Rekisteröidy,


niin voit osallistua keskusteluihin
niin foorumilla kuin IRC-kanavallakin.
Rekisteröidy nyt!

Kirjaudu!



Pysy aina kirjautuneena sisälle

Opiskelu ja koulunkäynti

18.12.07 - klo:21:33
Aah, niin mukava aihe. Koulu on paikka, jossa opetetaan ammattiin, harrastukseen tai yleissivistykseen liittyviä hyödyllisiä tietoja ja taitoja. Koulunkäynti perustuu Suomessa oppivelvollisuuteen, johon liittyy perustuslain takaama oikeus ilmaisen peruskoulutukseen ja jatkokoulutukseen.

Suomen koulujärjestelmä jakautuu peruskouluun (kaikille yhteinen), toiseen asteeseen (lukiot ja ammattikoulut) sekä korkea-asteeseen (yliopistot ja ammattikorkeakoulut). Näiden rinnalla toimii aikuis- ja täydennyskoulutusta antavia yksiköitä, joista osa on yksityisiä. Myös peruskoulun ja toisen asteen oppilaitoksen ylläpitäjä voi olla yksityinen, kuten Steiner-koulu.

Koulut voidaan toisaalta jakaa niiden tarkoituksen mukaan perustaitoja tarjoaviksi, yleissivistäviksi, ammatillisiksi, erikoissivistäviksi tai tieteellisiksi. Kouluksi kutsutaan myös esikoulua.

---

Koulut loppuvat joululoman ajaksi varmaankin viimeistään tällä viikolla ja jatkuvat sitten taas tammikuussa, mutta mitäpä itse pidätte koulusta, mitä koulua(tai koulutusastekin riittää..) käytte ja millaisella koulumenestyksellä?

---


Peruskoulun jälkeen

Amis    - 12 (21.1%)
Lukio    - 43 (75.4%)
Molemmat    - 2 (3.5%)

Toisen asteen jälkeen
Yliopistoon    - 28 (35.9%)
Ammattikorkeakouluun    - 9 (11.5%)
Ammattikorkeakoulun kautta yliopistoon    - 1 (1.3%)
Työelämään    - 3 (3.8%)
En tiedä (vielä)    - 37 (47.4%)
« Viimeksi muokattu: 08.09.12 - klo:13:16 kirjoittanut Osiris »
Kirjattu
  • ::
  • 18.12.07 - klo:22:05
    Eskari täältä tullaan!

    Do'h! Ensimmäisen asteen lukiolaisena mennään. Lukio alkanut varsin mukavasti ja uutta porukkaa tullut tavattua aika komeita määriä. Matemaattiset aineet menevät vahvoina ja muut sitten vähemmän vahvoina. Kolme ensimmäistä kurssia matemaiikkaa tenttimällä kympeiksi ja kaksinumeroisilta näyttivät myös fysiikka ja kemia. Lisäksi onnistuin matematiikassa voittamaan sen peruskoulujen valtakunnalliset, joka on näin itsesanottunakin aika ihana suoritus :)

    Matemaattisista reaaleihin. Biologia, maantieto yms. on pääkoppani mielestä aivan uskomatonta shittiä joista en ymmärrä muuta kuin näiden turhuuden. Oli kieltämättä ihan hauskaa väitellä suhteellisuusteoriasta opettajan kanssa (sen vitun koskenniemen mukaan protonit kiertävät elektroneja >_>) mutta muuta positiivista ei sitten keksi vaikka olisi kaikki maailman aivoriihet käytössä. Alakoulun jälkeen ei noistakaan aineista suoraansanoen mitään oikeasti tarpeellista ole oppinut.
    Turhuudella ei tunnetusti kuitenkaan ole mitään rajoja. Psykologia sekä filosofia ovat kamalimpia aineita koskaan.

    Kielissä olen muutenvain umpisurkea. Ei vain tule mitään. Pitäisi opetella kaksitoista sivua sanoja siitä ruotsista jotta läpi pääsisi mutta ei vain tunnu tulevan mitään. "Pänttääminen" on vain itselleni oppimismuotona niin jumalattoman hankala tapa. Kieliopin nyt saa sisäistettyä sekunneissa, eli siitä ei suuremmin pitäisi olla puutetta.


    Hassua, miten lukio oikeasti on osoittanut eroaan siihen prkl peruskouluun. Itselleni se peruskoulu oli yhtä helvettiä, mutta nyt on lukion myötä kyennyt aloittamaan täysin puhtaalta pöydältä. Astuessani rakennukseen en tuntenut sieltä silloin yhtä ainoaa ihmistä. Nyt sitten löytänyt ~40 uutta kaveria, pari vihamiestäkin ja ehkä saanut hippusen sitä kuuluisaa sosiaalisuuttakin. Ylöspäin menossa :)
    Kirjattu
  • ::
  • 18.12.07 - klo:22:36
    Itse henkilökohtaisesti käyn peruskoulun viimeistä vuosiluokkaa tarpeellista paremmalla koulumenestyksellä. Yläkouluaika on toki ollut varsin mukavaa, mutta silti kyllä mielelläni jätän kyseisen oppilaitoksen, uh. Näin ohimennen sanoen, koulussamme on tällä hetkellä kiellettyä mm. juomien tuonti koulualueelle, rangaistus on vastaava kuin tupakan polttamisesta tai muusta vastaavasta. Lisäksi rehtorimme on natsipaska joka ei osaa puhua oppilaille vaan huutaa koko ajan. Myös opettajakunta paikoin imaisee paskaa.

    Typpistä komppaan siinä mielessä, että biologia on perseestä. Tosin itse pidän maantietoa ihan mielenkiintoisena(välillä...) ja kemiaa ja fysiikkaa erittäin tylsinä - ne kun näyttävät kaikki vain ysiä :D. Kielet, matematiikka ja reaaliaineista historia, yhteiskuntaoppi ja uskonto se "mun juttu". Esimerkiksi edellisessä todistuksessani historia, englanti, saksa, matematiikka, uskonto ja äidinkieli näyttivät sitä kaksinumeroista lukua. Varsinkin nyt viimeisimmän päättyneen jakson lopussa olleet kokeet ovat menneet hyvin - toivottavasti todistuksessa on samanlaisia numeroita:
    Englanti 10
    Uskonto 10
    Äidinkieli 10
    Ruotsi 10-
    Kemia 9+ (argh)
    (Yhteiskuntaoppi TBA)

    Innolla odotan lukiovuosia, vaikka en vielä ihan tarkalleen tiedäkään, mihin lukioon olen menossa, todennäköisin vaihtoehto kuitenkin on kotipaikkakuntani pikkulukio.
    Kirjattu
  • ::
  • 19.12.07 - klo:01:32
    Lukiota käyn, menossa parhaillaan kolmas vuosi - olen siis vallan tyypillinen, hermoromahduksen partaalla taiteileva abiturientti (kirjoitukset, kirjoitukset!). Opinahjona toimii Oriveden Opiston kirjoittajalukio, jossa normaalien lukiokurssien ohella osallistutaan erillisiin kirjoittajaohjelmiin. Näillä kursseilla tutustutaan tarkemmin eri tekstilajien (esim. proosa, draama, lyriikka) ominaispiirteisiin ja kirjoitellaan siinä ohessa aivan tuhottomasti enemmän tai vähemmän onnistuneita tekstejä. Myös omatoimista kirjoittamista tuetaan monellakin tapaa: vierailevat kirjailijat pitävät luentoja ja heiltä voi myös varata aikoja henkilökohtaista palautteenantoa varten.
    Suomesta ei sen kummemmin tällaisia kouluja löydy ja vuosittain kirjoittajalukioon valitaan hakemusten ja haastatteluiden perusteella vain parisenkymmentä oppilasta, joten tässä mielessä pitäisin itseäni onnekkaana, että tänne pääsin opiskelemaan ja toteuttamaan itseäni kirjoittamisen parissa.

    Muutos peruskoulusta lukioon oli kyllä aika radikaali. Johtuen pitkästä kotimatkastani (karkea arvio sellaiset 900 kilometriä) suurin osa viikonlopuista ja muusta ajasta tulee vietettyä opiston asuntolassa. Ensimmäisenä vuotena meno tuntui aluksi melko rankalta, kun kaikki kaverit ja perhe olivat jääneet kauas taakse eikä uusi, täysin vieras paikkakunta asiaa sen kummemmin helpottanut. Ihmeen nopeasti sitä kuitenkin sopeutui ja opistosta onkin tullut melkein kuin toinen koti. Viimeiset kolme vuotta ovat kuluneet kuin siivillä ja olo on jo melko haikea, vaikka paljon on vielä tehtävänä ennen koulun päättymistä. Täällä viettämääni aikaa en hevillä menisi vaihtamaan mihinkään muuhun, sen verran rattoisaa on ollut - tästä suurkiitos kuuluu monille hienoille ja aidoille persoonille, joihin minulla on ollut täällä ollessani kunnia tutustua.   

    Jatko-opinnoista en vielä osaa tarkalleen ottaen sanoa mitään rakentavaa. Opiskelusta olen aina pitänyt eikä korkeakoulututkinto mitenkään mahdottomalta ajatukselta tunnu, mutta... Ennemmin unelmissa siintää työpaikka lehden toimituksessa ja punainen talo perunamaalla varustettuna. Kirjakin pitäisi jossain vaiheessa julkaista. "Oh well, such is live."

    Henkselien paukuttamisesta kouluarvosanoilla en koskaan ole liiemmin välittänyt, joten jätän moisen ohjelmanumeron suosiolla Osiriksen ja Typpiksen harteille.
    « Viimeksi muokattu: 19.12.07 - klo:01:34 kirjoittanut Jikkyooshaberiparodius »
    Kirjattu
  • ::
  • 19.12.07 - klo:14:17
    Jösses, Typpiksen viestiä lukiessani huomasin olevani lähes täydellinen vastakohta, kouluaineiden suhteen siis. Heh, meikäläisellä tökkii kaikki matematiikat ja kemiat ja sen sellaiset, kun taas lukuaineet menee ihan yksinkertaisesti siksi, ettei niissä yleensä tarvitse osata mitään ja kokeiden essee tehtävistäkin selviää ympäripyöreää paskaa jauhamalla. Myös filosofia, psykologia ja uskonto täällä ovat parhaita mahdollisia aineita, opettaja on sen verran äijä. Mitä muutakaan voisi odottaa, jos tyyppi fanittaa Isoa Arskaa...

    Kielistä Englanti sujuu, kokeisiin lukemista tarvitsee aina sen puolituntia. Ruotsi sen sijaan pahasti tökkii, vitonen tuli viime kokeesta, kuten myös yli kymmenelle muulle. En muutenkaan kestä tuota puhevikaa saati opettajaa, prkl. Ja matematiikka, 4½ viime kokeesta kertoo varmaan paljon. Tosin olisi se vaikea kurssikin ja opettaja ei osannut opettaa ollenkaan, mutta kuitenkin, helvetin huono numerohan tuo on. Tämän lisäksi meikä kärsii saletisti myös muiden oppilaiden varsin motivoivasta seurasta. Täällä kaikki lukiolaiset ovat laiskoja pummeja, jotka tulivat kyseiseen laitokseen kun eivät muuallekkaan osanneet raukat mennä. Kiitos muuten teille, nousi motivaatiot hieman. Täällä te näköjään jaksatta edes jotenkin yrittää tuon koulun kanssa!

    Jaahas, tästä pitäisi lähteä matikkaa lukemaan. Olisi hyvä jos saisi kokeesta edes jotenkin kohtalaisen numeron, keskiarvo olisi kiva nostaa takaisin seiskaan. Pentele, pitäisi seuraavalla matikan kurssilla mennä varmaan yksinäisenä murjottamaan jonnekkin nurkkaan, kun ei siinä opikaan yhtään mitään kun kaveri jauhaa paskaa/nukkuu vieressä. Läksytkin on jätetty tekemättä joka iksenä kertana tänä vuonna, hups...
    Kirjattu
  • ::
  • 19.12.07 - klo:15:32

    mosse Poissa

    • Mosse
    Lukion toinen vuosi menossa. Matematiikka, fysiikka ja kemia aineista ehdottomia suosikkeja, joskin kasiluokan suosikkiaine, kemia on vähän ruvennut tympimään kiitos umpipaskan opettajan. On aivan uskomatonta, että henkilö, joka on tehnyt väitöskirjan kemian opettamisesta, tuntuu tietävän opettamisesta yhtä paljon kuin minä muinaisheprealaisesta kieliopista. Fysiikka ja matematiikka ovat sitten ne, joihin keskityn paljon enemmän ja mikäs siinä. Toistaiseksi kaikissa kolmessa aineessa on pukannut kursseista pelkkää binääriä.

    Jostain perverssistä kohtalon oikusta johtuen olen päätynyt kielipaiotteiseen lukioon, joten kieliä saa sitten tankata senkin edestä. Kaksi pitää kieltä ja keskipitkä ruotsi ovat ne, joita aktiivisesti luin, mutta viime vuonna tuli myös suoritettua pari kurssia espanjaa. Yhteensä kun kieliä on otettava 27 kurssia, mikä on oikeasti aivan pirusti. Pitää varmaan keväällä tai ensi syksynä suorittaa joitain lyhyiden kielien ensimmäisiä kursseja itsenäisesti, ettei tee turhan tiukkaa. Onneksi niistä aineista, joita lukee vain yhden kurssin, voi ottaa suoritusmerkinnän. Eipä tarvitse katsella niitä rumia numeroita sitten päättötodistuksessa. Onneksi sen kielipainotteisuuden takia ei tarvitse käydä kaikkia reaaliaieiden kursseja, joten voi ihan rauhassa naureskella niille poloisille, jotka saavat nauttia kolmesta uskonnon ja neljästä historian kurssista, ne kun sattuvat olemaan harvinaisen syvältä. Kuten nyt kaikki muutkin reaaliaineet lukuunottamatta sitä kemiaa ja fysiikkaa. :P Epämääräistä ja turhaa diibadaabaa.

    Lukio-opiskelu on kyllä niin paljon mielekkäämpää kuin peruskoulun vastaava. Yläasteella siitä tuntui jo löytyvän jotain positiivista, mutta ala-asteella meininki oli kyllä jotain aivan käsittämätöntä. Kaikkein kummallisinta oli se, että ala-asteen kahta ensimmäistä luokkaa lukuunottamatta olen käynyt samaa koulua koko ajan, ja samasta kirjoitan myös ylioppilaaksi. (Olettaen luonnollisesti, että mokoma temppu onnistuu. En kyllä jostain syystä jaksa uskoa, etteikö se onnistuisi.)
    [22:22] <+Linkkiro> Miks Mosse tietää kaiken >_>
    [22:23] <+pandem> koska mosse on paras
    Kirjattu
  • ::
  • 20.12.07 - klo:16:20

    Tube Poissa

    • Moi oon Tube.
    Meikä taitaa. Ennen joulujuhlaa marssin fysiikan luokkaan. Ihmettelen, että miksi on toinen opettaja siellä, mutta keksin sille mielessäni jonkin  järkevän selityksen ja sanon, että en tule heti alussa joulujuhlaan vaan menen hammaslääkäriin. No siinä sitten hetken opettaja oppilaat on WTF-ilmeellä, kunnes mä kysyn, että oonkohan oikeessa luokssa. Vilkasen lukujärjestystä ja totean, että psykologian luokassa mun pitäisi olla paraikaa hammaslääkäreitäni selittelemässä. No, pahoittelin ja lähdin katsomaan, josko psykan luokassa vielä olisi sakkia, mutta joulujuhlaanhan he olivat jo rinetäneet. Menin sitten pihalle odottelemaan, että isä tulee hakemaan mut hammaslääkäriin (kun on polvipaskana, niin pitää olla oma hovikuski :D).
    Kirjattu
  • ::
  • 21.12.07 - klo:12:16

    Kasuli Poissa

    • Piparisensei
      • Porkkanakaupunki
    Keskiarvo 8.85 :<

    ...No, pakko kai se paskinkin todistus on joskus saada...
    VAIHTELEEPA SITTENKIN >: (
    Kirjattu
  • ::
  • 21.12.07 - klo:16:59
    Keskiarvo 8.85 :<

    ...No, pakko kai se paskinkin todistus on joskus saada...

    IhQ HiQ.
    Kirjattu
  • ::
  • 21.12.07 - klo:17:11

    Rottiss Poissa

    • Sulava herrasmies
    • "A wild Rottiss appears!"
      • YouTube profiilini
    Paska, Kassu? Omani oli 6.3! :D Keväällä kivasti paranneltavaa. Tiedän, että pystyn parempaan. Ala-asteella oli aina joku kasin keskiarvo. Olen vain menettänyt mielenkiintoni koulua kohti. Mutta pystyn kyllä saamaan vielä sen seiskan keskiarvon. :)
    * Kullanmurut *


    Kirjattu
  • ::
  • 21.12.07 - klo:17:44

    Anty Poissa

    • Konduktööri
    • Nyapakapow!
    Ala-asteella en oikein välittänyt koulusta, enkä jaksanut keskittyä. Keskiarvoni oli ala-asteelta päästyäni 7.2

    Ylä-asteen ekassa todistuksessa keskiarvoni oli pikkaisen nousut. Keskiarvoni oli silloin 7.66, mutta onhan se sentään parempi, kuin ala-asteella. Tavoitteena olisi saada keskiarvo mahdollisimman lähelle kasia ja sen jälkeen jopa ylikin.

    Sitten itse kouluun.. koulussa ei ole aina hauskaa, mutta se on tavallaan lasten/nuorten työ, joten siellä pitää tehdä asiat kunnolla. Onhan siellä myös välillä ihan hauskaa... esim. jos on saanut hyvän numeron kokeesta, tai on ollut muuten mukava päivä. Omasta mielestä koulu on ihan jees, eli en siitä niinkään pidä, mutta ei siellä niin hirveätä ole käydä. Koulussa ykkös juttu on tietenkin kaverit ja tyhmääkin tyhmemmät opettajat, joiden pölinää on välillä hauska kuunnella..                   

    EDIT: Olen siis 7.lk
    Kirjattu
  • ::
  • 21.12.07 - klo:18:12
    Tänään saatiin todistukset ja keskiarvo oli 7.3, eli ihan ok todistus kyseessä (numeroita en jaksa alkaa tänne laittamaan). Tarkoitus olisi keväällä nostaa jonnekin kasin paikkeille, tuli niin monesta aineesta seiska niin pakkohan edes joitain niistä on parantaa.
    Kirjattu
  • ::
  • 21.12.07 - klo:19:08

    Kasuli Poissa

    • Piparisensei
      • Porkkanakaupunki
    Paska, Kassu?
    Ei, vaan paskin. Eka kerta, ku keskiarvo alle ysin..
    VAIHTELEEPA SITTENKIN >: (
    Kirjattu
  • ::
  • 21.12.07 - klo:19:15
    Me saatiin "mestarilliset" "todistukset". Kolme rastia koko "todistuksessa". Jokaisessa kohdassa oli joko rastitettu kiitettävä, hyvä tai tyydyttävä. Kohdat olivat tyyliin suhtautuminen kouluun, ryhmänohjaajan kuva opinnoista, ja yleinen menestys tjs. Todella mahtava todistus.

    Itse sain kaikkiin kiitettävän, eli paremmin ei olisi voinut mennä. Mutta tuollainen "todistus" oli vaan surkea, olisin halunnut numeroita.
    全力で!
    Kirjattu
  • ::
  • 21.12.07 - klo:22:11

    Arctic Fox Poissa

    • Vulpes Arctos
    Huomenna pitäisi vielä käydä hakemassa todistukset aamulla. Ei kyllä innosta ollenkaan, keskiarvo on pudonnut varmasti ihan älyttömästi. Viimeksi keskiarvo oli 8.0, mutta nyt oletan sen pudonneen 7.6:n tai jopa alemmas. Vielä seiskaluokan syksyllä keskiarvo oli 8.6 mutta innostus kouluun on kadonnut kokonaan. Ei siellä ole hauskaa, paljon mieluummin olisin kotona nukkumassa pitkään ja tekemässä jotain mielekästä.

    Lukioon olen silti menossa. Toivottavasti alkaa siellä opiskelu innostamaan.
    Kirjattu
  • ::
  • 21.12.07 - klo:22:21
    Täälläpäin todistukset jaetaan vasta tammikuussa. Keskiarvo tulee varmasti olemaan jotain 7.8-8.5 väliltä, eli ne joilla on mielestään oikeasti "huono" keskiarvo voivat olla hiljaa.

    Lukioon olen menossa, 7.5(vai oliko se 7.6?) riittää lähimpään. Lempiaineeni ovat ehdottomasti matematiikka ja historia.

    PS.Vihaan koulun joulujuhlia.

    Kirjattu
  • ::
  • 22.12.07 - klo:09:43

    Arctic Fox Poissa

    • Vulpes Arctos
    Mä oon leija. Keskiarvo oli 8.1. En vieläkään voi tajuta, kuinka se parani vaikka olen löysäillyt koko lukukauden. :)

    EDIT: Wart,  NÖRTEILTÄ ei kysytty mitään. :D
    « Viimeksi muokattu: 22.12.07 - klo:11:03 kirjoittanut Arctic Fox »
    Kirjattu
  • ::
  • 22.12.07 - klo:10:24
    Joop, pitäähän minunkin listata tähän omat numeroni. Sulkeissa viimeisimmän kokeen numero:

    Äidinkieli ja kirjallisuus         8 (9-)
    A1-kieli, englanti                10 (9½)
    B1-kieli, saksa                    7 (8-)
    A2-kieli, ruotsi                    9 (10-)
    Uskonto                             8 (8½)
    Yhteiskuntaoppi                   9 (10-)
    Matematiikka                      9 (10-)
    Fysiikka                             9 (9½)
    Kemian tutkijakurssi             9 (kaikista kolmesta pistarista 10)
    Biologia                              8 (8½)

    Dodih, siinäpäs olivatkin lukuaineet. Pitkien ja vaikeiden matemaattisten laskujen avulla olen saanut ratkaistua lukuaineiden keskiarvon: 8,6. Sinänsä olen ihan tyytyväinen, sillä en ole oikein jaksanut kouluun keskittyä ja jokaisen kokeen numero on hankittu alle tunnin lukemisella. Säälittävä tuntiaktiivisuuteni kuitenkin aiheuttaa sen, että yleensä numerot pyöristetään alaspäin (kuten vertailemalla kokeita ja numeroita voi huomata). Keväällä on sitten tarkoitus nostaa saksaa, äidinkieltä, biologiaa ja uskontoa (tai siis, yritän nostaa).

    Loma, yay! ^^
    Viesti saattaa sisältää paloja sarkasmia tai pähkinää.
    Kirjattu
  • ::
  • 22.12.07 - klo:10:55
    Mä oon leija. Keskiarvo oli 8.1. En vieläkään voi tajuta, kuinka se parani vaikka olen löysäillyt koko lukukauden. :)
    Pitäähän se leija joskus sieltä korkeuksista tiputtaa. ;) Keskiarvoni oli 8.2. Muahhahahaa!
    Kirjattu
  • ::
  • 22.12.07 - klo:11:24

    Anty Poissa

    • Konduktööri
    • Nyapakapow!
    Ei perekele! En saannut todistustani, koska en ollut palauttanut terveystiedon koetta. Kerron siis vasta ensi vuonna miten meni.   Argh..  d;(
    Kirjattu
  • ::
  • 22.12.07 - klo:12:26

    Artsi2 Poissa

    • Graafikkotaituri
      • blogi
    Koulu oli parasta vielä ennen lukiota :D
    Itse käyn toista vuosikurssia ja numerot on laskenut, duh.
    Yläasteella oli ka vielä 9,3 mutta nyt en oo viittiny ees laskea sitä :3
    Kirjattu
  • ::
  • 22.12.07 - klo:14:08

    pandem Poissa

    • aika lol
    Itsellä on keskiarvo 8.8, lukuaineiden 9.2. Silti kaikilla mun kavereilla oli parempi todistus. >_>
    Päättötodistukseen menneiden lukuaineiden keskiarvo tällä hetkellä 9, kun siinä on vasta kaksi ainetta.
    Kirjattu
  • ::
  • 27.12.07 - klo:23:10

    Kaiser Dragon Poissa

    • King Of Darkness
    Ammattikoulun ensimmäinen vuosi on nyt menossa. Koulu jatkuu 2 tammikuuta jos nyt oikein muistan. Opiskelen sähköalaa ja työelämässä olen sähkö-tai elektroniikka asentaja.

    Edit: Tällä hetkellä asennusten laittamista ei ole koska on muita aineita. Suoritin viime jaksossa ainoan Ruotsin pakollisen kurssin ja se oli syvältä. Asennus jatkuu varmaan 4 jaksossa. Katsotaan nyt kunhan tässä päivät kuluu.
    « Viimeksi muokattu: 28.12.07 - klo:14:00 kirjoittanut King Boo »
    Dragons forever!
    Kirjattu
  • ::
  • 28.12.07 - klo:02:49
    Keskiarvoni oli ihan paska, 8.3. Viimeksi oli sentään 8.6 tai jotain.

    Keväällä mokoma täytyy saada entiselle tasolle.
    Kirjattu
  • ::
  • 28.12.07 - klo:16:40

    NoFair Poissa

    • Horoperse
    Tällä hetkellä opiskelen vielä yläasteella, viimeinen vuosi kuiteski jo menossa. Tarkotuksena olis jatkaa lukioon ja sitte sen jälkee työelämään. Keskiarvo on yleensä ollut n.8,5 mutta tällä kertaa välitodistuksen keskiarvo oli vain 8,2(byääh). Pitänee nostaa se ainaski 8,4, eihän sieltä(yläasteelta) muuten viitti lähtä pois :P
    Kirjattu
  • ::
  • 28.12.07 - klo:18:05

    Tube Poissa

    • Moi oon Tube.
    Eli NoFair, suoraan lukion jälkeen työelämään? Eikö tässä tapauksessa olisi järkevämpi sitten hakea ihan ammatillinen tutkinto jostain, eikä ilman ammattiosaamista lähteä johonkin Siwan kassalle töihin?
    Kirjattu
  • ::
  • 28.12.07 - klo:22:32

    NoFair Poissa

    • Horoperse
    Tube, kyllä kait se olisi mutta kun ei opiskelu jaksa kiinnostaa tällä hetkellä yhtään nii kyllä silläki ku on käyny lukion, pitäis päästä johonki vähä parempaan työpaikkaan ku raksalle. Suunnitelmathan voi aina muuttua ja lisäkoulutustakin voi hankkia sitten myöhemmin jos alkaa kiinnostamaan, mutta tällä hetkellä en ole aikonut lukion jälkee lähtä enää opiskelemaan.
    Kirjattu
  • ::
  • 28.12.07 - klo:22:34

    ´Smuguu

    Phööhhöhhöö kuules pelkällä lukio koulutuksella et pääse edes raksalle duuniin.
    Kirjattu
  • ::
  • 28.12.07 - klo:22:39
    Tube, kyllä kait se olisi mutta kun ei opiskelu jaksa kiinnostaa tällä hetkellä yhtään nii kyllä silläki ku on käyny lukion, pitäis päästä johonki vähä parempaan työpaikkaan ku raksalle. Suunnitelmathan voi aina muuttua ja lisäkoulutustakin voi hankkia sitten myöhemmin jos alkaa kiinnostamaan, mutta tällä hetkellä en ole aikonut lukion jälkee lähtä enää opiskelemaan.
    Luulen, että innostut sitten lukiossa enemmän opiskelusta. On meinaa täysin eri juttu kuin peruskoulupaska.
    Kirjattu
  • ::
  • 29.12.07 - klo:11:37

    mosse Poissa

    • Mosse
    Phööhhöhhöö kuules pelkällä lukio koulutuksella et pääse edes raksalle duuniin.

    Jokseenkin näin. Jos haluat sieltä toisen asteen oppilaitokselta johonkin töihin, niin se toisen asteen oppilaitos on siinä tapauksessa kyllä se ammattikoulu. Lukiohan on pelkästään kolme vuotta lisää lukemista, jonka ainoa tarkoitus on lyödä kouraan ylioppilastutkintotodistus, jonka siivittämänä pääset opiskelemaan vielä muutamaksi vuodeksi, jotta pääsisit sen jälkeen sitten sinne duuniin muuallekin kuin jonnekin Alepan kassalle.
    [22:22] <+Linkkiro> Miks Mosse tietää kaiken >_>
    [22:23] <+pandem> koska mosse on paras
    Kirjattu
  • ::
  • 29.12.07 - klo:14:29

    heplo Poissa

    • Resetin paskin jätkä
    • I'm back and I'm watching you.
    Tube, kyllä kait se olisi mutta kun ei opiskelu jaksa kiinnostaa tällä hetkellä yhtään nii kyllä silläki ku on käyny lukion, pitäis päästä johonki vähä parempaan työpaikkaan ku raksalle. Suunnitelmathan voi aina muuttua ja lisäkoulutustakin voi hankkia sitten myöhemmin jos alkaa kiinnostamaan, mutta tällä hetkellä en ole aikonut lukion jälkee lähtä enää opiskelemaan.

    No, jos ei opiskelu kiinnosta pahemmin, niin on lukioon aivan turha edes hakea. Arvosanat tulevat varmasti ropisemalla alas. Ja lukion huonoilla arvosanoilla ei luonnollisesti tee mitään...
    I Päiväkotikerho I
    "Joka reikään banaania."
    Kirjattu
  • ::
  • 30.12.07 - klo:00:04
    Njoo, ei ole koulu oikein maistunut viime aikoina vaikka menestys onkin riittävää. Nätti ysirivistö todistuksessa, vaikka en ole tehnyt kotona läksyjä koko yläasteen aikana (kasilla siis pyörin). Kokeisiin lukeminenkin vähän niin ja näin. Joka kaikki lukuaineet joista saimme joulutodistukseen numerot olivat ysejä. Pitäisi varmaan silti opetella tekemään läksyt kotona.

    Lempiaineita ovat luonnollisesti minun mentaaliteetillani ne, joissa ei tarvitse opiskella juuri lainkaan. Minun tapauksessani kotitalous, liikunta ja ATK. Köksässä on rento maikka ja parhaat kaverit samassa ryhmässä, ATK:ssa osaan käytännössä kaiken valmiiksi ja liikunta onkin selviö. Lukuaineista suosikki on ehdottomasti historia erinomaisen maikan ansiosta.
    -
    Kirjattu
  • ::
  • 16.01.08 - klo:15:41

    heplo Poissa

    • Resetin paskin jätkä
    • I'm back and I'm watching you.
    Joo, olen ekan vuoden lukiolainen ja ensimmäiset puoli vuotta on ollut erittäin mieluisaa aikaa verrattuna yläasteeseen. Ilmapiiri on rennompi ja vapaampi sekä muutenkin oppilaiden oikeuksia on vain koko ajan enemmän. Päivät ovat toki lähes poikkeuksetta pidempiä, mutta kyllä sinne luulisi myöhempinä vuosina hyppytuntejakin mahtuvan.

    Mitä sitten itse opiskeluun tulee; kurssijärjestelmä on erittäin hyvä, vaikkeivat kurssit aina napsahdakaan kohdalle. Aineistakin on helpompi saada parempi numero kuin yläasteella - osittain juuri kurssien vuoksi. Kokeet eivät ole mielestäni juurikaan vaikeutuneet, muutamasta aineesta itseasiassa helpottuneet; esim. matikassa ja fysiikassa ei edes tarvi laskea kaikkia tehtäviä, vaan voi vapaasti valita, mitä haluaa laskea, ja reaaleissakin voi  valita esseet.. Päälle vielä kolmen tunnin koeaika ja korotusmahdollisuus, piste ja bueno.
    I Päiväkotikerho I
    "Joka reikään banaania."
    Kirjattu
  • ::
  • 16.01.08 - klo:17:20

    Tube Poissa

    • Moi oon Tube.
    Joo, olen ekan vuoden lukiolainen ja ensimmäiset puoli vuotta on ollut erittäin mieluisaa aikaa verrattuna yläasteeseen. Ilmapiiri on rennompi ja vapaampi sekä muutenkin oppilaiden oikeuksia on vain koko ajan enemmän.
    Tähän asti samaa mieltä. Meillä on kouluajat lyhentyneet periaatteessa. Tai eivät ole, mutta siltä se tuntuu kun joka päivä on 8-14, tosin jouluun asti oli liikuntaa tiistaisin 14-16, joten oikeasti kouluviikko oli pidempi, mutta se vain tuntui lyhyemmältä. ATM saman pituinen kuin koko yläasteen (paitsi seiskalla oli pidempi, 32h, ylimääräisen ranskan takia).

    Mun mielestä ei ole ainakaan helpottunut. Aiankin numerot ovat pudonneet. Ja tuli huonoin matikan numeroni ikinä, vaikkakin se luultavasti johtuu enemmänkin kokeen laatijasta ja siitä, että koe oli aivan huono eikä suinkaan min... No ihan oikeasti koe oli ihan jees, tein vain typeriä virheitä :( Tuossa kokeessa on juuri se paska puoli, että kun yhden kokeen munaa niin se on siinä. Yläasteella kun sai kokeesta seiskan pystyi naamakertoimella ja seuraavan kokeen ysillä nostamaan numeron ysiin seuraavaan todistukseen.

    Voi olla, että koulumenestykseni lievä heikkoontuminen tosin johtuu siitä, että on dataus mielessä, koulu pielessä. Eikö se niin heikkoa edes ole :) Reippaasti ylitse kasin. Yksi kymppi, kaksi seiskaa, loput siltä väliltä.

    EDIT: Kurssien yhteenlaskettu keskiarvo näemmä tällä hetkellä 8,45. Pitää napata aimo pino ysejä nyt niin saa sen lähemmäs ysiä kuin kasia :)
    « Viimeksi muokattu: 16.01.08 - klo:17:23 kirjoittanut Tubelinus »
    Kirjattu
  • ::
  • 16.01.08 - klo:21:12

    Kraton Poissa

    • Publicly humiliated criminal fugitive with no girlfriend.
      • Nordic Training Journal
    Jaa-a. Lukiossahan minä olen opiskellut ja numerot ovat aika pysyneet samoissa lukemissa kuin yläkoulussa, vaikka matematiikka on laskenut yläkoulun kympistä kaseihin ja äidinkielestä tuli epämielyttävä 7(huonoin numero ja ainoa seiska), mutta eipä tuo haittaa. Lukiossa on se hyvä puoli, että vaikka joskus kusee noi kurssit, niin ei se haittaa, kun ei se tulevaisuuteen vaikuta kuitenkaan lainkaan. Jatko-opintoihin päästäessä lukionnumeroita katsotaan niin vähän ja se vaikuttaa niin pienen osan, että kunhan YO-kokeet ja pääsykoe menee hyvin, niin ollaan jo selvillä vesillä ja sen jälkeen voi heittää lukion todistuksen perseeseen. Tärkeintä on, että on yrittänyt kurssikokeissa.

    Laskujeni jälkeen keskiarvo näyttää olevan 8.4. Yläkoulussa se oli 8.8. Lempiaineeni ovat historia, englanti, psykologia ja fysiikka. Matematiikkakin on kivaa, mutta jotenkin on mennyt makua siitä. Kemia olisi voinut olla kivaa, mutta en pysty yhtä kurssia enempää sitä yksinkertaisesti ottamaan, kun koululla on vain yksi kemian opettaja ja hän on kamalin ope, jonka olen ikinä tavannut. Kurssista nappasin kuitenkin kasin, vaikka kokeesta tuli 9-(wtf?).


    Totta se on, että kurssisysteemi on paljon helpompi kuin joku puolenvuoden systeemi. Niillä joilla on yläkoulussa kurssisysteemi, saavat olal onnellisia, sillä kurssisysteemillä käydään paljon lyhyempiä osia kerralla ja on paljon helpompi saada parempia numeroita.


    EDIT: Mulla on 25h/vko jaksossa nytten ja on kyllä helppoa :D.

    Itse en koe ruotsia vastenmielisenä, mutta on kyllä ihan perseestä opiskella pakollisesti sitä kieltä ja vielä viiden kurssin verran, kun koko kielestä ei tule varmaan hyötyä kuitenkaan. Englanti riittäisi minulle, vaikka ensijaksossa onkin mandariini kiinaa :D
    « Viimeksi muokattu: 16.01.08 - klo:21:18 kirjoittanut Kraton »
    Kirjattu
  • ::
  • 17.01.08 - klo:14:00

    Pulppu Poissa

    • Konstaapeli
    • Hyvää jouluu kaikille.
    Tällä hetkellä opiskelen vielä yläasteella, viimeinen vuosi kuiteski jo menossa. Tarkotuksena olis jatkaa lukioon ja sitte sen jälkee työelämään.

    Voin kertoa että nyt oot ihan pihalla.. Et jaksaisi opiskella, mutta et mene ammattikouluun vaan lukioon, jonka jälkeen haluaisit työelämään.

    Hyvää loppuelämää Mäkkärin kassan takana.

    Tube, kyllä kait se olisi mutta kun ei opiskelu jaksa kiinnostaa tällä hetkellä yhtään nii kyllä silläki ku on käyny lukion, pitäis päästä johonki vähä parempaan työpaikkaan ku raksalle.
    Lukio pelkkänä koulutuksena takaa paskimmat työt ikinä. Koita ny helvetti ottaa ittees niskast kiinni.
    « Viimeksi muokattu: 17.01.08 - klo:14:03 kirjoittanut Lil P »
    Kirjattu
  • ::
  • 17.01.08 - klo:14:55
    Itellä aina ollut keskiarvot jossain 8,5 paikkeilla, vaikka en ole koskaan jaksanut oikeen panostaa koulunkäyntiin. Jos olisi ollut enemmän mielenkiintoa, olisi varmaan vielä parempaa numeroakin. Lukioon olin aluksi menossa, mutta kiinnostus opiskeluun on romahtanut viimeisten kouluvuosien aikana niin paljon, että jää menemättä. Mieluummin menen suoraan ammatilliseen koulutukseen opiskelemaan ammattia, jota haluan oikeasti tehdä. Siitä sitten vielä jatko-opintoja tai suoraan töihin.

    Tube, kyllä kait se olisi mutta kun ei opiskelu jaksa kiinnostaa tällä hetkellä yhtään nii kyllä silläki ku on käyny lukion, pitäis päästä johonki vähä parempaan työpaikkaan ku raksalle. Suunnitelmathan voi aina muuttua ja lisäkoulutustakin voi hankkia sitten myöhemmin jos alkaa kiinnostamaan, mutta tällä hetkellä en ole aikonut lukion jälkee lähtä enää opiskelemaan.

    Kassalle sitten töihin vaan. Lukio koulutuksella et ole pätevä mihinkään "kunnon" ammattiin. Hukkaan heitetyt 3 vuotta sanon minä.

    E: Niin juu.
    « Viimeksi muokattu: 17.01.08 - klo:15:22 kirjoittanut Influenssa »
    Kirjattu
  • ::
  • 17.01.08 - klo:15:15

    Pulppu Poissa

    • Konstaapeli
    • Hyvää jouluu kaikille.
    Raksallekkin palkataan ennemmin koulutettuja rakennusmiehiä.

    Raksalle palkataan vain koulutettuja ihmisiä.
    Kirjattu
  • ::
  • 17.01.08 - klo:16:46

    Arctic Fox Poissa

    • Vulpes Arctos
    Ärsyttävä puoli lukiossa on se, että siellä pitää oikeasti tehdä töitä ja lukea, jos haluaa menestyä. En koskaan lue kokeisiin yhtä iltaa enempää ja läksyistä teen ne tärkeimmät. Siksi vähän epäilyttää lukioon meno. Mieluummin menisin amikseen jos olisi vain joku hyvä linja. Noh, ainoa vaohtoehto on mennä sinne lukioon ja kärsiä.
    Kirjattu
  • ::
  • 17.01.08 - klo:16:56

    mosse Poissa

    • Mosse
    Ärsyttävä puoli lukiossa on se, että siellä pitää oikeasti tehdä töitä ja lukea, jos haluaa menestyä.

    Tuo on kyllä niin yleinen harhaluulo. Ei se opiskelu oikeasti eroa about millään lailla yläasteesta, mitä nyt yleisilmapiiri on vähän rennompi. Ja kun joka ikisestä kurssista ei edes tarvitse saada mitään kummoista arvosanaa, koska vain ne muutamat aineet, jotka kirjoitat sitten ylppäreissä, ovat merkitseviä, ja niissäkin sitten se arvosana, minkä ylppäreissä revit, on se olennainen.
    [22:22] <+Linkkiro> Miks Mosse tietää kaiken >_>
    [22:23] <+pandem> koska mosse on paras
    Kirjattu
  • ::
  • 17.01.08 - klo:17:12

    heplo Poissa

    • Resetin paskin jätkä
    • I'm back and I'm watching you.
    Ärsyttävä puoli lukiossa on se, että siellä pitää oikeasti tehdä töitä ja lukea, jos haluaa menestyä.

    No, joissakin aineissa joo. Itse en ole juurikaan töitä enemmän tehnyt ja keskiarvo pysynyt aikalailla samassa. Tämä tietenkin riippuu omasta opintomenestyksestä; jo yläasteella huonoja numeroita omaavilla oppilailla keskiarvo tulee varmasti ropisemalla alas.
    I Päiväkotikerho I
    "Joka reikään banaania."
    Kirjattu
  • ::
  • 17.01.08 - klo:17:23

    Arctic Fox Poissa

    • Vulpes Arctos
    No saa sitten nähdä miten siellä menee, mutta ajattelin siellä sitten parantaa sitä kokeisiin lukemista yms. Oma keskiarvoni keikkuu siinä kasin paikkeilla, kuten edellisellä sivulla taisin mainita.
    Kirjattu
  • ::
  • 17.01.08 - klo:22:13
    Aah. Huomenna vapaapäivä.
    Kirjattu
  • ::
  • 18.01.08 - klo:09:20
    Pari päivää sitten tuli valittua valinnaisaineet ja valitsin saksan, tietotekniikan, näppäimistönhallinnan ja englannin tukikurssin sekä tietysti varavalintoja, jos jokin noista ei toteudukaan. Harmi vaan, että viimeisessä kohdassa, missä piti valita 1 tunti kasiluokkaa varten oli niin tylsiä/ei kiinnostavia aineita, niin päädyin sitten tuohon englannin tukikurssiin vaikka englannin numero on aina ollut 8-9. No jaa...
    Kirjattu
  • ::
  • 21.01.08 - klo:18:13

    heplo Poissa

    • Resetin paskin jätkä
    • I'm back and I'm watching you.
    Hmm.. Matikanope kysyi, että kiinnostaisiko ketään lähteä Sveitsiin katsomaan, kun hiukkaset törmäilevät toisiinsa CERNin hiukkaskiihdyttimessä. Saattaapa kiinnostaa - olen jo menossa. >_>
    I Päiväkotikerho I
    "Joka reikään banaania."
    Kirjattu
  • ::
  • 21.01.08 - klo:19:26
    Koulu, kuinka homo paikka... Että ku sitä pitää vielä kestää, ylä-aste loppuun, lukio, amis tai kauppis (kauppikseen en mee).

    Ajattelin että ylä-asteen suoritettua menen suorinta tietä amikseen, mutta luen ylioppilaaksi.
    Kirjattu
  • ::
  • 21.01.08 - klo:19:27

    mosse Poissa

    • Mosse
    Ajattelin että ylä-asteen suoritettua menen suorinta tietä amikseen, mutta luen ylioppilaaksi.

    Jos lukeminen ei innosta, niin ei siitä ylioppilaaksi järkkäytymisestä mitään hyötyä. Ja amiksesta et taida ylioppilaaksi päästä ellet sitten suorita kaksoistutkintoa, mikä lisää työtaakkaa entisestään.
    [22:22] <+Linkkiro> Miks Mosse tietää kaiken >_>
    [22:23] <+pandem> koska mosse on paras
    Kirjattu
  • ::
  • 21.01.08 - klo:19:31
    Mitää saa kirjottaa mihinkää ettei joku tuu heti moittimaan ajatusta/päätöstä!
    Kirjattu
  • ::
  • 21.01.08 - klo:19:36

    mosse Poissa

    • Mosse
    Mitää saa kirjottaa mihinkää ettei joku tuu heti moittimaan ajatusta/päätöstä!

    Missä vaiheessa minä menin moittimaan yhtään ketään? Totesin vain, että jos koulu on homo paikka, niin ei se ylioppilastutkintotodistuksen hommaaminen kauhean mielekästä ole, koska et sinä sillä tee mitään ellet sen jälkeen mene vielä jonnekin kolmannen asteen oppilaitokseen lukemaan vielä muutamaksi vuodeksi.
    [22:22] <+Linkkiro> Miks Mosse tietää kaiken >_>
    [22:23] <+pandem> koska mosse on paras
    Kirjattu
  • ::
  • 21.01.08 - klo:19:54

    Pulppu Poissa

    • Konstaapeli
    • Hyvää jouluu kaikille.
    Mitää saa kirjottaa mihinkää ettei joku tuu heti moittimaan ajatusta/päätöstä!

    Pelle, miks kirjottelet tänne jos et haluu et sanomiis kommentoidaa. Kirjota sinne päiväkirjaa vaa..

    ascalon kerto vaa karu totuuden.
    « Viimeksi muokattu: 21.01.08 - klo:19:57 kirjoittanut Lil P »
    Kirjattu
  • ::