Roope Ankka v Iron Man: Milla Magian kosto
Osa 4
Oli kaunis ja aurinkoinen aamu. Pyöreähköt pilvenhattarat lipuivat hitaasti vaaleansinisen taivaan halki. Ihmiset olivat kiireisiä, kuten tavallista, mutta ne jotka malttoivat irrottaa katseensa autojensa tuulilaseista ja ajatuksensa oravanpyörän päivän tarjonnasta, saattoivat nähdä tumman hahmon kapuavan kohti yhtä kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä, Roope Ankan rahasäiliötä. Hahmo oli Tony Stark, eikä hän ollut tyytyväinen.
Tässäpä tilanne, jossa tarvittaisiin muita Kostajia, Tony Stark ajatteli. Harmi että en voi kutsua heitä kaikkia apuun, koska kyseessä ei ole Avengers-sarjaan kuuluva tarina.
Sillä välin Roope Ankan toimistossa oli täysi tohina päällä.
”Herra Ankka”, neiti Näpsä sanoi. ”Jotain kummallista on tekeillä”
”Ihanko totta? Enpä olisi itse osannut ajatella moista. Hiivatin peijakas sentään, nainen, ettekö näe, kuinka paljon kutsumattomia vieraita rahasäiliössäni on! Ja menikö teiltä ohi se, että Arpin Lusène juuri marssi sisälle rahaholviini! Siellä hän nyt slurppaa rahojani olemattomiin!”
”Toki. Säästöpään tekemien reaaliaikaisten laskelmien mukaan menetätte rahaa minuutissa noin...”
”Ei, älkää! En halua kuulla!” Roope huusi ja heittäytyi makaamaan betonilattialle, kädet asetettuina höyhenten peittämien korviensa päälle.
”No, halusin vain sanoa, että Luséne ja tämä muu poppoo eivät ole ainoita ongelmianne. Laitteet ovat nimittäin havainneet liikkuvan kohteen, joka lähestyy rahasäiliötä. Turvakameroiden perusteella se on Tony Stark.”
”Se tästä vielä puuttui! Ampukaa hänet, herran tähden, räjäyttäkää olemattomiin!”
”Mutta eikö hänestä saattaisi olla apua Lusénea vastaan? Hän näyttää tulevan rauhallisin aikein. Ilman haarniskaa ja valkoinen lippu kädessään.”
”Vai niin? Mutta miksi hänen edes pitäisi liputtaa, kun kaksintaistelumme peruuntui jo? No, mitä viivyttelet, tuo hänet tänne selittämään asia!”
Neiti Näpsä syöksyi työpöytänsä ääreen ja painoi yhtä useista pöytälevyn alapuolelle asennetuista namiskoista. Hetken kuluttua Tony Stark lensi sisään rikkinäisestä ikkunasta ja laskeutui edelleen pahoinvoivan Aku Ankan vatsan päälle. Tämä sai Akun oksentamaan toistamiseen häkissä kyhjöttävän Riitta Hanhen ylle.
”Onneksi tämä sattuu kiihottamaan minua”, Riitta sanoi.
”No niin, Stark! Kerro asiasi!”
”Aikeeni ovat rauhanomaiset! Mutta huomaan, että sinulla on hiukan kiireitä. Ehkä voisin auttaa sinua kukistamaan tuon ranskalaisen hienohelman ja sen jälkeen jutella asiastani kahvikupposen äärellä?”
”Miten muka aiot hoidella hänet ilman haarniskaasi?”
”Onhan minulla tämä kauko-ohjain, jolla voin kutsua paikalle rautamiesten armeijan”, Stark vastasi ja kaivoi taskustaan tumman levyn, jonka pinnalla oli useita punaisia katkaisijoita.
”En luota sinuun, mutta mitä vaihtoehtoja minulla pololla muka on? Sen kuin painat nappulaa.”
Tajuttuaan mitä oli äsken sanonut, Roope katsoi parhaaksi tarkistaa ettei huoneessa ollut Tupua, Hupua, Lupua tai muitakaan alaikäisiä ankkalinnalaisia.
”Kiitos yhteistyöhalustanne”, Tony Stark sanoi ja painoi suuren, punaisen napin pohjaan. Vain muutaman sekunnin kuluttua rikkinäisestä ikkunasta lensi sisään kymmeniä rautamiehiä, jotka syöksyivät saman tien rahaholviin. Roope kiiruhti niiden perässä ja näki juuri parahiksi, kuinka rautaukot laskeutuivat riviin innokkaasti slurppaavan Arpin Lusènen eteen.
”Mutta voi itku ja kurjuus!” Roope huusi tajuttuaan tilanteen. ”Eiväthän nuo lasten leikkivempeleet voi koskea Lusèneen! Eikä täällä edes ole mattoa, jonka voisi vetää tuon kirotun ritarin alta.”
”Älä huolehdi. Kyllähän minäkin olen kuullut Mustasta Ritarista ja Kertalaakista™.”
Ja juuri sillä hetkellä jokainen riviin asettuneista rautamiehistä kaivoi takaluukustaan Suomen puolustusvoimien kevyttä kertasinkoa muistuttavan aseen, jonka kyljessä luki suurin, mustin kirjaimin TIMANTTISINKO.
”Mitäs te öykkärit öikein yritätte?” Lusène sanoi naurahtaen. Hän olisi luultavasti tokaissut seuraavaksi jotain ylimielistä ja ivallista, elleivät rautamiehet olisi ehtineet laukaista aseitaan. Kovalla voimalla haarniskaa vasten iskeytyvät timantit saivat Lusènen lentämään taaksepäin.
”Kauhistus, jos hän kaatuu rahojeni päälle, hän tippuu koko säiliöni läpi ja slurppaa mennessään hirvittävän määrän valuuttaa!”
”Älä huolehdi”, Stark sanoi. Ja kuinka ollakaan, kaksi rivissä seisoneista rautamiehistä syöksyi eteenpäin ja nappasi ritarin kiinni tämän käsivarsista.
”Olen päällystänyt haarniskojen kämmenet timanttipölyllä”, Stark sanoi. ”Olisi tietysti voinut tehdä saman koko haarniskalle, mutta minulla on parempaakin käyttöä sille pölylle.”
Rautamiehet toivat Lusènen samaan huoneeseen, jossa Roope, Stark, Aku, Pelle, Neiti Näpsä ja oksennuksen kuorruttama Riitta Hanhi seurasivat tapahtumien etenemistä.
”No niin”, Roope sanoi. ”Stark, komenna sotureitasi riisumaan haarniska tuon kiusankappaleen yltä. Ja kaikki muutkin kuteet, siltä varalta että hän piilottelee niissä jotain.”
Stark komensi, ja rautamiehet ryhtyivät toimeen. Pian Lusène seisoi keskellä huonetta ilkosillaan. Neiti Näpsä tarkasteli tilannetta posket punaisina ja Riitta Hanhi sormi eroottisesti suupielessään.
”Noin, laittakaa hänet vielä käsirautoihin”, Roope sanoi. ”Ja hetkinen! Ajelkaa hänen viiksensä. Muistan kyllä, kuinka hän viime kerralla pääsi pakenemaan!”
Stark komensi rautamiehiä täyttämään molemmat pyynnöt.
”No niin, kuinkas nyt suu pannaan?” Roope sanoi hymyillen.
”Minä ainakin tiedän, kuinka ja mihin panisin omani”, Riitta sanoi silmäillen riisuttua ritaria ahnaasti. ”Roopeliini, olet ihana, mutta tämä on jotain aivan uutta.”
”Kiitän neitiä köhteliäisyyksistä, mutta des vomissures ei kuulu, kyinkä sanottekaan, fetissieni lukuun.”
”Jos fe(male)tissiä kaipaat, minulla on kyllä mistä antaa”, Riitta sanoi. ”Roope, ole kiltti, päästä minut ulos, niin lupaan, että en pakota sinua naimisiin kanssani. Anna minun vain ottaa tuo mies, niin katoan elämästäsi iäksi!”
”Erittäin houkutteleva ehdotus”, Roope sanoi. ”Selviäisin kahdesta kiusankappaleesta kertaheitolla.”
”Mönsieur Änkkä, pyydän, suokaa minulle merci, enhän edes minä änsäitsisi työn näisen seuraa?”
”Luulenpa, että te juuri sopisitte hyvin yhteen”, Roope sanoi ilkeästi hymyillen. ”Olkoon. Neiti Näpsä, päästäkää hanhi häkistä.”
Neiti Näpsä teki työtä käskettyä, ja pian Riitta ampaisi ulos vankilastaan ja koppasi Lusénen syliinsä.
”Ai että, kohta Musta Ritari saakin slurpata oikein taitojensa takaa! Ja tulla myös slurpatuksi!”
Vielä ennen poistumistaan Riitta nappasi mukaansa yhä sangen pahoinvoivan näköisen Aku Ankan.
”Sinä saat oksentaa päälleni hauskanpidon aikana”, hän sanoi raahatessaan Akun pois huoneesta.
”Ettekö aio estää häntä?” Neiti Näpsä kysyi oven sulkeuduttua. ”Eihän Aku kuulunut sopimukseen.”
”No, pääsenpä eroon hampuusisukulaisen tuomasta taakasta”, Roope sanoi. ”No niin, nyt olisi varmaan sen kahvin aika. Keittäkääpä meille kupilliset, neiti Näpsä.”
”Kuten tahdotte, herra Ankka”, Neiti Näpsä sanoi ja poistui kahvinkeittohuoneeseen perä vaappuen.
”Minäkin taidan tästä lähteä”, Pelle Peloton sanoi. ”Minulla on kiire keksijöiden jokaviikkoiseen vuosikokoukseen.”
Kun Pellekin oli poistunut huoneesta, Tony Stark kääntyi Roopen puoleen ja ojensi kätensä.
”Eiköhän unohdeta menneet”, hän sanoi.
”Olkoon niin. Enpä olisi uskonut, että sinusta olisi joskus näin paljon hyötyä.”
Roope tarttui kiinni Starkin ojennetusta kädestä ja tunsi samassa toistuvien, aggressiivisten sähköiskujen tanssin ympäri kehoaan.
”Usko pois, en haluaisi tehdä tätä”, Tony Stark sanoi. ”Mutta kuten sanotaan, kaiken takana on nainen. Tai useampia.”
Roope Ankka lyyhistyi velttona harmaalle kivilattialle.
”Jaahas. Eipä tästä sitten kummoista taistelua syntynyt”, Stark sanoi. ”Tulepas nyt hakemaan se kirottu lanttisi, mokoma viettelijätär.”
”Kernaasti”, Milla Magia sanoi syöksyessään luutansa selässä sisään, takanaan istuvan Pepper Pottsin huulet kiinni kaulassaan.
Noita-ankka nousi luutansa selästä, käveli jalustalla lepäävän ensilantin luo ja oli jo tarttumassa kiinni kolikkoa suojaavasta lasikuvusta, kun huoneen keskeltä kajahti ääni.
”Ei niin nopeasti!”
Ääni kuului Roope Ankalle.
”NANI?” Stark huusi, tajuten vasta jälkikäteen ettei typeristä juonenkäänteistä huolimatta ollut sisällä animessa.
Veltosta nopeasti suoraksi ponnahtanut Roope kaivoi taskustaan kaukosäätimen, joka vielä muutamaa hetkeä aiemmin oli ollut Tony Starkilla.
”Olet huolimaton nulikka”, Roope sanoi peukalo suuren, punaisen napin päällä. Ja ennen kuin kukaan ehti päästää suustaan kaksisanaista toteamusta, joka alkaa E:llä ja päättyy kolmeen pisteeseen, oli Starkin rautamiesarmeija lennättänyt Milla Magian ja Pepper Pottsin ulos rahasäiliöstä.
Mutta Stark ei aikonut tulla nöyryytetyksi. Hän otti kiinni yhdestä rautamiehestä, avasi yhden sen luukuista ja sorkki virtapiirejä niin, että sai kuin saikin valjastettua rotiskon omaksi puvukseen.
”En oikeastaan halua taistella sinua vastaan, Roope hyvä”, Tony Stark sanoi haarniskan sisältä. ”Mutta en voi antaa sinulle rautamiesteni ohjausjärjestelmää.”
”Enkä minä aio luovuttaa sitä sinulle!” Roope huusi. ”Kuole, senkin säälittävä yrittäjä!”
Kymmenet rautamiehet syöksyivät Starkia kohti, mutta Stark murjoi ne yksitellen kanveesiin. Silloin Neiti Näpsä tuli toisesta huoneesta kahvitarjotin käsissään.
Roope syöksyi häntä kohti niin, että tarjotin kahveineen paiskautui lattialle.
”Mistä on kyse?!” Neiti Näpsä huusi.
”Tule nyt vain kanssani takahuoneeseen”, Roope sanoi, piittaamatta teitittelyn kaltaisista muodollisuuksista. ”Minun pitää nostaa power leveliäni.”
Takahuoneen ovi paiskautui kiinni, ja Roopen taistelukyky kasvoi aivan kuin muuan vihreänuttuisen miekkasankarin energia eräässä klassisessa videopelissä, jossa myös suoritettiin pöyristyttäviä tekoja suljettujen ovien takana.
”On aika taistella!” Roope huusi syöksyessään huoneesta. Hän kaivoi esille suurimman kanuunansa, melkein yhtä tehokkaan kuin se jota oli äsken takahuoneessa käyttänyt, ja ampui useita kuulia kohti Tony Starkia. Stark kuitenkin väisti ne leikiten.
”Hahaa! Noinko kuvittelet päihittäväsi minut?”
”En”, Roope sanoi. ”Mutta ainakin sain kiinnitettyä huomiosi muualle”
”Mitääää?” Tony Stark sanoi vain hetkeä ennen kuin valtava, seinään asennettu nyrkkeilyhanska sinkosi hänet rahasäiliön seinän läpi. Roope vaappui Starkin jättämän reiän kohdalle ja asetti kädet voitonriemuisena vyötäisilleen. Sitä hänen ei kuitenkaan olisi kannattanut tehdä, sillä hän oli kykenemätön tekemään mitään, kun seinän viertä lentävä Milla Magia tarttui hänen kyynärvarrestaan kiinni ja alkoi kuljettaa häntä kohti korkeuksia.
”Kirottu visukinttu! Pitääkö sinut tappaa, että saan lanttisi käsiini?!”
”E-ethän sinä voi sitä tehdä! Silloin ensilanttini menettää voimansa, etkä voi enää valaa siitä himoitsemaasi amulettia.”
”Totta. Suunnitelmani oli ottaa ensilanttisi, koska vaikka olet menettänyt omaisuuttasi, olet kuitenkin rikkaampi kuin Stark, jonka rikkaudet minä ja Pepper olemme jo ottaneet kokonaisuudessaan omaksemme.”
”Mutta luuletko, että olen yhä maailman rikkain?” Roope sanoi. ”Etkö unohda erään toisen miljardöörin, joka on tällä hetkellä...” Hän kyynelehti ja värisi tajutessaan, että puhui luultavasti totta ”…minua rikkaampi...”
Milla Magian silmät suurentuivat.
”Kulta-Into Pii!” hän huusi ja käänsi luutansa välittömästi kohti Afrikkaa. Samalla hän päästi irti Roopen kyynärvarresta. Vanha ankka huusi pudotessaan pilvien läpi kohti kaukana häämöttävää maanpintaa ja ikuista pimeyttä, jonka tuon pinnan kanssa kohtaaminen toisi mukanaan. Hän tarttui kiinni jostain pyöreästä, joka oli tippunut Milla Magian käsilaukusta kun tämä oli tehnyt äkkikäännöksen, sulki sen käsiensä suojaan ja odotti kaiken päättymistä.
Mutta ennen kuin Roope ehti koskettaa maata, tunsi hän kylmät, metalliset kädet ympärillään.
”Tämä ei ole mikään tapa päättää kaksintaistelu”, Tony Stark sanoi, nyt aidossa Iron Man™-puvussaan.
”Ei niin”, Roope sanoi katsoessaan pelastajaansa väsyneillä silmillään, jotka kylmä ilma oli saanut kosteiksi. Tony Stark katsoi häntä takaisin, ja oli aivan varma siitä, että hetki oli oikea, varma siitä, että heidän välillään oli nyt ainutlaatuinen yhteys, että ainoa oikea tapa toimia oli avata visiiri, tehdä oikeat kasvot näkyviksi ja tuoda ne lähelle, sulkea silmät, asettaa huulet oikeaan asentoon ja…
”Hintti!” Roope Ankka huusi ja työnsi pitelemänsä esineen, jonka oli huomannut posauspommiksi, syvälle Starkin nieluun. Sitten hän avasi takkinsa nappeja niin, että saattoi sujahtaa irti nutustaan ja jatkaa putoamistaan. Hän lysähti pehmeän heinäkasan päälle samalle hetkellä kun kuuli posauksen yläpuoleltaan.
Rautahaarniskan kappaleita varisi ympäri Mummo Ankan maatilaa, jossa Roope huomasi olevansa.
”Tämä taisikin olla tavallista tehokkaampi posautuspommi”, Roope sanoi tarkastellessaan Tony Starkin verisiä ruumiinkappaleita, joita lojui savuavan romuraudan seassa. Lopulta hän löysi myös Starkin pään, joka oli säilynyt yllättävän tunnistettavana. Roope lävisti pään heinähangon piikkeihin ja lähti tallustamaan kohti rahasäiliötä, alastomana, veren tahrimana ja groteski voitonmerkki korkealla päänsä yläpuolella.
Epilogi
Muutamaa päivää myöhemmin aurinko paistoi ja kevyt tuuli kulki läpi Ankkalinnan katujen. Hurja kaksintaistelu ei ollut jäänyt kaupungin asukkailta huomaamatta, mutta kukaan ei ollut jaksanut olla kiinnostunut asiasta vuorokautta pidempään. Oli tärkeämpiäkin asioita, ja jos ankkalinnalaiset olisivat jääneet ihmettelemään jokaista kaupungissa tapahtuvaa ryöstöyritystä tai katastrofia pitkäksi aikaa, ei kukaan olisi ikinä ehtinyt tehdä töitä.
Roope Ankka istui pöytänsä ääressä kädet niskansa takana.
”En enää ole maailman rikkain ankka, mutta eipä ole Kulta-Into Piikään”, hän sanoi. ”Midaan kosketuksen saatuaan Milla ja Pepper Magia ovat rikkauksien määrässä täysin koskemattomia, ja ennen pitkää he romahduttanevat kullan arvon täysin. Mutta turhaapa tuollaista on miettiä, kun länsimainen yhteiskunta matkaa joka tapauksessa kohti tuhoaan.”
Hän katsoi aamulla postissa tullutta valokuvaa, jonka oli asettanut pöydälleen. Siinä Riitta Hanhi poseerasi uuden sulhasensa kanssa. Myös Aku oli päässyt kuvaan, eikä hän näyttänyt yhtään sen paremmalta kuin säiliöltä lähtiessään.
”Riitta todella piti kiirettä. En olisi kyllä kaivannut mitään kuvia, mutta samapa tuo. Voinpahan aina heikkoina hetkinä katsoa tätä potrettia ja miettiä, millainen siunaus sentään on, että tuo poppoo ei enää ole riesanani.
Hän katsoi ensilanttiaan, joka oli yhä turvassa lasikuvun sisällä, ja sen viereen pystyttämäänsä jalustaa, jonka päällä lepäsi Tony Starkin mädäntyvä pää.
”Ehkä minun olisi syytä tiedustella Pelleltä, voisiko tuota rumilusta hyödyntää johonkin. Olisi ainakin syytä viedä se johonkin, jossa se ei haisisi ja jossa sen ehkä saisi säilymään. Mutta antaa nyt olla vielä hetken tuossa.”
Seuraavaksi hänen katseensa eksyi kirjeeseen, jonka hän oli saanut Kostajilta. He olivat uhanneet haastaa Roopen seuraavassa Kostajat-sarjan osassa nimeltä Kostajat kostavat. Mutta turha sitäkään oli murehtia. Jos hän oli selviytynyt Starkista, selviytyisi hän niistä muistakin.
”Jatkanko vielä, pankkiiri Ankka?” Neiti Näpsä kysyi pöydän alta.
”Anna mennä vaan”, Roope sanoi autuaasti hymyillen. ”Eihän tässä enää ole kiire mihinkään.”