Final Fantasy -sarja

  • 140 Vastauksia
  • 45283 Lukukerrat
Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #100 : 19.09.14 - klo:07:54 »
XV:stä mielelläni ottasin PC-version, koska FF-pelit haluan testata olipa millasta kuraa vaan ja en usko lähitulevaisuudessa hankkivani pleikkaa tai boksia ainakaan. Tosin tuskinpa peli nyt ihan lähitulevaisuudessa on tulossakaan ulos,ehkä joskus 2016+

Ja XIII vaan on ihan hirveetä kuraa, ainoa FF-peli jonka olen jättänyt kesken. En vain henkisesti taikka fyysisesti kykene pelaamaan viimeistä levyä (Xbox-versio) enää läpi.
Olen

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #101 : 20.09.14 - klo:14:51 »
Vaadin FFVI:n alkuperäisversion porttia Steamiin alkuperäisillä graffoilla! Jos sillä ei räjäytetä myyntipankkia, niin sitten ei millään!

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #102 : 23.09.14 - klo:11:45 »
<a href="http://www.youtube.com/v/COZ4VDy5D0A" target="_blank" class="new_win">http://www.youtube.com/v/COZ4VDy5D0A</a>

Miksei kukaan ole aiemmin tehnyt peliä, jossa ajetaan autolla ja hakataan mammutteja? Hnnnngggh.
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #103 : 23.09.14 - klo:12:55 »
En tiedä, mutta minusta tuo näyttää aika hauskalta peliltä :3 Riippuen siitä, mihin suuntaan se kehittyy, saatan jopa harkita ostavani.

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #104 : 23.09.14 - klo:15:40 »
Siis toihan on confirmed hyvä peli kun Kingdom Heartsin jalanjäljissä ja Yoko Shimomura tekee musat että juuh. *_*

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #105 : 23.09.14 - klo:15:45 »
Lainaus
Hajime Tabata wants to make Final Fantasy XV "more casual, one button action"
Eurogamer

Lainaus
Tabata's also in pursuit of a Final Fantasy that's not as overwhelming as its predecessors, and one that can be enjoyed by a broader audience. "With Final Fantasy 15, I do want to make it more casual," he says. "Of course the depth of the game is going to be there, but I want to make it so players can easily experience the satisfaction of the depth of the game." There's an option to set that car to drive itself, allowing players to sit back and take in the sights - although there is also an option to drive it manually, should they want to engage more fully with the world.


"Another example is in the combat," explains Tabata. "With the hardware specifications of the newer consoles, it's possible to set it up so you have different enemies and different choices of attacks you can enter in, but I want to simplify that. It'll basically be a one-button action, and the AI intuitively outputs an action that kind of satisfies, gives you that instant gratification, and it connects with the simple touch of a button. I myself am not getting any younger. I don't want to be frantically pushing buttons. I also want to utilise the intelligence of the hardware spec, and not have to go through too much hassle or trouble in order to execute moves."

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #106 : 23.09.14 - klo:16:13 »
Kuulostaa hiton hyvältä kyl.
Miksi ihmeessä haluaisin pelata peliä, kun pelaan peliä?
Parempi vaan että teknologia tekee sen puolestani.

(click to show/hide)
Olen

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #107 : 23.09.14 - klo:17:04 »
Öö mut eikö FFXIII just nimenomaan ollut yhen napin peli????

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #108 : 23.09.14 - klo:17:09 »
Öö mut eikö FFXIII just nimenomaan ollut yhen napin peli????
Pitää tehä vielä yksinkertasempi.
Olen

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #109 : 23.09.14 - klo:18:05 »
Njaa, ihan mielenkiintoiseltahan tuo vieläkin näyttää, mutta jotenkin trailerin materiaali laski odotuksia. Aikaisemmat trailerit ovat tuntuneet esittelevän lähinnä juonta ja toimintaa joka sai aikaan jonkinmoisen käsityksen siitä, että pelin tempo olisi perinteisempiä jrpg:itä nopeampi. Tämä traileri taas esitteli kauniin, mutta varsin mmorpg:iden mobipelloilta näyttävän maailman ja heikolta vaikuttavan combatin.

Noh, lukeutuu silti niihin harvoihin tuleviin AAA-peleihin joista on mukava nähdä ennakkomatskua.
Viesti saattaa sisältää paloja sarkasmia tai pähkinää.

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #110 : 18.06.15 - klo:01:26 »
Fanit ovat toivoneet FF7 remakea vaikka miten kauan. Sitten, kun ne vihdoin saavat sen...

The ‘Final Fantasy VII’ Remake Will Make Changes To The Game’s Story And Gameplay

Ai luuliko joku, että SE tekisi jotain siistiä vai?

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #111 : 18.06.15 - klo:03:55 »
Tuosta jutusta sai käsityksen että tavoitteena ei ole tehdä alkuperäisen tasoinen peli, vaan alkuperäistä parempi. Tappelusysteemi menee ilmeisesti uusiksi ja juonikin saa lisämausteita.

Alkaa vähän huonot fiilikset nousemaan.

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #112 : 18.06.15 - klo:04:04 »
Mua kiinnostaa millasen teoksen ne saa aikaan. Niin kauan kun ne ei käytä FF13-tyylin karttoja pelissä niin tuun varmaan olemaan ihan tyytyväinen riippumatta siitä onko se alkuperäisen pelin kaltainen vai ei.
Pidin sekä FF7, FFX, FF7:CC että FF12, joten pelimekaanisesti mulla ei henk. koht. tule olemaan hurjaa väliä projektin suunnalla.
Tarinan toivoisin pysyvän tarinakaarellisesti samana, mutta ei minua ainakaan haittaisi lisäykset sivujuoniin ja muutamien hahmojen taustojenrakennukseen.

Lähinnä toivon että Squenix oikeasti lähtee tekemään sitä parasta mahdollista FF seiskaa, eikä sitä joka myisi parhaiten - tuli mitä tuli.

Vaikka vuoropohjainen tappelusysteemi on se, millä toivoisin Squenixin menevän, niin täytyy myöntää että mua kiinnostaisi millainen FF7 olisi Crisis Coren tai Kingdom Heartsin tappelusysteemillä.
« Viimeksi muokattu: 18.06.15 - klo:04:06 kirjoittanut Sotakoira »

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #113 : 18.06.15 - klo:09:18 »
No en kyllä ihan ymmärrä miksi kukaan haluaisi niiden taistelumekaniikoiden pysyvän tismalleen samana. Harvinaisen unettava ja tylsän simppeli ainakin omilla standardeilla, pelin paskimpia osuuksia.
-

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #114 : 18.06.15 - klo:10:11 »
Jooh, ei se tappelusysteemi koskaan ollut pelin parhaimpia puolia. Materia-systeemin sen sijaan pitäisin ennallaan.

Minusta tuo kuulostaa hyvältä. En minä ainakaan halunnut pelkkää grafiikkapäivitystä, vaan ihan oikeaan remaken. Ja itekin sain tarinan muuttamisesta sellaisen käsityksen, että mukana on enemmän sivujuonia ym. matskua. FF7 ei ole täydellinen peli. Hyvä vaan kun yrittävät tehdä siitä entistä paremman.

Se jää sitten nähtäväksi, ovatko uudistukset hyviä vai huonoja.

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #115 : 18.06.15 - klo:16:52 »
En kyllä mene luottamaan tarinan suuntaan, koska Compilation of Final Fantasy 7 tuoma lisätarina seiskan ympärille oli suurimmalti osaa turhanpäiväistä, ellei jopa pelkkää sontaa. Erityisesti Crisis Coren uudet hahmot, Zackin hahmo, ja monet muut seikat kuten Midgarin slummien esikuva tulevat äkkiseltään mieleen. Asiaa ei kuitenkaan helpota se että Zack on kyseisen pelin myötä ollut jatkuvasti suosituimpien Final Fantasy hahmojen kärjessä Japanissa, joten Nomura varmasti tahtoo tunkea häntä isompaan rooliin tässäkin.
« Viimeksi muokattu: 18.06.15 - klo:16:59 kirjoittanut Fariator »

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #116 : 18.06.15 - klo:17:07 »
No siis oma pointtini oli että toki, jos Square-Enix olisi vielä entisessä loistossaan niin toki luottaisin niiden tekevän FFVII:sta entistä paremman iteraation. Nyky-Square-Enixiin ei luotto riitä ja siksi olisi ehkä ollut parempi että olisivat tehneet vaan yksinkertaisen HD-päivityksen, käytännössä FFVII vaikka FFXV:n pelimoottorilla, eipähän ainakaan ole vaaraa että jokin menisi pahasti pieleen.

Tosin en ole edes pelannut alkuperäistä FFVII:aa mitä minä tiedän mistään mitään...

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #117 : 18.06.15 - klo:17:57 »
Niin, tuo on kyllä hyvä pointti. Square ei ole entisensä.

Vaikka pidän alkuperäisestä FFVII:stä hyvin paljon, en koskaan ole ollut kiinnostunut sen synnyttämästä tuoteperheestä. Advent Children oli loppujen lopuksi aika tyhjänpäiväinen fanservice-leffa, joka vieläpä
(click to show/hide)

Crisis Corea en ole pelannut, koska en omista PSP:tä. Idea Zackiin keskittyvästä pelistä on ihan hyvä, mutta ei peli silti ole minua koskaan suuresti kiinnostanut. Katsoin muutamia välivideoita Youtubesta, ja ainakin lopetus oli todella köykäisesti tehty. Alkuperäisessä pelissä saatiin luotua parempaa draamaa, vaikka hahmot olivat legoukkeleita. Musiikit tosin ovat CC:ssa hyvät, ainakin ne biisit, joita olen kuunnellut.

Juuri tämä spin-offeista ammentaminen saattaa hyvinkin latistaa remakea. Haluan kuitenkin uskoa, ettei tarinaa sorkita liikaa ja että lisäykset ovat onnistuneesti maailmaa rikastuttavia.

*

Poissa mosse

  • Mosse
Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #118 : 14.04.16 - klo:10:06 »
« Viimeksi muokattu: 19.04.16 - klo:16:06 kirjoittanut ascalon »
[22:22] <+Linkkiro> Miks Mosse tietää kaiken >_>
[22:23] <+pandem> koska mosse on paras

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #119 : 22.05.16 - klo:11:42 »
Aloitin FFX HD:n peluun, kun se(kin) jäi aikoinaan kesken. Viimeisin save oli päivätty 21.4.2014. :D Pakko alka muistelemaan, kun ei malta aloittaa alustakaan!
<div class="signature">', $message['member']['signature'], '</div>';

*

Poissa Echo

  • Touhoun ainoa miesbossi
    • Mun profiili
Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #120 : 30.12.16 - klo:18:59 »
Tää FFXV on ihan kiva.
Enpä ainakaan ole hupiukko.

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #121 : 03.02.17 - klo:18:35 »
FF XV oli jännä peli - tykkäsin siitä hirmuisesti, mutta samalla olin aivan kamalan pettynyt siihen. Plussan puolella lopussa kuitenkin ollaan, mutta kyllä riipii sydäntä kun miettii kuinka paljon hukattua potentiaalia tässä on.
Saapas nähdä, kuinka raskaalla kädellä SE tätä alkaa patchailemaan.
<div class="signature">', $message['member']['signature'], '</div>';

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #122 : 16.03.18 - klo:21:52 »
Olen tässä pelannut sellaista klassikkopeliä kuin Final Fantasy 1. Yllätyin, miten paljon tässä on hyviä genren ominaisuuksia, jotka sarjan edetessä kuitenkin unohtuivat. Kaikki tietävät miten hauskaa on valita ja nimetä neljä sankariaan, vaikkei hahmoluokkia olekaan kuin kuusi. Taikojen käyttöä tulee harkita huolella, sillä niitä on saatavilla todella rajoitetusti. Rahankäytön suhteen tulee olla markoistaan tarkka, sillä ne eivät riitäkään uusimpiin varusteisiin sekä taikoihin - diipeiltä moraalivalinnoilta ei siis voi välttyä! Toki peli kaipaisi mahdollisuuden auto-attackiin, selitykset esineiden ja taikojen efekteistä (joista ei hirveästi tarvitse murehtia, sillä mitään monimutkaisempia efektejä ei olla osattu koodata toimiviksi!), sekä ylipäänsä kaiken nopeuttamista. Sitä varten pelistä onkin olemassa lukuisia romhackkeja ja remakeja, mutta ymmärtääkseni ne muokkaavat samalla pelistä pois ne mielenkiintoiset ominaisuudet, kuten sen että kuolleeseen hahmoon tähtääminen hukkaa hahmon vuoron kokonaan. Noh, oli versio mikä tahansa, voit olla varma siitä, ettei hauskaa tule pelatessa olemaan ;)
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #123 : 17.03.18 - klo:17:33 »


Läpi meni. En suosittele kellekään.

Pelimaailma oli mukavan avoin ja luolastotkin ihan kivoja, mutta ei tehnyt mieli tutkia kun siitä vain rankaistiin pelkästään aikaa hukkaavilla taisteluilla. Palkinnoksikaan ei yleensä saanut kuin arvottomia varusteita tai umpikujan, jos ei seurannut tarinaa seuraavaan määränpäähän.


Olen pelannut myös muita Final FantasyTM -sarjan pelejä!

Final Fantasy IV (GBA)
Pelasin tätä vissiin yli puolenvälin. Huomasin pelaamiseni olevan pelkkää hyökkäyskomennon rämpyttämistä ja kyllästyin.

Final Fantasy VII (PS1)
Muksuna tämä oli pleikkarin kiinnostavin peli. Kaverin kanssa pelattiin, ja koska olin jo tuolloin melkoinen strategia- ja kielinero vailla vertaa kehitin meille suunnitelman: Ostamalla potioneja voimme selvityä pelissä pidemmälle!

Lukioteininä sain pelin omakseni ja olihan se ihan kiva kai? Materialla säätäminen oli ihan lystiä, mutta samalla teki hahmojen eroavaisuuksista melko merkityksettömiä. Hahmot jäivät toisistaan irrallisiksi, mutta kukapa minä olen sanomaan kun en tarinasta muuta ymmärtänyt kuin että
(click to show/hide)
Lopulta tämäkin jäi kesken, kun huomasin ettei kolmatta pelilevyä löydy mistään. Strategiaminipelistä nautin eniten.

Final Fantasy Tactics Advance (GBA)
Hauska peli jossa on mukana taktiikkaa! Peli on kyllä niin helppo ja rikki ettei taktiikkaa tarvita. Pelasin pelin kyllä hymy huulessa läpi, sillä pidän taktiikasta!

Final Fantay: Crystal Chronicles (NGC)
Junnuna näin märkiä unia pelin pelaamisesta yhdessä neljän GBA:n kanssa. Noh, tätä on nyt aina välillä tullut kokeiltua ja peli onkin tylsää roskaa. Pakko pelata silti koska kaverit käskee.

Ehkä pelaan vielä joskus kutosen ja ysin, mutten oikein koe tätä sarjaa omakseni.
« Viimeksi muokattu: 17.03.18 - klo:17:37 kirjoittanut Tingle »
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #124 : 17.03.18 - klo:21:00 »
Ysi on kyllä aika hyvä Final Fantasy videopeli viihdeteos. Harmi vaan, että tappelut pyörivät etananopeudella ja Pal versio on vielä Ekstra Etana++ tason elämys. Ehkä mun ei olisi kannattanut olla tyhmä hipsteri ja pelata alkuperästä PS1 versiota, koska rososessa grafiikassa on enemmän charmia ja hehheh en kyllä tiedä onko sittenkään.

Vois pelata joskus seiskan. Pleikkari Kari Ykkös version tietenkin. Olen sairas mies. :(

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #125 : 08.04.19 - klo:14:39 »
19 vuoden odotuksen jälkeen Final Fantasy IX julkaistiin Nintendolle. Pitihän tämä rakastettu nintendoklassikko Switchille hankkia.

Pidin kyllä kokemuksesta melko paljon, grafiikat ovat erittäin sympaattiset ja hahmot näyttävät kuin nintendosta syntyneiltä. Hahmot ovatkin oikein onnistuneita, vaikka kaikille ei jää aikaa kertoa tarinaansa loppuun ja jäävät juonen kannalta ylimääräisiksi. Hahmot kuitenkin kasvavat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, ja kuolevaisuuden ja oman identiteettinsä löytäminen ovat kantavia teemoja läpi pelin. Lopussa kaikki ovat ystäviä. Hauskaa on myös löytää paljon viittuaksia pelisarjan aiempiin peleihin, erityisesti ensimmäiseen. En ole Final Fantasyn fani, mutta ysi sai minut tuntemaan itseni sellaiseksi.

Final Fantasysta puhuttaessa pitää sanoa musiikin olevan tosi hyvää, joten sanon sen.

Kokemuksen miellyttävyydestä kertoo myös sekin, että pelaajan ei tarvitse huolehtia mistään. Riittää kun kulkee tarinan määrämään paikkaan ja kääntää kirjan sivuja. Voiko tätä edes videopeliksi enää kutsua? Final Fantasyissä on juonivetoisuudestaan huolimatta aina ollut mukavasti tutkittavaa, mutta ysissä ylimääräistä puuhaa on vaikea löytää. Erittäin lineaarinen peli antaa menopelitkin käyttöön vasta siinä vaiheessa, kun tutkittava maailma on jo koluttu. Luolastotkin ovat lähinnä käytävää. Etanavauhdilla etenevissä taisteluissa riittää hyökkäyskomennon ahkera rämpyttäminen, mutta onneksi HD-versiossa niiden tahdin voi säätää salamanopeudelle. Paras osa peliä on hahmonkehitys, jossa varusteista opetetaan taitoja ukkeleille. Haarniskoita täytyykin pitää nyt entistä enemmän silmällä, vaikka lopulta mekaniikka johtaakin ylimääräiseen valikkosäätöön. Hauskinta olikin grindata hahmoille kaikki mahdolliset kyvyt metsässä pyörimällä, sillä näin koin itse olevani aktiivinen osa pelikokemusta. Varusteita pystyy myös fuusioimaan uusiksi, mistä minä tunnetusti tykkään ja Shin Megami Tenseistä.

FF9:ä voi helposti pitää sarjan parhaana, mutta toisaalta yhtä hyvin se voisi olla myös huonoin. Luulen, että tulen muistelemaan tätä interaktiivista tarinakokonaisuutta jälkeenpäin lämmöllä.
« Viimeksi muokattu: 08.04.19 - klo:16:16 kirjoittanut Tingle »
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #126 : 09.04.19 - klo:13:27 »
Kiva kuulla. :) FF IX, kuten myös X ja XII, löytyvät eShopin toivelistaltani, joten sopivan alennuksen tultua minäkin aion kokea nämä klassikot.

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #127 : 09.04.19 - klo:16:17 »
En ole koskaan ollut ysin suurin ystävä. Se on toinen kahdesta pääsarjan FF:stä, jota en ole läpipeluun jälkeen edes aloittanut pelaamaan uudestaan. (Toinen on XIII.) Mutta sen verran pitää myöntää, että olen sentään viitsinyt pelata sen loppuun.

Suurimmassa osassa Final Fantasyja on sama vika, pelkkä Attackin rämpyttäminen riittää pelin läpäisemiseen. Mutta tarinan takiahan niitä muutenkin pelataan. IX:ssä tarina on samaa tusinatavaraa kuin kaikissa muissakin PS-aikakauden tekeleissä. Mutta graafinen ilme miellyttää silmää vähemmän kuin VII:n legopalikat. Puolet hahmoista ovat tylsiä ja unohtuvat parin juonikuvion jälkeen kokonaan, puolet lopuista ovat taas ärsyttäviä, miltei vihattavia. Viimeinen neljännes yrittää parhaansa, mutta eivät riitä. Päähenkilökään ei ole synkistelevä hällävälitsijä, kehen pelissä voi edes samaistua.

Pelasin parin viime vuoden aikana muutaman vanhan FF:n ja kyllä se VI on edelleen paras.
3000 tunnin jälkeen XIV alkaa vähitellen maistua puulta, mutta ainakin se puu on hyvää ja kesällä tulee uusi lisäri jota jaksaa seuraavat pari vuotta sitten taas tahkota.

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #128 : 03.03.20 - klo:01:31 »
Pelasin Final Fantasy VII Remake -pelikokonaisuuspaketin demon Playstation 4 Pro -viihdelaitejärjestelmäesinöitymälläni. FFVII:n uusi versio oli joskus hartaimpia toiveitani, ja vielä julkistuksen aikoihin taisin odottaa innolla mitä tästä projektista syntyy. Sitten tajusin, että kyseessä on Square, että puikoissa on Tetsuya Nomura ja että kaikki mikä oli joskus hyvää on nykyään hirveää. Joten paskaa sieltä tulee, niinpä niin. Jotakuinkin tällainen on ollut asenteeni jo usean vuoden ajan.

...KYLLÄ HYMY HYYTYI.

Sairasta kyllä, demossa ei ollut juuri mitään mistä en olisi pitänyt. Audiovisuaalinen anti voitti minut puolelleen jo trailereissa, mutta pelaamisen mielekkyys oli teoriassa kiinnostavalta vaikuttaneesta tappelusysteemistä huolimatta vielä suuri kysymysmerkki. Noh, demo alkaa, pelaaja päästetään puikkoihin suunnilleen yhtä nopeasti kuin alkuperäisessä pelissäkin ja... ööö?

Tappeluissa on menoa ja meininkiä... napinhakkausta on sopivasti maustettu erilaisilla kyvyillä... joiden käyttö tuntuu kivalta... pelattavien hahmojen välillä on nastaa vaihdella... erilaisiin vihollisiin on mielekästä soveltaa erilaisia taktiikoita, vaikkei peli (normalilla) mitenkään haastava olekaan... kerta kaikkiaan pelin pelaaminen on todella... hauskaa? Mitä vitun vittua?

No, eipä nyt liikaa innostuta. Toisinaan osaan tunteideni lisäksi luottaa myös järkeeni. Se kertoo minulle nyt, että tässä on luultavasti kyseessä valitettavan pahanalaatuinen munasuupsykoosi, joka toivottavasti menee pian ohi. Sitten voin taas jatkaa auvoisaa olemassaoloani elämään kyllästyneenä ihmisenä, joka ei osaa nauttia yhtään mistään.

*

Poissa Turjake

  • Törö
Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #129 : 12.04.20 - klo:14:40 »
Koska Final Fantasy on näinä päivinä taas ajankohtainen, päätin kirjoittaa kokemuksestani Final Fantasy XV:n kanssa. Tldr: älkää pelatko, tämä on keskenään merkityksettömien osien surullinen summa. Katsoin penkkipunnerrusystäväni JJJANIIIIIN striimiä FF7 Remakesta ja se näyttää kaikin puolin paremmalta peliltä kuin tämä sekasotku.

Ilmeisesti FFXIII:n lineaarisuuden kritisointia pelästyneinä Square on päättänyt muuttaa kaavaa, ja pelissä liikutaankin tällä kertaa valtavan avoimella maailmalla, jonka funktio on yksi kysymysmerkki. Suurin ongelma on siinä, että maailma on tarpeettoman iso ja vailla mielenkiintoista sisältöä. Käytännössä itse pelaaminen koostuu siitä, että liikutaan paikasta a paikkaan b, tapetaan jotain tai kerätään jotain ja palataan paikkaan a lunastamaan palkinto. Mitään muuta sisältöä pelissä ei oikeastaan ole. Edes hauskoja minipelejä ei ole tarjolla, tai jos on, ne ovat jossain kiven alla piilossa.

Pelin alueilta toiselle liikutaan autolla. Itse ohjattuna auto pysyy itsestään tiellä, ja koska teillä ei liiku koskaan ketään muita, ei touhuun tarvitse sen kummemmin keskittyä. Onneksi peli antaa mahdollisuuden antaa tietokoneen ajaa automaattisesti määränpäähän. Tällöin pelaaja voi vaikka räplätä kännykkää tai tehdä voileivän, koska interaktiivisuutta ei ole. Turha toivoa, että matkustaessa törmäisi mihinkään mielenkiintoiseen ja rutiinista poikkeavaan, joten ei muuta kuin karttamerkintä seuraavaan questiin, Candy Crush auki ja tietokone hoitaa loput vrum vrum .

Ne paikat, jonne ei pääse autolla, täytyy matkustaa joko jaloin tai chocobolla. Jaloin matkustamisessa menee ikä ja terveys, joten chocobot ovat tervetullut ominaisuus. Tällä kertaa chocobo ei ilmesty pelaajan käyttöön tuosta vaan, vaan se pitää erikseen vuokrata. Vuokraus kestää korkeintaan 7 pelin sisäistä päivää, mikä on aivan naurettavan pieni aika. Vuokraus sinänsä ei maksa kylläkään yhtään mitään, ja pelaajalle annettava chocobo on joka kerta sama, joten mietin vaan, että miksi moiseen vuokrauspelleilyyn on ryhdytty. Luultavasti siksi, että saataisiin pelaaja poukkoilemaan hieman ylimääräistä. Pelin loppupäässä autoon avaa myös uusia ominaisuuksia, kuten offroad-renkaat, mutta nämäkin saa auki aivan liian myöhään, jotta niistä olisi pelaajalle mitään käytännön iloa. Avoin pelimaailma trivialisoituu viimeistään siinä vaiheessa, kun saa fast travelin käyttöön.

Luolastot ovat copypastetuksia toisistaan, kaupungit ovat copypastetuksia toisistaan, jopa questit on tehty copypastella. Siinä vaiheessa kun olin korjauttanut kolmannen tien varteen jääneen auton, menetin toivoni sen suhteen, että pelillä olisi tarjota oikeasti miellyttävää sisältöä. Questien aikana pelihahmot puhuvat siitä, kuinka tylsää heillä on, joten ainakin pystyin symppaamaan heitä siinä mielessä. Pahinta sisältöä ovat ns. huntit, eli niissä mennään tappamaan mörkö ja palataan takaisin kotiin. That’s it vittu. Olen myös hyvin varma, että onnistuin glitchaamaan muutaman sidequestin siihen kuntoon, ettei niissä päässyt millään eteenpäin. Huoh.

Pelin tarina alkaa sinänsä ihan mielenkiintoisista lähtökohdista, mutta parin tunnin päästä peli ampuu itseään jalkaan. Ensin näytetään cgi-pätkää jostain jossakin, jossa jotain tapahtuu jollekin ilman kontekstia ja tämän olisi ilmeisesti tarkoitus olla jokin käänteentekevä juonenkäänne?? Pelin party koostuu vanhoista ystävyksistä, mutta tälle ei anneta myöskään oikein mitään pohjaa tai taustaa. Google tiesi kertoa, että ennen pelin pelaamista tulisi – i kid you not – katsoa ensin kokopitkä cgi-elokuva ja internetistä löytyvä piirrossarja, jotka avaavat hahmojen taustoja ja heidän välisiä suhteita. Sanomattakin lienee selvää, etten moiseen humpuukiin kuluta aikaani, sen varaan näköjään mielummin typerille japanilaisille roolipeleille. Peliin on julkaistu neljä dlc-pakettia, joista jokainen keskittyy tiettyyn partyn jäseneen ja tämän hahmoarkkiin. Peli käskee pelaamaan dlct:t vasta varsinaisen tarinan loputtua, mutta kronologisesti ne sijoittuvat pelin keskivaiheille ja ne avaavat itemeitä pääpeliin. Mitä vittua tässä siis pitäisi tehdä. Päätin, etten pelaa niitä ollenkaan.

Harvinaista itselleni, mutta FFXV:n kohdalla tuli mietittyä sitä, kuinka epäuskottava pelin maailma on. Maailma sisältää runsain määrin upeita asfalttipäällysteisiä teitä, mutta muita ajoneuvoja tulee nähtyä aivan älyttömän harvoin. Vaaralliset möröt liikkuvat kivenheiton päässä asutuskeskuksista, mutta näissä keskuksissa ei ole esimerkiksi öö portteja tai suojamuureja tai aseita. Sen sijaan jengi kävelee t-paita päällä (tai tissit esillä) kuin jossain hiekkarannalla. Koko homma tuntuu aivan irralliselta. Sinänsä tämä ei haittaisi minua, mutta minun kokemusteni mukaan nimenomaan world building on yksi Final Fantasyjen parhaita saavutuksia, ja edelleenkin joku FFVII on poikkeuksellisen pitkälle ja hyvin mietitty paketti sen suhteen. FFXV on vain läjä paskaa jota on satunnaisesti ripoteltu sinne tänne. Ollaan kelattu, että tämä on siistiä ja tämä näyttää hyvältä, mutta loren sisäinen logiikka on hukuksissa.

Olin ilahtunut siitä, kuinka peliin on tuotu mukaan useiden Squaren pelien soundtrackeja. Laittaessani FFVII:n soundtrackin soimaan tulin tosin ajatelleeksi, että miksen pelaisi mielummin esimerkiksi sitä, tai kuinka harmillisesti pelin oma soundtrack jää tällöin auttamatta vuosikymmenien takaisten klassikkobiisien varjoon.

Pelin pelaaminen ei tunnu oikein miltään, ja aloin pohtia tämän syitä. Pelin perimmäinen ongelma on se, ettei millään ole merkitystä. Käytetään esimerkkinä vaikka pelin tappelusysteemiä. Tappelut ovat todella yksinkertaisia ja niissä pärjää hyvin pitkälle vain pitämällä yhtä nappia pohjassa. Ihan oikeasti. Pelin edetessä tappelut toki monimutkaistuvat, mutta minusta tuntuu, etten koskaan saanut niistä minkäänlaista tyydytystä, koska niissä ei tarvitse erityisemmin taitoa, strategiasta puhumattakaan. Reaaliaikaisuuden myötä voit esimerkiksi käyttää potionin milloin haluat, koska et menetä siinä vuoroasi.

Potioneista puheen ollen, peli ei tällä kertaa pääty siihen, jos hahmon hp putoaa nollaan, sillä tällöin hahmo siirtyy ns ”danger-tilaan”, jolloin ei voi hyökätä. Tästä tilasta pääsee pois syömällä potionin tai jos kaveri tulee nostamaan pystyyn. Jossain vaiheessa tajusin, etteivät potionit maksa FFXV:n maailmassa paljon paskaakaan, joten hamstrasin niitä pikkurahalla maksimimäärän inventaariooni, enkä käytännössä kuollut enää ikinä. Rahalla saa erikoisesineitä liian halvalla, jolloin niiden rooli trivialisoituu. Kalleimmat esineet eivät suinkaan ole itemeitä tai gearia, vaan jotain kosmetiikkahömppää autoon. Pelin loppupäässä taskuni olivat täynnä kolikeita ja mietin, että mihin perkeleeseen nämäkin pitäisi käyttää. Millään ei ole merkitystä ja se tekee pelistä tylsän.

Pelin expasysteemi toimii siten, että expaa kerrytetään päivän mittaan, minkä jälkeen se muuttuu leveleiksi hahmojen mennessä nukkumaan. Yöpymiselle on kaksi vaihtoehtoa: motellit ja hotellit tai sitten pelaaja voi tehdä leirin keskelle erämaata. Erämaassa yöpyminen saattaa silloin tällöin johtaa ylimääräisiin dialogipätkiin tai jopa lyhyisiin sidequesteihin. Motelleissa ja hotelleissa yöpyminen taas johtaa usein kohtuullisen muhkeisiin expabonuksiin (jopa 3x-kertoimella), mitä leirillä ei anneta ollenkaan. Järjestelmä johtaa siihen, ettei leirissä käytännössä kannata yöpyä lainkaan, koska silloin menettää kaikki expabonukset. Järjetöntä.

Hahmoilla on omia skillsejä, mutta näilläkään ei tunnu tekevän mitään. Joku hahmo saavuttaa level 8 valokuvaamisen tason ja minulla ei ole hajuakaan siitä, miten hyödyn tästä mitenkään. Numerot nousee, mutta mitä sitten. Magian käyttäminen on liian vaivalloista, sillä jokainen loitsu täytyy aina craftata erikseen. Loitsut eivät myöskään tee merkittävästi enempää vahinkoa kuin normaali miekalla survaisu, joten magicin käyttökerrat oman läpipeluuni aikana on laskettavissa yhden käden sormin.

Rakenteellisesti peli on todella outo, koska se alkaa avoimella maailmalla, jonka parissa ”viihdyin” noin 20 tuntia. Chapterin 8 lopussa peli muuttuu todella lineaariseksi 10h putkeksi, jollaisena peli myös pysyy käytännössä lopputeksteihin asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pelin sidequestit tulisi hoitaa läpi ennen chapteria 8. Olin itse levelillä 40 siirtyessäni lineaarisempaan osuuteen, jolloin peli ehdotti, että kannattaisi olla levelillä 30. Olin siis ylilevuttanut itseni, joten seuraavat chapterit menivät ohi lähes huomaamattoman nopeasti. Pelin loppupuolella Chapterissa 14 taas tuntui siltä kuin olisin ollut alilevelinen, vaikka olin tappanut jokaisen vastaan tulevan mörön eli mitä vittua. Pelissä kyllä pääsee takaisin tekemään sidequestejä avoimeen maailmaan (en itse tehnyt tätä), mutta tämäkin selitetään pelin loressa jonkinlaisena aikamatkusteluna, eli ei tätäkään ole ihan loppuun asti mietitty.

Pelin jälkimmäinen osuus oli aluksi mielestäni parempi kuin alkupelin päämäärätön edestakaisin poukkoilu. Chapterin 13 kohdalla hymyni hyytyi, kun tajusin juosseeni yli tunnin verran copypastella rakennettuja ahtaita harmaita tunneleita. Chapter 13 on ehkä huonoin osio, mitä olen ikinä pelannut missään tämän mittakaavan videopelissä. On aivan uskomatonta, miten Squaren laadunvalvonnassa ei olla herätty siihen, ettei tällainen sisältö oikeasti palvele yhtään ketään eikä tällaisen pitäisi olla sallittua kun kyseessä ei ole mikään random pikkubudjetin peli, vaan miljoonien budjetilla tehty vittu maailman tunnetuimman roolipelisarjan seuraava osa!!! On aivan vitun anteeksiantamatonta, miten 10 vuotta devauksessa ollut peli sisältää niin älyttömän määrän virheitä, epäloogisuuksia ja copypastetusta.

En suosittele!! Täysin paska peli!
« Viimeksi muokattu: 12.04.20 - klo:14:52 kirjoittanut Turjake »
<+Cyna> Turjake on resetin paras tyyppi, aattelin mainita
<Tinglemies> välillä en itsekään erota pelaanko personaa vai nussinko törön kaa
<+mm. Detonat, coconuut, Linkkiro> Törö adminiks


ANIME ON PASKAA USKOKAA JO SKYWARD SWORD MYÖS JA DC

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #130 : 12.04.20 - klo:16:21 »
FF15 kiinnosti minua ripauksen. Roadtrip poikabändin kanssa suuressa fantasiamaailmassa ei kuulostanut yhtään hullummalta. Harmillisesi Square-Enix ei ilmeisesti osaa tehdä (avoimen maailman) videopelejä.
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #131 : 16.04.20 - klo:17:21 »
Pyyhälsin VII Remaken läpi n. 34 tunnissa. Viimeinen setti sivutehtäviä ja suurin osa bonustaisteluista jäivät tekemättä, joten onpahan jotain mihin palata kun taas pääsen peliin käsiksi.

VII oli ensimmäinen pelaamani roolipeli, mutta viimeisimmästä pelikerrasta on jo niin kauan, että tietyt asiat eivät ole enää hyvin muistissa. Tuolloin en edes osannut englantia täydellisesti, joten paljon on voinut mennä ohi (se ainakin meni, että käännös oli jokseenkin kökkö). Hämärän käsitykseni perusteella tunsin esim. että Tifa oli Remakessa turhan lälly eikä tarpeeksi kovis. Voin olla täysin väärässä. Päähahmoista parhaiten toteutetulta tuntui Barret, sivuhahmoista Hojo ja Reno. Jos puhutaan paikoista, niin sitten Wall Market. Remaken Honey Bee Inn jäänee mieleen pelin kohokohtana. Huikea elämys.

FF VII:n soundtrack on omassa Top 10:ssä. Remaken remixit ovat onneksi enimmäkseen onnistuneita ja uudetkin kappaleet varsin toimivia, vaikka heikkoja lenkkejäkin on. Tiettyjä biisejä on sovitettu melkein kyllästymiseen asti. Ehkä valittaisin, jos en pitäisi niistä niin paljon.

Uusi taistelujärjestelmä tuntuu ristiriitaiselta. ATB-palkin täyttäminen perushyökkäyksillä on ihan toimivaa, mutta tietokoneen ohjaamat ryhmäläiset eivät saa sitä täytettyä minkään edestä. Hahmojen välillä voi onneksi vaihtaa sulavasti ja antaa näille ATB-palkin täytyttyä komentoja. Harmi vain, että kavereita ei voi käskeä tähtäämään tiettyä vihollista perushyökkäyksillä, vaan ne tekevät komentamattomina ihan omiaan. Tämä lienee osasyy sille, että kohteessa pysyminen hahmoja vaihdellessa tuntuu varsinkin isommissa taisteluissa hankalalta. Tätä pahentavat ajoittaiset kameraongelmat (joita asetusten säätö ei korjannut), varsinkin ahtaissa tiloissa.
Stagger-mekaniikasta en juuri pitänyt. Tavallaan kiva, että niin moneen viholliseen on oma jipponsa, mutta usein siihen jippoon vaadittavan tai suositellun materian puuttuessa taistelu pitkittyy tylsäksi asti. Sanoisin taistelujärjestelmän loistavan kirkkaimmin avoimilla taistelutantereilla, kun vastassa on yksi vihollinen tai pieni ryhmä. Tällöin ongelmat kohteen vaihdon ja kameran kanssa ovat yleensä minimissä.

Ei Remake tällaisenaan miksikään roolipeliklassikoksi nouse, mutta on enimmäkseen positiivinen kokemus. Pakosti tulee kuitenkin mieleen, että jos en omaisi alkuperäiseen vahvaa tunnesidettä, voisin helposti pitää Remakea keskinkertaisena.

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #132 : 16.04.20 - klo:18:06 »
Final Fantasy 7 Remakea en ole pelannut, mutta spoilereiden seuraaminen on ollut aikamoinen elämys itsessään.
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #133 : 16.04.20 - klo:23:09 »
Final Fantasy 7 Remakea en ole pelannut, mutta spoilereiden seuraaminen on ollut aikamoinen elämys itsessään.
Jep. Nomuroinnin seuraaminen on ollut kiehtovampaa kuin itse peli.


Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #134 : 17.04.20 - klo:02:12 »
Varoitus: viesti sisältää spoilereita.

Meillä samat Garon kanssa, 34h meni normaalin läpipeluuseen, ja 28 lisätuntia platinum trophyn vaatimuksista eli 62 tuntia irtosi hupia. Tosi hyvä klassikkopeli mitä oon koskaan pelannut.

Koko internet on jo kehunut sitä miten hyvältä peli näyttää, joten ei varmaan tarvitse niistä sen enempää puhua. Pelin soundtrack on kyllä mainittava erikseen, koska joka kappaleen kohdalla oli pakko kommentoida kuinka bangereitä ne ovat. Hahmojen käymät keskustelut kuulostivat luonnollisilta eikä sitä ollut mikään animedialogi pilaamassa... ainakaan suurimmaksi osaksi. Tykkäsin myös lisätystä kiroilusta. Vähän hassulta kuulosti aluksi kun vanhat tutut final fantasy smash bros hahmot huutavat "LET'S DANCE ASSHOLE", mutta mielestäni se teki hahmoista jopa vähän realistisimpia, koska harva ihminen IRL-in real life-oikeassa elämässäkään on kiroilematta.

Eniten negatiivista fiilistä aiheutti pakotetut välivideot, jotka on piilotettu "gameplayn" taakse, eli painetaan eteenpäin ja odotetaan kun hahmo kävelee todella hitaasti, ja joskus hahmot pysähtyy täysin keskustelemaan asioista. Ensimmäisellä läpipeluulla nämä kohtaukset ehkä kestää, kun haluaa nähdä tarinan kokonaan, mutta pelissä aukeaa Hard Mode läpäisyn jälkeen joka tarjoaa vaikeampia sekä täysin uusia haasteita, joten pelin uudelleenpelaaminen näiden hitaiden kohtausten takia tuntui todella raskaalta. Pakolliseen mopo-minipeliin lisättiin skip-nappi, niin en ymmärrä miksi tällaisia kohtauksia ei voisi ohittaa jos pelaajasta siltä tuntuu. Antaisi edes juosta seuraavalle waypointille täyttä vauhtia.

Paras kohtaus pelissä oli heti alussa eli ensimmäinen reaktori. Paikka oli erittäin tunnistettavissa, mitä nyt pari pakollista käytävää latausruutujen tilalle lisätty, joten vanha PS1-pelaaja pystyi helposti verrata uusia hienoja grafiikoita vanhaan. Harmikseni peli lähti kenttäsuunnittelussa vähän omille teilleen, kun aikaisemmin mainitsemani "gameplay" kohtaukset ja muutenkin pidemmät välivideot ei riittänyt pelin pitkittämiseksi Nomuran mielestä. Midgarin "luolastoista" on väännetty perus nykyajan jrpg-putkia. Teema on sama ja pieniä viittauksia on siella sun täällä että alueet voi melkein tunnistaa samoiksi kuin alkuperäisessä, mutta muuten ne on täysin Nomuran päästä keksittyjä.

Kirkon jälkeen oli mielestäni pelin hölmöin fillerikäytävä. Cloud ja Aerith ovat kävelemässä Sector 5 slummeille, mutta he näkevät Ruden, joka ei alkuperäisessä näkynyt kuin vasta Midgarin lopussa, ja päättävät mennä kiertotietä joka on täysin Nomuran päästä keksitty putki. Tappeleminen on kivaa, mutta viimeistään tässä vaiheessa alkoi olemaan olo, että kaikki aseet pelin pitkittämiseen on otettu käyttöön. Shinra HQ:n klassikko "hiipien portaita vai aulan kautta hissiin?" kysymyksen pointti tuntui menevän myös ohi Nomuralta. Alkuperäisessä jos valitsee hissin, niin Barret ryntää aulaan ja alkaa blästäämään nyymejä, mutta remakessa valinta tehdään vasta siellä aulassa, joka on kaiken lisäksi tyhjä työntekijöistä, koska Nomura ajatteli että kaikki haluaa hitaan Uncharted-tyylisen hetken Tifalle??? Mitä ihmettä nyt taas Tetsuya Nomura. Erityismaininnat myös ilmastointikanavalle jossa ryömimisestä on tehty mahdollisimman hidasta, sekä sinne on lisätty pelin softlockaava ansa koska Nomura ei osaa koodata. Rip vaan tunnin combat simulator väännöt.

Pelissä oli kyllä myös hyviäkin lisäyksiä. Biggs, Wedge ja Jessie sai täysin uuden chapterin jossa pääsi vähän ajelemaan mopolla ennen pelin loppua. Näillä kolmella oli muutenkin sen verran ruutuaikaa, että oppi tuntemaan ne paremmin ja heidän alkuperäisen pelin määrittämä pakollinen kuolema tuntui ensimmäistä kertaa oikeasti pahalta. Tuntuupas sitten seuraavassa osassa tyhmältä kun jälleen kerran rakas videopeliohjaajamme Tetsuya Nomura sanoo, että kukaan ei ole koskaan oikeasti poissa. Wall Market oli melkein mini-Yakuza kaikkien hassujen minipelien kanssa, ja uusien hahmojen myötä paikasta irtosi uutta deepest loreakin. Siellä oli myös suosikki jrpg-tropeni eli tappeluturnaus.

Tappelusysteemi oli pelin paras asia. Toimiva sekoitus reaktioita vaativaa toimintaa ja vuoropohjaisten roolipelien hahmojen varustautumista. Videopelistä Final Fantasy 13 sekä sen jatko-osista tuttu Stagger-mekaniikka oli hyvä lisäys, sillä se teki taisteluista erilaisia sekä painosti varustelemaan hahmot hyvin. Ja olihan se hyvä fiilis kun vihollinen posahtaa staggeriin. Muutenkin Cloudin kaikkien lyöntien painon ja voimakkuuden pystyi pelaajana tuntemaan kiitos hyvien audiovisuaalisten efektien. Tästä minä tykkään ja Kingdom Heartsista. En ole täysin varma mitä mieltä olen AI-kavereiden käyttäytymisestä. Tavallaan voisi kasvattaa sitä ATB:ta nopeammin, mutta tuntuu että pelaaja saisi sitten ehkä liikaa etua, koska viholliset tähtäävät lähes aina hänen ohjaamaa hahmoa, joka oli ihan hyvä asia ettei kaverit kuole tyhmyyksiin. Garon mainitsemat kamera-ongelmat allekirjoitan.

Satunnaisia heittoja:
-Oli hauska nähdä miten alkuperäisen pelin harvinaisimmat riviviholliset oli muutettu bosseiksi.
-Hard Mode oli myös hyvin toteutettu, sillä se antoi bosseille täysin uusia iskuja ja vähän sekoitti sitä miten ne käyttäytyvät. Esineiden banni oli hyvä ja jännittävä lisäys, joskin MP managerointi oli välillä vähän nihkeää ottaen huomioon miten jotkut viholliset tarvitsee taikaa staggeröitymiseen.
-Miksi Train Graveyard kestää kaksi tuntia?
-lol nomura

Loppujenlopuksi jos saisin valita, niin ottaisin mielummin vähän tarkemman remaken kenttäsuunnittelun ja juonen osalta. Peli oli muuten todella hyvä ja minulla oli tosi hauskaa sitä pelatessa. Ei ehkä kuitenkaan ihan yllä suosikkieni joukkoon turhan täytteen takia. Arvosana 4/5.
« Viimeksi muokattu: 17.04.20 - klo:02:15 kirjoittanut jkjkjkjkjk »

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #135 : 22.04.20 - klo:02:39 »
Pelasin Final Fantasy VII: Remaken läpi, enkä ole varma mitä ajatella. On paljon sanottavaa.

Tässäpä on oiva tilaisuus kirjoittaa tarpeettoman pitkä viesti, ajattelin. Sitten oksensin ajatukseni näppäimistölle ilman suodatinta. Lopputulos on tässä. Pahoittelen jo etukäteen, jos sisältö on yhtä sekavaa hölynpölyä kuin Tetsuya Nomuran kehittelemät videopelitarinat. Viesti sisältää kosolti spoilereita.

Alkuperäinen Final Fantasy VII on tosi hyvä klassikkopeli. Joskus nimitin sitä suosikkivideopelikseni aina kun joku erehtyi minulta tällaista asiaa tiedustelemaan. En ole ihan varma mistä tämä johtui. Lapsena pidin Final Fantasyista siksi, koska niiden tarinat tuntuivat syvällisiltä, kiehtovilta ja monimutkaisilta. Lisäksi niissä oli hyvät musiikit ja hahmot ja tunnelma ja jotain. En osannut pelata niitä kovin hyvin, joten usein vain katsoin vierestä kun siskoni pelasi, mikä toi pelaamiseen sellaista lämmintä yhteisöllisyyttä, joka myöhemmästä elämästäni on uupunut. Myöhemmin opin, etteivät valikkopohjaiset taistelut oikeasti olleet järin monimutkaisia, ja näin opin nauttimaan myös pelaamisesta. Varsinainen imu syntyi kuitenkin tarinasta, maailmasta ja hahmoista, ja kaikki ne olivat Final Fantasy 7:ssä hyvää tavaraa, ainakin tyhmän lapsen mielestä.

Englantia osaavana, useita tarinoita muodossa jos toisessa kokeneena ja ennen kaikkea kyyniseksi muuttuneena aikuisena näiden japaniroolipelien juonikuviot eivät tietenkään vakuuta enää siinä määrin kuin joskus keskenkasvuisena. Niin tyhmältä kuin tämä saattaa kuulostaakin, olivat nämä pelit kuitenkin joskus minulle eräänlaisia malliesimerkkejä fiktiivisistä maailmoista ja vetävistä tarinoista. Ehkä siksi viihdyn niiden parissa edelleen. Vaikka tarina ei vakuuttaisikaan, maailmoihin on yleensä kiva uppoutua.

Enää en ole varma, mikä on suosikkipelini. Luultavasti sellaista peliä ei olemassa. Final Fantasy VII: Remake se ei ainakaan ole, vaikka pidinkin pelistä huomattavasti enemmän kuin olisin vielä tämän vuoden alussa uskaltanut odottaa.

Aloittakaamme positiivisista asioista. Remake osoitti minulle, kyyniselle aikuiselle, että FFVII:n maailma ja tarina ovat toden totta vaikuttavia edelleen. Vaikka kyseessä on animea, on Midgar aidosti mielenkiintoinen kyberpunkahtava miljöö. Mukana on ilkeä korporaatio, rajuja yhteiskuntaluokkaeroja, niljaisia paskiaisia kuhiseva alamaailma ja paljon neonvaloja. Myös ympäristöllinen elementti on kutkuttava ja takuulla ajankohtaisempi kuin alkuperäisen pelin ilmestymisvuonna. Kaikki Midgarin loistavat valot, ja monet muutkin asiat, toimivat mako-energialla, jota Shinran häikäilemättömät pahikset imevät kärsivän planeetan sisuksista, koska raha ja kehitys ovat tärkeämpiä kuin oma elinympäristömme! Siispä päähenkilö on mukana ekoterroristiryhmässä, joka räjäyttelee korporaation reaktoreita. Vaikka tarinassa on selkeät hyvikset ja pahikset, osaa peli aina välillä muistuttaa, että aivan kaikki asiat eivät ole mustavalkoisia. Ihmiset tietävät, että mako-energian liikakäyttö on planeetan tuhoamista, mutta silti he pitävät kotivalonsa päällä ja laitteensa käynnissä. Onko syy siis yhtiössä, joka tarjoaa heille tätä energiaa... niin, vittu…

Vaikka peli sai minut tuntemaan itseni huonoksi ihmiseksi, innostuin kuitenkin kaikesta sen world buildingista ja loresta uudestaan. Voin sanoo, että tää on hyvää.

Myös hahmot ovat onnistuneet yllättävän hyvin. Cloud, Tifa, Barret ja Aerith tuntuvat pitkälti siltä kuin pitääkin, mutta erityisen yllättynyt olin sivuhahmojen mainiosta toteutuksesta. Pidin siitä, että Biggs, Wedge ja Jessie ovat saaneet enemmän aikaa, sillä nyt heistä kehittyy kokonaisia hahmoja, joista on helppo pitää. Myös pahispuolella on onnistuttu. Shinraa johtavat ukkelit ja akkelit ovat suorastaan herkullisia limanuljaskoita, samaten alamaailmaa hallitseva Don Corneo. Siis aivan uskomattoman hyvää!

Pelin tarina on hyvä… silloin kun se seuraa alkuperäistä peliä. Alkuperäisessä pelissä nimittäin on hyvä tarina. Valitettavasti Nomura ja kumppanit olivat ilmeisesti sitä mieltä, että jotain puuttui.

Muutama asia häiritsee jo ennen loppuhuipennusta, mutta ne on helppo ohittaa lievää huolestuneisuutta ilmentävällä olankohautuksella, koska monet tutut kohtaukset on toteutettu niin hienosti. Kaikki tuntuu melkein pysyvän kasassa ennen kliimaksia. Silloin Nomura vetää hihastaan todellisen ässän, ja lopputulos on veret seisauttavaa hevonpaskaa. Olin tyytyväinen, että olin hyvissä ajoin spoilaantunut näistä käänteistä, sillä aiemmasta pelistä erittäin paljon nauttineena olisin voinut kuolla shokkiin. Toisaalta en ilman taustatietoja välttämättä olisi ollut varma mitä ruudulla edes tapahtuu.

Peli olisi saanut päättyä moottoripyöräbossin jälkeen. Ja sitä edeltävistä kohtauksista olisi saanut siivota kaikki Kingdom Hearts -mörköjä pohjustava kuravelli pois.

Kaikki viestiä lukevat tietänevät, mistä on kyse. Se on hyvä, koska minä en tätä soopaa jaksa selittää. En ymmärrä, miksi tällaista sotkuista metanarratiivia on pakko tunkea tarinaan mukaan, vaikka veruke olisi se, että asiat halutaan tehdä eri tavalla kuin alkuperäisessä teoksessa. Se on nimittäin aika huono veruke. Itsekin toki toivoin remakea, mutta olen kuitenkin avoin muutoksille. Jos mieleen tulee asioita, joita voisi tehdä onnistuneesti eri tavalla, antaa tulla. Mutta miksi muutokset täytyy oikeuttaa tämmöisellä potaskalla? Miksi uusi versio pitää kytkeä alkuperäiseen tarinallisesti?

Lopussa on muutenkin kaikkea sitä, mistä en pidä. Aiemmassa pelissä vaivaannuttavilla animefysiikoilla kyllästetyt toimintakohtaukset pysyivät jokseenkin minimissä. Muutama tyhmä hyppy ja huvittava läheltä piti -tilanne siellä täällä ei haittaa. Loppuhuipennuksessa mennään kuitenkin taas Advent Childrenin reviirille, kun Cloud hyppii putoavalta kivenpalaselta toiselle ja halkoo jokusen miekallaankin. Ja sitten mennään epämääräiseen metafyysiseen hölynpölysijaintiin nimeltä luomakunnan reuna ja jauhetaan paskaa kohtalon voittamisesta ystävyyden voimalla siis SEIS JA NYT NOMURA TURPA KIINNI!

Vaikka pidin monista tavoista, joilla peli laajensi tarinaa ja maailmaa, lopusta jää väkisinkin paha maku suuhun.

Mutta ehkä siinä oli kylliksi horinaa tarinasta. Kyseessä on kuitenkin videopeli, eivätkä videopelit voi kertoa hyviä tarinoita, ellei vastaanottaja ole minunlaiseni pässi. Siirrytään siis siihen, mikä kiinnostaa useimpia enemmän, eli pelaamiseen.

Tappelujärjestelmästä pidin erittäin paljon. Jos pelejä välttämättä haluaa vertailla, ei minulla ole mitään vaikeuksia nostaa remaken tappeluita huomattavasti alkuperäisen pelin kahakoita korkeammalle. Mätkiminen on hauskaa, mutta edes normalilla pelkkä neliön hakkaaminen ei riitä voittoon (tai sitten olin vain vitun huono tai hahmojeni kykyjä määrittävät numerot liian alhaisia), vaan on syytä paitsi väistellä iskuja, myös selvittää vihollisten heikkoudet ja usein myös hyödyntää jokaista tappeluun osallistuvaa hahmoa, joko komentoja antamalla tai itse ohjaamalla. Kaikki hahmot ovat erilaisia, ja kaikilla on hauska pelata. Suosikkini oli Tifa, jolla saattoi tehdä vaikka mitä kivoja komboja ja samalla nostaa voimatasoa niin korkealle, että aluksi hyvinkin pahoilta vaikuttaneet vastustajatkin vain vikisivät läskinsä tummuessa. Stagger-mekaniikasta pidin itse paljon, vaikka kestikin hetki, ennen kuin kunnolla sisäistin sen, koska olen idiootti. Mainittavia kameraongelmia en huomannut, sen sijaan välillä ruudulla oli niin paljon paskaa, että en tiennyt mitä tapahtui. Tästä johtuen mielekkäimpiä tappeluita olivat minustakin ne, joissa tilaa oli paljon ja vihollisia vähän.

Muuta huonoa sanottavaa tappeluista en keksi. Kovin monessa JRPG:ssa yhteenotot eivät ole niin hauskoja, että vihuja menisi pieksemään juonen ulkopuolellakin ihan vaan huvin vuoksi. Remakessa päädyin kuitenkin tekemään juuri näin. Olin ilahtunut myös materiasysteemistä, joka toimi tutulla tavalla ja antoi mukavasti mahdollisuuksia hahmojen kykyvalikoiman ja statsien muokkailuun. Jollain perverssillä tavalla nautin myös aseiden päivittämisestä. Tein sen aina manuaalisesti, eli käytin aivan helvetisti aikaa asiaan, jonka peli tarjoutui hoitamaan puolestani. Ehkä siis olen paitsi idiootti ja nolo nörtti, myös aidosti sekaisin päästäni. Loppujen lopuksi on kuitenkin hieno juttu, että typerän videopelin pelaaminen voi olla näin hauskaa. Onhan se jo tullut selväksi, että oikeasta elämästä iloa on turha etsiä.

Vaikka pelaaminen on hauskaa, ei kenttä- ja tehtäväsuunnittelua voi kovin suuresti kehua. Eivät kentät tai tehtävät genren mittapuulla poikkeuksellisen surkeaa tavaraa ole, mutta niissä on hyvin paljon täytettä. Ehkä tämä olisi pitänyt arvata, kun alkuperäisen pelin prologi on venytetty täyspitkän seikkailun mittaiseksi. Itse kuitenkin suhtauduin ajatukseen tästä pitkittämisestä varovaisen optimisesti, koska Midgar on niin hyvä miljöö. Sitähän kelpaakin laajentaa ja syventää! Valitettavasti syventäminen ei ollut aivan sellaista kuin olin toivonut. Kuten JK ylhäällä totesi, joitakin juttuja on venytetty mauttoman pitkiksi. Miksi helvetissä junien hautausmaalla metsästetään jotain kummituksia kaksi tuntia ja miksi Ruden välttely edellyttää uuvuttavan pitkän oikoreitin läpi juoksemista? Tämä ei ole tarinan laajentamista, vaan sen pitkittämistä, vähän niin kuin Peter Jacksonin ohjaamissa Hobitti-elokuvissa, joissa myös oli rakennettu lyhyistä kohtauksista pöyristyttävän mittavia mättöspektaakkeleita. Onneksi FFVIIR:n kahakat ovat Hobitin tappelukohtauksia viihdyttävämpiä.

Jotkut alueet ovat toki onnistuneita. Wall Market esimerkiksi on erittäin nasta mesta, jota tutkin mielelläni useaan otteeseen, vaikka ilman karttaa olinkin jatkuvasti eksyksissä. Myös Shinran päämajasta pidin, näin niin kuin krokotiilien ja tunnelman osalta, eikä kenttäsuunnittelukaan keskimääräistä jrpg-luolastoa heikompaa ole, mutta aivan liian pitkä kokoelma käytäviä sekin oli. Hahmojen dialogia on hauska seurata ja vihollisten piekseminen on, kuten todettua, lystikästä puuhaa, joten ei pelin parissa kuoliaaksi kyllästy näiden täyteosioidenkaan aikana. Olisin kuitenkin toivonut napakampaa kokonaisuutta. Alkuperäisen pelin Midgar-osio jos mikä on tyylikäs ytimekkyydessään ja rytmityksessään. Koko ajan tapahtuu jotain jännää! Ainakin näin muistelen.

Peliä on paitsi enimmäkseen hauska pelata, myös todellinen ilo katsoa ja kuunnella. Toisin sanoen sekä ulkoasu että soundtrack ovat onnistuneita. Alkuperäisen pelin biisit ovat kultaa, ja niitä on sovitettu monipuolisesti ja tyydyttävästi. Välillä sain jopa kylmiä väreitä, nolo nörtti kun olen. Joitain yllätyksiäkin on mukana, etenkin jukebox-biiseissä, mutta niistäkin monet ovat positiivisia.

Olen toivottoman hidas pelaaja, joten sain kulumaan pelin parissa yli 50 tuntia. Tein kaikki sivutehtävät, juoksentelin putkissa edestakaisin etsimässä aarrearkkuja ja pysähdyin useasti erinäisille alueille ihan vain hengailemaan ja nauttimaan tunnelmasta ja krokotiileista. Peli sisältää paljon hölmöjä minipelejä ja se myös tarjoaa useita mahdollisuuksia seistä paikoillaan, ihailla maisemia ja kuunnella musiikkia jukebokseista. Koska nautin turhasta paskasta videopeleissäni, arvostin näitä piirteitä. Olen huomannut, että peliä on näiltä osin verrattu Yakuzaan. Tämä herättää minussa halun pelata Yakuzat.

Loppujen lopuksi siis nautin ajastani pelin parissa. Pelaaminen on hauskaa, kenttä- ja tehtäväsuunnittelu voisi olla parempaa, ja tarinaa on ilo seurata kunnes ei enää olekaan. En ole yhtään varma, mitä seuraavassa osassa aiotaan tehdä, ja ottaen huomioon miten paljon pidin suurimmasta osasta tätä peliä, olen yllättävän vähän kiinnostunut jatkosta. Lopetus implikoi, että luvassa on jotain ihan muuta, enkä tiedä luotanko siihen, että Squarella osataan keksiä sellaista ihan muuta, joka kiinnostaa minua. Tarinallisesti peli menettää mielestäni lopussa kaiken imunsa. Haluaisin osata selittää tämän paremmin, mutta en taida jaksaa edes yrittää. Olen väsynyt. Hyvän kertomuksen sotkeva Kingdom Hearts -hölynpöly taisi tuhota minunkin aivoni.

En tiedä, onko jäljellä enää mitään oikeasti kiinnostavaa ja relevanttia sanottavaa, joten seuraavaksi on vuorossa tavallistakin harhaisempaa lätinää. Aloin nimittäin tätä uutta, kaunista peliä pelatessani miettiä alkuperäisen FFVII:n relevanttiutta nykypäivänä, etenkin sen antiikkista ulkoasua. Miksi kukaan haluaisi pelata jotain ikivanhaa legoukkopeliä, jossa kaikki pyrkimykset luoda vaikuttavia ja vauhdikkaita kohtauksia näyttävät nykyään tosi noloilta? Tai joissain tapauksissa eivät oikein miltään?

No, en tiedä. Mutta itse luultavasti olen yksi sellaisista sekopäistä, jolle alkuperäinen peli maistuu edelleen, myös tarinallisena kokemuksena. Ja sitten aloin miettiä, voiko vanhoja pelejä ajatella hiukan samalla tavalla kuin kirjoja. Kirjoissa lukija tietenkin kuvittaa koko kertomuksen itse päässään, joten aivan samasta asiasta ei ole kysymys. Mutta onko kuitenkin niin, että vanhoissa peleissä annetaan karkea kuva tarinassa tapahtuvista asioista, joita pelaaja voi sitten, tiedostamattaankin, suurennella ja muunnella mielensä sopukoissa? Ehkä olen vain sekaisin, mutta pystyn edelleen alkujärkytyksen jälkeen nauttimaan vanhoista peleistä, myös sellaisista, joissa tarina on suuressa osassa, ja luulen että tässä on yksi syy. Paskaan ulkoasuun tottuu, se ikään kuin unohtuu kun peli imaisee sisäänsä, ja legoukot noloine liikehdintöineen eivät olekaan enää legoukkoja noloine liikehdintöineen, vaan hahmoja, joille tapahtuu asioita. Annetusta kuvasta kasvaa jotain suurempaa. Tässä ajatuksessa on minusta tavallaan jotain kaunista. Siksi onkin harmi, että en osaa ilmaista sitä tämän paremmin.

En suosittele Final Fantasy VII Remakea kenellekään, koska sillä on selvästi huonoja vaikutuksia ihmisen järjenjuoksuun ja henkiseen hyvinvointiin. Se kuitenkin herätti minussa paitsi ajatuksen kirjoittaa tämä läjä höyryävää paskaa, myös halun palata alkuperäisen pelin pariin. Ehkä se on hyvä asia? Final Fantasy VII on nimittäin hyvä peli. Ja Aku Ankka on hyvä hahmo.
« Viimeksi muokattu: 23.04.20 - klo:17:08 kirjoittanut Tapza »

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #136 : 25.04.20 - klo:22:02 »
Pelasin viime yönä kaverin luona FF VII remaken demon. Ihan kivaltahan se näyttää, mutta combat ei ollut oikeastaan mitenkään hauskaa, vaan aivan perus hack and slashiä. Tykkään alkuperäisen vuoropohjaisesta taistelusta enemmän. Dialogi oli juuri niin juustoista kuin 90-luvun JRPG:ltä voisi odottaa, mutta ihmettelen, miksei sille oltu tehty mitään herran vuonna 2020 julkaistavassa remakessa. Asiasisällön olisi voinut säilyttää ilman, että kaikki letkauttelee koko ajan jotain ja hahmojen välisestä kinastelusta vähän luontevamman tekeminen ei olisi vaatinut kovin kummoisia kirjoittajantaitoja.

Demon perusturreja vastaan riitti neliön rämpyttäminen, eikä peli pakottanut opettelemaan oikeastaan mitään muuta ja sitten laitetaankin vastaan joku pomohahmo, jota vastaan pitäisikin vissiin osata käyttää kaikenmoisia muitakin juttuja. Onneksi tuli hieman jo ennakkoon silti leikittyä muillakin kyvyillä ja pomomatsin aikana oli vielä aikaa opetella eri juttuja. Liikaa aikaa ja huomiota menee meni pomotaistelussa healthin hallinnoimiseen, koska niitä iskuja oli ihan mahdotonta väistellä. Vuoropohjaisissa systeemeissä se ei niin paljoa ärsytä, mutta tuossa oli jotenkin ärsyttävä koko ajan tarkkailla hahmojen energiatasoja, koska hahmot kuitenkin käytännössä ottivat koko ajan lämää, eikä aina ollut ilmeistä, että miten paljon.

Kovin pitkälle en alkuperäistäkään ole pelannut, vaan juuri ja juuri pidemmälle kuin mitä remaken demo päästää menemään.  Ei kyllä varmaan olisi minun pelini, vaikka omistaisin PS4:n.

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #137 : 25.04.20 - klo:23:20 »
Ehkä tartun syöttiin, mutta dialogia on kyllä huomattavasti muokattu alkuperäisestä... pelin käsikirjoitus on aivan uusi, vaikka tarina onkin (suurilta osin) sama. Dialogi on ainakin minusti melkoisesti paremmin soljuvaa kuin alkuperäisen version englanninkielisessä käännöksessä, enkä itse pitänyt hahmojen letkauttelua tai kinastelua mitenkään epäluontevana. Pelasin tosin pelin japaniksi, mutta katselemieni videoiden perusteella hahmojen interaktio toimii hyvin myös enkunkielisessä versiossa.

Peli ei ehkä aluksi pakota opettelemaan mitään muuta kuin perushyökkäyksiä, mutta itse kyllä huomasin jo ensimmäistä vartiokoiraa vastaan tapellessa, että erikoishyökkäysten (abilities) käyttö sujuvoitti tappeluita melkoisesti. Samaten jo hyvissä ajoin tehdään selväksi, että välillä on syytä vaihtaa hahmoa (Barret pystyy ampumaan vihollisia, joihin Cloud ei yllä). Näin ollen bossissa ainakaan minulle ei tullut mitenkään yllätyksenä, että tappelusta selvitäkseni joudun ehkä painamaan useampaa kuin yhtä nappia.

Se, preferoiko reaaliaikaista vai vuoropohjaista mättöä on tietysti makuasia (tosin alkuperäisenkään version ATB-systeemi ei ole samalla tavalla vuoropohjainen kuin esimerkiksi FFX:ssä, koska viholliset voivat hyökätä kesken pelaajan vuoron). En itse ole varma miten alkuperäisen version Attackin valitseminen valikosta on sen mielekkäämpää kuin neliön painelu. Ei siinäkään rivivihollisten kanssa tarvitse juuri muuta osata, mitä nyt parannella tiukan paikan tullen. Remake on itse asiassa tässä mielessä huomattavasti parempi, koska vastaan tulee useinkin vihollisia ja etenkin pomoja, joissa pelkkä hyökkäyksen spämmiminen ei ole kovin hyvä strategia. Hahmot myös eroavat toisistaan melko paljon, toisin kuin alkuperäisessä, jossa materioilla pystyy halutessaan kustomoimaan jokaisesta lähes samanlaisen (vaikka limit breakit ovatkin uniikkeja).

Remaken tappelusysteemi on minun makuuni kenties koko sarjan paras, mutta luultavasti olisi syytä pelailla aiempia osia uusiksi ennen tällaisen statementin tekemistä (puhumattakaan niistä osista, joita en ole pelannut ollenkaan).

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #138 : 26.04.20 - klo:00:09 »
Ah, en siis tarkoittanut, etteikö dialogia oltaisi muutettu lainkaan, vaan että miksi ihmeessä sitä juustoisuutta ei oltu saatu pois. Hyvä jos ei sinua häirinnyt, mutta itselle dialogi kuulosti melko kehnolta. Ei niin huonolta, että jos pelistä muuten pitäisin, että se estäisi minua pelaamasta peliä, mutta kuitenkin sen verran, että ihmettelin, miten herran vuonna 2020 päästetään vielä tällaista läpi.

Pohdiskelin tuossa, mikä siinä combatissa risoo, kun joistain muista reaaliaikaisista taisteluista pidän, ja tulin siihen lopputulokseen, että tuntuu, että vihollisiin reagoiminen on liian vaikeaa. @jkjkjkjkjk sanoi Discordissa, että siellä vilkkuu joku kuvake jossain, josta voi päätellä vihollisten seuraavat liikkeet, ja ehkä siihen opittuani homma voisi maistua paremmin. Olisi kiva, jos ihan animaatioihin reagoimalla voisi tehdä enemmän. Pomotaistelussa lähes ainut asia, jonka pystyi tekemään animaatioon reagoimalla oli sitä sädepyssyä piiloon meneminen.
« Viimeksi muokattu: 26.04.20 - klo:10:25 kirjoittanut Tube »

Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #139 : 26.04.20 - klo:10:13 »
Kuten aiemmassa viestissäni mainitsin niin en itse kokenut, että dialogi olisi mitenkään erityisen juustoista tai vaivaannuttavaa anime-puhetta. Olin enemmänkin yllättynyt, että välivideot muistutti aika paljon Uncharted 4 videopeliä, jonka pelasin juuri ennen tätä peliä. Perus elokuvamaisesta ylidramatisoinnista huolimatta hahmot puhuivat kuin oikeat ihmiset ja heillä oli oikeita ja varsinkin nykyään meidänkin maailmassa ajankohtaisia huolia. Pelin loppupuolisko on sitten vähän eri asia, kun joku päästi Nomuran valloilleen.

Luulen että tämä on aika yleinen virhe, mutta itsekkin demossa vähän kummastelin taisteluita kun yritin pelata peliä kuin Kingdom Heartsia. Vasta kokoversiossa tajusin, että pelin juju on vahingon minimoiminen. Usein toiminta(rooli)pelit on suunniteltu niin, että kaiken pystyy väistämään ja koko pelin pystyy pelata ottamatta vahinkoa jos vain taidot riittää. Seiskan Remakessa on tarkoitus torjua iskuja, ja väistää lähinnä silloin kun viholliset käyttävät iskuja joita ei voi torjua. Poikkeuksia toki aina on ja sitä rataa, mutta toivottavasti ymmärrätte pointtini. Tämän takia peli tarjoaa materioita joilla voi mm. vähentää vahingon määrää suojatessa, sekä käyttää taitoja jotka parantaa hahmoja kuluttamatta MP:tä.

Pelissä toki on paljon satunnaisia tappeluita jotka menee ohi parilla huitaisulla, mutta demon alue ei myöskään anna ihan oikeaa kuvaa siitä, mitä ne ovat oikeasti. Ensimmäisen chapterin taistelut ovat kaikki lähinnä nappi-tutoriaaleja, koska noh, se on pelin tutoriaali. Myöhemmin pelissä on paljon taisteluita bossienkin ulkopuolella missä haluaa käyttää heikkouksia ja kasvattaa stagger-mittaria mahdollisimman nopeasti.

Viholliset tosiaan ilmoittaa usein niiden päällä olevalla punaisella palkilla ja tekstillä mikä isku sieltä on lähdössä, ja tähän voi reagoida ja siirtyä torjumaan tai valmistautua väistämään. Ihan mukavaa minusta, että peli kertoo sen selkeästi. Ainakin omaa videopelaamista helpotti, kun tajusin pelin tosiaan olevan vuoropohjaisen- ja toimintaroolipelin hybridi, eikä vain puhdas toimintapeli, ja osasin pitää molempien genrejen ominaisuudet mielessä.
« Viimeksi muokattu: 26.04.20 - klo:10:15 kirjoittanut jkjkjkjkjk »

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Final Fantasy -sarja
« Vastaus #140 : 17.05.20 - klo:22:17 »
Remaken jälkihöyryissä voisin kirjoittaa muutaman sanan alkuperäisestä Final Fantasy VII:stä. En tiedä mitä muutakaan elämälläni tekisin.

Aloitin pelin melko pian remaken läpäisyn jälkeen, ja aiemmin tänään sain seikkailun päätökseen. Tajusin myös hieman ennen viimeisen pomon pieksemistä, että tämä on ensimmäinen kerta kun olen pelannut pelin alusta loppuun asti itse. Kuten edellisessä viestissäni mainitsin, lapsena katsoin enimmäkseen vierestä kun siskoni pelasi japanilaisia roolipelejä, koska en ollut itse kovin hyvä valikkopohjaisissa taisteluissa (enkä ainakaan aluksi ymmärtänyt englantiakaan kovin hyvin). En kyllä ole hyvä pelaaja vieläkään, mutta onneksi tämä peli on niin helppo, että kaltaiseni uuvattikin pystyy sen tarjoamista haasteista selviytymään.

PS4-version hienoista ominaisuuksista, eli kolminkertaisesta nopeutuksesta ja random battlejen poistomahdollisuudesta (joista kumpaakin käytin vain osan ajasta) huolimatta sain tuhlattua pelin parissa yli 37 tuntia. Näistä suunnilleen kuusi meni Chocobo-sidequestiin, jota en edes tehnyt loppuun, koska hermoni pettivät. Pelityylini oli sellainen, että puhuin lähes jokaiselle kohtaamalleni npc:lle ja kuljeskelin välillä ympäri maailmankarttaa ihan vain tunnelmoidakseni ja ihaillakseni kauniita PS1-aikakauden maisemia. Tämä ei ollut vitsi. Identifioidunkin nykyisin krokotiilipelaajaksi: nautin peleissä monista muistakin asioista kuin pelimekaniikoista tai ylipäätään varsinaisesta pelaamisesta. Tämä luultavasti välittyy myös alemmasta tekstistä, joten pahoittelut jo etukäteen.

Final Fantasy VII on joidenkin mielestä maailman paras peli, ja minäkin olen joskus tainnut sitä sellaiseksi nimittää. No, kuten aiemmassa viestissä sanoin, en enää tiedä mikä tämän viihteen ja kulttuurin alan nimikkeistä on suosikkini tai maailman paras. Tiedän vain, että Final Fantasy VII on edelleen todella hyvä peli. Sitä on hauska pelata, tarinassa on imua, ja krokotiileja löytyy niin perkeleesti, että sukat pyörivät jaloissa enimmän osan peliajasta.

Tarina toimii edelleen aika hyvin. Kuten kaikissa onnistuneissa seikkailukertomuksissa, hahmot ovat persoonallisia, ja heidän kanssaan on kiva hengailla (vaikka jotkut heidän luonteenpiirteistään ovatkin tiettävästi laimentuneet tai jopa vääristyneet epätasaisen käännöstyön takia). Juonikin pitää otteessaan enimmän osan ajasta. Peli alkaa mahtavasti keskeltä toimintaa, ilman turhia alustuksia. Hahmot, miljöö ja tarinan suuret kuviot tulevat tutuiksi pelin edetessä.

Tarina on loppujen lopuksi aika selkeä ja suoraviivainen. Jotkut asiat selitetään huonosti tai epäselvästi, mutta tämä saattaa olla ainakin osittain lokalisaation synti. Ja vaikka osa taustoituksesta tuntuisikin sekavalta ja oudolta, tärkeimmät asiat välittyvät pelaajalle varsin hyvin. Kuten viisas henkilö nimeltä Dunkey asian tiivisti: ”It's not perfect, you still have embarrassing dialogue and some bizarro convoluted nonsense, but the broad strokes story is pretty engaging.”

JRPG:illä on taipumus pitkittää seikkailua jaarittelulla ja hölmöllä fillerillä, mutta FFVII:ssä on oikeastaan vain kaksi suvantokohtaa, joiden aikana koin tarinan jarruttelevan turhan päiten. Näistä lyhyempi on Corel Prisoniin sijoittuva osuus, jonka tarkoituksena on taustoittaa Barretia. Toinen on leijonanosan toisesta levystä (tai osasta, kun puhumme pelin levyttömästä versiosta) haukkaava Huge Materia -tehtävä. Siinä tehdään tyhjäksi pelin toisen merkittävän pahiksen, eli Shinra-yhtiön suunnitelmia, joten aivan joutavaa potaskaa osuus ei ole, mutta etenkin Cidillä pelattavien tehtävien ajan tuntuu vähän siltä, että pääjuoni on jäänyt tauolle. Kun koko tehtävä on suoritettu, sankarimme miettivät, että mitäs vittua nyt sitten, ja palaavat Cosmo Canyoniin, jossa viisas tietäjä muistuttaa heitä siitä, mitä he olivat tekemässä. Sitten tarina jatkuu.

Loppujen lopuksi tämä ei ole valtaisa murhe, koska näidenkin tehtävien pelaaminen on ihan hauskaa ja toisaalta ne antavat muillekin hahmoille tilaisuuden loistaa. Ja keskelle tätä materiajahtia on sijoitettu kaksi tosi hyvää klassikkokohtausta joita oon ikinä pelannut, eli Cloudin alitajuntaan sukeltaminen ja pikainen vierailu ulkoavaruudessa. Näistä ensimmäinen on oleellinen Cloudin kannalta, toinen Cidin, ja molemmat maustavat myös pääjuonta mukavasti. Näistä puheen ollen, jokaisella hahmolla on sopivasti taustatarinaa, joka tuntuu nivoutuvan riittävän hyvin pääjuoneen (paitsi Yuffien seikkailu Wutaissa, mutta se onkin vapaaehtoinen). Aiemmin mainittu Barretin osuus on ainoa, joka häiritsi minua mainittavasti. Takaumien kautta kerrottu osuus on ihan ok, mutta nykyhetkeen sijoittuva Dynen etsiminen ja hakkaaminen tuntuu irralliselta osalta peliä, ja kaiken lisäksi todella kiirehdityltä.

Pelissä on yllättävän paljon sellaista tarinan kokonaiskuvan kannalta oleellista tietoa, jota ei tarjota pääjuonen yhteydessä, vaan vapaaehtoisissa välivideoissa, joita pääsee katsomaan jos tonkii paikkoja riittävästi. En tiedä, toimittaisiinko tarinavetoisessa pelissä tällä tavalla nykyään, mutta minusta ratkaisu on ihan kiva. On mukavaa, kun maailman tutkiminen ja hahmoille puhuminen palkitaan.

Pelin epätyypillisen äkillinen loppu on myös minusta ihan helvetin hyvä, vaikka jatko-osat ja spin-offit ovatkin vesittäneet sen, kuten monen muunkin asian tässä pelissä. Pidän siitä, kun tarinat osaavat loppua ajoissa ja jättävät tilaa tulkinnalle ja keskustelulle.

Käännöstä on kritisoitu kosolti, ja on kieltämättä totta, että dialogi on välillä todella kummallista ja köykäistä. Kun tietää, mistä hahmojen on tarkoitus puhua (tämä on mahdollista selvittää esimerkiksi tästä Kotakun toimittajan Tim Rogersin tekemästä mainiosta videosarjasta, jossa vertaillaan japaninkielistä dialogia kiireessä tehtyyn enkkukäännökseen), pystyy keskusteluista rakentamaan päässään tyydyttäviä, mutta ruudulla näkyvä teksti on joka tapauksessa toisinaan aika heikkoa ja nolostuttavaa. Toisaalta jotkut osiot ovat hyvinkin onnistuneita, ja esimerkiksi lähes kaikki Cidin repliikit tuntuvat hauskoilta ja hahmolle luontevilta. Jos joskus osaan japania, pelaan varmasti pelin japaniksi, mutta sitä päivää odotellessa voisin kokeilla perusteellista ja ilmeisesti melko hyvätasoista fanikäännöstä, joka on saatavilla modina pelin PC-versioon. Fanikäännös on toki fanikäännös, mutta kuulemani ja lukemani perusteella tällä porukalla on ollut huomattavasti enemmän aikaa ja tietoa käytettävissään, kuin alkuperäisen käännöksen tehneellä henkilöllä.

No, jo riittää videopelin tarinasta jauhaminen. Siis, kyseessä on videopeli eikä videotarina?!! Onneksi FFVII:n pelaaminenkin on todella kivaa. Taistelujärjestelmä ei ole mitenkään nerokas, mutta ajaa asiansa. Tappeluissa on menoa ja meininkiä, ainakin kun pistää oikeat asetukset, eli battle speedin täysille ja active-moden päälle. Valikkojen selaamisesta tulee paikoin yllättävän kuumottavaa, varsinkin jos on unohtanut laittaa esinelistan järjestykseen, ja joutuu kaivamaan haitallisen statuksen parantavaa tavaraa toistakymmentä sekuntia samalla kun vihollinen pistää surutta iskuja sisään. Loppubossissakin oli mukavasti haastetta, kun materiani ja varusteeni olivat sen verran puutteelliset, että Super Novan aiheuttamat miljoonat status ailmentit oikeasti rampauttivat taistelukykyni hetkellisesti. En osannut Esunaa, eikä hallussani ollut kuin kaksi remedyä. Taistelijani eivät muutenkaan olleet kovin pitkälle kehittyneitä: limititkin olivat vain kakkostasolla. Harmitti, mutta ei harmittanut onneksi, sillä näillä eväillä pomo oli vaikeustasoltaan juuri sopiva. Kun voitin, tunsin saavuttaneeni jotain.

Se missä peli mielestäni loistaa, on materiasysteemi. En ollut aiemmin tajunnutkaan, miten lystiä hahmoja on kustomoida mieleisekseen. Toki Limit Breakeja lukuun ottamatta hahmoilla ei sitten olekaan juuri uniikkeja ominaisuuksia, mikä voi häiritä joitain pelaajia, mutta minusta tämä on hyväksyttävä uhraus. Pidän siitä, että valmiiden hahmoluokkien käyttämisen sijaan voin kehittää itse omia hahmoluokkiani. Materioita kertyy pelin aikana melkoinen määrä, ja kun osaa niistä vielä voi yhdistellä toisiinsa, antaa peli mahdollisuudet monenlaisille kokeiluille.

Hauskaa on sekin, miten voimakkaistakin vihollisista pystyy selviytymään, kun hyödyntää erilaisten materiakombinaatioiden lisäksi esimerkiksi Sadness- ja Fury-statuksia (kiitos tästä vinkistä muuan JK-nimiselle henkilölle). Kun olin pitänyt random battleja pitkään pois päältä, huomasin olevani pahasti alilevuinen joissakin pomotappeluissa. Muun muassa Don Corneon vittupäälohikäärme pystyi tappamaan hahmoni yhdellä loitsulla. Mutta kun sitten laitoin kaikille taistelijoilleni fury-statuksen, pystyin pistämään pomolle jauhot suuhun pitkällä limit-putkella. Ensin Aerithin Seal Evil jäädytti pomon paikoilleen, sen jälkeen Cloud ja Tifa antoivat miekkojen ja nyrkkien laulaa. Kyllä hymy hyytyi, perkele. Toisaalta joissakin pomoissa toimivammaksi taktiikaksi osoittautui sadness ja hahmojen laittaminen takariviin. Varmaan olisi ollut monia muita ja parempia tapoja hoitaa useat kahakat, mutta sehän on vain kivaa, että vaihtoehtoja on tarjolla. :^)

Tappeluiden välissä ei tehdä mitään sen ihmeellisempää kuin muissakaan genren edustajissa, mutta peliä sentään maustetaan useilla minipeleillä. Ne ovat aika yksinkertaisia ja vähän pöljiäkin, mutta enimmäkseen hauskoja ja ennen kaikkea sopivan lyhyitä ja helppoja. Vaikka osa ärsyttäisikin, niihin ei ehdi kyllästyä, ja ainakin minusta ne piristivät kokonaisuutta juuri sopivasti. Ainoa poikkeus on ehkä Fort Condorin linnoituksen puolustus, mutta senkin voi rauhassa hävitä ja silti saada palkinnon, kunhan osaa vetää vihollisia turpaan tavallisessa tappelussa.

Lopullinen tuomioni on, että FFVII ei ole ainoastaan arvostettu ja lämmöllä muisteltava klassikko, vaan pelaamisen arvoinen peli nykyäänkin. Kun antiikkiseen audiovisuaaliseen antiin tottuu, pelin parissa viihtyy oikein hyvin. Tai ainakin minä viihdyin. Englanninkielinen käännös voisi olla paljon parempi, eikä pelin jokainen osa-alue ole mitenkään nerokas, mutta kaikki oleellinen toimii, ja pelaaminen on nautinnollista. Kun satunnaistaistelut saa halutessaan pois, kovin suuria valituksen aiheita en ainakaan itse keksi. Nämä Final Fantasyt eivät ehkä enää ole niitä elämää suurempia ja kerronnallisesti nerokkaita mestariteoksia, jollaisina pidin niitä ollessani lapsi. Mukavia seikkailuita ja hauskoja videopelejä ne taitavat kuitenkin olla edelleen.
« Viimeksi muokattu: 17.05.20 - klo:22:19 kirjoittanut Tapza »