Rekisteröidy,


niin voit osallistua keskusteluihin
niin foorumilla kuin IRC-kanavallakin.
Rekisteröidy nyt!

Kirjaudu!



Pysy aina kirjautuneena sisälle

Mikä on sinun mielestäsi paras The Legend of Zelda -peli?

30.03.10 - klo:18:49

Kraidi

"Paras Zelda" -ketjua pystyyn vaan. Tulisi vähän tuoretta keskustelua D:

Olimar käskee, minä teen.

En ole pelannut läheskään kaikkia kyseisen pelisarjan osia, mutta pelaamistani yksinkertaisesti parhaimmaksi nousee The Wind Waker. Kyllä, olen jo kertonut ties kuinka monessa paikassa asian laidan, mutta kertaaminen ei ole koskaan pahitteeksi: TWW:ssä on elävin maailma, persoonallisimmat hahmot, Zelda-peleistä se seikkailuhenkisin tunnelma ja Tingle. Voiko parempaa ollakaan?

inb4 Majora's Mask > The Wind Waker koska loppumaton väittely.
« Viimeksi muokattu: 06.12.12 - klo:03:34 kirjoittanut Osiris »
Kirjattu
  • ::
  • 30.03.10 - klo:19:03

    Tapza Paikalla

    • Katkeroitunut nörtti
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    The Wind Waker on oma suosikkini. Paras ulkoasu, hienoin maailma, hauskimmat hahmot jne. Tunnelma varsinkin merellä seilatessa on aivan omaa luokkaansa, eikä peli oikeastaan missään vaiheessa sorru pelkkään luolastosta toiseen juoksemiseen, vaan tekemistä löytyy sopivissa määrin myös normimaailmassa. Toki tämä oli myös ensimmäinen Zeldani ja varmaan osittain siksi teki suuremman vaikutuksen kuin yksikään toinen sarjan osa, vaikka suurin osa niistäkin on todella mainioita pelejä.
    Lasken pääomaa.
    Kirjattu
  • ::
  • 30.03.10 - klo:19:28

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • PSN ID: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    Tingle. Voiko parempaa ollakaan?
    Ei

    Liian tylsää ilmoittaa vain paras, teen mieluummin nopean listan pelaamistani Zeldoista:

    7. Minish Cap
    Tämä on kiva. Lopputappelu oli hillittömän hauska, mutta muuten maku oli liian videopelimäinen. Kutistuminen oli hoidettu hyvin päälleliimatusti.

    6. Wind Waker
    Seilaaminen oli kivaa ja tunnelma leppoisa. Vapauttakin on enemmän kuin sarjassa yleensä, niitten pikkusaarten koluaminen oli oikein mukavaa. Harmillisesti peli olikin sitten niin taisteluiltaan kuin puzzleiltaan läpihuutokamaa.

    5. Twilight Princess
    Ocarina of Time copied and pasted. Mutta wiimotekontrollit olivat mielestäni todella upeat ja lisäsivät tunnelmaa ja hauskuutta niin maan Ganondorffisti. Normaalisti en jousella tähtäämisestä pidä yhtään, tässä menin ihan huvin vuoksi niitylle ammuskelemaan peikkoja. Kalabossissa taasen immersio nousi kattoonsa, unohdin tykkänään pelaavani peliä ja kuvittelin todellakin olevani vihreäpukuinen haltia ratsastamassa lohella *_*

    4. Phantom Hourglass
    Zelda, jossa on jotain oikeasti uusia pulmia oli erittäin positiivinen yllätys. Lisäkkeenä hupihienot kontrollit ja moninpeli ja unelmien käsikonsolipeli on sitten tässä.

    3. The Legend of Zelda
    AAAAA-Zeldoja ehdottomasti, jossa moni asia on nurinkurin kuin sarjassa yleensä. Pulmat eivät ole kovin mielenkiintoisia, mutta taisteleminen oli kivaa ja siihen on sisällytetty mahdollisuus kuolemaan!!! Oikeasti vapaa pelimaailma kutkuttaa seikkailemaan, tutkimaan ja etsimään salaisuuksia. Saisivat minun puolestani mieluummin jättää tarinan Zeldoista kokonaan pois jos sitten tekisivät luolastonkahluusta jälleen vapaamuotoista.

    2. Ocarina of Time
    Vesitemppeli on sarjan paras luola.

    1. Majoras Mask
    Parhaat sivutehtävät + parhaat luolat + parhaat hahmot on aika maukas kombo. Mutta uskomattoman sekopäinen tunnelma on se, mikä raiskasi mieleni pysyvästi. Tuskin mikään peli koskaan on vaikuttanut persoonallisuuteni näin paljon, enkä voisi helpolla kuvitella minkään muun pelin syrjäyttävän tämän paikkaa sydämessäni.

    Tajusin juuri pelanneeni aika vähän Zeldoja :/
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 30.03.10 - klo:20:53
    Zelda II on sarjan mustaksi lampaaksikin turhan aliarvostettu tekele. Onhan se varsin haastava ja välillä melko kryptinen tekele, mutta niin oli ensimmäinenkin eikä se tee siitä lainkaan kehnoa peliä. The Adventure of Link esitteli myös Zelda-sarjalle tutut kylät ja lisäsi NPC-hahmojen määrää. Taistelukin on varsin viihdyttävää jahka Link oppii muutaman uuden kyvyn. Itse tykkään, vaikken koskaan ole peliä päässyt läpi.

    Ei sillä, etten muista sarjan peleistä nauttisi, mutta kun kaikki on jo sanottu.
    Kirjattu
  • ::
  • 30.03.10 - klo:21:01
    OoT:n koin jo pikkuisena. Sain pelin ollessani jotain 8-9 -vuotias. Pelasin aikuisosan alkuun, mutta sitten se jostain syystä jäi. Jossain ala-asteen lopulla vedin oikein OoT-maratonin, koko päivän pelasin, ja pääsin monta luolastoa läpi. Olin silloin ylpeä itsestäni. Ennen pitkää meni tuokin läpi. Hieno peli ja paljon muistoja.

    TWW oli GC:n eka pelini. OoT:n verrattuna tässä on todellakin mielenkiintoisemmat hahmot ja paikat. Merikin näin jälkeenpäin ajateltuna on todella kaunis ja toimiva. Mikään ei ollut niin tyydyttävää kuin löytää joku pieni saari jostain kartan nurkasta, tutkia sitä hetken, ja löytää jonkun sydämen palasen sieltä. Pointti siinä ei ole, että sieltä saa jonkun esineen, vaan se löytämisen ilo.

    MC:n lainasin kaverilta. Ensimmäinen 2D-Zeldani. Kyllähän se läpi meni, skillit oli hulppeita. Sitä jotain medaljonien yhdistelyä en jaksanut.

    TP on mielestäni vähän suoraviivaisempi mitä aiemmit 3D-Zeldat. Meno on vähän enemmän luolastopainotteista, hassuja sidequesteja ei juuri ole, paitsi ehkä se millä saa sen punaisen puvun, mutta sekin loppupelissä aika hyödytön ja ei edes kovin kiva suorittaa. Tunnelma on tämän osan valtti.

    PH on ihan kiva automatkapeli. Kosketusnäyttö ja mikki mahdollistavat uudenlaiset puzzlet, jotka ajoittain riemastuttivatkin kekseliäisyydellään.

    ALTTP:n koin Virtual Consolen kautta. Hienolta peliltä vaikutti, mutta kuten muidenkin vähänkin pidempien VC-pelien kanssa kävi, se jäi loppujen lopuksi pelaamatta.

    MM:n sain myös VC:stä. Nerokkaasti tästä on tehty vastapaino OoT:n eeppisyydelle, sillä tämä on kärkevästi sanottuna kaikkea paitsi eeppinen. Hieman sekopäinen osa jää kuitenkin aika kokeilumielessä tehdyksi, mutta kyllä tästä nauttia voi vaikka kuinka. Jos joskus jaksaisi kaikki mielenkiintoiset side questitkin tehdä, niitä kun on tässä osassa kehuttu.

    Siinäpä ne minun pelaamani olivatkin. Jos jonkinlaista "suurempi kuin"-janaa tähän saisi:

    TWW > TP > OoT = MM > PH > MC
    Kirjattu
  • ::
  • 31.03.10 - klo:13:46

    Laatikko Poissa

    • Ganonmire Dragdorf
      • Nintendo Network ID: Laatikko
    Jabu Jabu's Belly (OoA) on pelisarjan paras dungeon, hands down.

    Kirjoittelen tässä pätkittäin hiukka isompaa viestiä, joka tulee sitten kuin tulee. Ei jaksa pötköön sitä kirjoittaa ja huomenissa on koe :p
    Rusketun kynttiläillallisilla
    Kirjattu
  • ::
  • 31.03.10 - klo:16:02
    ALttP on oma suosikkini. Tämän pelin parissa on yksikertaisesti parhaat muistot, ja taitaapa se olla ainoa Zelda jonka olen jaksanut useampaankin otteeseen pelata läpi. Pelin grafiikka on kaunista ja yksityiskohtaista 2D:tä, ja tunnelmakin pelissä on loistava. Luolastot ovat myös suurin osa mieleenpainuvia sekä ainakin minulle ihan riittävän haastavia, puhumattakaan loppupomoista. En oikeastaan keksi pelistä mitään varsinaista huonoa sanottavaa, liekö sellaista edes sitten.

    Omallaan tavallaan viihdyttäviä ja hienoja teoksia kuitenkin jokainen.
    Kirjattu
  • ::
  • 31.03.10 - klo:17:18
    elämä on paskaa
    Kirjattu
  • ::
  • 31.03.10 - klo:21:18
    Kyllä se Ocarina of Time taitaa olla, koska se on ensimmäinen Zelda-peli jota olen koskaan pelannut ja edelleen se osaa olla niin upea peli. Majora's Mask on myös loistava, mutta tutustuin siihen vasta vuosi sitten, niin en uskalla sitä OoT:ia paremmaksi nostaa. The Wind Waker ja Twilight Princess ovat myös hyviä pelejä, mutta kyllä OoT hakkaa kaikki.
    Kirjattu
  • ::
  • 26.04.10 - klo:16:45

    Laatikko Poissa

    • Ganonmire Dragdorf
      • Nintendo Network ID: Laatikko
    Zelda on minulle ylivoimaisesti rakkain pelisarja koskaan ja siksi päätinkin kirjoittaa vähän pidemmän viestin.

    EDIT: Unohdin Link's Awakeningin listalta >_> En enää nyt jälkeenpäin jaksa perusteluja alkaa vääntämään, mutta lykkäsin sen listalle kuitenkin.


    11. Phantom Hourglass
    "Hyvä peli, huono Zelda", lausahti joku viisas kun peli tuli ulos. Olen lähes täysin samaa mieltä itsekin, koska Phantom Hourglass ei juuri Zelda-pelinä tarjonnut mitään erikoista, joka olisi sen saanut loistamaan. WW:n seilailu tuli takaisin, tosin paljon ontompana, joka oli loppupeleissä aika tylsää. Dungeonit olivat kaikki hyvin samanlaisia keskenään ja niissä soi tavallisen luolan teema, joka sai persoonallisuutta katoamaan entisestään. Pelin vahvoja puolia olivat DS:n ominaisuuksien kekseliäs hyödyntäminen eritoten hienoissa puzzleissa, joka on ainakin itselleni yksi rakkaimmista elementeistä Zeldoissa. Mukava seikkailu vetää yhden kerran läpi, mutta toista kertaa ei oikein jaksa millään.


    10. The Legend of Zelda
    Tästä se kaikki lähti. Kaikki oli uutta ja hienoa ja vapaudentunne suorastaan innoitti lähteä pellolle hyppimään ja mätkimään kepillä puskia jalokivien (ja pommien :p) toivossa. Olet aivan omillasi ja tiedät ainoastaan, että sinun on löydettävä kahdeksan Triforcen palasta, jotka ovat kätketty ympäri Hyrulea. Tässä pelin koukku onkin: etsimisen ja löytämisen riemu on niin vahvaa pelissä. Dungeonit ovat melko yksinkertaisia, mutta aina uuteen dungeoniin astuttaessa tunnelma on katossa. Peli on myös sopivan haastava ellei jopa vaikea, mutta se ei menoa hidasta kun kokonaisuus on vahva ja seikkailu inspiroivaa.


    9. Four Swords Adventures
    Ehkäpä kaikkein epätavallisin Zelda, mutta sitäkin parempi. Vaati on jälleen vaatimassa valtaa ja tällä kertaa poikkeuksellisesti neljä tonttua lähtee tätä jäljittämään. Peli noudattaa perinteisiä 2D-Zeldojen kaavoja ja elementtejä, jotka toimivat jälleen kiitettävän hyvin ja peliä on ilo pelata. Pelin parasta antia on järjettömän hyvä multiplayeri, josta olin ensimmäisestä Zeldasta asti haaveillut. Siispä päätin keinolla millä hyvänsä hankkia neljä linkkikaapelia, GBA:ta ja kaveria samalle sohvalle, joka oli hintansa väärti. Eeppinen ja tajuttoman hauska multiplayeri vie mennessään kun pelaajat saavat joko sovussa tai toisia terrorisoiden seikkailla eteenpäin. Peli on tasomuotoinen ja joka tason lopuksi saadaan/menetetään Force Gemejä vielä erilaisista meriiteistä (pelaajat mm. äänestävät itse kuka oli kaikkein avuliain ja kuka surkea varas) ja lasketaan vielä kokonaispisteet.


    8. The Minish Cap
    Minish Cap on jälleen perinteinen 2D Zelda, joka pitää laadukasta linjaa yllä. Tällä kertaa mukana on pienennys-suurennussysteemi, joka ei loppupeleissä ollutkaan mikään kauhean suuri ja uusi juttu, mutta toi peliin silti lisää persoonallisuutta ja uusia mahtavia puzzleja. Pelin lyhyys ei paljoa jaksa surettaa kun kaikki on toteutettu todella hyvin. Erityisesti kontrollien sulavuus ja uudet erikoisliikkeet antoivat uutta tuntua pelille ja monstereita oli loppupeleissä järkyttävän hauskaa mätkiä. Dungeonien laatu on mielestäni keskitason yläpuolella kiitos uusien innovatiivisten itemien, joille on kaikille useita, hauskoja käyttötarkoituksia. En tiedä tarkalleen, mutta sanoisin, että pelin grafiikka ja äänet sopivat täydellisesti yhteen, josta seuraa poikkeuksellisen tunnelma luolastoissa ja tapahtumarikkaassa overworldissa. Sivutehtäviä löytyy ihan kiitettävästi, kiitos koukuttavan Kinstone-systeemin, jota joutuu käyttämään mitä kummallisimmissa paikoissa.


    7. Spirit Tracks
    Pitkään spekuloitu PH:n jatko-osa tuli jäädäkseen puolisen vuotta sitten. Monet olivat menettäneet toivonsa jo kunnollisen Zeldan toivossa, mutta peli korjasi onneksi lähestulkoon kaikki PH:n viat ja teki sitten kaiken muunkin vielä paremmin. Peli on siis toinen Zelda DS:lle ja käyttää hyödykseen kaikkia DS:n ominaisuuksia oikein kekseliäästi ja hauskasti. Oikeastaan koko pelissä ei tarvita sen kummemmin yhtäkään napinpainalusta vaan kaikki hoidetaan kosketusnäytön ja mikrofoonin avulla. Tämä siis luonnollisesti antaa pelille paljon potentiaalia puzzlejen ja gameplayn suhteen, joissa kummissakin onnistuttiinkin oikein mainiosti. Erityisesti pelin puzzlet jaksavat innostaa erilaisuutensa vuoksi, mikä osittain aiheuttaa haasteen mukaantulon. Musiikit eivät ole ihan kärkitasoa, mutta sopivat peliin hyvin. Pelin erilaisuus on se tekijä, joka saa tämän erottumaan muiden sarjan pelien joukosta, kiitos nerokkaiden puzzlejen ja innovatiivisuuden.


    6.5. Link's Awakening
    herp derp
    /perustelut


    6. A Link to The Past
    Ensimmäinen itse läpi pelaamani Zelda. Ennen tätä olin ainoastaan tutustunut LoZ:n ihmeelliseen maailmaan kuitenkaan itse paljon sitä pelaamatta, mutta siitä huolimatta pelin uutuudet ja hyppy NES:ltä SNES:lle saivat minut hurahtamaan tähän täysin. Kavereiden kanssa aina koulun jälkeen kokoonnuttiin ja koitettiin päästä eteenpäin keinolla millä hyvänsä, oi sitä aikaa <3 Aivan ensimmäiseksi pelissä pisti silmään uudistunut, todella laaja overworld, josta löytyy kaikenlaista tehtävää ja ennenkaikkea jännittäviä salaisuuksia, joita löytäessäni pompahdin aina kattoon saakka. Dungeonien määrä oli myös kasvanut huimaan yli kaksinumeroiseen lukuun ja ne olivat aikoinaan suorastaan kavalan vaikeita. Ice Temple oli sellainen piikki lihassa, että en koskaan enkä varmaan vieläkään osaisi sitä mennä läpi kovinkaan nopeasti vaan jäisin sattumanvaraisesti pyörimään ympäriinsä etenemisen toivossa. Itemeitä oli myös paljon uusia ja toi kaikki tärkeimmät uudistukset pelisarjaan, jotka elävät vielä uusimmissakin Zeldoista. Se jos jokin on merkki pirun hyvästä ja onnistuneesta pelistä.


    5. Oracle of Seasons & Oracle of Ages
    Aivan kaksi ennen tuntematonta nimikettä itselleni joskus ala-asteen aikoihin. Veli sitten jostain kaupasta onnistui puolivahingossa löytämään tämän ja katselin ihmeissäni hänen saalistaan. Vaikka peli oli broidin niin taisin itse vetää sen ensimmäisenä läpi antamatta broidin varmaan edes koskea tähän. 2D-Zeldaa parhaimmillaan nämä kaksi peliä, joissa kulminoituu kaikki tutut elementit ja gameplay kahteen todella tiiviisiin ja loistaviin paketteihin. Laaja overworld on palannut, vanhat toimivat itemit ovat palanneet uusien ja mielenkiintoisten kanssa ja dungeonit ovat palanneet entistä puzzlepainoitteisimpina ja toiminnantäyteisimpinä. Agesin Jabu Jabu's Belly on niin hieno ja vaikea dungeoni, että aloitan pelaamaan peliä välillä ihan kyseisen dungeonin takia, sarjan paras dungeon mielestäni siis. Tarinat eivät ole kuitenkaan edellisien pelien vastaavista kovinkaan poikkeavia vaan sellainen perinteinen neito hädässä + 8 dungeonia. Nämä pelit eivät toisaalta enempää kaivanneetkaan, koska kaikki muu on enemmän tai vähemmän mukaansatempaavaa ja palkitsevaa. Agesin aikapelleily ja Seasonin vuodenaikasähläys ovat kumpikin toimivia pääelementtejä, jotka saavat peleihin omat säväyksensä. Jos itse pääpeli ei riittänyt niin pelit voi linkittää yhteen koodeilla ja saada uusia mausteita mukaan pääpeliin sekä täysin uuden lopetuksen.


    4. Majora's Mask
    Kaikkein omaperäisin Zelda löytyy listani sijalta neljä. Majora's Maskiin pääsin tutustumaan vasta kerran kun kaverilla bongasin tämän alkuperäisenä N64-kasettina. En ollut pelistä paljoakaan kuullut, mutta tiesin sen olevan jatko-osa Ocarina of Timelle. Pelin alku oli hyvinkin erilainen muihin sarjan peleihin verrattuna enkä silloin vielä lämmennyt pelille yhtään. Kuitenkin edetessäni yhä pidemmälle ja ymmärtäessäni kolmen päivän systeemiä yhä enemmän pelin sisimmäinen olemus alkoi vihdoin paljastua minulle. Ensimmäiseen dungeoniin saakka pelasin aika varauksella, mutta aivan turhaan, koska peli on todella kiehtova ja todella eeppinen. Aikasysteemi mahdollistaa ehkäpä pelihistorian parhaimman tarinan lukuisine käänteineen ja kohokohtineen. Pelissä on niin paljon kaikkea syvällisempääkin, jota ei heti päältäpäin näe vaan joutuu pohtimaan pitkäänkin. Tarina ja sidequestit saivat minut välillä oikeasti tunteilemaan ja miettimään poikkeuksellisen kiehtovia hahmoja enemmänkin. Dungeonit eivät mielestäni ole sarjan parhaimmasta päästä, mutta tunnelma on katossa niissä seikkaillessaan, koska oikeasti tuntuu niitä läpäisevän muunkin kuin jonkin esteettisen esineen ja sydänsäiliön toivosssa. Loppua kohen peli menee vain eeppisemmäksi ja huipentuu hienosti joskin hiukan tylsän viimeisen bossin jälkeen, johon petyin vähäsen niin hienon pelin jälkeen. Onneksi eräs monien ylistämä sidequesti sai taas minut muistamaan miksi niin tätä peliä rakastan.


    3. The Wind Waker
    ...cel shading? Pelin graafinen tyyli käänytti monet pois kun alkuun peli näytti ehkä liian lapsenomaiselta, mutta se on todellisuudessa täysvertainen seikkailu vailla eeppisyyttä. Tällä kertaa pelin twistinä on Hyrule, jonka mahtava tulva on peittänyt alleen vuosia sitten. Pelissä liikutaan monien saarien välillä purjehtimalla aavaa merta ristiin rastiin. Tämä onkin mielestäni pelin sydän ilahduttavan graafisen tyylin ohella. Tunnelmaa ei voi sanoin kuvata kun purjehtii yöllä eksyksissä merellä ja horisonttiin pamahtaa pitkään etsityn saaren haaleat ääriviivat. Tutkiminen on niin riemukasta kun olla ja voi, koska peli ei rajoita merellä purjehtimista käytännössä ollenkaan vaan voi ihan milloin tahansa mennä tutkimaan valtavaa pelimaailmaa ja selvittämään saarien salaisuuksia ja löytämään niiden aarteet. Tarina on kiehtova ja se ei ole pelkästään taustalla esteettisenä elementtinä vaan oikeasti tuntuu koko ajan etenevän tarinassa. Hahmot ovat rakastettavia ja omaperäisiä sekä heidän kanssa jutteleminen on hauskojen puheenvuorojen takia tällä kertaa poikkeuksellisesti mukavaa. Dungeonit ovat peruslaadukkaita vailla mitään erikoisempaa, mutta jotkut niistä löydetyt itemit tuovat mielenkiintoa mukaan sulavuutensa ja monikäyttöisyydensä takia. Pomotaistelut ovat erityisen eeppisiä tässä ja välillä on jäänyt sydän kurkkuun kun pomomonsteri on pamahtanut ruudulle. Viimeinen taisto sykähdyttävän hienossa ympäristössä on yksi kaikkien aikojen muistettavimpia loppupomoja. Lopetus on myös sen mukainen kun sydän jättää yhden lyönnin lyömättä.


    2. Twilight Princess
    Viimein ja viimein tämäkin saapui kun peliä lyättiin useaan otteeseen ja annettiin mitä ihmeellisimpiä julkaisupäiviä. Kävin DigiExpossakin ihan vain tämän perässä ja pääsin kuin pääsinkin tätä koittamaan. Silloin pää räjähti ja peli oli heti saatava itselleni. Odotus lopulta palkittiin kun pääsin jouluna 2006 pelaamaan tätä mestariteosta. Pelin alku lähti aika hitaasti, mutta sitäkin varmemmin liikkeelle esitellen Linkiä itsessään ja hänen läheisiään ja tietenkin rakasta kotikyläänsä antaen hyvät lähtökohdat seikkailulle. Kun peli lähtee vihdoin kunnolla liikkeelle niin seikkailusta ei vauhtia ja eeppisiä sekä tunnerikkaita kohtauksia puutu. Tarina on tällä kertaa tavallista synkempi ja se sopii peliin sitä tukevien grafiikoiden kanssa kuin nenä naamaan. Dungeonien suunnittelu on todellakin vertaansa vailla, löytyy mm. valtava raunioitunut kaupunki taivaassa  ja hylätty tyrmä autiomaassa. Teemat ovat jo itsessään hienoja, mutta siihen päälle lisätään vielä mitä mainioimmat puzzlet ja niissä hauskasti hyödynnettävät itemit niin paketti on valmis. Puzzlet ovat vaihtelevia ja kekseliäitä ja pelissä suurin osa on aivan uusiakin edellisiin osiin nähden. Pomotaistelut ovat mahtavia ja vaikuttavia, ne todellakin saavat pelaajan elämään mukana näissä. Taistot eivät loppujen lopuksi kovin vaikeita olleet, mutta se ei menoa hidastanut pätkääkään. Luolastojen ulkopuolella on myös kiitettävästi tehtävää ja suurin osa tarinasta, joten pelin ulkomaailma ei jää vain yhdistäväksi lavasteeksi. Kun Wind Wakerin päätös pelille oli sykähdyttävä niin tässä se vasta eeppinen potenssiin kolme olikin. Taistelua seurasi vielä liikuttava päätös pelille, joka todellakin sai minut muistamaan peliä vielä pitkäänkin pelaamisen jälkeen.


    1. Ocarina of Time
    Tämä ei varmasti tullut yllätyksenä monelle, mutta väliäkö sillä. Voin ihan rehellisesti sanoa, että peli on hienoin, mahtavin ja suurin Hyrulessa ja muissa Linkin läpkoluamissa maissa käyty seikkailu. Kaiken arvostuksensa peli on myös ansainnut eikä ajan hammaskaan ole kolunnut tätä laisinkaan. Peli on aivan yhtä upea nyt kuin silloin aikoinaankin kun sen sain. Minua saa haukkua sokeaksi tai ihan mitä tahansa, mutta tunnen oikeasti näin. Peli loistaa mielenkiintoisen tarinankerronnan, upean maailman, tekemisen hillittömän määrän, persoonallisen graafisen tyylin ja ennenkaikkea miltei täydellisen yleisen tasosuunnittelunsa ansiosta. Jo ensimmäisessä temppelissä seikkaillessani huomasin pelin olevan jotain ihan muuta. Vaikka peli oli vasta aluillaan niin olin ehtinyt jo tekemään kaikenlaista ja keräilemään itemeitä. Vapaudentunne oli alussa jo heti koettavissa, mutta silloin kun Kokiri Forestista pääsi ulos Hyrule Fieldille niin kesti monia tunteja ennenkuin pääsin etenemään pelissä askeltakaan kun jäin tutkimaan ympäristöä monine tehtävineen ja piilotettuine asioineen. Tekemistä oli vaikka kuinka ja sitä oikein mielellään etsiskeli lisääkin, mutta himo oli suuri päästä etenemään tarinassa ja päästä uusiin temppeleihin, ne ovat nimittäin kokonaisuudessaan sarjan parhaat. Niissä riitti hienoja, mukaansatempaavia puzzleja ja turpasaunaa odottelevia örkkejä eikä tälle ollut tiedossa loppua lähimaillakaan. Mieleeni ovat jääneet erityisesti temppelien löytämishetket kun pitkään ja hartaasti olen miettinyt kuinka temppeleihin pääsee ja missä ne ovat ylipäätänsä. Jokaisessa temppelissä oli lopussa vielä kokonaisuuden kruunaava mahtava pääpomo, joiden luokse en välillä ollenkaan uskaltanut mennä. Musiikki on suorastaan legendaarista ja nimenomaan OoT:n musiikkia on kierrätetty uudemmissä osissa, joka lämmittää sydäntä kun huomaa ns. cameon OoT:n musiikkiin. Kun kaikki aspektit pelissä ovat todella hyvässä kunnossa niin peli kaipaa enää näyttävän lopetuksen. Hyvä sylvi kun ensimmäisen kerran pääsin loppupomoon. Ei riittänyt, että eeppinen taisto Ganondorfin kanssa tuotti päänvaivaa niin siihen perään vielä epätoivon vallassa pako sortuvasta linnasta. Kun kaiken piti olla loppu niin alkoi minulle henkilökohtaisesti kaikkien aikojen muistettavin taistelu koskaan vieläpä pirun eeppisesti. Viimeinen ja epätoivoinen taistelu itse pahuuden kuninkaan demonia vastaan eeppisen ja tunnelmallisen musiikin soidessa taustalla on asia, jonka muistan videopelihistoriastani kaikkein parhaiten. Eeppisen taiston päättyessä näyttävästi seuraa vielä omalla tavallaan surullinen loppu, joka sai tunteita pintaan. Eeeppinen sitä ja eeppinen tätä, mutta paha sanaa on yrittää olla käyttämättä kun peli on kauttaaltaan EEPPINEN.

    Pahoittelen vielä, että en tehnyt kappalejakoja :S
    « Viimeksi muokattu: 26.04.10 - klo:17:02 kirjoittanut Laatikko »
    Rusketun kynttiläillallisilla
    Kirjattu
  • ::
  • 19.05.10 - klo:23:07
    Lootalla oli niin hieno viesti, ettei kukaan ole sen jälkeen uskaltanut kirjoittaa  ._.

    Omasta mielestäni paras Zelda on The Wind Waker. Syitä mm.

    Grafiikat. TWW:n grafiikat eivät ainoastaan näytä upeilta, vaan luovat myös leppoisen tunnelman, jota ei mielestäni ole missään muussa Zeldassa tavoitettu yhtä hyvin. No, ehkä niin ei ole ollut tarkoituskaan. Mutta kuitenkin, otan cel-sheidatut grafiikat realististen sijaan koska tahansa.

    Great Sea. Uusien saarien löytäminen oli joka kerta yhtä upea kokemus (no joo, ei ehkä ihan aina, mutta kuka nyt jaksaisi innostua jostain One/Two/Three/Four/Five/Six Eye Reefeistä  >_>) ja voi luoja sitä jännitystä kun ensimmäistä kertaa törmäsi aavelaivaan. Great Sea oli pelialueena jotain sellaista, mitä toivoisin vielä joskus näkeväni Zeldassa. Merimatkat nyt oli ajoittain tylsiä, mutta se voidaan sitten joskus korjata perämoottorilla, jonka avulla vene suhauttaa saarelta toiselle muutamassa sekunnissa  :)

    Link. TWW:n Link on Linkeistä parhain. Sympaattinen ja hauska veitikka, jonka ilmeilyille ja eleille ei välillä voi olla hymyilemättä.

    Kamera. En ole missään pelissä kohdannut parempaa vapaasti liikuteltavaa kameraa. Esim. bosseja vastaan taistellessa kameraa on kiva säätää "eeppisiin" kuvakulmiin.

    Windfall Island. Paras Zeldakaupunki Majora's Maskin Clock Townin ohella. Niin paljon sivutehtäviä...

    En nyt tähän hätään keksi enää mitään, mutta minä vain nyt satun tykkäämään kaikkien TWW:ssä olevien elementtien kokonaisuudesta. Tiedostan toki pelin huonot puolet (hähää, enpäs tiedostakaan  :D Ei se Triforce-palojen onkiminen edes ollut niin rasittavaa) ja esimerkiksi Majora's Mask on mielestäni joillakin osa-alueilla parempi. The Wind Waker on kuitenkin se Zelda, joka on tehnyt minuun suurimman vaikutuksen.

    Kummaa muuten, etten tästä kaikesta huolimatta ole vielä läpäissyt sitä 100 prosenttisesti. Läpäisykertoja on kuitenkin kertynyt semmoiset 4-5 ja parhaimmissa tallennuksissa puuttuu muistaakseni enää muutava piktograffi ja 1 sydämenpala. Ehkä vielä joskus...
    Kirjattu
  • ::
  • 06.12.10 - klo:12:59

    Arctic Fox Poissa

    • Vulpes Arctos
      • Nintendo Network ID: VulpesArctos
      • Wii-numero: 3209 8382 1974 7037
      • 3DS-ystäväkoodi: 3737 - 9594 - 1755
      • Xbox Live Gamertag: Vulpes Arctos
      • Steam ID: Vulpes_Arctos
    Ohhoh, kumma etten ole ottanut osaa tähän keskusteluun, vaikka Zeldat ovatkin lähellä sydäntäni.

    En ole kaikkia Zeldoja pelannut, mutta suurinta osaa kuitenkin. Olen pitänyt jokaisesta pelaamastani Zeldasta, mutta on kaksi osaa, jotka nousevat ehdottomasti muiden teosten yläpuolelle: the Wind Waker ja Twilight Princess. Nämä kaksi peliä ovat oiva esimerkki siitä, kuinka erilaiseksi Ocarina of Timen kaavaa voikaan jalostaa. Päällisin puolin ne eroavat toisistaan kuin yö ja päivä, mutta kuitenkin ne ovat perustaltaan hyvin samanlaisia seikkailuja. The Wind Wakerin valttikortti on hyvän grafiikan ja positiivisen pohjavireen vaikutuksesta syntyvä piirroselokuvamainen tunnelma, Twilight Princess puolestaan on kenties pisimmälle jalostettu Zelda-sarjan peli, josta ei eeppisyyttä puutu.

    Näiden kahden väliltä on oikeasti todella paha mennä valitsemaan. Sydämeni on the Wind Wakerin puolella, mutta järkeni puolestaan Twilight Princessin. TP korjaa lukuisia tWW:n isoja ongelmia, kuten vähän liiankin aavan meren ja joidenkin makuun turhan kevyen tunnelman, mutta samalla se tuntuu itse menettäneen osan siitä charmista, joka tWW:ssä on läsnä. The Wind Wakerin jaksaa läpäistä aina vain uudestaan ja uudestaan, mutta Twilight Princessin alku on niin loputtoman pitkäveteinen että en enää ikinä halua aloittaa sitä alusta. Vauhtiin päästyään TP kuitenkin on upeimpia pelejä koskaan, joten kai se on pakko kestää.

    Sanotaan vaikka että kyseessä on tasapeli. Molemmat ovat silkkaa timanttia videopelien joukossa. Kummassakin on omat ongelmansa, mutta kuka niistä jaksaa välittää kun kokonaisuus hipoo täydellisyyttä?
    Kirjattu
  • ::
  • 01.01.11 - klo:20:07
    The Legend of Zelda: Ocarina of Time. Miksi? Se on ainut Zelda jota olen pelannut :P. Nyt sitä pelatessa se on oikein alkanut hävettää. Hankin tämän pelin Virtual Consolista osittain Resetin sarjakuvan innostamana. Pelatessa olen vasta ymmärtänyt jotkut sarjiksen vitseistä :D. Aluksi ajattelin, että pelin pikseleiden sietäminen tuottaisi ongelmia, mutta se meni päinvastoin. Grafiikka osaa olla satumaista. Suurin ilo on sen kekseliäisyys. Monen pelin ongelma on, että ne ovat vain eteenpäin menoa. Tässä on kehitelty kokonainen mielenkiintoinen maailma, jossa voi hääriä ympäriinsä. Täytyy vielä toistamiseen harkita ostaisiko sen Twilight Princessin. Ainakin tulee se suunnitteilla oleva peli hankittua, kun se ilmestyy.
    « Viimeksi muokattu: 01.01.11 - klo:20:49 kirjoittanut piikkisiili »
    Kirjattu
  • ::
  • 01.01.11 - klo:21:50
    Joo, pitänee tämäkin viesti kirjoittaa:

    10: Adventures of Link
    Tseltojen musta lammas on mainettaan parempi, mutta siitä huolimatta huonoin niistä, joita olen pelannut. Musiikit aukenevat hitaasti, ja ovat vain paikoitellen hyviä. Ylämaailma on mukavan kookas sortumatta liialliseen tyhjyyteen, ja randomtaistelut ovat mielenkiintoinen keksintö. Pelin taistelusysteemiä voisi kuitenkin kuvailla mielenkiintoisksi. Toiminnot menevät perille pienellä viiveellä, minkä takia iskee välistä turhautumus. Taisteluilla on kuitenkin hetkensä, ja kun hankala vastustaja kaatuu puolen minuuti intensiivisen refleksikokeen jälkeen, on olo mitä parhain. Valitettavasti suurin osa vihuista on lähinnä ersyttäviä pikkupenteleitä, joiden randomien liikkeisiin reagointi on verrattain turhauttavaa viivästyneiden kontrollien takia. Myös luolastot voisivat olla paremmat, ja jonkin sortin puzzleja jäin kaipaamaan.

    9. the Legend of Zelda
    Sarjan lähtölaukaus on kompakti paketti Zeldojen viehätystä. Luolastot, ja maailman tutkiminen jaksaa kiinnostaa, ja vaikeustaso on juuri sellainen, että se ääritapauksia lukuunottamatta kannustaa jatkamaan sinnikkäästi eteenpäin. Luolastot eivät valitettavasti olleet vielä kehittyneet täyteen potentiaaliinsa vielä tuolloin.

    8. ja 7. Oracle Series
    Oracle seriesin molemmat pelit olivat askel eteenpäin Legend of Zeldan alkuperäisestä konseptista. Tarinaa, NPC:itä ynnä muita overworldin syventäjiä oli paljon enemmän, ja tekniikka ei sitonut luolastoja niin paljoa. Myös rinnakkaismaailmat olivat toimiva keksintö.

    6. the Minish Cap
    Mielestäni parhaan overworldin omaava Zelda. Minish capissä riittää etsimistä ja tutkimista muuallakin kuin kiintiökaupungissa kinstonien, ja niiden yhdistämisistä aiheutuvien tapahtumien vuoksi. Kokonsa muuttaminen on hauska idea, mutta peli jää vähän turhan lyhkäiseksi ja suppeaksi kokonaisuudeksi.

    5. Twilight Princess
    Kuten tavallista, Nintendo on tarinaan keskittyessään mennyt perse edellä puuhun, ja jälki on sen mukaista. Twilight Princessin maailma on parhaimmillaankin autio ja eloton, ja NPC:t verrattain huonosti toteutettuja. Sudeksi muuttumista, ja sen kykyjä hyödynnetän lähinnä tympeissä pakkosusikohdissa. Pelissä on paljon hauskoja ideoita, kuten sumopaini, tai hevostaistelut, mutta niitä hyödynnetään aivan liian vähän. Luolastot ovat peruskauraa, eivät kamalia, mutta eivät loppuun asti hiottujakaan.

    4: the Wind Waker
    The Wind Waker on pitkälti Ocarinan, Majoran, ja 2D Zeldojen välimaastossa. Tutkittavaa on paljon ja pääjuoni on suppeahko, mutta kuitenkin luolastopainoteinen. Windfallista ja Outsetista löytyy ihan mukavia sivutehtäviä. Luolastot ovat osin peruskauraa, osin loistavia. Valitettavasti seilaaminen on pidemmän päälle puuduttavaa.

    3: a Link to the Past
    Paras 2D Zelda. Overworld voisi olla parempikin, mutta kyllä se 3D:iden vastaavat voittaa. Luolastoja ja etsittävää on mukavan paljon, ja luolastot ovat mukavan haastavia.

    2: Majora's Mask
    Vaikka ehdottomasti yliarvostetuin Zelda onkin, Majoras Mask on siitä huolimatta erinomainen paketti. Sivutehtävät ovat sarjan parhaat, mutta valitettavasti pelkkä Clock Town ei pelasta kärsivää Overworldiä, tai luolastoja, joista ainoastaan Stone Tower oli erinomainen. Eri muodot ovat hauskoja, ja niitä käytetään hyvin. Valitettavasti pelin tunnelma lentää ikkunasta kun oppii Song of Timen, tai viimeistään Song of timen eri muotojen kanssa.

    1: Ocarina of Time
    Zeldojen ykkönen. Ocarinassa ei ole mitään toteutettu varsinaisesti huonosti, ja monessa suhteessa peli on erinomainen. Luolastot ovat sarjan parhaat. Kaikki mikä Majorassa tehtiin väärin, tehtiin Overworldiä lukuunottamatta OoT:ssä oikein. Valitettavasti tämä pätee myös toisin päin.
    Kirjattu
  • ::
  • 21.02.11 - klo:18:16
    Koska http://resetti.net/index.php?topic=3611.msg86195#msg86195 niin:

    The Wind Waker on paras Zelda, koska siinä on elävä maailma, kivat karkkigrafiikat ja kaikilla hahmoilla on edes jonkinmoinen taustatarina. Muiden Zeldojen hahmoista suurimmasta osasta ei saada tietää enempää kuin mitä heidän koko pelin ajan toistaman kahden virkkeen perusteella voidaan päätellä. Twilight Princessissä vitutti eniten juuri linnakaupungin persoonattomat hahmot, joiden kanssa ei voinut jutella edes sitä kahta virkettä. TWW on iloinen ja monipuolinen :)
    Kirjattu
  • ::
  • 21.02.11 - klo:18:44
    ^Eli eiköhän juhavuoden kunniaksi myönnetä se tosiseikka että eipä tuolla ole pahemmin väliä koska OoT on se paras.

    kyyninen EDIT:Ja ei, tämä ei ollut se enempää keskustelun- kuin tervassa ja höhenissä pyörittelemisenherättelyviesti sen enempää kuin nuo toivotusketjunkaan viestit.
    « Viimeksi muokattu: 21.02.11 - klo:18:45 kirjoittanut Roykka »
    Kirjattu
  • ::
  • 22.02.11 - klo:14:02
    A Link to the Past on ensimmäinen pelaamani tLoZ-peli, ja oli yksi lapsuuden suosikeistani. Se oli pitkän aikaa ainoa Zelda jota koskaan pelasin, ja se on edelleen ainoa Zelda jonka voin ottaa mikä hetki hyvänsä hyllystä ja pelata samalla innolla läpi kuin ennenkin. Ei millään pahalla The Wind Wakerille tai Twilight Princesille tai muille, mutta ne jaksoin mättää kerran läpi melkein kaiken keräilykrääsän kanssa ja toinen pelikerta ei ole vain viehättänyt tarpeeksi.
    Kirjattu
  • ::
  • 22.02.11 - klo:14:28

    Tapza Paikalla

    • Katkeroitunut nörtti
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Koska http://resetti.net/index.php?topic=3611.msg86195#msg86195 niin:

    ...kaikilla hahmoilla on edes jonkinmoinen taustatarina. Muiden Zeldojen hahmoista suurimmasta osasta ei saada tietää enempää kuin mitä heidän koko pelin ajan toistaman kahden virkkeen perusteella voidaan päätellä.

    Ei päde Majoraan. Tarina- ja hahmo-osastolla MM on selkeästi sarjan vahvin osa, koska yksikään pelimaailman asukkaista ei seiso samassa paikassa päivästä toiseen toistamassa yhtä kahta asiaa, vaan kaikilla vähänkään tärkeämmillä tuttavuuksilla on oma, kolmen päivän ajalle jakautuva ohjelma ja usein myös mielenkiintoinen tarina kerrottavanaan.

    Niin ja oma suosikkini on edelleen The Wind Waker, koska sen maailma, tunnelma ja graafinen tyyli miellyttävät minua eniten. Luolastot eivät ole sarjan parhaimpia ja loppupuolen triforce-palasten onginta olisi voitu toteuttaa mielekkäämmin, muuta valitettavaa en oikein keksi. Kokonaisuus on seikkailuntunnetta myöten niin vahva ja mukaansatempaava, etteivät hieman heikommin toteutetut jutut pääse oikeastaan missään vaiheessa häiritsemään.
    Lasken pääomaa.
    Kirjattu
  • ::
  • 22.02.11 - klo:15:14
    Tapza, no MM on melko lähellä, mutta mun mielestä siinäkin tehdään enempi syvyyttä vain joihinkin hahmoihin, kun taas monet jopa Bomber's Notebookissa olevat hahmot jäävät vähän pintaraapaisuiksi. Totta kyllä tosin on, että MM on tällä saralla varmasti toiseksi paras Zelda, vaikka muutoin putoaakin minun kirjoissani hieman matalemmalle.

    The Wind Wakerissa on myös kivaa, että se on niin monipuolinen. Erilaisia minipelejä ja saaria on vaikka miten paljon.

    Kamerapatsasjuttu tuo myös mukavaa monipuolisuutta. Tykkäisin, jos sitä helvetin odottamista patsaiden kaivertamisessa ei olisi, vaan patsaat saisi saman tien tai kuvia voisi ainakin jättää "jonottamaan", eli se kaivertaja voisi ottaa pöydän kulmaansa pinoon niitä kuvia, ettei pelaajan tarvitse päivystää siellä ja soittaa sitä Song of Passingiä. Myös Metroid Primen scann visor -tyylinen ratkaisu olisi saattanut toimia paremmin kuvan kanssa, mutta en usko, että olisi sillä tavoin ollut läheskään yhtä mielenkiintoinen.
    Kirjattu
  • ::
  • 26.06.11 - klo:11:10
    Hmm, jostain syystä eniten vetosi ehkä TMC. En ole kauhean kiintynyt DS.n peleihin, mutta siinä oli paljon elementtejä joista pidin, ja jopa monien rasittavaksi huhuama figuurien ja fuusioneiden metsästys oli mukavaa ja koukuttavaa. =) Tavallaan taas TWW, joka tunnelmaltaan oli leppoisa ja maailmaltaan tosi avara ja tutkittavaa tuntuu riittävän yhäkin, mutta jotenkin purjehtiminen tuntui tylsältä ja häiriinnyin tosi paljon siitä että ne kepit jolla joka toinen vihu tappeli näytti ihan kanankoivilta.. TP.stä haluaisin antaa vielä erityismaininnan Lakebed Templelle, itse pidin kyseisestä dungeonista valtavasti! (Olipahan myös ensimmäinen Zelda-dungeonini ikinä..)
    "Hey, listen! Hey! Watch out!"
    Kirjattu
  • ::
  • 26.06.11 - klo:14:23
    ^Eli pelasit kaverilla joka oli menossa Lakebedissä/joku muu perheenjäsen oli pelannut sinne asti?

    Kirjattu
  • ::
  • 27.06.11 - klo:09:02
    Pelasin kaverilla, ja kyseisen dungeonin jälkeen pyysin peliä lainaan (ja sainkin) ja aloitin sitten ihan alusta.. :D Failasin heti alussa, kun piti paimentaa vuohia: vänkäsin siinä yli tunnin ajan niitä vuohia sinne karsinaansa mutta ne ei vaan menneet.. Johtuen siitä, että en tajunnut puhua itse vuohien omistajalle.. Joten paimentaminen ei ollut alkanut ja turhaannuin kyseiseen peliin jo alkumetreillä. :D Silti jostain syystä jaksoin vetää läpi.
    "Hey, listen! Hey! Watch out!"
    Kirjattu
  • ::
  • 11.02.12 - klo:16:58
    Tässä olen The Wind Wakeria pitkästä aikaa pelannut, pistän mietteitäni talteen.

    Tämä on Seikkailupeli isolla ässällä. Iso, yhtenäinen maailma, ja paljon tutkittavaa.  Saarien väliset välimatkat toki alkavat puuduttamaan loppua kohti, mutta yleensä sekin palkitaan kun satunnaisesti törmäät aarteeseen, olettaen tietenkin että olet innostunut hommailemaan noita aarrekarttoja. Ja tekninen syykin tähän on, välimatkoihin on ovelasti piilotettu lataustauot, ja minusta lataustaukojen poispitäminen on todellakin hyvä syy tehdä välimatkat tarpeeksi pitkiksi.

    Pelin loppupuolella on tämä Triforce-palasten keräileminen. Monesti olen kuullut että ihmisten peli-into lopahti juuri tässä kohtaan. Minusta tämä jos mikä on tutkimusmatkailua parhaimmillaan. Triforce-karttoja on saattanut muutama jo ennestään kertyä, ja paikat josta ne löydetään ovat valtaosin hyvin mielenkiintoisia. Ja näitä palasia sai ruveta metsästämään jo kolmannen luolaston jälkeen, ja minä ainakin hommailin niitä mahdollisimman paljon kaiken muun satunnaisen seikkailun lomassa.

    Monia taisi myös kismittää Tingle, joka veti kiskurihintoja karttoja tulkitsemisesta, ja että moinen välivaihe olisi voinut jäädä kokonaan pois. Minusta tässä on selvä pointti, nimittäin tässä annetaan syy kerätä rahaa. The Wind Waker on selvästi se Zelda-peli, missä rahalle on oikeasti paljon käyttöä, ja salapaikkojen löytäminen ja aarteiden kalastelu palkitaan. Tämä myös vahvistaa TWW:tä nimenomaan seikkailupelinä. Lompakon saa maksimikapasiteettinsä todella nopeasti, eikä se täyttynyt minulla koskaan edes puoleen väliin.

    Se mikä Skyward Swordissa minusta vähän mätti tämän juonen ulkopuolella olevan seikkailun ja tutkimisen kannalta (sen lisäksi, että tutkittavaa ei juuri ollut :p) oli se, että koko ajan juonessa oli jotain kriittistä tapahtumassa, aina hoputettiin seuraavaan paikkaan, eikä missään vaiheessa ollut oikein hetkeä jolloin olisi voinut paremman puutteessa lähteä tutkimaan Skyloftia ja tekemään sivutehtäviä. TWW:ssä pääjuonesta irrottautuminen oli jotenkin helpompaa. Sitä vain pystyi lähtemään tutkimattomille alueille milloin vain. Ja yleensä se myös palkittiin.



    Eli minulla on siis tällainen Zeldojen uudelleenpeluu menossa, koska Skyward Swordin tuottamien ristiriitaisten fiilisten myötä haluan saada jonkinlaista tolkkua mielipiteeseeni Zeldojen paremmuudesta toisiinsa. Luulin, että SS:n suuri ansio oli tuo, että varusteita ei ollut niin paljon kuin aikaisemmissa peleissä, mutta niille jokaiselle oli paljon käyttöä läpi pelin, mutta olihan Ocarinassakin hyvin käytetty lähes kaikkia esineitä jatkuvasti, ja TWW:n esineistä yksikään ei ole täysin turha luolastonsa ulkopuolella, paitsi ehkä rautakengät (tosin varusteiden määrä onkin jotakuinkin sama kuin SS:ssä). Tämä taitaakin olla ongelma vain Twilight Princessissä, jossa ainakin se hyrrä ei ole yhtään käytännöllinen eikä muistaakseni Dominion Rodikaan.

    Mutta niin, TWW näyttäisi tällä hetkellä olevan se paras Zelda, 5/5 on aika lähellä mutta pelataan tämä nyt vielä loppuun asti. Ennakko-odotuksilla TP olisi sitten se huonoin 3D-Zelda, ellei sitten luolastot yllätä.
    Kirjattu
  • ::
  • 12.02.12 - klo:01:09

    Tapza Paikalla

    • Katkeroitunut nörtti
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Komppaan täysin oikeastaan kaikkea. Zeldat ovat seikkailupelejä ja TWW sarjan seikkailullisin ja sitä kautta paras osa.

    Ja loppumietteestä sen verran, että omien muistikuvieni mukaan TP:n luolastot saattaisivat olla jopa sarjan parhaat. Skyward Swordin dunskuista tykkäsin kyllä myös erittäin paljon, mutta toisaalta niiden hyvyyttä saattoi korostaa merkittävästi sekin, että muu maailma oli niin masentavan heikkotasoinen. TP:n maailma, niin tyhjä kuin se monien mielestä olikin, tuntui kuitenkin maailmalta, yhtenäiseltä kokonaisuudelta, joka loi onnistuneesti tunnelmaa ja jossa oli mukava seikkailla. Tämä on minulle kenties se merkittävin juttu Zeldoissa ja luultavasti juuri siksi pidän TWW:ia sarjan parhaimpana osana ja SS:ia ehdottomasti 3D-inkarnaatioista kehnoimpana. Toisaalta SS:in ongelmana oli myös paikoittain suorastaan pöyristyttävän laiska ja kehno pelisuunnittelu, jota on niin pitkän kehitysajan saaneen pelin kohdalla melko vaikea antaa anteeksi.
    Lasken pääomaa.
    Kirjattu
  • ::
  • 12.02.12 - klo:09:06

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • PSN ID: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    Olen samaa mieltä edellisten kanssa, mutta taidatte nyt unohtaa mikä onkaan se sarjan oikeasti seikkailupitoisin osa, jossa myös rahalla on oikeasti merkitystä.





    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 12.02.12 - klo:10:43

    Tapza Paikalla

    • Katkeroitunut nörtti
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Ensimmäinen Zelda tosiaan on myös aito seikkailu, jossa tutkimusmatkailu on juonen puutteen takia suuremmassa roolissa kuin sarjan yhdessäkään myöhemmässä osassa. Omiin suosikkeihini se ei tästä huolimatta kuulu, mutta olen useaan otteeseen leikitellyt ajatuksella uudesta kolmiulotteisesta Zeldasta, joka alkaisi samaan tapaan kuin sarjan aloittanut peli, eli keskeltä maailmaa, ilman mitään selittelyjä tai opastusta, ehkä lukuun ottamatta lyhyttä tarinanpätkää introanimaatiossa. Pelimaailmaa saisi lähteä suorilta käsin tutkimaan ja sieltä voisi löytää kokonaisia asutuskeskuksia ja luolastoja jotka eivät olisi etenemisen kannalta välttämättömiä. Nintendoltahan tällaista on turha odottaa nykyään, kun firma panostaa jatkuvasti enemmän pelien aloittelijaystävällisyyteen, mutta ajatuksena tämä on mielestäni aika herkullinen ja poikkeaisi selvästi sarjan nykyisestä linjasta, jota on jo pitkään haukuttu vanhentuneeksi. Ison maailman tutkiminen ilman suuria rajoitteita on kuitenkin juuri seikkailua puhtaimmillaan ja jotain, mitä peleissä varsinkin nykyään harvemmin nähdään.
    Lasken pääomaa.
    Kirjattu
  • ::
  • 12.02.12 - klo:11:23

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • PSN ID: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 12.02.12 - klo:11:52
    Tapzan idea vaikuttaa kiinnostavalta kieltämättä. Tässä tosin viime päivinä Skyrimiä pelanneena voin sanoa huomanneeni tiettyä yhteneväisyyttä sen, ja alkupään Zeldojen kanssa. Molempien pääjuoneen kuuluu paljon etsiskelyä, josta on helpo karata kuin vahingossa harhateille
    (click to show/hide)
    . Ero on siinä, että alkupään Zeldoissa aikaa, vaivaa ja resursseja ei ole tuhlattu peliin huonosti istuvien sivujuonien ja -tehtävien laatimiseen, kun taas Skyrimimiin, ja sen pelaajan kannalta paljon vapaampaan teemaan ne sopivat kuin nakutettu. Mielestäni sivutehtävät sopivat varsin kehnosti jopa Majora's Maskiin, koska pelin pääjuoni tahtoi aina repiä Linkiä pos Clock Townista, eikä sopivia hetkiä siitä eksymiselle juuri ollut. Sama pätee toki esim. Ocarinaan, Mutta Ocarinassa keskityttiinkin pääjuoneen.

    Pari muuta juttua Skyrimistä toki voitaisiin siirtää oli randomit bossimätöt. Sanonpahan vaan, mutta yhtäkkiä kimppuun syöksyvässä lohikäärmeessä, ja sen sulittamisessa nuolilla suojassa pysytellen (ja sitten väitetään ettei armeijan käymisestä ole mitään hyötyä) on jotain mikä pitää helposti otteessaan pikkutunneille. Zeldoihin voitaisiin siirtää jotain samanlaista, kuten esim. erilaisilla varustuksilla (jousella hevosen selästä, bumerangilla ja pommeilla, ts. ei välttämättä miekan ja kilven kanssa) satunnaisesti kimppuun käyvät Dark Linkit. Myös Randomisti ilmestyvät viholliset voisivat toimia (tiettyyn rajaan asti, ei kukaan halua ensin rämpiä läpi armeijasta Dark Nutteja ja paluumatkalla kohdata ehkä yhtä Bulpinia) Toinen on Tapzan mainitsemat asutuskeskukset. Niitä visi taas alkaa laittamaan Zeldaan. Mutta etusijalla olisi, että pelaaja etsiskelyn kautta löytäisi ja seuraisi pääjuonta.
    Kirjattu
  • ::
  • 12.02.12 - klo:20:14

    Samirai Poissa

    • JÄÄTELÖAUTOOOOO!!!11
      • Nintendo Network ID: Samirai
      • 3DS-ystäväkoodi: 0001-3327-0574
    Yksi pelisarja jossa vielä on selkeää seikkailun tuntua (ja josta moni muu saisi ottaa oppia) on pokemon. Alussa annetaan vain monstro käteen ja käsketään lähteä seikkaileen. Ne juonet kyl kerkeää siihen mukaan läntätä myöhemminkin. Zeldatkin tosiaan tarvisivat jonkinlaisen vapaamman startin ja jos tarina vaikka lähtisi käyntiin sen jälkeen kun on itse jo etsinyt sen ekan luolaston niin tulisi sellaisen suuremman seikkailun fiilis...
    Kirjattu
  • ::
  • 12.02.12 - klo:20:20
    Yksi pelisarja jossa vielä on selkeää seikkailun tuntua (ja josta moni muu saisi ottaa oppia) on pokemon.
    Pelisarja jossa metrin korkuinen vaivaiskoivu pysäyttää kulkusi, kunnes saat cutin.

    Olen okei tämän kanssa.
    Kirjattu
  • ::
  • 12.02.12 - klo:20:25

    Samirai Poissa

    • JÄÄTELÖAUTOOOOO!!!11
      • Nintendo Network ID: Samirai
      • 3DS-ystäväkoodi: 0001-3327-0574
    Onhan ne pokemonit putkia kyl mie sen tiedän mutta ei se seikkailukaan aina vaadi vain järkyttävästi tyhjää lentokonehallia joka suuntaan, silloinhan skywardin lentely olisi ollut suuri seikkailu ( samoin ku xenobladen mmo-samoilu >_>)
    Kirjattu
  • ::
  • 12.02.12 - klo:20:26

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • PSN ID: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    Ylipäätään jos vain Hyrule Fieldiltä poistettaisiin esteet ja luolastot saisi kiertää missä järjestyksessä haluaa olisi jo helppo ja merkittävä harppaus eteenpäin. Harvemmin noilla episodeilla edes on mitään tekemistä keskenään joten saman tien voisivat höllentää järjestystä paikkojen nuuskimiseen.
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 12.02.12 - klo:20:54
    Vapaavalintainen luolastojen suoritusjärjestys... Se jos mikä tekisi luolastoista yhden esineen puhkikäyttämistä. Mutta ideana hyvä. Ehkä sen voisi toteuttaa jotenkin siten, että annetaan kolme luolastoa, jotka voi suorittaa missä jarjestyksessä vain, sitten niiden jälkeen taas uusi satsi. Tosin tällainen vaatisi joka tapauksessa paljon vaivaa jotta kenttä- ja luolastosuunnittelu pysyisi mielenkiintoisena. Nintendo laiska jne.

    Enkä nyt tajunnut tuota Pokémon-vertausta. Kyllähän siinäkin on selviä välietappeja ne salit, jotka täytyy läpäistä päästäkseen eteenpäin, eikä niiden löytäminen mitään varsinaista tutkimusmatkailua ole.
    Kirjattu
  • ::
  • 12.02.12 - klo:21:04
    ( samoin ku xenobladen mmo-samoilu >_>)
    Nyt vähän kerjäät jo kun vedit pakasta xeno-kortin, muttaah *SYVÄ HENKÄISY*

    ... Xenobladessahan nimenomaan riittää tuota kuvailemaasi seikkailuhenkeä, varsinkin kun kytkee kartat ja navigaattorinuolen pois päältä. Lääniä riittää joka suuntaan sen verran paljon, että juonen putkimaisuus unohtuu nopeasti kun alueilla voi ihan oikeasti eksyä ties minkä mörön pesään tai muinaisen sivilisaation jäljille ilman sen kummempia ohjeita. Miksi tällainen vapaa samoaminen yhtäkkiä toimisikin sitten Zeldassa niin paljon paremmin?
    Kirjattu
  • ::
  • 12.02.12 - klo:22:42

    Samirai Poissa

    • JÄÄTELÖAUTOOOOO!!!11
      • Nintendo Network ID: Samirai
      • 3DS-ystäväkoodi: 0001-3327-0574
    En tiedä mutta meillä taitaa olla hiukka eri käsitys seikkailuista. Toisille se on vain päämäärätöntä palloilua isolla alueella kun toisille se on oman kohtalon päättämistä tms. Jos otetaan toi miun Pokemon-vertaus näin alkuun ni sanonpa vain että minkään muun pelin alussa ei tule yhtä kovia suuren seikkailun viboja. Se että tiedät siellä jossain olevan satoja pokemoneja joista saat itse valita haluamasi ja lopussa odottelee maailman parhaimman pokemestarin titteli monien vaiheiden kautta vain on minulle seikkailu. Sen sijaan Xenobladessa on se ongelma, että vaikka alueet isoja ovatkin, niin siellä on kuitenkin vain yks tulo- ja yksi poistumisrööri ja kaikki se monsterien lahtaus ja samoilu siinä välissä vain tuntuu kauhean turhalta kun tietää ettei se homma etene ennen ku menet siitä tietystä kanjonista. Periaatteessa kyseessä on siis aivan yhtä putki peli kuin Pokemon, tuossa vain ne putket ovat leveämpiä enkä tiedä saavuttaako sillä tutkimisella oikeastaan mitään :(

    Miun ei enää kantsis lähtiä ees väitteleen näistä kun ole todella huono tuomaan omat fiilispohjalla nojaavat pointtini esille enkä kuitenkaan saa ketään vakuutettua niiden paremmuudesta...
    Kirjattu
  • ::
  • 12.02.12 - klo:23:03

    Tapza Paikalla

    • Katkeroitunut nörtti
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Ocarina of Timessahan oli vielä jonkin verran valinnanvaraa luolastojen suorittamisjärjestyksen suhteen. Pidän myös siitä, että vaikka pelissä on selkeä juoni, se on melko vähäeleinen, eikä seuraavaan paikkaan opasteta tarinaa kuljettavien välivideoiden vaan muistaakseni lähinnä Navin antamien vinkkien avulla. Ja esimerkiksi Lens of Truthin etsiminen kaivon pohjalta on jotain, joka täytyy keksiä vain pelimaailmasta löytyvien vinkkien perusteella - toisin sanoen pääjuoni ei ohjaa pelaajaa kaivon pohjalle. Ja vaikka luolastot onkin suunniteltu suoritettavaksi tietyssä järjestyksessä, ei tämä järjestys ole ehdoton. Tällöin ei tule tunnetta, että olisi aina kiire seuraavaan paikkaan, vaan maailman tutkiminen on jatkuvasti oleellinen osa peliä pääjuonessa etenemisen rinnalla. OoT:issa nämä kaksi puolta ovat loisteliaassa tasapainossa ja mielestäni on sääli, että pelisarja on tämän jälkeen muuttunut osa osalta suoraviivaisemmaksi - ilman mitään järkevää syytä. Wind Wakerissa luolastot pystyi suorittamaan vain tietyssä järjestyksessä, mutta tutkimusmatkailulle oli silti alun jälkeen hyvin vähän rajoitteita, jolloin peli ei tuntunut kovin lineaariselta. Twilight Princess oli pitkälti OoT suoraviivaistettuna, mutta pidin pelistä silti kovasti. Skyward Sword taas saavutti mielestäni sellaisen pisteen, että jos meno tästä vielä muuttuu lineaarisemmaksi, voidaan suosiolla alkaa puhumaan jostain muusta kuin seikkailupelistä.
    Lasken pääomaa.
    Kirjattu
  • ::
  • 13.02.12 - klo:10:03

    Sotakoira Poissa

    • D-Dog
      • PSN ID: Dracoaeon
      • Steam ID: Sotakoira
    Ei suoranaisesti liity töpön aiheeseen, mutta kun noista seikkailupeleistä on ollut puhetta, niin ois vaan sanottava että:
    Minecraft
    Kirjattu
  • ::
  • 13.02.12 - klo:12:30

    Samirai Poissa

    • JÄÄTELÖAUTOOOOO!!!11
      • Nintendo Network ID: Samirai
      • 3DS-ystäväkoodi: 0001-3327-0574
    Itsekin meinasin tuon Minecraftin ottaa puheeksi. Siinä on sellainen ongelma että onko se kunnon seikkailu jos siinä ei ole mitään päämäärää? Okei Minecraftissa voi periaatteessa ite keksiä minkä tahansa päämäärän, mutta onko se silloin kunnon seikkailu? Pelihän kyllä periaatteessa hoitaa sen vapauden tunteen niin täydellisesti kuin vain peli voi, silti itse kyllä vaadin ehkä jonkinlaisen juonen sinne taustalle joka pakottaa välillä siirtämään sitä seikkailua "eteenpäin"... olipas taas vaikeaselkosesti selitetty >_>

    Mutta jos samaa soveltaisi Zeldaan, niin minusta se ei vain toimisi että pelissä on 7-8 luolastoa jossakin päin maailmaa joissa voisi käydä vapaasti milloin haluaa, muuten sit palloiltaisiin ympäri maailmaa tekemässä jotain randomia...
    Kirjattu
  • ::
  • 13.02.12 - klo:12:53

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • PSN ID: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    Ei ole muka kunnon seikkailu jos pelintekijä ei käske sinun suorittamaan sitä ja tämän vuoksi paavo tappoi juuri itsensä.
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 13.02.12 - klo:13:01

    Arctic Fox Poissa

    • Vulpes Arctos
      • Nintendo Network ID: VulpesArctos
      • Wii-numero: 3209 8382 1974 7037
      • 3DS-ystäväkoodi: 3737 - 9594 - 1755
      • Xbox Live Gamertag: Vulpes Arctos
      • Steam ID: Vulpes_Arctos
    Itsekin meinasin tuon Minecraftin ottaa puheeksi. Siinä on sellainen ongelma että onko se kunnon seikkailu jos siinä ei ole mitään päämäärää? Okei Minecraftissa voi periaatteessa ite keksiä minkä tahansa päämäärän, mutta onko se silloin kunnon seikkailu? Pelihän kyllä periaatteessa hoitaa sen vapauden tunteen niin täydellisesti kuin vain peli voi, silti itse kyllä vaadin ehkä jonkinlaisen juonen sinne taustalle joka pakottaa välillä siirtämään sitä seikkailua "eteenpäin"

    Jep, kyllä jonkinlainen päämäärä ja matka kyseisen päämäärän saavuttamiseksi kuuluvat seikkailuun. Eipä minun elämänikään ole seikkailua vaikka saankin palloilla ympäriinsä miten haluan, hö höö. Totta kai vapaa tekeminen on aivan yhtä lailla tärkeässä roolissa, mutta minä en ainakaan lämpenisi täysin vapaasti tutkittavalle Hyrulelle. Sellaisen alueen kanssa vaikeusasteen tasapainotus olisi myös vaikeaa (Vaikka eivätpä uudemman polven Zeldat ole erityisen haastavia muutenkaan...)



    Kirjattu
  • ::
  • 13.02.12 - klo:13:08

    Tapza Paikalla

    • Katkeroitunut nörtti
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Ei juonen tai päämäärän tarvitse Zeldoista mihinkään lähteä, mutta se voisi olla huomattavasti vähäeleisempi. Mallia voisi vaikka ottaa Metroideista, jotka muuten ovat minusta tietyllä tapaa huomattavasti enemmän seikkailupelejä kuin Zeldat. Pointtina lähinnä se, että tarina voi olla läsnä ilman, että se jatkuvasti määrää pelaajan etenemistä.
    Lasken pääomaa.
    Kirjattu
  • ::
  • 13.02.12 - klo:18:12
    Mutta kuitenkin Zelda-universumi on todella eheä ja mielenkiintoinen kokonaisuus, ja minä ainakin tapitin Skyward Swordin historialötinöitä todella innoissani. Kyllä Zeldassa pitää olla semmoinen tunne että on oikeasti tekemässä jotain merkittävää eikä vain palloilemassa päämäärättömästi.

    Ja Metroidit nyt pyrkivät yksinäisyyden tunteeseen ja minusta se juonen vähäeleisyys toimii siinä siksi. Corruption meni tässä vähän metsään. Mutta ei Zeldassa pitäisi tuntea itseänsä yksinäiseksi, kuuluuhan siinä olla iso maailma ja paljon persoonallisia asukkaita.
    Kirjattu
  • ::
  • 18.02.12 - klo:18:20
    Ei ole muka kunnon seikkailu jos pelintekijä ei käske sinun suorittamaan sitä ja tämän vuoksi paavo tappoi juuri itsensä.
    En väitä että ei ole, mutta väitän että on liian Elder Scrolls Zeldaksi.
    Mutta kuitenkin Zelda-universumi on todella eheä ja mielenkiintoinen kokonaisuus, ja minä ainakin tapitin Skyward Swordin historialötinöitä todella innoissani. Kyllä Zeldassa pitää olla semmoinen tunne että on oikeasti tekemässä jotain merkittävää eikä vain palloilemassa päämäärättömästi.
    Lainaus
    Eräs syistä jonka takia sivujuonet ovat mielestäni sarjan turhin osa.

    Ei juonen tai päämäärän tarvitse Zeldoista mihinkään lähteä, mutta se voisi olla huomattavasti vähäeleisempi. Mallia voisi vaikka ottaa Metroideista, jotka muuten ovat minusta tietyllä tapaa huomattavasti enemmän seikkailupelejä kuin Zeldat. Pointtina lähinnä se, että tarina voi olla läsnä ilman, että se jatkuvasti määrää pelaajan etenemistä.
    Totta. Esim Luolastot voisi ihan hyvin hoitaa vain mainitsemalla, että reliikkien A B ja C tiedetään olleen joskus paikoissa 1, 2 ja 3 jotka ovat suunnileen noilla suunnilla, ja ne ovat tärkeitä syystä että.
    Kirjattu
  • ::
  • 18.02.12 - klo:19:40

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • PSN ID: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    En väitä että ei ole, mutta väitän että on liian Elder Scrolls Zeldaksi.
    Paitsi että erittäin huono (pelistä ei saa tehdä hyvää, koska se muistuttaisi silloin hyviä pelejä) argumenttisi ei tällä kertaa edes sovellu kohteeseensa laisinkaan kun vapauden lisäämisellä sarjaa tuotaisiin takaisin juurilleen :S


    Mutta kuitenkin Zelda-universumi on todella eheä ja mielenkiintoinen kokonaisuus, ja minä ainakin tapitin Skyward Swordin historialötinöitä todella innoissani. Kyllä Zeldassa pitää olla semmoinen tunne että on oikeasti tekemässä jotain merkittävää eikä vain palloilemassa päämäärättömästi.
    Ensinnäkään vapaus ja eeppisyys eivät ole mitenkään toisiaan poissulkevia ja toisekseen kuka ihmeen pelle haluaa mieluummin melodramaattista penisvertailua kuin hetken kauneutta tulkitsevaa taidetta. Mee takas leikkikouluun kasvamaan tappi :DDDDDDDDDDDDD Ritari ja mörkö höpönpöpönpöö XDDDDDDDDDD
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 18.02.12 - klo:22:54
    Paitsi että erittäin huono (pelistä ei saa tehdä hyvää, koska se muistuttaisi silloin hyviä pelejä) argumenttisi ei tällä kertaa edes sovellu kohteeseensa laisinkaan kun vapauden lisäämisellä sarjaa tuotaisiin takaisin juurilleen :S
    Paitsi että Zeldoissa ei ole koskaan ole ollut kyse päättömästä maailmassa ympäriinsä rymyämisestä, ja niissä on alusta asti ollut tarina mukana.
    Kirjattu
  • ::
  • 18.02.12 - klo:22:59

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • PSN ID: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    No jos "Kerää kahdeksan Kolmioleivän kulmaa ja tapa örkki" riittää tarinaksi olematta lentokoneen larppaamista suihkulähteessä niin ei tässä mitään erimielisyyttä ole ollutkaan.
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 18.02.12 - klo:23:51
    ^Kyllähän tuo riittää, mutta on tässä muutakin: Zeldoissa on aina ollut kyse siitä, että pelaaja tekee tarinan viitekehyksessä, ja tekee jotain maailman kannalta merkittävää mutta jatkaakseni aloittamallani linjalla, esim Elder Scrollseissa on kyse siitä että pelaaja voi keskittyä mihin haluaa, ja peli ei ole niin tiukasti sidottu pääjuoneensa, joka on lyhyempi, höttöisempi, ja vähemmän selkeästi se koko pelin selkäranka kuin Zeldoissa.
    Kirjattu
  • ::
  • 19.02.12 - klo:01:43

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • PSN ID: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    Tämän erottelun merkitys nyt lähestyy nollaa. Also Majora's Mask. Also veteen piirretty viiva. Se että pelimannien kylän pelastamisella saa kolmannen yhdestätoista smaragdista on erittäin heikko aasinsilta pääjuoneen joka pitää kentät sisällöiltään edelleen tyystin erillään toisistaan.
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 19.02.12 - klo:02:51
    Ensinnäkään vapaus ja eeppisyys eivät ole mitenkään toisiaan poissulkevia ja toisekseen kuka ihmeen pelle haluaa mieluummin melodramaattista penisvertailua kuin hetken kauneutta tulkitsevaa taidetta. Mee takas leikkikouluun kasvamaan tappi :DDDDDDDDDDDDD Ritari ja mörkö höpönpöpönpöö XDDDDDDDDDD

    Yritin tulkita tätä viestiä puoli tuntia enkä vieläkään ole oikein varma mitä tässä sanotaan. Veikkaukseni on että missasit pointtini. Jos kerran on tehty hieno maailma ja taustatarina niin en ymmärrä miksi sitä ei pitäisi käyttää. Tarina elävoittää ja vangitsee pelaajia. Esimerkkinä vaikka ensimmäinen Portal. Tekijöillä oli aluksi mielessä tehdä pelistä pelkkä kasa puzzleja kikkailen pelimoottorilla, mutta pikkuhiljaa sen ympärille kehittyi tarina ja minusta se todellakin kannatti. 
    Kirjattu
  • ::
  • 19.02.12 - klo:08:18
    Also Majora's Mask.
    Joka on paitsi ei nyt ihan sarjan paskin osa, muttei loppujen lopuksi kovin kaukanakaan siitä, osin koska siinä on keskitytty liikaa ylimääräiseen häsläämiseen, mutta se on silti samalla tavalla pääjuoneensa (joka on lyhyempi ja höttöisempi) sidottu kuin kaikki muutkin Zeldat.

    Lainaus
    Also veteen piirretty viiva. Se että pelimannien kylän pelastamisella saa kolmannen yhdestätoista smaragdista on erittäin heikko aasinsilta pääjuoneen joka pitää kentät sisällöiltään edelleen tyystin erillään toisistaan.
    Ja juuri sen takia että se aasinsilta on olemassa, se on Zeldojen konventioiden mukainen.
    Kirjattu
  • ::