Rekisteröidy,


niin voit osallistua keskusteluihin
niin foorumilla kuin IRC-kanavallakin.
Rekisteröidy nyt!

Kirjaudu!



Pysy aina kirjautuneena sisälle

Half-Life

12.05.11 - klo:15:21

Tapza Poissa

  • Katkeroitunut nörtti
    • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
    • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
    • Steam ID: Thapzaa
En löytänyt aihetta, teen itse, silläkin uhalla ettei kukaan muu kirjoita tänne mitään.



Half-Life on Valven kehittämä ensimmäisen persoonan räiskintäpelisarja (FPS), jonka ensimmäinen osa julkaistiin PC:lle vuonna 1998. Pelissä ohjataan Gordon Freemania, teoreettista fyysikkoa joka työskentelee Black Mesan salaisessa tutkimuslaitoksessa. Kuten odottaa sopii, tieteelliset kokeet menevät pieleen ja vaaralliset avaruusmöröt toisesta ulottuvuudesta täyttävät laitoksen. Lisäksi paikalle saapuu Yhdysvaltojen merijalkaväen Hazardous Environment Combat Unit (HECU)-osasto, jonka tehtävänä on tuhota kaikki todistusaineisto onnettomuudesta, eli toisin sanoen tappaa paitsi kaikki hirviöt, myös eloonjääneet työntekijät. Pelaajan täytyy siis taistella tiensä läpi laitoksen, räiskiä vihollisia ja niin edelleen. Itseltäni tämä pelisarjan avaus on valitettavasti jäänyt kokematta, pitänee joskus latailla Steamista kun sen aika polkuhintaan ilmeisesti saa.

Half-Life 2 julkaistiin PC:lle vuonna 2004. Sen tapahtumat sijoittuvat noin kaksikymmentä vuotta ensimmäisen osan jälkeen. Gordon Freeman on ollut staasitilassa eikä ole fyysisesti vanhentunut kyseisenä ajanjaksona, eikä myöskään ole perillä, mitä maailmassa on tällä välin tapahtunut. Voimakas muukalaisimperiumi Combine on orjuuttanut maapallon ja pitää sen asukkaita tiukan kurin alla. Pelin ympäristönä toimii City 17-niminen kaupunki ja sen useat eri alueet, joiden läpi pelaajan täytyy jälleen kerran räiskiä tiensä, taistellen niin Combinen sotilaita kuin ensimmäisestä osasta tuttuja monsuja vastaan.

Täysimittaisen pelin sijaan Valve päätti jatkaa HL2:n tarinaa lyhyemmissä "episodeissa". Half-Life 2: Episode One julkaistiin 2006 ja Half-Life 2: Episode Two 2007, osana The Orange Boxia. Episode Threen pitäisi päättää HL2:n tarina, mutta siitä ei ole kuultu mitään kohta neljään vuoteen. Sarja on edelleen suosituin PC:llä, mutta sekä HL1 että HL2 + episodit on portattu myös konsoleille. Itse olen pakana ja pelaan Halffikseni pääasiallisesti Äkslootalla, oli se kuinka mielenvikaista tahansa. Ei kuitenkaan liene mahdotonta, että hankin pelisarjan osat myös PC:lle jossain vaiheessa.

Omia mielipiteitä: Half-Life ykkönen on tosiaan jäänyt kokematta, ja aloitin pelisarjaan tutustumisen Xbox 360:lla The Orange Boxin (joka siis sisältää HL2 ja episodit + Portalin ja Team Fortress 2:n) myötä. Aluksi peli ei oikein iskenyt, johtuen ehkä siitä että tarinaa taustoitettiin todella vähän ja siihen oli hyvin vaikea päästä sisään, mutta loppua kohden aloin pitää pelistä enemmän ja päästyäni sen läpi ahminkin molemmat Episodit melko lyhyessä ajassa. Sittemmin olen vetänyt kaikki kolme osaa moneen kertaan läpi ja nykyään nostan ne epäröimättä suosikkipelieni joukkoon. Erityisesti pidän pelien monipuolisesta pelattavuudesta. Kevyt pulmanratkonta istuu räiskinnän sekaan yllättävän hyvin ja muutenkin vaihtelua sekä erilaisia jänniä tilanteita tarjoillaan runsain määrin. Episode ykkösessä esimerkiksi räiskitään pimeässä ja tehdään hauskaa yhteistyötä NPC-apurin kanssa. Ep.2:ssa puolestaan päästään seikkailemaan vähän laajemmissa ympäristöissä ja pelin lopputaistelu, jossa kaahaillaan ympäri karttaa ja räjäytellään valtavia Strider-vihollisia on erittäin jännittävä ja hyvin rakennettu kokonaisuus.

Tarina on myös mielenkiintoinen ja varsinkin huomattavasti alkuperäistä peliä juonivetoisemmissa Episodeissa se motivoi jatkuvasti pelaamaan pidemmälle. Kerronta on toteutettu myös erittäin mielenkiintoisesti; välivideoita ei ole käytännössä ollenkaan, vaan pelaaja on lähes aina ohjaamassa hahmoa, keskustelujen ynnä muun toiminnan tapahtuessa hänen ympärillään. Huomattavaa on myös, miten vähän tarinaa taustoitetaan Half-Life 2:n alussa. Tälle on myös hyvä syy; miksi nämä hahmot kertoisivat Gordon Freemanille mitä on tapahtunut, kun olettavat tämän tietävän kaiken itsekin? Useita termejä heitetään ilmoille selittämättä mitä ne tarkoittavat, mutta pelimaailmasta löytyy pieniä vihjeitä ja yksityiskohtia jotka auttavat tarinan taustojen valottamisessa. Mainittujen seikkojen takia tarina ja dialogi eivät tunnu käsikirjoitetuilta, vaan jopa hämmentävän aidoilta.

Pelin kommenttiraidat ovat muuten äärimmäisen mielenkiintoista tavaraa. Olen pelannut molemmat Episodit läpi kahdesti kyseinen ominaisuus päällä ja ei voi kuin ihailla, miten paljon Valven porukka on selvästi nähnyt vaivaa pelien eteen. On kiinnostavaa kuunnella miten joitakin osa-alueita on muokattu, siirretty, lisätty tai poistettu paremman rytmityksen tai pelitesteissä osoittautuneiden ongelmien takia. Kommenttia löytyy niin grafiikoista, äänimaailmasta, puzzleista, räiskintäosuuksista, kuin pelin tarinasta, hahmoista ja maailmastakin. Kerrassaan loistava lisä ja äärimmäisen hyvin toteutettu vieläpä. Suosittelen kaikille.

Lopuksi voisin sanoa, että Alyx taitaa olla paras sidekick missään pelaamassani pelissä. Parhaiden pelinaisten listallakin hahmo nousee ehdottomasti kärkisijoille.

Keskustelua pelisarjasta ja sen tulevaisuudesta. Tuleeko Episode 3? Onko luvassa sittenkin Half-Life 3? Tuleeko sieltä yhtään mitään? Pitkän kehitysajan huomioon ottaen veikkaan ja toivon ainakin itse täysimittaista peliä. E3:lla saattaa tulla tietoa tai sitten ei. Luultavasti ei.
« Viimeksi muokattu: 11.12.12 - klo:06:32 kirjoittanut Tube »
Lasken pääomaa.
Kirjattu
  • ::
  • 12.05.11 - klo:16:16
    Orange Boxin mukana tullutta Half-Life 2:sta ei ole tullut pelattua muuta kuin 4-5h, vaikka joskus tammikuussa sen ostin. :| Ihan hyvä peli, muttei vain oikein ole imaissut mukaansa, enkä muutenkaan ole tutustunut pelisarjan ensimmäiseen osaan. Noh, eiköhän tuo kesällä mene läpi ja Episode 1 ja 2 sitten joskus.
    Kirjattu
  • ::
  • 12.05.11 - klo:17:13

    Tapza Poissa

    • Katkeroitunut nörtti
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Kuulostaa tutulta. Itse hankin/sain Orange Boxin syntymäpäivälahjaksi vuoden 2008 heinäkuussa ja pääsin HL2:n lopulta läpi muistaakseni joskus 2009 keväällä. Pelasin aika lyhyissä annoksissa ja pidin todella paljon ja todella pitkiä taukoja, mikä varmaan jo kielii, ettei peli erityisen vahvasti imaissut mukaansa. Loppuun päästyäni fiilikset kuitenkin vähän nousivat ja episodit koukuttivatkin sitten selvästi enemmän ja pelasin ne peräjälkeen läpi, huomattavasti suuremmalla innolla kuin HL2:n. Ensimmäisten läpipeluukertojen jälkeen tarina ja maailma olivat tutumpia, ja aloin arvostamaan HL2:takin enemmän. Luettuani tarinan taustoitusta netistä pelasin HL2:n uudelleen läpi ja tällä kertaa se maistuikin paljon paremmalta. Ensimmäisellä kerralla olin ollut juonen ja hahmojen suhteen täysin kujalla, mutta uusintakierroksella tiesin mistä oli kyse ja pystyin uppoutumaan pelin maailmaan huomattavasti paremmin.

    HL2 episodeineen on omalla kohdallani malliesimerkki pelistä joka ei heti iske, mutta josta ajan mittaan ja uusien läpipeluukertojen myötä on oppinut tykkäämään aivan älyttömästi. En toki väitä, että kokemus olisi kaikille sama, mutta suosittelen kuitenkin antamaan pelille mahdollisuuden. En itse todellakaan olisi muutaman ensimmäisen Half-Life 2:n parissa viettämäni tunnin jälkeen uskonut sen olevan peli, jonka pariin palaisin vielä useat kerrat.
    Lasken pääomaa.
    Kirjattu
  • ::
  • 13.05.11 - klo:18:26
    Siitä on kovin kauan, kun olen ensimmäisen Half-Lifen pelannut, mutta sen muistan, että se on eräs niistä harvoista fps-peleistä, joiden parissa olen viihtynyt. Tarvitsisi hankkia se ja pelata uudemman kerran läpi. Lisäpaketit samaten. Sen jälkeen voisin siirtyäkin sitten kakkosen kimppuun (kakkosen kimppuun, ;)).
    Kirjattu
  • ::
  • 13.05.11 - klo:21:50
    Tykkään kovasti HL2:sta. Minulle yksi pelien tärkeä osa-alue eli tunnelma on siinä niin kohdillaan. Mukavan leffamainen kokemus mutta kuitenkin selvästi peliksi tunnistettavissa.

    Kovasti himottaisi pelata HL2 episoideineen uusiksi. Ep2 on tosin pelaamatta täysin. Kunhan saisi koneen siihen kuntoon että pelit pyörisivät. ;_;
    Kirjattu
  • ::
  • 14.05.11 - klo:11:52

    Arctic Fox Poissa

    • Vulpes Arctos
      • Nintendo Network ID: VulpesArctos
      • Wii-numero: 3209 8382 1974 7037
      • 3DS-ystäväkoodi: 3737 - 9594 - 1755
      • Xbox Live Gamertag: Vulpes Arctos
      • Steam ID: Vulpes_Arctos
    Half Life 2 on kyllä aivan käsittämättömän hyvä peli.

    Ensimmäistä kertaa tutustuin siihen vasta vuonna 2008 Orange Boxin mukana. Olin siis tätä aiemmin pelannut esimerkiksi Halo 3:n ja Call of Duty 4:n kaltaisia uutuusräiskyttelyjä, joten epäilin vähän kuinka vanhentuneelta Half Life 2 tuntuisi. Pelkoni osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä tunnelmassaan peli pieksi ja pieksee edelleen kaikki kilpailijansa maan rakoon. Realistisen ja ennen kaikkea hiljaiset ympäristöt luovat vahvan pesäeron muihin räiskintöihin, joissa lähinnä juostaan tulitaistelusta toiseen kauhealla huudolla. Peli ei missään vaiheessa junnaa paikallaan, vaan vaihtelua piisaa aina kun toimintaan uhkaa kyllästyä. Unohtumattomien tapahtumien lisäksi Half Life 2 tarjoilee myös unohtumattomia hahmoja, mikä ei ole aivan tavallista videopeliltä. Toisaalta Valve on aina ollut vahva juuri käsikirjoituksen saralla.

    Lisäepisodeista ensimmäisen pelasin kokonaan, ja toinen jäi jostain syystä kesken. En enää muista miksi en pelannut sitä loppuun. Laadun puutteesta ei ainakaan ollut kyse, sillä toinen episodi oli pääpelin veroinen elämys. Joka tapauksessa olen tässä aikeissa aloittaa Half Life 2:n alusta, ja sen jälkeen pelata myös molemmat episodit läpi. Pakkohan se on tehdä.

    Minulla on kolme paljon pelaavaa IRL ystävää, ja heistä kukaan muu ei tietääkseni pidä Half Life 2:sta. Tai pitää, mutta jostain syystä ei jaksa pelata sitä. Ilmeisesti kyseinen vaiva ei siis ole aivan harvinainen. :D
    Kirjattu
  • ::
  • 14.05.11 - klo:11:53

    Kasuli Poissa

    • Piparisensei
      • Porkkanakaupunki
    Tätä lukiessani tajusin että en ole ikinä vetänyt HL2:n PC-versiota läpi vaikka sen ja episodit omistankin. Voisi kyllä koittaa, jos olisi vaikka jotain merkittävää fiiliseroa boksiversioon.
    VAIHTELEEPA SITTENKIN >: (
    Kirjattu
  • ::
  • 24.05.11 - klo:00:34

    Turjake Poissa

    • Törö
    • Hail to the King, baby!
      • 3DS-ystäväkoodi: 4527-7665-4643
      • Xbox Live Gamertag: Turjace
      • PSN ID: Turjace
      • Steam ID: turjace
      • Törön vuodatus, teh blogi
    Molemmat Halffikset koettu, kakkonen lisäksi episodeineen. Olen pelannut muistaakseni vielä Blue Shiftiäkin joskus aivan naperona, mutten muista mokomasta juuri mitään.

    Ykkönen tuli tosiaan pelattua useampi vuosi sitten ja onhan se hemmetin mainio peli, jonka nerokkuuden ja vallankumouksellisuuden on oikeastaan ymmärtänyt vasta näin jälkeenpäin. Muistan pelin kulkua ja erityisiä kohtauksia varsin hyvin. Tietenkin alun saapuminen Black Mesaan oli huikean jännittävää, kuten myös rakettimoottorien luona riehuva jättihirviö ja ne hemmetin vedessä vaanivat kalaotukset. Kuitenkin kaikkein muistettavinta pelissä oli se jäätävä kauhu. Peli on nimittäin omalla kohdallani yksi traumaattisimmista pelikokemuksista ikinä. En tiedä oliko tarkoituksellista pelisuunnittelijoilta, mutten ole koskaan pelännyt yhtä paljon kuin pelatessani ensimmäistä Half-Lifea. Tämän päivän näkökulmasta varmasti hupaisa ajatus, mutta jo pelkät headcrabit saivat meikäläisen kiljumaan ääneen. Ne ilmastointiputket, hyi saakeli. >_> Loppupuoli pelistä oli mielestäni vähän typerä. Pelin läpi pelanneet tietävät miksi. Joka tapauksessa, enihau, loistavasti rytmitetty, hienosti kerrottu ja rakenteeltaan nerokas peli, jonka niitä hyviä puolia on varmaan hehkutettu jo aivan tarpeeksi.

    Halffis 2 taas... Yksi kaikkien aikojen parhaita pelejä. Kuten Tapza taisi tuossa edellä sanoa, peli lähtee todella hitaasti liikkeelle, mutta voi jumalauta mitä pyöritystä se sitten onkaan siellä loppupäässä! Harvinainen peli siinä mielessä, että se paranee koko ajan mitä pidemmälle päästään. Pidin siitä, kuinka HL2 painottaa fysiikoiden kanssa leikkimiseen. Puzzlet eivät ole mitään rakettitiedettä, vaan mukavan oivaltavia. Ja mukavaa on myös se, kuinka fysiikkamoottoria tosiaan voi käyttää hienosti hyväkseen myös vihollisia vastaan. Tarina oli täyttä timanttia, hahmot unohtumattomia, tunnelma korvaamaton, toimintakohtaukset täydellisiä... aika kova paketti. Pidin pelistä vielä niinkin paljon, että Episode 1 oli aivan pakko vetää yhdeltä istumalta läpi. En ole koskaan tehnyt moista temppua minkään muun pelin kanssa (paitsi tietenkin niiden, joissa ei voi seivata välissä), mikä itsessään kertonee siitä, kuinka Halffis iski.

    Myönnän tosin, että skippasin Ravenholmin koodeilla. Muistot ensimmäisen Halffiksen ilmastointikanavista ja pimeistä käytävistä olivat yksinkertaisesti liikaa. En vain pystynyt.
    <+Cyna> Turjake on resetin paras tyyppi, aattelin mainita
    <Tinglemies> välillä en itsekään erota pelaanko personaa vai nussinko törön kaa
    <+mm. Detonat, coconuut, Linkkiro> Törö adminiks


    ANIME ON PASKAA USKOKAA JO SKYWARD SWORD MYÖS JA DC
    Kirjattu
  • ::
  • 11.02.14 - klo:14:27

    Tapza Poissa

    • Katkeroitunut nörtti
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Mulla kävi muistaakseni jotain samankaltaista, taisi tosin olla veneen kanssa. Välimatkat tuntuivat kävellen kovin pitkiltä...

    HL2 ei ole järin ahdistava tai klaustrofobinen peli, mutta ravenholmin ja nova prospektin kaltaiset osiot tarjoavat kuitenkin varsin kuumottavia hetkiä.
    Lasken pääomaa.
    Kirjattu
  • ::
  • 11.02.14 - klo:19:34

    Ingoo Poissa

    • Ei käy käsityökerhossa, vaan elää mafiassa
      • Nintendo Network ID: Ingoo90
      • Xbox Live Gamertag: Sgt Ingoo
      • PSN ID: Ingoo
      • Steam ID: wille_on_kingi
    Ne mustat Headcrabit nostavat heattilevelit yli 9000:n.
    Kirjattu
  • ::
  • 22.02.14 - klo:11:05
    Ne kyllä osaavat olla perkeleitä. Siihen kun heittää samaan syssyyn ne Klonkut, helvetti on valmis pääseemään irti. Tosin haulikko ja GG ovat kavereita aika pitkälti, kun millään skillshot-aseella (lue: crossbow tahi magnum) ei noihin ympäri pelialuetta säpiseviin ököihin ei osu millään.
     
    You know you've lost when...

    My name is Legion, for we are many.
    Kirjattu
  • ::
  • 01.04.14 - klo:09:52

    Tapza Poissa

    • Katkeroitunut nörtti
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Lasken pääomaa.
    Kirjattu
  • ::
  • 01.04.14 - klo:10:31

    Turjake Poissa

    • Törö
    • Hail to the King, baby!
      • 3DS-ystäväkoodi: 4527-7665-4643
      • Xbox Live Gamertag: Turjace
      • PSN ID: Turjace
      • Steam ID: turjace
      • Törön vuodatus, teh blogi
    Darthvadernoooo.gif
    <+Cyna> Turjake on resetin paras tyyppi, aattelin mainita
    <Tinglemies> välillä en itsekään erota pelaanko personaa vai nussinko törön kaa
    <+mm. Detonat, coconuut, Linkkiro> Törö adminiks


    ANIME ON PASKAA USKOKAA JO SKYWARD SWORD MYÖS JA DC
    Kirjattu
  • ::
  • 01.04.14 - klo:13:56
    "Tämä sivusto on ilmoitettu rikolliseksi. Käyttämällä arkaluontoisia tai luottamuksellisia tietoja sivustossa saatat altistua henkilöllisyysvarkauksille ja/tai talouspetoksille.

    Opera Software ei suosittele tämän sivun käyttämistä."

    Kuumottaa liikaa.
    Kirjattu
  • ::
  • 01.04.14 - klo:18:48
    Kirjattu
  • ::
  • 25.08.17 - klo:16:42

    Echo Poissa

    • Touhoun ainoa miesbossi
      • Nintendo Network ID: EchouR
      • 3DS-ystäväkoodi: 3883-8022-6252
      • Xbox Live Gamertag: EchouFIN
      • PSN ID: EchouFIN
      • Steam ID: FrostByteFIN
      • Mun profiili
    Half Life 3 peruttu. Yllättyneitä:

    Enpä ainakaan ole hupiukko.
    Kirjattu
  • ::
  • 25.08.17 - klo:16:53
    Tässä joku juoniyhteenveto HL3:stä tai jotain en tiedä, entiseltä Valven käsikirjoittajalta.

    http://www.marclaidlaw.com/epistle-3/

    Tuossa on siis nimet ja kaikki muutettu, tässä jonkun ulkopuolisen nimiswapatty versio. https://pastebin.com/q9DMFa7c
    « Viimeksi muokattu: 25.08.17 - klo:16:55 kirjoittanut Cyna »
    Kirjattu
  • ::
  • 25.08.17 - klo:17:35

    Tapza Poissa

    • Katkeroitunut nörtti
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Rip.

    Tuota juonen yhteenvetoa en ajatellut lukea.
    Lasken pääomaa.
    Kirjattu
  • ::
  • 26.08.17 - klo:00:19

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • 3DS-ystäväkoodi: 1478-3942-1487
      • Xbox Live Gamertag: Tinglemies
      • PSN ID: Tinglemies
      • Steam ID: Paavomies
      • Academic Nintendo Club RY
    R.I.P. Half-Life nyt olet No-Life.
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::