Rekisteröidy,


niin voit osallistua keskusteluihin
niin foorumilla kuin IRC-kanavallakin.
Rekisteröidy nyt!

Kirjaudu!



Pysy aina kirjautuneena sisälle

PS3/PSP - LittleBigPlanet

06.06.09 - klo:16:27

Kurathesis

Ihan hullu peli. Hankittiin kaverin tuliterälle pleikkarille ja olin myyty jo siinä kohdassa kun selvisi että hahmojen ilmeitä, katsetta ja käsiä voi kontrolloida mielensä mukaan. "Raiteilla" liikkuminen on välillä perseestä ainoastaan siksi että peli tuntuu toisinaan korjaavan pelaajien syvyyttä vasten tahtoa, muuten kolmessa eri syvyydessä liikkuminen toimii varmaan paremmin kuin jos liike olisi täysin vapaata. Mitä nyt kaksinpeliä tuli pelattua viisi tuntia putkeen niin positiivisesti yllätyin koko pelistä, kenttien editointikin tuntui olevan toimivaa eikä puolitiehen jätetty ominaisuus.

Nettiominaisuudet varsinkin olivat Wiin peleihin tottuneelle häkellyttävät, kuten koko PS3 käyttöliittymineen ja funktioineen. Jos laite ei olisi niin kallis ja jos kaupan hyllyssä olisi LBP:n ja Disgaea 3:n lisäksi mielenkiintoista pelattavaa, saattaisi eksyä tähänkin kotiin.

Käyttäjät tosin tekevät taas kaikkensa pilatakseen hienon kokemuksen, oli perseestä nähdä jokaisen pelaamamme kentän kommenteissa pelkkiä "pls play my levels"-kommentteja.
« Viimeksi muokattu: 06.06.09 - klo:16:36 kirjoittanut Kurathesis »
Kirjattu
  • ::
  • 11.06.09 - klo:03:02

    Raitoningu Poissa

    • From Valhalla
      • Xbox Live Gamertag: Jonttutan
      • PSN ID: Jonttutan
    Media Moleculen sivuilla kerrottiin että LBP:n on tulossa online luomis moodi eli kun tuo beta loppuu pääsemme luomaan kenttiä kavereidemme kanssa netin kautta :)

    Tänään LBP:hen saapuu Ico team pack ja tässä olisi pari kuvaa tulevasta paketista. (Asuja, ääniä ja tarroja) En nyt viitsinyt kaikkien asujen kuvia laittaa, mutta asupaketissa on Icon, Jordan, Wanderin, Quadratusen ja Gaiuksen asut.

    Ico



    Wander



    Quadratus


    Huomatkaa Quadratuksen kädessä kiipeävä Wander -sackboy
    « Viimeksi muokattu: 11.06.09 - klo:03:07 kirjoittanut Jonttu »
    Kirjattu
  • ::
  • 13.06.09 - klo:18:02

    Akasori Poissa

    • rollin'
      • PSN ID: Akaesora
    Media Moleculen sivuilla kerrottiin että LBP:n on tulossa online luomis moodi eli kun tuo beta loppuu pääsemme luomaan kenttiä kavereidemme kanssa netin kautta :)

    Tuohan on ihan mahtava juttu! :)

    Kusipurkki
    Kirjattu
  • ::
  • 08.07.09 - klo:00:53

    Raitoningu Poissa

    • From Valhalla
      • Xbox Live Gamertag: Jonttutan
      • PSN ID: Jonttutan

    Kummitukset saapuvat LittleBigPlanettiin. Mitäköhän tästä kehitellään. Täysin uusi tasopakkaus ja uusia asusteita vai pelkkiä asusteita ja tarroja? Olisihan se mukava päästä pyydystämään haamuja LBP tyyliin. Lisäinformaatiota odotellessa...
    Kirjattu
  • ::
  • 21.11.09 - klo:13:38

    Raitoningu Poissa

    • From Valhalla
      • Xbox Live Gamertag: Jonttutan
      • PSN ID: Jonttutan

    Sonic saapuu LittleBigPlanetin maahan! NYt tuli hyvä syy hankkia LBP Sonic-fanit! (Coldi^^)

    Vähän vanhempia uutisia. LittleBigPlanet on julkaistu nyt myös PSP:lle omana versionaan. Kaikki on lähes samaa kuin ennen, mutta pieniä muutoksa on tehty. En muista kunnolla, mutta poistettiinko se kenttien luomistila pois?

    Myös LBP:n tekijät ovat kertoneet, että LBP ei saa jatko-osaa ainakaann näillä näkymin, koska ilmaisella ja ladattavalla sisällöllä voidaan korvata kokonaan uusi tarina, mutta LBP:n idea ei ollut painottua niin tarinaan vaan omien kenttien luomiseen, niiden jakamiseen ja netissä pelaamiseen. :)
    « Viimeksi muokattu: 21.11.09 - klo:13:47 kirjoittanut Jonttu »
    Kirjattu
  • ::
  • 25.11.09 - klo:11:52
    Onks kellää kokemusta PSP:n Little Big Planetista? Aattelin et vois ehkä ostaa sen, hyvä peli ainaki pleikkaril. Kattelin netis et siin ois kenttien luomistila kans... Taidanpa ostaa sen. Sen verran hauska peli on ja tahtois pelaa useamminki kuin noin kahden viikon välein veljen luona.
    Kirjattu
  • ::
  • 03.12.09 - klo:23:29

    Arctic Fox Poissa

    • Vulpes Arctos
      • Nintendo Network ID: VulpesArctos
      • Wii-numero: 3209 8382 1974 7037
      • 3DS-ystäväkoodi: 3737 - 9594 - 1755
      • Xbox Live Gamertag: Vulpes Arctos
      • Steam ID: Vulpes_Arctos
    ^ No ainakin Pelaaja-lehti antoi LittleBigPlanetin PSP-versiolle peräti 9/10, joten aivan sikamaisesta rahastuksesta ei ole kyse. Toisaalta taas Pelit-lehden arvostelu oli hillitympi, pistemäärä taisi jäädä vähän 80 alapuolelle... Harmi ettei minulla itselläni ole kokemusta tästä taskupleikkarin versiosta, joten en itse osaa pelin toimivuutta arvioida. Jos asennoidut siihen innokkaasti ja oikealla asenteella niin varmasti on hyvä ostos. Kenttäeditori on ilmeisesti lähes yhtä laaja kuin PS3:n alkuperäisessä versiossa, joten siitä varmaan riittää hupia jos sen kanssa värkkäämisestä pitää. Moninpelin pois jättäminen vain on LittleBigPlanetin kohdalla sellainen emämunaus, että en ole tätä versiota aikeissa ostaa.
    Kirjattu
  • ::
  • 04.12.09 - klo:20:29
    Joo, moninpeli on tärkeä elementti Little Big Planetissa, mut kyl sitä voi yksinkin pelata. Ei aina oo kavereita mukana.
    Kirjattu
  • ::
  • 06.12.09 - klo:22:20

    Akasori Poissa

    • rollin'
      • PSN ID: Akaesora
    PSP:n LBP:stä on tullut demo Storeen.

    Juustoaa :3

    Kusipurkki
    Kirjattu
  • ::
  • 11.12.09 - klo:19:06
    Juu latasin sen, pelasin sen, ja ihmettelin miks siin on vain kaks kaistaa? Johtuuko se demosta vai onko siinä vain kaksi? Toivottavast siin kokoversios on kolme...
    Kirjattu
  • ::
  • 11.12.09 - klo:21:44

    Nipa Poissa

    • ._.
    Oon nyt muutaman kentän vetäny, kaks kaistaa siinä vaan on.

    Pelistä tosiaan puuttuu se tärkein ominaisuus, kaksinpeli. Muuten ihan kohtalaisen kivalta vaikuttaa, tosin PS3:sen version on paljon parempi ja jos se on mahdollista hankkia niin hanki sille paljon mieluummin kuin pespille.
    Kirjattu
  • ::
  • 12.12.09 - klo:17:12
    Siis kaks kaistaa... Harmi.

    Veljel on LittleBigPlanet PS3:sel, siin oon menny kaikki kentät läpi. Ja sit veli osti siihe sen MGS homman, se on hauska ^^
    Kenttien tekeminen on hauskaa myös, oon tehny Sasuke kentät siin :D
    Kyl siin meni pari päivää tekee ne. Pitäis varmaa laittaa nettii muitten iloksi.

    Uutta:
    Laitoin mun Sasuke kentät LittleBigPlanetii, en oo varma miten niit kenttii etitää mut jos se on sil käyttäjä nimel nii se on DarkDerium (... Derium oli viety jo...)
    « Viimeksi muokattu: 14.12.09 - klo:15:17 kirjoittanut Derium »
    Kirjattu
  • ::
  • 26.12.09 - klo:15:40

    Akasori Poissa

    • rollin'
      • PSN ID: Akaesora
    Kukaan ei kertonu että Pirates of the Caribbean -kenttäpaketissa tulee mukana se kauan odotettu vesi. :(

    Kusipurkki
    Kirjattu
  • ::
  • 13.01.10 - klo:18:00
    PSP:n LittleBigPlanetia olen pelaillut, yhden asian olen huomannut. Kentän tekeminen bugaa. Varsinkin kolmiasentokytkin, säädin jotaa autoo, laitoin siihen kytkimen ja yritin sit poistaa vain sen kytkimen, mut koko auto katos! Sit kelasin taakke päin ja yritin uudestaa, mut sit PSP kaatus! Ei kivaa... Muutenki se kaatuilee aina välil kentän tekemises.
    Kirjattu
  • ::
  • 23.07.10 - klo:22:26

    Raitoningu Poissa

    • From Valhalla
      • Xbox Live Gamertag: Jonttutan
      • PSN ID: Jonttutan


    Julkaisupäivä 16.11.2010!!!!! :)))
    Jos nappaat mukaan collector's editionin saat mukaan kaiken mitä tuossa kuvassa on, mutta pehmosta en oo varma :x Himo, ostan.
    CE paketti on tällä hetkellä amazonin 2 tilatuin tuote vaikka julkistettiin vasta äskettäin!

    Kirjattu
  • ::
  • 24.07.10 - klo:18:00

    Sotakoira Poissa

    • D-Dog
      • PSN ID: Dracoaeon
      • Steam ID: Sotakoira
    Ohoh. Himottais kyllä kovin >_>

    Kiva pakkaus, mutta varmaan kyllä hintakin sen mukainen. :I
    Kirjattu
  • ::
  • 24.07.10 - klo:18:39

    Raitoningu Poissa

    • From Valhalla
      • Xbox Live Gamertag: Jonttutan
      • PSN ID: Jonttutan
    74,95€ uskon että anttilat sun muut myyvät, halvemmat pelikaupat halvemmalla! :)
    Kirjattu
  • ::
  • 15.08.10 - klo:14:54

    Raitoningu Poissa

    • From Valhalla
      • Xbox Live Gamertag: Jonttutan
      • PSN ID: Jonttutan
    LittleBigPlanet 2:n beta alkaa pian, jos MediaMoleculen sivua on uskominen! Betaa jaetaan koodeina ja aikaisemmat betatestaajat saavat koodin automaattisesti! LBP2:n kentällä nähdään!: )

    + LBP2 on täysin taaksepäin sopiva LBP:n kanssa!

    http://www.lbpcentral.com/forums/content.php?211-LBP2-Beta-Coming-soon
    « Viimeksi muokattu: 15.08.10 - klo:15:13 kirjoittanut Kimitsu »
    Kirjattu
  • ::
  • 08.09.10 - klo:18:19

    Raitoningu Poissa

    • From Valhalla
      • Xbox Live Gamertag: Jonttutan
      • PSN ID: Jonttutan
    Beta invi saapui ja nyt LBP2 beta lataukseen! :)
    Kirjattu
  • ::
  • 21.09.10 - klo:22:10

    Raitoningu Poissa

    • From Valhalla
      • Xbox Live Gamertag: Jonttutan
      • PSN ID: Jonttutan
    http://v2.fi/uutiset/pelit/12332/ Aikamoista jälkeä ovat jo saaneet *-*
    Kirjattu
  • ::