Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja

  • 160 Vastauksia
  • 31581 Lukukerrat

On taas se aika vuodesta, kun Resettiläiset kaipaavat jotain kivaa piirrusteltavaa. The Wind Waker HD:n päivä päivältä lähestyvän julkaisun johdosta lienee ajankohtaista, että seuraavan jatkosarjiksen aiheeksi valitaan taas Zelda. Jee! Säännöt on samat, mitä Ocarina of Tiemissä ja Radish's Maskissa, eli:

Tätä sarjakuvapohjaa saa käyttää, jos ei jaksa itse määrittää ruutujen kokoja ja niin edelleen.

Jos ei piirrä neljän päivän sisään edellisen osan ilmestymisestä, piirtäjä menettää vuoronsa (uuden saa jonon hänniltä, jos haluaa). Tilalle pääsee kuka tahansa ensimmäisenä ilmottautuva. Korvaajaksi ilmottautuneelta odotetaan sarjakuvaa vuorokauden sisään. Jos korvaavaa sarjakuvaa ei tule vuorokauden sisällä, menee paikka uudelleen jakoon.

Korvaajaksi saa ilmottautua, vaikka olisi jo piirtojonossa, menettämättä paikkaansa myöhemmin jonossa. Toisen korvaaminen ei siis vie oikeutta aiemmin varattuun piirtovuoroon. Sarjakuvan sujumisen vuoksi pyydän, että epämotivoituneet piirtäjät ilmottavat jo piirtovuoronsa alussa, että heidät saa korvata, eivätkä odota neljän päivän aikarajan umpeutumista.

Korvatessaan jonkun muun vuoron, saa myöhemmin varatusta paikasta toki luopua, jos tuntuu siltä, että käyttää kaikki vitsit jo korvaavaan osaan, vaikka tätä ei siis todellakaan edellytetä.

Sarjakuvan etenemisen kannalta olisi kiva, mikäli kaikki piirtäjät piirtäisivat mahdollisimman pian oman osansa.

Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että Radish's Maskin rivo huumori meni välillä mukavuusrajojen ulkopuolelle. Rivoudelta tuskin säästytään tässäkään sarjiksessa, onhan nimi Tuulten Fappaaja, mutta ei mennä liiallisuuksiin. Jooko?
Mainittakoon vielä, että The Respendables -jatkosarjis jatkuu ja kaipaa piirtäjiä.

Ilmoittautuneet ja jo julkaistut sarjakuvat:
Koko Radish of Tiem .rar-muodossa.
Koko Radish's Mask .rar-muodossa.
Tiedostojen lukemiseen suosittelemme mainiota CDisplay-ohjelmaa.

« Viimeksi muokattu: 25.04.17 - klo:21:20 kirjoittanut Coconuut »

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #1 : 13.09.13 - klo:18:41 »
Vuoro.

*

Poissa Turjake

  • Törö
Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #2 : 13.09.13 - klo:18:44 »
Vugi.
<+Cyna> Turjake on resetin paras tyyppi, aattelin mainita
<Tinglemies> välillä en itsekään erota pelaanko personaa vai nussinko törön kaa
<+mm. Detonat, coconuut, Linkkiro> Törö adminiks

ANIME ON PASKAA USKOKAA JO SKYWARD SWORD MYÖS JA DC

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #3 : 13.09.13 - klo:23:52 »
Voitaisiinko tällä kertaa oikeasti pidättäytyä juonessa siten, että alkuperäinen tarina on tunnistettavissa uusioversion jälkeen? Mielestäni Radish Mask ei toiminut sen takia, että kukaan ei enää tiennyt mihin se oli menossa, koska irtiotot alkuperäisestä juonesta olivat liian suuria.

Piirrän ehkä johonkin väliin, mutta en vielä.

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #5 : 14.09.13 - klo:15:37 »
 :)
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #6 : 14.09.13 - klo:23:50 »
:)

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #7 : 15.09.13 - klo:00:32 »
:(

*

Mauno

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #8 : 15.09.13 - klo:11:07 »
 :)

#02: tinglen kuppaiset perintösukat

Semmoinen. Tapza piirtää sitten hienon pantsu-shotin Töröstä, kerta itse en jaksanut sinne asti.

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #9 : 15.09.13 - klo:11:24 »
Tämäkin oli hyvä :)

Jatkakaa tähän tyyliin, niin kyllä tästä oiva sarjakuva kehittyy. :)

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #10 : 15.09.13 - klo:12:01 »
Mainioita sarja kuveja molemmat. Tyrskähtelin ääneen.

Olen tällä hetkellä porukoiden luona vailla omaa tietokonetta, joten saatte odottaa kontribuutiotani hetken aikaa. Ei kuitenkaan yli neljää päivää.

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #11 : 16.09.13 - klo:13:26 »
Reilun vuoden olen täällä ollut enkä ymmärrä vieläkään mistään mitään, muttei taida olla paineita piirrosjäljen tai stoorin suhteen niinpå otan vuoron.
Sarjakuvan perusteella ei kyllä todellakaan ole mitään ongelmaa. Maunon tuotoksia lukisin mielelelläni myös jatkossa.
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #13 : 18.09.13 - klo:13:50 »
:D :D :D

HUIKEETA!

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #14 : 18.09.13 - klo:14:22 »
Taitaa olla plothole: eihän dodrio osaa lentää :S

Ei vaan olipa hauska :)

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #15 : 18.09.13 - klo:14:40 »
Vallan hauskoja ollut kaikki tähänastiset.

Ottaisin vuoron.

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #16 : 19.09.13 - klo:22:39 »
Voitaisiinko tällä kertaa oikeasti pidättäytyä juonessa siten, että alkuperäinen tarina on tunnistettavissa uusioversion jälkeen? Mielestäni Radish Mask ei toiminut sen takia, että kukaan ei enää tiennyt mihin se oli menossa, koska irtiotot alkuperäisestä juonesta olivat liian suuria.
Periaatteessa kannatan kunhan selvennät että mistä niistä?

EDIT: Niijoo, vuoro.

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #17 : 19.09.13 - klo:23:30 »
Tapzan asema suosikki restipiirtäjänä senkun vankistuu sarjis sarjikselta.
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Turjake

  • Törö
Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #18 : 20.09.13 - klo:00:59 »
Osa 4: Shameless self-promotion

Anteeksi jo etukäteen.
<+Cyna> Turjake on resetin paras tyyppi, aattelin mainita
<Tinglemies> välillä en itsekään erota pelaanko personaa vai nussinko törön kaa
<+mm. Detonat, coconuut, Linkkiro> Törö adminiks

ANIME ON PASKAA USKOKAA JO SKYWARD SWORD MYÖS JA DC

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #19 : 20.09.13 - klo:01:13 »
Aidosti hykerryttävää dialogia, peukku.

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #20 : 20.09.13 - klo:09:43 »
 xD

*

Ihanaakin ihanampi Tomoko

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #22 : 20.09.13 - klo:22:19 »
Pidän kovasti piirtojäljestä, mutta alapääläppää alkaa olla makuuni turhan runsaasti, vaikka tässä onkin resettisarjis kyseessä.

//E: Kun osallistujamäärä nyt kuitenkin tullee olemaan rajallinen, voisin ottaa toisen vuoron.
« Viimeksi muokattu: 21.09.13 - klo:00:00 kirjoittanut Tapza »

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #23 : 21.09.13 - klo:10:09 »
^Ehkä vähän, mutta ne oli linkitetty hyvin "oikeaan" tarinaan.

PS. Onks Rellu vielä Ganynä?
« Viimeksi muokattu: 21.09.13 - klo:10:25 kirjoittanut Roykka »

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #24 : 22.09.13 - klo:20:09 »
Käsitin, että ko. rooli olis Kraidin.

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #25 : 23.09.13 - klo:15:45 »
Osa 6: Sokrates Elämän Lähteellä

Sori noi ekan ruudun tuhruiset viivojen reunat. En tiedä mistä johtuu...

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #26 : 23.09.13 - klo:17:22 »
Hymyilin läpi sarjiksen, erityisesti viidennelle ruudulle. :)

Oletkohan ekassa ruudussa käyttänyt Paintin sivellintä kynän sijaan? Se meinaan jättää tuommoiset rumat reunukset.

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #27 : 23.09.13 - klo:17:50 »
Ääh, noin näköjään pääsi käymään. Käytin sen verran paksua kynäviivaa, etten huomannut eroa.

*

Poissa eebrozgi

  • spoiler: eero
Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #28 : 23.09.13 - klo:18:22 »
Jätän tämän vain tähän.

Ja sarjakuva on kiva, jatkakaa.
KEEP YOUR COOL!

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #29 : 24.09.13 - klo:00:48 »
Osa 7: Pikasesti kaupungilla

Joo, on taattua made by Roikka- laatua.

EDIT1: teknisiä ongelmia.
EDIT 2: Tekniset ongelmat korjattu, voin pidentää jos jengin mielestä liian lyhyt.
« Viimeksi muokattu: 24.09.13 - klo:00:52 kirjoittanut Roykka »

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #30 : 27.09.13 - klo:11:46 »
Voin piirtää Tapanin jälkeen.

*

Poissa Tapza

  • Luuseri

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #32 : 27.09.13 - klo:20:54 »
:)

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #33 : 27.09.13 - klo:21:01 »
Nerokas. Niin nerokas että ihan ihmettelen miksi vaivauduin turauttamaan mitään.

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #35 : 30.09.13 - klo:17:15 »
ihanat vesivärit *<3*
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #36 : 05.10.13 - klo:14:41 »
Nuutin sarjiksen tyyli on omalaatuinen, joskin lopputulos näyttää hiukan sotkuiselta. Kenties siksi, että tekstit on kirjoitettu kahteen kertaan. Sarjis kokonaisuudessaan, erityisesti tehtaan tuotteet, on kuitenkin hymyilyttävää materiaalia.

Ja otetaan nyt vielä vuoro.

*

Mauno

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #37 : 06.10.13 - klo:15:29 »
#10: varaanipaisti-Islanti

Semmoinen taas. :)

Edit: Pitäkää vuorolistat täynnä, niin ei tarvitse katsella jatkossa.
« Viimeksi muokattu: 06.10.13 - klo:16:51 kirjoittanut Mauno »

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #38 : 06.10.13 - klo:16:46 »
Mukava sarjis, mutta wänkwänkseksiwau-läppää voisi jatkossa vähentää.
<Tapza> tinglest on kyl vähän hankala ottaa selvää
<Tapza> se on tollanen saatananmoinen kusipää ja paras tuntemani ihminen, tosi mukava ja aivan perseestä
<Kraidi> tarvitset vieroitusta epätodellisuudesta
<JJJANI> vittu ku paavolle ei voi ees vittuilla ilman et menee ite ihan sekasin
<henuck> olis kyl melkonen auschwitz olla jumissa jossain ovessa/sen takana ja kuunnella ffxiii ja paavon paskalaatikkojuttuja
<Turjake> VITTU TINGLE NYT TURPA KIINNI

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #39 : 06.10.13 - klo:21:55 »
Pakko myöntää että oli vänkä. Otetaas vuoro.

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #40 : 06.10.13 - klo:23:20 »
Neljä ekaa ruutua ehkä parasta koko sarjiksessa tähän asti. Ainakin nauroin eniten.

Prinssi oli ristitty aiemmin Cynaksi mutta ei kai tuolla väliä.

*

Ihanaakin ihanampi Tomoko

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #41 : 07.10.13 - klo:08:22 »
Mukava sarjis, mutta wänkwänkseksiwau-läppää voisi jatkossa vähentää.

Itse olet näyttänyt pyllyä webbikamerassa, senkin pyllypää.

Ei kyllä tulisi rajoittaa kenenkään tyyliä tai tapaa tehdä näitä sarjakuvia. Minä nyt kestän kaikenlaiset fotorealistiset penikset, mutta toistaiseksi niistä ollaan oltu vielä aika kaukana.

*

Poissa Turjake

  • Törö
Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #42 : 07.10.13 - klo:11:31 »
Voisin ottaa vuoron.
<+Cyna> Turjake on resetin paras tyyppi, aattelin mainita
<Tinglemies> välillä en itsekään erota pelaanko personaa vai nussinko törön kaa
<+mm. Detonat, coconuut, Linkkiro> Törö adminiks

ANIME ON PASKAA USKOKAA JO SKYWARD SWORD MYÖS JA DC

*

Mikkisetä

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #43 : 08.10.13 - klo:09:42 »
Minäkin haluaisin piirtovuoron.

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #44 : 08.10.13 - klo:20:18 »
Ei kyllä tulisi rajoittaa kenenkään tyyliä tai tapaa tehdä näitä sarjakuvia.
Mun mielestä taas on ihan okei esittää toivomuksia siitä, millaisista sarjakuvista ihmiset tykkäisivät enemmän. "Tämä vitsi on jo käytetty, voisimmeko jatkossa keksiä uusia vitsejä?" Se ei tietenkään rajoita kenenkään mahdollisuuksia silti käyttää ko. vitsiä vaan on enemmän kommentti siitä, mitä yleisönä toivoisi jatkossa enemmän.

Oli kiva sarjakuva. Mielestäni olisi fiksua jättää seuraavien piirtäjien harteille, mitä tekevät prinssin identiteetille.

*

Ihanaakin ihanampi Tomoko

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #45 : 08.10.13 - klo:21:14 »
Tingle on vain yleisön se osa, joka ei ilmeisesti nauti pissakakkahuumorista. Minä nautin, ja toivonkin, että Mauno jatkaa samalla mauttomalla tyylillään näiden sarjakuvien tekoa, sillä en ole yhtään rajoitteinen jatkosarjakuvien suhteen. Minusta on jopa tosi suotavaa, että alkuperäistä pelin käsikirjoitusta ei mukailtaisi niin tarkasti, koska sehän nyt olisi aivan mälsää ja kaikkea muuta kuin omaperäistä jos lopputulos näyttäisi samalta kuin itse pelissä.

Nyt tiedän, seuraava minun tekemä sarjakuva tulee olemaan ehdottomasti alkuperäisen juonen kannalta täysin hyödytön fillerijakso. Yksi vuoro minulle siis.
« Viimeksi muokattu: 08.10.13 - klo:21:15 kirjoittanut Ihanaakin ihanampi Tomoko »

*

Poissa Tapza

  • Luuseri
Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #46 : 10.10.13 - klo:11:28 »
Jäi vähän viime tippaan tämän tekeminen, kun on poikkeuksellisesti ollut muuta hommaa ja tämäkin päivä on alkuiltapäivästä lähtien täyteen buukattu. Suhrasin kuitenkin nopeasti jotain.

#11: Keltainen kalkkuna ei maistu kanalta

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #47 : 10.10.13 - klo:17:17 »
Tingle on vain yleisön se osa, joka ei ilmeisesti nauti pissakakkahuumorista.
ORLY? Erilainen mielipide sinulle kuitenkin tietysti suotakoon. Mielestäni on kuitenkin kiva, että sarjakuvista annetaan enemmänkin palautetta kuin vain, että "hyvä", "tykkäsin", "viime kerralla oli parempi". Tingle antoi konkreettisen esimerkin siitä, mitä hän mielellään näkisi ensi kerralla, olkoonkin, että hänen mieltymyksensä on erilainen kuin sinun.

Filleritkin ovat mielestäni ihan kivoja. Tarkoitin vain sitä, että olisi kiva, että alkuperäistä juonta noudateltaisiin edes hieman, koska silloin on olemassa jokin yhteinen reitti, jota pitkin kulkea, eikä kamasta tule totaalisen psykedeelistä. Jos seuraavassa sarjakuvassa kuolontähti ampuisi Ganondorffin linnakkeen paskaksi ja Posti Pate toisi Linkille puuttuvat jumalten helmet ja toimivan Master Swordin, minkä jälkeen paikalle ajaisi Arska Fiat-merkkisellä amfibiodillaan ja toisi Törön takaisin, niin söisihän se vähän näiden ideaa, eikö totta?

Kiva sarjakuva Tapzalla ja hienosti korjasit tilanteen. Vähän ehkä liian nopeasti hyppäsit siihen, että Scira on seinässä naama veressä. Ei välttämättä olisi auennut, jos ei tietäisi, miten se menee pelissä. Monta hauskuutusta kyllä aiheutti tuon heittäminen seinään TWW:ssä, eli juuri oikeaa vitsiä lypsät. :)

Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #48 : 11.10.13 - klo:02:49 »
#12: Aina ei vaan...

On se parempi kuin edellinen.

PS. Nuutti, viittitkö korjata ton sarjiksen linkin alotuspostissa. Ei se mun profiili niin kiinnostava ole.

EDIT: Ei taas...

EDI 2: Lisää korjailua. Kuvahosti meni nyt kyllä vaihtoon.
« Viimeksi muokattu: 11.10.13 - klo:12:17 kirjoittanut Roykka »

*

Poissa Tingle

  • Paavo
    • Academic Nintendo Club RY
Vs: Jatkosarjis: The Legend of Resetti: Tuulten Fappaaja
« Vastaus #49 : 11.10.13 - klo:09:17 »
Tapzan sarjakuva oli oikein mukava. Ristiriidat ratkottiin nokkeluudella mutta puchline ei ihan parhaiten toimi noin, että ensin on erikoislähikuva Tapanin kasvoista ja seuraavaksi lukija näkeekin mytyn seinässä. Vitsin teho hälvenee, jos lukijan pitää ensin tihrustaa ruudut kokonaisuudessaan, ja sitten vasta miettiä mitäs tässä nyt tapahtuikaan. Viimeiset kolme ruutua olisivat peilikuvina toimineet paremmin. Silloin lukija kiinnittäisi huomionsa (länsimaalaisen lukusuunnan mukaisesti) ensin käsiään heiluttavaan Linkkiin ja sitten vasta karpalohillolla tapetoituun seinään.

Roykan sarjakuva ei nyt suostu latautumaan joten en kommentoi sitä.
*edit* hajosin punchlinelle.
« Viimeksi muokattu: 11.10.13 - klo:20:02 kirjoittanut Tingle »