakin jollain tasolla vastenmielisiä, eikä päähenkilö todellakaan tee asian suhteen poikkeusta. Huumori on tummaa ja paikoin perverssiä, mielestäni hyvinkin onnistunutta.

Omaperäinen ja ainakin minusta myös todella samaistuttava ja rehellinen elokuva, jossa nähdään myös hienot näyttelijäsuoritukset Jennifer Anistonilta ja Jake Gyllenhaalilta. Iki-ihana Zooey Deschanel hurmaa mainiossa sivuroolissa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 07.05.13 - klo:19:29
(http://sphotos-h.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-frc1/472766_10152791907370640_1119627830_o.jpg)
uuh
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 07.05.13 - klo:21:07
Pakko nähdä. On tuota tovi venattukin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 08.05.13 - klo:21:48
Jurassic Park nähty 3D:nä. Kylmiä väreitä läpi elokuvan ja muutamissa kohdissa melkein nostalgiakyyneleitäkin. Melkein tunsin itseni lapseksi jälleen. Tämä leffa toimii, vieläkin. Potentiaalia lähdemateriaalin huomioiden olisi ehkä ollut johonkin vielä hienompaan, mutta jännittävänä seikkailuleffana tämä on todella kovaa kamaa. Ennen kaikkea kokonaisuudesta paistaa läpi ohjaajan ja muun tiimin rakkaus tätä lähes jokaisen pikkupojan suosikkiaihetta kohtaan. Suuremmat kiksit kuin yhdestäkään uutuusleffasta pitkiin aikoihin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 14.05.13 - klo:11:06
Facebook spoilasi sitten tämän päivän HIMYM:in. Ähhhh.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Detonat - 14.05.13 - klo:11:09
How I Met Your Motherin season finale. Joo.

(click to show/hide)

Facebook spoilasi sitten tämän päivän HIMYM:in. Ähhhh.

Hähä, en spoilautunu.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 14.05.13 - klo:11:20
HIMYM edelleen:
(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 15.05.13 - klo:18:46
FISU et ollut kisakatsomossa eilen eurovision semifinaaleis, muistaki tulla huomen.

ps. serbialla ei ollu enää tissejä
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 18.05.13 - klo:00:47
Taken. Jos toimintaelokuvan tarkoitus on tarjota jatkuvaa, asenteikasta ja intensiivistä toimintaa, on tämä leffa yksi parhaista lajityypissään. Sen lisäksi kuitenkin myös toimintaa edeltävä pohjustus on tehty hyvin ja Liam Neeson on roolissaan Äiä isolla Ä:llä. Omaperäinen paukku tämä ei ole, mutta joskus tuttu reseptikin kelpaa jos se on tehty aivan saatanan hyvin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 20.05.13 - klo:02:06
Netflixistä olen katsellut Oldeuboin (Oldboy) ja Angmareul boatdan (I Saw the Devil). Näyttelijä Min-sik Choin ja kostoteeman lisäksi näitä leffoja yhdistää se, että molemmat ovat järkyttäviä ja vastenmielisiä, tosin hieman eri tavoilla. Ne lukeutuvat myös vaikuttavimpiin paloihin liikkuvaa kuvaa, joita olen viime aikoina saanut seurata.

I Saw the Devil on yksinkertainen, erittäin väkivaltainen ja inhottava kostotarina, joka loistaa omaperäisyyden sijaan erittäin tehokkaalla toteutuksellaan. Koston epäinhimillistävä vaikutus ja sen tuottama kärsimys myös sivullisille ovat tuttuja teemoja, mutta tässä pätkässä niitä käsitellään todella väkevästi ja vaikuttavasti. Muutaman kohtauksen katsominen teki aidosti pahaa. Luulin olevani jo turtunut elokuvaväkivaltaan, mutta ilmeisesti tämä koskikin lähinnä amerikkalaisia valtavirtaelokuvia - tällaista kamaa on Hollywoodista turha odottaa.

Oldboy on juoneltaan monimutkaisempi ja kokonaisuutena leffoista selvästi omalaatuisempi. Ruudulla näytettävää väkivaltaa ei ole yhtä paljon ja se on huomattavasti kesympää, mutta ajatuksellisella tasolla elokuva saa yhtä lailla voimaan pahoin. Todellisen luontonsa pätkä tosin näyttää vasta loppumetreillä, mutta sitä edeltävä osio toimittaa tarpeellisen pohjustuksen ja tarinan rakentamisen virkaa onnistuneesti, palvellen näin kokonaisuutta.

Molemmat leffat ovat elokuvateknisesti vaikuttavia ja hienosti näyteltyjä, kuvattuja sekä ohjattuja. Haluaisin silti vältellä verbin "pitää" käyttämistä puhuessani tai kirjoittaessani niistä. Luultavasti tulkitsen sanan edustaman merkityksen liittyvän ensisijaisesti positiivisiin tuntemuksiin, nauttimiseen, enkä oikeastaan voi todella sanoa nauttineeni kummastakaan pätkästä, vaikka ne aika-ajoin viihdyttävää seurattavaa olivatkin. Tiedostan myös, ettei tämä ollut kummankaan teoksen pyrkimys.

Yhtä kaikki erinomaisia elokuvia, joiden katsomista suosittelen. Kaiken kaikkiaan elokuvien muodostama kansainvälisen mediamaiseman osa on ainakin omasta näkövinkkelistäni painottunut niin vahvasti Yhdysvaltojen ja valikoitujen Euroopan maiden tuotantoon, joista suurin osa on auttamattoman yllätyksetöntä, riskitöntä ja sääntöjen noudattamiseen rutinoitunutta, että tällaiset "eksoottisemmat" leffat tuovat kuvioihin myös paljon toivottua vaihtelua.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 20.05.13 - klo:13:28
Kiitoksia näistä mietteistä. Niin Taken kuin Oldboy kuuluvat niihin elokuviin, jotka olen jo pitkään halunnut nähdä, ja I Saw the Devil taisi juuri liittyä noiden joukkoon. Taitavat kaikki löyty Netflixistä? Taidanpa tietää, mitä teen tänään.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 20.05.13 - klo:18:59
Dreddhän on vaan kopio The Raid Redemptionista

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Agutski - 20.05.13 - klo:20:31
Dexterin kutoskausi menos, pääsee kulla meikän sarjojen top kolmoseen Breaking Badin ja Chuckin seuraksi. Seuraavat projektit mm. The Wire, Archer ja How I Met Your Mother  :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 21.05.13 - klo:19:20
Dexterin vikasta kaudesta julkaistiin parin minuutin traileri, ja kylläpä näyttää hyvältä!

http://youtube.com/v/6ckzE5vT0wc
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 23.05.13 - klo:22:35
Punch-Drunk Love menee parempien näkemieni romanttisten komedioiden joukkoon. Omalaatuinen, erikoisella tavalla huvittava ja mielenkiintoisella taidekikkailulla (joka tosin kuulostaa turhan negatiiviselta ilmaisulta ottaen huomioon, ettei se mielestäni tuntunut päälleliimatulta) ryyditetty leffa. Merkittävintä pätkässä kuitenkin on Adam Sandler, sillä niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, hän ei ole pääosassa lainkaan ärsyttävä.

Sitten jatkoin tutustumistani aasialaiseen elokuvatuotantoon katsomalla Infernal Affairsin. Tämä siis on tosiaan se leffa, josta jenkit tekivät sangen menestyksekkään, runsaasti arvostusta ja palkintoja niittäneen uusioversion nimeltä The Departed. Tuo remake on vielä katsomatta, mutta nyt alkuperäisteoksen vihdoin ja viimein nähtyäni taitaa se olla seuraavana katselulistalla.

Erinäisistä syistä, joista veikkaan väsymyksen ja nälän olevan merkittävimpiä, en pystynyt keskittymään ja uppoutumaan elokuvaan kunnolla, mutta pidin näkemästäni joka tapauksessa. Eräs flashbackien ja dramaattisen musiikin ryydittämä kohtaus oli naurettavan korni ja istui todella huonosti muuten varsin tyylitajulla toteutettuun kokonaisuuteen. Epäilisin tekijöiden yrittäneen harjoittaa kohtauksella jonkinlaista parodiaa, ellei elokuva olisi kauttaaltaan vakavasävyinen. Joka tapauksessa, yksittäinen hetki ei muuten onnistunutta leffaa pilaa. Tarina on kiinnostava ja keskiössä oleva syyllisyyden tunne tuodaan hyvin esille ilman pakkosyötön tunnetta. Kauniita aasialaisia naisia löytyy myös pari kappaletta.

Leffalle on myös kaksi jatko-osaa, joiden ohjaaja ainakin vaikuttaisi olevan sama. Katselen nekin luultavasti jossain vaiheessa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 23.05.13 - klo:22:46
The Departed on todella hyvä. Jack Nicholson on tuossa aivan pirun mainio, kuten tosin aina. Edes aina paska Mark Wahlberg ei onnistunut olemaan tässä paska. Kerrassaan mainio pätkä, suosittelen.

Katsoin tänään Mies ja alaston ase -trilogian maratoonina putkeen kaverin kanssa. Leffat olivat molemmille jo entuudestaan tuttuja, mutta nämä vaan kestävät katselua kerrasta toiseen. Ja joka kerralla löytää jotain typeränhauskaa, mitä ei välttämättä ole ennen huomannut. Tulipahan muuten räkätettyä ääneen ja vielä moneen otteeseen. Yksi suosikkitrilogioitani, vaikka ykkönen onkin aika reippaasti kahta seuraavaa parempi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 24.05.13 - klo:22:21
HIMYM 5/5.

Uutta kautta odotellessa...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 24.05.13 - klo:22:39
No ei todellakaan 5/5. Sanoisinko, että 5. kauteen asti 5/5. Kuudes 4/5, seitsemäs 3/5, kahdeksas 2/5.

Ja tällä hetkellä näyttää pahalta ysikauden suhteen. Koko ysikausi kun tulee sijoittumaan vielä ennen niitä häitä. Sarjan luojien mukaan koko sarja päättyy häihin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 24.05.13 - klo:22:43
Ei todellakaan heikkene noin vahvasti. Toki alkupäässä jaksot ovat hieman parempia, mutta olen nauttinut täysin siemauksin myöhemmistäkin kausista. Joku Big Bang Theory heikkenee silmissä, mutta minun nähdäkseni HIMYM on säilyttänyt hohtonsa todella hyvin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Detonat - 24.05.13 - klo:23:57
Ei kyllä ole säilyttänyt, jos katsoo jakson viikossa useamman kauden ajan. TBBT on oikeastaan parantanut ihan vähäsen tällä kaudella, mutta HIMYMin laatu on laskenut jumalattomasti.

HIMYMin ensimmäinen kausi on paras, sitten tapahtuu pientä laskua kuudennen kauden loppuun, pahimmillaan neljännen kauden lopusta. Seitsemäs on jo melko huono, ja kahdeksas hirvittävä. Huonoillakin kausilla on muutama mahtijakso, mutta se ei niitä pelasta.

Frendit oli joka kaudella hyvä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 26.05.13 - klo:21:59
Katsoin blondin koston ja mulla taitaa olla uusi salainen pahe...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 29.05.13 - klo:00:11
Katsoin juuri Suomen Netflixin Californication-tarjonnan, eli ne kolme ensimmäistä kautta. Huumoria, draamaa ja alastomuutta löytyy kaikkea juuri sopivasti, joten voin myöntää olleeni jo ensimmäisen jakson lopussa aivan koukussa.
Päänäyttelijöistä minulle oli tuttuja vain David Duchovny X-Files:ista ja Evan Handler Lostista (http://lostpedia.wikia.com/wiki/Dave_%28Hurley%27s_friend%29), ja nyt tekeekin kummasti mieli tutustua ukkeileiden muihin teoksiin. Pakko myös mainita Madeleine Martinin upea suoritukset Beccana, herkistyin varmaan jokaisen itkukohtauksen kohdalla itekin. ;_;

Katsoin muuten Californicationin alkuvideon/openingin/mikäsenytonkaansuomeksi joka jakson alussa. Tosi hyvä  :3
http://youtube.com/v/A6RVX-3wNnY
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 13.06.13 - klo:20:38
Katsoin pari jaksoo Chuckia ja sen verran täytyy antaa Coconuutille myöten, että neiti Strahovski ei ole hassumman näköinen. Muuten ei oikein vakuuta, ihan katottava kai.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 13.06.13 - klo:20:48
(http://img.pandawhale.com/post-16823-Yvonne-Strahovski-Upvote-gif-cAvb.gif)

Chuck paranee vaan t. coconuut agutski henukki
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 24.06.13 - klo:22:57
http://youtube.com/v/dwYatpwrs8s

Liput varattu ensi-iltaan, eli keskiviikolle. Teräsmies ei ole koskaan kiinnostanut minua, mutta Man of Steel lupaa hyvää.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 29.06.13 - klo:01:30
Katsoin Indie game: The Movien ja vautsivau kun oli kiinnostava dokkari ja yksi inspiroivimmista näkemistäni leffoista aikoihin. Jonkin asteisesta dramatisoinnista huolimatta oli aika valaisevaa nähdä, miten luovaa ja toisaalta järjettömän rankkaa pelin kehittäminen voi olla ja miten paljon kehittäjät saattavat niin sanotusti laittaa itseään hommaan mukaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 01.07.13 - klo:19:08
Vähän aikaa sitten päätin katsella simpsoneita pitkästä aikaa. Viimeksi katsoin niitä 19 tuottarin aikoihin ja nyt sitä on jo 24 tuottaria. Olen aina ollut suuri Simpsonit fani, mutta ei sitä voi kieltää etteikö sarjan laatu olisi laskenut. Jaksojen juonet ovat nykyään hyvin hektisiä, ensimmäinen puolisko on yleensä joku perseestä vedetty juttu joka ei sitten liity miltei mitenkään toiseen puoliskoon. Eikä niitä "vakavia" jaksoja enään taida olla. Eniten minua ihmetyttää tuo samojen tapahtumien kierrätys. Uusimmassa jaksossa Simpsonit olivat innoissaan uima-altaasta, olikohan se 9 tuottari jossa koko jakso käytettiin uima-altaan rakentamiseen ja sillee. Toisessa jaksossa perheestä tulee ruokakriitikoita, aiemman tuottarin jaksossa tismalleen sama asia tapahtui. Homerista tehdään supersankari leffan päähahmo mutta se menee pieleen, tismalleen sama tapahtui Milhousen kanssa olikohan se tuottarissa 4. Sekä kuka jaksaa enään noita jaksoja joissa puitaan Homerin ja Margen avioliittoa? Jaksojen kaavat ovat tismalleen sama, aina.

Emmä näe enään järkeä tässä hommassa, kohta tulee 25 tuottari, mutta puolet jaksojen ideoista on jo käytettyjä. Luin jopa että seuraavaan tuottarin jaksoja tehdään fanien lähettämien käsikirjoitusten peruusteella, ja nuo fanit tekivät nuo kässärit vuonna 1990. Meneekö meininki näin epätoivoiseksi että kaivetaan kaapin pohjalta pölyinen kässäri fanilta, muutetaan kaikki vitsit nykypäivään sopiviksi ja jakso valmis?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 01.07.13 - klo:22:05
Simpsonien alkupuolen kausissa on ainakin ihan osuvaa ja hauskaa satiiria jenkkiyhteiskunnasta ja maailmanmenosta yleensäkin. Viihdyttävää komediaa noin muutenkin, eikä sellaisen tekeminen mitenkään helppoa ole. Myöhempiä jaksoja en ole katsonut kuin TV:stä satunnaisesti ja niissä meno on aika väsynyttä, kuten varmaan sopii odottaakin noin pitkään jatkuneelta ja loppuun lypsetyltä sarjalta.

Väsähtänyt on myös HIMYM, vaikka menenkin vasta viidennellä kaudella. Keskitasoa viihdyttävää jenkkikomediaa, mutta alaspäin on kyllä tultu parista ekasta kaudesta. Vanhat vitsit eivät enää naurata ja uudet aiheuttavat suurimmaksi osaksi lähinnä kiusaantuneen olotilan. En myöskään pidä siitä, että sarja keksi jatkuvasti hahmoista uusia puolia, joista ei ole mainittu yleensä sanallakaan aiemmissa jaksoissa, ja käsittelee näitä ominaisuuksia kuin ne olisivat jotenkin tuttuja ja luonteenomaisia. Yleensä ne myös unohdetaan sen yhden niihin keskittyvän jakson jälkeen. Tämänhän voi jotenkin perustella siten, ettei tarinan kertoja ole vain muistannut mainita näistä asioista aiemmin, mutta se taas tuntuu aika läpinäkyvältä laiskan käsikirjoituksen puolustelulta.

TV tosiaan on aika turha kapine sellaisenaan. Netflixin kautta olen leffoja ja sarjoja jonkin verran katsellut, mutta en niin paljon, että olisin varma jäsenyyden uusimisesta tässä kuussa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 08.07.13 - klo:16:07
Tämän viestin kirjoitushetkellä Iron Sky: The Coming Race (http://www.indiegogo.com/projects/iron-sky-the-coming-race) on saanut 149 420/150 000 dollaria. Ihan hyvin, luulin projektin kuolleen jo ekojen viikkohen aikana.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 17.07.13 - klo:11:52
Ei viddu kiusoitteliko Predatorsin fb-sivu juuri  jatko-osasta, jossa olisi Arska mukana
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 18.07.13 - klo:21:07
Ei kun kyseessä taitaa olla joku 3D-versio alkuperäisestä Predatorista. Noh, mikäs siinä. Onhan kyseessä kuitenkin yksi tiivistunnelmaisimpia ja monipuolisimpia jännäritoimintoja joita olen nähnyt. Uusi Predator kiinnostais kans.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 02.08.13 - klo:23:16
Näyttää mahtavalta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 03.08.13 - klo:12:53
Pushing Daisies nimisen sarjan katsoin ja oli suuri nautinto minulle. Sarjan idea on jo mielenkiintoinen, selvitetään rikoksia herättämällä uhrit minuutiks henkiin ja nekrofiliaa. Minulle sarjan parhaat asiat olivat juontajana toimiva Jim Dale, jonka ääni on semmoinen että uppoutuu heti sarjaan. Ei ihmekkään että kyseinen jätkä on tehnyt paljon audiokirjoja ja sen kuulee. Toinen maukas asia on Emmerson Cod ja hänen dialoginsa. Jos jotai jäi sarjasta mieleen niin "Oh Hell no!"

Kaks tuottaria ei ollut paljoa, mutta se kertoi kuitenkin tarinan. Suosittelen suuresti.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 12.08.13 - klo:22:20
(https://fbcdn-sphotos-e-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash3/q71/60193_10151775874540699_830799012_n.jpg)

Todella päräyttävä aloitus viimeisen kauden B-osiolle.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Mauno - 13.08.13 - klo:23:52
The Wicker Man eli "not the bees, ahhhhh arglakarg!" katsottu. Aivan jäätävän huono leffa, vaikka sinällään hauskaa katsoa kun Nicholas Cage vetää naisia turpaan. -1/5

http://www.youtube.com/v/NFUZ1cc04PI?version=3&amp;hl=fi_FI
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 14.08.13 - klo:01:00
Joo, huomasin itsekin nähneeni jo elokuvan ainoat katsomisen arvoiset hetket naisten hakkaukset ja "not the bees!" -kohtauksen sisältävässä Youtube-koosteessa. Muu elokuva oli vaan tylsä, ei edes tarpeeksi huono ollakseen viihdyttävä.

Mutta katsokaapa muuten Lord of War, siinä on aidosti hyvä Nic Cage -leffa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 19.08.13 - klo:13:00
(https://securecdn.disqus.com/uploads/mediaembed/images/589/1661/original.jpg)

Herra Pikmin alkaa laulamaan ensi jaksossa?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 23.08.13 - klo:11:30
Ben Affleck on uusi Batman (http://www.hollywoodreporter.com/news/ben-affleck-is-batman-man-612907)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 23.08.13 - klo:11:41
(http://i.imgur.com/5le3RxL.png)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 24.08.13 - klo:14:02
(https://fbcdn-sphotos-f-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash3/526849_619935638027610_1133185986_n.jpg)

Ens keskiviikkona alkaa uuh uuh
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 25.08.13 - klo:21:25
Alien Apocalypse (http://www.imdb.com/title/tt0404756/?ref_=sr_1) ("Army of Darkness meets Starship Troopers") ja Man With the Screaming Brain (http://www.imdb.com/title/tt0365478/?ref_=fn_al_tt_1) katsottu. Molemmat Bruce Campbellin hömppäleffoja, joista jälkimmäisen mestari on myös ohjannut ja tuottanut. Molemmat paskoilla tehosteilla tuotettuja niin-paskaa-että-hyvää scifileffoja. Nautin molemmista suuresti.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 01.09.13 - klo:17:16
Suosittelen elokuvaa: Now You See Me (Suuri puhallus). 4/5.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 01.09.13 - klo:17:39
Kiitos osku.

Katsoin kaveriporukassa (lies) kaksi leffaa. Eka oli tämä suuren budjetin kauhuelokuva Nightmare - Painajainen merellä (http://www.imdb.com/title/tt2343475/?ref_=fn_al_tt_1), joka perustuu siis kaikkien rakastamaan ja kriitikoiden ylistämään Salatut elämät tv-sarjaan. Annan elokuvalle kaksi tähteä kymmenestä. Ensimmäinen puolialastomista suomitytöistä ja toinen odottamattomasta (?!) juonenkäänteestä elokuvan loppupuolella. Muuten ihan täyttä roskaa ääriään myöten. Tahatonta komiikkaakaan ei ole tarjolla kuin parin hauskan repliikin (päähenkilö huutaa murhaajalle "HAISTAKAA VITTU!") ja huolella kustun halvan cgi-pätkän verran. Suosittelen katsomaan kovemmassa humalatilassa kuin missä itse olin.

Toinen leffa Piranha 3DD (http://www.imdb.com/title/tt1714203/?ref_=sr_2) olikin sitten aivan mieletön pätkä. Annan leffalle kahdeksan tähteä kymmenestä, koska se sisälsi paljon elokuvissa arvostamiani taide-elementtejä: paljon verta, alastomuutta, irtoraajoja, väkivaltaa, seksiä, huumeita, pirajoita pilluissa, piraijoita tisseissä, piraijoita siittimissä ja pääosassa David Hasselhoff. Rikollisen hauska. Suosittelen lämpimästi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 01.09.13 - klo:18:07
Suosittelen elokuvaa: Now You See Me (Suuri puhallus). 4/5.
Samaa mieltä ja suositella voin itsekin. Kiva idea ja ovela juoni. Niin ja hyviä näyttelijöitä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 01.09.13 - klo:18:33
Näyttelijöiden takia olen tuon aikonut katsoakin, on melkonen tähtikaarti. Morgan Freeman ja Michael Caine mmm niin hyvää pappakarismaa. Ja Isla Fisher + Melanie Laurént on myös varsin kova kombo mitä naiskauneuteen tulee.

Piranha 3DD (http://www.imdb.com/title/tt1714203/?ref_=sr_2)

...paljon verta, alastomuutta, irtoraajoja, väkivaltaa, seksiä, huumeita, pirajoita pilluissa, piraijoita tisseissä, piraijoita siittimissä ja pääosassa David Hasselhoff.

Tääki täytyy tsekata.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: mosse - 01.09.13 - klo:22:28
Musta taas Now You See Me taas on ollut vuoden kovimpia pettymyksiä. Lähtökohdat ovat ainakin näyttelijöiden kpuolesta mitä mainioimmat, mutta leffa oli rehellisesti sanoen vain tylsä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Detonat - 01.09.13 - klo:23:42
Now You See Me on sellainen elokuva, jolta odottaa paljon. Näyttelijäsuoritukset ovat hyviä, mutta itse juoni oli lievä pettymys. En tiedä kenet sillä oli tarkoitus yllättää (jos ketään), mutta jokainen käänne on valveutuneelle katsojalle melkoisen selvä heti kun sen pohjustaminen alkaa.

Elokuva ei kyllä ole "tylsä", vain ennalta-arvattava ja geneerinen. Kyllä tämän katsoo.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 03.09.13 - klo:20:19
Julkkis-BB alkaa ihan just. En malta odottaa...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: juzi da man - 04.09.13 - klo:10:36
Katselin tuossa eilen illalla World War Z nimisen filkan. Juoni oli ihan hyvä, mutta päällimmäiseksi jäi vain kuva pitkitetystä elokuvasta joka ratsastaa yhdellä holivuud tähdellä.
4/5, en katsoisi uudestaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 09.09.13 - klo:11:11
Voi JUMALAUTA mikä Breaking Bad.

*edit* IGN antoi näemmä kympin (http://www.ign.com/articles/2013/09/09/breaking-bad-tohajiilee-review). En kiistä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 12.09.13 - klo:17:37
Kaikki jotka haluaa nähdä The World's Endin elokuvateatterissa (http://www.episodi.fi/uutiset/esta-maailmanloppu-kulttileffa-worlds-end-saatava-teattereihin/)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 27.09.13 - klo:00:22
Kulttuurielämys. Elokuvakerho Monroe esitti kaksi Buster Keatonin leffaa, jotka olivat Cops (lyhäri) ja legendaarinen The General. Jälkimmäinen on aikaansa nähden (87 vuotta vanha pätkä) aivan huikea saavutus, enpä ole aiemmin nähnyt samalta aikakaudelta vastaavanlaista toimintaspektaakkelia. Todella viihdyttävä ja ripeään tahtiin etenevä pätkä, jonka loistava visuaalinen huumori toimii moitteetta tänäkin päivänä.

Leffan päätyttyä oli jännä olo, kuin olisi juuri äsken tehnyt lyhyen aikamatkan menneisyyteen. Vanhoissa mykkäelokuvissa on aivan oma viehätyksensä, eivätkä parhaat niistä oikeastaan ole edes pahemmin vanhentuneet.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 30.09.13 - klo:11:14
Avauskohtausta lukuun ottamatta arvasin Breaking Badin finaalin tapahtumat aika nappiin. Viimeinen kausi oli parhaiten kirjoitettua Televisiota, mitä olen nähnyt. 5/5
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 30.09.13 - klo:18:33
Tässä nyt olen katsellut sitä supersankarisarjaa muutaman vuoden takaa, eli Heroes. Sarjahan jäi kesken ja sai paljon kritiikkiä, mutta minä olin innokas fani aikoinaan. Onko sarja nyt niin hyvä kuin muistan?

Sarjaahan mainostettiin "Tavalliset ihmiset saavat supervoimia" tyyliin. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Eri ihmiset eri sosiaalistatuksineen reagoivat voimiinsa, okei. Mutta sitä parkumisen määrää, varsinkin sarjassa eniten näkyvä henkilö, Claire valittaa valittamistaan voimasta, joka ei mitenkään vaikuta hänen normaaliin elämään. Mutta jatketaampas kausittain:

Season 1

Joo, ensimmäinen puolisko on nautittavaa katsomista. Erillaiset ihmiset reagoivat voimiinsa ja tuovat oman tarinansa siihen isoon kokonaisuuteen. Sarjassa hoetaan että kaikki spesiaalit ovat yhteydessä toisissaan, joka on kylläkin ihan täyttä paskaa huomioiden että maailmassa on tuhansia ihmisiä voimien kanssa. Enemmännkin voisi sanoa että Petrellin iso perhe ja perheen ystävät ovat yhteydessä toisiinsa jopa sukupolvien välitse.

Tuottarissa on koko ajan hypetetään jotain suurta (pelasta cheerleader, pelasta maailma jne.), mutta sitten itse lopputulos on aika...pettymys. Varsinkin viimeiset jaksot, monta jaksoa hypetettiin ja lopputulos on aika meh. Varsinkin lopputaistelu on toisaalta aivan helvetin laimea, mutta parempaa ei ole koko tuottarissa. Oikeastaan toinen ongelma heroesissa on se, ettei niitä voimia juurikaan käytetä. Joka jaksossa näytetään pieni maistiainen jostain voimasta muttei sen enempää. Näemme kylläkin paljon päälakien leikkelyä ja ajanpysäyttämistä, mutta siihe se jääkin suurimalta osalta.

Ja ihan uskomatonta kuinka sarjassa "pahikset" osaavat puhua kaiken ympäri, osaavat puhua syvällisiä vaikka pyssy olisi ohimolla. Varsinkin Linderman pälättää pälättämistä, vaikkakin hänen osalta ei niinkään haittaa.

Kaiken kaikkiaan, tasapaksuinen tuottari, alkupuolisko parempi kuin loppu ja kakkostuottari tiedossa.

And Writers Strike happened

Season 2

Tämänhän tuottarin piti olla myös 25 jakson pituinen, mutta lyhentyi 12 jaksoon. Juonikin kärsii, sekä kirjottajat eivät taineet paljoa ajatella.

Puolet tuottarista on vain itkua ja parkua. "Yhyy mun voima on kirjous haluan usaan, olen tylsä hahmo" ja "veljeni kuoli takiani (vaikkakin veljeni ei voi kuolla mutta kirjoittajat eivät tätä ajatelletkaan)), rypätään". Varsin, mielenkiintoista? No, onhan tässä clairen juoniarkki, joka on miltei sama kuin ennen (mulla on voimia, wääh, haluan olla kuin normaali ihminen, wääh). Noh Peter on Irlannissa ja se unohdetaan parin jakson jälkeen. Noh, entä Hiro, hän on japanin historiaa muuttelemassa, ehdottomasti koko tuottarin parasta antia, mutta ei todellakaan Hiron takia, vaan Adam Monroen. Adam Monroe on ehdottomasti kakkostuottarin paras ja mielenkiintoisin hahmo, hahmo joka ei vanhene taikka voi kuolla. Eikä hän ole valitva teinityttö. Oih kyllä.

Koko tuottari tuntuu vain keskeneräiseltä. Kaikki on vain iso MEH. Varsinkin kun Sylar laitettiin auton takapenkille hurmaamaan tulisia latinoita.

Tämän farssin jälkeen Season 3 ja pelasti, vaiko pelastiko?

Seaspn 3

Villains volumen nimi, kuulostaa lupaavalta. Claire jatkaa vain valittamista "Haluan tehdä tätä, haluunhaluunhaluun". Mee pois. Puistomiehen elämä alkaa muistuttamaan Ismo Laitelaa, aluksi vaikutti ihan normaalilta hepulta vähän huonolla tuurilla, mutta nyt elämä menee jo surulliseksi. Jätkä vain jahtaa tyttöä josta näki unia. Makes sense to me. Romanttisin iskulause ikinä "Näin unen, me oltiin yhdessä joten meidän täytyy olla yhdessä". Heroesissa ollaan todettu niin monesti jo että tulevaisuuden näkeminen on yhtä luotettavaa kuin tulevaisuuden arvailu.

Entä pahikset? Kellarivankilasta vapautui jätkiä jotka kuulemma ovat pahempia kuin sylar. Noh, nämäpä roistot eivät kauaa kestäneet. Itse voluumin pääpahis on taas "Puhun paljon, teen vähän" mies. Mies jolla on lukemattomien ihmisten voimat, joihin kuuluu mm. aikamatkustus ja ikuinen elämä/parantuminen. Noh, hänhän ei niitä voimia käytä yhden kerran jälkeen.

Vika jakso oli kyllä hyvä paketti, mutta se on kokonaan irtonainen muista jaksoista. Sen voisi näyttää kolmanne tuottarin parin ekan jakson jälkeen ja tekisi yhtä paljon järkeä kuin lopussa.

Komostuottari oli jaett kahteen Voluumiin, joista jälkimmäinen paransi huimasti, paljon, jonkin verra, jotenkuten.

Hallitus haluaa kaikki sankarit kokoon ja pistää ööh varastoon. Ihmisjahti on päällä. Kovaa toimintaa, mutta alkaa vähän kierrätyksen maku olla. Jäbä karkaa, jää kiinni, jäbä karkaa, jää kiinni, karkaa, kuolee. Okei. Mites tämä loppuu? Loppu on taas huima, mielenkintoinen, noh nautittava. Loppu on taas täysin irtonainen siihen mistä aloitettiin. Parin vikan jakson aikana luotiin ihan uusi tarina jota seurataan ja siihen se sitte loppui.

Kaiken kaikkiaan, hyvin sekava tuotantokausi, ei ollut niinkään punaista lankaa jota seurata, vaan paljon kankaanpätkiä. Tätä seuraava tuottari on sitten se viimeinen, se missä katsojat lopetti katsomisen.

Season 4

Uusi kausi, uudet kujeet. Tällä kertaa juonena on se, että karnevaali pomo värvää ihmisiä karnevaaliin. Elikkäs...
Myönnettäköön. kunhan pääsee kymmenen ekan jakson läpi niin alkaa juonikin muokkautumaan, mutta ei hemmetti kuinka tylsää settiä voidaan keksiä.

Eihän tästä lopulta mitään tullut. Varsinkin kun loppui Cliffhangeriin, varsin typerään semmoiseen.

Kaikenkaikkiaan hyvin epätasainan sarja, välillä mielenkiintoista, välillä semmoista että potentiaalia olisi mutte kustiin kaikki.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Mikkisetä - 02.10.13 - klo:00:18
http://m.iltalehti.fi/viihde/2013100117553687_vi.shtml

En osaa kyllä yhtään arvailla, kuka se olisi. Ehkä joku sellainen hahmo, jonka ääninäyttelijä ei näyttele kummemmin muiden hahmojen ääniä. Jos sellaista edes on.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 18.10.13 - klo:19:06
Näin Street Fighterin.

Nautin suunnattomasti.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 18.10.13 - klo:22:27
Itse katsoin Roman Holidayn eli suomeksi Loma Roomassa oli tosi hyvä klassikko romanttinen komedia 50-luvulta ehkä paras lajityypissään suosittelen. Ps: Audrey Hepburn on tässä hyvin viehättävä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 18.10.13 - klo:22:46
Viikon sisään katsottu: Machete Kills, Scary Movie 2 ja Metallica Through the Never.

Machete Kills oli paljon parempi kuin edeltäjänsä. Koko homma ei kyllä pysy oikein kasassa vieläkään, mutta rivo ja arvaamaton b-luokan meininki jaksaa viihdyttää. Verta lentää ja tapot ovat totuttuun tapaan niin övereitä että naurattaa. Mel Gibson on loistava pahis ja Charlie Sheen on aivan hillitön USA:n presidentti. Miksei tällaisia tehdä enempää? Laaturoskaa 7/10.

Scary Movie 2 on aivan vitun turha leffa, jossa oli muutama vähän enemmän hauska hetki. Huomasin olevani aidosti paha ihminen kun eniten nauruja irroitti vammaisuudelle vitsailu. Tällainen törmäilykomediaparodiasekoitusesineilmeentymä kyllä jaksaa kiinnostaa, mutta paljon parempiakin on nähty. 4/10. Yksi piste hervottomasta vammaisläpästä, yksi loistavasta Poltergeist-parodiasta ja kaksi ihanasta Anna Fariksesta, josta en vain voi saada tarpeekseni.

Metallica Through the Never tuli tänään ensi-iltaan. Leffalla Metallica liittää itsensä mm. Pink Floydin ja Beatlesin kaltaisten joukkoon sekoittamalla musiikkiaan ja jotain pientä juonentynkää keskenään. Lopputulos on outo. Leffasta noin 20% jos sitäkään kulutetaan ns. "juonen" seuraamiselle. Juonella ei ole mitään arvoa. Loput ajasta vietetäänkin 3d-lasit päässä ihastellen nyky-Metallican studiossa korjailtua livesoittoa. Se tuntui ihan hyvältä, vaikka en erityisemmin pidäkään bändin nykykuntoa kovin mairiteltavana. En voi tosin kieltää, etteikö Ecstasy of Goldin ja Creeping Deathin aikana olisi tullut pienet kylmät väreet. Yllättäen parhaita vetoja eivät olleetkaan ne oletetut 80-luvun klassikot vaan huomasin löytäväni jotain uutta niinkin puhkikuluneesta biisistä kuin Nothing Else Matters. Se olikin leffan toisiksi paras hetki, jonka voitti vain lopputekstit. Siinä meinasi herkistyä. 4/10. Mielenkiintoinen kokeilu jää vähän vajaan oloiseksi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 21.10.13 - klo:00:11
 Uuh Cinemassacren Monster Madnessissä Alien ja vähän Prometheusta. (http://cinemassacre.com/2013/10/20/alien-1979/)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 21.10.13 - klo:00:24
On muuten hyvä Monster Madness tänä vuonna. Jaksot ovat enimmäkseen mukavan mittaisia, kuten ekassakin sequel-a-thonissa, eikä elokuvia käydä läpi vain suurpiirteisesti.

Alieneiden katsomisesta on vierähtänyt jonkin verran aikaa, enpä muistanutkaan miten hienon näköinen toi eka leffa oli.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 27.10.13 - klo:22:13
Sain vihdoinkin komerooni telkkarin. Tuntuipa hyvältä uppoutua Netflixin tarjontaan pitkästä aikaa.

Katselin tämmöisen leffan kuin Mean Girls. Niinpä, teinityttöleffa. Lähes katsomisen arvoinen jo pelkästään Lindsay Lohanin vuoksi, ko. muija meinaan on tässä aivan mielettömän söötti ja kuuma. Mutta lisäksi tämä on oikeasti hyvä elokuva, jolla on myös jotain sanottavaa. Pätkä kuvaa satiirisesti, mutta yllättävän todenmukaisesti, teini-ikäisten tenavien suunnatonta kusipäisyyttä ja kaksinaamaisuutta. Aluksi ainoastaan kolmen tytön muodostama pahisjengi vaikuttaa inhottavalta, mutta lopulta muutkin hahmot vajoavat aivan yhtä alas. Hahmot ovat jokseenkin karikatyyrisia, mutta silti enimmäkseen kiinnostavia ja hauskasti kirjoitettuja. Lopussa kenties syyllistytään turhaan alleviivaukseen ja jopa siirappiin, mutta suurempia säröjä se ei kokonaisuuteen tee,. Hyvin näytelty ja taidokkaasti tehty elokuva, jätti pirun hyvälle mielelle. Parhaita "teinileffoja" nyt ainakin.

Lisäksi katsoin neljä jaksoa Orange Is the New Blackia. Tissejä ainakin piisaa. Välillä tuntuu kuin katsoisi alapäävitseillä täytettyä, absurdia sekoilukomediaa, välillä taas vakavaa, tunteiden stimulointiin pyrkivää draamaa. Jotenkin kiehtova. Aion katsoa lisääkin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 27.10.13 - klo:22:29
Tykkäsin Orange is the New Blackista. Katoin sen aika tiiviiseen tahtiin sen jälkeen ku se julkaistiin. Odotan innolla kakkoskautta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 12.11.13 - klo:12:15
Kauden paras HIMYM-jakso. Koska Bryan Cranston.

*edit* Katsoin loput Cinemassacren Alien-revikoista, ja oli mukavaa huomata Jamesin olevan samaa mieltä leffoista. :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 13.11.13 - klo:12:31
Holy fuck, Person of Interestin syksyfinaali häämöttää.
(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 13.11.13 - klo:20:13
(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 13.11.13 - klo:23:33
Gravity 5/5, ihan huikee leffa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Detonat - 15.11.13 - klo:21:08
Escape Plan 6/5. Arska oot ihana.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 15.11.13 - klo:22:25
Escape Plan... Huikean viihdyttävä leffa. Ihan oikeasti. Sai vielä yleisöltä aplodit. Käykää ihmeessä katsomassa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Samirai - 19.11.13 - klo:22:32
Nyt pitää tulla kyl kehumaan Gravityä. Lähdin sillä mielin leffaa kassomaan että hyviä arvosanoja saanut joten ei voi olla huono mutta perkele vie tuohan oli aivan huikea tapaus. Tuossa natsas kyl niin moni juttu ja kaiken lisäks oli viel 3D:nä todella upean näköistä katseltavaa. Gravity on minusta niitä elokuvia joiden takia elokuvia tehdään. Hyviä tarinoita on kirjoissa, upeita maisemia tauluissa, mutta vain elokuvissa voi luoda tuollaisen visuaalisen jännityksen kuin Gravityssa. Ehdottomasti leffa ihmisille jotka haluavat muutakin kuin satakertaa nähtyjä toimintarainoja tai romanttisia mitälie. En oikeastaan muuta pahaa keksi tuosta kuin että Sandran tilalla olisi voinut olla viel joku vähän parempi näyttelijä, mutta ihan uskottavasti veti Bullockikin... ja fysiikkaan liittyvää avaruusdiibadaabaa en uskalla kommentoida kun en siitä mitään tiedä, mutta välillä tuli sellanen tunne että toimiikohan kaikki ihan noin :P
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 23.11.13 - klo:04:55
Gravityn ajattelin tsekata ensi viikolla. Ehkä kyseessä on vihdoin SE 3D-leffa, jota olen odottanut.

Katsoin äsken Up in the Airin, jossa on muuten kanssa George Clooney. Leffa vahvisti eräitä jo aiemmin pääni sisällä syntyneitä käsityksiä:

1. Clooney on ehkä sittenkin hyvä ja mielettömän karismaattinen näyttelijä.
2. Anna Kendrick on sangen timmi pakkaus.

Lisäksi elokuva oli hauska, koskettava ja ajatuksia herättävä. Loppukohtaus iski lujaa ja pyörii mielessä vieläkin. Erittäin lämpimät suosittelut.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 25.11.13 - klo:18:30
Gravity katsottu. Ja kyllä, se oli juuri SE 3D-leffa, jota olen odottanut. Vihdoinkin elokuva, jossa kolmas ulottuvuus ei ole vain siisti lisäefekti, vaan tuntuu täysin erottamattomalta osalta kokonaisuutta. Syvyysvaikutelma on jatkuvasti läsnä, etualalle leijuu objekteja ja aiemmin lähes yksinomaan gimmickeiltä tuntuneet efektit on toteutettu tyylillä. Pienetkin yksityiskohdat, kuten vesipisaroiden rikkoutuminen nenää painavien lasien linssejä vasten, tuntuivat mielettömän siisteiltä. Tällaista minä haluan nähdä lisää.

Ylipäätään visuaalisesti kyseessä lienee yksi upeimmista koskaan tehdyistä leffoista. Tarinankerronta on toinen juttu, mutta kaikissa elokuvissa ei ole kyse tarinasta. Tämä on toisenlainen elämys. Kuten Samirai sanoi, Gravityssa tehdään asioita, joita vain elokuvassa voidaan tehdä.

Olen melkeinpä halukas näkemään pätkän uudestaan valkokankaalta, koska millään muulla tavalla en voi kuvitella sitä katsovani. Kyseessä ei ole sama leffa, jos sen tuijottaa läpi kaksiulotteisen television ruudulta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 28.11.13 - klo:13:16
Ja live-action Cowboy Bebop elikkäs Firefly katsottu. Harmillista, että jäi vain yhteen kauteen, koska tässä oli aineksia todella vaikuttavalle avaruusoopperalle. Persoonalliset hahmot, kiinnostava miljöö ja niin edelleen. Romanssit ovat tosin kiusallisia ja epäuskottavia (etenkin Zoe ja Wash), ja osa hahmoista jää mitäänsanomattomiksi. Jos sarja olisi jatkunut pidempään, olisi ainakin jälkimmäinen ongelma kuitenkin saattanut korjaantua.

Jakson numero 12 loppu on täyttä paskaa. :D

Alkutunnari on kiva.

Jayne on paras hahmo.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 28.11.13 - klo:13:44
Täydellinen sarja.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 02.12.13 - klo:13:10
Pitkästä aikaa aika hyvä Walking Dead -jakso. Kirjoittajilla oli kullia tappaa hahmo jos toinenkin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 07.12.13 - klo:02:09
The World's End oli tosi hyvä klassikkoleffa, vaikka maailmalta kuullun perusteella osasin odottaa mojovaa pettymystä. Lopussa karkaa vähän käsistä ja lopulta hiukan lässähtää, mutta kokonaisuuden ei tarvitse juuri hävetä tiimin aiempien tuotosten rinnalla. Hyvin näytelty ja reippaasti etenevä brittikomediascifitoimintaspektaakkeli, katsoisin uudestaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 11.12.13 - klo:23:47
Oli kyllä parempi leffa tuo Desolation of Smaug kuin ensimmäinen Hobitti. Erityisesti se herra lohikäärme oli tosi hienosti tehty.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 13.12.13 - klo:22:47
Twin Peaks: The Complete Mystery Blu-Ray tilattu. :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 14.12.13 - klo:22:32
Naked Gun -trilogia rebootataan.

Reaktio:
(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 14.12.13 - klo:22:54


mitä
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 15.12.13 - klo:00:51
Öööööööö mitä vittua ja tikkuja
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: fazerin sininen - 15.12.13 - klo:11:05
Mut haastateltiin ja 28 näkyy telkkarissa, haluisin kuolla.

Tuntuu silt ett olis pitänyt a) miettiä mitä olisi sanonut b) olla hermostumatta c) laittamatta tänään housuja jalkaan jotka meinaa pudota koko ajan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Garo - 16.12.13 - klo:20:35
Netflixistä löytyi suomeksi kaksi lapsuuden ohjelmaa, joita olen pitkään kaipaillut: Rautajätti ja Duel Masters. Edellinen oli juuri niin hyvä kuin muistin, jälkimmäinen ei, vaikka on siinäkin hetkensä:

"Kuulostaa liioittelulta."
"Tiedän. Kuulostaa japanilaisen piirretyn juonelta."
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ingoo - 16.12.13 - klo:21:02
Rautajätti
Superman :(
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 16.12.13 - klo:21:26
Rautajätti on kyllä piirretyistä parhaita, yksi harvoista leffoista joiden aikana melkein itken.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Garo - 30.12.13 - klo:01:01
Kävin katsomassa Frozenin suomeksi, joten tässäpä pienimuotoinen arvostelu:

Ihan vain vertailuna pariin aiempaan Disney-leffaan, Frozen oli mielestäni parempi kuin Tangled tai Wreck-it Ralph. Rytmitys on parempi kuin kummassakaan, eikä leffassa oikeastaan ole yhtään tylsää tai irralliselta/epäolennaiselta tuntuvaa hetkeä, paitsi ehkä loppupuolen Fixer Upper musikaalinumero.

Musiikista puheen ollen, vaikka jo Tangledissa oli kosolti hyviä lauluja, vie Frozen silläkin saralla voiton. Frozen Heart oli loistava aloitusbiisi, Do You Want to Build a Snowmanin aikana kuljetettiin hienosti tarinaa eteenpäin ja taisinpa kyyneleenkin tirauttaa. For the First Time in Forever oli hyvä, mutta itseeni myöhemmin tuleva repriisi upposi enemmän. Love is an Open Door oli pirtsakka ja musikaalimainen duetto, ja varmaankin suosikkini heti sen ylistetyimmän, eli Let It Gon jälkeen, jota olinkin YouTubesta tapittanut jo ennakkoon varmaan kymmeniä kertoja. Frozen on erittäin vahvoilla jos aletaan vertailla Disneyn musikaalielokuvien laulupuolta.

Sitten hahmoista. Iloisin yllätys oli Olaf lumiukko, jonka arvelin trailereiden ja klippien perusteella olevan vain se pakollinen, ärsyttävä ja tyhmä sidekick, jonka kommelluksilla yritetään pitää lapsikatsojien mielenkiinto yllä. Onneksi näin ei ollut, vaan Olaf olikin ihan oikeasti hauska hahmo, jonka sutkautuksista ja toilailuista suurin osa kirvoitti kunnon naurut kaikenikäisiltä katsojilta.
Sankaritar Anna oli ihanan pirtsakka ja positiivinen, muttei silti tuonut liiaksi mieleen Tangledin Tähkäpäätä. Annan sisko Elsa oli kiinnostava ja varsin traaginen hahmo, mutta olisi mielestäni kaivannut lisää ruutuaikaa. Poroista tykkäävä, jäätä lykkäävä Kristoff oli mukavan erilainen mieshahmo verrattuna perinteisten prinsessaleffojen uljaisiin prinsseihin.

Sitten juttua juonesta, joten spoilereita tiedossa:
(click to show/hide)

Sitten vielä suomiäänten arviointia: Annan äänenä toimiva Saara Aalto hoitaa niin puheen kuin laulunkin erinomaisesti, eikä suorituksesta löydy mitään valitettavaa. Saaran unelmahan on ollut päästä dubbaamaan Disney-prinsessaa ja olenkin iloinen hänen puolestaan kun unelma nyt Frozenissa toteutui. Elsan dubbaava Katja Sirkiäkin hoitaa hommansa loistavasti. Hahmon kasvava itsevarmuus tulee hienosti esille äänessä, joka on alussa hieman aran ja pelokkaan oloinen, mutta vahvistuu varsinkin lauluissa huikeisiin mittoihin ja First Time In Forever repriisissä Sirkiä pääseekin tässä suhteessa mielestäni Elsan alkuperäisäänen, Idina Menzelin edelle. Kristoffin roolin hoitaa Axl Smith, ja käsittääkseni tämä on miehen ensimmäinen dubbaushomma. Kokemuksen puute ei näy haittaavan, sillä Axlin Kristoff kuulostaa erittäin hyvältä, eikä esim. minkäänlaisesta eläytymisen puuttesta ole tietoakaan. Viimeisenä sitten Olafina ääntelevä Tero Koponen, jonka loistava ulosanti on pitkälti syynä hahmon hauskuudelle. Kaikki Olafin replat kuulostavat juuri sellaisilta, miltä niiden on varmasti alkuperäisessäkin versiossa pitänyt kuulostaa.

Lopputoteamuksena voisin sanoa, että Frozen on varmaankin Disneyn paras 3d animaatio, jossa lähestulkoon kaikki vain yksinkertaisesti toimii. Tästä on paha pistää paremmaksi, mutta toivottavasti siinäkin vielä Disneyllä onnistutaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 30.12.13 - klo:01:20
Olisin jo käynyt katsomassa tuon, mutta menee ainakin Vaasassa vain suomeksi ja ruotsiksi. Vittu mitä paskaa. Disneyn suomidubit ovat toki olleet pitkälti hyvätasoisia, mutta elokuvaa katsoessani haluan yleensä nähdä alkuperäisen vision, en jonkin ulkopuolisen tahon omaa tulkintaa asiasta. Etenkin lauluissa kadotetaan lähes poikkeuksetta jotain enemmän tai vähemmän oleellista, kun kaikki pitää saada sekä rimmaamaan että sopimaan hahmojen suunliikkeisiin.

Käyn varmaan tsekkaamassa Tampereella, jos kehtaan mennä yksin katsomaan lastem leffaa.

E: Niin joo jatkoin tätä (http://tapza.wordpress.com/2013/12/22/101-suosikkielokuvaa-osa-12-45-41/) pitkästä aikaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 07.01.14 - klo:19:14
http://www.dailymail.co.uk/tvshowbiz/article-2535056/David-Lynch-returns-Twin-Peaks-director-begins-shooting-new-footage-beloved-cult-series.html (http://www.dailymail.co.uk/tvshowbiz/article-2535056/David-Lynch-returns-Twin-Peaks-director-begins-shooting-new-footage-beloved-cult-series.html)

Mitä tämä on
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 07.01.14 - klo:20:35
wat

fucking
kidding me?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ingoo - 07.01.14 - klo:20:58
oh fug

Bluraylle kaikki pls.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 07.01.14 - klo:21:25
Lisämateriaalia.

ps. homot Fire Walk With Me on hyvä katsokaa se
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Garo - 07.01.14 - klo:22:10
omg. Mahtavaa jos saataisiin sarjalle kunnollinen päätös.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: apathy - 08.01.14 - klo:13:34
Garo siis yrittää implikoida, ettei alkuperäinen sarja loppunut hyvin...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 08.01.14 - klo:13:38
Enemmän tuo implikoi, että homma jäi kesken. Niin kuin se jäikin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 11.01.14 - klo:01:54
Konfirmoitu lisämateriaaliksi. (http://www.fangoria.com/new/excl-ray-wise-confirms-twin-peaks-lynch-directed-blu-ray-promo/)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 13.01.14 - klo:21:19
Yvonne mukana uudessa 24:ssä, pakko katsoa  xD (http://www.ign.com/articles/2014/01/13/kiefer-sutherland-and-24s-producers-on-bringing-jack-bauer-back-for-24-live-another-day-plus-yvonne-strahovski-joins-the-cast)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 26.01.14 - klo:23:45
Katsottiin miitissä kaksi nykyaikamme mestarin eli Nicolas Cagen elokuvaa. Ensimmäinen näistä oli Vampire's Kiss. Tässä Nicolas Cage näyttelee heppua joka luulee muuttuvansa vampyyriksi... 'Nuf said, mutta täytyy kyllä nostaa hattua sille, miten ilmiömäisen upeaa työtä Cage tekee tässä elokuvassa. Siis katsokaa vaikka tämä (http://www.youtube.com/watch?v=9Efk7Fco-2g), tämä (http://www.youtube.com/watch?v=d1Z88Jo3Z-I) ja tämä (http://www.youtube.com/watch?v=9Fvpyo2WuVY) unohtamatta tietenkään tätä (http://www.youtube.com/watch?v=Lct6x-XqWrw) ja väittäkää vielä pokkana etteikö Cage olisi kaikkien ja kaiken yläpuolella. Aivan hysteerisen hauska elokuva, joka ei oikein tiennyt varmaan itsekään mitä se yritti sanoa, mutta jos pelkkä leffan juonitiivistelmä aiheuttaa Cage-bonerin niin tämän katsominen on itsestäänselvyys.

Se toinen leffa olikin sitten Ghost Rider 2 ja se oli ehkä paskin elokuva mitä olen ikinä nähnyt. Edes Cage ei onnistunut pelastamaan tätä ja se jo kertoo jotain.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 30.01.14 - klo:01:46
Omg loistava idea :D (https://fbcdn-sphotos-c-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn2/t31/966507_697275716960203_774859639_o.png)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 12.02.14 - klo:23:42
Aloin katsoa Breaking Badia, kun kaikki sitä sattuvat kehumaan. Jäin jossain kolmosjakson kohdalla aivan täysin koukkuun ja tänäänkin olen katsonut neljä jaksoa, mikä ei ehkä kuulosta kovin kummoiselta joillekin, mutta en itse tarraa kovin helposti telkkarisarjoihin kiinni. Breaking Badin hahmot toimivat, juonenkäänteet valauttavat ruskeaa laheisiin ja sarjaa katsoessa tuntuu siltä kuin siinä voisi tapahtua ihan mitä tahansa. Siis jumalauta, välillä tekee vain mieli huutaa jännityksestä! Menen kakkoskauden alussa nyt, joten vielä on paljon herkkua jäljellä, mutta tähän mennessä setti on vakuuttanut allekirjoittaneen täysin.

Niin joo ja kehonrakentajaystäväni Kasuli pakotti tutustumaan piirrossarjaan nimeltä Rick and Morty, joka on vähän kuin hyvällä tavalla överiksi vedettyä Back to the Futurea. Alkoholisoitunut ja seniili, mutta nero isoisä vie pojanpoikansa kaikenlaisiin hulluihin seikkailuihin ja meininki on parhaimmillaan ihan älytöntä. Kaheli huumori toimii ja ääninäyttely on legendaarisen hyvää. Sarjan jaksot on kivasti katsottavissa ihan Youtubessa. Tässä (http://www.youtube.com/watch?v=ERNF72EQAIM) eka jakso jos kiinnostaa. Potkii Simpsoneita, Family Guyta ym. ym. roskaa kiveksille niin kovaa että sattuu.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 27.02.14 - klo:16:35
Arkipäivisin on liian helppoa jumahtaa Jimin ääreen.

Masterchef Australia
Leijonan luola USA
Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!
Gordon Ramsay - Pannu kuumana
Masterchef Australia
Kuppilat kuntoon, Gordon Ramsay!

Tuollainen putki 14:20 - 20:30. Sinne se päivä menee. :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Agutski - 27.02.14 - klo:18:23
TV:n tuijottelu ilman tarkoitusta on passiivista paskaa, joka tyhmentää ihmiskuntaa.  :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 01.03.14 - klo:02:02
Normien ja odotusten mukaan eläminen se vasta tyhmentää ihmiskuntaa! Ihmisen kuuluisi tehdä mitä haluaa! Olla vapaa kuin lintu!

Irti kahleista!!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Mikkisetä - 01.03.14 - klo:13:04
TV:n tuijottelu ilman tarkoitusta on passiivista paskaa, joka tyhmentää ihmiskuntaa.  :)

Entäpä älytön ryyppääminen?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Agutski - 01.03.14 - klo:20:21
Olen ruvennut elämäntapaguruksi ja lopettanut juomisen ja tupakoimisen. Meditointi ja vihreä tee avartavat mieltä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 06.03.14 - klo:21:04
Aloin katsoa Breaking Badia

Ja nyt se on katsottu kokonaan. Ajattelin kirjoittaa tähän vähän mietteitäni sarjasta ja kerrottakoon ihan kaikkien mukavuuden vuoksi, että spoilerit pysyvät ihan spoileritagien alla.

Tykkäsin sarjasta tosi paljon. Lähtökohta on mielenkiintoinen ja sarjan herättämät moraaliset dilemmat ovat juuri sellaista mistä pidän. Niin ikään hahmokaarti on riemastuttavan upea ja monipuolinen. Näyttelijätyö on aivan ensiluokkaista. Luulin aluksi vihaavani Jesseä, mutta ihastuinkin hahmoon nopeammin kuin osasin kuvitellakaan. Sarjan kantava voima on tietenkin Bryan Cranstonin Walter White, jota ilman sarja ei olisi varmaan läheskään yhtä toimiva. Walter on aivan upean moniuloitteinen ja tavallaan samaistuttava hahmo, jonka matka kohti pimeyttä on rikollisen koukuttavaa seurattavaa. Mielestäni oli erinomainen päätös jättää Walter kokonaan huumeiden käytön ulkopuolelle. Yleensähän näissä huumesarjoissa ja elokuvissa päähahmot sortuvat siihen huumeuden vetämiseen mikä myös osaltaan johtaa heidän turmioonsa. Breaking Badissa huumeet ovat Walterin kohdalla pelkkää kauppatavaraa ja on kiva nähdä, ettei kliseisiin sorruta. Lisäksi se on uskottavampi ratkaisu Walterin hahmon kannalta.

Alkupään jaksoja leimasi mielestäni hyvin tällainen enemmän huumorintajuinen ja maanläheinen ote, mikä sittemmin valitettavasti vähän hiipui pois sarjan loppua kohden. Hahmojen välistä kemiaa (pun intended) oli mielenkiintoista seurata ja kaikki pysyi uskottavalla tavalla kasassa. Walterin pakoilua ja valehtelua on jännä seurata. Ensimmäisen kahden kauden aikana sarja oli ehkä parhaiten samaistuttava, koska lähtökohdat ovat hyvin mielenkiintoiset ja toiminnan skaala pysyy uskottavana ja tavallaan vaatimattomana. On sinänsä hauskaa, mutta myös vähän harmillista, miten sarjan alussa muutama tonni oli iso raha ja sarjan lopussa sitä rahaa kertyi vaan niin maan perkeleesti. Toki, sarja ei voi pysyä paikoillaan kovin kauan (minkä huomaamme kohta), mutta jäin silti uusimpia jaksoja tsiigaillessani kaipaamaan ensimmäisen kahden kauden sympaattista fiilistä.

Kolmoskausi on aivan turha. Siinä ei tapahdu mieletöntä loppua lukuunottamatta a) yhtään b) mitään. En muista kaudesta hirveästi mitään kun koko homma tuntui vain johdatukselta tai siirtymältä. Sarjan yleinen taso on kuitenkin edelleen korkealaatuinen, vaikkei juonessa nyt yhtään mitään tapahdukaan. Kauden kymppijakso "The Fly" on sarjan ainoa oikeasti huono jakso, mutta sanotaan näin, että kolmoskauden laahaava ote sai allekirjoittaneenkin vähän kyseenalaistamaan sitä, kannattaako sarjan katsomista oikeastaan enää edes jatkaa.

Onnekseni kannatti. Neloskausi on mielestäni ehkä sarjan huippu. Se aloittaa herkullisesti kolmoskauden lopputwististä, pitää jännityksen erittäin hyvin yllä läpi kauden ja pistää koko homman nättiin pakettiin loppua kohden. Täytejaksoja ei ole, meininki on parhaimmillaan eeppisen hyytävää. Minun puolestani sarja olisi voinut loppua tähän.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että viitoskausi olisi huono. Se on loistava. En ymmärrä, miksi kausi pätkäistiin kahteen osaan eikä minun toisaalta varmaan tarvitsekaan ymmärtää. Joka tapauksessa näin sarjan juuri tsiiganneena olisin mielummin halunnut, että joko a) sarja loppuu neloskauteen tai b) sarja jatkuu kuudennelle kaudelle. Tämä siksi, että 5B tuntuu kiirehdityltä. Tuntuu vähän ikävältä sanoa näin, koska sarja on tehty pääosin niin mestarillisen hyvin. Sarjalle ominainen verkkaisempi rytmitys vaihtuu lähes täyteen toimintaan, juonikuviot jäävät vajaiksi ja hahmojen kehitys puutteellisiksi. On sinänsä kurjaa, että koko sarjan kuumoteltu
(click to show/hide)
Lisäksi pahikset olivat tällä kaudella tylsiä. Toisaalta kausi sisälsi ihan kirkkaasti Breaking Badin parhaita hetkiä.

Kokonaisuus on varmaan paras tv-sarja minkä olen koskaan katsonut. Se on parhaimmillaan hirvittävän tunnerikas vuoristorata ja huonoimmillaankin vain vähän tylsä. Walter White on upea hahmo ja tapahtumat tulee sun uniin. Ei televisiosarjalta voi oikein hirveästi enempää vaatia. 9/10.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 06.03.14 - klo:21:22
Kun paska osuu tuulettimeen, niin se osuu kovaa ja äkkiä. Viides kausi = täydellisyyttä.

Better Call Saul tosiaan tulossa tämän vuoden marraskuussa(ko?). Mm. Jonathan Banks (Mike) ja Aaron Paul (Jesse) ovat osallistumassa tähän prequeliin. :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 07.03.14 - klo:20:35
Frozen vihdoinkin katsottu, alkuperäiskielellä ja 3D:nä. Lyhyesti sanottuna varmaan parasta mitä Disney on tehnyt tällä vuosituhannella. Mahtavat laulut, upea animaatio, onnistuneet hahmot ja viihdyttävä tarina. Katso(isi)n uudestaan useita kertoja.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 25.03.14 - klo:01:28
Prometheus 2 "Paradise" alustava julkaisupäivä 4.3.2016. :) Ridley ei tyydy pelkkään tuottajan rooliin vaan tulee myös ohjaamaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 01.04.14 - klo:07:21
:DDDD vitun himym
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Detonat - 01.04.14 - klo:07:45
(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 01.04.14 - klo:14:20
Voi veljet. Kuulin etukäteen, että ihan jäätävää paskaa, mutta nautin tästä silti. Ja samalla harmittaa, että Äitiä nähtiin niin vähän ja vasta viimeisellä kaudella :/
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 05.04.14 - klo:16:23
HIMYM alternate ending in the works (http://www.ign.com/articles/2014/04/05/how-i-met-your-mother-alternate-ending-on-complete-series-dvd)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 11.04.14 - klo:00:50
Kävin kattomassa Nooan, hyvä fantasiaelokuva.

Metusalemi tykkää marjoista ja kivijäbät oli siistejä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Cyna - 12.04.14 - klo:05:08
Ei vittuuuuuuuu

Katsoin siis Breaking Badia Netflixistä, ja olin päässyt viidennen kauden kasi jaksoon, jonka jälkeen Netflix tarjosikin ekan kauden ekaa jaksoa. Googlasin heti että jatkuuko tämä kuudennelle kaudelle ja kun ilmeni ettei niin diilasin asian kanssa. Heti ensitöikseni luin Törön tekstiseinän spoilerit mukaanlukien ja sain käsityksen että mokomaa olisi vielä puoli kautta katsottavana ja spoilaannuin ainakin kahdesta asiasta.

Kiitos Netflix. ._.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 12.04.14 - klo:18:07
Olen pahoillani lupaan etten kirjoita mitään enää ikinä
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Mikkisetä - 12.04.14 - klo:21:52
Turjake luulin et katottais Toisenlaisii frendei. :(
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ihanaakin ihanampi Tomoko - 12.04.14 - klo:22:25
Jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Ei siitä sen enempää.

Tosin veikkaan kiireitä (eli Titanfall ja muutto). Katsotaan uudestaan asiaa sitten kun Törö on taas saatavilla.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 14.04.14 - klo:21:30
Kävin Night Visionseillä (http://www.nightvisions.info/) ensimmäistä kertaa. Tapahtuma oli erittäin miellyttävä ja vapaamuotoinen. Mitään varattuja istumapaikkoja ei ole, vaan liput ostamalla on oikeus istua käytännössä minne tahansa periaatteella nopeat syövät hitaat. Lisäksi tapahtuma antaa käytännössä mahdollisuuden vaikka juopotella elokuvien aikana jos siltä tuntuu. Leffatarjonta oli tällä kertaa varsin mielenkiintoinen. Olisin halunnut nähdä The Roomin (http://www.imdb.com/title/tt0368226/?ref_=nv_sr_2) (kuulemma esitykset olivat yleisön osalta yhtä villejä kuin Jenkkilän puolella), mutta näytös oli valitettavasti loppuunmyyty :( Enivei, hyvä tapahtuma, jonne menen ihan varmasti tulevaisuudessa useamminkin.

Eli Night Visionseilla näytettiin sellainen leffa kuin Why Don't You Play in Hell? (http://www.imdb.com/title/tt2409302/?ref_=nv_sr_1). Se on japanilainen toimintakomedia, joka on toteutettu Tarantinon hengessä. Leikkaukset ovat nopeita, rytmitys loistavaa, huumori hervotonta ja väkivalta häikäilemätöntä. Leffa kertoo kahden yakuza-jengin välisestä kinasta, jota pääsee käsittämättömien juonenkäänteiden jälkeen selvittelemään teinien muodostoma leffantekoryhmä Fuck Bombers. Lähdin katsomaan leffaa vähän pessimistinen asenne päällä, mutta huomasin koukuttuneeni tarinaan ja nauravani tasaiseen tahtiin aivan kahelille huumorille. Loistoleffa, erittäin kovat suosittelut!

Tässä vielä traileri, jos sattuu kiinnostamaan: naps. (https://www.youtube.com/watch?v=-UqEBTKOf4c)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 16.04.14 - klo:14:09
(https://31.media.tumblr.com/ed2e64d77db8f72f22ece2d8aa650d70/tumblr_n43qttLYJ11qbfgclo1_500.gif)

Fantastinen Person of Interest jälleen kerran. Kausi lähenee loppuaan ja meininki näyttää menevän niin jännittäväksi!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 18.04.14 - klo:20:55
Kaipasin hölmöä viihdettä, joten katsoin jonkinlaista kulttimainetta nauttivan Hot Shots!:in. En odottanut ZAZ-tasoista hupailua, mutta melkoinen pettymys tämä oli silti. Tyhjä elokuva täynnä vaivaannuttavia ja huonosti toteutettuja vitsejä. Taisin hymähtää kerran.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 19.04.14 - klo:11:14
Eka Hot Shots on tosiaan vähän kuiva pätkä, jossa on yleisesti turhan vähän vitsejä verrattuna vaikka Naked Guniin, jossa osa vitseistä on vielä semmoisia, joita ei pyritä tyrkyttämään suoraan naamalle. Ei Hot Shots ole niin huono kuin Airplane 2, mutta huomaan tykkääväni monesta ZAZ-hemmojen leffasta silti enemmän. Jatko-osa onkin sitten mielestäni jo huomattavasti parempi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 14.05.14 - klo:02:02
Kas, CSI:tä yritetään jälleen spinoffata uudeksi sarjaksi Miamin ja NY:n päättymisen jälkeen. Tällä kertaa tutkitaan kyberrikoksia CSI: Cyber -nimen alla. Koska viisitoista vuotta lypsetyn lehmän ei voi antaa kuolla.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 14.05.14 - klo:12:54
Person of Interestin neljättä kautta odotellessa.  :3 :3

(http://i.imgur.com/qVtQs5A.jpg)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 14.05.14 - klo:23:20
Fiilikset atm: https://www.youtube.com/v/y6Sxv-sUYtM
Ai miksi? Noh, kävin katsomassa Legendary Picturesin uuden näkemyksen Godzillasta.

Ihmisdraamaa oli liikaa ja tapahtumat etenivät välillä vähän hassusti, mutta voi pojat, kun se itse monsterimäyhä oli komeaa katseltavaa. Hytkyin ja pärisin aina Ison Kaverin tullessa ruudulle (ei se ruudulle tuleminen).

Leffalle annan arvosanaksi 5/5
(click to show/hide)
Suosittelen kaikille klassisen Godzillan ystäville.

(http://i.imgur.com/wD4Y3sn.gif)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 15.05.14 - klo:00:45
Hyvä leffa, mutta ei ihan viitosen arvoinen.

Olisi itse Gojiraa saanut vähän enemmän olla ja juoni oli parissa kohtaa vähän hassu. 4,5/5 kuitenkin.

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 15.05.14 - klo:00:55
Annan uudelle Godzillalle arvosanaksi 4/10. Elokuva alkoi oikein lupaavasti, mutta voi vittu menetin mielenkiintoni heti elokuvaan sen jälkeen kun
(click to show/hide)
Myllytys oli ihan kivan näköistä jos tykkää vittu CGI-möröistä. Ihan vitun tylsä leffa. Jengiä lähti kesken näytöksen pois teatterista kymmenkunta. Itseäni vähän turhautti. Leffa sortuu pahimpaan summer blockbuster virheeseen eli siihen että se on tylsä.

En suosittele. Katsokaa mielummin vaikka Captain America saatana.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 15.05.14 - klo:01:12
(click to show/hide)

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Godzilla-fanit ovat oikein tyytyväisiä näkemäänsä. Perustallaaja Töröt sen sijaan pitävät leffaa keskitasoa paskempana. Odotetaan vielä Japanin tuomiota.
Lainaus
<Turjake> godzilla 2000 > godzilla 2014
<coconuut> :DD:D::D
<coconuut> SIIS
<Turjake> u mad?
<coconuut> tarkoitatko 1998?
<Turjake> no mikävittu matthew broderick
Vai että Zilla > Godzilla :) tsihi
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 15.05.14 - klo:16:20
Tässä se nyt on: Twin Peaks: The Entire Mystery (and the missing pieces) (http://popwatch.ew.com/2014/05/15/twin-peaks-blu-ray-box-set/)

Lainaus
“During the last days in the life of Laura Palmer many things happened, which have never been seen before,” Lynch said in a statement. “They’re here now alongside the new transfer of Twin Peaks: Fire Walk With Me and Twin Peaks, the television series.”

Ennakkotilattu'd jne.. Traileri sai karvat ja muut elimet pystyyn.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 31.07.14 - klo:21:57
https://www.youtube.com/v/Jg5tCiLhUoU

Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Garo - 31.07.14 - klo:22:52
Vaikuttaa hyvältä, ainakin alkuperäisen sarjakuvan lukeneen silmin. Mitähän mahtavat ajatella ne, jotka tuntevat hahmot vain Muumilaakson Tarinoista? Kun vielä saataisiin jatko-osaksi Muumit Torrelorcalla, jossa nappaillaan LBJ-pillereitä...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 31.07.14 - klo:23:56
Täähän näyttää upealta! :) Muumilaakson tarinoista olisivat voineet ottaa enemmän vanhoja ääninäyttelijöitä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 02.08.14 - klo:21:09
Guardians of the Galaxy, 5/5. Siistiä scifi-juttua ja toimivaa huumoria. Ennen kaikkea viihdyttävä elokuva.

Isolla marginaalilla paras Marvel-leffa  B)

Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 02.08.14 - klo:22:29
Tuo uusi Muumileffa näyttää kyllä piirtotyyliään myöten uskolliselta alkuperäissarjikselle. Elokuvan ainoaksi ongelmaksi näen sen, että monet tuntevat Muumit vain Muumilaakson tarinoista, ja heille näin erilainen tulkinta voi olla luotaantyötävä. Minua uusi, Janssonmaisempi Muumipiirretty ei toki haittaa.

Guardians of the Galaxy kiinnostaa. Isosta hahmokatraasta tulee mieleen The Avengers, mutta sopii toivoa, että tämä on parempi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 14.08.14 - klo:21:34
Ystäväni Godzilla saapuu isolle ruudulle seuraavan kerran kesällä 2018. Vastassa ovat Rodan, Mothra ja King Ghidorah.

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 15.08.14 - klo:11:40
Voi juku voi juku. Käytiin Tuben kaa kattomassa tää uus Godzilla ja se oli kyllä huikea kokemus. Toivottavassa jatko-osassa ruutuaikaa saavat enemmän itse hirviöt ja ihmiset voisi vaikka poistaa kokonaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 16.08.14 - klo:03:12
Arvatkaa mikä vituttaa eniten Kedaut-Gordonin ohjelmissa. (https://www.youtube.com/watch?v=xdE2VdasvEU)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 18.08.14 - klo:12:36
Mannerheim kuulee Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalista (http://nyt.fi/a1305861273212)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 19.08.14 - klo:22:12
https://www.youtube.com/v/ovqM72em1dA

Hihih katsokaahan loppuun
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 22.08.14 - klo:00:51
Jummijammi, vanha koulukaveri etsii maajussin morsianta. Tästä kyllä tulen kuulemaan aina kun piipahdan jatkossa kotiseudulla.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 22.09.14 - klo:00:12
Keskiviikkoyönä alkaa Person of Interestin 4. kausi.
https://www.youtube.com/v/ONmtJFTn9y0

Torstaiyönä alkaa South Parkin 18. kausi.
https://www.youtube.com/v/rnK-jYzaWtw

Odotus alkaa vihdoinkin olla ohi. ;_;
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 01.10.14 - klo:19:43
Ajattelin spookyn lokakuun kunniaksi pitää 31 päivän jännärileffamaratoonin. Katson siis (tai olen aikeissa katsoa) joka lokakuun päivänä yhden jänskän (http://stream1.gifsoup.com/view/75992/scary-movie-2-o.gif) leffan. Onko muilla aikeita samanlaiseen proggikseen? Tänään päräytän Arskan End of Daysin tulille. Leffassa Arska vetää Saatanaa turpaan, koska... miksei??

DVD-kokoelman lisäksi Netflix on aika hyvä tällaiseen tempaukseen. Tässä linkki esimerkiksi Suomen Netflixin tiivistunnelmaisiin elokuviin (http://www.netflix.com/WiAltGenre?agid=448), kauhuelokuviin (http://www.netflix.com/WiAltGenre?agid=8711) ja trillereihin (http://www.netflix.com/WiAltGenre?agid=8933).

Olisi myös kiva kuulla jengiltä jotain kivoja suositteluja. Olen jo laatinut alustavan listan katsottavista leffoista valmiiksi, mutta olen mielelläni valmis tekemään siihen muutoksia. Hakusessa olisi erityisesti 80-luvun ei-välttämättä-niin-vakavia pätkiä tai jotain sen henkistä, kuten vaikkapa Drag Me to Hell, Evil Dead 2 ja Re-Animator.

:)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 02.10.14 - klo:21:54
Sanoinkin nämä jo irkissä, mutta pistän tänne kaikkien nähtäville. Niin hyvää kasarikauhukomediaa.

Fright Night (1985)

Hauska vampyyrileffa. Loppupuolella tosi siistejä erikoistehosteita.

An American Werewolf in London (1981)

Hauska ihmissusileffa. Kauhukohtaukset ovat välillä vähän kömpelöitä, mutta huumori toimii ja se kuuluisa muodonmuutoskohtaus on hämmästyttävän hyvin tehty.

The Return of the Living Dead (1985)

Hauska zombileffa. Genrensä ehdotonta kärkikamaa. Sisältää: huumoria, jännitystä, kauhua ja vähän draamaakin. Ihailtavan tasapainoinen, kekseliäs ja viihdyttävä kokonaisuus.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 03.10.14 - klo:18:04
Törön ajatus on itse asiassa aika hauska, joten päätin itsekin osallistua. Tästä päivästä alkaen yritän katsoa joka päivä yhden elokuvan, aina lokakuun loppuun asti. Etsin ensisijaisesti leffoja, jotka voidaan jollain tavalla luokitella kauhuksi (kaikki kauhukomediat ja kauhuparodiatkin lasketaan), mutta kelpuutan myös jännäreitä. Kaikkien elokuvien täytyy lisäksi olla sellaisia, joita en ole ennen nähnyt.

Yritän suorittaa tehtävän Netflixin valikoimalla, koska en jaksa ostaa elokuvia. Tietysti jos satun näkemään kaupassa kohtuuhintaan jonkin kiinnostavan, yllämainitut kriteerit täyttävän leffan, en epäröi lisätä sitä listalle.

Listalla ovat jo ainakin:

Zombieland
Cabin Fever
The Devil's Rejects
Shutter (Thaimaalainen kauhuelokuva)
Silk (Taiwanilainen kauhuelokuva)
Halloween (2007 remake)
El Orfanato/Orpokoti
Horror Express
The Mothman Prophecies/Mothman - sanansaattaja
Halloween 3
Ginger Snaps
The Conjuring/Kirottu
Wolf Creek
Sharknado
The Ghost Writer
Frygtelig lykkelig/Hirveän onnellinen (Tanskalainen jännäri)
Battle Royale

Minäkin otan ehdotuksia vastaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 03.10.14 - klo:18:28
The Conjuring on kyllä aika hyvä, suosittelen katsomaan. Tavallaan ihan peruspaska kauhuleffa, mutta varsin hyvin toteutettu. Shutter on ihan perseestä. Battle Royalestakaan en tykännyt, hmph. Listasi on kyllä hyvä, omalla listallani on noista useampi.

Paha tietenkin sanoa, mitä kukin on nähnyt noista Netflixin tarjonnoista, mutta ilmiselvät klassikot kun poistetaan, niin jää pari, joita voinee suositella tai suositella välttämään. Would You Rather on asetelmaltaan kiehtova pätkä, joka on ehkä täynnä plotholeja jne. jne., mutta pääosin meininki on viihdyttävää. Perus Saw-meiningistähän tässäkin tavallaan on kyse, eli siitä, mitä hurjemmilla tavoilla seuraava kaveri kuolee ja plaaplaa. Pahisroolia näyttelee aivan ylihuippu Jeffrey Combs, joka on tuttu esimerkiksi Re-Animatorista. Mukana on pari vallan mehevää juonenkäännettä ja b-leffan fiilistä.

Drag Me to Hell on ihan helvetin hauska kauhupätkä Evil Deadin tekijöiltä. Olen siitä muistaakseni kirjoitellut jo pari sivua taaksepäin. Ihan huippu.

Sen sijaan asetelmaltaan jälleen mielenkiintoinen Parents on ehkä tylsimpiä kauhuleffoja joita olen koskaan nähnyt. Ei kannata. Jos Parents oli tylsin näkemäni kauhuleffa, niin Halloween Resurrection on sitten huonoin. Pikakelauksella kannattaa toki katsoa ne kohdat, joissa se tyhmä räppäri heittää onelinereita, mutta nekin löytynee Youtubesta.

Onko kukaan nähnyt Frozenia tai Buriedia? Kiinnostaisi kuulla kommentteja!

Mukavaa, että muutkin lähtevät tähän mukaan! :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: The Bee &amp;amp;#128029; - 03.10.14 - klo:19:22
Muuten kyllä osallistuisin, mutta olen katsonut kaikki kauhuleffat Netflixista (sen verran pieni valikoima on), eikä kauheasta tee mieli ostaa joka päivälle yksi elokuva.  ._. Mutta ajattelin kyllä Halloweenina pitää kauhuleffamaratonin, joten pitää ostaa muutama kauhu/jännitys -elokuva.  Suunnittelin ainakin hankkia alkuperäisen Halloweenin, The Texas Chainsaw Massacren, pari Alien -leffaa (tai koko kokoelman) ja pari muuta. En vaan meinaa löytää edellä mainittuja elokuvia Blu-Rayna mistään... olisiko kenelläkään tietoa mistä ne voisi ostaa?

Listasi on muuten hyvä, vaikka itse en pitänyt ollenkaan Rob Zombien Halloweenista. Voisin ehdottaa paria elokuvaa, mitä nyt tulee mieleen. The Host ja I Saw The Devil on taattua japanilaista jännitystä, pidin todella paljon kummastakin! Varsinkin I Saw The Evil on yhtiä suosikki elokuviani. Slither taas on todella hyvä kasarityylinen kauhukomedia, joka ei kyllästytä missään vaiheessa. Ja Red State on viihdyttävä jännäri (enemmänkin toiminta), vaikka juoni on syvimmästä perseestä. No jaa, ei ainakaan nukahda katsoessa.

Frozen on tylsimpiä elokuvia, mitä olen koskaan nähnyt eikä ollenkaan pelottava ja juoni on naurettavan huono. Näyttelijätkin ovat surkeimmasta päästä. Hyi, en tykännyt yhtään. Ei kannata koskea pitkällä tikullakaan kyseistä rainaa, ellet halua kokea kuinka huono se todella on. En tosin ymmärrä kuinka elokuvalla on 43 Metascore...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 03.10.14 - klo:19:42
The Hostin ja I Saw The Devilin olen nähnyt. Erinomaisia pätkiä, The Host on parhaita näkemiäni hirviöleffoja ja I Saw The Devil todella vastenmielinen ja tehokas jännäri. Slitherin voisin lisätä listalle.

Suomi-Netflixin kauhuleffavalikoima on tosiaan harmillisen suppea. Liikaa kökköä ö-luokan kauhua, liian vähän klassikoita.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 03.10.14 - klo:22:41
Ja juu elikkäs:

#1: Zombieland

Viihdyttävä ja hyvin rytmitetty elokuva. Huumori ei ole erityisen kekseliästä, mutta se kuitenkin toimii. Päähenkilöt ovat kiinnostavia, erityisesti Abigail Breslinin esittämä pikkutyttö. Hahmot kuitenkin tekevät välillä typeriä asioita ilman mitään järkevää selitystä. Tarkoituksena on selvästi vain ohjata juonta tiettyyn suuntaan, välittämättä siitä, että tällainen menettely vähentää tarinan ja hahmojen uskottavuutta.

Nämä muutamat hölmöydet eivät kuitenkaan kaada elokuvaa, joka etenee sujuvasti ja kertoo ihan oikean tarinan. Jopa sanoma löytyy. Se tosin tuodaan esille turhan alleviivaavasti, mikä tekee lopetuksesta melko sokerisen. Muutenkin zombie-leffana pätkä on aika lälly*, eikä loppujen lopuksi sisällä mitään erityisen oivaltavaa tai mieleenpainuvaa. Katsoin sen kuitenkin mielelläni kertaalleen alusta loppuun. Pituutta on juuri sopivasti (1h 27 min.), eikä leffa laahaa missään vaiheessa.

*
(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 03.10.14 - klo:23:00
This just in
(http://i.imgur.com/svcGbes.png)

Samaan aikaan postatut. Taisi ukot jälleen innostua TP:istä haastateltuaan Palmerien perhettä. :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 04.10.14 - klo:23:57
#2: The Conjuring

Loppujen lopuksi aika perinteinen kauhuelokuva. Hyvin toteutettu ja paikoitellen tehokas, mutta toisaalta hyvä esimerkki siitä, miten pelon tunne karisee, kun tehosteilla innostutaan leikkimään liikaa. Hiljaiset hetket, joissa näkyy varjoja seinillä tai omituisia heijastuksia peileissä, ovat onnistuneesti uhkaavia ja rakentavat hyvin jännitystä. Tuntematon, toisesta maailmasta peräisin oleva voima on vahvasti läsnä, vaikka siitä ei näytetä kuin pieniä, ohikiitäviä palasia. Kun möröt alkavat hyppiä ruudulle kovien äänitehosteiden saattelemana, elokuva lakkaa olemasta pelottava.

Tällainen tositapahtumista inspiraatiota hakeva tarina toimisi mielestäni paremmin, jos kummitukset olisivat näkymättömiä ja elokuva luottaisi meluisan säikyttelyn sijasta hiipivään, hienovaraisesti rakentuvaan kauhuun. Nyt kaikki on selvästi irrotettu todellisuudesta ja istutettu perinteiseen, isolla rahalla tuotetun kauhuelokuvan kaavaan. Tästä huolimatta elokuva näyttää lopputeksteissään valokuvia hahmojensa esikuvista, eli todellisen tapauksen kokeneista ihmisistä. Aika mautonta.

Lopputulos on silti viihdyttävä ja ison osan ajasta myös tunnelmallinen. Se ei tuo kauhugenreen mitään lisää, mutta on huomattavasti sujuvampi ja paremmalla maulla tehty kuin useimmat muut lajityypin nykyaikaiset edustajat. Vähän niin kuin Zombieland. Ja kuten Zombieland, se on myös loppujen lopuksi vähän lälly.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 06.10.14 - klo:18:53
http://deadline.com/2014/10/twin-peaks-series-showtime-david-lynch-mark-frost-845804/

omg mitä

E:

https://www.youtube.com/v/nNHsA4WIFvc
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 06.10.14 - klo:20:28
(http://suptg.thisisnotatrueending.com/archive/5782532/images/1252464425680.jpg)

(http://i.imgur.com/rvKFwxD.gif)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ingoo - 06.10.14 - klo:21:02
2016 :(
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 06.10.14 - klo:21:28
Jep! Netflix jäi nuolemaan näppejään, onhan Showtime CBS Home Entertainmentin omaisuutta.

https://www.youtube.com/v/jxlGtcW1Qg8

Edit: Mutta miten korvataan Frank Silva :( rip
(http://38.media.tumblr.com/0edfd847f60b6ce265bd599a0fcc10b7/tumblr_nc94efTT601rpotpgo5_250.gif)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 12.10.14 - klo:16:07
Jänskärileffamaratoonin ensimmäisen viikon saldo:

1. End of Days
Maailmanloppu on käsillä kun tuhatvuotiset ennustukset ovat käymässä toteen ja itse Saatana nousee levittämään kauhua New Yorkissa. Tämähän ei tietenkään käy päinsä, vaan sarvipäätä vastaan nousee kukas muukaan kuin Arnold Schwarzenegger.

Olin varsin yllättynyt siitä, kuinka tuhoontuomitusta asetelmasta huolimatta End of Days osoittautui yllättävän hauskaksi leffaksi. Okei, Arska ei todellakaan ole elementissään tällaisissa vakavissa leffoissa, mutta toisaalta ilman Arskaa tätä ei katsoisi kukaan. En muista milloin olisin nauranut yhtä paljon ääneen äijän tähdittämän leffan parissa. Ehkä Last Action Hero ja Commando ovat lähimpänä. Harmi, että Last Action Hero on komedia, Commando on... noh, Commando, ja End of Days on yliluonnollinen kauhutrilleri. Tosin tältä osalta homma jää pelkäksi yritykseksi. Tahatonta komiikkaa on nimittäin luvassa aivan mestarillinen määrä ja siksi tätä elokuvaa on niin hauska katsoa. Elokuvan loppu on ihan perseestä.

Jos haluat nähdä leffan, jossa Arska ampuu kranaatinheittimellä Saatanaa ja haukkuu tätä kuoropojaksi (https://www.youtube.com/watch?v=2NowB4QPZR4), niin tässäpä ihan menevä pätkä. Kaikki leffassa on tavallaan ihan umpisurkeaa ja noloa, mutta niin se vain onnistuu rullaamaan eteenpäin.

Arvosana: 5/10 + Arskalisä eli 6/10


2. Pitch Black
Porukka mitä erilaisempia tyyppejä suorittaa hätälaskun kummalliselle autioplaneetalle. Auringonpimennys herättää planeetan ytimissä asuvat, valoa pelkäävät verenhimoiset cgi-möröt. Onneksi mukana on pimeässä näkevä Vin Diesel.

Visuaalisesti yllättävän värikäs elokuva, jonka hahmokaarti on kerrassaan mainio. Show’n varastaa tietenkin päähahmo Riddickiä näyttelevä Vin Diesel, joka on mahtavan karismaattinen ja arvaamaton. Elokuvassa on paljon videopelimäisiä juttuja ja sitä oli ilo katsella, vaikkei nyt mistään omaperäisimmästä teoksesta voidakaan puhua. Jatko-osiahan tälle on jo parikin kappaletta ja leffaan perustuva videopeli Escape From Butcher Bay on kulttiklassikko.

Arvosana: 7/10


3. Conan the Barbarian
Jännärileffaproggis ampuu itseään jalkaan, kun kolmannen päivän leffaksi osoittautui telkkarista sattumoisin tullut Conan the Barbarian. Ja juurikin se alkuperäinen klassikko eikä parin vuoden takainen remake. Leffa on Arskan vissiin ensimmäinen aidosti klassikoksi luokiteltava elokuva, joka on kestänyt aikaa yllättävän hyvin.

Okei, Arska on tässä leffassa ehkä näyttelijänä huonoimmillaan (https://www.youtube.com/watch?v=xAdzBaPDmJk), mutta muuten leffa on aika jäätävän taidokas paketti. Tykkään juonesta, väkivallasta ja toimintakohtauksista yli kaiken. Pääpahista esittävä James Earl Jones on jäätävä. Samoin elokuvan soundtrack on varmaankin paras ikinä (https://www.youtube.com/watch?v=2hRYRz-K6Po&list=PL6559658E698E288D&index=3). Siis ihan oikeasti.

Meininki on tosi tyydyttävää. Arskan kohellusta ja päiden katkomista on ilo seurata, mutta leffassa on myös muutama aika hauska juttu eli ihan pelkkää synkistelyähän tämä ei ole. Klassikostahan tässä on kyse. Toivottavasti tuleva Conan –leffa tekee Arskan barbaariseikkailuille parempaa oikeutta kuin jäätävän paskat Conan the Destroyer ja Red Sonja.

Arvosana 7/10 + Arskalisä eli 8/10


4. Mission Impossible – Ghost Protocol
Mission Impossible: Samuli Edelmann on aika hauska leffa. Tykkään ensimmäisestä Mission Impossiblesta paljon ja Ghost Protocol saattaa oikeastaan olla jopa sitäkin parempi. Tom Cruise on Tom Cruise, joka selättää vastoinkäymiset viekkaudellaan ja hauskoilla agenttivempeleillä. Tykkään siitä, miten paljon pilkettä silmäkulmassa tässäkin on. Ei tätä mistään syystä kannata katsoa sellaisella vakavalla asenteella kuin vaikkapa uudempia James Bondeja. Aivot voi jättää hyvin narikkaan ja nauttia vain siitä mitä ruudulla tapahtuu.

Ja siellähän tapahtuu. Ghost Protocol on melkoisen täyteen pakattu toimintaleffa, jossa kohtaukset kehittyvät jatkuvasti kuumottavemmiksi. On hauskaa, kuinka leffa ei mene ihan sieltä mistä aita on matalin, vaan lisää muutamissa sekunneissa aivan huimasti lisäjännitettä kohtauksiin. Toiminta on hyvin kuvattua ja koreografiat kekseliäitä. Tätä on ilo katsoa.

Harmi, että leffan jännin osio tapahtuu noin puolessa välissä eikä loppuleffa pääse ihan samanlaiseen huikeuteen. Varsinkin kun loppukohtaus on aika imelä.

Arvosana: 7/10


5. Day of the Dead
George A. Romeron klassisen zombitrilogian päätösosa. Kun Night of the Living Deadissä zombit vasta aloittivat nousuaan ja Dawn of the Deadissä ne valtasivat kaupunkeja, niin tässä pätkässä zombit ovat ajaneet ihmiset suojaan maan alle. Sanomattakin lienee selvää, että tässä leffassa suurin uhka ei ole valtaisa zombilauma, vaan toiset ihmiset. Leffa on toki äärimmäisen verinen, mutta yllättävän suuri osa leffan vetovoimasta perustuu dialogiin ja ihmissuhteisiin. Teemallisesti leffa noudattaa hyvin uskollisesti trilogian aiempia osia.

Yleensä Day of the Deadiä pidetään alkuperäisen trilogian heikoimpana osana, mutta minä nostaisin tämän kolmikon parhaaksi elokuvaksi. Toki, näyttely on edelleen pääosin pökkelöä ja välillä tuntuu siltä, ettei leffa oikein tiedä mitä se haluaa, mutta silloin kun onnistutaan, onnistutaan kovaa. Jännitettä on ihan helvetisti ja suuri kiitos tästä kuuluu ehdottomasti kapteeni Rhodesia näyttelevälle Joseph Pilatolle, joka varastaa show’n jokaisessa kohtauksessaan ja tekee pahisroolistaan yhden vakuuttavimmista ikinä. Rhodes on pahis, jota rakastat vihata. Ja jäbä saa lisäksi lopussa ansionsa ansionsa mukaan (https://www.youtube.com/watch?v=ShPsD2kKUeg) tarjoillen samalla yhden brutaaleimmista ja mieleenpainuvimmista kuolemista jota olen elokuvissa nähnyt.

Erikoismaininta kuuluu vielä Tom Savinin huikeille tehosteille. Ne olivat jo kovaa luokkaa Dawn of the Deadissä, mutta Day of the Dead vie niitä vielä askeleen eteenpäin. Mikäli irtoraajat, suolenpätkät ja ihmisten välinen kuumotusjännite kiinnostaa, niin enpä tiedä kovinkaan montaa parempaa vaihtoehtoa.

8/10


6. Poltergeist

Steven Spielbergin tuotantoarvot ja Tobe Hooperin taito luoda kauhua nitoutuvat aika nätisti yhteen tässä efektejä pursuavassa klassikossa. Jenkkiperhe muuttaa kotiin, jota riivaa kasa kummituksia ja siinähän se tarina sitten kaikessa yksinkertaisuudessaan oikeastaan onkin.

Leffa on todella hyvin toteutettu, mikä toki Spielbergille onkin ominaista. Ei kannata kuitenkaan säikähtää herran nimeä sen pelossa, että kyseessä olisi jotenkin kevytmielisempi tai sentimentaalisempi kauhuelokuva. Sitä se ei nimittäin ole, vaan tarjolla on kaikenlaista jännittävää nähtävää.

Elokuvan parasta antia on se, että siinä voi tapahtua oikeastaan mitä tahansa. On murhaajapelleä, ihmissyöjäpuita ja revitään tässä kasvotkin irti. Poltergeistin alku ja loppu ovat huikean hyviä ja harmillisesti keskivaihe oli ainakin omaan makuuni turhan tylsää ja ajan myötä kliseiseksi hömpäksi mennyttä ghostbustaamista. Tämä nyt ei välttämättä ole täysin leffan itsensä vika, mutta keskiosa kalpenee aika heittämällä kuumottelevan alun ja efektejä pursuavan ja aivan mahtavan lopun rinnalla.

7/10

7. Cube

Tyypit löytävät itsensä ansoja pullollaan olevasta labyrinttikuutiosta eikä kukaan oikein tiedä, mistä on kysymys. Tykkään yli kaiken tällaisista klaustrofobisista leffoista, koska ne iskevät omaan jännityshermooni ja tiheissä ympäristöissä saa luotua vaikka minkälaista viihdettä, ei pelkästään kauhua.

Kuten arvata saattaa, tässäkin leffassa ihmisten välinen vuorovaikutus on huomion keskipisteenä ja jatkuvan jännitteen luojana. Dialogi on hyvää ja leffa sai pidettyä ainakin meikäläisen näpeissään koko sen keston ajan. Harmi, että leffan näyttelytyö on umpisurkeaa ja loppu epätyydyttävä. Muuten Cube onkin aivan erinomainen.

8/10
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Detonat - 12.10.14 - klo:16:34
Conan the Destroyer on oikeastaan aika hassu elokuva, harmi vaan ettei sen elokuvapuolen takia.

Cuben näin ensimmäistä kertaa monen monituista vuotta sitten. Se on oikeasti jännä. Myöskin: Hauskanpito ilman matematiikkaa on teeskentelyä. Cube on myöskin melko halvalla toteutettu raina. Sen lavasteet muistaakseni koostuvat yhdestä kuutiosta ja kahdesta (vai oliko jopa yhdestä) yhdystunnelista.
Jatko-osia ei sitten missään nimessä kannata katsoa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 12.10.14 - klo:16:53
Cube on kyllä jännä elokuva. Loppu on kieltämättä epätyydyttävä, mutta en toisaalta keksi, miten leffan voisi päättää paremmin pilaamatta sen salaperäisyyttä. Näyttely oli omien muistikuvieni mukaan ihan kelvollista noin halvalla tehdylle leffalle (ts. uskoin, että hahmot olivat todellisia).

Oma jänskäleffaprojektini on vähän jäänyt. Yritän ehkä ryhdistäytyä loppukuun aikana.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 20.10.14 - klo:20:29
Muumit Rivieralla tuntuu jonkinlaiselta kompromissilta, jota tehdessä on yritetty pysyä Janssonin sarjakuville uskollisena ja samalla tähdätä siihen, etteivät kakaransa leffateatteriin raahanneet kotiäidit järkyty liiaksi. Elokuva on sävyltään paljon kiltimpi kuin useimmat sarjakuvista ja täten selkeämmin koko perheelle suunnattu. Hauskoja kohtia on, mutta niin on tylsiäkin, ja monet lähdemateriaalissa toimineet vitsit tuntuvat liikkuvassa kuvassa latteilta. Silti ihan viihdyttävä ja rentouttava pätkä, joka herättää toivoa uusista, Janssonin kädenjäljelle uskollisista Muumi-adaptaatioista. Se särmätön japaniversio on ollut jo kylliksi valokeilassa.

E: Niin joo ja dubbaus olisi minustakin voinut olla parempaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 22.10.14 - klo:11:37
(http://i.kinja-img.com/gawker-media/image/upload/s--nh2jhN5b--/wtoktvn5j4xjwcjhu8qu.gif)
https://www.youtube.com/v/ZNGVaN8FPYw

Animee ja Adventure Time. :D
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 22.10.14 - klo:14:56
Miksei Homerilla ole toinen silmä kiinni
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 31.10.14 - klo:23:07
Lokakuu vetää viimeisiään ja leffaproggiskin loppuu tähän. En päässyt läheskään tavoitteeseeni katsoa leffaa joka päivänä, mihin käytän tekosyynä lähinnä Game of Thronesia ja omaa saamattomuuttani. Joka tapauksessa oli hauskaa. Tässä viimeiseksi katsomani pätkät:

8. 1408
Stephen Kingin juttuihin pohjautuva hölmöily, jossa John Cusack päättää yöpyä pahamaineisessa hotellihuoneessa. Kuumotteleva ja hauska alkuasetelma menee pilalle paskan CGI:n ja ponnettoman otteen ansiosta. Herkuttelin useasti ajatuksella, kuinka paljon parempi elokuva olisi ollut, jos Nicolas Cage olisi saatu riehumaan tähän tylsän John Cusackin sijaan.

1408 on harmillisen tylsä leffa, jossa ei ole kauheasti mitään mieleenpainuvaa saatika kuumottavaa. Symppaaminen on vaikeaa ja elokuva poukkoilee typerästi. Samuel L. Jackson on päässyt muuten elokuvan mainosjulisteen ja vissiin DVD:nkin kanteen, mutta edes hänen takiaan ei kannata vaivautua. Ukko on ruudulla yhteensä ehkä viitisen minuuttia koko leffan kestosta. Koko leffa pyörii käytännössä John Cusackin ympärillä, joten kannattaa harkita leffan katsomista sen perusteella, miten paljon hemmon naamakerroin miellyttää.

4/10

9. Devil’s Rejects
Devil’s Rejects on vissiin jonkinasteinen kulttileffa, jonka ohjaajana on rokkitähti Rob Zombie. Siksi olin tästä varsin kiinnostunut. Harmi, että leffa on vastenmielinen ja vitun huono. Leffassa seurataan jotain pahisjengiä joka tappaa ja kiduttaa jengiä fur the lulz. Jengiä on mahdotonta sympata ja leffa onkin suurimman osan ajasta pelkkää päätöntä paskanjauhantaa ihan hauskalla pissakakkadialogilla. Vissiin. En muista nimittäin leffasta kovin paljoa, koska se oli aika tylsä enkä suoraan sanoen tykännyt sen katsomisesta. Lopussa yritetään saada katsoja kääntymään pahisten puolelle ja on taustalle laitettu Lynyrd Skynyrditkin soimaan. Paska leffa.

2/10


10. 8mm
Nicolas Cage jahtaa murhaajaa ja etsii vinkkejä tutkimalla indiepornofilmejä. Plääplää, booooriiiing. Olisihan se pitänyt arvata, kun ohjaajana on sama heebo Batman & Robinin takana. Ihan vitun tylsä leffa.

3/10


11. Blair Witch Project
Moderni pienen budjetin kauhuklassikko, jossa kolme nuorukaista lähtee kameroiden kanssa metsään tekemään dokumenttia Blairin noidasta. Leffa on tehty teknisesti aika hyvin. Tämähän lienee ensimmäisiä suosittuja ns. found footage –leffoja, eli koko leffa on kuvattu huonolaatuisella käsivarakameralla ja leffan dialogikin lienee ainakin puoliksi improvisoitua.

Harmi, ettei leffassa tapahdu oikeastaan yhtään mitään ennen loppua. Alun pohjustus on kyllä ihan hauskaa, mutta keskivaiheilla leffa on juuri sitä, että liikutaan metsässä ja vähän hups astuttiin lammikkoon, nyt on sukat märät. Yleensä kauhuleffoissa ei ehkä niinkään keskitytä siihen sankareiden psykologiseen puoleen niin vahvasti, mutta tässä jengi sekoaa ja hyperventiloi, mikä on ihan jees. Leffassa ei tosiaan keskivaiheilla tapahdu oikeastaan yhtään mitään. Vissiin se on tarkoituskin, koska luonnollista ja plääplää, mutta toisaalta alun ja lopun veto uupuu keskivaiheilta.

Niin, se loppu. Vittu olipa karmaiseva. Nukuin seuraavan yön valot päällä.

5/10


12. Drag Me to Hell
Tässäkin ketjussa muutamaan otteeseen hypettämäni kauhukomedia. Ihan huikean hauska leffa, joka vetää kaiken juuri sopivalla tasolla överiksi. Jos tykkäät Evil Deadistä, niin tämä on varma valinta.

8/10


13. Se7en

Mestariteos.

10/10
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Garo - 05.11.14 - klo:05:21
Katsoin juuri Primerin. (http://en.wikipedia.org/wiki/Primer_(film)) En varsinkaan loppupuolella tajunnut vittuakaan siitä, mitä oli meneillään, mutta tykkäsin kuitenkin. Tietyllä tavalla toteutetussa aikamatkustuksessa on aina jotakin todella vetoavaa; Donnie Darko ja Zero Escape -sarja ovat herättäneet vähän samanlaisia tunteita, vaikka olivatkin helpommin käsitettäviä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 04.12.14 - klo:20:53
Terminator: Genisys -traileri. (http://www.spoilertv.com/2014/12/movies-terminator-genisys-full-trailer.html)

Edit: parempi laatu (http://www.youtube.com/watch?v=62E4FJTwSuc)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ingoo - 04.12.14 - klo:21:41
So bad. Katotaan sitten joskus Netflixistä, ellei revikat totaalisesti yllätä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 04.12.14 - klo:22:48
Liian paljon paskaa CGI:tä ja liian vähän Arskaa.

Vittu kun näytti huonolta. Hävettää.

Haluaisin kyllä, että tästä tulisi hyvä leffa. Ensinnäkin siksi, että Arskalla ei ole pitkään aikaan ollut menestysleffaa vaan käytännössä kaikki kuvernöörikauden jälkeen tulevat leffat on flopanneet Jenkeissä (laadullisesti ne ovat kyllä olleet mielestäni yllättävän hyviä). Toisekseen olisi kiva, jos Emilia Clarken ura saisi tästä vähän potkua, koska hän on hyvä näyttelijä ja hänellä on söpöt tissit.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ingoo - 05.12.14 - klo:07:29
Söpöt tissit joo, näyttelijäntaidoista en ole samaa mieltä.

(http://abload.de/img/genysyscgibq.gif)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 10.12.14 - klo:23:11
Joo, äh, Hobitti 3 katsottu. Maistuu edelleen Peter Jacksonin FanFiciltä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 09.02.15 - klo:21:29
Better Call Saul episode 1 Netflixissä, huomenna tulee toinen. Hyvältä vaikuttaa. B)
(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 10.02.15 - klo:17:17
Eka ei vakuuttanut. Katon toisen ehkä jos jaksan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 10.02.15 - klo:22:58
Ooh, Far Cry 3 Vaashan se siinä. :o
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 19.02.15 - klo:11:23
Neill Blomkamp ohjaa Alien 5 -elokuvan. (http://www.scified.com/site/aliensvspredator/neill-blomkamp-officially-announces-he-will-be-directing-alien-5) ebin metroid 5 confirmed
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 23.02.15 - klo:08:27
(http://abload.de/img/untitled-2dhu54.gif)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 23.02.15 - klo:12:12
Huomasin ikivanhan Castle-ketjun ja meinasin nostaa ylös, mutta tajusin tämän ajavan asian ehkä paremmin. : )

Olen semihitaalla tahdilla katsellut Castlea kesästä asti pidellen välillä taukoja ja aivan kohta olen ottanut jenkkijulkaisuvauhdin kiinni. Seiskakaudella siis mennään.

Sarja maistuu edelleen todella hyvin, ja uusimmalla kaudella ollaan mielestäni otettu mukaan taas vähän enemmän ensimmäisen kauden fiilistä ja lisää komediaa. Kutos-kausi oli itselleni ehkä se vähiten mielenkiintoinen, joten ehkä seiska vain siksi maistuu niin hyvältä. Pientä taantumista on kuitenkin selvästi tapahtunut sarjan alkupään superlaadukkuuteen. Myös kauden alun juonikuvio on mielestäni todella kiinnostava ja onkin hyvä, että tällä kertaa otetaan itse Herra Castle paremmin suurennuslasin alle suuren osan edellisestä päätarina-arkista keskittyen lähinnä Becketin henkilökohtaisuuksiin, jotka saatiin nätisti purkkiin viime kauden lopulla.

Mistä pidän sarjassa on nimenomaan se, että hahmot oikeasti kehittyvät ja asioita ei kiirehditä, vaikka ne kulkevatkin oikeasti koko ajan eteenpäin.
(click to show/hide)
Se, että hahmonkehitykselle annetaan tilaa mahdollistaa myös 5-kauden tuplajakson kaltaiset tarinakaaret.
(click to show/hide)
Tämäkin juonikaari olisi voitu tehdä jo monta kautta aiemmin, mutta se ei olisi ollut välttämättä lähellekään niin toimiva veikkaan ma.

Nii ja joo, Nathan Fillion nyt on yks parhaista näyttelijöistä. Fireflylle jatkoa kiitos jookos pls.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 23.02.15 - klo:14:37
Minäkin kiinnostuin Castlesta nähtyäni Jimiltä mainoksia. Jos Netflixistä löytyy ainakin alkukaudet, niin voisin vilkaista Fresh Princen jälkeen. :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 23.02.15 - klo:14:41
En ole katsonut vissiin kolmannen kauden jälkeen. Voisin joku kerta ottaa jenkkitahdin kiinni.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 23.02.15 - klo:14:44
Venture bros on paras.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 26.02.15 - klo:01:27
Kävin katsomassa Birdmanin. Elokuva oli oikein mainio ja näyttelijäsuoritukset suorastaan erinomaisia. En ole nähnyt Kaiken teoriaa, mutta Eddie Redmaynen suoritus saa olla todella kova jos se ylittää Keatonin vedon tässä leffassa. Myös Edward Norton ja Emma Stone olivat vakuuttavia.

Loppu oli aika taidehomoilua. Tykkäsin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: mosse - 26.02.15 - klo:07:42
Kyllä Redmayne sen Oscarinsa ansaitsi, vaikka Kaiken teoria ei noin muuten itseäni ihan hirveästi napannut. Mitä omiin suosikkeihini Oscar-ehdokkaista tulee, niin olisin suonut Imitation Gamelle enemmän kunniaa. Tosin Keira Knightleyn ehdokkuutta ei ihmisjärjellä voi ymmärtää.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 26.02.15 - klo:11:05
Blomkamp‘s Alien Movie Will Ignore Alien 3 and Resurrection (http://www.ign.com/articles/2015/02/26/blomkamps-alien-movie-will-ignore-alien-3-and-resurrection)

Paras asia mitä Alienille on tapahtunut piiiiiitkään aikaan. ;_; Oikea Alien 3 so good
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 26.02.15 - klo:13:26
Alien 3 on hyvä leffa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 26.02.15 - klo:13:33
(http://i.imgur.com/JHJPYYp.gif)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 04.03.15 - klo:02:23
Jos nautit leffasta, eikö se silloin ole hyvä?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 15.03.15 - klo:23:43
Twin Peaksin paluu vaarassa? Mitä David Lynch sanoo asiasta? (http://www.episodi.fi/uutiset/villi-huhu-twin-peaksin-paluu-vaarassa-mita-david-lynch-sanoo-asiasta/)

kyl pääsis vittu valloilleen jos ei sopimusta syntyis
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 24.03.15 - klo:19:34
X-Files tekee paluun B) (http://www.ign.com/articles/2015/03/24/the-x-files-revival-officially-ordered-for-six-episode-season)

Elämme hyviä aikoja ystävä hyvä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 01.04.15 - klo:16:27
(http://i.imgur.com/2By5E49.jpg)
terveisin SpoilerTV (http://www.spoilertv.com/2015/04/abc-developing-lost-spinoff-starring.html)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 06.04.15 - klo:11:24
http://blogs.wsj.com/speakeasy/2015/04/05/david-lynch-drops-out-of-twin-peaks-revival-on-showtime/?mod=WSJ_article_EditorsPicks_2

Vooooi vittuu...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 15.05.15 - klo:02:40
Katsoimme asukastoimikunnan elokuvaillassa tänään Sakasama no Pateman, josta vähän enemmän animeketjussa, mutta sen jälkeen ruutuun saatiin 12 years a slave, joka oli muuten melko hyvä leffa. En tiedä herättikö leffassa niin paljoa niinkään juuri se, mitä tapahtui juuri niille henkilöille, jotka leffassa olivat, mutta kun leffaa katsoo se mielessä, että aivan samaa on tapahtunut maailmassa todella paljon ja todelle suurelle määrälle ihmisiä. Aivan kuvottavaa käytöstä ihmisiltä toisia ihmisiä kohtaan, ja etenkin, jos ei ole jotain orjuuden kaikki surkeudet paljastaen orjan näkökulmasta nähtyä leffaa katsonut tai kirjaa lukenut, on elokuva ehdottomasti katsomisen arvoinen. Perustuu muuten tositapahtumiin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 15.05.15 - klo:10:35
Joo, mainio elokuva, jonka kävin itse katsomassa teatterissa. Eräs leffan loppupuolen kohtauksista aiheutti todella epämukavan olon. Vaikuttava leffa tosiaan on pitkälti siksi, että esitetyt tapahtumat ovat oletettavasti enimmäkseen tosia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 16.05.15 - klo:11:17
David Lynch palaa ohjaamaan kaikki uudet Twin Peaks jaksot, joita tulee enemmän kuin alunperin suunnitellut 9! (http://welcometotwinpeaks.com/news/david-lynch-returns-to-twin-peaks-on-showtime/) Me teimme sen! :>

(http://i.imgur.com/3MB4fFh.gif)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 16.05.15 - klo:13:24
Oh yes. Yesssss.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Anty - 16.05.15 - klo:15:23
Eiköhän se Lynchin vetäytyminen ollut vaan neuvottelutaktiikkaa, että sai haluamansa resurssit.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: mosse - 19.05.15 - klo:11:24
Tuli viikonloppuna käytyä peräti kaksi kertaa leffassa. Lauantaina vilkaisin Ex Machinan ja sunnuntaina Mad Maxin. Mad Max nyt oli tunnetusti hirveää feministipropagandaa eikun siis sellainen ihan perustoimiva toimintarymistely, joka ikävä kyllä käytti kovimmat paukkunsa alkupuolen hiekkamyrskykohdassa. Mutta olipahan ehkä siistein toimintakohtaus missään leffassa ikinä.

Mutta. Ex Machina. Ei jumalauta mikä leffa. Harvassa leffassa tunnelmassa on yhtä vahvaa kontrastia, jota helvetin hieno äänimaailma tukee. Hiuksianostattavasta jännityksestä siirrytään hetkessä huomattavasti seesteisempiin fiiliksiin ja takaisin. Niille, jotka eivät kyseisestä pätkästä ole kuulleet, niin kerrottakoon, että leffa kertoo parikymppisestä koodarista, joka päätyy tekemään Turingin testiä firmansa toimitusjohtajan kehittelemälle tekoälylle. Leffan kehuminen on siitä vähän hankalaa, että sen hyvät puolet ovat niin vahvasti kytköksissä tarinaan, että spoilerivaara on ilmeinen. Käykää katsomassa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ingoo - 21.05.15 - klo:22:04
Käykää kattomassa Mad Max. Ei mulla muuta.













(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 24.05.15 - klo:20:44
Käykää kattomassa Mad Max. Ei mulla muuta.

Tää. Kun kuulin ekaa kertaa uudesta Mad Maxistä, suhtauduin tosi negatiivisesti. Asfalttisoturi on mielestäni erittäin taidokas toimintaleffa, jonka takaa-ajokohtaukset ovat aivan vertaansa vailla. Eka Mad Max on mielestäni varsin mainio ja kolmas aivan paska, mutta en nähnyt mitään tarvetta nähdä leffoille jatkoa, varsinkaan kun ei Mel Gibsoniakaan ollut mukana. Eka traileri sai kuitenkin mieleni kääntymään ja hyvä niin. Meininki näytti aivan uskomattomalta ja päätin, että tämä leffa on pakko nähdä. Netissä pyörivät kommentit ja arvostelut vakuuttivat vielä entisestään siitä, että käsissämme on jotain aivan erikoista.

On nimittäin niin, että Mad Max: Fury Road on ehkä maailman paras toimintaleffa. Se sijoittaa itsensä Terminator 2:n tai ekan Die Hardin joukkoon elämää suurempana leffana, joka onnistuu mielettömän siistien toimintakohtausten ohella kertomaan varsin mielenkiintoisen tarinan. Kamerakulmat ovat huikeita, koreografiat loppuun asti mietittyjä, vauhtia ja räjähdyksiä on luvassa enemmän kuin laki sallii.

(http://fat.gfycat.com/WebbedExaltedHarvestmen.gif)

Vaikka leffa on melkein kahden tunnin non-stop actioniä, on siinä runsaasti sydäntä ja jännitettä. Charlize Theron tekee aivan USKOMATTOMAN roolisuorituksen. Theron onnistuu välittämään hahmonsa tunteita mielettömän tehokkaasti ja jatkuvasti tuli jännitettyä hahmon puolesta tiukimmissa toimintakohdissa. Tom Hardy on Maxinä erittäin sopiva, vaikka olisin ehkä pitänyt vanhaa Mel Gibsonia vielä sopivampana uusimaan klassikkoroolinsa.

Koko leffan ajan olin jännityksestä kankeana eikä se missään välissä tuntunut tylsältä. Fury Road onkin kirjaimellisesti lähes koko ajan liikkeellä. Silloinkin, kun takaa-ajot hidastuvat hetkeksi, on rauhallisemmissa kohtauksissa aina jokin tarinallinen tai hahmoja syventävä pointti. Mitään turhaa paskanjauhantaa ei ole, vaan kaikella on tarkoitus. Leffa on aivan erinomaisesti rytmitetty, leikattu, lavastettu ja kuvattu.

En muista, milloin olisin viimeksi nauttinut leffassa käynnistä yhtä paljon kuin uuden Mad Maxin kanssa. Yleensä leffan katsottua tulee sellainen olo, että kylläpä kannatti käydä, mutta täytyy vielä sulatella fiiliksiä ja leffasta poistuu tyytyväisenä hymyillen. Mad Maxin jälkeen teki mieli huutaa ääneen ja käydä katsomassa leffa heti uudelleen. Viis kautta viis, kymmenen kautta kymmenen. Korkeimmat mahdolliset suosittelut. Käykää kattomassa tää leffa!!


(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 24.05.15 - klo:21:07
Missaako paljon, jos ei ole nähnyt edellisiä osia? Pohdin vielä, että ostaisinko trilogian BD-boxin endin vai menisinkö suoraan katsomaan nelkun.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: mosse - 24.05.15 - klo:21:11
En itse ainakaan kokenut, että mitään hirveän oleellista olisi jäänyt hiffaamatta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 24.05.15 - klo:21:28
Juu, ei tarvitse katsoa aiempia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 24.05.15 - klo:22:06
Hienoa. Enköhän mä käy tuon lähipäivinä tsekkaamassa.

Btw: 18 jaksoa Twin Peaksia (http://welcometotwinpeaks.com/news/18-new-twin-peaks-episodes-angelo-badalamenti-washington-state/)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 24.05.15 - klo:22:27
Ja Badalamenti jatkaa sarjan musiikin parissa. B) Tää on parasta just nyt.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 26.05.15 - klo:20:01
Katoin just tuon uuden Godzillan. Vittu mitä paskaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 28.05.15 - klo:21:19
Max Max: Fury Road nähty ja oli oikein viihdyttävä pätkä vaikken ole aikaisempia osia nähnytkään. Mad Max -tietämykseni oikeastaan rajoittuu vain siihen tietoon, että Mel Gibson on Mad Max. :D Enivei, toimintaa riitti, meno oli kasaria ja siistejä kuolemia pursusi vaikka kuinka. Fury Road herätti kiinnostukseni sarjaan ja varmaan tulen sen jossain vaiheessa katsomaan kokonaan.

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 29.05.15 - klo:06:23
Lainaus
During an unfortunate series of events a friend of Kung Fury is assasinated by the most dangerous kung fu master criminal of all time; Adolf Hitler, a.k.a Kung Führer. Kung Fury decides to travel back in time, to Nazi Germany, in order to kill Hitler and end the Nazi empire once and for all.

Koko leffa katsottavissa YouTubessa (https://www.youtube.com/watch?v=bS5P_LAqiVg). Uskokaa minua, kun sanon, että tätä ei kannata jättää väliin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Sotakoira - 29.05.15 - klo:12:08
Kahtoin tos yön aikana ton Kung Furyn. En oo nauranu pitkään aikaan noin hyvin, ja vaik leffa kesti vaan reilut puoli tuntia, niin ehkä tolla matskulla se oli just sopiva pituus ettei käyny vanhaks katsomisen aikana. Koko paketti niin älyvapaata etten tiiä mitä tuosta edes enemmin sanoa, paitsi että todella hieno camp-taidonnäyte ja suosittelen lämpimästi jos tykkää kasarivivahteisesta syntikkamusiikista, älyvapaista toimintaleffoista tai taidokkaista parodioista.

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ingoo - 29.05.15 - klo:13:59
Itsekin katsoin Kung Furyn ja olihan se typerä pätkä. Huonoa näyttelyä, tyhmiä one linereita jne jne. 5/5.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Samirai - 29.05.15 - klo:16:00
Katsoin Kung Furyn. Jos en olisi käynyt katsomassa uusinta Mad Maxia viikko takaperin niin väittäisin Kung Furya tämän vuosikymmenen parhaaksi toimintaleffaksi. Ah tuota ihanaa kasaritematiikkaa on tullut ikävä... ja mitkä musat! 5/5
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ingoo - 29.05.15 - klo:16:03
Tilasin soundtrackin heti Kung Furyn loputtua.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 30.05.15 - klo:02:38
Emt yritti liikaa, mutta olihan se ihan hauska. Pakko rakastaa kasaria.

In other news, Ash is back, baby. (https://www.youtube.com/watch?v=MRXeBY9fpk0)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 30.05.15 - klo:03:03
"Yritti liikaa" on minun mielestäni hassu kritiikki elokuvalle, jonka perusidea on lyödä överiksi. Vähän kuin kritisoisi punaista seinämaalia siitä, että se on liian punaista.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 30.05.15 - klo:14:00
Kung Fury on ihan jees, mutta kaatuu siihen mihin parodiat yleensä. Jos tekee kieli poskessa paskan leffan, tekee silti paskan leffan. One-linerit ja Kung Führerit naurattavat hetken, mutta kun niiden vuoksi leffasta pitkitetään puolituntinen eteenpäinkävely voi naurojen välillä pitää kahdet kahvitauot menettämättä mitään.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 30.05.15 - klo:14:54
Minun mielestäni leffassa ei ollut yhtään tylsää kohtaa. Laatuviihdettä alusta loppuun, eli kaikkea muuta kuin paska leffa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 04.06.15 - klo:23:29
Mad Max: Fury Roadissa on varmaan siistein yksittäinen 3D-hetki jonka olen koskaan nähnyt. Se on perinteistä tavaraa lentää ruudulle -osastoa, mutta mainiosti toteutettuna. Mainitsen sen siksi, että en osaa nostaa elokuvasta esille muutakaan. Muutamasta suvantovaiheesta huolimatta koko pätkä tuntuu yhdeltä isolta toimintakohtaukselta, joka jatkuu senkin jälkeen, kun kliimaksin luulee koittaneen. Romurallin ja tappelun seassa on myös minimalistisesti kerrottu tarina, mutta en keksi siitä paljon kirjoitettavaa.

Kaiken kaikkiaan hyvä elokuva, jonka haluan katsoa uudestaan.

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 11.06.15 - klo:15:37
http://www.telegraph.co.uk/news/celebritynews/11666316/christopher-lee-dies-live.html

Rip in pieces yksi karismaattisimmista näyttelijöistä ikinä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Temathael - 11.06.15 - klo:15:55
lepää rauhassa maitorahka gandalf

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 11.06.15 - klo:16:08
Dracula, Man with the Golden Gun, Saruman, Dooku, metallimiäs...

Olen surullinen. :( rest in peace
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Garo - 11.06.15 - klo:17:10
2015, vuosi jolloin kaikki rakastamasi näyttelijät kuolevat.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 11.06.15 - klo:19:52
Minä muistan Christopher Leen parhaiten The Man with the Golden Gunista, jossa jäbä käytännössä varasti kaikki kohtauksensa ja teki muuten vähän hölmöstä seikkailusta yhden elokuvasarjansa mieleenpainuvimmista osista. Kevyet mullat tälle legendalle.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 23.06.15 - klo:21:53
Hmm vois mennä kattoo terminator joo millon mennään no miten olis vaik ens maanantai ok

(http://i.imgur.com/JLDJ6Tr.png)

eiku mitä vittua 14,5e 2d versiosta nigga what :DD Ei enää ikinä Finnkinoon.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: mosse - 23.06.15 - klo:22:45
Protip: sarjaliput.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 24.06.15 - klo:12:46
Hmm vois mennä kattoo terminator joo millon mennään no miten olis vaik ens maanantai ok
Taisit huijata. Special-leffojen liput maksaa Finnkinolla 14,50 € vain perjantai-iltaisin.

Ja etkös sä opiskele jotain? Opiskelijakortilla maanantaisin alennusta 30 % ennen klo 17 alkaviin ja 20 % sen jälkeen alkaviin näytöksiin
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 25.06.15 - klo:18:34
Fin Kino näyttää miten taistellaan netti piraatteja ja net Flixiä vastaan!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 27.06.15 - klo:22:22
Kävin katsomassa uusimman Terminatorin ja pelkäsin ennakkoon tekeväni elämäni suurimman virheen. Tässä pitää tietää, että olen yksi niistä nyhveröistä, joille ensimmäiset kaksi Terminatoria ovat elämää suurempia teoksia ja jotka itkevät Terminator 2:n lopussa. Kaikki ennakkoon julkaistu materiaali on antanut aivan ala-arvoisen kuvan leffasta enkä lainkaan ylläty, mikäli jengi ei tästä syystä eksy leffaan tätä katsomaan.

Terminator Genisys on koko perheen Terminaattori-elokuva selittämättömän huonolla CGI:llä ja fanfic-tason juonella, mutta voi pojat kun sitä oli lopulta aika hauska katsoa. Avainsana tässä tapauksessa lienee viihdyttävä, koska paperilla kaikki näyttää ja kuulostaa ihan vitun typerältä ja huonolta ja sitä se oikeastaan onkin. Aivot narikkaan, odotukset nolliin ja parituntinen vierähtää hetkessä. Leffalla ei ole tunnelmallisesti tai juuri muutenkaan mitään tekemistä Cameronin klassikoiden kanssa, enkä sitä toisaalta odottanutkaan tai halunnut nähdä apinoitavan. Tässä on ihan oikeasti melkoinen PG13-fiilis koko ajan yllä, onnellisine loppuineen kaikkineen ja leffa tuntuu fiiliksen osalta enemmän joltain keskiverto Marvel-leffalta kuin Terminatorilta.

Arska on klassisessa roolissaam edelleen aivan elementissään ja leffassa oli muutama aivan mainio suora viittaus ensimmäiseen Terminatoriin. Emilia Clarke on söpö, Sarah Connor hän ei ole. Jai Courtney on maailman huonoin ammattilaisnäyttelijä, joka osoittautuu muutenkin aivan typerän leffan suurimmaksi kompastuskiveksi.

Enpä olisi uskonut, mutta katsoisin uudelleen. En ehkä suosittelisi käymään ihan leffassa, koska jengi tuntuu dissaavan tätä aika reippain käsin ja minun arviointikykyyni ei voi luottaa, koska olen Arska-munasuu. Netissä nähtyä dissaamista leffa ei minun mielestäni ansaitse. Darraleffana pizzan kera taas lienee täysosuma.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 12.07.15 - klo:10:45
Ash vs Evil Dead

(http://share.gifyoutube.com/yxaOrr.gif)

Perfection.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 13.07.15 - klo:23:11
Katsoin Zoinkin suositteleman assburger-leffan The Way Way Back. Todella hyvä elokuva, mutta en tiedä pitäisikö minun olla huolissani siitä, että elämäni pohjalta tehdään leffoja ilman suostumustani.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 13.07.15 - klo:23:27
Anna Sophia Robb esittää Tinglemiestä voi juku pakko katsoa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 09.08.15 - klo:23:58
True Detectiven 2. kauden finaali tulee ensi yönä. Juoni tuntui täydeltä sekamelskalta kun sarjaa seurasi esitystahtiin viikottain. Katselin kuitenkin kaikki jaksot uudestaan tässä viikonlopun aikana ja olen vihdoinkin täysin kärryillä. B) Hyvää settiä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: mosse - 29.08.15 - klo:14:42
Kävin eilen katsomassa Inside Outin. Kevyesti paras Pixar-leffa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 29.08.15 - klo:20:46
No tuo on paljon sanottu, kun Pixarilla on todella hyviä leffoja takanaan. Ilmeisesti teki aika paljon oikein?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 21.09.15 - klo:17:10
Kävin myös katsomassa Inside Outin, ja ensifiilikset aika samanlaiset. Pirun hyvä leffa. Hauska, kekseliäs ja liikuttava. Samalla sekä vauhdikas seikkailu että intiimi ja samastuttava draama. En suorilta käsin osaa sanoa tätä parempaa 3D-animaatiota. Toisaalta jotkut Pixarin aiemmista ylistetyistä töistä eivät ole itteeni kolahtaneet niin kovaa kuin muihin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 29.09.15 - klo:14:59
https://www.youtube.com/v/_1SmJUBT5q0

:3 Uijuijuijui.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 12.10.15 - klo:00:04
Katsoin Halo: Nightfall-minisarjan, melko mitäänsanomaton pökäle. Vähäiset Halon loreviittaukset olivat kivoja (Hunterit ilman panssaria!) mutta tarina oli niin vatun kulunutta selviytymisskeidaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 18.10.15 - klo:21:33
(http://i.imgur.com/zHe91F3.jpg)

Huomenna tulee liput myyntiin. Ensi-ilta 16.12.. B)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 19.10.15 - klo:14:43
Missä tossa on Luke? :I

Tähtien sotaan liittyen... Telkkarista tuli eilen ykkönen ja tulipahan katsottua pitkästä aikaa. Olen aina mielessäni pitänyt ykköstä parhaana vähiten paskana noista uusista ja tämän uusimman katselukerran jälkeen en tiedä olenko enää sitä mieltä. Olin todella yllättynyt siitä, miten paljon huonompi Phantom Menace olikaan kuin muistin. Siis ihan kaikilla osa-alueilla. Tämäkin leffa on revitty osa-alueiltaan palasiksi internetissä jo miljardi kertaa, joten sinänsä turha lähteä yksityiskohtiin. Olin aivan ymmälläni siitä, miten amatöörimäisen oloinen koko leffa on. CGI on paikoin aivan naurettavan huonoa, leikkaus ja pacing hätäistä, näyttely kauttaaltaan epäonnistunutta, dialogi järkyttävää ja muutenkin koko leffa on vain yhtä vitun eteenpäin kävelyä vailla suurempaa tarkoitusta. Jar Jar Binks kuuluu mielestäni leffan vähemmän suurien ongelmien joukkoon ja se on jo aika paljon.

Periaatteessa suosittelen katsomaan uudelleen mutta periaatteessa en. Ehkä osoitukseksi siitä, miten aika kultaa muistot, mutta kyllä tästä uusintakatselusta jäi lähinnä paha mieli.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ingoo - 19.10.15 - klo:15:32
Myös minä katsoin Phantom Menacen eilen telkkarista, eikä Turjakkeen ylempään viestiin ole oikein mitään lisättävää. Kertakaikkiaan kauhean huono elokuva, josta aika oli tosiaan kullannut muistot.

t: Katsoin Phantom Menacen viimeksi elokuvateatterissa joskus 99.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 19.10.15 - klo:16:43
Phantom Menacehan on siis paras Star Wars -leffa. Ei uudesta trilogiasta vaan kaikista leffoista. Joo okei, se on ehkä suurimmilta osin elokuva on juuri tuota, mitä Turjake sanoi, mutta... Siinä on rakettivitunrekiä! Ja niiden kanssa ajetaan kilpaa! Vruum vruum! Siihen rakettirekikisaan tiivistyy paljon enemmän siistejä juttuja kuin koko muuhun sarjaan videopelit ja muut oheistuotteet mukaan luettuna (pl. Star Wars Episode I: Racer). Vaikka leffa olisi muuten miten kuraa, niin se yksi kohtaus nostaa leffan koko sarjan parhaaksi tekeleeksi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ingoo - 19.10.15 - klo:17:09
Jengi taputti teatterissa sen kisan jälkeen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 23.10.15 - klo:11:07
Huhhuh, nyt kävi tuuri. Tennispalatsin 2D ensi-illan 17:30 näytökseen ihan keskipaikat hallussa. Taisi joillakin umpeutua varaus. :/
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 01.11.15 - klo:13:06
Spectre oli aika hyvä. Mielestäni Skyfall on kirkkaasti yksi parhaista Bondeista, ja sen seuraajalla olisi aika isot saappaat täytettävänä, mutta olin varsin tyytyväinen siihen mitä sain. Luonteeltaan leffa ei yllättäen muistuta Skyfallia juuri lainkaan, vaan Spectre tuntuu aika paljonkin "vanhalta kunnon" Bondilta, säilyttäen silti Craigin aikakaudelle ominaisen fiiliksen ja tunnelman. On vimpaimia, on autoja, on pahiksia, on kätyreitä, Bond nussii jokaista vastaantulevaa naista. Spectre vaikuttaa siltä kuin sitä olisi pohjustettu pikkuhiljaa jo Casino Royalesta lähtien. Aluksi Bond ei ollut edes Bond ja nyt ollaan päästy siihen meininkiin ja tuttuun kaavaan, josta sankarimme tunnetaan.

Leffaa katsoessa suosittelen jättämään ne aivot ihan suosiolla narikkaan, koska meiningissä ei useimmin ole yhtään mitään järkeä ja käsikirjoitus vaikuttaa paikoin lapsen kirjoittamalta fanficiltä. Käsikirjoitus on ihan helposti leffan suurin erhe ja olisinkin jättänyt leffasta oikeastaan kokonaisen sivujuonen pois ja käyttänyt enemmän aikaa esimerkiksi 
(click to show/hide)
. Välillä tuntui siltä, että joissain kohtauksissa tarvottiin aivan liian pitkään ja jotkin menivät aivan liian nopeasti ohi, mikä tuntuu sinänsä hoopolta elokuvassa joka kestää kaksi ja puoli tuntia. En pidä lainkaan siitä, miten leffa yrittää yhdistää kaikkea kaikkeen ja tehdä jokaisesta jutusta todella henkilökohtaista, mihin Craigin Bondit vähän inhottavalla tavalla ovat sortuneet. Tykkään kyllä siitä, miten leffat ovat sidoksissa toisiinsa, mutta esimerkiksi tässä leffassa muutama juonenkäänne on ihan turhaa paskaa ja suoraan sanoen halveksun sitä kuinka
(click to show/hide)

Leffa on kuvattu todella hyvin ja sen toimintakohtaukset olivat mielestäni hauskoja ja kekseliäitä. Craig on edelleen mainio Bond (tosin väsymisen merkkejä ilmassa), Christoph Waltz ja Batista ovat hyviä, tosin kaipaisivat lisää ruutuaikaa ja Ralph Fiennes on loisto M. Vaikka käsikirjoitus on paskaa, tykkäsin leffasta ja nautin sen katsomisesta. Skyfallin ja Casino Royalen tasolle ei päästä lähellekään, mutta aika kaukana ollaan myös Quantum of Solacen sotkuiluista. Matka on viihdyttävä, mutta mitä enemmän tätä ajattelee niin sitä enemmän sattuu. Tälle pärähtää 7/10.

Ash vs Evil Dead

Eka jakso katottu. Nauroin ääneen koko puolituntisen ajan. Verta, irtoraajoja seksiä, onelinereita ja Bruce Campbellin leuka. Mitä muuta kukaan haluaisi?

Tiivistän fiilikseni yhteen giffiin. Tietäjät tietää katsomattakin.

(http://img2.tvtome.com/i/u/17bdaa86fa5a45ddc5e058b9ddc578a3.gif)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 01.11.15 - klo:17:51
Voisi lainata kokonaan Törön viestin, koska samaa mieltä kaikesta.

Ash vs. Evil Dead lunasti kyllä kaikki odotukset. Tästä herkusta saadaan nauttia myös ensi vuonna, sillä Starz näytti vihreää valoa toiselle tuotantokaudelle!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 01.11.15 - klo:23:13
Mistä jengi noita katselee/noutaa? Starz Play näyttää olevan maksullinen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 02.11.15 - klo:17:49
Kaveri sanoi hyvin, että Spectrestä puuttui ns. forward momentum. Leffasta on puhuttu paluuna vanhan ajan Bondien tyyliin, mutta sellaiseksi tämä oli jotenkin tylsä. Typeriä juonenkäänteitä lukuunottamatta leffassa ei ollut mitään erityisen huonoa, useimmat kohtaukset vain olivat aika latteita.

Näyttelijöistä en keksi kauheasti valittamista. Ralph Fiennes oli suosikkiasiani leffassa. Paras M ikinä. Waltzin suoritus oli aika rutiininomainen, Bautistan taas varsin hauska kaikessa yksinkertaisuudessaan. Bond-tyty oli erittäin viehättävä.

Lopputuomio: Paskempi kuin Casino Royale ja Skyfall, mutta ei tämä pahaa mieltä jättänyt.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 02.11.15 - klo:20:37
Mistä jengi noita katselee/noutaa? Starz Play näyttää olevan maksullinen.

En tiedä kauanko tämä linkki pysyy ehjänä, mutta tässä esimerkiksi yksi vaihtoehto: naks (https://www.youtube.com/watch?v=f1c1C15qSpY)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ingoo - 02.11.15 - klo:22:40
Katoin just It Followsin. Tää ja Babadook oikeestaan ainoot suositeltavat uudet jännitys/kauhupätkät.

Synavetonen soundtrack oli myös jees.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 08.11.15 - klo:19:48
Spectre katsottu nyt toisen kerran ja olin hyvin yllättynyt kuinka onnistuin pitämään tästä katselukerrasta paljon enemmän kuin ensimmäisestä. Ehkä se johtuu vain asenteesta... Craigin Bondeihin on aina suhtautunut vähän tietynlaisella vakavuudella, vaikka nekin ovat melkoista aivot narikkaan-tason vääntöä. Nyt kun tiesin tarkalleen, mitä olisi luvassa, pystyin vain rentoutumaan ja nauttimaan siitä mitä ruudulla tapahtui. Ihan typerähän leffa on edelleen... käsikirjoitus on moukkamainen ja leikkaus vaatisi vähän hiomista, mutta toisaalta tässä on niin paljon sellaisia juttuja, joiden ansiosta Bondit ovat muodostuneet silloin joskus aikoinaan omaksi lemppariksi mitä leffasarjoihin tulee.

Ja ihan sivuhuomiona edellinen leffa, jonka kävin katsomassa kahdesti teattereissa oli ensimmäinen Pirates of the Caribbean.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 08.11.15 - klo:21:14
Milloin Bondmiitti jossa katsotaan kaikki leffat ja pelataan Goldeneyeta ja Nightfirea?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 09.11.15 - klo:13:58
Protip: sarjaliput.
Tämä. Ostamalla 8 e-sarjalippua kerralla yhden lipun hinnaksi tulee 9,75€, joten leffoissa kelpaa jopa käydä.

Katsoin eilen Inside Outin ja se on mielestäni samaa hyvää tasoa kuin esimerkiksi Monsters University. Leffa oli hauska ja parhaimmillaan koskettava, mutta ensimmäinen tunti tuntui jostain syystä tylsältä ja harhauduinkin selailemaan kännykkää vähän väliä. Onneksi viimeinen puoli tuntia oli herkkujen herkkua, joten luurikin jäi rauhaan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 09.11.15 - klo:20:29
Tai käy opsiskelijakortilla arkena päiväsaikaan. Itse esimerkiksi maksoin Bondista reilut 8 euroa tällä menetelmällä.

Milloin Bondmiitti jossa katsotaan kaikki leffat ja pelataan Goldeneyeta ja Nightfirea?

Messis.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 17.11.15 - klo:00:23
Mä taas katsoin sitä räjähdystä teatterissa silleen että jahas koko homman on pakko olla CGI:tä.

Ei ollut. Respect.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 17.11.15 - klo:01:37
Yksin Marssissa (The Martian) oli ihan jees. Koko juonen liikkeelle potkaissut myrsky Marssissa oli tietysti kaiken tieteen vastaista, mutta annettakoon se nyt tarinan kerronnan jumalille anteeksi, kun sarja muuten ei kovin vahvasti raiskannut tieteellisiä totuuksia. Usein näissä lähitulevaisuuteen sijoittuvissa scifi-leffoissa itseäni eniten häiritsevät juuri räikeät tieteelliset epäkohdat.

Tarinakin oli mielenkiintoinen ja huumori kohdillaan. Suosittelen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 18.11.15 - klo:04:08
Katsoin Monsters Universityn, koska se katoaa pian Netflixistä ja koska Pixar on useimmiten hyvä.

Tässä leffassa hyvää oli viimeset 20 minuuttia. Muuten ruudulla pyöri lähinnä väsynyttä college-läppää ja epähauskoja hahmoja, jotka törmäilivät toisiinsa ja puhuivat hassuilla äänillä. Lisäksi leffan keskiössä oleva yliopisto tuntui aika mielivaltaiselta laitokselta, jonka koulutuksellisia sisältöjä tai sääntöjä ei koskaan avattu tyydyttävästi. Käsikirjoitus sentään oli siinä määrin onnistunut, että kahden päähenkilön välinen suhde tuntui kehittyvän enimmäkseen uskottavasti.

Pixar on siis huonoimmillaankin ihan viihdyttävä. En ole varma, miten tämä vertautuu Monsters Inciin, koska en muista Monsters Incistä juuri mitään. Arvosanaksi öö oisko 11/18. Tulipahan katsottua.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ingoo - 26.11.15 - klo:09:31
Spectre oli kyllä yksi märkä pieru: huonosti rytmitetty, käsikirjoitus tosi laiska, 45min liian pitkä, paperintiheät ja tylsät hahmot, laimea antagonisti jne jne.
Olihan tämä nyt parempi kuin Quantum of Solace, mutta ei paljoa.



Ja olipahan Kojimatasoista retconnailua.

Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 14.01.16 - klo:17:30
Hateful Eight ei pettänyt. Helvetin ruma ja väkivaltainen lännenvilmi, jossa jokainen hahmo on niljainen kusipää. Ei ehkä vetoa suureen yleisöön samalla tavalla kuin vaikkapa Django Unchained, jossa on runsaasti huumoria ja söpö rakkaustarina pehmentämässä brutaalia teurastusta. Itse kuitenkin nautin suuresti. Huomaa myös kuka on tehnyt soundtrackin. Normaalisti en pahemmin kiinnitä huomiota leffojen musiikkiin, mutta tämän pätkän alkutekstien aikana kelasin lähinnä sitä, miten hyvä biisi taustalla soi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 14.01.16 - klo:21:28
Mäkin kävin eilen katsomassa Hateful Eightin ja taattua laatuahan se oli. Uskaltaisin jopa sanoa kaikista brutaaleimmaksi ja hauskimmaksi Tarantinoksi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Zoink - 15.01.16 - klo:23:10
Juuh elikkäs tuli myöskin katsottua Tarantinon uusin ja olihan se hyvä. Leffa vastasi oikeastaan täysin odotuksiani trailereiden perusteella, mutta toivoin sen olevan vielä parempi. Inglourious Basterdsin pubikohtauksen tai intron tasolle elokuva ei mielestäni nimittäin yltänyt missään vaiheessa. En myöskään kokenut Tapzankin ylistämiä musiikkeja kovinkaan kummoisiksi, vaikka intron teema olikin ihan hauska ja fiilikseltään juuri oikea.

Runsaista negatiivisista huomioista huolimatta kolmen tunnin aikana ei tullut kertaakaan tylsää. Pitkän keston huomasi lähinnä siinä, että elokuva oli rytmitetty vähän miten sattuu, mutta se ei oikeastaan katselukokemusta haitannut selkeästi korostettua väliaikakohtaa lukuunottamatta. Pitemminkin nautin siitä, että Tarantino nähtävästi teki leffan kanssa juuri sitä mitä halusi ja tunki ylimääräisiä kohtauksia ja dialogipätkiä vähän mihin sattuu. Osa kohtauksista toimi ja osa ei niinkään, mutta nautin silti lähes joka sekunnista. Lopputuloksena leffa ei ehkä ole rakenteeltaan mikään ihailtavin, mutta toisaalta itseäni ei olisi juuri haitannut istua salissa vielä ylimääräistä tuntia kun tälle linjalle kerran lähdettiin.

4/5

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 16.01.16 - klo:14:38
En tykännyt. Tarantinon huonoin leffa.

Dialogi oli mielestäni Tarantinon standardeilla aika jäätävää.

Tarinankerronnallisesti jopa häiritsi miten rautalangasta jotain juttuja selitettiin ja miten joissain kohtauksissa viivyttiin niin jumalattoman kauan. Pääasiallinen fiilis teatterista poistuttua oli se, että leffa olisi voinut olla tunnin lyhyempi. Vertaan tätä mielessäni aika paljon Reservoir Dogsiin, joka on pääasetelmaltaan ihan samanlainen kuin The Hateful Eight. Erona on se, että KAIKKI on tehty Reservoir Dogsissa paremmin ja Reservoir Dogs onnistui tekemään kaiken yli tunnin lyhyemmässä ajassa. Reservoir Dogsissa ei kuuluisasti edes näytetty koko homman starttaavaa ryöstöä. The Hateful Eightissä näytetään ihan kaikki juurta jaksaen ja selitetään ja kohtauksissa paapotaan ikuisuus. Less is more tuntui unohtuneen.

Esimerkiksi leffan flashback-kohtaus oli ihan vitun turha. Leikkauspöydälle ja äkkiä tällaiset.
(click to show/hide)
Leffassa on ikävä määrä juttuja, joissa ei jätetä katsojalle mitään, vaan elementtejä syötetään suoraan. Ottakaa tästä vähän plot twistiä ja sitten sekin kerrotaan vielä kertojan kautta. Kaikkein pahinta on toisto. Joissain kohdissa juttuja näytetään ja sitten perään vielä selitetään erikseen. Ei vittu ei näin.
(click to show/hide)
Tajuan kyllä, että Tarantino haluaa tehdä leffoja omalla tyylillään, mutta jäbä on onnistunut aiemmin niin paljon hienovaraisemmin ja paremmin tekemään näitä juttuja. Persoonallista tyyliä ei voi käyttää tekosyynä korjaamaan kömpelyyttä.

Olisin kaivannut paljon enemmän jännitettä touhuun. Kun sitä jännitettä lopulta syntyy, on se ohi ja aika nopeasti. Ehkä jännitteen puutteesta voi myös syyttää sitä, että hahmot ovat kaikki ihan mulkkuja ja jo leffan asetelman kannalta voi ennustaa lopputuloksen suoraan.

Musiikit oli hyviä, vähempää en toki Morriconelta odottanutkaan. Näyttelijöille olisi voinut antaa enemmän irroteltavaa. Kurt Russell oli liian vaisu. Leffan teemat ja viestit olivat erittäin hyviä, tosin ärsytti koko ajan kun leffassa vain nigga nigga niggoiltiin ja yritettiin sitä kautta pönkittää sitä että hei tässä on aikuisten elokuva jolla on viesti. Tykkäsin siitä, että leffa muistutti välillä Evil Deadiä. Tietäjät tietää. Tästä bonarit.

3/5 en katsoisi uudestaan.


EDIT:
(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 16.01.16 - klo:18:12
Itse en oikein tiedä mitä ajattelin tuosta kaahvikohtauksesta. En halua syyttää sitä hienovaraisuuden puutteesta, koska alleviivaaminen oli niin ilmiselvää, että siinä ei selvästikään ole kyse ohjaajan taitamattomuudesta.

Jännitteen puuttumisesta olen täysin eri mieltä. Mielestäni elokuvan suurin vahvuus on siinä, että kaikkien hahmojen välillä on sellaista kipinöintiä, että koko ajan saa odottaa millon joku napsahtaa. Samaten leffan pituus ei haitannut minua yhtään. Itse pidättelin kolmesta tunnista lähes kaksi aivan hirveää kusihätää, ja silti lopputekstien pyörähtäessä ruudulle oli sellanen fiilis että nytkö tämä jo loppui.

Pidin tästä enemmän kuin Djangosta ja monin verroin enemmän kuuin Kill Billeistä, joista ensimmäinen on edelleen ylivoimaisesti Tarantinon huonoin leffa. Jos Hateful Eightin dialogi on jäätävää, niin KB1:n kohdalla tuskin voidaan puhua mistään dialogista.

EDIT:

tosin ärsytti koko ajan kun leffassa vain nigga nigga niggoiltiin ja yritettiin sitä kautta pönkittää sitä että hei tässä on aikuisten elokuva jolla on viesti.

Täh?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 26.01.16 - klo:12:47
https://www.youtube.com/v/HQoRXhS7vlU

Ai että, Mulder ja Scully ovat täällä taas. B)

Ensimmäinen jakso tuntui hutaisten kirjoitetulta, ohjatulta ja leikatulta, mutta tämä toinen jakso räjäytti pankin. Klassista X-Filesiä alusta loppuun. Ensi viikolla monsterijahtiin. :>
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 03.02.16 - klo:12:43
Mulder and Scully Meet the Were-Monster

(http://i.imgur.com/gia8OX4.gif)

5/5
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 13.02.16 - klo:20:29
(http://49.media.tumblr.com/7553b767f757d0ef8029cc733471a570/tumblr_o031qoR2uF1tzzd6do3_r1_250.gif)

Vuoden odotetuin ja hypetetyin leffa eli Deadpool osasi vastata kaikkiin odotuksiin ja joiltain osin onnistui ne myös ylittämään. Niille, jotka eivät tiedä, niin Deadpool on X-Menin universumiin sijoittuva supersankarileffa, jonka sankari on varustettu kuolemattomuudella, hervottoman härskeillä vitseillä, popkulttuuriviittauksilla ja kyvyllä rikkoa neljättä seinää. Toisin sanoin tässä on sarjakuvasankarileffa, joka irvailee sarjakuvasankarileffoille ja on samalla yksi genrensä parhaita teoksia.

Koko homman ytimessä on tietysti Deadpool itse. Leffa seilailee aika hauskalla tavalla flashbackien ja nykypäivän välillä. Flashbackeissa näytetään, miten Deadpool rakastuu ilotyttöön, saa syövän ja muuttuu normijannusta maailman kovimmaksi jäbäksi. Nykypäivänä Deadpool taas jahtaa parin X-Menin kanssa jäbää, joka flashbackeissa paskoi Deadpoolin ulkonäön totaalisesti. Juoni on aivan naurettavan simppeli, mutta lopulta aika toissijainen kokonaisuuden kannalta. Pääasia on se, että huuli lentää ja meno on hauskaa. Ja se on. Puolitoistatuntinen leffa tuntui paljon pidemmältä kuin se oli, mutta toisaalta sen olisi toivonut jatkuvan pidempään. Ehkä toisaalta hyvä näin, sillä uusintakatselut on vaivattomampia suorittaa.

Leffassa kiroillaan, lennätetään verta, nussitaan ja naureskellaan alapääjutuille ja kaikelle aivan vitun typerille asioille maan ja taivaan välillä. Viittauksia populaarikulttuuriin on aivan vietävästi. Jos haluaa saada leffasta kaiken irti, niin supersankarileffojen kannattaa ainakin ajatuksena olla jotenkin tuttuja, erityisesti X-Men-leffojen ja Ryan Reynoldsin edellisten supersankariseikkailujen suhteen. Ryan Reynolds on muuten pääroolissa aivan täydellinen ja olen niin onnellinen jäbän puolesta, kun sai vihdoin tehtyä unelmaprojektistaan totta.

Yllätyksekseni onnistuin myös välittämään romanssi-subplotista. Olin aluksi hieman huolissani kun tajusin, että leffasta about puolet on pelkkää flashbackia. Kuiitenkin romanssi ja päähenkilön taistelu syövän kanssa onnistuivat tuntumaan todella uskottavilta ja vähän sellaiselta, että oikeasti jopa kiinnosti. Kohtaus, joissa Ryan Reynolds tirauttaa kyyneleen, on yhtä tehokas kuin kohtaus jossa Deadpool lyö Colossusta (tää hahmo muuten VIHDOIN toteutettu lähdemateriaalille uskollisesti!!) kiveksille rikkoen jokaisen luun kädestään.

Mäjäytän armottomana fanipoikana Deadpoolille mitä korkeimmat suosittelut. Leffa toiminee yhtä hyvin niille, jotka fanittavat supersankarileffoja kuin niillekin, jotka ovat koko hommaan jo kyllästyneet.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Osireon - 20.02.16 - klo:21:22
Deadpool nähty, 4/5, ei välttämättä kovin hyvä treffileffa
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 23.02.16 - klo:17:37
Jooh Deadpool oli kyllä hauska leffa. Ainoa miinuspuoli on se, että ois voinu olla vielä hauskempi. Elokuvassa oli odotettua enemmän vakavia kohtauksia ja odotettua vähemmän supersankarileffoille irvailua. En näe tätä niinkään supersankariparodiana (jollaista siis tavallaan odotin) kuin vain vähän erilaisena supersankarileffana.

Draamaa siis on, mutta se on toimivaa. Juoni on yksinkertainen, mutta toimiva sekin, ja sen pienimuotoisuus ja henkilökohtaisuus on mukavaa vaihtelua maailman pelastamiseen keskittyville supersankarileffajuonille. Kivaa on myös, ettei Deadpool ole elokuvan ainoa onnistunut hahmo, vaan sivuhenkilötkin ovat veikeitä tuttavuuksia. Molemmat leffassa esiintyvät X-menit ovat hauskoja, vaikka eivät saakaan hirveästi ruutuaikaa. Tykkäsin jopa siitä saatanan taksikuskista.

Keskivaiheilla leffa vakavoituu ehkä turhan pitkäksi toviksi. Toki tämä tukee kokonaisuutta ja draama on tosiaan ihan hyvin tehtyä, mutta loistavan alun perusteella olisin kuvitellut hörähteleväni äänekkäämminkin läpi leffan. Lopussa meno muuttuu onneksi taas varsin eloisaksi.

Se ehkä vähän häiritsi, ettei Deadpool näyttänyt pahisten käsittelyn jälkeen mielestäni edes kovin rujolta. Ehkä tämmöisessä hassutteluleffassa ei sitten voida pitää näytillä oikeasti ihan vitun karsean näköistä hahmoa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ingoo - 29.02.16 - klo:07:36
Vaikken niin Oscareista välitä, niin olihan tuo miellyttävä huomata Ex Machinan pokanneen yhden pystin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Garo - 14.04.16 - klo:11:21
Tulipahan katsottua kasarikomedia Top Secret – huippusalaista. Hyvin todennäköisesti hauskin koskaan näkemäni elokuva. Samanlaista vitsitykitystähän tämä on kuin Alastomat aseet, Scary Moviet ja muut, mutta tässä ne vitsit vain ovat niin oivaltavia, osuvat maaliinsa täydellisesti ja naurattavat hävyttömän paljon. Suosittelen kovasti.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 14.04.16 - klo:11:53
Jep. Imo paras ZAZ-kolmikon leffa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 16.04.16 - klo:14:16
Pokemonin suomidubattu Ash kuulostaa ketjupolttajalta.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 16.04.16 - klo:19:37
Taitaa olla pojalla...


TUHKAA KEUHKOISSA


:DDDDDDDDDDDDDDDDDD TAJUSITTEKO ELI ASH ON TUHKA ELI!!!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 16.04.16 - klo:20:18
Hei Ash, eikö sinun nimesi tarkoitakin tuhkaa?

Olisipa housut.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 18.04.16 - klo:23:57
Miksei äiti voinut ristiä minua vaikka Pekaksi?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Anty - 26.04.16 - klo:07:58
Twin Peaksin kolmoskauden näyttelijäkaarti on julkistettu:

The cameras have stopped rolling.
A key piece of the mystery is revealed.
Welcome back* to Twin Peaks. (https://www.facebook.com/TwinPeaksTV/photos/a.314063775291274.81638.168042789893374/1142642569100053/?type=3)

Mielenkiintoisia nimiä vanhojen tuttujen seassa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 26.04.16 - klo:11:56
(http://welcometotwinpeaks.com/wp-content/uploads/twin-peaks-jumping-man.jpg)
(http://49.media.tumblr.com/e1abe36fd4ebe4d23f5728fb0f5d5456/tumblr_ne8cqbi0JV1rpotpgo2_r1_250.gif)

Mut Michael Ontkean.... Missä...
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tube - 13.05.16 - klo:13:58
Käytiin kattomassa Deadpool. Oli ihan jees. En osaa päättää kumpi on paras näkemäni supersankarileffa: Deadpool vai eka Iron Man.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 08.06.16 - klo:12:57
Person of Interest S05E11:
(click to show/hide)

https://www.youtube.com/v/GWKmYpBiCAQ

Oi voi sentään, enää 2 jaksoa jäljellä. :'(
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 22.06.16 - klo:15:40
Person of Interest S05E13:
(click to show/hide)

PoI liittyy päättyneiden suosikkisarjojeni joukkoon. Complete Series -boxi menee ehdottomasti ostoon.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 20.07.16 - klo:05:47
https://www.youtube.com/v/WzeJTAwqEJ4

fuck yeaaah
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 24.07.16 - klo:10:35
Täydellistä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 24.07.16 - klo:18:40
Hateful Eight piti nähdä teattereissa mutta se jäi tekemättä. Virheen onneksi korjasin, sillä kyseessä on kauttaaltaan Tarantinomainen pätkä. Minulle Tarantinon elokuvat lässähtävät siinä kohtaa kun aseet laukeavat ja veri roiskuu. Makoisampaa on vain herkutella kun kahjot tyypit uhkaavat verilöylyllä. Lokoisaa jouluelokuvan tunnelmaa takkatulen roihutessa ei voita mikään :3
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ingoo - 22.08.16 - klo:20:24
Lopettelin just Stranger Thingsin viimeisen jakson katselemisen ja tässä pieniä mietteitä ekasta kaudesta, älä lue josset ole katsonut koko kautta:

(click to show/hide)

Ihan kiva sarja, jossa tykki soundtrack. Jos ei ole muuta katsottavaa, niin suosittelen kyllä. Kahdeksan jaksoa on juuri sopiva pituus kaudelle. 3,5/5
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 22.08.16 - klo:20:54
Itsekin katoin kyseisen sarjan loppuun tänään. Kiva oli.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Garo - 22.08.16 - klo:23:00
Itse katsoin Stranger Thingsin loppuun viime viikolla ja tykkäsin kovasti. Soundtrack oli tosiaan yksi shown tähdistä ja auttoi osaltaan hyvin 80-lukulaisen fiiliksen luomisessa. Kulttuuriviittausten ansiokas viljely toi mieleen Life is Strangen ja yleistunnelma ainakin jollain tasolla Stephen Kingin Se-kirjaan perustuvan minisarjan.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 14.09.16 - klo:02:07
Kuulin jotain juttua, että Suur-Immen Ylösnousemus 4 Maailmanloppu -pelin päähenkilö olisi viittaus Taxi Driver -elokuvan sankariin.

(http://i.imgur.com/NZPWDRW.png)

Pistinpä sitten elokuvan korvan taakse ja ajattelin katsoa sen joskus. Ja nyt katsoin. En nyt jaksa/pysty sen enempää jaarittelemaan, mutta kyseessä on ehkä vaiks kuiks suosikien elokuvani molemmista kolmesta näkemästäni. Ristiriitaisen päähahmon kehitystä on nannaa seurata, eikä kahteen tuntiin mahdu kuin yksi 5-minuuttinen kohtaus, joka ei ole ylenpalttinen elokuvanautinto. Ja tunnelma on kauttaaltaan erittäin megami tenseimäisen kutkuttava/kiero/perverssi/häiriintynyt/koominen/makaaberi/ahdistunut/jotenkin kauheen sairas.

Normaalit ihmiset varmaan tuntevat klassikkoleffan ihan muutenkin. Mutta jos ette ole nähneet niin nähkää tai muuten nähdään.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 02.10.16 - klo:18:49
Tuli katsottua 1950-luvun japanilainen elokuva Rashomon. Ace Attorney Phoenix Wright vs. Isontalon Antti ja Rannanjärvi. Älytöntä japanilaista ylinäyttelemistä, mainio lefalefa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 08.10.16 - klo:14:35
Starz näytti vihreää valoa Ash Vs. Evil Deadin 3. kaudelle! (http://deadline.com/2016/10/ash-vs-evil-dead-renewed-season-3-starz-bruce-campbell-new-york-comic-con-1201832803/)

(http://www.reactiongifs.us/wp-content/uploads/2014/05/groovy_army_of_darkness.gif)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 16.10.16 - klo:02:20
Turjake-henkilön lanseeraama ja uskoakseni Cinemassacren Monster Madnessin (https://www.youtube.com/playlist?list=PLbQ-gSLYQEc7upN8rsIdg46CKMBDY9xNE) inspiroima jänskärileffaproggis tekee yllättävän paluun. Tajusin nimittäin katsoneeni tässä kuussa muutaman kauhua ja/tai jännitystä sisältävän pätkän, joista voisin nyt kirjoittaa pari sanaa.

The Babadook

Ylistetty psykologinen kauhuelokuva tolssavuodelta. Katsoin tämän äitini kanssa, ja olimme molemmat sitä mieltä, että elokuva oli "ainakin erikoinen". Pelottavimmillaan se on ennen loppuhuipennusta, sillä viimeisinä hetkinä erikoistehosteilla innostutaan leikkimään hiukan liikaa. Oletettavasti elokuvassa on vertauskuvallinen ulottuvuus, joka tekee tarinasta tosi syvällisen ja hienon, mutta jos kokonaisuuteen suhtautuu suoraviivaisena kauhuleffana, eivät rahkeet riitä modernin mestariteoksen asemaan. Juoni on hyvin yksinkertainen, ja tunnelma hiukan särkyy silloin, kun hirviö näkyy ruudulla. Katsomisen arvoinen pätkä joka tapauksessa.

Tremors

Maan alla elävät hiekkamadot hyökkäävät keskellä aavikkoa sijaitsevaan kyläpahaseen. Käsikirjoitus on suoraviivainen, mutta tyydyttävä. Tärkeimmät hahmot ovat miellyttäviä ja persoonallisia, jolloin tarinakin tempaa mukaansa. Etenkin Kevin Baconin ja jonkun toisen jäbän muodostaman kaverikaksikon vuorovaikutusta on oikein rattoisaa seurata. Myös efektit ovat hyviä ja erittäin hyvin aikaa kestäneitä. Puolentoista tunnin mittaisella pätkällä on kestoa on juuri sopivasti ja loppu jättää hyvän mielen. Genrensä sisällä hyvinkin onnistunut pätkä.

Turbo Kid

Järjettömän väkivaltainen seikkailukomedia postapokalyptisessa ympäristössä. Budjetti on pieni, mutta se ei menoa haittaa. Suolia ja ruumiinosia lentelee kiitettävään tahtiin, mutta gore on niin ylilyövää, että se naurattaa enemmän kuin ällöttää. Meininki on hyvin kasaria. Mieleen tulee hiukan taannoinen huvittelupätkä Kung Fury, mutta Turbo Kid nousee huomattavasti korkeammalle jo siksi, että siinä on sielua ja krokotiilejä. Päähahmokakaran ja hassun Apple-tytön välille muodostuva ystävyys on oikeasti hellyyttävää katsottavaa, ja elokuva suhtautuu kuvaamaansa maailmaan sopivan vakavasti, jolloin poskettoman kohelluksen keskelle syntyy ihan aitoa draamaa. Katsoisin mielelläni lisää tarinoita, jotka sijoittuvat tähän ympäristöön. Jatko-osa onkin ilmeisesti jo tekeillä, jippii.

Hot Fuzz

Neljäs tai viides katselukerta. Edelleen hurjan viihdyttävä toimintaleffoja satirisoiva kyttäkomedia, joka muuttuu lopussa oikein mainioksi toimintaelokuvaksi. Rajua splatteria on myös tarjolla, ja aivan kuin Turbo Kidissa, se on samaan aikaan sekä shokeeraavaa että hauskaa. Leffan ainoa merkittävän heikko kohta on lopetus. Viimeiset n. viisi minuuttia tuntuvat hätäisiltä ja holtittomasti rytmitetyiltä.

Kaikki mainitut leffat ovat Netflixissä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 18.10.16 - klo:04:30
Jänskäleffat jatkuu. Tällä kertaa vuorossa on tekstiseinä, jossa käsittelen kahta elokuvaa ja hiukan myös kirjaa, johon ne perustuvat. Spoilereita ei pitäisi olla. Tämä toisaalta tarkoittaa, että usein myös konteksti puuttuu, joten kukaan muu ei varmaan tajua mitä oikein horisen. Ihan sama.

Ystävät hämärän jälkeen (Låt den rätte komma in, 2008) ja Ystävät hämärän jälkeen (Let Me In, 2010)

Kuten erääseen toiseen ketjuun lähettämästäni viestistä käy ilmi, sain hiljattain luettua opuksen nimeltä Ystävät hämärän jälkeen. Olin aiemmin nähnyt ruotsalaisen leffaversion, josta pidin kovasti. Muistot alkuperäisestä leffasta ovat kuitenkin vuosien varrella heikentyneet, joten ajattelin, että voisi olla kiinnostavaa katsoa se näin kirjan lukemisen jälkeen. Päätin kuitenkin olla reilu ja antaa vihdoinkin myös jenkkiremakelle mahdollisuuden. Katsoin siis sen ensin.

Ennen kuin siirryn jaarittelemaan mielipiteistäni, on hyvä kerrata, mistä leffat ja kirja kertovat. Asetelma on onneksi helppo tiivistää. Kaikki tarinan versiot kertovat koulukiusatusta pojasta joka tapaa erikoisen tytön, jonka kanssa alkaa hengata. Spoilers: tyttö onkin vampyyri. Koska hän tarvitsee verta elääkseen, ihmisiä kuolee.

Ruotsalaisesta leffasta pidin vähemmän kuin viisi vuotta sitten, mutta pidin edelleen. Elokuvassa  on toki vain pieni osa kirjan sisällöstä, mutta se osa on valittu oikein. Kahden päähahmon välille kehittyvä suhde on tarinan keskiössä, ja siitä on säilynyt suurin osa. Tämän lisäksi elokuva on kuvattu hienosti. Vaikka ”style over substance” on yleensä moite, pidin siitä, että elokuva on poiminut kirjasta rajatun määrän kohtauksia ja esittänyt ne todella kiehtovilla tavoilla.

Sitten jenkkiversio. Se on hyvin tehty elokuva. Näyttelijät ovat hyviä, kaikki soljuu luontevasti eteenpäin, ja onpa mukana muutama kiinnostavalla tavalla kuvattu kohtauskin. Käsikirjoitus on hyvin pitkälle sama kuin alkuperäisessä, mutta eroavaisuudet piilevät tyylissä ja tunnelmassa. Let Me In on huomattavasti aggressiivisempi ja kauhuelokuvamaisempi pätkä kuin Låt den rätte komma in.

Kauhuelokuvamaisempi tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että se muistuttaa esikuvaansa enemmän nykyaikaisia, päällekäyviä ja lukuisilla tietokonetehosteilla höystettyjä kauhupätkiä. Lopputulos ei silti ole pelottava. Se on vain intensiivinen.

Lähestymistapa ei ole yhtä kiinnostava kuin alkuperäisessä leffassa, jossa kauhukohtauksia nimenomaan ei ole kuvattu tavalla, joilla niiden olettaisi olevan kuvattu. Kaikki on hyvin hiljaista ja ajoittain jopa staattista. Kamera pysyy paikoillaan ja kuvakulmat ovat laajoja. Kokonaisuus ei ole niinkään jännittävä kuin kiehtova ja unenomainen.

Ruotsalaisessa versiossa kirjan useista sivujuonista on jätetty jäljelle oikeastaan vain yksi: paikallisen juoppoporukan kohtaamat tragediat. Kun sen toteutusta vertaa kirjaan, on se puolivillainen ja hätäinen, mutta olen silti tyytyväinen, että juoni on mukana. Se auttaa näkemään, miten päähenkilöiden teot heidän kauniista suhteestaan huolimatta aiheuttavat myös pahaa.

Amerikkalaisessa versiossa nämä tiiviin ystäväporukan koettelemukset on korvattu poliisilla, joka tutkii vampyyrimurhia. Miksi? Se ei tuo tarinaan mitään lisää. Poliisihahmosta ei selviä mitään sellaista, joka saisi tuntemaan sympatiaa häntä kohtaan tai tarkastelemaan päähenkilöiden tekosia toisenlaisesta näkökulmasta. Hän on mukana siksi, että elokuva pystyisi toteuttamaan erään tärkeän, kummassakin tarinan aiemmassa versiossa olevan kohtauksen. Kohtauksesta on kuitenkin näiden muutosten takia hävinnyt yksi taso. Kaikki tapahtuu suunnilleen samalla tavalla, mutta sisältöä on vähemmän.

Molemmat elokuvat ovat suppeita kirjaan verrattuna. Ruotsalainen versio sentään vihjailee muutamista epämiellyttävistä asioista. Amerikkalainen versio ei tee edes tätä. Let Me In on synkempi elokuva, mutta vain pinnallisella tavalla: sen väripaletti on tummempi ja kohtaukset hurjempia ja väkivaltaisempia. Teemoiltaan ja asiasisällöltään se on nössömpi ja rajatumpi.

Let Me Inin valitsema lähestymistapa myös herättää kysymyksiä, kun elokuvaa tarkastelee suhteessa alkuperäiseen kirjaan. Kirjassa nimittäin on runsaasti shokeeraavia ja jopa vastenmielisiä kohtauksia, jotka on jätetty ruotsalaisesta leffasta pois. Jos tavoitteena on selvästi ollut tehdä intensiivisempi elokuvaversio samasta tarinasta, miksei näitä kohtauksia ole otettu mukaan? Tällöin meillä olisi selvästi kaksi erillistä elokuvasovitusta samasta kirjasta, ja sehän olisi oikein mainio tilanne. Sen sijaan meillä on elokuva ja elokuvan uusintaversio.

Ruotsalainen elokuva on kauttaaltaan kaunis. Myös kirja on ajoittain kaunis. Kirjan kauneus on vielä kiehtovampaa, koska se on kauneutta groteskin ja inhottavien asioiden keskellä. Molemmista teoksista on jäänyt mieleen kohtauksia, joita ajatellessani tunnen herkistyväni. Amerikkalaisessa versiossa tällaisia kohtauksia ei ole. Toki siinä on paljon rauhallisia ja tunnelmallisia hetkiä, mutta niistäkin valtaosa on napattu aiemmasta elokuvasta.

On olemassa ihmisiä, jotka pitävät Let Me Inistä enemmän kuin Låt den rätte komma inista. Hyväksyn tällaisen kannan samalla tavalla kuin hyväksyn sen, että jotkut pitävät Blade Runnerin teatteriversiosta enemmän kuin Final Cutista. Toisin sanoen en ymmärrä tällaisia ihmisiä. Toki jos haluaa nähdä modernin vampyyreista kertovan kauhuelokuvan, jossa on kovia äänitehosteita ja paljon verta, kannattaa kääntyä ennemmin Let Me Inin puoleen. Amerikkalaisille jotkut asiat saattavat ehkä myös olla samaistuttavampia, koska leffa sijoittuu kaukaisen Pohjois-Euroopan sijasta Yhdysvaltoihin. Muita syitä en keksi.

Let Me In on toki parempi ja hienovaraisempi kuin useimmat muut nykyaikaiset amerikkalaiset kauhuelokuvat. Mutta se on silti jäljitelmä elokuvasta, joka on vielä parempi ja hienovaraisempi.

Jos asian jotenkin haluaisi kiteyttää, niin sanoisin, että ruotsalainen elokuva on kaunis ja kiinnostava tulkinta erinomaisesta kirjasta. Amerikkalainen versio taas on sujuva ja muodollisesti pätevä kuriositeetti.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 28.10.16 - klo:03:03
Lisää jänskäleffoja.

What ever happened to Baby Jane?

Psykologiseksi kauhuelokuvaksi luokiteltu raina 60-luvulta ei ole nykykatsojan silmin järin rankka tai pelottava. Mielenkiintoinen se onneksi on. Tarinassa siis halvaantunut ex-leffatähti (Joan Crawford) asuu talossa sekopäisen siskonsa (Bette Davisin) kanssa. Sekopäinen sisko muuttuu aiempaakin sekopäisemmäksi, ja siinäpä se juoni olikin Pääosiin on kiinnitetty kaksi 30- ja 40-lukujen elokuvatähteä, ja osa leffan viehätyksestä on varmasti aikoinaan perustunut siihen, kuinka filmaattiset kaunottaret ovat päässeet irrottelemaan. Etenkin Bette Davis on helvetin viihdyttävä kilahtaneen mamman roolissa. Sanoisin jopa, että suoritus on leffan kantava voima. Kaikki sen ulkopuolella tuntuu hiukan vaisulta, mutta toisaalta myös odotukseni saattoivat olla hiukan vääränlaiset.

Gremlins

Hauska hirviöleffa 80-luvulta, jossa joukko pieniä kusipäitä pääsee temmeltämään amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Leffan alkupuoli on lempeä ja rauhallinen. Päähahmo ja tämän ihastus työpaikan kivannäköiseen töttöön (on muute oikeesti ihan kiva (http://metropotam.ro/mediaserver/f/r/she-was-every-teenage-boy-s-fantasy-in-fast-times-at-ridgemont-high-but-whatever-happene-550630.gif)) esitellään hyvin, joten tarinasta innostuu jo ennen kuin hirviöelementti esitellään. Kun mörköjen rellestäminen sitten alkaa, on se erittäin viihdyttävää. Erikoistehosteet ovat erinomaisia, ja vaikka iso osa leffasta on vain peräkkäisiä kohtauksia joissa esitellään örkkien perseilyä, ei yksikään hetki ole tylsä. Gremlins on tavallaan lämminhenkinen perhe-elokuva, jossa vain on jonkin verran hirviöiden silpomista, ihmisten tappamista ja päihteiden liikakäyttöä. Suosittelen myös lapsillenne.

Army of Darkness

Vihdoin ja viimein. Törön ylistämä keskiaikainen luurangonteurastuselokuva oli aika erilainen kuin olin odottanut. Ensinnäkin meininki oli yllättävän amatöörimäistä ja toiseksi gorea oli häkellyttävän vähän. Nautin kuitenkin suuresti typeristä one-linereista ja vieläkin typerämmästä slapstickista. Elokuvassa on kivaa yrittämisen ja hauskanpidon meininkiä, kuten kaikissa Evil Deadeissa. Tämä paikkaa kaikkia kökköyksiä, joista osa toki on muutenkin kokonaisuudelle enemmän hyödyksi kuin haitaksi. En ole ihan varma, kumman kahdesta eri lopetuksesta näin (katsoin Netflixistä), mutta näkemäni ainakin oli juuri sopivan hölmö päätös näin hölmölle elokuvalle.

Edit: Tarkistin, Netflix-versiossa on "director's preferred ending/original ending" joka ei kelvannut studiolle. En kyllä aivan ymmärrä miten tämä voi olla jonkun mielestä masentava eikä vaan hauska? Itse ainakin nauroin.

The Return of the Living Dead

Vissiin kolmas katselukerta. Edelleen viihdyttävä ja hauska zombieleffa. Soundtrack rokkaa, keskeiset hahmot ovat kivoja, ja elokuvan näkemys elävistä kuolleista on virkistävän erilainen kuin useimmissa Romero-kopioissa. Jos muuten kiinnostaa tietää, mistä on peräisin se klisee, että zombit hamuavat aivoja ja mongertavat "Braaaaiinnnsss..." niin tästäpä leffasta hyvinkin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 08.11.16 - klo:21:44
Suurella rahalla tehty Fantastic Four vuodelta 2005 on vähemmän viihdyttävä kuin kengännauhabudjetilla ja tiukalla aikataululla kokoon kyhätty ysäriversio, jota ei koskaan edes virallisesti julkaistu. Erikoistehosteet ovat toki uudemmassa leffassa parempia, mutta käsikirjoitus on löysä, pahis tylsä ja huumori enimmäkseen paskaa. Elokuva jää junnamaan paikalleen sen jälkeen kun päähahmot saavat erikoiskyvyt, eikä juonessa tapahdu oikeasti mitään mainitsemisen arvoista ennen loppumähinöitä. Viimeinen tappelukin on jotenkin antiklimaattinen.

Jessica Alba on nätti ja Chris Evans viihdyttävä. Kiinnostavin hahmo on Thing eli Möykky, mutta hänestä tulee välittömästi vähemmän kiinnostava, kun muodonmuutoksesta kumpuava traagisuus vaihdetaan halpoihin vitseihin. Kun hahmo sitten valittelee omaa kohtaloaan, on symppaaminen hankalaa, koska sen sijaan että elokuva olisi valottanut hahmon sisäistä tuskaa, on se keskittynyt demonstroimaan kuinka hauska hänen uusi olomuotonsa on. Jotenkin ihmeellisesti se amatöörimäinen ysärikikkare onnistui hoitamaan tämänkin asian paremmin.

Elokuvassa on joitain viihdyttäviä hetkiä ja kaikilla neljällä päähenkilöllä on persoonallisuus. Ainakin kahdella heistä on myös jonkinlainen kehityskaari. Sanoisin jopa, että olisin mielelläni seurannut näitä samoja hahmoja näiden samojen näyttelijöiden esittäminä jossain paremmin käsikirjoitetussa elokuvassa.

En katsoisi uudestaan, mutta tulipahan katsottua. Viimeisen kohtauksen olisi pitänyt tapahtua vasta lopputekstien jälkeen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 24.11.16 - klo:00:22
Katsoin Being John Malkovichin. Olipahan elokuva.

Elokuva kertoo onnettomasta miehestä joka sattumoisin löytää työpaikaltaan oven, joka johtaa John Malkovichin päähän. Hassuja kommelluksia sattuu. Mukana on muun muassa lesboja, simpanssi ja John Malkovich.

Jotenkin sairas *_* mutta jees/5.

Suosittelen myös saman ohjaaja/käsikirjoittajaparin elokuvaa Adaptation, jossa Nicholas Cage näyttelee kaksoisroolia.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 27.11.16 - klo:01:08
Cabin in the Woods oli oikein viihdyttävä ja mielenkiintoinen elokuva. Se on myös oiva esimerkki tarinasta, jossa premissi ja juoni ovat hahmoja kiinnostavampia.

Sanotaan, että leffasta olisi hyvä tietää mahdollisimman vähän etukäteen. Itse en tiennyt juuri muuta kuin sen, että kyseessä on rankka dekonstruktio tyypillisistä mökki metsässä -elokuvista. Mutta kun olin jo kuvitellut elokuvan näyttäneen kaikki temppunsa, se meni vieläkin pidemmälle. Viimeinen osio on aivan järjetön sekamelska, mutta erittäin viihdyttävä sellainen.

Elokuvan voi kokea nautittavana metakritiikkinä (ei se sivusto), mutta koska tarinassa on sisäinen logiikka, on se nautinnollinen myös ilman tätä tasoa.

Ei missään nimessä täydellinen pätkä, mutta joskus arvostan omaperäisyyttä niin paljon, että olen valmis antamaan paljon anteeksi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 01.12.16 - klo:00:11
Arrival. Suosittelen.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Zoink - 03.12.16 - klo:23:26
Juuh elikkäs kävin tässä tuhlaamassa muutaman vanhaksi menevän sarjalipun ja näistä pyydettiin vähän kommenttia.

Fantastic Beasts and Where to Find Them
Olin kahden vaiheilla käynkö katsomassa tätä ollenkaan vaikka liput olivatkin ns. ilmaisia. Odotin vain vähän Harry Potter brändin lypsämistä ja cgi-pläjäyksiä, mutta leffa onnistuikin olemaan oikein positiivinen kokemus. Hahmot olivat mukavia ja paperilla varsin kehnosta juonesta huolimatta meno oli oikein toimivaa. En voi varsinaisesti suositella elokuvaa, mutta samalla en myöskään nyrpistä nenääni suunniteltuja jatko-osia ajatellessani.

3/5

Hacksaw Ridge
Sotadraama sortui vähän liikaa jenkkipropagandan puolelle ja loppupuolen kohtaukset kääntyivät välillä jopa varsin korniksi sellaiseksi. Itse taistelukohtaukset olivat kuitenkin muikean brutaaleita ja oikeasti sieltä parhaasta päästä mitä on tullut nähtyä. Sivuhuomiona yhdenkään sotaleffan ei pitäisi lähteä haastamaan Full Metal Jacketin alun puhuttelukohtausta.

4/5

Arrival
Sen kummemmin spoilaamatta Arrival tarjosi oikeastaan kaikkea mitä scifileffalta voisi toivoa. Visuaalinen anti oli ehkä vähän niin ja näin, ja varsinkin loppupuolella oli vähän liikaa rautalankaa ja juustoa. Loppupeleissä pieniä virheitä kokonaisuuden rinnalla. Suosittelen.

5/5
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 14.12.16 - klo:17:05
The Office katsottu. Ja nimenomaan siis jenkkiversio, jonka pääosassa Steve Carell. Niille, jotka eivät tiedä, niin The Office on realitysarjan tyyliin kuvattu komediasarja, jossa seurataan paperifirman konttorin arkea ja sen kommelluksia. Sarjalle ominaista on se, kuinka se rakentaa hauskoja tilanteita erityisen kiusallisista tilanteista.

Sarja etenee sinänsä hassusti, että ensimmäinen kausi on hyvä, mutta se ei ihan heti osaa lähteä kunnolla lentoon. Ymmärtääkseni sarjan ensimmäinen jakso on itse asiassa lähes identtinen alkuperäisen brittisarjan ensimmäisen jakson kanssa, joten koko sarjaa ei kannata suinkaan dumata ensivaikutelman perusteella. The Office alkaa kuitenkin yllättävän nopeasti löytämään oman meininkinsä ja sarjan huippukohdat ovatkin mielestäni kaudet 2-5. Huumori toimii ihan rikollisen hyvin enkä ole varmasti ikinä nauranut ääneen yhtä paljon minkään viihdetuotteen parissa. Mikä parasta - draamakuviot kiinnostaa *gasp* oikeesti. Kaiken kiusallisuuden ja päättömien juttujen ohella The Office onnistuu luomaan tosi mielenkiintoisia ja paikoin tosi koskettaviakin draamankaaria. Kaiken ytimessä on tietysti loistava hahmokatras, jonka kuningas on jo edellämainittu Steve Carellin esittämä Michael Scott. Paras. Äijä. Ikinä.

Viidennen kauden jälkeen juonikuviot alkavat tarpoa paikoillaan ja sarjan hahmoista alkaa tulla karikatyyrejä itsestään. Samalla sarja alkaa keskittyä konttoriarjen ulkopuolisiin seikkoihin vähän turhankin paljon. Välillä tuntuu siltä kuin konttori olisi vain hahmojen kohtauspaikka, jossa pohjustetaan seuraavaa sekoboltsia juttua sen sijaan, että jaksojen tapahtumat olisivat luonnollisesti yhteydessä konttorin arkeen. Viimeisissä kausissa meno on pahimmillaan ihan hirveää, mutta mukana tulee pysyttyä siksi, että ensimmäiset viisi kautta ovat niin mielettömän vahvoja. Hahmoihin kiintyy, vaikka niistä tuleekin karikatyyrejä.

The Office on komediasarjana mielestäni tosi huomionarvoinen siksi, että se onnistuu herättämään niin monenlaisia tunteita. Naurun ja ilon lisäksi sarja saa häpeämään, vihaamaan, itkemään... mitä vaan. Vaikka kokonaisuutena sarja onkin hieman epätasainen ja viimeiset kaudet jouduinkin katsomaan välillä hieman vasten tahtoani, oli sarja silti kaiken ajan väärti. Viimeinen jakso sai herkistymään. Tämä tyydytti.

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Ingoo - 18.12.16 - klo:12:11
Eilen opin sen, et joku oikeasti tykkäsi Suicide Squadista.... itse katsoin sen perjantaina ja oli ensimmäinen leffa pitkään aikaan, jonka katsomisen meinasin lopettaa kesken. En ole koskaan kummoisemmin välittänyt supersankarielokuvista, mutta silti. Ihan uskomatonta pökälettä.

Ensimmäisen tunnin jatkuvat takautumajaksot, lisensoidut biisit, paskat one-linerit ("What are we? Somekind of a Suicide Squad?") olivat melkein liikaa, mutta halusin nähdä parantaako elokuva yhtään alun perseilystä. No ei se kyllä parantanut.

Ei tuu kyllä mitään hyvää sanottavaa mieleen tästä rainasta. Paljon rahaa se taisi tehdä ja 11-vuotias pikkusiskoni piti kovasti Harley Quinnistä, joten kai se on jotain.

Katanan miekka syö sieluja.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 19.12.16 - klo:13:02
https://www.youtube.com/v/d714bEXFny4
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Zoink - 20.12.16 - klo:23:54
Juuh tuli katsottua Rogue One ja mitä enemmän tuota ajattelen, sitä kehnommalta se tuntuu.

(click to show/hide)

En oikeasti osaa keksiä tästä juuri muuta hyvää sanottavaa, kuin että ei se nyt ihan kamalakaan ollut. Budjettinsa ansiosta koko homma toimi teknisesti ihan hyvin ja osa avaruusnahinoista oli mukavan näköistä.

2/5
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Turjake - 21.12.16 - klo:01:21
Mulholland Drive
Kuin Paavon tekemä Pulp Fiction. Sitä parempi leffa mitä vähemmän tästä tietää. Alussa tuntui siltä kuin tämä olisi tavallista normaalimpi Lynchin elokuva. Viimeiset puoli tuntia meni rehellisesti yli hilseen, mutta nautin joka hetkestä. Lätkäisin IMDB:een ysin enkä edes tiedä miksi.

Rogue One
Kuin Coconuutin tekemä Star Wars. Allekirjoitan kaiken mitä Zoink kirjoitti ylempänä. Tosi tunteeton elokuva, jonka pacing on etenkin alussa aivan viturallaan ja sitten kun päästään loppukahakkaan niin tässä vaiheessa ei enää kiinnosta. Olisi pitänyt arvata, onhan tämä uuden Godzillan ohjaajalta! Loukkaavan huonoja fanipalveluksia ja pari aivan hävytöntä CGI-temppuilua laskevat pisteitä entisestään. Harmillisinta tässä on se, miten yhdentekevä se on. 5/10
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 21.12.16 - klo:11:53
Mulholland Drive
Kuin Paavon tekemä Pulp Fiction.
Ei jumalauta pakko katsoa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 21.12.16 - klo:12:17
Itsekin katsoin hiljattain Mulholland Driven kolmannen kerran. Hieno ja tunnelmallinen pätkä edelleen. Kuvittelin olevani paremmin kartalla kuin aiemmilla katsannoilla, mutta sitten viimeinen viidennes (tms.) nussi jälleen aivoni solmuun.

Eilen katsoin John Hughesin luotsaaman ja varsin korkeaa arvostusta nauttivan The Breakfast Clubin. Asetelma on sellainen, että elokuvan alussa joukko hahmoja istutetaan yhteen huoneeseen ja sitten he alkavat keskustella. Välillä he hassuttelevat ja sitten taas keskustelevat. Mitään yllättävää ei tapahdu. Sitten elokuva päättyy.

Ihan tosi hyvä klassikkoleffa, jossa ärsyttävät ainoastaan pari tarpeetonta ja väkinäistä sivujuonta. Alkupuoliskon kohtaukset voisi vaikka mainita jossain oppikirjassa, jossa neuvotaan, kuinka tuoda hahmojen persoonallisuus ja sielunelämä ilmi lähes yksinomaan dialogin kautta.

Elokuva on Netflixissä.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 26.12.16 - klo:01:20
Katsoin viimein Stanley Kubrikin Kellopeliappelsiinin. Kiitos paljon jikkyooshaberiparodiukselle muistutuksesta mosaaikillaan. Elokuvannäkivalta on samaan aikaan maanläheistä ja sarjakuvamaista. Näyttelijöiden ilmeillä voisi korvata kaikki maailman trollinaamat. Mainiota behavioristisen psykologian (henkilön mielentilat ovat palautettavissa hänen käytökseensä) ja retributivistisen rangaistusteorian (silmä silmästä, hammas hampaasta) kriitikkiä. Tykkäsin paljon.

Mistä näen Mulholland Driven?
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 27.12.16 - klo:00:01
Päivän leffana Pako Alcatzarista, tällä kertaa Detonatin mosaiikista. *edit* Eikun tääkin oli jikkyn.

2 tuntia Clint Eastwoodin naamaa norsunpersäällä /5.

Viihdeleffaksi liian tylsä, historialliseksi rainaksi turhan pinnallinen ja keskittynyt irrallisiin sivuhahmoihin. Omalaatuinen ja mukava pätkä noi muuten 3/5.

Myöskin IQ: superior /5.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 27.12.16 - klo:23:20
Pidin Fantastic Beastista enemmän kuin (ainakin useimmista) Harry Potter -leffoista. Elokuva oli hyvin rytmitetty eikä tuntunut hätäiseltä. Se, että tarina on kirjoitettu suoraan käsikirjoitukseksi on selvästi ollut siunaus.

Pidin hahmoista ja kaikista yksityiskohdista, joilla elokuva laajensi HP-universumia. Juoni oli simppeli ja toimiva. Plussaa myös siitä, että elokuva oli itsenäinen kokonaisuus eikä vain tulevien jatko-osien pohjustusta.

Vähän turhan pitkä leffa ehkä, ainakin loppukohtauksia tuntui olevan pari liikaa. Vielä kun ne olivat aika korneja ja vaivaannuttavia. Viihdyin kuitenkin koko keston ajan ja odotan jatkoa myönteisin mielin.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 28.12.16 - klo:00:26
Illan elokuvana Hyvät, Pahat ja Rumat Turjakkeen mosaiikista, minkä olen kyllä nähnyt useamman kerran jo aikaisemminkin. Hyvin leffa kestää kyllä uudelleenkatsomisen, monisäikeisestä juonesta en muistanut kuin palasia. Tämä toisaalta tarkoitti myös joidenkin kohtausten olevan kokonaisuuden kannalta melko turhanpäiväisiä. Erinomainen leffa edelleen, Paha vaan saa palkkansa eli liian vähän ruutuaikaa. Täydellisyyteen pyrkiäkseen elokuvan nimen olisi pitänyt olla Hyvät, Pahat, Rumat, Hullut ja Krokotiilit.

4/5
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 30.12.16 - klo:22:18
Illan elokuvana Dirty Harry. Clint Eastwood heittää onelinereita naama norsunperseellä/5.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 02.01.17 - klo:01:15
Illan elokuvana the Goodfellas - Mafiaveljet. Minun kaksi suosikkielokuvaani ovat Taksikuski ja Kummisetä 1. Goodfellasin on ohjannut Martin Scorsese (mm. Taksikuski), se kertoo italoamerikkalaisesta mafiasta (kuten Kummisedät, Scarface, the Sopranos... kaikkea parasta), ja yksi pääosanesittäjistä on Robert de Niro (Taksikuski, Kummisetä 2, ja paljon kaikkea mistä tiedät itse minua enemmän. Etukäteen leffa tuntui siis kuin minulle varta vasten räätälöidyltä.

Ja tarina kyllä piti otteessaan koko kahden ja puolen tunnin verran. Koko ajan tapahtui jotain jännää ja viihdyttävää. Teknisesti leffa on täyttä priimaa niin kuvauksen kuin ohjauksenkin suhteen erinomainen, joskaan en sivistymättömänä moukkana tunne sanoja niiden kuvaamiselle. Se jokin ja krokotiilit jäivät elokuvasta kuitenkin puuttumaan. Mafiatarinat kutkuttavat minua, sillä niissä hyvää tarkoittava päähenkilö ajautuu sattumusten kautta keskelle rikosten vyyhteä ja kamppailevat päästäkseen eroon rikollisista piireistään. Ray Liottan (GTA Vice Cityn Tony) näyttelemä Henry Hill on toki kaksinaamainen kusipää, mutta ei hänellä mitään tunnontuskia missään kohtaa ole. Upea hahmo noin muuten, ja ehkä olisin nauttinut elokuvasta vielä enemmän, ellen olisi jo etukäteen asettanut sille turhan tiukkoja raameja. Yllätyksekseni lopputeksteissä paljastuikin koko homman pohjautuneen valikoivassa määrin tositapahtumiin, joten enpä voi tarinan suhteen liikaa valittaa.

4/5
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 03.01.17 - klo:23:53
Illan elokuvana Fight Club - Taistelumaila. Tämänkin muistin jikkyn mosaiikista.

Hit me more Snake, let me feel alive again /5.

Oli muuten hyvä elokuva :)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 05.01.17 - klo:23:42
"Jos valehtelet minulle, etkä kykene saamaan yhteyttä presidenttiin, tiedätkö kelle olet vastuussa teoistasi?"
"No."
"Coca-Cola yhtiölle."

Illan elokuvana Tohtori Outolempi, eli kuinka lakkasin murehtimasta ja opin rakastamaan pommia. Ydinsota uhkaa, ja Pentagonissa kaikki sekoavat. Siis sillai Stanley Kubrickmaisesti hulluttelevat. Absurdi tilanne ja musta huumori purevat yhdessä kuin 1945 ydinpommia.

5/5 tälle.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Echo - 06.01.17 - klo:00:35
Mein Fuhrer, osaan kävellä!
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 07.01.17 - klo:23:02
Illan elokuvana Suuri Gangsterisota (Once Upon a Time in America)

https://www.youtube.com/v/Jj5Xczethmw

Uskomattoman eeppinen pätkä, jolla on pituuttakin lähes neljä tuntia. Tämä ei johdu pelkästä juonesta, joka kyllä rönsyileekin ajassa eteen- ja taaksepäin, vaan seuraus ohjaaja Leonen tyylistä. Moni kohtaus on todella pitkä ja vähäpuheinen, mikä tekee katsomuskokemuksesta toki lumouksellisen, mutta alkaa pidemmän päälle puuduttamaan. Dialogin sijasta mestarillinen ohjaaja kertoo tarinansa enemmän elävän kuvan ja musiikin keinoin. Kun ensimmäinen aikahyppy tapahtui, oli asia alitajunnalleni jo selvä Yesterdayn soidessa taustalla. Vasta hetken päästä tulin asiasta tietoiseksi. Diippiä ja symbolista wou.

Ylenpalttisesta pohjustuksesta huolimatta payoffi ei kuitenkaan täysin tyydyttänyt. 4/5, mutta ilman Robert De Niroa ja Ennio Morriconen musiikkia olisi 3/5.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 08.01.17 - klo:00:06
Itsekin muistan olleeni lievästi pettynyt kun elokuva päättyi. En tosin disappointed-pettynyt vaan silleen slightly underwhelmed -pettynyt. Katsoin kyllä koko elokuvan mielelläni loppuun, mutta sitten kun se loppui niin mietin että noh äh noh äh jaa. Olin välittömästi sitä mieltä, että pätkä olisi syytä katsoa joskus uudestaan, mutta se on vaan niin jumalattoman pitkä, etten ole vieläkään jaksanut.

Katsoin muuten Sherlockin neloskauden ekan jakson. Sarja on mielestäni yleisesti hyvä, joskin toisinaan uuvuttavan täyteenahdettu ja omiin sukkeluuksiinsa kompasteleva, mutta tästä uusimmasta episodista en juuri välittänyt. Onneksi edes loppu oli hyvä.

(click to show/hide)
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 10.01.17 - klo:12:16
It is happening again

(http://i.imgur.com/DrywEmc.png)

Toukokuun 21. päivä

Lainaus
We’re excited to announce the premiere date for the highly anticipated, new TWIN PEAKS. The 18-hour limited event series will debut with a two-hour premiere on Sunday, May 21 at 9 p.m. ET/PT. Immediately following the premiere, SHOWTIME subscribers will have access to the third and fourth hours, exclusively across the SHOWTIME streaming service, SHOWTIME ANYTIME and SHOWTIME ON DEMAND. In its second week, TWIN PEAKS will air the third and fourth hours back-to-back on the linear network, starting at 9 p.m. ET/PT, followed by one-hour episodes in subsequent weeks.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 11.01.17 - klo:22:33
Olen jo itse tottunut cgi-mörköihin nykyleffoissa, joten en enää edes jaksa valittaa niistä. Tämänkin elokuvan kohdalla kieltämättä mietin, miten paljon sympaattisemmalta monet öttiäiset olisivat näyttäneet, mikäli ne olisi toteutettu käsintehdyin menetelmin (onko suomen kielessä edes luontevaa käännöstä ilmaisulle practical effects?).

Taisin sanoa viestissäni elokuvan käsistä/tarinaa simppeliksi ja toimivaksi. Ei siinä minusta suurempaa valittamisen aihetta ollut äärettömän pitkitettyä loppua lukuun ottamatta. En tosin ole kovin kriittinen katsoja: tämän tyyppisessä fantasiaseikkailuleffassa minulle riittää, että hahmot ovat persoonallisia ja pidettäviä, että mukana on jonkinmoista taianomaisuutta ja että juonen parissa ei tylsisty. Ihmeotuksissa nämä kaikki kohdat toteutuivat, siispä nautin näkemästäni. ¯\_(ツ)_/¯ Ikävää, jos nostin odotukset turhan korkealle.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tapza - 12.01.17 - klo:00:10
No joo, ei tuo nyt visuaalisesti sen kunmoisempi ole kuin elokuvat nykyään keskimäärin. Hienoja erikoistehosteita on melkeinpä kaikkialla. Siksi olinkin positiivisesti yllättynyt, että pääsin miellyttävien hahmojen kautta tarinaankin mukaan, eikä leffa jäänyt pelkäksi silmänruoaksi. Itse katsoin 2D-version.

Tuijottelin muuten eilen hauskan elokuvan lapsuudestani elikkäs Watership Downin elikkäs Ruohometsän kansan. Olen aika varma, että tätä näytettiin joskus muinoin pääsiäisenä keskellä päivää, kaikkien muiden hauskojen lastenohjelmien keskellä. Onhan siinä söpöjä puhuvia kaneja, joten sopii teemaan. Ikärajakin taisi viestiä koko perheelle soveltuvasta leffasta.

(http://i.imgur.com/PeLCPDc.jpg)

Katsoimme skideinä siskon kanssa leffan mainoksia ja mietimme, että tuohan näyttää samankaltaiselta kuin Kaukametsän pakolaiset, hauskoja puhuvia eläimiä jepajee. Kymmenen minuutin sisään elokuva esittää pikkupupun hallusinaation, jossa pelto täyttyy verestä. Loppupuolella söpöt puput jo repivät toisiltaan kurkkuja auki.

Kovaa paskaa on myös tää kohtaus:

https://www.youtube.com/v/WzirfrSn_KQ

Lapsena pidin elokuvaa lähinnä ikävänä ja jotenkin sairaana. Tuskinpa edes katsoin kokonaan. Näin aikuisena katsottuna huomaan, että tämä onkin ihan kiva piirretty. Kirja on kyllä vielä kivempi.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Tingle - 12.01.17 - klo:00:49
Illan elokuvana 2001 Avaruusseikkailu Tapzan mosaiikista. Tässäpä vasta ufopornoelokuva, suuri ilo kuulla ja katsoa. Avaruus on ja suuri ja tuntematon, ja katsomiskokemus on kuin avaruusmatka itsessään.

Täysin tekotaiteellista paskaa, joka samaan aikaan vituttaa ja nautittaa. Olkoon vaikka 4/5. Elokuva on Hideo Kojiman suosikkeja ja sen kyllä huomaa.
Otsikko: Vs: Televisio ja elokuvat
Kirjoitti: Coconuut - 16.01.17 - klo:17:16
Finnkinon Scape, eli keisarin uudet vaatteet (http://suomenkuvalehti.fi/kuvien-takaa/finnkinon-scape-eli-keisarin-uudet-vaatteet/) - Suomen kuvalehti (pystyin lukemaan jutun ilman kestotilausta, toivottavast