Rekisteröidy,


niin voit osallistua keskusteluihin
niin foorumilla kuin IRC-kanavallakin.
Rekisteröidy nyt!

Kirjaudu!



Pysy aina kirjautuneena sisälle

Resident Evil 4

13.01.08 - klo:00:46
Kaikille varmaankin tuttu peli on sitten tällä kertaa jutun aiheena.

Itse olen pelin pelannut kerran läpi GameCubella ja olen useasti miettinyt, että olisiko järkevää hankkia se Wiille. Kaupasta en vaan jaksa ostaa kun ainakin nyt on ollut koko ajan "parempia" hankintoja. Kesällä tosin oli hieman autiota, joten silloin sen olisin voinut hankkia, mutta hankkimatta jäi.

Itse pidin GameCube versiosta melkoisesti, vaikken liiemmin ole vastaavia pelejä aiemmin pelannut. Harmittavaa pelissä oli se, ettei se tuottanut missään vaiheessa yhtä poikkeusta lukuun ottamatta minkään laista pakokauhua normal-tasolla pelatessani. Panoksia oli koko ajan vain aivan liikaa, joten pelkoa niiden loppumisesta ja siitä, että vihollinen sinut tappaisi (kun edellinen tallennuskerta ei ollut edellisessä huoneessa) ei päässyt syntymään. Ehkä vaikeimmilla vaikeusasteilla sitten? Tuo mainitsemani poikkeus oli muuten siellä kun oli niitä itsensä uudelleenluojia, joita ei meinannut aluksi saada hengiltä sitten millään. Panoksia taisi olla kiikaripyssyssä yhtä monta kuin kohtia, joita ampua ja sitten meni ohitsekin vielä yksi. Viimeinen piti hakea sitten arpomalla ampumalla jollain muulla aseella umpimähkäisesti sinne päin. Katsoin kyllä apua vähän kiikarilla, ennen kuin ammuin aseella, jossa panoksia vielä oli.

Peli on julkaistu GameCubelle, tietokoneelle, PlayStation 2:lle ja nyt viimeisenä myös Wiille. Joitain eroja versioiden välillä esiintyy ja käsittääkseni Wii-versio on näistä kaikista se laajin.

Wikipedian artikkeli Resident Evil 4:stä.
« Viimeksi muokattu: 11.12.12 - klo:06:20 kirjoittanut Tube »
Kirjattu
  • ::
  • 13.01.08 - klo:01:38

    Arctic Fox Poissa

    • Vulpes Arctos
      • Nintendo Network ID: VulpesArctos
      • Wii-numero: 3209 8382 1974 7037
      • 3DS-ystäväkoodi: 3737 - 9594 - 1755
      • Xbox Live Gamertag: Vulpes Arctos
      • Steam ID: Vulpes_Arctos
    Ostin riparin jälkeen Resident Evil 4:n Cubelle, kun oli melkoisesti rahaa millä mällätä. Todella hyvä peli, jonka painostava tunnelma ja synkkä grafiikka erottavat sen muista omistamistani kuution peleistä. Jostain syystä en ole koskaan jaksanut pelata Re4:sta läpi, loppuu innostus siellä linnassa, joka on tylsempi ympäristö kuin se alun maaseutu ja järvipaikat. Ei jaksaisi enää aloittaa alusta, mutta toisaalta pitkän tauon jälkeen keskeltä peliä jatkaminen voi olla ongelma. Noh, ehkä joskus.
    Kirjattu
  • ::
  • 13.01.08 - klo:10:25
    Itse ostin pelin tuossa alkuviikosta. Tähän mennessä on ollut ehkäpä paras ammunta/toimintapeli mitä olen pelannut. Paljoa en ole ehtinyt pelata, mutta Ashley on jo haettu vankilastaan. Tässä on kaikki aivan parhautta. Etenkin miellyttää pelin toiminnallisuus: joka välissä on jotain eeppistä pomotaistelua, kiintoisia cut-scenejä ja vihujen harkitsevaista lahtaamista. Ei ole tullut vielä tunnetta että peli toistaisi itseään. Aseiden virittelykin on nannaa.
    Kirjattu
  • ::
  • 13.01.08 - klo:13:02
    Jokin aika sitten olin tähän todella pahasti koukussa ja peli on tullut tahkottua läpi GC:lla lähemmäs kaikilla mahdollisilla tavoilla, yhteensä reilut parikymmentä kertaa. Vihollisten osuma-alueet, ääretön ylivoima ja massiiviset pomot pitävät menon koko ajan sopivan tuoreena, sillä lähestymistapoja eri tilanteisiin on niin monia. Linnan puoliväliä lukuun ottamatta edes maisemat eivät pahemmin jää toistamaan itseään ja tunnelma pysyy hyvin katossa aina loppumetreille asti. Lukuisat eri aseet ja niiden tuunaus antavat mukavasti pontta uudelleenpeluuarvolle.

    Jos Ikarugaa ei ois, voisin kruunata tämän GC:n kovimmaksi peliksi, nyt RE4 saa tyytyä parhaimman toimintapelin titteliin.
    Kirjattu
  • ::
  • 13.01.08 - klo:13:17

    paradoksi Poissa

    • sissiB
    Blah... RE4. No on se ihan hyvä peli, muttei minusta sen enempää. Minusta hieman yliarvostettu peli. Tyhmä juoni, tylsät hahmot, huono ääninäyttely, kliseisin loppu ikinä, musiikit joista en muista oikein mitään ja RE4 ei ole kauhupelistä kuulutkaan. Pelattavuus ja grafiikat ovat minusta ainoat asiat mitkä loistavat tässä. Ne ilmeisesti tekevät tästä sitten loistopelin? Onneksi moni kutsuukin tätä toimintapeliksi, vaikka mainoksissa niin viitataan pelin "selviytymiskauhuun". Enemmän 80-luvun toimintaelokuvalta vaikuttaa. Äänitehosteita on käytetty myöskin niukasti hyödyksi. Yksi vihollinen saa kyllä minulta plussat äänien osalta ja tämä vihu on regenerator. No oikeastaan mercenaries-tehtävät on ihan kivaa arcademättöä. Itse peliä en jaksa luultavimmin toista kertaa pelata lävitse, mutta ehkä joskus kokeilen ennätyksiä mercenariesissa.

    Täytysi varmaan ostaa RE: Remake jos haluaisin kunnon RE-kokemuksen.
    Fröpäle.
    Kirjattu
  • ::
  • 13.01.08 - klo:13:30

    Kraton Poissa

    • Publicly humiliated criminal fugitive with no girlfriend.
      • Nordic Training Journal
    Mä olin totaalisen pettynyt tähän ja mä ihmettelin, että olinko se just me, mutta re-fanien foorumeiden katsellessa huomasin, että suurinosa Resident Evil-sarjan faneista olivat myös pettyneet.

    Peli on yksinkertaisesti aivan liian suuri harppaus edellisistä osista - ja huonompaan suuntaan. Peli on aivan liian toiminnallinen ja sisältää räiskintää ihan uskomattoman määrät verrattuina edellisiin. Aiemmat Resident Evilit painottuivat tutkimiseen, vaativiin puzzleihin, kauheaan tunnelmaan ja pieneen räiskintään, mutta tämä RE4-peli taas sisältää täyttä räiskintää erittäin simppelillä pulmilla, jotka osaisi ratkoa pikku lapsikin! Dialogi on mahtavaa ja samaa tasoa kuin parhaimmissa vanhemmissa RE-peleissä, mutta juoni on jotenkin vain niin huono ja mahtava Umbrella on juonessa vain jotenkin "taustalla". Peli ei yllä graafisesti Zeron tasolle, vaikka graafista loistoa on kehuttu o_0

    Pelissä myös ärsytti se, kun millekkään ei ole oikein selityksiä - ei mitään historiaa viruksen luonnista, ei tietoa miksi esim. linna ja muut paikat sisältävät semmoisia puzzleansoja ja muita ja oikein millekkään ei ole varteenotettavia selityksiä ja pelistä löytyvät tekstit ovat melko tylsää luettavaa. Vanhemmissa RE-peleissä kaikki oli toisin: Oli selitykset kaikelle ja vielä hemmetin hyvät semmoiset. Oli tiedot Umbrellan tärkeimmistä työntekijöistä, Umbrellan synnystä, kuka on rakentanut ja suunnitellut sen labyrinttisen kartanon, lähes jokaiselle örkille on tiedot ja kuinka ne on luotu, jopa RE2:n poliisilaitokselle on selitykset miksi esimerkiksi se sisältää semmoisia puzzlehommia. Vanhemmissa RE-peleissä myös pelistä löytyvät luettavat raportit, päiväkirjat ja kaikki muu vastaava oli pelin parasta antia ja erittäin kiinnostavaa luettavaa.

    RE4 on mahtava peli, mutta ei yllä minun asteikolla lainkaan Resident Evil Remaken ja RE2:n tasolle. Vanhoihin tottunut RE-fani ei vain sopeudu näin suuriin muutoksiin. Olisipa Resident Evil 4 ollut joku toinen peli kuin Resident Evil.


    EDIT: Musiikkeja en muuten muista minä juuri olleknaan O_O. Onko tässä edes semmoisia? Onhan tässä joku painostava musiikki, kun joskus vihuja tulee, mutta entäs muuten :E
    « Viimeksi muokattu: 13.01.08 - klo:13:41 kirjoittanut Kraton »
    Kirjattu
  • ::
  • 13.01.08 - klo:18:59

    Turjake Paikalla

    • Törö
    • Hail to the King, baby!
      • 3DS-ystäväkoodi: 4527-7665-4643
      • Xbox Live Gamertag: Turjace
      • PSN ID: Turjace
      • Steam ID: turjace
      • Törön vuodatus, teh blogi
    On muuten parhaita koskaan pelaamiani pelejä.

    Resident Evil 4 on niin luvattoman kova peli, että huimaa. Grafiikka on kaunista, pelattavuus jumalaista ja mikä parasta: tunnelma on aivan täydellinen. Varsinkin siellä Linnan vesihuoneessa laumoina suorastaan tulvineet vihollismassat saavat meitsille ruskeat housut nopeammin aikaan kuin halpa ulostuslääke. Kova on.

    Aseiden tuunailukin on sitten varmaan päheintä koskaan, vaikkeivät muutokset ulkoapäin näy ollenkaan.

    Niin ja Regeneratorit on
    (click to show/hide)
    !
    <+Cyna> Turjake on resetin paras tyyppi, aattelin mainita
    <Tinglemies> välillä en itsekään erota pelaanko personaa vai nussinko törön kaa
    <+mm. Detonat, coconuut, Linkkiro> Törö adminiks


    ANIME ON PASKAA USKOKAA JO SKYWARD SWORD MYÖS JA DC
    Kirjattu
  • ::
  • 13.01.08 - klo:22:52

    jerskale Poissa

    • ohmo
      • Xbox Live Gamertag: Jerskaleh
    Mulla on se Wii Edition ja onhan se todella hyvä peli. Huimat kerran olen pelannut sen läpi ja vaikeusasteena oli Normal. Alotin toisen talletuksen, mutta en ehtinyt mennä kovin pitkälle. Ohjaus tässä oli todella hyvä ja tunnelma suorastaan loistava. Niin ja ne Regeneratorit, ketkä pitävät sellasta kuorsaukselta kuulostavaa ääntä, aiheuttivat vaihtoon laitettavat housut pari kertaa. Oli se aika pelottavaa, kun on sellanen pimeä huone ja aina kun kuulin sen äänen niin...

    P.S. Kurkkuni on liukas kuin etana, kohta lentää smetana.
    Kirjattu
  • ::
  • 14.01.08 - klo:01:44
    Pelissä myös ärsytti se, kun millekkään ei ole oikein selityksiä - ei mitään historiaa viruksen luonnista, ei tietoa miksi esim. linna ja muut paikat sisältävät semmoisia puzzleansoja ja muita ja oikein millekkään ei ole varteenotettavia selityksiä ja pelistä löytyvät tekstit ovat melko tylsää luettavaa. Vanhemmissa RE-peleissä kaikki oli toisin: Oli selitykset kaikelle ja vielä hemmetin hyvät semmoiset. Oli tiedot Umbrellan tärkeimmistä työntekijöistä, Umbrellan synnystä, kuka on rakentanut ja suunnitellut sen labyrinttisen kartanon, lähes jokaiselle örkille on tiedot ja kuinka ne on luotu, jopa RE2:n poliisilaitokselle on selitykset miksi esimerkiksi se sisältää semmoisia puzzlehommia. Vanhemmissa RE-peleissä myös pelistä löytyvät luettavat raportit, päiväkirjat ja kaikki muu vastaava oli pelin parasta antia ja erittäin kiinnostavaa luettavaa.
    Nyt on kyllä vähän pakko puuttua tähän, vaikka yritänkin ymmärtää sarjan faneja, jotka pitivät RE4:sta liian "epäressamaisena". Muttah, kyllä RE4 löytyy jonkin verran pelimaailmaa pohjustavaa tietoa. Plagasista on vähän väärä puhua minään viruksena, koska kyseessähän on parasiitti, joka kaivettiin esiin maan alta ikuisesta horroksestaan (sitä ei siis luotu toisin kuin vaikkapa T-virusta). Kaikki tämä käy ilmi varsin hyvin esimerkiksi Luisin ja Salazarin jättämistä muistilappusista ja minusta ne eivät ole yhtään sen tylsempää/huvittavampaa luettavaa kuin muiden Ressojen vastaavat, joten ihan omaa laiskuuttaan saa kyllä syyttää, jos näitä lappusia ei ole jaksanut lukea/etsiä käsiinsä.

    Ja tuohon graafiseen vertailuun voinen vastata yhdellä sanalla: Esirenderöity.

    Vähän ihmetyttää tuo RE5. Näyttää siltä, että hypätään vielä enemmän Resident Evil-sarjasta pois päin. Peli sisältää pahempia ja nopeampia vihollisia kuin Resident Evil 4 ja entistä enemmän räiskintää. EI CHRIS NÄYTÄ CHRISSILTÄ YHTÄÄN(vaikka 10v onkin kulunut)!
    No tästä uskallan olla jo samaa mieltä.
    « Viimeksi muokattu: 14.01.08 - klo:15:16 kirjoittanut Jikkyooshaberiparodius »
    Kirjattu
  • ::
  • 14.01.08 - klo:13:21

    Kraton Poissa

    • Publicly humiliated criminal fugitive with no girlfriend.
      • Nordic Training Journal
    Pelissä myös ärsytti se, kun millekkään ei ole oikein selityksiä - ei mitään historiaa viruksen luonnista, ei tietoa miksi esim. linna ja muut paikat sisältävät semmoisia puzzleansoja ja muita ja oikein millekkään ei ole varteenotettavia selityksiä ja pelistä löytyvät tekstit ovat melko tylsää luettavaa. Vanhemmissa RE-peleissä kaikki oli toisin: Oli selitykset kaikelle ja vielä hemmetin hyvät semmoiset. Oli tiedot Umbrellan tärkeimmistä työntekijöistä, Umbrellan synnystä, kuka on rakentanut ja suunnitellut sen labyrinttisen kartanon, lähes jokaiselle örkille on tiedot ja kuinka ne on luotu, jopa RE2:n poliisilaitokselle on selitykset miksi esimerkiksi se sisältää semmoisia puzzlehommia. Vanhemmissa RE-peleissä myös pelistä löytyvät luettavat raportit, päiväkirjat ja kaikki muu vastaava oli pelin parasta antia ja erittäin kiinnostavaa luettavaa.
    Nyt on kyllä vähän pakko puuttua tähän, vaikka yritänkin ymmärtää sarjan faneja, jotka pitivät RE4:sta liian "epäressamaisena". Muttah, kyllä RE4 löytyy jonkin verran pelimaailmaa pohjustavaa tietoa. Plagasista on vähän väärä puhua minään viruksena, koska kyseessähän on parasiitti, joka kaivettiin esiin maan alta ikuisesta horroksestaan (sitä ei siis luotu toisin kuin vaikkapa T-virusta). Kaikki tämä käy ilmi varsin hyvin esimerkiksi Luisin ja Salazarin jättämistä muistilappusista ja minusta ne eivät ole yhtään sen tylsempää/huvittavampaa luettavaa kuin muiden Ressojen vastaavat, joten ihan omaa laiskuuttaan saa kyllä syyttää, jos näitä lappusia ei ole jaksanut lukea/etsiä käsiinsä.

    Ja tuohon graafiseen vertailuun voinen vastata yhdellä sanalla: Esirenderöity.

    Olin pelannut puoleen väliin silloin tuon pelin, kun kirjoitin viestin, mutta eilen illalla läpäisin tuon koko pelin ja sain tietooni nämä asiat. Ikävä kyllä mielipide on edelleen sama. Bossit on pelissä kyllä parhaimmat kuin missään muussa Resident Evilissiä ja Krauser oli ihan siisti jätkä. Peli oli myös paljon pidempi kuin muut RE-pelit. Hiukan ihmetytti pelissä kyllä se, että Leon Scot Kennedy on pelissä ihan eri henkilö kuin Resident Evil kakkosessa oli ja jos on RE2:sta pelannut, niin Leonin ja Adan jälleentapaaminen RE4:ssa tuntui harvinaisen typerältä.

    Oli kyllä muuten todella hienoa, kun en saanut ostettua rifleä, eikä parasiitti kiikaria ollut alussa, niin Regeneraattorien tappamiseen kyllä kului ihan liikaa ammuksia. Sitten kun sai tuon Semi-auto riflen ostettua, niin kylläpä kuoli vikkelään. Tällä hetkellä on pelissä kaksi exclusivea, TMP ja Blacktail. Onkohan tuo Hunkin lempipistooli Matilda hyvä?

    Vähän ihmetyttää tuo RE5. Näyttää siltä, että hypätään vielä enemmän Resident Evil-sarjasta pois päin. Peli sisältää pahempia ja nopeampia vihollisia kuin Resident Evil 4 ja entistä enemmän räiskintää. EI CHRIS NÄYTÄ CHRISSILTÄ YHTÄÄN(vaikka 10v onkin kulunut)!

    :(
    Kirjattu
  • ::
  • 25.01.08 - klo:14:55

    Kraton Poissa

    • Publicly humiliated criminal fugitive with no girlfriend.
      • Nordic Training Journal
    Olin virtuoosi eilen ja rupesin pelaamaan The Mercenariesta ensimmäistä kertaa ja vedin kaikki viidelle tähdellä ~2h ja sain Handcannonin. Krauserilla, Hunkilla ja Weskerillä oli ehdottomasti helpoimmat ja ne meni melkein ekalla kerralla, mutta sitten Leonilla ja Adalla joutui vähän keskittymään. Jokaisessa kentässä piste-ennätys 130 000-160 000. Tiedä nyt onko paljon vai ei. Missä se viiden tähden raja edes on?
    Kirjattu
  • ::
  • 29.01.08 - klo:15:00
    Resident Evil 4 meni eilen läpi Cubella (Ebbo huutaa luojalle kiitoksen :P). Tuntuu tyhmältä kehua sitä, kun se on niin hyvä. Ainoa valituksen aihe liittyy vihollisiin, joita ei voi vahingoittaa niiden noustessa maasta. Mikään muu ei oikeastaan silmään pistänyt. Kaikki muu on niin napinsilmään osuvaa ettei niitä edes voi kaikkia luetella.

    Lämmöllä muistelen etenkin Leonin one-linereita, kun joutuu vastatusten jonkun pelin lukuisista möykkymetamutanttikalmoista. Pelottavaa/ahdistavaa ei oikeastaan olleet muut kohtaukset kuin Verdugo ja sitten Ashleyllä seikkailu (ilman aseita :S).

    Voisin vain sanoa, että jos et ole vielä pelannut, niin pelaa.
    Kirjattu
  • ::
  • 29.01.08 - klo:15:06
    Resident Evil 4 meni eilen läpi Cubella (Ebbo huutaa luojalle kiitoksen :P).
    Onko Wii-versiossa sitten jotain vikaa?
    Kirjattu
  • ::
  • 29.01.08 - klo:15:08
    Onko Wii-versiossa sitten jotain vikaa?
    Ei köyhällä opiskelijalla ole Wiitä :P.

    Edit: ja ebbo-juttu ei liity version paremmuuteen.
    Kirjattu
  • ::
  • 29.01.08 - klo:19:17

    Turjake Paikalla

    • Törö
    • Hail to the King, baby!
      • 3DS-ystäväkoodi: 4527-7665-4643
      • Xbox Live Gamertag: Turjace
      • PSN ID: Turjace
      • Steam ID: turjace
      • Törön vuodatus, teh blogi
    Ainoa valituksen aihe liittyy vihollisiin, joita ei voi vahingoittaa niiden noustessa maasta.

    Täh. Kyllähän voi?
    <+Cyna> Turjake on resetin paras tyyppi, aattelin mainita
    <Tinglemies> välillä en itsekään erota pelaanko personaa vai nussinko törön kaa
    <+mm. Detonat, coconuut, Linkkiro> Törö adminiks


    ANIME ON PASKAA USKOKAA JO SKYWARD SWORD MYÖS JA DC
    Kirjattu
  • ::
  • 29.01.08 - klo:20:28
    Maasta nousemisen aikana on hetki, jolloin vihut ei ota osumaa vaikka ampuisikin.
    Kirjattu
  • ::
  • 29.01.08 - klo:20:47
    Kyllä viholliset ottavat vahinkoa maassakin, vaikka animaatiosta moinen ei käy ilmi ennen kuolon korahdusta. Näyttäähän se aika pöllöltä kun Leon huitoo maassa makaavaa ganadoa puukolla tämän vain noustessa ähisten pystyyn.

    Jeps, koetin vääntää asian rautalangasta.
    « Viimeksi muokattu: 29.01.08 - klo:20:49 kirjoittanut Jikkyooshaberiparodius »
    Kirjattu
  • ::
  • 29.01.08 - klo:21:55
    Tuntuu silti turhauttavalta, kun nousu sujuu yhtä luontevasti vaikka ampuisi haulikolla. Tulee tunne, ettei vihu ota vahinkoa luodeista. Siinä mielessä sama puute. Ja jotkut ovat valittaneet salkun kanssa sähläämisestä, mutta mielestäni sen kanssa oli hauska säätää.
    Kirjattu
  • ::
  • 18.08.08 - klo:15:47
    Läpäisin pelin juuri toista kertaa normal-vaikeustasolla apuna kaikki ensimmäisen pelikerran aseet ja upgradet. Suorastaan yllätyin kuinka käsittämättömän helpolta peli nyt tuntui. Ekalla läpäisykerralla kuolemia tuli joka välissä, ja peli tuntui todellakin kauhupelin pelaamiselta; kokoajan sai pelätä, mitä seuraavaksi tulee, sillä hengissä säilyminen ei ollut itsestään selvää. Nyt vähäiset kuolemat tulivat omien virheiden ja huolimattomuuden seurauksena, ja peli tuntui pääosin räiskintäpelin pelaamiselta. Yksikään bossi ei tuottanut vaikeuksia ja eteneminen oli suoraviivaista räiskintää ilman suurempia haasteita. En myöskään tajunnut pelin olevan näin lyhyt; läpäisin pelin vähän päälle yhdeksässä tunnissa. Loistavaa viihdettä tämäkin läpipeluukerta kuitenkin tarjosi, vaikka genre muuttuikin kauhusta räiskinnäksi.
    Kirjattu
  • ::
  • 18.08.08 - klo:17:09

    Kraton Poissa

    • Publicly humiliated criminal fugitive with no girlfriend.
      • Nordic Training Journal
    No speedrunnarit vetää RE4:n monta kertaa pienemmässä ajassa eli muutamassa tunnissa. Resident Evil-sarja on aina ollut semmoinen että ensimmäisellä kerralla menee ~15h ja kun kaikki on hallinnassa niin pelin läpäisee jopa kahdessa tunnissa. RE4:ssa tosin pituus tuli ihan pelin pituudesta, kun vanhemmissa se johtui lähinnä kipuroista puzzleista.

    Itse olen vetänyt RE4:n kolme kertaa läpi, kahdesti easylla ja kerran normalilla. Toka easy kerta oli aika iisi kun Handcannonille tappo bossitkin yhdellä pamauksella ja oli viel loputtomat paukut : D. RE4 on hyvä räiskintäpeli, mutta Resident Eviliksi NELOSEKSI sitä en myönnä. Resident Evil - Leon's adventure ois ollut parempi :p
    Kirjattu
  • ::
  • 18.08.08 - klo:21:04
    Läpäisin pelin juuri toista kertaa normal-vaikeustasolla apuna kaikki ensimmäisen pelikerran aseet ja upgradet. Suorastaan yllätyin kuinka käsittämättömän helpolta peli nyt tuntui. Ekalla läpäisykerralla kuolemia tuli joka välissä, ja peli tuntui todellakin kauhupelin pelaamiselta; kokoajan sai pelätä, mitä seuraavaksi tulee, sillä hengissä säilyminen ei ollut itsestään selvää. Nyt vähäiset kuolemat tulivat omien virheiden ja huolimattomuuden seurauksena, ja peli tuntui pääosin räiskintäpelin pelaamiselta. Yksikään bossi ei tuottanut vaikeuksia ja eteneminen oli suoraviivaista räiskintää ilman suurempia haasteita. En myöskään tajunnut pelin olevan näin lyhyt; läpäisin pelin vähän päälle yhdeksässä tunnissa. Loistavaa viihdettä tämäkin läpipeluukerta kuitenkin tarjosi, vaikka genre muuttuikin kauhusta räiskinnäksi.
    Genre ei ole koskaan voinut muuttua kauhusta johonkin toiseen, koska se ei ole koskaan ollut kauhu. Jos on, se on ollut sen mielikuvituksellisin ja liberaalein irvikuva.
    Kirjattu
  • ::
  • 19.08.08 - klo:14:50
    Kyllä vaikeammilla vaikeusasteilla se todella on kauhua kun pulssi nousee ja ajatus "Ehdinkö? toistaa itseään päässä koko ajan. Helppo kauhupelihän ei ole mitään, jos ei oikeasti ole mitään jännitettävää.
    Kirjattu
  • ::
  • 19.08.08 - klo:15:17
    Resident Evil 4 oli kyllä mielestäni aivan liian helppo. Parannus esineitä ja ammuksia löytyy liikaakin ja niitä saa ihan hyvissä mielin tuhlata ja niitä ei juuri koskaan tarvitse erikseen etsiskellä. Muuten peli on kyllä helposti yksi parhaista GC-kokemuksista.
    Kirjattu
  • ::
  • 19.08.08 - klo:15:22
    Kyllä vaikeammilla vaikeusasteilla se todella on kauhua kun pulssi nousee ja ajatus "Ehdinkö? toistaa itseään päässä koko ajan. Helppo kauhupelihän ei ole mitään, jos ei oikeasti ole mitään jännitettävää.
    Pulssia kohottava ja jännittävä peli ei välttämättä ole kauhua.
    Kirjattu
  • ::
  • 22.08.08 - klo:16:05

    Maveric Poissa

    • Mecha
      • JuuTuuppi
    Sainpas tämänkin lopulta läpi, kun kaveri antoi lainaan. Olin kyllä yhdessä välissä aika kusessa kun olin aiemmin tuhlannut ammuksia :P Hauskaahan se on kun Killer7:ssa yksi ammus, muissa ei mitään ja vastaan tulee rekka jota pitäis ampua. Noh, onneksi se yksi ammus riitti. Loppua kohden taas ammukset alkoivat riittämään, ja loppis oli aivan surkea. Liian helppo, ainakin easyllä. Seuraavaksi normilla läpi, kunhan jaksaisi...
    Kirjattu
  • ::
  • 22.08.08 - klo:16:18

    Kraton Poissa

    • Publicly humiliated criminal fugitive with no girlfriend.
      • Nordic Training Journal
    Huh, RE4:ssa saa 100x useammin ammuksia kuin muissa RE-sarjan peleissä ja kyllä itsellä oli aina liikaakin ammuksia. Lähinnä vain pistoolia tuli käytettyä kun vanhoista RE-peleistä oli pinttynyt toi tapa että hyvien aseiden ammukset säästetään loppupuolelle jotta pysyy hengissä vaikeampia vihuja/bosseja vastaan. Oot kyllä ihan kunnolla saanut paukutella :D
    Kirjattu
  • ::
  • 22.08.08 - klo:16:37

    jerskale Poissa

    • ohmo
      • Xbox Live Gamertag: Jerskaleh
    Mulla muistaakseni normaalilla ei loppunut kudit kertaakaan ja nyt tokalla läpäisykerralla panokset vievät kaiken tilan :  D.
    Kirjattu
  • ::
  • 02.10.08 - klo:11:52

    Creature Poissa

    • Blargh!
    Nii´i. Sitä oppii säästämään kuteja sitä mukaan ku pelaa. Hardin läpipeluu menossa ja yks panos zombia kohti ja loput hoidetaan puukolla... paitsi dr. salvadorit... yritystä riittää!!!
    Posissaoloni jälkeen kukaan ei muista minua... excellent...
    Kirjattu
  • ::
  • 02.10.08 - klo:12:25
    loput hoidetaan puukolla... paitsi dr. salvadorit...
    Itse olen lahdannut noitakin pelkällä veitsellä. Ja El Giganten.
    Kirjattu
  • ::
  • 03.10.08 - klo:12:28

    Creature Poissa

    • Blargh!
    No el gigantet on muutenki nopeampaa hoitaa puukolla ku muilla aseilla (jos ei lasketa infinite launcheria). Kyllä ne dr. salvadoritki hoituu helposti puukolla ku koitin. Regeneraattorit ja ironmaidenit on hauska tappaa puukolla. (Adan puukko näyttää ihan kynsi viilalta) 
    Posissaoloni jälkeen kukaan ei muista minua... excellent...
    Kirjattu
  • ::
  • 03.10.08 - klo:15:21
    No el gigantet on muutenki nopeampaa hoitaa puukolla ku muilla aseilla (jos ei lasketa infinite launcheria).
    ...ai jaa. En kyllä itse sanoisi.
    Kirjattu
  • ::
  • 06.10.08 - klo:07:58

    Creature Poissa

    • Blargh!
    No on on! Millä sitte? Haulikolla naamaan? Puukolla on helppo ku vaan oikeastaan juoksentelee koko ajan jaloista taakse ja huitoo, kunhan se susi auttaa ja varoo el giganten hyökkäyksiä... Tai no on aseilla helpompaa, mutta ei kuluta panoksia ku värkkää puukolla. El giganteenha saa uppoamaan aika paljon niitä ennen ku se kuolee. Ja panoksia pitää säästää jos aikoo päässä pitkälle.
    « Viimeksi muokattu: 06.10.08 - klo:08:01 kirjoittanut Creature »
    Posissaoloni jälkeen kukaan ei muista minua... excellent...
    Kirjattu
  • ::
  • 06.10.08 - klo:10:32
    No on on! Millä sitte? Haulikolla naamaan?
    Vaikka sitten sillä. Ja onhan tuo touhu nopeampaa myös Typewriterilla ynnä muilla hassukkeilla.

    Lainaus
    Tai no on aseilla helpompaa, mutta ei kuluta panoksia ku värkkää puukolla.
    Vähän outo paikka säästää, sanoisin.

    Lainaus
    Ja panoksia pitää säästää jos aikoo päässä pitkälle.
    Koskaan en ole ammuksia säästellyt ja silti niitä on aina liikaa.
    Kirjattu
  • ::
  • 08.10.08 - klo:13:03

    Creature Poissa

    • Blargh!
    no juma! kaikilla oma taktiikka? asia selvä. ei enää tästä!!! AAAARGH!!! (sound of splatter.) dead...
    Posissaoloni jälkeen kukaan ei muista minua... excellent...
    Kirjattu
  • ::
  • 08.10.08 - klo:14:12
    no juma! kaikilla oma taktiikka? asia selvä. ei enää tästä!!! AAAARGH!!! (sound of splatter.) dead...
    Hahaa, voitinpas.
    Kirjattu
  • ::
  • 31.10.08 - klo:13:23

    Creature Poissa

    • Blargh!
    Owned... I bow down...
    Posissaoloni jälkeen kukaan ei muista minua... excellent...
    Kirjattu
  • ::
  • 27.03.09 - klo:15:18
    Tämä peli teki minuun suuren vaikutuksen.
    Itseasiassa se on toiseksi paras peli mitä tiedän.
    Niin, makuasiahan se on, mikä peli kenellekkin maistuu, mutta mä tykkään.
    Ja mikä parasta, sain sen kaverilta ilmaiseksi, koska paskasta pitää maksaa ja kaikki hyvä on ilmaista.
    Kaveri ei halunnut pelata, koska pelaa vain tietokonepelejä, ja samoihin aikoihin mä valittelin siitä kuinka konsolopeleissä ei ole haastetta.
    No RE4:ssa on vieläkin pikkuisen professional modessa, kun ei ole ollut aikaa pelata peli läpi kun vain 8 kertaa.

    Where's everyone going? Bingo?
    Kirjattu
  • ::
  • 03.06.09 - klo:23:29
    Joo noni hei. Ostin maanantaina, kiva peli ja silleen mutta pari juttua. Missä streiffaus, eli sivulle kävely? Tulee niin mahoton epävarmuuden tunne, kun liikkuminen on turhan rajoitettua, ei tiedä missä viholliset luuraavat. Varsinkin varsijousityyppejä tappaessa haluis kävellä sivuttain suojan takaa ja tappaa nopeasti, mutta joudunkin kääntymään, kävelemään hieman eteenpäin, kääntymään vihollisiin päin ja sitten voin vihdoin tähdätä, mikäli haluan tehdä näin. Tähän mennessä rinnuksissa on jo jousi (E: Oho, puhuin paskaa. Nuolihan se.) jos toinenkin, joten on vain parempi jättää suojautumisosuus kokonaan pois. Joo, ehken vain ole tottunut kontrolleihin vielä. Kamera on myös turhan lähellä Leonia, Ashleyn kanssa pelatessa tämä ongelma korjautuu suht' asiallisesti. Mutta siinäpä itse kusipää, Ashley. Vihaan sitä. Erityisesti linnan ulkopuolella, jossa katapultit laukovat liekkisiä ammuksiaan. Ashley kuolee yhdestä osumasta ja jos jätän sen joksikin aikaa yksin, vihollisia ilmaantuu tyhjästä ja ne kaappaavat muijan. Onneksi oli kiväärissä kunnon tähtäin, että voin sniputella ne katapulttihomot.

    Kokemus oli linnaan asti hyvin positiivinen. Sitten asiat alkoivat muuttua varsin mielenkiintoisella tavalla. Ahtaita tiloja, seminäkymättömiä hyönteisiä, viholliset suurissa joukoissa. Kylässä oli vain siisti meininki. Checkpointeja tuntuu myös olevan liian vähän, kuolen nääs jatkuvasti kaikenlaiseen. Onneksi pääsin sentään eroon Ashleysta.

    Suurin vittumaisuus on se, ettei minulla ole munaa saatika skilliä tällaiseen peliin, ainakaan vielä. Oon vasta alkuvaiheessa, pelikello näyttänee suunnilleen 7 tuntia. Kaikesta huolimatta Ressa 4 on mahtava, ainakin genrestä diggaaville. Katsoo, miten mielipiteet muuttuu.

    Aika raaka teksti tämä.
    « Viimeksi muokattu: 07.06.09 - klo:22:56 kirjoittanut Dueli »
    Kirjattu
  • ::
  • 04.06.09 - klo:00:04
    Itse olen aina rakastanut tuota tankkimaisuutta, se tekee toiminnasta huomattavasti taktisempaa kuin muissa pyssytelyissä - osumakohdat taas vaan korostavat taktikoinnin merkitystä. Ja tulee muistaa, että viholliset pelaavat samojen sääntöjen mukaan: ganadot ja munkit pysähtyvät aina ennen hyökkäystä. Mutta myönnän, että varsinkin linnan alkuosuus on yksi pelin vittumaisimpia kohtia - varsinkin se valtava halli, joka on täynnä eritavoin aseistautuneita munkkeja sekä varsijousipellejä sihtailemassa ylemällä tasolla. Noiden katapulttien kanssa tosin et vain ole osannut - eihän siinä tarvitse kun juosta sopivassa välissä suojasta toiseen ja räjäytellä ne punaiset tynnyrit niiden katapulttien vieressä vaikka sillä peruspislalla. 

    Ashley taas ei oikeastaan omalla kohdalla kertaakaan rasittanut ärsyttävyyksiin asti. Kuoleehan se melko herkästi, mutta on vaan paras pitää likka lähietäisyydellä jollei reitin varrella satu olemaan sopivaa suojapaikkaa kuten roskista. Vaan eipä tuosta Ashleysta tarvitse varsinkaan pelin puolenvälin jälkeen liikoja murehtia.
    Kirjattu
  • ::
  • 04.06.09 - klo:00:26

    mosse Poissa

    • Mosse
    Ashley on tosiaan kyllä yllättävän siedettävä riippakivi matkassa. Resident Evil vitosen Sheva tuntui aiheuttavan enemmän ongelmia, vaikka osasi jopa ampua! Ashley tekee joka kerta kiltisti sen mitä Leon hänet käskeekään tekemään.
    [22:22] <+Linkkiro> Miks Mosse tietää kaiken >_>
    [22:23] <+pandem> koska mosse on paras
    Kirjattu
  • ::
  • 04.06.09 - klo:01:04
    Noiden katapulttien kanssa tosin et vain ole osannut - eihän siinä tarvitse kun juosta sopivassa välissä suojasta toiseen ja räjäytellä ne punaiset tynnyrit niiden katapulttien vieressä vaikka sillä peruspislalla. 
    >_>

    Onhan Ashley yllättävän hyvin kontrollissa pysyvä turhake, mutta olipa toteutus kuinka hyvä tahansa, en silti tykkää.
    Kirjattu
  • ::
  • 04.06.09 - klo:07:10
    Varsinkin varsijousityyppejä tappaessa haluis kävellä sivuttain suojan takaa ja tappaa nopeasti, mutta joudunkin kääntymään, kävelemään hieman eteenpäin, kääntymään vihollisiin päin ja sitten voin vihdoin tähdätä, mikäli haluan tehdä näin. Tähän mennessä rinnuksissa on jo jousi jos toinenkin
    Nopeita käännöksiä voi tehdä C-tikun avulla. Tikku haluttuun suuntaan ja R pohjaan, Leon kääntyy kantapäillään. Laukaus, uusi käännös ja menoks.
    Ja teknisesti ottaen "jousi" viittaa siihen itse aseeseen. Pilkunnussimista, älä välitä.

    Lainaus
    Onneksi oli kiväärissä kunnon tähtäin, että voin sniputella ne katapulttihomot.
    Ne erillisinä ostettavat kiikarit ovat hämmästyttävän hyödyttömiä loppujen lopuksi.

    Lainaus
    Kokemus oli linnaan asti hyvin positiivinen. Sitten asiat alkoivat muuttua varsin mielenkiintoisella tavalla. Ahtaita tiloja, seminäkymättömiä hyönteisiä, viholliset suurissa joukoissa.
    Vaihtelua nääs. En itsekään tavallaan pitänyt Contran teollisuusalueesta, mutta oli se nyt parempi kuin uusi viidakkokenttä.
    Kirjattu
  • ::
  • 29.07.09 - klo:20:09
    Voi jehna. Tämä on kyllä hankittava omaksi jostain. Jo useamman kerran läpäisty, eikä itse "pääpeli" vieläkään tunnu tylsältä. Enää Professional-aste läpi ja Assingment Ada ja sitten on kaikki läpi, niin kuin kunnon PowerGamer aina tekee, 100% läpi kaikki mitä omistaa... >: D

    Tuossa Mercenaryssa tuo Krauser on niin ylivoimainen muihin nähden. Pieksin edelliset ennätykset (~50k-60k) kepeästi, jopa 100k asti, vaikka aluksi luulin, ettei miehen aseella tee mitään. :D
     
    You know you've lost when...

    My name is Legion, for we are many.
    Kirjattu
  • ::
  • 19.08.09 - klo:15:44

    Soulterror Poissa

    • Beast of Insanity
    Ihan hyvä peli. Minulla on jo Resident Evil 5:nen, mutta en sanonut että 4 on huono. Kyllä minä jaksan pelata sitä.
    Kirjattu
  • ::
  • 19.08.09 - klo:18:37

    Sotakoira Poissa

    • D-Dog
      • PSN ID: Dracoaeon
      • Steam ID: Sotakoira
    Tjaah, itse olen tuon läpi pelaillut kolmisen kertaa. Kerran easyllä, sen perään normilla (carryover) ja sitten alusta professionalilla ihan kunnolla. Prolla pelaaminen oli kyllä se kaikkein paras vaihtoehto, minusta. ^^
    Easyllä sai vain juosta läpi kaiken mitä eteen tuli ja präiskiä menemään. Normi, noh, carryoverin takia helppo kuin mikä. Ja sitten tuo Pro, ihan omaa luokkaansa. Se on kauhistavampaa kuin mikään, kun kuulee kahden moottorisahan pärräävän selän takana, muttei ehdi kääntymään ja tarkistamaan tilannetta. Edessä viisitoista ganadoa eri asein varustautuneina ja itsellä joku hikinen Riot Gun ja 15 panosta. Siinä vaiheessa ei paljoa naurata.  >_>

    Juu pidän pelistä paljon, vaikken pidä siitä RE4:nä, vaan tosiaan muistuttaa lähinnä jotain spinoffia.
    Ja vitosta olen pelannut ja pidin siitä vähän enemmänkin, mutta nelonen on kyllä edellisen sukupolven konsolipelien parhaimmistoa. Myös graafisesti! Pointsit kotiin Capcomille siitä, että PS2-peli on saatu näyttämään niin hiton hyvältä.  :D
    Kirjattu
  • ::
  • 19.08.09 - klo:20:51
    Lainaus käyttäjältä: The Raven Wolf
    Pointsit kotiin Capcomille siitä, että PS2-peli on saatu näyttämään niin hiton hyvältä.  :D
    Pointsit siitä, että näyttää GameCubella paremmalta :3.
    Kirjattu
  • ::
  • 23.09.11 - klo:18:36
    Onko joku ostanut tuon HD-version X0:lle tai PS3:lle? Onko ostamisen arvoinen? Tulisi halvemmaksi kuin Wiille ja haluaisin ehkä jotain uutta pelattavaa juuri nyt. Resident Evil 4 HD vaikuttaa hyvältä vaihtoehdolta, mutta kysymys kuuluu: onko se ostamisen arvoinen, vai onko mukana esimerkiksi pelaamisesta helvettiä tekeviä bugeja?
    Kirjattu
  • ::
  • 23.09.11 - klo:18:40
    Noh, riippuu kummasta digit enemmän: hyvät kontrollit vai kaunis peli? HD-versio ei sisällä right stick -tähtäystä, joten se syö vähän nautinnollisuutta.
    Kirjattu
  • ::
  • 23.09.11 - klo:18:53

    eebrozgi Poissa

    • spoiler: eero
      • Nintendo Network ID: eebrozgi
      • Wii-numero: 3590 5048 9464 7022
      • 3DS-ystäväkoodi: 3952-8077-6581
      • Xbox Live Gamertag: eebrozgi
      • Steam ID: eebrozgi
    Ei kyllä ollut alkuperäisessä cubeversiossakaan.
    KEEP YOUR COOL!
    Kirjattu
  • ::
  • 23.09.11 - klo:22:39

    Tapza Poissa

    • /)^ɛ^(\
    • Rappiolla
      • Wii-numero: 7790-9571-7387-3403
      • Xbox Live Gamertag: Tapzaa
      • Steam ID: Thapzaa
    Hei eikös aiheen nimi pitäisi vaihtaa muotoon NGC/PS2/WIN/Wii/XO/PS3 - Resident Evil 4? En kestä tällaista puutteellisuutta otsikossa.
    Gabe is thin. Gabe is thin. Gabe is thin.
    Kirjattu
  • ::