Kamoon hei! Spyron hahmoja en nyt sen kummemmin muista, mutta Mario-hahmot ovat niin tylsiä kuin voivat olla. Mario on pieni, pyöreä ja urhea putkimies, joka pelastaa kakkuja leipovan Prinsessa Persikan aina kun Bowser keksii napata hänet. Seikkauluissa pelokkaat Toadit inisevät jotakin ja Luigi säätää. That's it!
Ensimmäisessä Crash Bandicootissa Dr. Neo Cortex geenimanipuloi eläimiä saadakseen heistä itselleen armeijan, jolla valloittaa maapallo. Erään pussimäyrän kanssa kokeet eivät onnistuneet niin hyvin kuin oletettiin ja kyseinen pussimäyrä, Crash, todettiin liian tyhmäksi tähän Cortexin voittamattomaan armeijaan. Toisin sanoen tohtori dumppasi hänet jonnekin Austraalian peräkyläsaarelle. Crash ei kuitenkaan tästä tyksinyt, sillä hän oli erittäin kiintynyt Cortexin laboratoriossa tapaamaan pussimäyräpimukkaan ja tottahan toki Crashin oli saatava hänet Neo Cortexin kynsistä. Seuraavissa osissa juonellisesti ei mitään ihmeellisyyksiä tapahdu, Cortex palaa takaisin jonkun uuden suunnitelman avulla ja yrittää valloittaa maailman jne. Kuitenkin jokaiseen kolmeen osaan on sentään keksitty aina oma tarina.
Hahmot ovat paljon persoonallisimpia kuin Mariossa. Crash on tyhmä sekopää, joka on helposti naisten perään. Hänen sisarensa on dataajanörtti, jonka avulla hän selviää älyä vaativista pulmista. Dr. Neo Cortex on älykäs, mutta naivi maailmanvalloittaja, jolla on poikkeuksellisen hauska nauru. Lisäksi kaikilla bosseillakin on oma persoonallisuutensa, ja minuun iski selvästi eniten skitsofreenikko Ripper Roo pakkopaitoineen.
Anyway, pitemmittä puheitta, pidän Naughty Dogin Crash Bandicootteja sekä juonellisesti että muiltakin pelin osa-alueilta parhaimpina tasoloikkina.