Hahhah, sillä välin kun muut puhuvat uusimmasta Zeldasta, jota en itse tosiaan aio ennen joulua pelata, voisin minä jauhaa näistä vanhemmista. Päätin valmistautua Skyward Swordiin pelaamalla sarjan aiemmat (kotikonsoleille ilmestyneet) 3D-osat läpi, aloittaen OoT:ista ja edeten julkaisujärjestyksessä. Nyt alkaa Majora's Mask olla loppusuoralla ja pakko myöntää, että tämä on ehdottomasti vielä hienompi peli kuin muistin.
Aiemmin olin ollut siinä käsityksessä, että pelin luolastot olisivat sarjan heikommasta päästä. Nyt en oikeasti osaa sanoa, miten olin tuohon mielikuvaan päätynyt, sillä se ei juuri voisi virheellisempi olla. Luolat ovat huomattavasti haastavampia ja jännittävämpiä kuin esimerkiksi OoT:in tunkiot, joita olin tähän asti pitänyt sarjan ehdottomana eliittinä. En ilmeisesti silloin hieman nuorempana tajunnut, miten yksinkertaisia ja lineaarisia suurin osa niistä todellisuudessa oli. Majora's Mask vähentää dunskujen määrää huomattavasti, mutta laadussa peli mielestäni selättää edeltäjänsä. Woodfall Temple on ainoa, joka ei suuremmin vakuuta, mutta ensimmäisenä luolastona, eräänlaisena esittelynä, se ajaa asiansa mainiosti ja on helposti samaa tasoa OoT:in varhaisimpien luolien kanssa. Dungeoneissa tuntuu välillä oikeasti olevansa hieman hukassa, mitä ei OoT:issa tämänkertaisella läpipeluulla tapahtunut kertaakaan. Puzzlet ovat parempia ja meininkiä piristäviä minibosseja löytyy ilahduttavan paljon. Ainoastaan varsinaiset pomotaistelut ovat Zelda-mittapuulla lieviä pettymyksiä, vaikka onkin hienoa, että muista osista poiketen örmyt voi piestä monilla eri tavoilla.
Sivutehtävät ovat sarjan parhaat, piste. Mielipide se tämäkin on, mutta rehellisesti sanottuna en voi ymmärtää, miten kukaan voisi edes väittää muuta. Tehtävät syventävät tarinaa, maailmaa ja hahmoja aivan eri tasolla kuin muissa Zeldoissa, ja on mielestäni upeaa, että peli painottuu nimenomaan kaikkeen luolastojen ulkopuoliseen tekemiseen. Vaikka luolastot ovat tärkeä osa Zeldaa, olen silti aina nauttinut enemmän overworldin tutkimisesta ja sivutehtävien tekemisestä. MM tarjoaa niin paljon mielekästä tekemistä pääjuonen ja luolastojen ohella, että halu tutkia pelimaailmaa ja jutella NPC:eille nousee entistä korkeampiin lukemiin. Kolmen päivän systeemi, jonka ympärille koko peli rakentuu, on sanalla sanoen nerokas. Aikarajan ei uskoisi soveltuvan Zeldan kaltaiseen seikkailupeliin, mutta Majora todistaa luulon vääräksi. Persoonalliset hahmot, joista tärkeimmillä on oma, kolmen päivän ajalle jakautuva aikataulunsa, ovat huima askel eteenpäin OoT:in suurimmaksi osaksi hyvin yhdentekevistä ja kuivista NPC-ukoista.
Tarinallisesti Majora's Mask on niin ikään pelaamistani sarjansa paras. Yksinkertaiseen pääjuoneen nivoutuu laaja katras hahmoja ja näiden henkilökohtaisia tarinoita, jotka paikoittain jopa koskettavat. Välillä peli ottaa itsensä erittäin vakavasti, välillä se irrottelee täysin odottamattomasti. Tämä sekopäinen, mutta samaan aikaan yllättävän synkkä ja syvällinen ote todella erottuu muiden Zeldojen joukosta. Peli on sanoinkuvaamattoman outo ja surullinen. Viimeinen alue ennen omalaatuisen seikkailun eeppistä lopputaistelua on todella kuin suoraan taideteoksesta; täällä peli myös äityy hetkittäin jopa filosofiseksi. Nintendo-peliltä tälläistä otetta ei todellakaan osaa odottaa, mutta juuri siksi Majora's Mask on niin erityinen. Se lienee omaperäisin ja yllättävin Zelda sitten sarjan ensimmäisen osan, mutta kuitenkin tuntuu kauttaaltaan ehdottomasti Zeldalta. Tämä on todellakin kunnioituksen ansaitseva saavutus.
Upea peli, kerta kaikkiaan.
Anju ja Kafei- sidequesti on kuitenkin ihan kauheeta kuraa, koska en osaa sitä viimeistä osiota ja feilaan ja olen jo varmaan viidesti aloittanut alusta ffff...