Rekisteröidy,


niin voit osallistua keskusteluihin
niin foorumilla kuin IRC-kanavallakin.
Rekisteröidy nyt!

Kirjaudu!



Pysy aina kirjautuneena sisälle

Professor Layton

10.05.10 - klo:13:06

Tingle Poissa

  • Paavo
    • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
    • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
    • Steam ID: Paavomies
    • Academic Nintendo Club RY

Prof. Layton on Level5:n DS:lle julkaisema sarja ongelmanratkontapelejä, joissa arkeologi Hershel Layton ja hänen apupoikansa Luke selvittävät arvoesineitten, murhien ja muiden kummalisten sattumusten värittämää mysteerivyyhtä. Itse pulmat ovat enimmäkseen tyypillistä tulitikkujen, shakkinappuloitten ja laskutoimitusten kanssa puurtamista, mutta myös omaperäisempiä tapauksia löytyy. Kirsikkana kakun päällä pelien charmantti ulkoasu on kuin suoraan eurooppalaisista kuvakirjoista.

Japanissa sarjaa on julkaistu jo neljän pelin verran ja viides ilmestyy tämän vuoden syksyllä, länsimaihin sarjasta ovat saapuneet vasta sen kaksi ensimmäistä osaa. Neljännestä pelistä sai alkunsa uusi trilogia, joka sijoittuu ajassa ensimmäisiä pelejä edelle ja kertoo muun muassa miten Luke päätyi Laytonin oppiin. Myös kolmatta trilogiaa ovat pelien suunnittelijat harkinneet. Ja ne pelithän siis ovat:
   1. Professor Layton and the Curious Village
   2. Professor Layton and the Pandora's Box
   3. Professor Layton and the Lost Future
   4. Professor Layton and the Spectre's Call
   5. Professor Layton and the Miracle Mask
   6. Professor Layton and the Azran Legacies
   
   sekä Professor Layton vs. Ace Attourney

Oheistuotteina sarjasta on julkaistu mangaa ja animaatioelokuva Professor Layton and the Eternal Diva, joka on kait saanut muikeat arvostelut ja jatko-osan hautumaan.

Curious Villagen pelasin yli vuosi sitten ja se on ehdottomasti DS:n parhaita pelejä. Sydämellinen ja mystinen tunnelma lämmitti sydäntäni kuin uudelleen lämmitetty hernekeitto ja itse pelikonsepti tuli kädestä pitäen tervehtimään sisäistä näsäviisailijaani. Yksi vakavahko ongelma pelissä kuitenkin oli. Se oli turhan helppo. Ei sillä ettenkö helpompienkin aivopähkinöitten ratkaisusta olisi osannut nauttia, mutta arvoituspeliltä odottaisi muutamaa useamman pulman joita jää miettimään vielä DS:n sammutettuaan. Lopulta peli menikin vihoviimeistä palikanvääntelyä vaille täysin läpi ennen pelin palauttamista omistajansa kätköihin.

Pandoran lipaston lainasin eilen ja olen sitä puoli tuntia pelannut. Kommentoin lisää jahka olen pidemmälle peliä tahkonnut.
« Viimeksi muokattu: 04.04.14 - klo:18:59 kirjoittanut Tingle »
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
Kirjattu
  • ::
  • 10.05.10 - klo:13:30
    Joskus ajattelin ostaa, mutta jäi puolitiehen silloisten hintojen takia.

    Edit:
    Noh, kirjoitanpa jotakin enemmän, kun ei koulussa kännykällä viitsinyt.

    Tarinapainotteisten point-n-clickien ystävänä nämä ovat minulle kuin nakutettuja, mutta juurikin nuo edellä mainitut hinnat ovat syypäitä miksi en ole vielä ostanut. Ei hirveästi viitsi maksaa pelistä, jota tuskin pelaa kuin vain kerran tai pari läpi. Voisi tosin tsekata eBayn näiden varalle nykyään.

    Mikä näissä kuitenkin kiinnostaa on pelkistetty trailereista saamani tarinoiden tunnelma, animaatiotyyli, hahmojen värikkyys ja kivoiksi aivopähkinöiksi soveltuvat puzzlet. Nuo puzzlet vain epäilyttää siinä, että ne tuntuvat liian surkuhupaisan abstrakteilta, kuinka koko peli on rakennettu niiden ympärille. Ennakkoaavistukselta saattaa mennä tunnelma sekaisin, kun mysteerin ratketessa eteen pamahtaakin tuollainen lasten puuhakirjoista löytyvä puzzle.

    ...Ääninäyttely muuten tuntuu oudolta enkkuversioita katsellessa, kun katsoin ne japskitrailerit niin tuhottoman monta kertaa.
    « Viimeksi muokattu: 10.05.10 - klo:20:34 kirjoittanut Shadowii2 »
    Kirjattu
  • ::
  • 10.05.10 - klo:14:32
    Ykkönen oli aivan priimatekele, kaikki puzzlet taisi tulla ratkottua. Kakkonen, noh, vieläkin kesken. Millos noi 3, 4, 5 ja 6 ois tulossa jenkkilään muutes?

    Joskus ajattelin ostaa, mutta jäi puolitiehen silloisten hintojen takia.

    Kiva tietää.
    Kirjattu
  • ::
  • 10.05.10 - klo:14:54

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    Millos noi 3, 4, 5 ja 6 ois tulossa jenkkilään muutes?
    Todennäköisesti pitävät pelin per vuosi tahtia yllä. Saattanevat nopeuttaakin mikäli haluavat julkaista pelit 3DS:n alta. Tai sitten sarjalle käy kuten NES:n Mega Maneille.

    Uuh, heti ensimmäinen Wi-Fistä ladattava pähkinä oli palikankiertelyä, jotka eivät todellakaan ole minun ominta alaani. Noissa pitäisi aina keksiä, mitä oikein pitää saada aikaan ja sitten miettiä miten se saadaan aikaan jne. Ugh. Helpoitenhan tuo menee ihan repkeleen kauan veikkailemalla, mutta on se vaan ihana tunne kun aivoihin sattuu  B)
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 10.05.10 - klo:19:38

    Tapza Poissa

    • /)^ɛ^(\
    • Rappiolla
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Ensimmäinen osa oli varsin hassu ja tunnelmallinen pulmanratkontapeli, jonka tarina pääsi kieltämättä yllättämään mielenkiintoisuudellaan. Itselleni peli ei ollut ollenkaan liian helppo, pikemminkin meinasin nyrjäyttää aivoni parissa vaihtoehtoisessa puzzlessa. Käytin hint coineja jälkeenpäin ajatellen häpeilemättömän paljon, mitä myönnän nyt katuvani. Jatko-osassa vähensin mokoman paheen minimiin ja turvauduin kolikoihin ainoastaan pelin loppupuolella muutamassa todella kiperässä pulmassa.

    Niin ja se kakkonen. En tiedä olivatko odotukset alempana kuin ensimmäisen osan kanssa, mutta mielestäni tämä oli suorastaan huikean paljon parempi kuin Mysterious Village. Meininki oli pitkälti samanlaista, mutta liki kaikessa oltiin pistetty paremmaksi. Tarina oli mielenkiintoisempi, pelimaailma huomattavasti suurempi ja vaihtelevampi ja pulmat istutettu pelin tarinaan huomattavasti järkevämmin. Ei siis pelkästään "ratkopas tämä puzzle aikasi kuluksi, niin saatan kertoa jotain", vaan ihan järkevästi juonen esittämiin tilanteisiin liittyviä pähkinöitä (löydä hotelli, sovita avain lukkoon, tunnista tärkeä henkilö tuntomerkkien perusteella jne). Kaiken kaikkiaan paljon eheämpi, isompi ja vaikuttavampi kokonaisuus. Tarina oli oikeasti mielestäni helkutin hyvä ja se toimi pääasiallisena motivaationa pelissä etenemiseen, pelkät pulmat eivät varmasti olisi jaksaneet pitää mielenkiintoani yllä.

    Seuraavaa osaa odottelen vesi kielellä. Harppaus tuskin on yhtä suuri kuin ykkösen ja kakkosen välillä, mutta eipä tuota parannettavaa toisaalta enää pahemmin löydykään. Toivottavasti vanhoja pulmia ei kierrätetä liiaksi ja juonen taso pysyy jatkossakin yhtä korkealla.
    Gabe is thin. Gabe is thin. Gabe is thin.
    Kirjattu
  • ::
  • 10.05.10 - klo:19:57

    Zant Poissa

    • Piichipai
      • PSN ID: Sourenga
      • Leveli
    Itse olin utelias sarjaa kohtaan, kun ensimmäinen osa julkaistiin Euroopassa, mutta en koskaan saanut itseäni ostamaan peliä. Joten ensi kohtaamiseni sarjan kanssa oli vasta kakkososan kohdalla.

    Täytyy myöntää, että varmaan olisin kakkososan samalla tapaa missannut, ellen olisi saanut "viran puolesta" peliä käsiini. Kakkososan ravasin parissa päivässä uskomattomalla intohimolla läpi (minulla oli ehkä lieva koukutus peliin...). Vaikeimpia puzzleja veljen kanssa pähkäilin tarinatilan jälkeen muutaman päivän, ja sitten se oli nähty ja koettu. Mahtava peli - jos vaan saisin DS:n nettiin ja ladattua lisää puzzleja.

    Kakkososan mahtavuus oli se pieni "boosti", jonka ansiosta ostikin heti kakkosen pelattuani sen ensimmäisen osan - ja petyin.

    Seuraavaa osaa odottelen vesi kielellä. Toivottavasti vanhoja pulmia ei kierrätetä liiaksi ja juonen taso pysyy jatkossakin yhtä korkealla.
    Pahantapani johdosta hamstrasin muutamia spoilereita kolmososan japsi-versiosta, ja kyllä vaikutti hienolta juonelta. Vähän järjettömämpi kuin aiemmissa osissa, mutta hienon mysteerin tuo aikamatkailu näytti saaneen aikaan.

    Odottelen kyllä innolla milloin kolmososaa saadaan länsimaihin, ja milloin tuo Layton-animu saapuu fansubbaajien kynsiin ja saadaan nettiin subattuna.
    Kirjattu
  • ::
  • 12.05.10 - klo:15:45

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    Yhdyn teihin veljeni. Layton 2 on tosiaankin ensimmäistä parempi, ei ehkä huikeasti mutta parempi kuitenkin. Juoni ei laahaa niinkuin edellisessä ja se on muutenkin paljon mielenkiintoisempi. Välillä se tosin on liiaksi tiellä kun haluaisi vain päästä seuraavan arvoituksen kimppuun :( Mutta tärkeintä on että haastetta on riittämiin. Tähän mennessä ei ole tullut yhtään pulmaa vastaan, jonka ratkoisi jo ennen kuin on selostetta loppuun lukenut ja yhden kanssa jo sain vielä kävelylenkilläkin päätäni kiusata.

    Silloin kun kiikuskelen vanhana ja ryppyisenä keinustuolissa, kertoessani lapsenlapsilleni Nintendo DS:stä ja sen upeista peleistä mainitsen ensinnä professori Laytonin ja hänen seikkailunsa :3
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 17.05.10 - klo:12:59

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    Uuh tuota juonta, ennalta-arvattavuudestaan huolimatta se oli hyvin miellyttävä ja kaunis. Piti oikein viitisen tunnin putki pitää pelissä loppuratkaisun nähdäkseen  ^^
    (click to show/hide)

    Suosikkipulmiani olivat klassikot, eli ratsunkierto ja peg solitaire (onko tälle mitään suomenkielistä nimeä?). Kymmenen pulmaa jäi vielä tarinasta metsästämättä ja minipelejäkään en ole kaikki hajoittanut. Ne minipelitkin ovat muuten jatko-osassa paljon parempia ja monipuolisempia ja niillä voi pitää hauskaa vaikkei kaikkia palasia olisikaan vielä metsästänyt.

    Juhlistan voittoani kuuntelemalla pelien tunnussävelmää orkestoroituna.
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 01.06.10 - klo:12:30
    Olen itse pelannuta ensimmäistä Laytonia jonkin verran, mutta lopulta puzzlet alkoivat mielestäni olla liian itseääntoistavia tai muuten vain tylsiä.

    Kolmas Layton on muuten ilmeisesti tulossa länsimaihin pian, ja virallinen nimi on siis luultavasti Professor Layton and the Last Time Travel the Unwound Future. Noiden aiempien kahden Laytonin julkaisut taitaa olla molemmat ilmoitettu E3:lla, joten toivottavasti ensi viikolla kuullaan lisää :)

    // Meh, E3 olikin vasta kahden viikon päästä.
    « Viimeksi muokattu: 01.06.10 - klo:12:39 kirjoittanut Osiris »
    Kirjattu
  • ::
  • 08.10.10 - klo:22:49

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    Ilmeeni kun huomasin Professor Layton and the Lost Future:n julkaisun olevan viikon päässä.
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 09.10.10 - klo:11:27

    Tapza Poissa

    • /)^ɛ^(\
    • Rappiolla
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Melkein tekisi mieli ostaa, mutta taidan taas pyytää joululahjaksi, kuten edellisetkin osat. Siitä on jo ikäänkuin muodostunut perinne aina jouluna siemailla kuumaa juotavaa ja ratkoa puzzleja Laytonin ja Luken kanssa, tai jotain. Toivottavasti tarina on tälläkin kertaa mielenkiintoinen, puzzleihin en sen kummempia muutoksia kaipaa kunhan kierrätystä ei ole liikaa, sillä edellisissä peleissä ne olivat ainakin minulle juuri sopivan haastavia.
    Gabe is thin. Gabe is thin. Gabe is thin.
    Kirjattu
  • ::
  • 11.01.11 - klo:15:04

    Tapza Poissa

    • /)^ɛ^(\
    • Rappiolla
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Voisi tännekin nyt jotain rustailla, kun kolmosen tosiaan sain joululahjaksi ja vedin läpi muutama päivä sitten. Aloitetaanko nyt vaikka sillä, että tarina oli todella hyvä. En tiedä ovatko käänteet kovinkin ennalta-arvattavia useimmille ihmisille, mutta itse ainakin yllätyin ja seurasin edetessään yhä mielenkiintoisemmaksi käyvää mysteeriä suorastaan silmät naulittuina DS:n ruutuun. Kieltämättä juoni hieman laahasi keskipaikkeilla, ongelma mitä en kakkosessa muista havainneeni, mutta kokonaisuus on silti niin hyvin kirjoitettu ja jopa tunteita herättävä, että voin epäröimättä väittää sen olevan trilogian paras ja yksi miellyttävimmistä videopelitarinoista joita muistan hetkeen kokeneeni. Tuttuun tapaan kauttaaltaan sympaattinen tyyli ja kiehtova tunnelma nostivat nautintoa entisestään, kuin myös näyttävät välivideot ja erittäin tasokas ääninäyttely, joita molempia tarjoiltiin huomattavasti enemmän kuin aiemmissa osissa.

    Pulmien suhteen tämä on mielestäni samaa tasoa aiempien kanssa, joskin olin havaitsevinani runsaammin kierrätystä ja enemmän painoa matemaattisille ongelmille. Joka tapauksessa ilo näitäkin pähkinöitä oli ratkoa, varsinkin kun olin tehnyt päätöksen pelata koko seikkailu läpi käyttämättä ensimmäistäkään hint coinia. Tehtävä suoritettu, mutta pään raapimiselta ja hampaiden kiristelyltä en sentään välttynyt. Joitakin pulmia jäi tottakai tekemättä ja (muistaakseni) ensimmäistä kertaa olen palannut rasittamaan aivojani vielä läpipeluun jälkeen. Puzzlejen määrä on suurempi, mutta toisaalta monet ovat konseptiltaan enemmän tai vähemmän aiemmista osista tuttuja.

    Sellaisen tavallaan ikävän huomion tein, että hint coineja jaellaan anteliaammin kuin kahdessa edellisessä. Lisäksi kolmen vihjeen jälkeen voi vielä ostaa kahta kolikkoa vastaan "super hintin" (tieto peräisin siskoltani) joka kuulemma kertoo ihan kädestä pitäen kuinka ongelma tulee ratkaista. Rehellisesti sanottuna tämä on mielestäni aika perseestä, varsinkaan kun maksu siitä ei ole kuin se kaksi kolikkoa, eikä vihje-toiminnon skippaaville ole tietääkseni luvassa mitään ekstraa. Noh, pakkohan tuota ei onneksi ole käyttää (kuten ei super guideakaan), mutta mielestäni jo sen olemassaolo on väärin ja sotii koko pelin ideaa vastaan. Todella toivon, ettei kukaan käytä sitä ainakaan useammassa kuin parissa pulmassa. Pilaatte vain pelinautintonne.

    Oli miten oli, kolmas Layton on mahtipeli, sarjan paras ja DS:n pelikirjaston kirkkaimpien helmien joukossa. Pulmat ovat taattua tasoa, tuotantoarvot korkeat ja tarina paitsi erittäin kiinnostava, myös yllättävän tunnepitoinen. Sen enempää spoilaamatta uskallan sanoa, että jos itkisin pelien aikana, olisin itkenyt loppukohtaukselle.

    //Ah ai niin, katsoin myös tuon Layton-leffan eli Eternal Divan. Mielestäni ei tarinallisesti ainakaan Pandora's Boxin ja Lost Futuren tasoa, mutta ihan kiinnostava ja hienon näköinen leffa kuitenkin. Katsoin muuten enkkudubeilla (gasp), koska olen jo niin tottunut Laytonin ja Luken ihaniin brittiääniin, että japaniksi meno olisi varmasti tuntunut liian vieraalta.
    « Viimeksi muokattu: 11.01.11 - klo:15:33 kirjoittanut Tapza »
    Gabe is thin. Gabe is thin. Gabe is thin.
    Kirjattu
  • ::
  • 05.06.11 - klo:20:06

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    Itkin itseni uneen. The Lost Futuren pelasin eilen läpi ja ei jumankekka millainen kierteelle kaartuva ripale tuo juoni oli. Toki aiemmissakin peleissä kaikki selitetään lopulta sillä että "kaikki oli vain unta", mutta luulin että Level-5 olisi ollut näin järjettömien sekasotkujen yläpuolella. Kenties tästä opimme että aikamatkustuksellaan ei tarinaa kannata pilata, ellei sitä osata tehdä oikein -_-

    Muuten tarina oli jälleen oikein viehättävä ja charmantti ja osa kohtauksista oli oikein mieleenpainuvia. Suurimmat yllätykset tuli ennalta arvattua, joten senkin vuoksi hämäännyin oikein kunnolla, kun koko ajan luulin pelin olevan jo loppusuoralla vaikka oikeasti pahuuden pesäke toimi aina vain uudelleen sittenkin välietappina loppukahakan sijasta. Muuten tämä rytmittämistä kyllä paransi, mutta kun olisi vain halunnut saattaa tarinan kerralla päätökseen niin passleihin ei oli jaksanut niin paljoa panostaa.

    Ja ne Passletkin tuntuivat sekä heikommilta että kierrätetymmiltä kuin kahdessa edellisessä pelissä ja suureksi harmikseni en ainakaan vielä ole yhteenkään shakkipassleen törmännyt :< Minipeleistä auto oli mahtava, tarrakirja meh ja papukaijan kohdalla ihmettelen miten ihmeessä tälläinen "yritä ja arvaa kunnes osut oikeaan" -lapsus on peliin edes päässyt ´_`

    Joitakin pulmia jäi tottakai tekemättä ja (muistaakseni) ensimmäistä kertaa olen palannut rasittamaan aivojani vielä läpipeluun jälkeen
    Sinulla on vielä paljon opittavaa matkallasi todelliseksi herrasmieheksi.

    Nyt pitää vielä kukistaa viimeisetkin konnankoukut ja toivostella Layton 4:n saapumista länsimaihin. Toivottavasti The Lost Future ei ennakoi että jatkossa juoni menee entistä animumaisemmaksi itse pulmien kärsiessä. Ainakin toisen trilogian trailerien mukaan animeklisee hyvispahisjokeripokerin änkeämisellä oltaisiin juonta kampitettu ´_`

    Viestit yhdistetty
    Layton väittää Twitterissä nelosenkin tänne saapuvan jeeaaa
    « Viimeksi muokattu: 06.06.11 - klo:00:00 kirjoittanut Tingle »
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 06.06.11 - klo:01:53

    Tapza Poissa

    • /)^ɛ^(\
    • Rappiolla
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Olet niin väärässä.

    //Ok valaistaan

    Kenties tästä opimme että aikamatkustuksellaan ei tarinaa kannata pilata, ellei sitä osata tehdä oikein -_-

    Totta. Onneksi tällä kertaa osattiin.

    En myöskään ymmärrä mitä tarkoitat järjettömällä sekasotkulla. Tarina oli oikein hyvin rakennettu ja
    (click to show/hide)
    käännettiin päälaelleen paremmin kuin osasin kuvitella. Kaikin puolin parempi juoni tämä oli kuin kummassakaan aiemmassa osassa, yhtään niitä vähättelemättä. Mutta vääriin mielipiteisiin on toki kaikilla oikeus.

    Puzzlet olivat jo ensimmäisessä osassa kierrätettyjä. Toimivat silti hyvin.
    « Viimeksi muokattu: 06.06.11 - klo:01:59 kirjoittanut Tapza »
    Gabe is thin. Gabe is thin. Gabe is thin.
    Kirjattu
  • ::
  • 07.06.11 - klo:13:49

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    Spoilaan Layton 3:n niin pahasti kuin spoilata vain voi
    (click to show/hide)

    Lost Futuren ääniraita on kyllä suuresti mieleeni.
    « Viimeksi muokattu: 09.04.12 - klo:19:26 kirjoittanut Tingle »
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 07.06.11 - klo:20:33

    Tapza Poissa

    • /)^ɛ^(\
    • Rappiolla
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Enpä olisi uskonut, että juuri sinä olisit noin perusteellisesti lähtenyt luettelemaan erittäin realistisesta otteestaan tunnetun pelisarjan tuoreimman osan tarinan epäloogisuuksia. En sanonut tarinan olleen missään vaiheessa järkevä, sitä se ei mielestäni ole Laytoneissa koskaan ollut ja usein koen lievästi järjenvastaiset tarinat jopa miellyttävimpinä, kunhan ne toimivat jotenkin omassa universumissaan.

    En haluaisi sanoa tätä, mutta tekstisi perusteella vaikuttaa siltä että järkeilet liikaa ja olet tunnekylmä. Olen pahoillani. Ja erittäin pettynyt.
    Gabe is thin. Gabe is thin. Gabe is thin.
    Kirjattu
  • ::
  • 07.06.11 - klo:20:51

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    En pidä itseäni tunnekylmänä. Pidän Laytonien hupsunhassusta tyylistä ja tarinoistakin vaikkeivat ne olekaan kovin järkeviä (mikä on vähän ristiriitaista tälläisen pähkäilypelin kohdalla) ja pidin näistä myös Lost Futuressa. Lost Future kuitenkin veti mielestäni reippaasti yli, eikä todellakaan toimi missään mahdollisessakaan universumissa, vaikka näin järkytyksestä jo selvinneenä kai sitäkin voi jo yrittää pyyhkiä hulluttelun piikkiin.

    Anteeksi jos tuotin pettymyksen Tapani, ei ollut tarkoitus ;_;
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 07.06.11 - klo:21:19

    Tapza Poissa

    • /)^ɛ^(\
    • Rappiolla
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Minusta se toimii Layton-universumissa. Mutta miten vaan. Sitä en kiellä, etteikö juoni olisi yliampuva, mutta mielestäni se oli sitä sopivissa määrin. Toisin sanoen se ei tuntunut tyylittömältä. Mielestäni oli myös kiva, että juoni yltyi niin eeppiseksi kuin yltyi, sillä se kompensoi mukavasti melko rauhallista ja periaatteessa tapahtumaköyhää keskivaihetta.

    (click to show/hide)
    Gabe is thin. Gabe is thin. Gabe is thin.
    Kirjattu
  • ::
  • 07.06.11 - klo:21:34

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    (click to show/hide)
    « Viimeksi muokattu: 09.04.12 - klo:19:27 kirjoittanut Tingle »
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 07.06.11 - klo:21:53

    Tapza Poissa

    • /)^ɛ^(\
    • Rappiolla
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    (click to show/hide)
    « Viimeksi muokattu: 07.06.11 - klo:22:17 kirjoittanut Tapza »
    Gabe is thin. Gabe is thin. Gabe is thin.
    Kirjattu
  • ::
  • 07.06.11 - klo:23:59

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    Tapza tykkään sinusta. Nyt sinun pitää kyynelehtiä tai olet tunteeton homo ;D

    Ilman mitään syytä linkkaan Professor Layton and the Last Spectren trailerin tähän.
    « Viimeksi muokattu: 08.06.11 - klo:00:01 kirjoittanut Tingle »
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 08.06.11 - klo:01:55

    Tapza Poissa

    • /)^ɛ^(\
    • Rappiolla
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    En kyynelehtinyt, mutta voisin olla vilpittömästi liikuttunut jos en aiemmin käymämme keskustelun valossa näkisi kommenttiasi joko vahvasti kärjistettynä versiona omasta kommentistani, ja siten yrityksenä kumota argumenttini mielestäni tässä tilanteessa melko toimimattomalla esimerkillä, tai vaihtoehtoisesti puhtaana kiusaamisena. Jos tämä on vastahyökkäyksesi, on se periaatteessa ihan ovela sellainen, mutta henkilökohtaisesti uskon Laytonin käsikirjoitustiimin tarkoitusperien olevan huomattavasti vilpittömämpiä kuin sinun. Olen toki pahoillani jos erehdyn suhteesi.

    En myöskään halunnut loukata, mutta omiin silmiini tuo sinun parjaamisesi vaikutti kovasti siltä, että et tuntenut peliä kohtaan juuri mitään ennen kaikkea siksi, koska tarina ei mielestäsi ollut järkevä. Muuten tuskin olisit noin rankoin sanoin haukkunut loppukohtausta lyttyyn ja suorastaan pilkannut sen yritystä herättää pelaajissa tunteita. Todennäköisempi ja sinun kannaltasi miellyttävämpi ratkaisu lienee, että minä olen tunteellinen idiootti joka nielee kaiken mitä eteen tuputetaan ja sinä puolestaan järkevä ihminen, joka kyseenalaistaa huonot ja laskelmoidut tarinalliset ratkaisut. Oli miten oli, olen edelleen sitä mieltä että tarina oli onnistunut myös tunteellisella osastolla. Se inhimillisti päähenkilöä ja teki sekä hahmosta, että sarjasta omissa silmissäni huomattavasti kypsemmän ja vivahteikkaamman, vaikka juonikuviot toki melko höpsöjä ja yliampuvia olivatkin. Minä tykkäsin. Ikävää, että sinä et.

    Ei kovin ihmeellinen tuo Last Spectren traileri, mutta samalta näyttää kuin sarjan aiemmatkin osat eli pakkohankinta. En jaksa uskoa pettyväni tarinaan, joten lähinnä toivon pieniä uudistuksia ja lisäyksiä puzzle-osastolla.
    Gabe is thin. Gabe is thin. Gabe is thin.
    Kirjattu
  • ::
  • 08.06.11 - klo:13:34

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    Jos tätä rumbaa on pakko jatkaa niin kyllähän minä siitä juonesta tykkäsin, vaikka överiksi vedetty älyttömyys ärsyttikin. Ei ristiriitaa.

    Lainaus
    uskon Laytonin käsikirjoitustiimin tarkoitusperien olevan huomattavasti vilpittömämpiä kuin sinun.
    Oh dear.
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 08.06.11 - klo:22:46

    Tapza Poissa

    • /)^ɛ^(\
    • Rappiolla
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Kritisoit sitä aika rankoilla sanoilla. Mutta ok.

    Ja jos viimeisellä rivilläsi implikoit pelintekijöiden olleen rahan perässä, mikä tietysti pitää osittain paikkansa kaikkien kaupallisten tuotteiden kanssa, uskallan kuitenkin väittää tarinasta huokuneen sitä tiettyä lämpöä josta pelisarja on tunnettu, ja jota sinun viestisi ei sisältänyt minkään vertaa (tai jos sisälsikin, et ainakaan antanut sen näkyä). Mutta tämä nyt menee ihan aiheen ohi.
    Gabe is thin. Gabe is thin. Gabe is thin.
    Kirjattu
  • ::
  • 09.06.11 - klo:00:20

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    « Viimeksi muokattu: 10.06.11 - klo:16:50 kirjoittanut Tingle »
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 09.06.11 - klo:01:52

    Tapza Poissa

    • /)^ɛ^(\
    • Rappiolla
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Minusta kyllä tuntuukin, että nuo on tehty enemmän täkäläiselle yleisöä kosiskeleviksi. Lafka toki on japanilainen, mutta etenkin ulkoasultaan pelit muistuttavat enemmän juuri eurooppalaisia animaatioita ja kuvakirjoja. Päähenkilöiden vahvat brittiaksentit ja -tavat tuovat nekin oman lisänsä.
    Gabe is thin. Gabe is thin. Gabe is thin.
    Kirjattu
  • ::
  • 16.06.11 - klo:23:24
    Curious Village on nyt sitten Weekly Puzzleja lukuun ottamatta koluttu läpikotaisin. Mietteitä:

    Tarina oli varsin kiinnostava, vaikka yksi sen suurista mysteereistä minulla olikin jo etukäteen tiedossa (ikävä kyllä). Layton ja Luke olivat molemmat varsin symppiksiä hahmoja ja myös melko hyvin ääninäyteltyjä. Brittiversion Lukea näkee haukuttavan 5-vuotiaan kakaran kuuloiseksi, mutta parempi sekin kuin toisen version karmea feikkiaksentti (onhan tuo Luken ääni itselleni myös aika nostalginen, sillä Ape Escapessahan sitä tuli jo pentuna kuultua).

    Kovin kummoiseksi pähkinänsärkijäksi minusta ei näytä olevan, sillä sen verran moneen puzzleen jouduin hinttikolikoita käyttämään. Shakki-puzzleista vaikeimmatkin selvitin tosin nopeasti ilman apua, mikä vähän yllätti. Kompat oli lemppareita, sillä niiden ratkaisun keksiminen tuntui aina parhaalta.

    Musiikkipuolelta löytyi kaksi kappaletta, joihin tykästyin kovasti: The Veil of Night ja The Village Awakens (mit vit, en saa lisättyä linkkejä).

    Huomenna saan luultavasti hoidettua ainakin osan Weekly Puzzleista pois alta, minkä jälkeen siirryn Pandora's Boxin pariin. Eternal Diva DVD:nkin voisi varmaan jossain vaiheessa tilata...
    Kirjattu
  • ::
  • 17.06.11 - klo:00:43

    Tapza Poissa

    • /)^ɛ^(\
    • Rappiolla
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Vihaajat vihaavat. Luken ääninäyttelijässä ei ole mitään vikaa ja mielestäni hänen äänensä on huomattavasti sympaattisempi kuin jenkkiversion vastaava. En kyllä ihan tajua mikä juttu tämä on, että jenkeissä ko. hahmolla on eri ääni mutta muuten castingissa ei näyttäisi olevan eroja. Jenkkiversiossa Lukea muuten spiikkaa Floran ääninäyttelijä.

    Eternal Diva on ihan hyvä leffa, mutta ainakin minusta mysteeri ja juoni ylipäätään eivät olleet yhtä kiinnostavia kuin peleissä. Ratkaisu koko homman takana oli myös jotenkin... härö. Viihdyttävä pätkä silti. Katsoin itse englanniksi dubattuna (ainoa kerta kun olen näin tehnyt animen kanssa), koska Luken & Laytonin ääninäyttelijät olivat tulleet peleistä niin tutuiksi, ettei fiilis yksinkertaisesti olisi ollut sama yhtään vieraammilla äänillä.
    Gabe is thin. Gabe is thin. Gabe is thin.
    Kirjattu
  • ::
  • 17.06.11 - klo:13:02

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    Joo tuo jenkki Luken ääni särähti kyllä pahasti korvaan. Brittiläinen ftw.

    Tilannepäivitystä Layton kolmoseen: kuusi pulmaa vielä Laytonin Haasteista jukuttamatta ja kaikkiin Weekly Passleihin en ole vieläkään päässyt kaikkiin käsiksi koska DS ollut karussa.

    Viestit yhdistetty
    Nyt meni sitten sekin viimeistäkin aivopähkinää myöten läpi. Eipä tosiaan ollut yhtäkään shakkijekkua ;_;

    Tuo papukaijapeli oli japsiversiossa muuten ihan eri pelinsä. Siinä linnun kanssa käytiin keskusteluja pelin henkilöitten kanssa ja opittiin uusia sanoja mitä käyttää.
    « Viimeksi muokattu: 19.06.11 - klo:16:42 kirjoittanut Tingle »
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 26.06.11 - klo:00:41
    Pandora's Box läpi. Juoni oli parempi kuin Curious Villagessa, hahmot entistä hauskempia (paluun tehnyt Stachen alkaa jo olla aika creepy  ._.) ja vaihtuvat tapahtumapaikat olivat kiva yllätys. Pidin myös hienoisesta kauhuelementistä, joka vain korosti tapahtumien salaperäisyyttä.

    Puzzlenratkomistaitoni ovat näköjään hivenen parantuneet sitten ykkösosan, sillä nyt en tarvinnut läheskään yhtä paljon hint coineja. Vastapainona tosin tuli sitten vastaan niitä puzzleja, jotka eivät edes vinkeillä ratkenneet, vaan piti turvautua läpipeluuoppaaseen  :/

    Vaikka soundtrack olikin kokonaisuudessaan parempi kuin Curious Villagen, ei vastaan tullut yhtään kappaletta, jotka olisivat vetäneet vertoja ykkösosasta mainitsemilleni... paitsi tietysti tämä. Kaunista ;__;

    Minipelit olivat paljon hauskempia kuin Curious Villagen. Kameran kokoaminen, kuvien vertaaminen, teen keittely (Luken ja Laytonin kommentit :-D) ja hamsterin treenaaminen olivat kaikki hauskaa ajanvietettä. Toivottavasti Lost Future pistää tällä osa-alueella vieläkin paremmaksi.

    (click to show/hide)
    Kirjattu
  • ::
  • 26.06.11 - klo:01:08

    Tapza Poissa

    • /)^ɛ^(\
    • Rappiolla
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Minipeleissä Lost Future ei kyllä mielestäni pistä paremmaksi, vaan kakkonen on siltä osin tähän mennessä ilmestyneistä osista paras. Rehellisyyden nimissä en kyllä edes muista millaisia minipelejä ykkösessä oli, en nimittäin tainnut koskea niihin koko pelin aikana, kun taas kakkosessa ja kolmosessa vietin mokomien parissa hyvinkin paljon aikaa.

    Olen aika onneton pulmanratkonnassa, mutta ei Laytonissa kyllä mielestäni mitään niin vaikeaa ole, että läpipeluuoppaisiin tarvitsisi turvautua, siis ainakaan pakollisissa puzzleissa. Ja jokaisen oma valinta tietysti, mutta itse tuntisin oloni aika niljaiseksi jos moisia käyttäisin. Vaikeustaso on juuri sopiva, ja lisäpulmat antavat sitten haastetta sitä etsiville.  Kolmosen alussa päätin lisäksi, etten turvaudu hint coineihin kertaakaan ja olihan se sitten hienoa kun sain pysyttyä päätöksessä ja peli meni läpi täysin omin avuin. Sama linja jatkunee myöhemmissä osissa, lisää nimittäin ainakin omaa peli-iloani.

    Kolmosesta tosin löytyy super hint-toiminto, jonka saa ostettua itselleen 2 coinilla sen jälkeen kun on hankkinut normaalit 3 vihjettä. Siskoni (joka käytti toimintoa yhdessä puzzlessa) mukaan tämä ei oikeastaan enää ole vihje, vaan kertoo pulman ratkaisun lähes kädestä pitäen. Ilmaisin jo aiemmin, etten pidä tämän ominaisuuden olemassaolosta vaikkei sitä tietenkään ole pakko käyttää. Tuntuu vain sotivan koko pelin ideaa vastaan. Mutta samahan se tietysti on katsooko läpipeluuoppaasta vai tuota kautta, itse en kyllä suosittele kumpaakaan.
    Gabe is thin. Gabe is thin. Gabe is thin.
    Kirjattu
  • ::
  • 26.06.11 - klo:01:36

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    Mitä turhia niitä viimeisiä pulmia edes on itselleen spoilata? Eihän niiden ratkaisemisesta edes saa kuin sen hyvän mielen >_>
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 26.06.11 - klo:02:48
    Yhteen palikansiirtelypuzzleen ja siihen Veran korupuzzleen tarvitsin apua. Tuo korupuzzle oli kyllä omalta osaltani täysi fail, sillä en tajunnut että rajat piti tehdä lyhyin viivoin, vaan vetelin niitä samaan tapaan kuin esim. siinä puzzlessa, jossa on aidattava sama määrä eläimiä omille alueilleen. Siinä sitten ihmettelin miksei peli hyväksynyt vastaustani, vaikka se näennäisesti oli oikea.

    Mitä turhia niitä viimeisiä pulmia edes on itselleen spoilata? Eihän niiden ratkaisemisesta edes saa kuin sen hyvän mielen >_>
    Jos jätän puzzlen ratkaisematta, saan pahan mielen, pitää sitten turvautua apuihin tai ei.
    Kirjattu
  • ::
  • 09.07.11 - klo:12:57
    Nyt on Lost Future pelattu läpi. En ihan saanut Tapzoja tehtyä, 4 Superhinttiä meni.

    Pulmien puolesta tämä on mielestäni tähän astisista Laytoneista paras, sillä matikka-puzzlejen määrää oli vähennetty mukavasti. Toisaalta tässä tuli ensimmäistä kertaa vastaan puzzleja, joissa värisokeuteni aiheutti ongelmia, mutta ei onneksi häiritsevän paljon.

    Minipelit olivatkin sitten vähän ristiriitaisempi  osio. Autoajelu on tähän mennessä sarjan paras minipeli, kuvakirjat ihan ok, mutta papukaijahyppely on lähinnä ärsyttävä, vaikka idea olikin hauska.

    Tunnelmaltaan Lost Future ei mielestäni yltänyt ihan Pandora's Boxin tasolle, paitsi välianimaatioissa, jotka ovatkin sarjan hienoimmat tähän mennessä. Juonenkäänteet eivät olleet aivan yhtä ennalta-arvattavia kuin aiemmissa osissa, mutta loppupuolella osa niistä oli jo niin kaukaa haettuja / uskomattomia, että sarjalle omasta mielestäni tähän asti ominainen, jonkin asteinen semi-realismi katosi tyystin.

    Tarina: PB > LF > CV
    Puzzlet: LF > PB > CV

    Miksikäs porukka muuten nimeili noita eläin-apureita? Robokoirani oli Muffin, hamsteri Pommac ja papukaija Glitterway.
    Kirjattu
  • ::
  • 09.07.11 - klo:13:17

    Tapza Poissa

    • /)^ɛ^(\
    • Rappiolla
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Jännä. Mielestäni Lost Futuressa matikkapuzzlet juuri tuntuivat olevan suuremmassa osassa kuin aiemmissa peleissä. Laatutasoltaan pulmat ovat mielestäni aika samaa luokkaa kaikissa peleissä, tosin Lost Futuressa oli aika paljon kierrätystä ja liikaa helppoja, parissa sekunnissa ratkaistavia pähkinöitä. Kakkosessa on ehdottomasti parhaat minipelit ja paras juoni sekä tunnelma siinä mielessä, että olin täysin koukussa koko pelin ajan. Lost Futuressa juoni laahasi keskivaiheilla, mutta mielestäni loppupuoli oli jotain niin siistiä, tajunnanräjäyttävää ja yllättävän tunnepitoistakin, että se yksistään nostaa tarinan kokonaistasolla sarjan tähän mennessä parhaaksi. Hurjia juonenkäänteitä en itse koskaan nähnyt ongelmana, kuten aiemmin Tinglen kanssa käydyssä keskustelussa useaan otteeseen mainitsinkin, sillä mielestäni on kivaa kun tarina heittelee yllätyksiä päin naamaa (vaikka ilmeisesti olenkin maailman ainoa ihminen, jolle Laytonien juonenkäänteet tulevat yllätyksenä...) Tarina ei kuitenkaan ollut samalla tavalla alati kiinnostava kuin Pandora's Boxissa, mikä onkin ainoa syy, miksen osaa päättää kummasta osasta pidänkään enemmän. Curious Village jää minun puolestani aika selvästi sarjan heikoimmaksi esitykseksi, vaikka onkin sympaattinen ja onnistunut avaus Laytonin ja Luken seikkailuille. Kakkonen oli kuitenkin se peli, jonka aikana tajusin että tässä on yksi tämän sukupolven parhaista uusista pelisarjoista.

    Itse annoin sekä hamsterille, että papukaijalle siskoni nimen. Robottikoiraa en koskaan saanut valmiiksi, kun en tosiaan liiemmin koskenut noihin minipeleihin ykkösessä.
    Gabe is thin. Gabe is thin. Gabe is thin.
    Kirjattu
  • ::
  • 09.07.11 - klo:15:47

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    Pandora's Box oli tosiaan paras. Curious Village jätti aikoinaan paremman jälkimaun kuin Lost Future, mutta itsessään kolmas peli oli kyllä ensimmäistä parempi.

    Tuli muuten mieleen viime viikonloppuna käyty vuoropuhelu veljen kanssa kun tämä oli kolmannen Laytonin pelannut:
    Minä: "No miltäs maistui"
    Veli: "Ihan hyvältä mutta loppuratkaisu oli tosi tyhmä"
    Sitten molemmat alkavat naureskella neuroottisesti seuraavien viiden minuutin ajan.
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 09.07.11 - klo:18:33
    Ostin muuten tuossa jokin aika sitten sen Eternal Divan, mutta en ole vielä katsonut. Tiedättekö spoilaako se millään tavalla Spectre's Callia?
    Kirjattu
  • ::
  • 09.07.11 - klo:18:48

    Zant Poissa

    • Piichipai
      • PSN ID: Sourenga
      • Leveli
    En muista että elokuvassa olisi ollut suoranaisia yhteyksiä kakkostrilogiaan.
    Toki tietysti elokuvan "päävihollinen"
    (click to show/hide)
    on spoileri, koska häneen törmätään ensi kertaa vasta nelos Laytonissa. Hahmon taustoista ei kuitenkaan mainita mitään, vaan elokuva keskittyy lähes täysin movie-only -hahmojen taustoihin ja muihin...
    Kirjattu
  • ::
  • 09.07.11 - klo:18:55

    Tapza Poissa

    • /)^ɛ^(\
    • Rappiolla
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Ai se onkin sitten täällä tuon niminen... Ihmeellistä kyllä tämä nimisekoilu sarjan pelien kanssa. Tuo uusikin osa on japanissa Spectre's Flute (suoraan käännettynä), jenkeissä The Last Specter ja Euroopassa/Australiassa Spectre's Call... eipä sillä, noinhan se oli kahden edellisenkin pelin kohdalla.

    Olen katsonut Eternal Divan, enkä kyllä huomannut siinä mitään mainittavampia viittauksia/paljastuksia tuohon Spectre's Calliin liittyen. En tosin ole SC:tä pelannut, joten sikäli noita voi olla hankala huomata, mutta ainakaan suuria paljastuksia pelin juonesta ei leffassa esiinny. Katso siis pois vaan. Ei tosin mielestäni ole juonellisesti pelien tasoista kamaa, mutta kiva leffa kuitenkin. Laytonin ja Luken seikkailuja on aina miellyttävä seurata.

    //Joo Zant ehtikin ensin. Juuri tuo pääpahis esimerkiksi herätti hämmennystä kun hänet esiteltiin vanhana tuttuna, vaikken itse ollut hahmoa missään nähnyt. Muuten tosiaan ei ihmeempää spoilerivaaraa.
    Gabe is thin. Gabe is thin. Gabe is thin.
    Kirjattu
  • ::
  • 09.07.11 - klo:20:49
    Ensimmäisen osan nappasin Gamestopista joskus vuosi sitten käytettynä. Oli erittäin hieno peli, nautin pulmista, tarinasta ja kauniista animaatioista. Joskus kun lompakko suo, pitää kyllä ostaa seuraava osa.
    Kirjattu
  • ::
  • 27.07.11 - klo:16:51
    Vaikka en mikään Layton friikki olekkaan niin tämä voisi toimia hyvin.
    Kirjattu
  • ::
  • 29.08.11 - klo:21:18
    Kirjattu
  • ::
  • 29.08.11 - klo:21:35

    Tapza Poissa

    • /)^ɛ^(\
    • Rappiolla
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Tiedä sitten miten kiva lisäys tuo on, mutta pelin ominaisuuksien karsiminen jollakin markkina-alueella on joka tapauksessa hevonpaskaa. Varsinkin kun pelit ovat menestyneet parhaiten juuri Euroopassa. Eli mitäs helvettiä?
    Gabe is thin. Gabe is thin. Gabe is thin.
    Kirjattu
  • ::
  • 29.08.11 - klo:23:13

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    London Life kuulosti niin mielenkiintoiselta, mitä saatanaa tämä on ´_`
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 30.08.11 - klo:03:05

    pandem Poissa

    • aika lol
    Jos DS-peli niin mitä väliä ja jos 3DS-peli niin aina me warehomot vaan voitetaan :)
    Kirjattu
  • ::
  • 30.08.11 - klo:03:18

    Tapza Poissa

    • /)^ɛ^(\
    • Rappiolla
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    DS-peli joo voi importata mutta Luken jenkkiääninäyttelijä on paskempi kuin euro itkuitku. Ja onhan tuo nyt muutenkin vaan väärin.
    Gabe is thin. Gabe is thin. Gabe is thin.
    Kirjattu
  • ::
  • 09.09.11 - klo:11:29

    Tapza Poissa

    • /)^ɛ^(\
    • Rappiolla
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Olin aluksi vähän huolissani kun kuulin 3DS:n Laytonin grafiikkojen olevan 3D:tä aiempien osien viehättävän 2D:n sijaan. Tämän videon vilauttamien pätkien perusteella graafinen tyyli vaikuttaa kuitenkin yllättävän onnistuneelta. Toivottavasti pulmatkin kokevat alustanvaihdoksen myötä jonkinlaisia uudistuksia.

    Niin ja välianimaatiot vaikuttavat pitäneen tasonsa.
    « Viimeksi muokattu: 09.09.11 - klo:11:34 kirjoittanut Tapza »
    Gabe is thin. Gabe is thin. Gabe is thin.
    Kirjattu
  • ::
  • 18.09.11 - klo:10:49

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 18.09.11 - klo:11:21

    Tapza Poissa

    • /)^ɛ^(\
    • Rappiolla
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Sitäpä juuri. Minusta tässä nyt vaan on jotain pielessä, kun Eurooppalaisesta versiosta leikataan valtaisa osa peliä pois ja sitä kaupataan saman arvoisena kuin NA- ja Japanipainoksia. Importtaisin ehdottomasti, mutta Luken ääninäyttelijä läähpuuh.
    Gabe is thin. Gabe is thin. Gabe is thin.
    Kirjattu
  • ::
  • 18.09.11 - klo:12:31
    Videoiden perusteella London Life muistuttaa kaikessa staattisuudessaan hyvin paljon Mother-sarjaa, joka laadustaan huolimatta on itselleni ollut hyvin tylsää pelattavaa. Ei nyt hirveästi enää harmita.

    Lol oon kettu.
    Kirjattu
  • ::