Rekisteröidy,


niin voit osallistua keskusteluihin
niin foorumilla kuin IRC-kanavallakin.
Rekisteröidy nyt!

Kirjaudu!



Pysy aina kirjautuneena sisälle

Ni No Kuni: Wrath of the White Witch

05.02.13 - klo:20:50

mosse Poissa

  • Mosse
No jo on perkele kun ei tästäkään ole ketjua.

Niille kolmelle ihmiselle, jotka eivät tiedä mistä on kyse, niin kerrottakoon, että kyseessä on Level 5 (mm. uusimmat Dragon Questit) kehittämä jrpg, jonka silmiinpistävin piirre on yhteistyö Studio Ghiblin kanssa, mikä näkyy ja kuuluu pelin ulosannissa. Peli julkaistiin alun perin DS:lle vain Japanissa, mutta PS3-porttauksen myötä myös länsimaailma pääsee nauttimaan tästä tekeleestä.

Pelin tarina kertoo nuoresta Oliverista, joka äitinsä kuoltua päätyy pelastamaan mystistä fantasiamaailmaa Dribby-nimisen nuken johdattamana. Kaksi maailmaa on kietoutunut asukkaidensa kautta ja aina silloin tällöin vastaan tulee tilanteita, joissa eteneminen vaatii oikean ja fantasiamaailman välillä palloilua.

Itse pelaaminen on aika perinteistä JRPG-kaavaa toistavaa. Kaupunkien väleillä haahuillaan maailmankartalla pikkusittiäisiä nitistäen ja aina välillä käydään kaupungeissa ja luolastojen perukoilla edistämässä tarinaa tai veivaamassa sivutehtäviä, joita riittää. Suurin osa sivutehtävistä on aika simppeleitä ja hoituvat parille tyypille puhumalla tai nuohoamalla kaupunkia esimerkiksi pikkupojan kadonneita kirjekyyhkysiä etsien. Osa taas vaatii joko taistelua, tai tiettyjen tavaroiden keruuta. Itse taisteluissa jippona on se, että kullekin porukassa olevalle hahmolle voi antaa enintään kolme familiariksi ristittyä otusta. Familiareja kertyy matkaan joko juonen mukana, mutta satunnaistaistelussa piesty vihollinen saattaa myös silloin tällöin olla halukas liittymään joukkoon iloiseen. Otukset taistelevat tarvittaessa (lue: pääasiassa) omistajansa puolesta jakaen tämän HP- ja MP-palkit. Familiareille voi antaa kerrallaan käyttöön muutaman sen osaaman kyvyn ja näin otukset saa täydentämään toistensa heikkouksia. Taistelussa ohjataan kerrallaan yhtä hahmoa ja muu joukkio on tekoälyn ohjaksissa, jolle voi antaa yksinkertaisia toimintaohjeita tyyliin paranna tai äläteemitään. Hahmoja ja familiareja päivitetään hankkimalla näille uusia varusteita joko kaupasta tai sivutehtävistä.

Peli on kerännyt varsin mukiinmeneviä arvosteluja maailmalta ja ainakin itse voin kymmenen tunnin perusteella yhtyä ylistyksiin. Toistaiseksi olen nauttinut jokseenkin joka hetkestä ja ainoa pieni nipottamisen aihe tulee uusien mörköjen rekrytoinnin satunnaisuudesta. Se, haluaako otus liittyä joukkoon kaaduttuaan on täysin satunnaista, joten tietyn hirviön metsästys voi olla aikaa ja vaivaa vaativaa puuhaa. Toisaalta samalla porukan tasot nousevat kohisten, mikä näkyy yleisesti ottaen helppona vaikeusasteena. Se, onko yleinen helppous sitten hyvä vai huono puoli, riippunee näkökulmasta. Itseäni ei ainakaan häiritse, että satunnais- ja pomotaistelut menevät nopeasti ohitse. Taistelu itsessään on reaaliaikaista ja riittävän nopeatempoista, ettei siihen pääse liikaa leipääntymään. Lisäksi satunnaishirviöt näkyvät kartalla, joten mörköjen väistely on helppoa ja riittävän korkealla tasolla vihulaiset lähtevät automaattisesti juoksemaan vastakkaiseen suuntaan kun sankarijoukkio tulee näköpiiriin.

Ennen kaikkea pelissä viehättää sisällön monipuolisuus. On hirviöiden keräilyä, ruokkimista ja treenaamista sekä Pokemon-hengessä tietysti niiden kehittämistä uusiin muotoihin. Sivutehtäviä on runsaasti ja niistä saatavat palkkiot varsin näppäriä alkaen rahasta ja tarvikkeista erilaisiin passiivisiin bonuksiin. Lisäksi mukana on ainakin alkemiaa ja voisin veikkailla, että luvassa on vielä jos jotakin lisäpuuhaa, josta minulla ei toistaiseksi ole ainakaan mitään käryä. Itse tarina on kiehtova, kerronta sujuvaa ja ainakin alkuperäinen dubbaus on miellyttävää kuultavaa. Enkkudubista en osaa sanoa, mutta harva täysjärkinen sitä jaksaa kuunnella, kun alkuperäinenkin ääniraita on tarjolla. Pituuttakin pelille on lupailtu varsin mittavia määriä.
« Viimeksi muokattu: 22.05.13 - klo:23:05 kirjoittanut Osireon »
[22:22] <+Linkkiro> Miks Mosse tietää kaiken >_>
[22:23] <+pandem> koska mosse on paras
Kirjattu
  • ::
  • 05.02.13 - klo:21:41

    Tapza Poissa

    • Katkeroitunut nörtti
    Kiinnostaa. Jahka PS3:n saan ostettua, lienee tämä yksi ensimmäisiä hankintoja. Level 5 on osaava pulju ja sekä Ghiblin elokuvista, että japsiropeista nyt olen aina nauttinut suuresti, joten paperilla tämä peli on kuin minua varten räätälöity. Ainakin katsomieni kuvien ja videoiden perusteella peli on aivan julmetun nätin näköinen. On myös mukava kuulla, että alkuperäinen ääniraita on tarjolla.
    Lasken pääomaa.
    Kirjattu
  • ::
  • 05.02.13 - klo:22:27
    Metacriticin käyttäjäarvio joka pisti silmään.

    Lainaus
    Although the game itself looks great and for the I guess audience it was meant for (turns out it is a remake of a kids DS game), the plot works and the animations and voice acting to go along are great. (Assuming you are in your early teens). The combat engine is at the best of time a poor implementation of a mid 90's JRPG game. Sure feeding your pets can be fun (once again especially if you are in your early teens). But becomes rather annoying and a time waste of time. - - If you have kids or are a kid, you will probably like this game. It has it's moments and a very nice looking stylistic appeal. Including grade school level puns the kids will love. For people ages 14 and under I give it a 9/10. For oldschool JRPG fans whom by definition are older than 20, I gave it a 4/10. This game is a boring grindfest, with a simplistic story, and annoying horrible combat engine.

    MC:n käyttäjäarviot ovat kyllä niin syöpää, tämäkin herra vain yrittää kovasti todistella olevansa mature dissaamalla kaikkea pokemonia, vaikka todellisuudessa veikkaisin iäksi n. 15. Huvituin lievästi.

    Peli kinostaa koska Level-5 ja hommaan jahka halpenee. Ei mulla muuta.
    Kirjattu
  • ::
  • 05.02.13 - klo:22:53

    Tingle Poissa

    • Paavo
      • Academic Nintendo Club RY
    Mitenkäs paljon syvyyttä pelin hirviöpuoli sisältää? Saako pällien yhteensopivuuksien kanssa pällistellä ja tarjoaako hahmonkehitys tuntikaupalla suunnittelua?
    <Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
    <Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
    <Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
    <JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
    <henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
    <Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI
    Kirjattu
  • ::
  • 05.02.13 - klo:23:27
    Niitä pelejä, mitkä tulee ehdottomasti pelattua jossain vaiheessa. Ei vaan ihan vielä.
    « Viimeksi muokattu: 05.02.13 - klo:23:29 kirjoittanut coconuut »
    Kirjattu
  • ::
  • 15.02.13 - klo:12:30
    Loisto peli. Sisällön määrästä voi kyllä olla montaa mieltä. Pelin pääjuoni on kyllä yllättävän hyvä, mutta siihen se sisältö aika pitkälti loppuu. Errandien ja Bountyhunttien kanssa voi vielä kuluttaa läpipeluunjälkeenkin muutaman tunnin, mutta jatkuva sydänten siirto potilaasta toiseen on vähän turhaa. Pitää katsoa miten sen Conductorin kanssa mahtaa olla, jahka jaksaa sinne asti.

    Välillä tuntui, että peli oli pelkkää pomotappelua ja ei-pomo-tappeluita käytiin vaan siksi, että sai grindattua sopivan familiarin/hahmon riittävän korkealle seuraavaa pomoa varten (tarkoitan lähinnä, että normaali vihujen kanssa ei pahemmin tarvinnut kikkailla). Pomoja kyllä riitti ihan kivasta, vaikka iso osa oli vähän turhan helppoja.

    50 h meni läpipeluuseen, mikä sisälsi kaikki errandit ja bounty huntit, mitkä oli auki ennen lopputekstejä. Vielä on jotain tekemistä jäljellä tosin :)

    9/10 (kaikesta huolimatta)
    Kirjattu
  • ::
  • 19.03.13 - klo:22:51

    mosse Poissa

    • Mosse
    53 tunnin urakka takana ja lopputekstit katseltu. Ei ollut lainkaan pöllömpi. Juoni lähti jopa japsiropeksi todella hitaasti käyntiin ja lähti oikeasti kunnolla vauhtiin vasta siinä toisiksi viimeisen luolaston kohdilla kun pelin pahisten taustoja alettiin kunnolla avaamaan. Muuten tarina nyt ei ollut mikään elämää suurempi ja eteen iskettiin vähän turhan usein samankaltaisia käänteitä.

    Mitä itse pelilliseen sisältöön tulee, niin eipä siitä liiemmin voi valittaa. Taistelusysteemi oli umpisurkeasta teoälystä huolimatta ihan näppärää. Lähinnä pomotaisteluissa kävi häiritsemään se, että kun käski kaveria keskittymään parantamiseen, tuntui tämä tarkoittavan sitä, että kaikki MP:t tuhlataan heti taistelun alussa lyömällä kaikki mahdolliset buffit ja sen jälkeen jokaisen osuman jälkeen käytetään sitä parasta parannusloitsua, joten siinä vaiheessa kun pomo iskee kuka milläkin meganiitillä, voi olla satavarma, ettei sitä parannusloitsua tule enää sen jälkeen. Onneksi pelin yleinen vaikeusaste oli jotain aivan naurettavan alhaista, mistä osaltaan voi toki kiittää sitä, että uusien Familiarien hommaaminen oli aivan uskomattoman tuskallista hetkittäin. Näin ollen kun esimerkiksi jotain sivutehtävää varten tuli napata tietyt möröt, saattoi olla satavarma, että tasot nousevat siinä ohessa kohisten, kun mörköjä pitää nirhata kymmenittäin, ennen kuin se kauan himoittu hirviö lopulta suostuu kesytettäväksi. Tässä piileekin pelin oikeastaan ainoa ärsyttävä asia, jos vähän liikaa itseään toistavaa musiikkiraitaakaan ei huomioida. Audiovisuaalisessa puolessa taas ei muuten ollut kyllä minkäänlaista valittamista. Grafiikka oli kaunista ja erinäköiset efektin hienoja. Lisäksi japaninkielisä ääniraitaa kuunteli vallan mielellään.

    Sisältöähän pelistä ei puutu. Pääjuonen ohessa oli kiitettävästi erinäköisiä sivuhommia, joista palkittiin rahalla, tavaralla ja leimoilla. Leimoja taas pystyi vaihtamaan erilaisiin passiivisiin bonuskykyihin, mikä itsessään oli aivan luvattoman koukuttavaa touhua. Errandeiksi ristityt keikat olivat riittävän vaihtelevia, vaikka suurin osa tuntuikin liittyvän tunteiden siirtelystä NPC:ltä toiselle, eli käytännössä lähinnä juoksentelusta ja parille hahmolle puhumisesta. Oli mukana toki ihan hauskojakin hommia, kuten erilaisten eksoottisten herkkujen etsiskelyä heinän mutusteluun kyllästyneelle alpakalle. Ja vaikka uusien Familiarien hommaaminen oli paikoin työn ja tuskan takana, niiden kehittäminen oli itsesään aika koukuttavaa touhua. Harmi vain, että siinä vaiheessa kun ympäri karttaa pääsi lentämään, käsiinsä sai hommattua yhden niin järkyttävän tehokkaan mörön, että kyseisen hirviön avulla loppupelin jokainen pomo kaatui käytännössä itsestään ja halutessaan jokaisen satunnaismörkötiiminkin sai suunilleen laakista kanveesiin. Muuta lisäsisältöä tarjoutui esimerkiksi alkemian muodossa, mutta toteutus oli vähän hölmö. Tavaroita pystyi luomaan suoraan sivutehtävistä saatavilla resepteillä, tai sitten kokeilemalla erilaisia raaka-aineita. (Tai lunttaamalla ainakin keräilyversion mukana tulleesta kirjasta) Jos onnistuikin laittamaan alkemiapataan sellaiset ainekset, joista syntyi uusi esine, kyseinen resepti ei suinkaan siirry valmiiden reseptien arkistoon, josta uusia kappaleita saisi valmistettua näppärästi. Sen sijaan ainekset on joka kerta valittava manuaalisesti, mikä oli aavistuksen verran syvältä.

    Pelissä oli kuitenkin vahvasti läsnä mukava löytämisen riemu ja seikkailun tunne, sillä siinä vaiheessa kun maailma kunnolla avautui, niin ei ollut mitenkään kovin harvinaista eksyä useille erilaisille alueille, jossa hirviöt nirhasivat käytännössä laakista. Tämä toi uusien alueiden tutkiskeluun pientä jännyyttä. Toisaalta aina jossain päin karttaa möllöttänyt tähti piti huolen siitä, että vahingossa niille alueille ei tullut päädyttyä. Ylipäänsä peli onnistui kyllä harvinaisen hyvin kaikenlaisessa kädestäpitelyssä.

    Muttajoo, vioista ja typeryyksistään huolimatta kyseessä oli kaiken kaikkiaan ihan mainio japsirope. Kyllä tämä pariin tulee varmaan vielä palattua ainakin hoitamaan läpäisyn jälkeen auenneita sivutehtäviä ja kenties sitä saattaa innostua keräilemään vielä lisää mörköjä.
    [22:22] <+Linkkiro> Miks Mosse tietää kaiken >_>
    [22:23] <+pandem> koska mosse on paras
    Kirjattu
  • ::
  • 20.03.13 - klo:12:31
    Mitä itse pelilliseen sisältöön tulee, niin eipä siitä liiemmin voi valittaa. Taistelusysteemi oli umpisurkeasta teoälystä huolimatta ihan näppärää. Lähinnä pomotaisteluissa kävi häiritsemään se, että kun käski kaveria keskittymään parantamiseen, tuntui tämä tarkoittavan sitä, että kaikki MP:t tuhlataan heti taistelun alussa lyömällä kaikki mahdolliset buffit ja sen jälkeen jokaisen osuman jälkeen käytetään sitä parasta parannusloitsua, joten siinä vaiheessa kun pomo iskee kuka milläkin meganiitillä, voi olla satavarma, ettei sitä parannusloitsua tule enää sen jälkeen. Onneksi pelin yleinen vaikeusaste oli jotain aivan naurettavan alhaista, mistä osaltaan voi toki kiittää sitä, että uusien Familiarien hommaaminen oli aivan uskomattoman tuskallista hetkittäin. Näin ollen kun esimerkiksi jotain sivutehtävää varten tuli napata tietyt möröt, saattoi olla satavarma, että tasot nousevat siinä ohessa kohisten, kun mörköjä pitää nirhata kymmenittäin, ennen kuin se kauan himoittu hirviö lopulta suostuu kesytettäväksi. Tässä piileekin pelin oikeastaan ainoa ärsyttävä asia, jos vähän liikaa itseään toistavaa musiikkiraitaakaan ei huomioida. Audiovisuaalisessa puolessa taas ei muuten ollut kyllä minkäänlaista valittamista. Grafiikka oli kaunista ja erinäköiset efektin hienoja. Lisäksi japaninkielisä ääniraitaa kuunteli vallan mielellään.
    Itseä häiritsi kanssa tuo AI:n MP käyttö. Todella useasti huomasi olevansa tilanteessa, jossa Estherin MPt oli loppu ja healiä olisi kaivannut. Se ei kuitenkaan omalla kohdalla ollut se juttu, joka pomotappeluissa laittoi ärsyttämään eniten. Isoin harmituksen aiheuttaja oli helppous. Olikohan koko pelissä kaksi tai kolme pomoa joihin wipesin. Eikä minua se helppous sinäänsä häirinnyt, vaan  se, miten huonosti pomon vaikeustaso oli verrattavissa pomon merkitykseen. Itsellä vaikeimmiksi pomoiksi osottautuivat Nightmaret, joita en pitänyt kovin tärkeinä virstanpylväinä juonen kannalta. Ne jäivät myös päälimmäiseksi mieleen kaikista pomoista.

    Mitä hahmojen/familiarien kehitykseen tulee, sanon vain että Ivory Tower + Tokotocold. Peli muuttuu aika helpoksi siinä vaiheessa, kun tajuat että ns. rare familiari ei olekkaan niin harvinainen ja että siitä saa helpolla kivat 24k exp / tappo. Onneksi itse ymmärsin tuon vasta pelin läpäistyäni ja sitä tuli käytettyä sitten lähinnä tuon Familiarologist trophyn grindaamiseen, mikä myös osottautui aika helpoksi.
    Sisältöähän pelistä ei puutu. Pääjuonen ohessa oli kiitettävästi erinäköisiä sivuhommia, joista palkittiin rahalla, tavaralla ja leimoilla. Leimoja taas pystyi vaihtamaan erilaisiin passiivisiin bonuskykyihin, mikä itsessään oli aivan luvattoman koukuttavaa touhua. Errandeiksi ristityt keikat olivat riittävän vaihtelevia, vaikka suurin osa tuntuikin liittyvän tunteiden siirtelystä NPC:ltä toiselle, eli käytännössä lähinnä juoksentelusta ja parille hahmolle puhumisesta. Oli mukana toki ihan hauskojakin hommia, kuten erilaisten eksoottisten herkkujen etsiskelyä heinän mutusteluun kyllästyneelle alpakalle. Ja vaikka uusien Familiarien hommaaminen oli paikoin työn ja tuskan takana, niiden kehittäminen oli itsesään aika koukuttavaa touhua. Harmi vain, että siinä vaiheessa kun ympäri karttaa pääsi lentämään, käsiinsä sai hommattua yhden niin järkyttävän tehokkaan mörön, että kyseisen hirviön avulla loppupelin jokainen pomo kaatui käytännössä itsestään ja halutessaan jokaisen satunnaismörkötiiminkin sai suunilleen laakista kanveesiin. Muuta lisäsisältöä tarjoutui esimerkiksi alkemian muodossa, mutta toteutus oli vähän hölmö. Tavaroita pystyi luomaan suoraan sivutehtävistä saatavilla resepteillä, tai sitten kokeilemalla erilaisia raaka-aineita. (Tai lunttaamalla ainakin keräilyversion mukana tulleesta kirjasta) Jos onnistuikin laittamaan alkemiapataan sellaiset ainekset, joista syntyi uusi esine, kyseinen resepti ei suinkaan siirry valmiiden reseptien arkistoon, josta uusia kappaleita saisi valmistettua näppärästi. Sen sijaan ainekset on joka kerta valittava manuaalisesti, mikä oli aavistuksen verran syvältä.
    Itsellä alkoi nuo Errandit ja Bounty hommat tökkiä aika alkuvaiheessa. Jotenkin vaan tuntui, että kovin paljon turhaa juoksemista ja mielenkiinnotonta toistoa. Keräilin niitä stamppeja kyllä innoissani, kun en ollut täysin varma missä vaiheessa ne Tier 2 ja 3 palkinnot avautuvat ja että riittääkö stampit kaikkiin palkintoihin vai pitääkö niistä valita parhaat päältä :). Stamppejä saa juuri sen verran että kaikki saa avattua. Tosin, ison osan saa vasta pelin päätyttyä, ellen nyt täysin väärin muista.

    Alkemia oli kyllä rasittavaa ja säästin sen kanssa tappelun läpipeluun toiselle puolelle. Vähän tuntui päälle liimatulta lisäkivalta, mille ei lopulta ollut mitään tarvetta. Itkukurilla tuli kuitenkin tehtyä se 120 esinettä, koska Platina vaikutti niin helpolta. Ikävä kyllä, kaikkia reseptejä ei missään vaiheessa saa reseptikirjaan ja osa kirjaan tulevista resepteistä vaatii materiaaliksi esineen jonka voi saada ainoastaan alkemialla. Tämä tarkoittaa, että on pakko turvautua joko white witch editionin mukana tulevaan kirjan tai internetin tietopankkeihin. Vaikemmat alkemiajutut edellyttävät jonkun yhden tietyn kultaisen familiarin farmaamista ja dropit ovat todella harvassa. (Swainen varastelu saatta hieman nopeuttaa keräilyä)
    Pelissä oli kuitenkin vahvasti läsnä mukava löytämisen riemu ja seikkailun tunne, sillä siinä vaiheessa kun maailma kunnolla avautui, niin ei ollut mitenkään kovin harvinaista eksyä useille erilaisille alueille, jossa hirviöt nirhasivat käytännössä laakista. Tämä toi uusien alueiden tutkiskeluun pientä jännyyttä. Toisaalta aina jossain päin karttaa möllöttänyt tähti piti huolen siitä, että vahingossa niille alueille ei tullut päädyttyä. Ylipäänsä peli onnistui kyllä harvinaisen hyvin kaikenlaisessa kädestäpitelyssä.

    Muttajoo, vioista ja typeryyksistään huolimatta kyseessä oli kaiken kaikkiaan ihan mainio japsirope. Kyllä tämä pariin tulee varmaan vielä palattua ainakin hoitamaan läpäisyn jälkeen auenneita sivutehtäviä ja kenties sitä saattaa innostua keräilemään vielä lisää mörköjä.
    Kuten aikaisemmassa postissa itsekin totesin, peli on todella hyvä kaikesta huolimatta. Aika pieniä ovat ne pelin ärsyttävät seikat.

    En nyt muista tarkkaa aikaa, mutta itse jaksoin käyttää pelissä vielä sen 20-30 tuntia läpipeluun jälkeen. Tosin suurin kannustin oli helpolta vaikuttava Platina :). Peliin avautuu vielä pari pitkähköä errand ketjua ja yksi iso pomotappelu läpipeluun jälkeen. Kyseinen pomo voi olla hankala, mutta omat hahmot ja familiarit olivat siinä vaiheessa lvl 99; kiitos Tokotocoldin.
    Kirjattu
  • ::
  • 26.01.17 - klo:19:25
    Kirjattu
  • ::