Tuoreimmat viestit

Sivuja: 1 2 [3] 4 5 ... 10
21
Yleinen keskustelu / Vs: Televisio ja elokuvat
« Uusin viesti kirjoittanut Tube 07.01.19 - klo:12:23 »
Omalla kohdalla asiaan vaikuttanee vahvasti se, että en oikeastaan koskaan tykkää musikaaleista. Piirretyidenkin laulukohtaukset ovat usein aivan hirveitä, jos hahmot jostain vain päättävät lähteä porukalla laulamaan. Musiikit saadaan kyllä usein punottua hyvin mukaan elokuvaan, mutta melkein aina musikaaleissa se tuntuu useimmissa kohdissa erittäin keinotekoiselta ja vaivaannuttavalta ja rikkoo immersiota erittäin pahasti. Näytellyissä leffoissa laulukohtaukset jotenkin tuntuvat vielä erittäin paljon kiusallisemmilta kuin piirretyissä.
22
Yleinen keskustelu / Vs: Televisio ja elokuvat
« Uusin viesti kirjoittanut mosse 07.01.19 - klo:12:07 »
Kyllähän se K&H:n animaatioversio on leffana paljon parempi, varsinkaan kun ei tarvitse kuunnella autotunetettua Emma Watsonia.

Toisaalta liveversiossa on Evermore.
23
Yleinen keskustelu / Vs: Joulukalenteri 2018: Taru ohjainten herrasta
« Uusin viesti kirjoittanut 8mir Vice 06.01.19 - klo:05:05 »
Jees! Kiitos kaikille tästä Joulukalenterista!

Suosikki luukuihin kuuluvat:
Luukku 9: Huimaavaa actioniä, viittauksia animaatioon omalla hauskalla tavalla ja loppukin on todella hyvä.
Luukku 13: Ihanan osuva loistavalla satiirilla ja hahmoesittelyllä mikä sopii nakutettuna tarinaan.
Luukku 17: Uni-kohtaus saa minut vieläkin nauramaan, enough said!

Parhaimat visuaalit tarjoovat:
Luukku 2: Gay Stopin teema paistaa tässä mukavan iloisella tavalla.
Luukku 7: Croconuutin ilmeet ovat kultaa.
Luukku 12: Visuaalinen huumori, hahmojen ilmeet ja yaoi-kädet!

Parhaimat lukuhetket tarjoovat:
Proloogi: Loistava alku tarinalle. 5/5
Luukku 4: Hieno työpanos tässä, parhaimpiin kohtiin kuulluu "Voi vittu" "Niinpä".
Luukku 20: Jännitystä, actionii ja huumoria.

Parhaiman tunnelman antaivat:
Luukku 22: Tarinan ensimmäinen onnellinen loppu. Realismi sekä fantasia hyvin balansoitu tässä.
Luukku 23: Erittäin sydäntä lämmittävä loppu.
Luukku 24: Toi Joulun takaisin kalenteriin hauskalla tavalla, visuaalisesti hieno sekä ytimekäs.

Innovatiivisimat ratkaisut selvittivät:
Luukku 3: Jalkojen kasvatus oli hauska yllätys.
Luukku 5: En osannut odottaa tätä.
Luukku 14: Vaikea konsepti hyvin realisoitu tässä.

Tykkäsin myös paljon:
Luukku 11: Viittaa uskollisesti lähdemateriaaliin. Zoink ja Tinglekin ovat viihdyttäviä.
Luukku 16: Tykkäsin erityisesti tästä "Näytät muuten tutulta"
Luukku 18: Tykkäsin erityisesti tästä "Ja minä ohjaimen haltija" sekä Fortnite- joukoe oli hyvin osuva, varsinki Edvine.

Postissa saattaa olla paljon kirjotusvirheitä, väsyneenä en jaksanut proofreadaamaan!
24
Yleinen keskustelu / Vs: Televisio ja elokuvat
« Uusin viesti kirjoittanut Tube 05.01.19 - klo:00:33 »
Illan elokuvana Kaunotar ja hirviö - se näytelty versio. Oikein onnistunut sovitus, mutta koko ajan haikailin animaation perään (jota en ole nähnyt). Silloin hahmot olisivat ilmeikkäämpiä, eikä taikuus olisi kolkko tietokone-efekti. Tarina on kokonaisuus, ja huomasin nauttivani jopa musikaalista. 4/5
Itse taas en odottanut elokuvalta mitään, ja petyin silti, kun sen muutama vuosi sitten näin. Kirjoittelin johonkin silloin tarkemmin, mikä siinä ei uponnut, mutta IMDB:ssä olen tuolle antanut muistaakseni 4/10. Nyt muistan lähinnä vaan, että en tykännyt oikein mistään, mitä tapahtui. En ole aivan varma, olenko koskaan nähnyt sitä animaatioversiota, mutta tuo ei vain iskenyt.
25
Yleinen keskustelu / Vs: Televisio ja elokuvat
« Uusin viesti kirjoittanut Tapza 04.01.19 - klo:09:00 »
Minäkin katsoin Areenasta elokuvan, josta on olemassa sekä teatteri- että tv-sarjaversio. Ensiksi mainittu kestää hieman yli kolme tuntia, jälkimmäinen on jaettu neljään jaksoon joiden yhteispituudeksi tulee noin viisi tuntia ja kaksitoista minuuttia. Molempia versioita on ilmeisesti näytetty sekä elokuvateatterissa että televisiossa, joten teosta voi pitää kummankin alustan tuotteena. Itse aion luokitella sen tässä viestissä elokuvaksi.

Kyseessä on siis länsinaapurin elokuvataiturin Ingmar Bergmanin ohjaama Fanny ja Alexander. Se kertoo vauraan ruotsalaissuvun vaiheista 1900-luvun alun Ruotsissa, ilmeisesti Uppsalassa. Tapahtumia tarkastellaan pitkälti Alexander-nimisen lapsen kautta. Fanny on hänen siskonsa, mutta ollakseen nimihahmo hän tekee hyvin vähän. Kauniit silmät ja voimakas katse hänellä kyllä on.

Viiden tunnin paketti tuntuu kestoaan lyhyemmältä. Katsoin ensimmäiset kaksi jaksoa putkeen, sitten pidin ehkä parin tunnin tauon, jonka jälkeen katsoin loput kaksi. Tahti on miellyttävän rauhallinen ja kerronta hyvin hahmokeskeistä. Hahmoja ei istuteta pisteestä a pisteeseen b kiirehtivän juonen vietäväksi, minkä seurauksena he tuntuvat ihmisiltä, eivät pelinappuloilta. Kuuluisa elokuva-arvostelija Tingle sanoi joskus, että The Departedin ongelma piilee siinä, että se kertoo juonesta, eikä hahmoistaan. Fannyssa ja Alexanderissa tilanne on täysin päinvastainen, ja hyvä niin. Hahmot ovat kiinnostavia ja pidettäviä kaikkine heikkouksineenkin, ja tarina muodostuu hiljalleen asioista, joita he tekevät ja keskusteluista, joita he käyvät.

Välillä tapahtuu asioita, jotka vaikuttavat yliluonnollisilta ja joita ei pysähdytä kummemmin selittelemään. Mielikuvitus ja sen sekoittuminen todellisuuden kanssa ovat tarinan ydinteemoja. Niistä onkin helppo löytää samastumisen kohteita.

Mielikuvitus on tietysti kiinteä osa taidetta ja tarinoita, joista olen aina pitänyt. Fannyssa ja Alexanderissa taiteen voima ja merkitys kiteytetään erinomaisesti yhdessä kohtauksessa. Siinä nimihahmojen isä, teatterinjohtaja, toteaa, että näytelmät paitsi heijastavat todellisuutta ja auttavat meitä ymmärtämään sitä paremmin, myös tarjoavat meille mahdollisuuden paeta sitä hetkeksi. Niin Alexanderkin pakenee alati kurjemmaksi käyvää arkeaan sepittämiinsä tarinoihin. Pelkkä lohtu mielikuvitus ei kuitenkaan ole, sillä joskus siellä vaanii vielä pelottavampia asioita kuin ympäröivässä maailmassa.

Virkistävää onkin, ettei elokuva näytä kuvittelemista yksinomaan pelastavana tekijänä. Kaikilla asioilla on varjopuolensa. Silti pidän mielikuvitusta enimmäkseen positiivisena asiana. On aika hienoa pystyä kuvittelemaan jotain sellaista mitä ei ole ja tuntea kuinka se, ainakin hetken ajan, on. Näemme ympärillämme maailman, joka koostuu tietyistä materiaaleista, jossa elävät tietynlaiset ihmiset, eläimet ja kasvit, jossa pätevät tietyt luonnonlait, jossa tietyt ihmiset ja asiat ovat kuolleet ja toiset elävät. Mutta tähän maailmaan ei ole pakko tyytyä, koska voimme kuvitella toisenlaisiakin. Kirjat, elokuvat, televisiosarjat, jopa niin kammottavan nolot asiat kuin videopelit ovat kiinnostava osa todellisuutta juuri siksi, että ne avaavat ikkunoita näihin toisiin todellisuuksiin. Sellaisiin, jotka usein ovat omaamme miellyttävämpiä. Ainakin itse koen eläväni maailmassa, josta tarvitsen kipeästi pakomatkoja muualle. Siinä mielessä taidan olla eri mieltä kuin se, joka joskus totesi tarun olevan vähemmän ihmeellistä kuin totuus.

Kuitenkin myös totuus oli joskus ihmeellistä, olenhan ollut itsekin utelias lapsi. Tuolloin totuuden ja mielikuvituksen välinen raja myös oli varsin häilyvä. Hyvän klassikkolastenkirjan Hassut hurjat hirviöt kirjoittanut Maurice Sendak totesi, että lapset osaavat liikkua todellisen ja epätodellisen välillä hyvin helposti, tavalla jota aikuiset eivät enää muista. Ehkä elämä siksi oli lapsena helpompaa. Tai sitten vain muistan huonosti ja katselen menneisyyttäni kultaisten linssien lävitse. Ehkä elämä on aina ollut kamalaa ja kaipuu menneeseen saa vain nykyhetken tuntumaan entistäkin kamalammalta. Yksi Fannyn ja Alexanderin hahmoistakin haikailee menneisiin päiviin, koska nykyhetki tuntuu liian surulliselta. Toinen odottaa tyytyväisenä kuolemaansa. Kolmas pahoinpitelee itseään ja vaimoaan ja itkee, koska on epäonnistunut elämässä.

Elämä on ihmeellinen, toden totta. Onneksi on tarinoita kuten Fanny ja Alexander. Tarinoita, joiden seuraamisesta nauttia, joiden kautta tarkastella elämää ja ennen kaikkea joihin paeta todellisuutta.

Kaiken kaikkiaan tämä oli siis oikein hyvä elokuva, jota en suosittele kenellekään.
26
Yleinen keskustelu / Vs: Joulukalenteri 2018: Taru ohjainten herrasta
« Uusin viesti kirjoittanut tohveli 03.01.19 - klo:01:14 »
Vihdoin pääs koneelle kommentoimaan. Ihanaa kun myös tohveli ja lurkit saivat onnellisen lopun luukussa 23. ;__; Hienosti tavoitettu joulutunnelma ja sniikki muumiviittaus Zoinkin luukussa, tykkään tyylistä tosi paljon. Unohdin koko jouluteeman sarjista tehdessä.  xD

Oli tosi hauskaa olla mukana tekemässä joulukalenteria, kiitos kaikille tekijöille ja seuranneille. :3 Ja hyvää uutta vuotta!
27
Yleinen keskustelu / Vs: Anime ja manga
« Uusin viesti kirjoittanut Samirai 03.01.19 - klo:00:40 »
Buta Yarou wa Bunny Girl-senpai oli kyllä kans hyvä ja juurikin hahmot olivat mukavan suorapuheisia ja "epäanimemaisia".

Itse päädyin omaksi yllätyksekseni droppaamaan Steins Gate 0:n noin 10 jakson jälkeen. Mitään selkeää syytä tälle ei oikein ollut muuta kuin että uusia jaksoja vaan ei enää jaksanut katsoa. Sinänsä jännä, koska alkuperäistä Steins Gatea kuitenkin pidän animesarjojen kärkikastissa.

Päädyin myös viimein tilaamaan ensimmäisen light novelini Log Horizonin muodossa. En ole ikinä ennen näihin koskenut niin nyt jännittää että kun posti tuon tuo, että jääkö näihin ihan koukkuun.... Jos näin käy niin seuraava rahareikä onkin sitten tiedossa, sen verran paljon on animesarjoja joiden jatko on jäänyt hämärän peittoon kun ei ole tullut alkuperäisteoksia luettua.
28
Muu pelikeskustelu / Vs: GOTY 2018
« Uusin viesti kirjoittanut Turjake 02.01.19 - klo:20:39 »
Ok tässä tulee.

1. Red Dead Redemption 2.
Pohdin tosi pitkään, ansaitseeko tämän tittelin Spider-Man vai RDR2. Vaikka RDR2:ssa on omat todella selkeätkin heikkoutensa, on se myös uskomattoman kunnianhimoinen peli, jonka toteutuksen rinnalla niin monet muut pelit jäävät nuolemaan näppejään. Tarina on yksi parhaista ikinä, päähahmo on paras ikinä, maailma on paras ikinä... RDR2 tekee niin monta asiaa niin hiton hyvin, että kun lopputekstit pläjähtävät näytölle, tulee lämmöllä muisteltua vain niitä parhaimpia hetkiä. Ja sitten tekee mieli pelata ensimmäinen RDR uudelleen.

2. Spider-Man
Tässäpä vasta mainio videopeli. Marvel-munasuuna tämä kutitteli kaikenmoisista paikoista juuri oikealla tavalla. Kaikki pienimmät viittaukset ja muu periaatteessa ihan hölmö ja turha ominaisuus aiheutti hymyilyä. Samalla tosin itse pelikin oli todella viihdyttävä ja hauska. Pelkkä liikkuminen tuntuu mahtavalta, ja peli onnistuu kertomaan myös erinomaisen Hämis-tarinan. Myönnän, että tirautin kyyneleen pelin lopussa.

3. Yakuza Kiwami 2
Sama peli kuin muutkin Yakuzat, mutta that's the way I like it. Mahtavaa mättöä ja mitä parhaimpia juttuja.

4. Forza Horizon 4
Ajopelien kiistaton kuningas vuosi toisensa jälkeen. Vaikka näistä peleistä tulee monessakin mielessä usein ähky, niin autokuumeen iskiessä mikään ei ole parempaa kuin iskeä Forza konsoliin ja nauttia visuaalisesti päräyttävästä amistaivaasta.

5. Battlefield V
Battlefield V on Battlefield eli periaatteessa ihan paskaa, mutta parempaa seurapeliä saa hakea.
29
Tietokoneet / Vs: Deittisimulaattorit, eroget yms. Visual Novelit
« Uusin viesti kirjoittanut ´herra murhake 02.01.19 - klo:18:21 »
Type moonin tarinoissa tulee useasti elementtejä vastaan, jotka tulevat Tsukihimestä. Löysin vihdoin ja viimein alkuperäiskielellä sen, joten pitkä luku-urakka alkoi.

Vähän harmittaa että Tsukihimessä on teknisiä ongelmia jotka vaikuttavat pelin toimintaan. Minulla ei soi musiikit, sekä peli pyörii 50% hitaammalla vauhdilla, joka vaikuttaa hyvin paljon lukunopeutee ja lukemisen mukavuuteen. Vähän harmittaa että etten netistä löydettyen fixien avullakaa saa korjattua tätä (vaikkakin yhtenä päivänä peli pyöri täysin normaalisti).

Cielin routessa pääsin day 11, jolloin peli ilmoitti ettei ole tarpeeksi pointseja ja antoi bad endingin (vaikkakin mielistelin Cielille joka välissä koska selvästikkin best girl). Tuli pieni burn out siinä vaiheessa kun peli ilmoitti "palaa day 6". Kelaminenkin tässä slow motion tsukihimessä toimii kankeasti.

Pääsin ensimmäistä kertaa lukemaan Nasun kirjoittaman H-kohtauksen. Olen hämmästynyt kuinka huonoa tekstiä se oli. Pitää tästä edes muistaa seksin aikana liikuttaa käsiä kuin tarantella.
30
Yleinen keskustelu / Vs: Anime ja manga
« Uusin viesti kirjoittanut ´herra murhake 02.01.19 - klo:02:30 »
Olipas mukava lopetus vuodelle kun Faten uuden vuoden spesiaalissa tuli Manga de wakaru FGO-anime. Vaikka katosinkin spesiaalin streamin kautta joka pätki 4-5 sekunnin välein, niin voin valehtematta sanoa nauttineeni melkein siitä.

Comiketissä myös julkaistiin aloitus uudelle Light Novel Fatelle; Fate Requiem. Kunhan amazon toimittaisi sen nyt niin voisi arvioida onko se armotonta trash apocryphan tasoa vai jotain muuta. Narita Ryoghoa seuraten, parin kuukauden sairaalareissu tarkoittaa näemmä sitä että Strange/fake volume 5 myöhästyy indefinetly, samalla kun herra julkaisee Bleach light novelleita *whistle*

Netflix on selvästi parantanut tänä vuonna animetarjontaansa; Devilman Crybaby oli mitä mainioin yllätys. Ikäväkseni huomasin kuinka Netflixin kääntäjät välillä ryssäävät tosi pahasti hommansa. Suomeksi käännetään Englanti teksteistä, jotka on välillä nekin täysin väärässä, jolloin tekstit menee välillä täysin inkoherentiksi sotkuksi.

Eräs lempi käännöksistä on 奏者->performer->suoriutuja. Hieno nähdä ettei käännöksissä nähdä mitään vaivaa.
Sivuja: 1 2 [3] 4 5 ... 10